Kasvisruuan pakkosyötöstä on pelkkää haittaa koululaisille

Yleisradio oli selvittänyt vantaalaisten nuorten näkemyksiä kouluruuasta. Vastausten mukaan heidän lempiruokiaan ovat uunimakkara, makaronilaatikko ja muut liharuoat. Sen sijaan eläinproteiinittomista kasvisruuista ei tunnu pitävän juuri kukaan. 

Jälkimmäisiä tarjotessa nuoret jättävät ruokailun väliin ja käyvät ostamassa kaupasta muuta syötävää, joka epäilemättä on oleellisesti epäterveellisempää kuin kouluruoka. Näin kasvisruokien pakkosyöttäminen on johtanut nuorten terveyden kannalta haitalliseen lopputulokseen. 

Ilmiö ei ole mitenkään uusi, vaan tiedän näin tapahtuneen ainakin jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, koska muistan joidenkin vanhempien antaneen kasvisruokapäivinä jälkeläisilleen rahaa, jotta he voisivat käydä ostamassa terveellisen lounaan sen sijaan, että puputtaisivat omien rahavarojensa varassa halvinta mahdollista rasvakäärylettä. Näin erityisesti niillä nuorilla, jotka aktiiviseen liikuntaharrastuksensa takia tarvitsivat koulun kasvispöperöitä ravitsevamman lounaan.

Koska kasvisruuasta on jo pitkään ollut koululaisille pelkkää haittaa, olisi lopultakin syytä tunnustaa, ettei kouluruokailun perimmäinen tehtävä ole vihreän propagandan - kirjaimellinen - pakkosyöttö. Ja siksi epäsuositut kasvisruuat on kouluissamme korvattava sellaisilla lounailla, joita nuoret syövät. Tai ainakin tarjota niiden rinnalla aina eläinproteiinipitoinen vaihtoehto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Solulihamarkkinat
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Ruokafasismia Helsingissä

Kulttuurivieras tosiasioiden äärellä

Vihapuhe on sumea termi, jonka avulla yksimieliset puolustautuvat erimielisiä vastaan. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan se on viestintää, joka lietsoo vihaa yhtä ihmistä tai ihmisryhmää vastaan, ja sen muotona voi olla esimerkiksi puhe, kirjoitus, kuva, symboli, musiikki, piirros ja elokuva. 

Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan sitä ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin taas on linjannut, minkälaiset lausunnot eivät kuulu sananvapauden piiriin. Siihen joukkoon kuuluvat luonteeltaan rasistiset, naisvihamieliset, homo- ja transfobiset sekä islamofobiset ja antisemitistiset ilmaisut, koska ne loukkaavat perus- ja ihmisoikeuksia ja uhkaavat demokraattisten toimintaoikeuksien käyttöä. Toisaalta esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan kärkeväkin arvostelu kuuluu sananvapauden piiriin.

Käytännössä suomalainen yhdenvertaisuusvaltuutettu on ottanut esimerkkiä entisestä Itä-Saksasta, jossa puolet kansasta kyttäsi toista puolta sosialistisen valtion vastaisista puheista. Tämä voidaan päätellä siitä, että kyseinen viranomainen kehottaa kansalaisia ottamaan yhteyttä poliisiin, mikäli nämä näkevät esimerkiksi jollain verkkosivustolla vihapuhetta, jonka epäilevät olevan lainvastaista.

* * *

Kirjailijatohtori Jarkko Tontti - entinen sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja ja PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen - otti Ylen kulttuurivieraana kantaa vihapuheeseen. Hänen mukaansa vihapuhe on peitesana sille, että joku on eri mieltä punavihreän poliitikon, toimittajan, taiteilijan tai tutkijan kanssa. 

Lisäksi hän hämmästeli sitä, että nykyisen vihapuhehysterian aikaa sanojen väitetään muuttuvan teoiksi ja lietsovan väkivaltaa. Sekä mainitsi wokeltajien edustavan maagista ajattelua, jossa historiallinen todellisuus voitaisiin peruuttaa poistamalla se näkyvistä - siis toimimalla aivan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa retusoitiin kuvia sitä mukaa kun generalissimuksen vainoharhaisuus poisti elävien kirjoista politbyroon jäseniä. 

Ylen kulttuurivieras mainitsi pari muutakin mielenkiintoista asiaa. Niistä ehdottomasti mielenkiintoisin liittyi siihen, että hän kertoi kustantajilla olevan nykyisin palkattuna "sensitiivisyyslukijoita", jotka lukevat kirjojen käsikirjoituksia kuin piru raamattua löytääkseen niistä vihapuhetta. Tämän toiminnan hän totesi yksinkertaisesti poliittiseksi ennakkosensuuriksi. 

Nyt pyydän arvoisaa lukijaani pysähtymään ja miettimään hetken. Ja huomaavan, että 2020-luvun Suomessa on käytössä poliittista ennakkosensuuria. Ei tosin - ainakaan vielä - valtion palkkaamana, mutta kuitenkin itsesensuurin tavoin rajaamassa kirjallisuudeksi kutsumaamme taidelajia.

Tähän liittyen Tontti teki myös toisen merkittävän havainnon: suomalainen kirjallisuus on nykyisin lähinnä Helsingin punavihreän kuplan tuotantoa ja sen seurauksena se ei edusta koko suomalaista yhteiskuntaa. Tämän seurauksena meiltä on Tontin mukaan kadonnut pojille suunnattu vauhdikas seikkailukirjallisuus. 

Lieneekö tämä yhtenä syynä sille, etteivät suomalaispojat enää juurikaan lue kirjoja, eikä heidän lukutaitonsa siksi kehitys sellaisella tasolle kuin kirjoja edelleen lukevien tyttöjen. Eli johtuuko poikien poikien koulumenestyksen laskeminen lehmän hännän lailla tästä?

Kaikki edelle kirjoittamani seikat ovat todellisuudessa suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, joista media ei juurikaan puhu. Ehkäpä juuri siksi, että nykyajan journalistit jakavat Kallion punavihreän kuplan ideologian. 

Tosiasiat eivät kuitenkaan muutu mihinkään sillä, että niistä vaietaan julkisuudessa. Eivätkä yhteiskunnalliset ongelmat katoa sillä, että niistä puhuminen kielletään Kallion punavihreässä kuplassa - sen sijaan ne kasvavat vuosi vuodelta puhjetakseen lopulta ennalta arvaamattomalla tavalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Totuuden jälkeinen aika
Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?
Teatterikoululaisten vahva usko totalitarismiin

Kauppapula kauppakeskuksessa

Helsingin sanomissa oli uutinen, jonka mukaan aivan kaupungin keskustassa keskeisellä paikalla sijaitseva Forumin kauppakeskus on menettämässä lukuisia myymälöitään. Perinteikkään Finlaysonin omistajan edustajan mukaan "asiakasmäärien vähenemisen vuoksi myymälän pitäminen tuossa lokaatiossa tuli kuitenkin kannattamattomaksi".

Kauppakeskuksen omistajan mukaan "vaihtuvuus ja kaupallisen tarjonnan jatkuva kehittäminen kuuluvatkin luontevana osana kauppakeskusliiketoimintaan", joten hänen mukaansa kyse on Forumin ja sen palvelutarjonnan kehittämisestä vastaamaan paremmin asiakkaiden tämän päivän tarpeita. Nähtäväksi kuitenkin jäi, mitä nuo tarpeet ovat. 

On tietenkin totta, että maksukykyisten asiakkaiden määrä on lisääntyneen etätyön takia vähentynyt pääkaupunkimme keskustassa. Lisäksi verkkokaupan kasvu on ohjannut kehitystä samaan suuntaan. 

Haluaisin kuitenkin huomauttaa - toisin kuin Helsingin sanomat tai sen haastattelemat henkilöt - että kaupungin sinivihreän päätöksentekokoneiston aktiiviset toimet ovat mitä todennäköisimmin ohjanneet kehitystä samaan suuntaan. Ja jatkossa pysäköintimaksujen nostaminen ja moottoriteiden muuntaminen tukkoisiksi kaupunkibulevardeiksi tullevat vahvistamaan kehitystä.  

Nähtäväksi siis jää, millainen on 1550 perustetun ja tsaarin päätöksellä pääkaupungiksemme nostaman satamakaupungin kohtalo. Ehkäpä se palaa juurilleen ja sinne saapuvat risteilyalukset pelastavat osan sen palvelutarjonnasta - ainakin jos niiden sallitaan jonain päivänä jälleen jatkaa matkaansa Pietariin? Vaikka lieneekin niin, että jos helsinkiläinen punavihreä kupla saisi päättää, mokoma laivaliikenne lopetettaisiin tykkänään ilmastosyistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin uutisia
1 500 euroa parkkipaikasta?
Eristäytyvä pääkaupunki

HS kertoi puolitotuuden Sri lankan vihreästä katastrofista

Helsingin sanomat julkaisi uutisen Sri Lankan tilanteesta. Sen mukaan rehottava korruptio ja hillitön velkaantuminen ajoivat Sri Lankan talouden suureen sekasortoon. 

Jutussa on esitetty kolme grafiikkaa, joista ensimmäisessä nähdään maan valuutan romahtaneen maaliskuussa, toisessa näytetään inflaation lähteneen nousukiitoon viime vuoden lopulla ja kolmannessa on esitetty maan valuuttavarannon laskeneen jo vuodesta 2019 alkaen. Taustalla on jutun mukaan myös koronapandemia, joka pahensi maan velkaantumista.

HS:n jutun saamissa kommentissa mainittiin vielä muita mahdollisia syitä. Sellaisia ovat väestönkasvu vuoden 1960 noin 10 miljoonasta 22 miljoonaan sekä fossiilisten polttoaineiden kallistuminen ja ehtyminen. 

Blogistikollega Vasarahammer kirjoitti myös aiheesta viitaten Mikko Paunion kirjoitukseen omassa blogissaan. Paunio puolestaan viittasi Foreign policy-lehden artikkeliin. Myös Time-lehti kirjoitti asiasta. 

Näiden kirjoitusten mukaan maasta nyttemmin pakoon lähteneen presidentin hallitus asetti valtakunnallisen kiellon synteettisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden tuomiselle ja käytölle sekä määräsi maan kaksi miljoonaa maanviljelijää siirtymään luomuviljelyyn. Tästä seurasi luonnollisesti sietämätön ruokapula, koska orgaanisessa viljelyssä satotasot jäävän keskimäärin selvästi pienemmiksi kuin perinteisessä maataloudessa. 

Kaiken tämän seurauksena Sri Lanka joutui turvautumaan riisin tuontiin aiemman omavaraisuuden sijaan. Samalla maan valuutanlähde eli teentuotanto romahti lannoitekiellon takia, jolloin maan valuuttatilanne vajosi kestämättömäksi. 

Tämän kaiken seurauksena hallitus joutui perumaan lannoitekieltonsa, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ja nähtäväksi jää, millä tavalla maan tuleva johto pystyy viemään valtiolaivaansa eteenpäin.

Suosittelen tässä vaiheessa lukemaan sekä Vasarahammerin että Paunion edellä linkitetyt blogitekstit nähdäkseen niiden johtopäätökset liittyen Euroopan Unioniin. Omalta osaltani tyydyn ihmettelemään vain sitä, miksi Helsingin sanomat salasi omassa raportissaan lukijoilta Sri Lankan ongelmien keskeisimmän perussyyn. 

Oliko lehden tarkoituksena kohdistaa lukijoihinsa valheellista vihreää propagandaa nyt kun EU:ssakin ollaan tekemässä vihreää siirtymää maatalouden alalla? Vai oliko jutun tehnyt toimittaja vain tietämätön kaikista tosiasioista ja kirjoitti siksi omaan punavihreään agendaansa sopivaa puolitotuutta selvittämättä asiaa sen tarkemmin - suurin osa suomalaistoimittajistahan on tutkitusti punavihreitä.

Oli totuus kumpi tahansa, niin joka tapauksessa Helsingin sanomat tuli julkaisseeksi malliesimerkin kelvottomasta journalismista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kertovatko kuvat enemmän kuin tuhat sanaa - vai olenko väärässä?
Politiikan ensimmäinen uhri
Omituista

Eristäytyvä pääkaupunki

Helsinki on tunnetusti Kokoomuksen ja Vihreiden johtama kaupunki. Ja ilmeisesti ensin mainitunkin puolueen jäsenistä valtaosa on puolueen viherliberaalia siipeä. 

Tämän seurauksena Helsingin johto toteuttaa varsinaisen vasemmiston tuella vihreää liikennepolitiikkaa, jonka tarkoituksena on taivuttaa kaupunkilaiset luopumaan omista autoistaan ja jäämään julkisen liikenteen varaan. Käytännössä tästä seuraisi pääkaupunkilaisten entistä tarkempi eristäytyminen muusta Suomesta, kun yhteydet muuhun maahan heikkenisivät esimerkiksi autoa vaativan kesämökkeilyn vähenemisenä. 

Helingin eristäytymispolitiikasta hyvä esimerkki on kaupungin pyrkimys muuttaa sisäänajotiet ns. kaupunkibulevardeiksi, joiden testiratana on toiminut Laajasalon läpi kulkeva Laajasalontie: sen aiemmin sujuvasti soljunut liikenne on onnistuttu puurouttamaan pahasti lisäämällä tielle liikennevaloja ja poistamalla eritasoliittymiä. 

Sama on jo aiempien päätösten perusteella edessä Tuusulan moottoritiellä, joka on jo päätetty muuttaa Kehä I:stä alkaen kaupunkibulevardiksi. Todennäköisenä seurauksena on Vantaalta suuntautuvan aamuliikenteen puuroutuminen ainakin Kehä III:n risteykseen saakka - ja siten myös Tuusulan suunnasta itään ja lähteen päin suuntautuvan liikenteen tukkeutuminen. 

Seuraavaksi Helsinki suunnittelee espoolaisten eristämistä muuttamalla Länsiväylä kaupunkibulevardiksi. Korkein hallinto-oikeus on tosin torpannut aikeen jo kertaalleen, mutta ilmeisesti pääkaupungin johto on päättänyt saada tahtonsa läpi väsytystekniikalla. 

Tässä yhteydessä on todettava, että kaupungilla on Suomessa ainakin periaatteessa oikeus toimia kuten tahtoo. Helsingin osalta tilanteen tekee erikoiseksi se, että kyse on koko maata palvelevasta pääkaupungista, johon on sijoitettu runsaasti koko kansaa palvelevaa - ja sen kustannuksella ylläpidettävää - hallintoa. Nähtäväksi siis jää, miten kansa reagoi pääkaupunkinsa toimiin. 

Samalla jää nähtäväksi, miten Helsingin eristäytymispolitiikkaan reagoi yrityselämä, joka niin ikään on sijoittanut pääkaupunkiin runsaasti pääkonttoreita ja muita toimiaan. Äänestääkö se kaupungin eristäytymistä vastaan sijoittamalla pääkonttorinsa ja muut toimintonsa muualle, vai luottaako siihen, että ihmiset tyytyvät pidentyviin automatkoihin tai jo lähtökohtaisesti hitaisiin julkisiin liikenneyhteyksiin. 

Varmaa Helsingin eristäytymispolitiikassa on toistaiseksi vain se, että polarisaatio yhä punavihreämmäksi ja monikulttuurisemmaksi muuttuvan pääkaupungin ja muun maan välillä kasvaa.  Eikä se ole hyvä asia koko Suomen kehityksen kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Ruokafasismia Helsingissä

Sata vuotta metsätietoa on tarua ihmeellisempää

Suomalaiset - tai ainakin kaikki punavihreät sellaiset - taitavat luulla, että Suomen metsät ovat surkeassa kunnossa tai jopa katoamassa ylisuurten hakkuiden takia. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys, kuten Taloussanomien vuodelta 2019 peräisin olevassa jutussa todettiin.

Tämä tuli mieleeni, kun törmäsin Twitterissä tietoon valtakunnallisen metsien inventoinnin 100-vuotisjuhlasta. Ja etsin sen jälkeen asiaan liittyneen tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten metsien puumäärän kasvu on hidastunut, mutta siitä huolimatta meillä on vihreää kultaa enemmän kuin koskaan kuluneen sadan vuoden aikana. Tai kuten edelle linkitetty Taloussanomien juttu kertoi, enemmän kuin satoihin vuosiin.

Tiedote sisälsi muitakin mielenkiintoisia tietoja. Punavihreäthän ovat väittäneet, että esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeän lahopuun määrä olisi romahtanut ja vanhat järeät puut ja lehtipuut olisivat vähentyneet.

No, totuus on näidenkin seikkojen valossa tarua ihmeellisempää. Valtakunnallisen inventoinnin mukaan monimuotoisuuden kannalta tärkeän kuolleen puun määrä on edelleen lisääntynyt Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessakin sen aiemmin havaittu väheneminen on pysähtynyt.

Vanhojen puiden määrä on puolestaan pysynyt viimeiset vuosikymmenet aika lailla ennallaan, mutta järeiden yli 40 cm läpimittaisten puiden määrä on kasvanut inventoinnin 100 vuoden aikana eteläisimmässä Suomessa peräti 20-kertaiseksi. 

Edellä kuvaamani totuus ja taru suomalaismetsien tilasta kertoo kouriintuntuvasti siitä kuinka likaisilla korteilla erilaiset poliittiset kansalaisjärjestöt pelaavat mediapeliä. Ja poliittisesti samansuuntainen media viestii tämän sellaisenaan ihmisille niin metsien kuin muidenkin asioiden suhteen. 

Vai olisinko sittenkin väärässä tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen osalta. Eli olisiko kuitenkin niin, että punavihreän kuplan ulkopuolella elävät suomalaiset ovat perillä metsiemme tilasta paremmin kuin mediasta voisi päätellä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalajoen metsäpalojen historiallinen viitekehys
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti

Liian tärkeitä asioita viranomaistoiminnalla tai mediapropagandalla ohjattavaksi

Kallion punavihreän kuplan perspektiivistä näyttänee siltä, että yhä suurempi joukko ihmisiä on siirtymässä vegaaneiksi ja lihan syöminen olisi siten katoavaa kansanperinnettä. Sama koskee yliopistoja, jossa etenkin trendikkäät nuoret opiskelijatytöt ovat profiloituneet kasvisruuan ystävinä.

Kasvisruuan syömistä on edistetty myös yhteiskunnan toimin. Siitä esimerkkinä joissain kunnissa noudatettu koululaisten kasvisruokapäivä tai armeijan marssittaminen pelkillä rehuilla. Vegaaniuden tavanomaisuutta ovat korostaneet myös lehtimiehet, jotka esimerkiksi Helsingin Sanomissa laativat merkittäviä määriä kasvisruokajuttuja. 

Kyse on kaikesta huolimatta näköharhasta. Tämän osoitti jälleen kerran Ylen juttu, jossa oli kuvaaja suomalaisten syömän lihan määristä. Sen mukaan sianlihan syönti on vuoden 2000 jälkeen jonkin verran kyllä taantunut, mutta broilerin kulutus lisääntynyt sitäkin enemmän. Näitä kalliimman naudanlihan syöminen on pysynyt varsin vakaana. 

Tällä asialla ei sinänsä ole sen suurempaa merkitystä. Kertoopahan vain siitä, kuinka viranomaistoiminnalla ja mediapropagandalla on omat rajoitteensa: niillä ei ilman pakkokeinoja voida saada aikaiseksi muutoksia, elleivät ne ole sellaisia, jotka ovat kansalaisten hyväksyttävissä. Tällaiseen ruoka ja ravinto ovat ihmisten omalta kannalta aivan liian tärkeitä asioita. 

Sama koskee myös asuinpaikkoja tai lasten koulunkäyntimahdollisuuksia. Ja siksi Suomessa harjoitettu maahanmuuttopolitiikka tulee joka tapauksessa johtamaan yhteiskunnan suurempaan segregoitumiseen ja sitä kautta sitä suurempiin ongelmiin, mitä useampia heikosti yhteiskuntaamme sopeutuvia ihmisiä maahamme haalitaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi lihansyönti on syntiä?
Valeuutinen - mutta kumpi?
Ruokafasismia Helsingissä

Kadolle löytyi syy

Vuosi sitten puhuttiin kovasti hyönteiskadosta, jonka olen itsekin havainnut autoni tuulilasiin kertyvien hyönteisten määrän vähenemisestä viimeisten 40 vuoden aikana. Sen arveltiin vaarantavan lukuisten eläinlajien tulevaisuuden ja romahduttavan ihmisille tärkeitä ekosysteemipalveluja. 

Hyönteistuhon pääsyyksi epäiltiin nykyaikaista maataloutta torjunta-aineineen, mutta myös ilmastonmuutoksen arveltiin olevan merkittävä tekijä. Eikä asfaltointiakaan unohdettu. 

Eilen ilmestyneessä Science-lehdessä kerrottiin hyönteiskatoon liittyvistä uusista tutkimuksista. Jutun mukaan hyönteistuhoon nimittäin vaikuttaa erittäin merkittävästi ulkovalaistus. Siis erilaiset ihmisten asettamat katuvalot, valomainokset ynnä muut sellaiset. 

Selkein osoitus tästä oli hollantilainen pitkäaikaistutkimus, jossa havaittiin yöperhosten vähentyneen neljässä vuodessa 14 prosenttia alueilla, joilla oli valaistusta, kun ilman valoja oleville verrokkialueilla ei havaittu muutoksia. 

Toinen hätkähdyttävä tieto oli se, kuinka kirkkaasti valaistu pelikaupunki Las Vegas houkuttelee heinäsirkkoja. Sen taivaalla oli nimittäin yöllä 27. heinäkuuta vuonna 2019 havaittu peräti 42 miljoonaa heinäsirkkaa, massaltaan noin 30 tonnia. 

Tämän jälkeen jään odottamaan, kuinka Suomenkin hyönteisistä huolissaan olevasta Helsingin punavihreästä kuplasta alkaa kuulua vaatimuksia kaupungin pimentämistä öiseen aikaan hyönteisten pelastamiseksi. Tosin hengitystäni en aio niitä odotellessani pidättää, koska epäilen, ettei syyllinen tällä kertaa ollut sellainen, johon tämä taho tahtoisi puuttua. Toivon tietenkin olevani väärässä, koska hyönteisillä on oikeasti suuri merkitys ympäristömme hyvinvoinnille esimerkiksi pölyttäjinä ja ravintoketjun osina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikan kasvava väestö lisää hyttysten kiinnostusta
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Seksin katsominen synnytti uuden kulttuurin

Kokemusasiantuntijuus suojaa propagandalta

Vakuutusyhtiö If oli teettänyt kyselyn, jonka perusteella autonostajien päätöksessä painaa eniten auton käyttövoima ja sen jälkeen moottorin teho ja suorituskyky. Vasta näiden jälkeen tulevat kulkuneuvon ympäristöarvot. 

Autojen käyttövoimista ykkösenä oli edelleen bensiinimoottori, mutta sen jälkeen tuli ei-lataava hybridi tai kevythybridi, joilla ajaminen ei käytännössä poikkea polttomoottoriautosta. Vasta seuraavana tuli sähköauto suunnilleen samalla suosiolla kuin dieselauto.

Meille nykyisessä vihreässä mediatodellisuudessa eläville ympäristöarvojen ja sähköautojen jääminen muiden tekijöiden taakse voi kuulostaa yllättävältä. Syynä siihen näyttäisi olevan mediatodellisuuden vääristymä, joka näyttää maailmaa punavihreiden lasien värittämänä tässäkin asiassa.

Oman käsitykseni mukaan autonomistajat ovat sen luokan kokemusasiantuntijoita, ettei mediatodellisuus heilauta heitä kovinkaan helposti. Toki sähköauto on kokemuksena suurimmalle osalle ihmistä outo, mutta toisaalta sen hyvät ja huonot ominaisuudet ovat autoilijan kokemuksella helpohkosti ymmärrettävissä. 

Tässä suhteessa Iltalehdessä oli Ifin kyselyä mainiosti täydentävä juttu, jonka mukaan nykyaikaisten sähköautojen kehdossa eli Kaliforniassa joka viides sähköllä ladattavan auton vuosina 2012–2018 ostanut vaihtoi takaisin polttomoottoriautoon. Lukema on uskomattoman korkea ottaen huomioon sen, etteivät ensimmäiset sähköautojen ostajat missään tapauksessa edusta keskimääräistä autoilijaa vaan pikemminkin punavihreän agendan hyvin tiedostavaa joukkoa.

Kalifornialaisten into palata saastuttavaan polttoaineeseen johtui siitä, että sähköauto lataamisineen on käyttäjänsä kannalta ongelmallinen kapistus. Näköjään jopa siihen mittaan asti, että suuri osa jopa parhaiten punavihreän utopian omaksuneista ihmisistä on valmis luopumaan sellaisesta karvaiden kokemustensa takia. Näin siitä huolimatta, että sähköautolla ajaessa ei synny pakokaasuja, vaan kuljettaja voi mielessään hekumoida vihreällä eetoksella.

* * *

Tähän blogiin edellä referoimani teksti ei päässyt niinkään autoilun eikä edes pakokaasujen takia vaan siksi, että se valaisi erinomaisesti median vaikutusta ihmisiin. Ilman vahvaa punavihreää mediaa sähköauton tulevaisuus olisi paljon epäselvempi kuin nyt.

Siksi - arvoisa lukijani - ei koskaan kannata väheksyä niitä narratiiveja, joita media pyörittää ympärillämme. Ei edes silloin, kun me itse ymmärrämme niiden järjettömyyden.

Olen nimittäin aivan varma, että ilman kaikkialta syötettyä punavihreää medianarratiivia ei Suomeen olisi päästetty kymmeniätuhansia kehitysmaalaisia, eikä äskettäisessä poliittisessa spektaakkelissa ylettömän huomion saanutta turvetuotantoamme oltaisi ajamassa alas. Eikä edes EU olisi tekemässä Suomesta vauraampien maiden taloutta tukevaa hiilivarastoa.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tiedostamalla erilaisten narratiivien olemassaolon voi meistä itse kukin suojautua niiden vaikutuksilta eli propagandalta. Näin myös sellaisissa asioissa, joissa me emme ole yhtä vahvoja kokemusasiantuntijoita kuin autokaupassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Vihreää kauhukomediaa
Kansan ajatuksissa on jälkiä poliittisesta propagandasta

Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa

Näyttää siltä, että meillä Suomessa usko ideologisesti ohjattuun sosialistiseen käskytysyhteiskuntaan on voimissaan. Siitä uusimman todisteen tarjosivat helsinkiläiset valtuutetut, jotka Mai Kivelän (vas) johdolla vaativat "ilmastohaitallisiin" tuotteisiin ja palveluihin liittyvien ulkomainosten kieltämistä. 

Kiellettäväksi valtuutetut halusivat lentomatkailun, yksityisautoilun, autojen myynnin ja vuokrauksen, lihatuotteiden ja muiden eläinperäisten tuotteiden, sähkösopimusten - pois lukien ekosähkösopimukset - sekä vaateteollisuuden - lukuun ottamatta vaatelainaamoita ja kierrätysvaatteita - ulkomainonnan. 

Kaupunkiympäristölautakunta päätyi yhdellä äänellä kannattamaan asiaa, joten sillä on kyllä kannatusta pääkaupunkimme päättäjien parissa. Lisäksi on hyvä muistaa, että punavihreällä falangilla on enemmistö Helsingin nykyisessä valtuustossa, joten kiellolla on hyvät läpimenon mahdollisuudet.

Nähtäväksi siis jää, haluavatko helsinkiläiset päättäjät suitsia yritysten toimintaedellytyksiä myös mainontaa ideologisin perustein rajoittamalla.

Tähän heillä on toki vaaleissa saatu mandaatti eli oikeus ja mahdollisuus. Jos kuitenkin on niin, että jotkut pääkaupunkilaiset eivät kannattaisi ideologisperusteista yrityselämän toimintaedellytysten käskytystä, on heillä mahdollisuus osoittaa se kesäkuun kunnallisvaaleissa. 

Siitä syystä saatan teille - arvoisat lukijani - tiedoksi jo viime helmikuun alussa tehdyn aloitteen allekirjoittajat puolueineen.

Mai Kivelä, Vasemmistoliitto
Dan Koivulaakso, Vasemmistoliitto
Said Ahmed Suldaan, Vasemmistoliitto
Alviina Alametsä, Vihreät
Johanna Nuorteva, Vihreät
Mia Haglund, Vasemmistoliitto
Paavo Arhinmäki, Vasemmistoliitto
Thomas Wallgren, Suomen Sosialidemoktaattinen puolue
Anna Vuorjoki, Vasemmistoliitto
Veronika Honkasalo, Vasemmistoliitto
Leo Stranius, Vihreät
Petra Malin, Vasemmistoliitto
Katju Aro, Feministinen puolue
Sami Muttilainen, Vasemmistoliitto
Sirpa Puhakka, Vasemmistoliitto

Ideologista käskytystä ovat siis ajamassa etenkin Vasemmistoliitto ja sen vahvana tukena Vihreät, Suomen Sosialidemokraattinen puolue sekä Feministinen puolue. Siten kaikkien ideologisista rasitteista vapaata taloutta kannattavien helsinkiläisäänestäjien kannattaa valita kesäkuinen ehdokkaansa näiden puolueiden listojen ulkopuolelta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta
Ruokafasismia Helsingissä
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Onko Suomi punavihreä demokratia?

Suomalaismedioita lukiessa tai hallituksen ministereitä kuunnellessa voisi kuvitella, että maamme on jonkinlainen punavihreä demokratia, joka tahtoo oman kansansa hyvinvoinnin uhraamalla pelastaa niin kehitysmaat, elintasopakolaiset, taloutensa sotkeneet vanhat kulttuurikansat, monenmoiset luonnonelävät kuin ilmastonkin. Nyt kuitenkin näyttää, ettei asia sittenkään ole aivan niin yksioikoinen.  

Tästä antoi viitteitä muutamakin tuore uutinen. Niistä ensimmäinen oli tieto siitä, että kansalaisaloite polttoaineiden hinnan alentamiseksi keräsi hiukan yli vuorokaudessa tarvittavan nimimäärän päästäkseen eduskunnan käsittelyyn. Tätä kirjoitettaessa eli kahden vuorokauden kohdalla allekirjoittajia on jo yli 67 359 ja määrä kasvaa ripeästi.

Nähtäväksi jää, tuleeko kansalaisaloitteesta kaikkien aikojen eniten kannatettu. Kävi näin tai ei, on sen jo nyt saama suosio painava osoitus maan poliittisille päättäjille - ja erityisesti Sanna Marinin (sd) hallitukselle - siitä, ettei ihmisten perustarpeita voi verottaa loputtomiin edes maailmanparantamisen varjolla.

Toinen viite siihen, etteivät ainakaan kaikki suomalaiset sittenkään ole täysin valmiita punavihreyteen saatiin mielipidekirjoituksesta, jossa professori Olli Dahl moitti Suomen ilmastopaneelia, koska sen "vaatimukset Suomen metsien suojelusta ja niiden käyttämisestä vain hiilinieluina ovat kestävän kehityksen taloudellisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien vastaisia ja korostavat vain ympäristöulottuvuutta". Kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan, sillä se osoittaa faktoihin perustuen punavihreän ilmastopaneelin ajaman metsäpolitiikan yksisilmäisyyden ellei peräti mielipuolisuuden.

Kolmas viite suomalaisten punavihreyttä kohtaan tuntemasta vastenmielisyydestä saatiin uunituoreesta Helsingin sanomien gallupista. Sen mukaan vihervasemmiston (SDP + Vihreät + Vasemmistoliitto) kannatus oli pudonnut jo 37,6 prosenttiin. 

Kansalaisten kyllästymistä alleviivasi lisäksi se, että maan suosituimmaksi puolueeksi oli noussut punavihreyden vastapoolina pidetty Perussuomalaiset, jonka kannatusero SDP:hen oli kasvanut prosenttiyksikköön. Nähtäväksi jää, kuinka suureksi ero kasvaa kunnallisvaaleihin mennessä.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että suomalaisten ehdoton enemmistö on sittenkin tervejärkistä joukkoa, joka kyllä saattaa erehtyä tekemään typeriä poliittisia valintoja vaalilupausten tai muun propagandan uhrina, mutta joka ennemmin tai myöhemmin herää huomaamaan tehtyjen valintojen heidän oman elämänsä ja tasapainoisen kestävän kehityksen kannalta tuhoisat seuraukset.

Lopuksi todettakoon, että tämän kirjoituksen valmiiksi saatuani, oli alussa mainitun kansalaisaloitteen allekirjoittanut 68 041 suomalaista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja
Suomalaiset ovat lähes immuuneja huuhaalle
Vihreä aate johtaa harmaaseen ja masentavaan tulevaisuuteen

Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta

Verkkouutisten mukaan Saksan vasemmistopuolueen entinen ryhmyri on lausunut omaan viiteryhmäänsä nähden järkeviä sanoja. Vai mitä ajattelette seuraavista näkemyksistä.

"´Se, joka ei ole kanssani samaa mieltä, ei ole toisinajattelija, vaan huono ihminen´. Tällainen ajattelutapa on tyypillistä vasemmistoliberaalille ympäristölle. Vasemmiston pitäisi hylätä tällainen omahyväinen asenne."

"On oltava selvä, että jokainen, joka ei ole samaa mieltä tietyistä mielipiteistä, ei ole missään nimessä natsi".

"Sen toteamisella, että maahanmuuttajia käytetään palkkojen polkemiseen tai että radikaali islam on ongelma Saksassa, ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Todellisessa rasismissa on kyse siitä, että ihmisiä vainotaan ja haukutaan erilaisen ihonvärin tai syntyperän vuoksi."

"Kaikkien, konservatiiveista vasemmistolaisiin, jotka ovat kiinnostuneita siitä, että maastamme ei muodostu USA:n tavoin äärimmäisen jakaantunutta, pitäisi saada takaisin kyky keskustella soveliaasti ja kunnioittavasti."

Arvoitukseksi jäi, että miksi kyseessä on entinen ryhmyri. Ja miksi hän tuo esille omat järkevän kuuloiset asenteensa vasta tästä asemasta luovuttuaan. 

Sen sijaan lienee selvää, että hän joutuu ns. paskamyrskyn silmään samaan tapaan kuin vaikkapa vasemmistotaustaiset Pirkko Saisio tai Kari Peitsamo meillä Suomessa. Myös he tulivat sanoneeksi tosiasioita, jotka kiistetään nykyisessä vasemmistossa suupielet vaahdossa ja silmälaput silmillä huutaen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksalainen dilemma
Sananvapauden kuoppa syveni jälleen
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

Kuinka poistaa harhainen kultti tuhoamasta yhteiskuntaamme?

Niin sanottu cancel-kulttuuri on nakertanut jo pitkään sananvapautta myös Suomessa ilman, että asiaan on sen kummemmin puututtu. Tästä muistamme erityisesti Päivi Räsäsen (krist) vainon valtionsyyttäjän taholta, mutta myös Sebastian Tynkkysen (ps) joutumisen fantasian uhriksi, Kari Peitsamon (vas) keikan peruuntumisen ja Matti Reinikan dokumentin väliaikaisen hyllyttämisen. 

Cancel-kulttuurin eteneminen otti jälleen uuden pienen askeleen Trumpin kannattajien osoitettua mieltään USA:n kongressissa. Mukana oli Suomessa aiemmin esiintyneen Iced Earth-orkesterin jäsen. Niinpä Helsingin Sanomien toimittaja keksi kysyä keikkojen järjestäjältä, miten hän aikoisi toimia sen suhteen jatkossa. 

Tavastian toimitusjohtaja ja Ruisrockin sekä esimerkiksi Ankkarockin monivuotinen johtohahmo otti varovaisen cancel-myönteisen kannan toteamalla, että ”en lähtisi Iced Earth -yhtyettä näillä tiedoilla buukkamaan, mutta ei sen tarvitse ikuista olla. Katsotaan miten tilanne kehittyy ja markkinat reagoivat.”

Toisin sanoen suomalainen keikkojen järjestäjä katsoi asialliseksi - joko omasta tahdostaan tai cancel-terroristien pelosta - evätä amerikkalaiselta orkesterilta työmahdollisuuksia Suomessa tämän omassa kotimaassaan tekemän poliittisen demonstraation takia jo ennen kuin tämä oli saanut (mahdollista) oikeudellista tuomiota teostaan. 

Cancel-kulttuuri puolestaan liittyy laajempaan intersektionaalisen feminismin liikkeeseen, jota esimerkiksi Suomen nykyinen hallitus katsoo edustavansa. Siinä perusajatuksena on jakaa ihmiset erilaisiin identiteettiryhmiin, joiden uhristatus vaihtelee siten, että eri identiteettien oikeudet vaihtelevat.

Äärimmillään tämä ajattelutapa on johtanut siihen, että ihmisille vaaditaan erilaisia turvatiloja tai suojaa heitä järkyttäviä faktoja vastaan. Tämän seurauksista kirjoitti eilen Sanna Ukkola valaisevan kolumnin, jota suosittelen luettavaksi. 

Samaan vyyhtiin on luettava se, että hyväksymme kaikki seksuaalisuuden poikkeavuudet vain normaalin vaihteluksi. Siten ihminen, joka tuntee vetoa samaan sukupuoleen on tämän mukaan normaali. Samoin henkilö, joka on syntynyt pojan ulkokuoreen, mutta tuntee olevansa nainen. 

Tässä asiassa kyse ei kuitenkaan ole sanan "normaali" tavanomaisesta käytöstä, vaan sen orwellilaisesta uudelleenmäärittelystä. Homoseksuaalisuudesta puhuttaessa voimme vielä ehkä nähdä sen tulleen synonymoiduksi sanan "yleinen" kanssa, mutta harvinaisempien seksuaalisten taipumusten osalta pikemminkin tosiasioiden kieltämisestä. Toki samasta on kyse myös silloin, kun väitetään miehen synnyttäneen lapsen - kyllä synnyttäminen on tosiasiassa edelleen fyysisten naisten yksinoikeus eli edellyttää synnytyselimiä.

Jälkimmäisestä kirjoitin aikanaan pitkähkön parhaaseen tieteelliseen tietoon perustuvan kirjoituksen, joka osoittaa näiden uusien normaalien taustalla olevan usein - tai ehkä jopa aina - varsin erikoisia kehityshäiriöitä. Siten nämä ihmiset eivät ole normaaleja sen enempää kuin vaikkapa 21-trisomiaa sairastava ihminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei heillä olisi samaa ihmisarvoa kuin muillakin ihmisillä - aivan samaan tapaan kuin 21-trisomiaa sairastavilla henkilöillä on.

Samaan sukuun huonosti perusteltuja poliittisia väitteitä ja uusorwellilaista kieltä kuuluu myös ihmisryhmien välisten älykkyyserojen kategorinen kieltäminen. Toki älykkyyttä on vaikea mitata yksiselitteisesti ja ymmärtääkseni voidaan tehdä älykkyystesti, jossa esimerkiksi nigerialaiset pärjäävät keskimäärin paremmin kuin me suomalaiset. 

Tämä ei kuitenkaan muuta muuksi sitä tosiasiaa, että eurooppalais- tai itäaasialaistaustaisten ihmisten rakentamat yhteiskunnat ovat keskimäärin huomattavasti paremmin menestyviä kuin esimerkiksi afrikkalaistaustaisten ihmisten. Lisäksi ensin mainitut ryhmät menestyvät jälkimmäisiä paremmin jopa niissä yhteiskunnissa, jotka ovat jo pitkään olleet jälkimmäisten hallinnoimia (esimerkki), eikä sovi unohtaa, että pahnanpohjimmaisena ovat valtiot, joista valkoiset on poistettu kansanmurhan keinoin (esimerkki) tai joissa sellaisia ei edes asu (esimerkki).  

Ellei edellisessä kappaleessa esitettyjen tosiasioiden syynä ole erot älykkyydessä, on sen oltava jossain muualla. Usein tähän rooliin esitetty 1960-luvulla päättynyt imperialismin kausi ei sellaiseksi kuitenkaan enää käy, koska monet muut valtiot ovat samassa ajassa nousseet köyhyydestä kukoistukseen - viimeisimpinä monet entisen Neuvostoliiton ikeen alta vapautuneet kansat.

Tämän pitkän tajunnanvirran yhteenvetona totean, että viime aikoina lähinnä punavihreään ideologiaan liittyvät ajatustavat ovat vailla rationaalista perustetta, eivätkä siten kelpaa toimivan yhteiskunnan perustaksi. Siten ns. tuhannen taalan kysymys on se, millä tämä harhainen kultti saataisiin poistetuksi vaikuttamasta omassa punavihreässä kuplassaan elävien ihmisten - ja heitä pelkäävien potentiaalisten cancel-uhrien - todellisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?
Seksuaalisuuden uusi normaali
Ihmisen sukupuolet - hybridi-ihmisiä, miesten kohtuja, munakiveksiä jne...

Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?

Yle kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen tuottaman materiaalin paino on nyt suurempi kuin koko maapallon eliökunnan biomassa. Tuo materiaali koostuu lähinnä betonista ja sorasta, mutta myös esimerkiksi tiilistä, asfaltista, metalleista ja muoveista. 

Toki tuo käsittämättömän suuri tavaramäärä johtuu osin kerskakulutuksesta, josta Helsingin sanomat kertoi esimerkkinä kiinalaisnaisen, jonka kaapista löytyy 150 käsilaukkua. Todellinen syy löytyi kuitenkin HS:n toisesta jutusta, jonka mukaan "nykyiset viljelymenetelmät tuhoavat planeetan eivätkä pysty tuottamaan riittävästi ravintoa kasvavalle väestölle". 

Jälkimmäisessä edistyspositiivisessa artikkelissa HS esitti viljelymenetelmien aiheuttaman ongelman ratkaisuksi laboratoriossa tuotettua ruokaa, mutta esitti lopulta sen huolen, että miten tuotantopanokset - elatusaineet, energinantarve, bioreaktorit, tuotantorakennukset ja jätteet - lopulta vaikuttaisivat planeettaamme. Ja tämä avasi todellisen ongelman.

On nimittäin niin, että jatkuva väestönkasvu - jollainen ihmiskunnan lukumäärään maapallolla edelleen liittyy - tekee tyhjäksi parhaatkin keinot ratkaista maapallon rajallisen pinta-alan asettamat rajoitteet. Siten ainoat kestävät ratkaisut maapallon eliökunnan ja viime kädessä ihmisen tulevaisuuden kannalta ovat joko väestönkasvun rajoittaminen tai tiedepositiivisesti uusien maailmojen valloittaminen avaruudesta. 

Koska jälkimmäinen ei näytä mahdolliselta vielä pitkiin aikoihin - jos koskaan - alkaisi edellä siteerattujen juttujen perusteella olla jo melkoinen kiire turvautua ensimmäiseen. Koska maapallon väestönkasvu kuitenkin tapahtuu lähes pelkästään kehitysmaissa, mutta ymmärrys ongelmasta on sijoittunut lähinnä länsimaihin, olemme eräänlaisen post-imperialistisen dilemman edessä.

Tarkoitan sillä sitä, että iso osa länsimaiden ihmisistä katsoo Euroopan imperialistisen historian niin raskaaksi, että se estää meitä puuttumasta kehitysmaiden elämään millään muulla tavalla kuin syytämällä sinne länsimaista kerättyä rahaa ja ruoka-apua, jotka vain pahentavat ongelmaa. Tai avaamalla rajamme noille ihmisille saapua elämään meidän omissa yhteisöissämme, mikä sekä pahentaa globaalia ongelmaa että tekee meidänkin elämästämme entistä hankalampaa. 

Toisin sanoen vallitsevassa post-imperialistisessa ilmapiirissä ainoat tehokkaat keinot eli esimerkiksi väestönkasvusta kärsivien maiden kehitysavun sitominen väestönkasvun hidastamiseen, katastrofiavun lopettaminen tai vapaan liikkuvuuden vaikeuttaminen ovat mahdottomia toteutettaviksi. Näin ollen näyttää, että viime kädessä eurooppalaisten historia tekee mahdottomaksi ratkaista näkyvissä oleva ennennäkemätön ihmiskunnan katastrofi.

Mielenkiintoinen nyanssi tässä on se, että juuri ne ihmiset, jotka ovat eniten huolissaan maapallon ja sen eliökunnan tulevaisuudesta ovat juuri niitä samoja, jotka vastustavat viimeiseen saakka globaalin väestökasvukatastrofin tehokkaita ratkaisukeinoja ja esittävät tilalle liian hitaasti vaikuttavia (vaikka teoriassa kyllä toimivia) tapoja, kuten tyttöjen kouluttamista tai vapaaehtoista patriarkaalisesta kulttuurista luopumista kehitysmaissa.

Lisäksi nämä ihmiset elävät vahvasti omassa suljetussa kuplassaan, jossa hyvät ovat hyviä teoistaan riippumatta. Tästä erinomaisen esimerkin tarjosi MTV3, jonka Vihreän puolueen piirihallituksen jäsenille tekemän kyselyn mukaan Pekka Haavisto (vihr) on toiminut kahden kolmasosan mielestä erittäin hyvin ulkoministerinä. Näin siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunta totesi hänen rikkoneen lakia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava
Poliittinen korrektius vie harhaan
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen

Teatterikoululaisten vahva usko totalitarismiin

Saska Saarikoski kertoi Helsingin Sanomissa, että teatterikoululaiset eivät enää suostu lukemaan klassikkoteoksia kuten William Shakespearen Hamletia tai Romeota ja Juliaa. Syynä kieltäytymiseen on se, että ne heidän mukaansa edustavat "raiskauskulttuuria", jonka lukemiseen pakottaminen on "opetuksen rakenteellista väkivaltaa opiskelijaa kohtaan".

Saarikosken tietojen mukaan teatterikorkeakoulussa on opiskelijoiden mielestä vain kaksi hyväksyttyä teemaa eli ilmastonmuutos ja vähemmistöjen oikeudet. Kesäkuussa taidealan oppilaitoksiin oli vieläpä lähetetty yli tuhannen entisen ja nykyisen taidealan opiskelijan adressi, jossa vaadittiin korkeakouluja ottamaan antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa.

Ilmaisen tässä omana mielipiteenäni, että koska teatterikoulutus on julkisin varoin kustannettua, tulee sen sisältää monipuolista opetusta, jonka sisällön määrittelee ensisijaisesti taideyliopiston toimiva johto yhdessä opetusministeriön kanssa. Ja että talon opettajakunnan on muiden oppilaitosten tapaan pidettävä huoli siitä, että tutkinnon saaneet ovat oppineet kohtuullisella tasolla opintovaatimusten mukaiset asiat. Siis myös sen, mikä liittyy siihen klassiseen kirjallisuuteen, jonka avaamalle uralle nykyinen näyttämötaide on rakentunut.

Se mikä minua tässä ihmetyttää on ainakin vuosisadan ajan jatkunut taidealan merkillinen usko yksisilmäiseen totalitarismiin ja ehdoton sitoutuminen kulloinkin ajassa olevan aatteeseen. Sillä eihän teatterikoululaisten kannanotoissa ole mistään muusta kysymys. 

Tätä trendiä eivät ole onnistuneet sammuttamaan edes historiallisesti merkittävät Hitlerin Saksa tai leniniläis-stalinistinen Neuvostoliitto - eivätkä edes nykyiset Iranin mullahit tai Pohjois-Korean Kimit. Ehkäpä teatterikoulutukseen tulisikin lisätä ripaus totalitarististen aatteiden brutaaliin todellisuuteen liittyvää opetusta, jossa paino olisi ymmärryksen lisääminen siitä jatkumosta, joka yhdistää niitä kaikkia sellaisiin liikkeisiin, joiden ummehtuneeseen kuplaan teatterikoululaiset jälleen kerran haluavat pakkautua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen
Myös John Waynesta BLM-uhri
Elina Izarra Ollikainen kyseenalaisti maahanmuuttajien karkotukset

Raikas tuulahdus suomalaisessa valtamediassa

Olen jo jonkin aikaa ollut näkevinäni pientä muutosta suomalaisen valtamedian kirjoittelussa suhteessa Suomessa hallitsevan punavihreän narratiivin tuomiin ongelmiin. Tässä suhteessa erittäin valaiseva oli MTV3:n julkaisema Helena Petäistön kolumni Ranskan nykyiseen katastrofiin johtaneesta tilanteesta. 

Vai mitä pitäisi ajatella kirjoituksen näistä kohdista:

Petäistön mukaan presidentti Macronin kuukausi sitten pitämä linjapuhe "oli hyvin maltillinen ja järkevä. Hän vaati siinä korjauksia, joita kukaan hänen edeltäjistään ei ollut uskaltanut tehdä: ei enää ulkomailla koulutettuja imaameja, ei enää islamilaisia kotikouluja, arabian kielen opetus sallittu vain virallisissa kouluissa eikä enää islamilaisissa yhdistyksissä."

Painotan tässä Petäistön sanavalintoja maltillinen ja järkevä. Toisin sanoen valtamediamme toimittaja näki maltilliseksi ja järkeväksi sen, että muslimien integroimisessa yhteiskuntaan ei tueta näiden oman kulttuurin säilymistä vaan ohjataan heitä omaksumaan sen tilalle ranskalainen kulttuuri ja elämäntapa. 

Vielä edelle kirjoittamaani kohtaakin kuvaavampi oli Petäistön näkemys sosialistipresidentti Miterrandin toimista. Hänen mukaansa "tilanne ryöstäytyi täysin käsistä 1980-luvulla maan ensimmäisen sosialistipresidentin aikana. Voittonsa tunnossa François Mitterrand halusi näyttää maailmalle, mitä on antelias ja avokätinen ranskalainen sosialismi: Kaikki ovet ja ikkunat avattiin, ja vanhoista siirtomaista tuleva vyöry muutti maan lopullisesti."

Oleellista tuossa on, että Petäistö ymmärsi Ranskan ongelmien seuranneen laajamittaisesta muslimien maahanmuutosta - eikä jotenkin siitä erillisestä islamismista. Ja että Miterrand toimi sosialistina täsmälleen siten kuin meidän vihreään kaapuun pukeutunut sisäministerimme Maria Ohisalo (vihr) haluaisi toimia, minkä valtamedian toimittaja näki järjettömänä toimintana.  

En ole pitänyt Helena Petäistöä minään suosikkitoimittajanani. Mutta olisiko niin, että hänen hyvin tuntemansa Ranskan tapahtumat ovat avanneet hänen silmiensä eteen islamilaisen maahanmuuton todellisuuden koko kauheudessaan.

Petäistön kirjoitusta täydensi Ilta-Sanomien pääkirjoitus. Sen mukaan "Ranska on jäänyt yksin taistelemaan yksilön oikeuksien, sananvapauden ja muiden länsimaisen demokratian keskeisten periaatteiden puolesta. Euroopan on ollut vaikea esiintyä yhtenäisenä oikeastaan missään asiassa, ja tämäkään ei tee poikkeusta. Selvää on, että Ranskan asia on mitä suurimmassa määrin meidänkin asiamme, jos eurooppalaiset arvot ja mielipiteen vapaus halutaan pitää voimissaan."

Valaiseva oli myös Jyrki Lehtolan kirjoittama kolumni. Se käsitteli sitä nykyajan ilmiötä, jossa jopa historiallisia faktoja pyritään poistamaan, koska aiemmin eläneet ihmiset eivät ajatelleet samoin kuin punavihreät. Sekä sitä, kuinka punavihreät kaipaavat turvatiloja, jotta he eivät joutuisi kuulemaan eri tavalla ajattelevien ihmisten näkemyksiä.

Lehtolan kolumnin loppukaneetti oli kerrassaan mielenkiintoinen - jopa siihen mittaan asti, että kansallismielisen henkilön sanomana sitä saatettaisiin joissain piireissä pitää vihapuheena. 

Hän nimittäin lopetti analyysinsä näihin sanoihin: "punavihreä eliitti on olemassa, ja sen ääni on muuttunut lepertelyn ja uhkailun sekasotkuksi, joka tekee meistä kaikista tyhmempiä, kun ajattelun, mielikuvituksen tai osaamisen sijasta korostuvat toisiaan toistavat teemat ja ihmisen pelkistäminen yliherkäksi mielipidevauvaksi."

Toivon mukaan edelle lainaamani kirjoitukset aiheuttavat ajatuksia myös Ylen ja Helsingin Sanomien toimituskunnissa, sillä myös niissä on tullut aika ymmärtää tunkkaisen punavihreä kupla-ajattelun johtavan länsimaat ja siten myös heidät itsensä umpikujaan ja tuhoon. Siksi myös maamme suurimpien toimituskuntien on tullut aika tunnustaa tosiasiat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittinen umpiokupla
Tuhoaako maahanmuutto ihmisten tasa-arvon Tanskassa?
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

Poliittinen umpiokupla

Yle teki jutun Perusuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Miko Bergbomista. Sen mukaan tämä noudattaa perussuomalaista linjaa ja haluaa siten myös tehdä sellaista politiikkaa. 

Itse Bergbomista en tässä vaiheessa aio kirjoittaa tämän enempää. Sen sijaan haluan nostaa esille jutun loppupuolella olleen tiedon, jonka mukaan "muiden puolueiden nuorisojärjestöt katkaisivat kevättalvella kaiken yhteistyön PS-nuorten kanssa. Vihreät nuoret ja Vasemmistonuoret ilmoittivat tällä viikolla, että ne kieltäytyvät yhteistyöstä myös uuden Perussuomalaisen nuorison kanssa."

Näyttää siis siltä, että maamme politiikan vasemmalle laidalle on syntynyt poliittinen umpiokupla, jota täyttävät tulevat poliitikot, joilta puuttuu sekä halu että kyky tehdä yhteistyötä toisin ajattelevien kanssa. Toisin sanoen he ovat valinneet politiikkansa käytännöksi ja sisällöksi kategorisen eristäytymisen. 

Se on huono resepti yhdeksän eduskuntapuolueen Suomessa, jonka hallitseminen on aina perustunut siihen, että politiikan eri suunnista tulevat puolueet ovat löytäneet yhteisen ohjelman, jossa yhdistyvät kaikkien mukanaolijoiden tärkeimpinä pitämät asiat ja jossa ne ovat vastaavasti tinkineet vähemmän tärkeinä pitämistään poliittisista linjauksista.

On siis syytä toivoa, että myös vihervasemmistolaisesti ajattelevat äänestäjät ymmärtävät olla nostamatta näitä ehdottoman politiikan ajajia merkittäviin asemiin omissa puolueissaan, vaan ymmärtävät tukea sellaisia henkilöitä, joilla on kyky ja halu sovitella linjauksiaan asiapohjalta ja vastavuoroisuuden perusteella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ovat muita korruptiomyönteisempiä
Perussuomalaisten nuoret ja hallinnon tasa-arvoinen toiminta
Vihervasemmisto

Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle

Suomen parhaassa kunnossa oleva metsäyhtiö eli UPM ilmoitti eilen sulkevansa Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan. Sen seurauksena 820 henkilöä jää työttömäksi siitä huolimatta, että Kaipola on edelleen hyvä tehdas ja sen henkilöstö osaavaa ja supistettu minimiin.

Ongelmana Kaipolassa on ennen kaikkea paperin tarpeen globaali väheneminen, minkä seuraksena metsäteollisuuden on pakko vähentää tuotantoaan pitääkseen sen kannattavana. Terveen liiketalousperiaatteen mukaisesti yhtiöt aloittavat heikoimmin kannattavista yksiköistä - UPM:n osalta arpa osui Kaipolan tehtaalle. 

Näin siksi, että tehtaan logistiikkakulut ovat olleet yhtiön muita vastaavia yksiköitä korkeammat. Lisäksi verorasitus kuten dieselvero ja muut maksut lisäävät kuluja. Ongelma on myös se, että suomalainen työntekijä maksaa 30–40 prosenttia enemmän Saksaan ja Ruotsiin verrattuna - mikä ei ole merkityksetöntä, vaikka palkkakulujen suhteellinen osuus onkin paperiteollisuudessa varsin pieni.

Uutisen kuultuani en voinut olla ajattelematta mikä vaikutus UPM:n päätökseen oli suomalaisen yhteiskunnan arvojen viimeaikaisella kehityksellä. Meillähän on hallitusta myöden kyseenalaistettu metsien käyttö teollisuuden raaka-aineena ja vaadittu niiden jättämistä kasvamaan hiilinieluina. Ja onhan Sanna Marinin (sd) kabinetti jopa ilmoittanut haluavansa suojella 30 prosenttia Suomen pinta-alasta - mikä luonnollisesti vähentäisi teollisuuden käytössä olevan puun määrää.

Lisäksi pääministeri nosti tällä viikolla jälleen esiin tahtonsa työvoimakustannusten nostamiseksi eli asetti tavoitteekseen siirtymisen kahdeksan tunnin palkalla kuusituntiseen työpäivään. Lisäksi hänen hallituksensa ohjelmassa on veronkorotuksia ("valtion rahoituspohjan vahvistaminen") eikä ehkä sekään ole merkityksetöntä, että korkein hallinto-oikeus torppasi maailman puhtaimmaksi suunnitellun sellutehtaan Kuopiosta.

On vaikea kuvitella, etteivät nämä linjaukset olisi vaikuttaneet UPM:n päätökseen sulkea nimenomaisesti suomalainen paperitehdas jonkin muualla sijaitsevan paperitehtaan sijaan. Kaipolahan oli kaikesta huolimatta edelleen kannattava yksikkö, mutta kuten edellä yritin kuvata ovat Suomen tulevaisuudennäkymät metsäteollisuudelle olleet viime aikoina kauniisti sanottuna epäselvät.

* * *

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. 

UPM:n päätös voidaan Kallion kuplassa nähdä hyvinkin erinomaisena asiana, sillä nyt metsäpuiden kantohinnat laskevat Keski-Suomessa, joten hakkuiden houkutus on metsänomistajille aiempaa pienempi. Niinpä tässä voi hyvinkin käydä siten, että keskisuomalaiset metsät osaltaan auttavat Suomen hiilinielujen kasvattamisessa ja biodiversiteetin ylläpitämisessä.

Jotain iloa päätöksestä saavat myös julkisen hallinnon hommissa toimivat korkeakoulutetut, mutta pienipalkkaiset, vihreät naiset. Kun tunnetusti suuripalkkaisilta paperimiehiltä nyt katoavat työpaikat alta, kasvaa naisen euron arvo suhteessa miehen euroon ja näin suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo etenee. Eiköhän tätäkin ole syytä juhlia Kallion vihreässä kuplassa?

Lisäksi Kaipolan lopettaminen on nähtävä siirtymistä vanhanaikaisesta teollisuusyhteiskunnasta postmoderniin palveluyhteiskuntaan, jollainen lienee jo toiminnassa Kallion kuplassa. Nyt ei tarvitse kuin alkaa kehittää Jämsän seudun matkailu- ja viihde-elinkeinoja. Ja eihän se kai nyt mitään haittaa, jos paperimiehen yli 4000 euron palkka vaihtuukin tarjoilijan tai baarimikon reiluun kahteen tonniin?

* * *

Lopuksi vielä vähän vakavammin.

Toivon todella syvästi, että Sanna Marinin kabinetti ymmärtää ottaa Kaipolan tehtaan lopettamisen vakavana varoituksena siitä, että hallituksen teoilla ja puheilla on muutakin kuin retorista merkitystä. Sama koskee suomalaista valtamediaa, jonka varaukseton asettuminen punavihreän aatteen aisankannattajaksi on lisännyt metsien taloudellisen hyödyntämisen - ja ylipäänsä suomalaisen teollisuuden - tulevaisuuden epävarmuutta pitkällä aikavälillä.

Tarvitaan siis hallituksen ja median ryhtiliike. Se tarkoittaa siirtymistä maailmanparantamisen utopioista reaalitodellisuuteen. Ja sen ymmärtämistä, että hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää kannattavia yrityksiä - ja että sellaisia syntyy ainoastaan yhteiskuntiin, joissa niiden olemassaolo ja menestys ovat yleisesti hyväksyttyjä asioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova
Suomeen tulee uusi moderni jättiläinen
KHO:n päätöksellä on monia seurauksia

Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa

Viime vuonna julkaistu kohututkimus sai suurta julkisuutta (esimerkki ja toinen), koska sen mukaan maailman hyönteiset olisivat vähenemässä 2,5 prosentin vuosivauhdilla. Tämä tarkoittaisi kaikkien hyönteisten katoamista vain sadassa vuodessa.

Nyt on kuitenkin julkaistu uusi selvitys, jonka aineisto on paljon kattavampi. Sen mukaan maalla elävät hyönteiset ovat kyllä vähenemässä, mutta "vain" 0,9 prosentin vuosivauhdilla. Toisaalta vedessä elävien hyönteisten määrä olisi kasvussa noin 1,1 prosentin vuosivauhdilla.

Molemmat ilmiöt lokalisoituvat lähinnä Pohjois-Amerikkaan ja muutamiin Euroopan osiin. Muualla maailmassa hyönteisfaunalle ei ole tapahtumassa sen kummempaa.

Poliittisesti oleellisinta uudessa tutkimuksessa lienee se, ettei sille ole löytynyt palstatilaa suomalaisessa mediassa. Tai sitten en ole vain huomannut. Eikä googlekaan.

Näin siitä huolimatta, että hyönteisjuttuja julkaistaan jatkuvasti. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin Itä-Aasiasta levinnyt herhiläinen sai runsaasti palstatilaa tämän aamun Helsingin Sanomissa.

Edelle kirjoittamani kertoo siitä, että luontoon liittyvät hyvät uutiset ylittävät julkaisukynnyksen vain harvoin, mutta huonot uutiset helposti. Näin ihmisille syntyy luonnosta ja ympäristöstä vääristynyt kuva.

Sen seurauksena luonnosta vieraantunut kaupunkilaisväestö ja erityisesti nuoret ihmiset elävät uutismaailmassa, jossa ikävät luonto- ja ympäristöasiat painottuvat todellisuuttakin enemmän. Tämä ei voi olla vaikuttamatta näiden ihmisten maailmankuvaan ja selittänee osaltaan sitä, miksi erityisesti kaupunkilaisnuoriso on kallellaan ympäristönäkökulmia korostavaan vihervasemmistoon.

Tästä voinee tehdä sen johtopäätöksen, että mikäli punavihreiden kanssa kilpailevat maailmankatsomukselliset liikkeet haluaisivat rajoittaa näiden menestystä, tulisi niiden tavalla tai toisella pyrkiä tasapainottamaan eli monipuolistamaan luontomme ekologiseen tilaan liittyvää uutisointia. Enkä tässä tarkoita mitään valeuutisia, vaan olemassa olevan tutkimustiedon arvovapaata levittämistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonto on julma
Mikä on aiheuttanut selkärankaisten eläinten määrän romahduksen?
Kansalaiset haluavat ensisijaisesti metsien monimuotoisuutta - entä sitten?

Timo Harakka tahtoo kesyn kotipuudelin

Suomalainen media elää joko veroja keräämällä (Yle), puoluetuella (puoluelehdet), tilaus- ja irtonumeromaksuja keräämällä tai mainoksia myymällä. Nyt kun yhteiskunta on COVID-19-pandemian takia pysähtynyt, on mainoksista koostuva tulonlähde kadonnut. Samoin irtomyyntitulot.

Tähän ongelmaan tarttui liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) sanoen, että mediaa on "lyöty moukarilla". Niinpä se tarvitsee selvitäkseen yhteiskunnan tukea.

On hyvä, että ministeri on ajoissa liikkeellä pelastaakseen suomalaisen median. Sen sijaan on kuin tuulahdus ummehtuneelta taistolaisten 1970-luvulta, että ministerin asettaman Vihreän langan entisen päätoimittajan ja julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin johtama asiaa pohtinut työryhmä haluaa rahat jaettavaksi harkinnanvaraisesti laadukkaan paikallisen tai alueellisen journalismin tuottamiseen ja journalististen digisisältöjen rakentamiseen.

Toisin sanoen Harakka, Grundström ja kumppanit haluavat suomalaisen vapaan median poliittiseen ohjaukseen, jossa se on alistettu vallanpitäjien mielivallan alaiseksi. Tämän huomasi välittömästi myös Iltalehti, joka julkaisi saman tien pääkirjoituksen, jossa se totesi, että "käytännössä valtion perustama lautakunta päättäisi, minkälainen journalismi on niin laadukasta ja mitkä uutiset niin tärkeitä, että niitä pitää tukea".

Lisäksi Harakka aikoo tarjota medioille valikoimatonta tukea, joka olisi suhteutettu tiedotusvälineiden viime vuonna saamiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin. Iltalehti otti myös siihen kantaa todeten, että "vaikka korona on koetellut kovimmin mainostuloista riippuvaisia medioita, tämä tuki sidottaisiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin".

Vaikka olenkin useita kertoja moittinut suomalaista mediakenttää vihervasemmistolaisen agendan ajamisesta, on Iltalehden toimitus tässä asiassa oikeassa ja sekä ministeri että hänen työrukkasensa Grundström väärässä. Siksi on tärkeää, että medialle mahdollisesti suunnattava tuki perustuu vain todellisiin tulonmenetyksiin ja kohdistuu kaikille toimituskunnille tasapuolisesti riippumatta niiden mahdollisista poliittisista agendoista.

Erityisen tärkeää on se, ettei mahdollisen tuen jakamiseen käytetä helposti poliittisiksi lipsahtavia laatukriteereitä ja että tuet ovat muille yrityksille mahdollisesti annettavan hätäavun tavoin väliaikaisia. Ensimmäisen osalta perusteena on se, että median tehtävänä on kaikesta huolimatta toimia vallan vahtikoirana, joka välittää vallanpitäjien väärinkäytökset kansan tietoisuuteen. Väliaikaisuus on taas välttämätöntä siksi, että pysyvä tuki asettaisi uudet mediatulokkaat epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa vakiintuneeseen lehdistöön, mikä jäykistäisi tiedonvälityksen kentän uusiutumiskyvyttömäksi.

Suomalainen valtamedia puolestaan voisi ryhdistäytyä ja ottaa tehtäväkseen entistä jämäkämmin rehellisen ja ärhäkän vahtikoiransa roolin ja heittää pois roolinsa hallitsijoiden kesynä kotipuudelina, joka makkaranpalaa vastaan on valmis tekemään mitä tahansa.

Timo Harakka ja Elina Grundström voisivat puolestaan istua hetkeksi alas ja miettiä, että onko median sitominen tiukasti kulloinkin vallassa olevien puolueiden agendaan edes heidän edustamansa vihervasemmistolaisuuden kannalta viime kädessä järkevää.

Enkä tarkoita tällä pelkästään mahdollista vallanvaihtoa Suomessa, vaan myös niitä jälkiä, joihin viime vuosituhannen erilaiset vihervasemmistolaiskokeilut johtivat 1920-luvun Neuvostoliitosta 1930-luvun Italiaan ja Saksaan sekä edelleen 1960-luvun Kiinaan ja 1970-luvun Kamputseaan. Ja joiden rippeitä voi käydä edelleen "ihailemassa" Venezuelassa ja Pohjois-Koreassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käytännön sosialismia
Mediatesti mielipidepamfletti - tiedonvälittäjä -akselilla
Media värittää maailmankuvaamme