Neandertalilaiset ja denisovalaiset olivat esihistoriallisia ihmisiä, jotka risteytyivät jossain määrin myös nykyihmiseen johtaneen ihmislinjan jäsenten kanssa. Tähän liittyen, kansainvälinen tutkimusryhmä – Diyendo Massilani ja kumppanit – on nyt julkaissut noin 110 000 vuotta sitten eläneen neandertalilaisen fossiilista eristetystä DNA:sta koko perintöaineksen. Se on ensimmäinen tästä lajista määritetty miehen genomi.
Kyseinen neandertalilaismies oli kuollut Denisovan luolassa Altai-vuorilla, eli samassa paikassa, jossa on aika ajoin elänyt myös denisovalaisia. Tutkijaryhmän tulosten mukaan mies kuului ihmisryhmään, joka oli läheisempää sukua toiselle, noin 10 000 vuotta aiemmin eläneelle – mutta samasta luolasta löytyneelle neandertalilaiselle – kuin Euroopassa eläneelle lajitoverilleen tai noin 80 000 vuotta sitten elämeelle toisesta Altai-vuorten luolasta löytyneelle neandertalilaiselle.
Kummankin nyt sekvensoidun Denisovan luolan neandertalilaisen genomissa oli denisovalaisilta peräisin olevia geenejä, eli lajit risteytyivät keskenään ainakin Altai-vuoriston alueella yli 100 000 vuotta sitten. Tämä oli yllättävää, koska myöhemmissä Altai-alueen tai Länsi-Euroopan neandertalilaisissa ei ole viitteitä tällaisesta risteytymisestä.
DNA:n perusteella voitiin – homotsygoottisten kromosomialueiden laajuuden perusteella – päätellä myös, että 120 000 – 80 000 vuotta sitten Altai-alueella elävät neandertalilaiset elivät pienemmissä ja eristyneemmissä ryhmissä kuin myöhemmät Euroopan neandertalilaiset (54 000–40 000 vuotta sitten). Lisäksi tutkijat huomasivat, että näihin populaatioihin kuuluneiden neandertalilaisten genomisekvenssit poikkesivat toisistaan enemmän kuin nykyihmisten toisistaan kauimmas eriytyneiden populaatioiden (Keski-Afrikan Mbuti-kansa ja Uuden Guinean ylänköpapualaiset) perimät.
* * *
Edellä lyhyesti kuvaamani tutkimus ei liene suoraan hyödynnettävissä kaupallisiin tarkoituksiin. Sen sijaan se tyydyttää uteliaisuuttamme ja täyttää tiedontarvettamme: onhan menneen maailman avautuminen kieltämättä mitä kiehtovinta tietoa.
Ehkäpä uteliaisuutta ja tiedontarvetta tärkeämpää on kuitenkin se, että tieteen edistyessä ihmiskunnan tietoisuus omasta itsestään ja maailmasta lisääntyy. Ja samalla se vaikuttaa aikanaan siihen näkemykseen, joka meillä on itsestämme ja siitä maailmasta, missä elämme.
On toki totta, ettei tämä näkemys vaikuta kaikkiin maailman ihmisiin: onhan siinä suuri ero, miten esimerkiksi Afganistanin talebanit tai sekularisoituneet eurooppalaiset näkevät maailman. Siinä missä ensin mainittujen elämää ohjaavat 600-luvulla eläneen profeetan ja sotapäällikön sekavat kirjoitukset, tekevät jälkimmäiset jokapäiväisiä päätöksiään modernin tieteellisen tiedon perusteella – joskin sitä yleensä erikseen tiedostamatta.
Paleogenomiikan – jota kuvaamani tutkimus edustaa – panos tähän kokonaisuuteen ei ehkä ole kovin ratkaiseva, muttei myöskään häviävän pieni. Luohan tietoisuus muinaisten sukulaislajitovereidemme elämästä pienissä erillisissä populaatioissa, pariutumisesta keskenään – ja meidän esi-isiemme kanssa – sekä niiden sukulinjojen sammumisesta taustaa nykyisen ihmiskunnan ja sen kansojen ymmärtämiselle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen
Tekstit
