Tapauksessa kuollut afroamerikkalainen ei ollut mikään terve mallikansalainen, vaan taparikollinen, jolla oli sydänsairaus ja korkea verenpaine. Hänen elimistöstään löytyi ruumiinavauksessa myös fentanyyliä ja metamfetamiinia. Lisäksi hän oli koronaviruspositiivinen.
Hänet mahdollisesti tappanut poliisikaan ei ollut mikään uivelo, vaan hänestä oli tehty viranhoidossa 18 valitusta, joista kaksi johti kurinpitomenettelyihin. Lisäksi hänellä oli poikkeuksellisen kaunis itäaasialainen vaimo.
Tapausketjun hahmottamiseksi on keskeistä ymmärtää, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa afrikkalaistaustainen väestönosa on muihin verrattuna äärimmäisen väkivaltainen. Erityisen merkittävää on se, että poliisin kuolemaan johtaneista tapauksista musta väestönosa aiheuttaa noin 38 prosenttia, vaikka heidän osuutensa väestöstä on vain 12 prosenttia.
Siten afroamerikkalaisen miehen pidätykseen liittyy joka kerta ja väistämättä ylimääräistä jännitystä, minkä seurauksena poliisien kynnys väkivaltaan on alhaisempi kuin muiden väestöryhmien kanssa toimittaessa. Tällä en tarkoita enkä puolustele sitä, etteikö George Floydin kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin olisi sisältynyt tarpeetonta voiman käyttöä. Tai ettei musta väestönosa kokisi Yhdysvalloissa monenlaista syrjintää.
Sen sijaan tahdon sanoa, että mustan väestön kohtaama rasismi ei ole heistä itsestään riippumatonta. Taustalla on valkoisten ennakkoluulojen lisäksi myös liian monien afroamerikkalaisten näitä ennakkoluuloja vahvistava käyttäytyminen - ei pelkästään väkivaltaisuuden tai poliisiampumisten, vaan myös paljon vähäisempien rikosten suhteen.
Suomessa George Floydin kuolemaan liittyen merkittävin tapaus lienee perussuomalaisen kansanedustajan Ano Turtiaisen tekemään "taideteokseen" liittynyt erottaminen puolueensa eduskuntaryhmästä. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon kannalta kyseessä oli se vähä, mitä voitiin enää tehdä kyseisen kansanedustajan tökerön käytöksen aiheuttaman vahingon minimoimiseksi.
Tarkoitan tällä sitä, että Turtiaisen kuollutta miestä halventava taidepläjäys vahvisti jälleen kerran suomalaisen äänestäjäkunnan joukossa yleistä kuvaa perussuomalaisista sivistymättöminä ja jollain lailla vinksahtaneina helppoheikkeinä, joilla ei ole vakavasti otettavaa tarjottavaa maallemme. Kyse oli siis periaatteessa juuri samasta kuin afroamerikkalaisten rikollisten vaikutuksessa yhdysvaltalaisiin poliiseihin ja valkoiseen väestöön.
Lopputuloksena Turtiaisen taiteesta voidaan nähdä ainakin se, että monet halla-aholaisten äänestämistä nykyisen vihervasemmistohallituksen vaihtoehtona harkinneet eivät tule näin tekemään. Sitä kautta vahvistuvat suhteellisesti ne poliittiset voimat, jotka ajavat sellaista politiikkaa, joka on vastakkaista Perussuomalaisen puolueen ohjelmalle.
Tätä ei korvaa se, että suomalaisten joukossa on epäilemättä jonkin verran Turtiaisenkin taidetta arvostavia. On kuitenkin selvää, etteivät heidän äänensä riitä muuttamaan vaikkapa maamme vihreää maahanmuuttopolitiikkaa, vaan siihen tarvitaan maamme asukkaiden hyvää käytöstä ja asiallista toimintaa arvostavaa enemmistöä.
Ilmeisesti tämä on kuitenkin liian vaikeaa ymmärtää sekä Ano Turtiaiselle, että mahdollisesti myös joillekin muille perussuomalaisille poliitikoille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
