tiistai 5. marraskuuta 2019

Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus

Olen tutkijoiden suuren enemmistön tapaan jumaluskoa vailla. Mutta olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ilman sananvapautta ei voi olla ihmisarvoista paikkaa elää.

Niinpä - huolimatta edelle kirjoittamastani ensimmäisestä virkkeestä eli syvästä periaatteellisesta erimielisyydestä uskonasioissa - haluan puolustaa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) oikeutta lainata Raamatun jakeita. Näin siksi, että valtakunnansyyttäjä on epäillyt hänen käyttämiään lauseita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

Tämä siis maassa, jossa valtio on oikein erikseen ohjeistanut, että luterilaisen seurakunnan tulee perustaa oppinsa Raamattuun. Tarkalleen ottaen se on todennut, että "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa".

Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää: Räsänen on Suomen lain valossa ollut oikeutettu lainaamaan Raamatun jakeita arvostellessaan kirkon toimintaa, vaikka siitä tulisikin jollekin paha mieli. Siksi on järjetöntä, että valtionsyyttäjä on päättänyt lähteä ruuhkauttamaan oikeuslaitosta entisestään.

Nähtäväksi jää, johtaako valtakunnansyyttäjän päätös aikanaan oikeudenkäyntiin ja minkälainen ratkaisu sieltä tulee. Suomen tulevaisuuden ja sananvapauden kannalta on syytä toivoa, että oikeuslaitos hylkäisi mahdollisen syytteen ja lisäksi nuhtelisi valtakunnansyyttäjää oikeuslaitoksen käyttämisestä perustuslain takaaman sanavapauden vastaiseen politikointiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinki pride tahtoo veronmaksajan lompakolle
Onko Päivi Räsänen tyhmä vai epärehellinen?
Armokuolema ja kansanvalta

18 kommenttia:

  1. Tuhkalta salaliittoteoria, tällä he testaavat voiko Kristittyä kansanedustajaa syyttää ja tuomita. Sitten ne uskaltavat keskittyä islamilaisiin vihasaarnaajiin. Mitä tuumitte tästä teoriasta vai kehitänkö jonkin toisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten vasara totesi, tällä halutaan saada pois huomio Al Taee jutusta ..

      Poista
  2. Eikös se Jeesuskin tuomittu oikeuden päätöksellä poliittisin perustein.

    VastaaPoista
  3. Tämäkin yhteiskunta alkaa saamaan yhä kummallisempia piirteitä.

    VastaaPoista
  4. https://islamqa.info/en/answers/38622/the-punishment-for-homosexuality

    VastaaPoista
  5. Räsänen kritisoi kirkon osallistumista pride-kohkaamiseen melko maltillisesti, ja joutuu siitä tutkittavaksi. Kun Itä-Helsingin imaami toteaa televisiossa kylmän viileästi, että islamin laissa homoudesta tuomitaan kuolemaan, mikään virallinen taho ei kiinnitä asiaan mitään huomiota. Paikalla olleet Heidi Hautala ja Tarja Filatov vain hihittelevät.
    Miten valtakunnansyyttäjä tulkitsee imaamin lausuntoa, onko se kiihottamista kansanryhmää vastaan, vai miten sitä pitäisi nimittää.
    Tavan tallaajasta tuntuisi, että tätä imaamin oppia ei pitäisi saada levittää ollenkaan länsimaisessa yhteiskunnassa, niin sairas se on.

    VastaaPoista
  6. ai Niemeläinen #3058936 5.11.2019 9:09
    Vastaus kommenttiin: #3058859

    Amerikkalaiset lähetyssaarnaajat ovat saaneet aikaan sen, että useissa Afrikan maissa homoseksuaalisuus on kiellettyä. Kuolemantuomion tai elinkautisen vankeusrangaistuksen homoseksuaalisuuden perusteella voi saada esimerkiksi Ugandassa.
    Juup, tuolla se on uskonnon syytä, mutta heti kun puhutaan muslimeista, niiin se on anhojen heinotraditioiden syy..

    VastaaPoista
  7. Jonkin verran epäselvä tuo kansanryhmän käsite. Ovatko siis kaikki LGBTityy porukat jokainen erikseen jokin kansanryhmä? Onko käsite oikein yleisemmin määritelty jossain lainsäädännössä. Se ei nimittäin riitä, että jonkin satunnaisen lain määrittelylauseissa todetaan, että kansanryhmällä tarkoitetaan *tässä* laissa...

    VastaaPoista
  8. Juristeristeista ei voi enää oikein tietää mihin he näillä "näytösoikeudenkäynneillään" pyrkivät. Kuten olen aiemmin lukemattomia kertoja sanonut, näissä kyseessä olevat pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" eivät ole käsitteellisesti reaalitodellisuuteen käännettäviä, joten yksi selitys vihapuhe- ja rasistijahtiaan runnaavien oikeusoppineiden operaatioille voisi olla jonkinlainen käsitemääritelmien nurkanvaltaus, jossa jostain lakituvassa vakiinnetusta tulkinnasta saataisiin vipulauta jonkin toisen epäselvyyden määrittelyyn.

    Kun nyt lähdetään liikkeelle siltä pohjalta, ettei "ryhmä"-käsitteen toisiaan pois sulkevia merkityksiä -- siis "ryhmä" joko sosiologisena ylisummatiivisena käsitteenä tai sitten ryhmä, joka koostuu osoitettavissa olevista yksilöistä -- eikä myöskään käsitettä "uskonto" määritellä muutoin kun antamalla uskonnolle nimi -- jolloin esimerkiksi teokratiaa ja demokratiaa ei tarvitse erottaa toisistaan -- saattaa olla, että nykyisen syytteidennostelemisinnon takana on vain halu nuijia rangaistuspäätöksiä pöytään niin että kyseleminen loppuu eikä kukaan uskalla sanoa ääneen että "noitajahti on palannut maailmaan".

    VastaaPoista
  9. Tiettävästi Räsänen ei edes ehdottanut Pride-kulkueita kiellettäväksi, hän vaati vain, että ainakaan kirkon ei pitäisi osallistua niihin tai tukea niitä millään tavalla.
    Mitä mieltä muut asiasta ovatkin, niin kristillinen käsitys lienee kuitenkin se, että homous on synti eikä siihen pidä rohkaista, mutta se annetaan kyllä anteeksi samoin kuin muutkin synnit, yhdellä ehdolla: syntisen on kaduttava syntejään ja pyydettävä niitä anteeksi. Pride-tapahtumat osoittavat kuitenkin jo nimellään, että niiden järjestäjät eivät suinkaan ole katumassa tekojaan, päinvastoin.
    Itse asiassa ylpeys (englanniksi pride) on perinteisen kristillisen käsityksen mukaan yksi kuolemansynneistä, ja joidenkuiden mielestä niistä pahin, koska juuri se johtaa siihen, ettei ihminen edes käsitä olevansa syntinen ja tarvitsevansa armoa ja anteeksiantamusta.

    VastaaPoista
  10. Tapaus Räsänen on mahdollista tulkita poliittisen oikeuden operaationa myös sillä tavalla, että hänestä tehdään ennakkotapaus -- eli hänet jätetään tuomitsematta siksi että hän vetoaa uskontoonsa -- jonka jälkeen myöskään islamilaisten homokantoja ei tarvitse ottaa edes syyteharkintaan. Uskonto on näille laintulkitsijoille vain uskonnon nimi, ja se mikä tehdään Räsäsen kohdalla yhden uskonnon nimissä, voidaan sitten ottaa ennakkotapaukseksi vapauttamaan vastaavista syytteistä ihan minkä tahansa nimisen uskonnon kohdalla. (Lue: islamin kohdalla.)

    Räsänen on tarpeeksi sinisilmäinen puolustautuakseen ja vaatiakseen uskonnonvapautta itselleen. Hän on siis juristeristeille sopiva hyväksikäytettävä hölmö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä ero, jos kristitty sanoo, että homoseksuaalisuus on häpeä tai jos muslimi-imaani sanoo, että homoseksuaali on tapettavs.

      Poista
  11. Kirjoitin tällaisen Hyvyyden hymnin - sopii aikaamme:

    Mä poden ihanata hyvyyskiimaa,
    on mulla kädessäni silmäliimaa,
    ei tarvi miettii oonko itse feikki,
    on käytössäni naamat umpeen -meikki.

    Silmäliimaa, silmäliimaa,
    saan sillä aikaan oikeuskiimaa!
    Silmäliimaa, silmäliimaa - -
    ja historia suu kiinni kerrallaan paranee!

    Nyt käännän taaksepäin tuhat vuotta,
    ja etsin väärät teot enkä suotta,
    tuun hakeen sanat joka oksan alta,
    on mulle annettu nääs kaikki valta.

    Silmäliimaa, silmäliimaa,
    saan sillä aikaan noitavainon viimaa!
    Silmäliimaa, silmäliimaa --
    ja tulevaisuus suu kiinni kerrallaan paranee!

    Mä tuomaroin näin kaiken liimaellen
    suut, silmät, korvat umpeen paskarrellen,
    voi saatte hyvyyttäni jälleen maistaa,
    ja kiihottua, nyt se päivä paistaa.

    Silmäliimaa, silmäliimaa,
    en anna yhtään sananvallan siimaa!
    Silmäliimaa, silmäliimaa - -
    ja maailma suu kiinni kerrallaan paranee!

    VastaaPoista
  12. Kuten monet ovat varsinkin viimeksi kuluneina vuosina todenneet niin laki ei ole kaikille sama.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  13. Päivi Räsäsen siivellä on helppo puolustaa myös persukansanedustajien sananvapautta.

    VastaaPoista
  14. Valtakunnansyyttäjä vahvistaa ja toteuttaakin omalla tavallaan Raamatun sanomaa. Jotain siinä kirjassa ja sen varaan pohjautuvassa uskossa on, kun valtion Syyttäjä haluaa käydä oikeutta valtionkirkon tunnustusta vastaan. Tämä tapahtuu samalla, kun maassa ottaa jalansijaa aidosti kumouksellinen ja kuolemantuomioita vaativa uskonto, joka vaatii paluuta 600-luvulle. Se ei aiheuta toimenpiteitä, koska se on "ihan eri asia".

    Kirkon ja valtion ero alkaa käydä yhä mielekkäämmäksi, sillä kirkko menettää merkityksensä jos sen perusta Raamattu vaihdetaan Frankfurtin koulukunnan kirjoituksiin.

    VastaaPoista
  15. Onkohan nämä vihreet kaikki tälläsiä, kuten tämä lamminpää ? kun asiakomennentit loppuu niin tulee tällästä kuten usraissa kirjotteleva turkulaine nvihree, lamminpää
    Mika Lamminpää #3059045 5.11.2019 12:13
    Vastaus kommenttiin: #3059030

    Olisi kiva jos Halla-aho istuisi taksiin jota ajaa iso musta homo joka raiskaa Jussin kun sillä ei ole käteistä.

    VastaaPoista
  16. Ehkä seuraava askel on, että suvaitsevaiset innostuvat tekemään tutkintapyyntöjä oikein urakalla.

    Netistä löytyy loputtomat määrät vääriä ajatuksia, jotka ovat vielä nähtävillä. Nimimerkkien käyttäjät voidaan selvittää ja tunnustus voidaan saada pelottelulla. Suomi24-sivuilta saadaan helposti syyllisiä vaikka ovatkin taviksia.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!