sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Kertovatko kuvat enemmän kuin tuhat sanaa - vai olenko väärässä?

Helsingin sanomat kirjoitti New Yorkin lisääntyneistä rikosluvuista. Varsinaista syytä se ei kuitenkaan löytänyt negatiiviselle kehitykselle. 

Jutussa silmiini pisti kuitenkin yksi asia. Nimittäin siihen valitut videot ja valokuvat, jotka taisivat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. 

Ensimmäisessä videokuvassa näkyy takaapäin kuvattuja metrolaiturilla käveleviä ruskettuneita, mutta - yhtä lukuun ottamatta - selkeästi valkoihoisia ihmisiä. Katsojan huomion kuvassa kiinnittävät kaksi mahdollisesti eteläeurooppalaista sukujuurta olevaa hoikkavyötäröistä ja tummatukkaista naista. 

Ensimmäisessä valokuvassa on valkoihoinen ihminen, todennäköisesti mies, ja toisessa jalkoja, joista vain yhdet lyhytlahkeisista housuista. Ne kuuluvat afroamerikkalaista sukujuurta olevalle miehelle.

Kolmannessa valokuvassa huomion kiinnittävät kaksi valkoihoista poliisimiestä, mutta etualalla on myös valkoihoisia naisia. Neljännessä ja viidennessä valokuvassa esiintyy suomalaissyntyinen valkoihoinen nainen, jota on haastateltu jutussa.

Kuudennessa valokuvassa on jälleen metrolaituri, jolla näkyy lähinnä valkoihoisia ihmisiä, mutta ainakin yhdellä on hiukan tummempi iho. Hän saattaisi olla aasialaista juurta, mutta varmaksi asiaa ei voi sanoa.

Seitsemänteen valokuvaan on päässyt nuorisotyötä tekevä afroamerikkalainen nainen. Sitä seuraavassa toisessa videossa näkyy puolestaan kaikenvärisistä - enimmäkseen kuitenkin afroamerikkalaisista - ihmisistä koostuva joukko, joka tuo mieleen takavuosien suomalaiset Odinin soturit. 

Niitä he eivät kuitenkaan ole, vaan aiemmin rikoksia tehneitä ihmisiä, jotka haluavat nyt hiukan vanhempina auttaa pitämään kadut rauhallisina. Heitä tarvitaan kuulemma siksi, ettei poliiseilla ole uskottavuutta nuorison parissa.

Kahdeksannessa valokuvassa on esillä joukko afroamerikkalaisia ja yksi lähi-itäläisen näköinen henkilö. Yhdeksännessä on puolestaan kuvattuna kaksi afroamerikkalaista. 

Kymmenennessä valokuvassa on kuvattu takaapäin suomalaistaustainen nainen. Ja yhdennessätoista sama nainen kahden tyttärensä kanssa edestäpäin. Lopuksi on video New Yorkin silhuetista kuvattuna poispäin kulkevasta laivasta. 

Minusta tämä kuvakavalkadi kertoi jotain New Yorkin rikollisuudesta. Ja samalla siitä ongelmasta, minkä parissa amerikkalaiset joutuvat yhteiskuntaansa rakentamaan - ainakin suuremmissa kaupungeissa. Ongelmasta, jonka ääneen sanominen ei ole tänä päivänä poliittisesti korrektia, mutta joka ei myöskään taida poistua siitä vaikenemalla.

Vai olenkohan sittenkin vääräsää?

8 kommenttia:

  1. Lehtiartikkeleita väsäävä toimittaja on samassa tilanteessa kuin lääkäri, joka ei voi sanoa reilusti ylipainoiselle asiakkaalle, mistä polvikivut aiheutuvat, vaikka syy on ilmi selvä. Korrektius totuuden voittaa.

    VastaaPoista
  2. Täysin ei selvinnyt jutusta pointti, mutta suvakkimedia tietty aina valikoi ideologiaansa sopivia kuvia. Kuten ny vaikka koronarokotuskuvat, joissa valtaosassa musta, yleensä nainen piikitti valkoista ihmistä. Eli kuvista tulee käsitys, että mustat hoitaa kantaväestöä, ovat työssä ja myös tärkeässä vastuullisessa työssä.

    Virheiden ja suvakkien ideologia kusee myös siinä, että nämä vaativat lisää joukkoliikennettä (ja varmaankin koko yksityisautoilun lopettamista, jota eivät viellä uskalla sanoa ääneen) mutta samanaikaisesti kuumeisesti haluavat maahan mahdollisimman paljon yleishaitallista maahanmuuttoa,yleensä nuoria miehiä keharimaista). Mutta nämä kaksi päämäärää ovat keskenään ikäänkuin ristiriidassa, eli nämä matujengit ja kaipparit muuttavat julkisen liikenteeen turvattomaksi, tietty etupäässä kantaväestölle, niin ja kuljettajille.

    Näin se menee, ei tartte ihmetellä miksi USA:ssa on kehno julkinen liikenne. No siksi kun kadut ja julkiset liikennevälineet ovat turvattomia, lähinnä näin jenkeissä käymättömänä voisin ounastella, että afroamerikkalaisten taholta ja syystä.

    Eli turvallisin liikkumismuoto siellä, ja kait nykyään kaikissa länsimaissa on oma auto. Nousu autoon talon vierestä tai talon alla olevasta parkkkihallista ja suora ajo työpaikan sisäänkäynnin viereen/lähettyville, jossa jo onkin palkattu vartija valvomassa turvallisuutta.

    VastaaPoista
  3. Syyskuussa 2015 maailman lehdistössä levinnyt valokuva rantaveteen hukkuneesta kolmivuotiaasta pikkupojasta taitaa olla journalistisen kuvavaikuttamisen ylittämätön malliesimerkki -- sitä käytettiin silloin vallinneissa mielialoissa härskin päämäärätietoisesti herättämään sympatioita kaikkia maailman "pakolaisia" kohtaan, ja olisi toki ollut pitemmän päälle asialle hyväksi, jos jo tuossa vaiheessa edes joku toimittaja olisi ottanut tarkemmin selvää siitä mistä tuossa yksittäistapauksessa oli kyse.

    Kuvilla vaikutetaan todellakin tuhat kertaa enemmän kuin sanoilla, ja kuvilla on myös mahdollista tehdä ihmisistä tuhat kertaa tyhmempiä kuin mihin sanoilla ikinä kyetään. Oikein valitut viitekuvat, sopivasti ilmehtivät kasvokuvat -- niin luodaan yhdellä vilkaisulla vaikutelmia, joiden totuusarvoa ei millään kielen keinoilla voida kumota.

    Ja kuvajournalistithan ovat tuon manipulaation taiteen mestareita. En tiedä, onko tidonalalla tehty tutkimuksia siitä, miten paljon valokuvat ovat vallanneet sanomalehdistön palstapinta-alaa vuosien varrella. Sen luulisi olevan helpommin mitattu kuin asiassa vaikuttava toinen olennainen tekijä, eli tekstien informatiivisuuden väheneminen ja juurikin tuon "poliittisen korrektiuden" vastaanpanematon valtaanpääsy.

    "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja elokuva tekee sen 24 kertaa sekunnissa", totesi Jean-Luc Godard. On aika masentavaa, että myös elokuvan rahoittamisessa ja palkitsemisessa aletaan vaatia pakollisia kiintiöitä toiskulttuurisille näyttelijöille, jne. Kun tekopyhään hurskasteluu perustuvaa normimoraalia viedään kaikkiläpäisevästi jopa taiteen alueelle, luovutaan viimeisistäkin niistä totuudellisuuden ja luovuuden arvoista, jotka yleensä totalitarisoituvissakin yhteiskunnissa ovat muodostaneet sen viimeisen varaventtiilin, jolla yleisen ihmisyyden parhaita puolia ja erityisesti älyllisen rehellisyyden ilmenemiä on pidetty toimivina.

    Nyt meillä on sitten myös näitä älyllisen rehellisyyden vapaaehtoisia amputoijia, kuten HS ja YLE:

    VastaaPoista
  4. joo , ja sit tää "defund police" ja yleinen jatkuva kikkureiden voimaantuminen suvakkien yllyttämänä..Siin on valkoinen ihminen kovilla kun voimaantunut kikkuri tai yleensä kikkurilauma tuloo vastaan

    VastaaPoista
  5. Viel ennen 1960 lukua Ameriikas, pidettiin kikkurilta röyhkeänä käytöksenä , jos ei esim painanut päätään vähän alas kohdattaessa vaikka kadulla ja siis katsonut muualle, jotain kikkureiden valkoisten naisten raiskauksia ei juuri edes pystytty kuvittelemaan...ja jos näin kävi..niin...seuraus oli lynkkaus hirttämällä

    VastaaPoista
  6. Tämä sepustus menee vähän ohi aiheen, mutta sai inspiraationsa siitä.

    Kun valkoiset alkoivat hyödyntää aikoinaan melko tyhjää Afrikkaa, mantereelle jäi pysyvästi asumaan valkoista väestöä, joka menestyi taloudellusesti paremmin kuin alkuasukkaat. Nykyiset vokeltajat pitävät sitä kolonialismina ja rasismina, mustien riistona.

    Kun sieltä tulee tänne valkoisista hyötyvää tummaa porukkaa, sen eteen pitäisi näiden suvakkien mielestä levitellä punainen matto ja kohdella kunniakansalaisina. Miksi vitussa?

    VastaaPoista
  7. Väkivallan vihollinen 3, Charles Bronson, trailer, bringing justice to the streets

    https://www.youtube.com/watch?v=QLJBfGdej7g

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!