Teatterikoululaisten vahva usko totalitarismiin

Saska Saarikoski kertoi Helsingin Sanomissa, että teatterikoululaiset eivät enää suostu lukemaan klassikkoteoksia kuten William Shakespearen Hamletia tai Romeota ja Juliaa. Syynä kieltäytymiseen on se, että ne heidän mukaansa edustavat "raiskauskulttuuria", jonka lukemiseen pakottaminen on "opetuksen rakenteellista väkivaltaa opiskelijaa kohtaan".

Saarikosken tietojen mukaan teatterikorkeakoulussa on opiskelijoiden mielestä vain kaksi hyväksyttyä teemaa eli ilmastonmuutos ja vähemmistöjen oikeudet. Kesäkuussa taidealan oppilaitoksiin oli vieläpä lähetetty yli tuhannen entisen ja nykyisen taidealan opiskelijan adressi, jossa vaadittiin korkeakouluja ottamaan antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa.

Ilmaisen tässä omana mielipiteenäni, että koska teatterikoulutus on julkisin varoin kustannettua, tulee sen sisältää monipuolista opetusta, jonka sisällön määrittelee ensisijaisesti taideyliopiston toimiva johto yhdessä opetusministeriön kanssa. Ja että talon opettajakunnan on muiden oppilaitosten tapaan pidettävä huoli siitä, että tutkinnon saaneet ovat oppineet kohtuullisella tasolla opintovaatimusten mukaiset asiat. Siis myös sen, mikä liittyy siihen klassiseen kirjallisuuteen, jonka avaamalle uralle nykyinen näyttämötaide on rakentunut.

Se mikä minua tässä ihmetyttää on ainakin vuosisadan ajan jatkunut taidealan merkillinen usko yksisilmäiseen totalitarismiin ja ehdoton sitoutuminen kulloinkin ajassa olevan aatteeseen. Sillä eihän teatterikoululaisten kannanotoissa ole mistään muusta kysymys. 

Tätä trendiä eivät ole onnistuneet sammuttamaan edes historiallisesti merkittävät Hitlerin Saksa tai leniniläis-stalinistinen Neuvostoliitto - eivätkä edes nykyiset Iranin mullahit tai Pohjois-Korean Kimit. Ehkäpä teatterikoulutukseen tulisikin lisätä ripaus totalitarististen aatteiden brutaaliin todellisuuteen liittyvää opetusta, jossa paino olisi ymmärryksen lisääminen siitä jatkumosta, joka yhdistää niitä kaikkia sellaisiin liikkeisiin, joiden ummehtuneeseen kuplaan teatterikoululaiset jälleen kerran haluavat pakkautua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen
Myös John Waynesta BLM-uhri
Elina Izarra Ollikainen kyseenalaisti maahanmuuttajien karkotukset

Esimerkin olematon voima

Aika usein kuulee sanottavan (ministeritason esimerkki jos toinenkin), että Suomen tulisi erilaisten maailmanparannustoimien yhteydessä uhrata osa omasta hyvinvoinnistamme, koska se tarjoaisi esimerkin muille. Näin erityisesti silloin kun vaatimuksena ovat maamme kansalaisille yksiselitteisen haitalliset toimet esimerkiksi metsien hyödyntämisastetta alentamalla tai sisäisestä turvallisuudesta tinkimällä.

Tämän argumentoinnin kannalta oli mielenkiintoista lukea tänään vihervasemmistolaisen toimittajan Saska Saarikosken kolumni, jossa hän kertoo Suomen tunnettuutta koskevista havainnoistaan suuressa brittiläisessä historianteoksessa.

Sieltä löytyivät tiedot siitä, että Ruotsi valloitti Suomen keskiajalla ja Venäjä 1800-luvulla. Myös Kalevalan kerrottiin olevan suomalainen - kuten myös Elias Lönnrotin ja Jean Sibeliuksen (molemmat väärin kirjoitettuina).

Talvisodassa Suomi osoitti teoksen mukaan Neuvostoliiton heikkouden, mutta oli 1940-luvulla natsien liittolainen. Myöhemmin siitä tuli kuitenkin pohjoismaa ja osa rikasta Eurooppaa. Lisäksi historianteos unohti, ettei Suomea miehitetty kahdesti (eikä edes yhdesti) sodan aikana.

Tätä taustaa varten asettuu käsitys suomalaisen esimerkin ja taloudellisen uhrautumisen voimasta maailmanparantamisessa ilmeisen oikeaan viitekehykseensä. Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen, että Suomen on syytä parantaa maailmaa vain sen verran kuin meistä itsestä tuntuu hyvältä - eikä yhtään enempää. Ei edes esimerkin vuoksi, koska sillä ei tosiasiassa olisi mitään vaikutusta maailman mahtavien toimintaan - ei vaikka tuhoaisimme koko tulevaisuutemme muiden edestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen
Fanatismi on vaarallista
Amnestyn ymmärtämättömyys ja yllätyksettömyys saivat lisävalaistusta