Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen

Metsäpalot ja kaarnakuoriaiset ovat vuosisatojen ja -tuhansien ajan toimineet keskinäisessä vuorovaikutuksessa muodostaen monimuotoisia ja kestäviä metsiä. Viime vuosien ennätykselliset metsäpalot läntisessä Pohjois-Amerikassa ovat kuitenkin herättäneet huolta siitä, että laajat alueet vaurioituneita ja kuolleita puita - eli helposti hyödynnettävää resurssia - saattaisivat edistää hyönteispopulaatioiden kasvua. 

Douglaskuusen kaarnakuoriainen on douglaskuusella tärkein kuolleisuutta aiheuttava hyönteinen, jonka populaatiot lähtevät usein kasvuun metsäpalojen jälkeen. Samoin tekevät myös monet muut kuorenalaisia kasvikudosrakenteita syövät hyönteiset, kuten puuta poraavat kovakuoriaiset, jotka hakeutuvat paloalueille ja kolonisoivat vaurioituneita puita.

Tuoreessa tutkimuksessa kanadalaiset tutkijat selvittivät, millaisia keskinäisiä vuorovaikutuksia on paloalueiden vaurioituneiden puiden nilaa hyödyntävillä douglaskuusen kaarnakuoriaisella ja vaurioituneiden puiden nilassa elävillä kovakuoriaisilla. Tarkemmin sanottuna heidän tutkimushypoteesinaan oli, että harmittomien kovakuoriaisten nopea ilmaantuminen metsäpalojen jälkeen kaarnakuoriaisten ekologiseen lokeroon rajoittaisi näiden hyönteisten keskinäisen kilpailun kautta kaarnakuoriaisten populaatioiden kasvua kuoren alla.

Hypoteesia testattiin Brittiläisessä Kolumbiassa kolmella vuonna 2017 palaneella metsäpaloalueella varttuneissa Douglaskuusimetsissä, joissa sekä Douglaskuusen kaarnakuoriainen että muut nilassa elävät kovakuoriaiset kolonisoivat erityisesti kypsiä metsiköitä, joissa oli suuriläpimittaisia, kohtalaisesti vaurioituneita puita. 

Tutkijoiden hypoteesi osoittautui oikeaksi. Kun muita kovakuoriaisia ei esiintynyt, douglaskuusen kaarnakuoriaisen suuri lisääntymisnopeus johti usein paikalliseen massaesiintymiseen. Sen sijaan tilanteissa, joissa lajeja esiintyi runsaasti, douglaskuusen kaarnakuoriaiset eivät pystyneet aiheuttamaan merkittävää tuhoa. 

Nämä tulokset tarkoittavat sitä, että samassa osassa puuta elävien kovakuoriaisten keskinäinen kilpailu rajoittaa merkittävästi Douglaskuusen kaarnakuoriaisen massaesiintymisiä metsäpalon vaurioittamissa metsissä. Metsänhoidon kannalta tämä tarkoittaa sitä, että metsiä kannattaa hoitaa siten, että kuorenalaisia kasvikudoksia syövät taloudellisesti harmittomat kovakuoriaiset menestyvät hyvin, jolloin ne samalla rajoittavat metsäpalojen vaikutusta myöhempiin kaarnakuoriaistuhoihin.

* * *

Suomessa ei kasva juurikaan Douglaskuusia eikä niiden tuhohyönteisiä. Mutta meillä samankaltaisia tuhoja aiheuttaa erityisesti kirjanpainaja, joka on aiheuttanut esimerkiksi Kolin kansallismaisemassa joukoittain kuusten kuolemia. 

Kirjanpainaja ei kuitenkaan ilmeisesti hyödy metsäpaloista, vaan lisääntyy vanhoissa yli-ikäisissä kuusimetsissä. Siten kanadalaistutkimuksen tuloksia ei voida suoraan siirtää sen aiheuttamien tuhojen vähentämiseen. 

Lienee kuitenkin siten, että myös kirjanpainajan kanssa kilpailevien hyönteisten elinmahdollisuuksia kannattaa metsänhoidossa hyödyntää. Luonnonvarakeskuksen mukaan tässä auttaa esimerkiksi se, ettei kirjanpainajan hyökkäyksen uhriksi joutuneita puita kaadeta ja poisteta, mikäli niissä syntyneet ja kehittyneet kuoriaiset ovat jo lähteneet. Sen sijaan ne kannattaa jättää paikoilleen, jotta niissä kehittyvät kirjanpainajan viholliset ja pedot lisääntyisivät. Samalla kannattaa ryhtyä seuraamaan kuolleita kuusia ympäröiviä puita, jotta ne ehdittäisiin poistamaan ennen kuin seuraavan vuoden kirjanpainajat lentävät pois. 

Järkevin kirjanpainajan torjuntakeino on välttää kuusimetsien kasvatusta kuivilla kasvupaikoilla, joilla puut kärsivät helposti veden puutteesta ja joutuvat näin heikentyneinä kirjanpainajien hyökkäyksen kohteiksi. Kuusimetsiä ei myöskään kannata kasvattaa liian vanhoiksi, sillä kirjanpainaja tuottaa sitä enemmän jälkeläisiä, mitä suurempia puita niillä on käytettävissään. Toisin sanoen kirjanpainajariski on vanhoissa metsissä suurempi kuin nuorissa.

Tämä lienee myös yksi syy sille, että Kolilla ja joissain muissakin talouskäytöstä poistetuissa metsissä on viime vuosina esiintynyt kirjanpainajan aiheuttamia metsätuhoja. Niitä on odotettavissa tulevaisuudessa myös talousmetsissä, mikäli suomalaisten metsien puunkäyttö vähenee esimerkiksi hiilinielujen lisäämistarkoituksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen

Luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on tullut yhä useamman ihmisen huoli tai suoranainen murhe. Siihen on syynä osittain luonnonsuojelua lobbaavien kansalaisjärjestöjen toiminta, mutta peloille on myös tieteellisiä perusteita. 

Toisaalta ainakin itselleni on syntynyt sellainen epäilys, että ihmiset kuvittelevat eliöiden ja eliöyhteisöjen olevan jollain tavalla erittäin stabiileja ja sopeutumiskyvyttömiä. Eikä heillä ole selkeää käsitystä siitä, että evoluutio sopeuttaa kaikkia eliöitä sellaiseen ympäristöön, joka niitä ympäröi. Ja samalla vähentää eliölajien sukupuuttoriskejä.

Tästä syystä oli mielenkiintoista lukea Saksassa tutkijana toimivan Elizabeta Briskin ja hänen kumppaneidensa julkaisema tutkimusartikkeli, jossa raportoitiin tähän mennessä laajimmasta selvityksestä siitä, miten eliöt sopeutuvat ihmisen muovaamaan ympäristöön. Tutkimuksessa tarkasteltiin Itämeren eteläosissa elävää sinisimpukkaa sekä kahta katkalajia.

Koeasetelmassa verrattiin toisiinsa kunkin lajin erilaisia populaatioita - eli yksilöitä kerättiin kustakin lajista sekä suojelluista ja ihmisen muokkaamista elinympäristöistä. Sen jälkeen niiden kykyä sietää veden suolapitoisuutta sekä veteen liuenneen hiilidioksidin osapainetta näiden lajien luonnonmukaisessa (14-16 °C lajista riippuen) ja epäluonnollisen korkeassa (25-27 °C) veden lämpötilassa. 

Nämä analyysit paljastivat - sinänsä odotetusti - että muokatuista elinympäristöistä peräisin olevat populaatiot suoriutuivat stressaavissa olosuhteissa yleensä paremmin kuin suojelluista elinympäristöistä tulevat populaatiot. Eikä siinä kaikki, sillä eniten muokatuista elinympäristöstä peräisin olevat yksilöt osoittautuivat kaikkia muita kestävimmiksi. 

Tulostensa perusteella tutkijat totesivat, että eliöiden populaatiot sopeutuvat elämään ympäristöissä, joita ihmistoiminta muuttaa. Näin tulee käymään mitä ilmeisimmin myös siinä tapauksessa, että maapallon ilmasto lämpenee tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tutkijat eivät kuitenkaan tulleet maininneeksi raportissaan, että he tulivat samalla falsifioineeksi monien ihmisten ja erityisesti luonnonsuojelijoiden näkemyksen eliöiden ominaisuuksien staattisuudesta. Ja siten tuottaneeksi tieteellistä tietoa, jonka pitäisi vähentää ihmisten murhetta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monimuotoisuus tautien taustalla
Lapsiuhreja, sukulaisia ja supernopeaa evoluutiota
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Vierasperäisistä saalistajista

Vieraslajeja pidetään toiseksi suurimpana uhkana luonnon monimuotoisuuden säilymiselle ja yhtenä suurimmista ympäristöongelmista. Kyse on eliölajeista, joita ei esiinny jollain maantieteellisellä alueella alkuperäisenä, vaan ne ovat päätyneet sinne ihmistoiminnan seurauksena

Käytännössä vieraslajit voivat kilpailla tai risteytyä luonnossa alkuperäisten lajien kanssa, saalistaa niitä tai levittää tauteja ja loisia. Monesti niiltä puuttuvat myös luontaiset viholliset, saalistajat tai loiset, mikä edesauttaa niiden menestymistä uudessa ympäristössä. 

Pahimmillaan vieraslajit voivat hävittää kokonaan alkuperäisiä lajeja, kuten on tapahtunut esimerkiksi valtamerten saarilla, mutta laajemmilla maantieteellisillä alueella niiden kilpailijat ja saaliseläimet sopeutuvat yleensä uuteen tulokkaaseen. Esimerkiksi suomalaiset kotikissat pyydystävät kuukausittain noin miljoona pikkueläintä, joista noin 144 000 on pikkulintuja, mutta ne eivät silti hävitä Suomesta jatkuvasti uusia lajeja.

Australian luonnonmukaisissa ympäristöissä saaliiksi joutuu vuosittain 815 miljoonaa eläintä, joista 56 % saarimantereen alkuperäiseen lajistoon kuuluvia. Lisäksi asutuksen liepeillä kenellekään kuulumattomat kissat tappavat 149 miljoonaa ja ihmisten lemmikit 180 miljoonaa nisäkästä, jotka olivat pääosin saarimantereelle ihmisten mukana kulkeutuneisiin lajeihin kuuluvia.

* * *

Uudessa tutkimuksessa Martin Philippe-Lesaffre ja hänen kumppaninsa tutkivat niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat saalislajien haavoittuvuuteen kotikissan saalistukselle Australiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, joissa kaikissa - Pohjois-Afrikasta peräisin oleva - kotikissa esiintyy vieraslajina. Koeasetelman kannalta oli oleellista erityisesti se, että sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa esiintyy luontaisesti muita pieniä kissapetoja, mutta Australiassa sellaisia ei ole. 

Tutkijat hyödynsivät tutkimuksessaan kokeellisia saalistustietoja sekä koneoppimismalleja kompensoimaan saalistustietojen puutteellisuutta. Näin he pystyivät tunnistamaan eri mantereille ominaisia saalistuksen piirteitä. 

Pohjois-Amerikassa ja Europassa kissat saalistivat eniten lintuja, kun taas Australiassa ne suosivat nisäkkäitä. Saaliiksi joutuneiden lintujen ominaisuudet olivat varsin samanlaisia kaikilla mantereilla, mutta nisäkkäiden ominaisuudet erosivat toisistaan. 

Erot kissojen saalistamien ja niiden rauhaan jättämien nisäkäslajien välillä liittyivät kaikilla kolmella mantereella erityisesti niiden levinneisyyteen ja lisääntymisominaisuuksiin. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa myös eläinten pieni koko lisäsi niiden saaliiksi joutumisen riskiä, mutta Australian nisäkkäiden kohdalla tutkijat eivät havainneet yhteyttä nisäkkäiden koon ja niiden saaliiksi joutumisen välillä. Eli siellä suuret eläimet joutuivat kissojen saaliiksi siinä kuin pienetkin. 

Tutkijoiden mukaan heidän saamansa tulokset korostavat ekologisten ja evolutiivisten tekijöiden merkitystä vieraslajien saalistusvaikutusten arvioinnissa ja luonnonsuojelussa. Lisäksi he pitivät koneoppimisen hyödyntämistä tärkeänä uutena innovaationa pyrittäessä tunnistamaan lajeja, joita vieraspedot uhkaavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät
Arabialaistaustaiset villikissat
Kissauutinen

Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä

Raamatun mukaan ihminen on ainutlaatuinen luomakunnan kruunu. Siis Jumalan itsestään tekemä ainutlaatuinen kuva, jonka hän loi vasta sen jälkeen, kun muu maailmankaikkeus oli tehty valmiiksi. 

Tieteelliset todisteet eivät tue tätä käsitystä, vaan ne viittaavat pikemminkin siihen, että nykyihminen on vain pitkän evoluution tämänhetkinen vaihe. Ja siten nykyisen ihmisen erikoilaatuisuuteen ovat johtaneet monenlaiset vaiheet sen jälkeen kun meihin johtanut elämänmuoto erosi simpansseihin johtaneesta evoluutiolinjasta noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. 

Ihmisen evoluution tutkijat ovat myös havainneet, että tämän polun varrella on ollut ajanjaksoja, jolloin maapallolla on elänyt useita ihmisen kehityslinjasta simpanssien jälkeen eronneita lajeja. Yksi tällainen vaihe oli puolitoista miljoonaa vuotta sitten, jolloin Afrikassa eli monenlaisia ihmisen kehityslinjaan kuuluvia lajeja.

Niistä Homo erectus eli pystyihminen oli meidän suoranainen esi-isämme, joka oli - Wikipedian mukaan - "nykyihmistä rotevampi, voimakkaampi ja apinamaisempi. Sen pituus oli 130–160 cm. Luultavasti se osasi valmistaa vaatteita ja käsitellä tulta sekä varastoida ruokaa. Pystyihmisen ravinto koostui pääasiassa rasvaisesta suurriistasta. Pystyihmisten aivotilavuus oli noin 950–1 100 cm³, 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta."

Toinen tuohon aikaan elänyt ihmislaji oli Paranthropus boisei eli vankka-apinaihminen. Sen aivotilavuus oli Wikipedian mukaan vain 500–550 cm³ ja pääkallo oli ominaisuuksiltaan kehittynyt tehokkaaseen pureskeluun, minkä seurauksena sen takahampaat olivat neljä kertaa isommat kuin nykyihmisillä. Miespuoliset yksilöt painoivat 68 kilogrammaa ja olivat 1,3 metriä pitkiä. Naispuoliset yksilöt olivat paljon pienempiä: 1,05-metrisiä ja vain 45 kiloisia. 

Ihmisen kehityshistoria on nykyisen tiedon mukaan siis paljon muotoisempi kuin Raamatun luomiskertomus antaa ymmärtää. Ja siksi se on myös erityisen kiehtovaa. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista huomata amerikkalaistutkija Kevin Hatalan ja hänen kumppaneidensa tutkineen Kenian Turkana-järveltä puolentoista miljoonan vuoden ikäisiä jalanjälkiä, joiden he osoittivat olevan kahden eri lajin tekemiä muutamien tuntien tai päivien välein. 

Analyysit osoittivat, että jalanjäljet olivat peräisin yksilöiltä, joiden kävelytyylit ja asennot erosivat toisistaan. Tutkijoiden mukaan osa jäljistä on pysty- ja loput vankka-apinaihmisen tekemiä. 

Molempien lajien fossiileita on löytynyt alueelta jo aiemmin. Nyt julkaistu tutkimus on kuitenkin vasta ensimmäinen, joka osoittaa, että lajit elivät rinnakkain ja todennäköisesti myös keskinäisessä vuorovaikutuksessa 1,5 miljoonaa vuotta sitten.

Samalla ne viittaavat siihen, että järvenrantaympäristöt olivat molemmille lajeille tärkeitä. Ja siten niiden välillä oli luultavasti suoraa kilpailua, joka vahvisti lajien ekologis-evolutiivista eriytymistä toisistaan. Ja ehkäpä myös lopulta johti vankka-apinaihmisen sukupuuttoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen
Kumulatiivisen kulttuurin alku
Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys

Presidentti Alexander Stubb osallistuu Azerbaidžanin Bakussa ilmastokokoukseen. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä kokouksessa lopulta päätetään, sillä tavoitteet ovat kovat.

Saattaa kuitenkin olla, ettei Kiina suostu sittenkään tinkimään omasta talouskasvustaan saati rahoittamaan kehitysmaiden ilmastoinvestointeja. Lisäksi kokouksen tekee erikoiseksi se, että Yhdysvaltoja edustaa vielä Joe Bidenin hallinto, joka voi lupailla mitä haluaa, mutta Donald Trumpin astuessa virkaansa lupaukset ilmeisesti perutaan.

Tässä mielessä kokouksen anti voi jäädä peräti vähäiseksi. Eikä sen mitättömyyttä vähennä se, ettei kukaan tule nostamaan esille ilmastonmuutoksen - sekä myös luontokadon - ehkä tärkeintä ajuria. 

Tarkoitan edelleen Afrikassa ja eräillä maailman muilla alueilla jatkuvaa nopeaa väestönkasvua ja sen seurauksena käynnissä olevaa ihmisten vaellusta pienen hiilijalanjäljen valtioista länsimaisen elintason pariin. Kukaan ei myöskään ehdota, että länsimaiden - ollakseen tosissaan - kannattaisi ilmastonmuutoksen ja luontokadon nimissä olla puuttumatta luonnon omaan keinoon ekologisen tasapainon säilyttämiseksi. 

Eli Bakussa ei tulla kuulemaan ensimmäistäkään puhetta, jossa vaadittaisiin, että nälänhädän ja tautiepidemioiden pitäisi antaa tehdä tehtävänsä siellä, missä ihmisille ei riitä ruokaa. Siis pidättäytyä katastrofiavusta ja lääketieteellisistä interventioista sekä lopettaa muutenkin kaikenlainen väestönkasvua ylläpitävä kehitysapu. 

Näitä asioita ei ehdoteta siksi, että hädänalaisten ja köyhien auttaminen nähdään maailman kaikilla kolkilla inhimillisenä toimintana, jota hyvien ihmisten tulee harjoittaa. Ja minkä merkkinä Suomikin kasvattaa vuosittain velkataakkaansa kyetäkseen auttamaan maailman köyhimpiä maita.

Jos ilmastonmuutos ja luontokato nyt kuitenkin ovat ihmiskunnalle eksistentiaalinen eli koko meidän olemassaolomme vaarantava uhka - kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres meille pari viikkoa sitten vakuutti - olisi älyllisesti rehellistä ja suorastaan välttämätöntä nimenomaisesti puuttua juuri niiden perussyihin. Eli maapallolla elävien ihmisten liian suureen määrään. Näin eivät kuitenkaan tee edes asiaan vihkiytyneen Greenpeacen kaltaiset kansalaisjärjestöt eikä itse Greta Thunberg.

Ja kuitenkin, ellei näihin asioihin puututa tai niitä ei Bakussa edes mainita, on kyse älyllisestä epärehellisyydestä. Mutta tietenkin, ellei kyse sittenkään ole vakavasti otettavasta eksistentiallisesta uhasta - vaan jostain aivan muusta - voi tosiasioiden antaa olla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten mielenterveysongelmista
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Luontoarvojen mittaustulos

Luonnonsuojelijat ajattelevat yleensä, että luonnolla on jonkinlainen itseisarvo, mutta silloin tällöin näkyy myös väitteitä siitä, että biodiversiteetin väheneminen ja/tai ekosysteemien toiminnan heikkeneminen johtaisivat taloudellisiin tai terveydellisiin kustannuksiin. Nämä näkemykset eivät perustu juurikaan mitattuun tutkimustietoon, vaan parhaimmillaankin lähinnä teoreettisiin malleihin.

Science-lehdessä julkaistiin kuitenkin viime perjantaina amerikkalaisen Eyal G. Frankin tutkimus, joka tarjosi edelle kuvaamalleni väitteelle ensimmäisen empiirisen todisteen. Kyseessä on lepakoille valkokuonotaudin aiheuttavan sienen leviämisen ja maataloudessa käytettävien hyönteismyrkkyjen käytön välisten suhteen mittaaminen. 

Jo aiemmin oli tiedossa, että hyönteisiä syövät lepakot voivat rajoittaa viljelykasvien tuholaispopulaatioita. Yhdysvaltoihin vuonna 2006 levinnyt valkokuonotauti puolestaan aiheuttaa lepakoille yli 70 prosentin kuolleisuuden. 

Siten taudin leviäminen maakunnasta toiseen tarjosi luonnollisen koeasetelman, joka antoi mahdollisuuden arvioida, miten maatilat reagoivat lepakoiden katoamiseen ja sen seurauksena lisääntyviin tuhohyönteisiin. Ja mitä seurauksia sillä on.

Tutkimus osoitti, että maanviljelijät lisäsivät hyönteismyrkkyjen käyttöä lähes kolmanneksella lepakoiden joukkokuolemien alkamisen jälkeen. Lisäksi tulokset osoittivat, että imeväisikäisten vauvojen kuolleisuus - muiden kuin onnettomuuksien tai henkirikosten seurauksena - kasvoi keskimäärin 7,9 % lepakkokadosta kärsineissä maakunnissa. Tutkijan mukaan tämä tapahtui hyönteismyrkkyjen lisääntyneen käytön seurauksena. 

Edellä lyhyesti kuvaamani tulokset olivat lievästi sanottuna hätkähdyttäviä ja osoittivat lepakoilla olevan suuri merkitys tuhohyönteisten torjuntaan käytettyjen torjunta-aineiden määriin. Ja sitä kautta sekä taloudellisia että ihmisten terveyteen liittyviä seurauksia. 

Tutkimusraportin mukaan nämä "havainnot tukevat käynnissä olevia ponnisteluja, kuten kunnianhimoista tavoitetta suojella 30 % maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja korostavat biodiversiteettitasojen jatkuvan seurannan merkitystä". 

Tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, ettei meillä ole - ainakaan toistaiseksi - käytettävissä enempää samansuuntaista empiiristä dataa, joka vahvistaisi tässä käsitellyn tutkimuksen tulokset yleispäteväksi tieteelliseksi lainalaisuudeksi. Ja siksi tarvitaan lisätutkimuksia ekosysteemien hyvän/heikon kunnon vaikutuksesta ihmisyhteisöihin ennen kuin ryhdytään ajamaan laajamittaisesti alas vaikkapa suomalaista maa- tai metsätaloutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Geenieditoitu tomaatti
Russakan ihmeelliset seikkailut
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Edesmennyt professori Ilkka Hanski ryhmineen oli metapopulaatiotutkimuksissaan maailman ehdotonta huippua, kuten hänelle myönnetty 500 000 dollarin arvoinen Crafoord-palkinto osoitti. Tämä - Hanskin kiinnostuksen kohteena ollut - teoria on myös luonnonsuojelun keskeinen raami. 

Wikipedian mukaan "metapopulaatiomallien perusolettamus on, että elinympäristön pirstoutuneisuus vaikuttaa lajin dynamiikkaan sekä sen säilymiseen maisematasolla. Koska elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen on suurin syy lajien uhanalaistumiseen, sukupuuttoihin ja tätä kautta luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, on pirstoutumisen seurausten tunteminen tärkeää." 

Koska luonnonsuojelusta on tullut myös yhä tärkeämpi poliittisen päätöksenteon sektori, kuten Suomen torjuma EU:n komission valmistelema ennallistamisasetus osoittaa, oli mielenkiintoista huomata Yhdysvaltain tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt tutkimusraportti. 

Siinä oli mallinnettu metapopulaatioiden elinvoimaisuuden ylläpitämistä pirstoutuneissa maisemissa luomalla aiempaa monimutkaisempia eli realistisempia sekä myös yksinkertaisia maisemarakenteita. Ensin mainitut heijastavat pirstoutumista jälkimmäisiä realistisemmin. Tulokset osoittivat, etteivät aiemmista - siis yksinkertaisista - malleista saadut tulokset ole välttämättä yleistettävissä. 

Näin siksi, että sellaiset realistisemmin pirstoutuneissa maisemissa syntyvät dynaamiset ilmiöt ovat usein ristiriidassa yksinkertaisempien mallien tuottamien johtopäätösten kanssa. Näin uusi tutkimustyö syö pohjaa perinteiseltä metapopulaatioteoria-ajattelulta - ja samalla sen käytännön sovellukselta eli luonnonsuojeluajattelulta. 

Nähtäväksi jää, miten tässä esittelemäni tutkimus saa tilaa suomalaisissa valtamedioissa. Tai miten vaikuttaa esimerkiksi EU:n ennallistamisasetuksen jatkokehittelyyn. Vai jääkö se medioiden julkaisukynnyksen alapuolelle eikä siten vaikuta esimerkiksi suomalaiseen luonnnonsuojelukeskusteluun millään tavalla? 

Koska epäilen vahvasti tässä käsittelemäni tutkimuksen jäävän julkisuudelta pimentoon, päätin tässä kirjoituksessani nostaa asian nähtäväksi myös suomeksi, jotta joku asiasta mahdollisesti kiinnostunut - tätä blogia lukeva - journalisti, poliitikko tai muu vaikuttaja saisi sen tietoonsa. Ja voisi halutessaan lukea sen itse (julkaisu on avoin luettavaksi) sekä hyödyntää sen tuloksia omassa toiminnassaan.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä
Diversiteettikeskusten kestävyys
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?

Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

 

Saalistajista ja niiden vaikutuksesta

Yellowstonen kansallispuistossa USA:ssa tehtiin mielenkiintoinen havainto sen jälkeen kun sieltä oli hävitetty kaikki sudet 1920-luvulla. Sikäläisten hirvieläinpopulaatioiden kasvu nimittäin räjähti kasvuun ja samaan aikaan kasvillisuus alkoi kärsiä ja eroosio lisääntyä. 

Sudet palautettiin puistoon 1990-luvun puolivälissä, minkä jälkeen myös kasvillisuudessa nähtiin positiivisia muutoksia ja eroosio väheni. Tämän oletettiin ajallisen yhteyden perusteella johtuvan suden hirvieläimiin kohdistuvista saalistuksesta, joka niiden määrän lisäksi vaikutti käyttäytymiseen. Eli hirvet olivat aiempaa enemmän liikkeellä, jolloin niiden aiheuttama paine kasvillisuudelle levisi laajemmalle alueelle kuin aiemmin.

Tieteellisessä mielessä tällaista muutosta kutsutaan ekologiseksi kaskadivaikutukseksi. Mutta ongelmana oli, ettei Yellowstonen ympäristönmuutoksen ja suden yhteyttä oltu osoitettu tieteellisesti. Eli periaatteessa nämä muutokset voisivat ajallisesta yhteydestään huolimatta olla toisistaan riippumattomia. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusraportti, jossa oli tutkittu merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia Kaliforniassa. Siellä merisaukko on tietyssä ympäristössä samanlainen huippupeto kuin susi Suomessa tai Yellowstonessa ja eräs rapu hirven kaltainen ympäristöään muokkaava kasvissyöjä. Ja yllä linkittämäni tutkimuksen mukaan saukon palauttamisen rannikolle havaittiin vähentävän rapujen aiheuttamaa eroosiota. 

Tämä tulos vastaa Yelloswtonessa havaittua muutosta susien palauttamisen jälkeen. Mutta poikkeaa siitä sikäli, että tällä kertaa merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia oli selvitetty tieteellisin menetelmin ja voitu siten osoittaa, että suden kaltaisten huippupetojen palauttaminen korjata ekosysteemien häiriöitä ja voi kaskadivaikutuksen kautta vähentää maaperän eroosiota ainakin vesistöjen välittömässä läheisyydessä. 

* * *

Suomessa tilanne poikkeaa edellä kuvatuista amerikkalaisista esimerkeistä, eikä meillä ole havaittu ympäristön tilan heikenneen oleellisesti susipopulaatioiden pienenemisen eikä myöskään paranevan niiden viimeaikaisen kasvun seurauksena. Sen sijaan on kylläkin havaittu, että etenkin lounaisessa Suomessa valkohäntäpeurat ovat lisääntyneet holtittomasti ja samalla puutiaisten määrä on karannut käsistä. Ja että metsätaloudelle aiheutuu hirvieläimistä valtavat kustannukset.

Siten myös meillä on todennäköistä, että mikäli lounaisen Suomen susipopulaation annettaisiin kasvaa niin suureksi, että se pienentäisi valkohäntäpeurojen määriä, vähenisivät myös puutiaiset ja niiden kantamat taudinaiheuttajat. Ja samalla myös niiden metsätaloudelle aiheuttamat tuhot. 

Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan hirvieläinten määriä pyritään Suomessa säätelemään metsästämällä. Se puolestaan perustuu harrastustoimintaan, joiden harjoittajilla on vahva intressi pitää kaikki hirvieläinkannat - mukaan lukien vieraslajiksi laskettava valkohäntäpeura - niin korkealla, että niistä vuosittain saatavan lihan määrä on mahdollisimman suuri. 

Sillä on tietenkin valtava taloudellinen merkitys, jonka hinnan maksavat muut metsissä oleskelevat suomalaiset borreliooseina ja aivokuumeina. Ja myös sudet - metsästäjien harjoittamana laillisena, ja todennäköisesti myös, laittomana metsästyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hengenvaarallinen vieras
Valkohäntäkauris toi punkin iholle
Krokotiilit hyötykäyttöön

Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa

Arvoisa lukijani muistanee sen, kuinka luonnonsuojeluaktivistit halusivat suojella Uudenmaan Lapinjärvellä sijaitsevat tutkimusmetsät käytöltä. Näin siitä huolimatta, että osa näistä metsistä on jo nyt suojelukäytössä - nimittäin metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojelun. 

Metsissä tehdään myös monenlaista muuta metsäntutkimusta, joka on myös syynä sille, että metsät ovat poikkeuksellisen monimuotoisia verrattuna tavallisiin talousmetsiin. Tästä huolimatta ainakin itseäni on mietityttänyt tässä asiassa se, että eivätkö luonnonsuojelijat ymmärrä, että näin tulee olemaan myös jatkossa, vai ovatko he vain tutkimusvastaisia.

Tähän asiaan jonkinlaista selvyyttä toi tämä aamun Helsingin sanomien artikkeli, jossa kerrottiin kaupunkiekologista, joka - vähemmän yllättävästi - vastusti kaupungin päätöstä sijoittaa jäähalli pieneen metsälämpäreeseen Myllypuron kaupunginosassa. Paikka on sikäli tähän tarkoitukseen sopiva, että se rajautuu vieressä olevaan liikuntapuistoon.

Suojeluekologi kuitenkin katsoi, että kyseinen metsikkö on erittäin arvokas suojelukohde, vaikka sen pituus on vain parisataa metriä ja toisella puolella on avoin kenttä. Lisäksi metsikön vieressä on yksi maan eniten liikennöidyistä väylistä eli Kehä I. 

Niinpä ekologi vihjaisikin, että tämän metsikön sijaan uusi jäähalli pitäisi sijoittaa pellolle. Tosin niistäkin hän totesi, että "toki esimerkiksi Viikin koepeltojen linnusto on arvokasta" - siis vihjaisi, että jäähalli voitaisiin kenties sijoittaa tuolle tutkimukseen varatulle maaperälle.

Itseäni tässä hämmästyttää se, ettei luonnonsuojelupiireissä tunnuta ymmärrettävän lainkaan maa- ja metsätieteiden tarvitsevan tiedonkeruuta varten koepaikkoja, vaan on lähdetty niiden valtaamiseen luonnonsuojelun nimissä. Muutenhan jouduttaisiin luottamaan pelkään mallinnukseen ilman empiiristä sidosta todellisuuteen. 

Tätä kirjoittaessa tuli vielä mieleen kolmaskin samaan suuntaan viittaava äskettäinen tapaus. Se koski luonnonsuojelijoiden onnistunutta kaappausta muuttaa niin sanotun jatkuvan kasvatuksen Rautavaaralla sijaitseva varsin tuore seuranta-ala suojelumetsäksi. Tämän seurauksena jatkossa saadaan aiottua vähemmän tutkimustietoa juuri sellaisesta metsänhoidosta, jota ympäristöihmiset haluaisivat lisätä Suomessa.

Luonnonsuojelijoiden tutkimuskielteisyytenä näyttäytyvä toiminta ei siten näyttäisi olevan sattumaa, vaan erittäin määrätietoista toimintaa. Valitettavasti sen motiiveja on vaikea ymmärtää - ellei kyse sitten ole yksinkertaisesti siitä, että he ovat todenneet yliopistojen ja tutkimuslaitosten olevan taloustoimintaa harjoittaviin tahoihin verrattuna avuttomia vastustajia - ja tarjoavan suojelijoiden hattuihin helppoja voitonsulkia, joilla päteä omissa piireissään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään

Ekologinen elämäntapa ja bussinkuljettajat

Tämän aamun Helsingin sanomissa oli mielipidekirjoitus, jossa haikailtiin ympäristöystävällisen elämäntavan perään. Otsikon mukaan "Yhteiskunnan pitää helpottaa ekologisten valintojen tekoa".

Kirjoituksen juonena oli vastuun ja kustannusten siirtäminen ekologista elämäntapaa haikailevalta yksilöltä yhteiskunnalle. Niinpä siinä mainittiin esimerkkinä se, että "kun joukkoliikenne toimii ja päiväkotipaikka löytyy läheltä, ei sujuva työmatka vaadi auton hankintaa".

Itseäni jäi kiinnostamaan, miten tämä henkilö suhtautuu siihen, että julkisen liikenteen työntekijät ovat varsin usein lakossa. Eikä pelkästään omien etujensa ajamiseksi, kuten tällä viikolla näyttäisi käyvän, vaan myös erilaisten muiden vaatimusten tukemiseksi. 

Tämä asia liittyy edellä linkitettyyn mielipidekirjoitukseen siksi, että julkisen liikenteen lakkoherkkyys on omiaan vierottamaan ihmisiä julkisen liikenteen käyttämisestä. Tai ainakin lisää heidän haluaan omistaa oma auto, jolla pääsee liikkeelle myös silloin, kun julkinen liikenne ei toimi. Ja kun auto on kerran hankittu, sitä käytetään muulloinkin kuin lakkojen aikana.

Lisäksi bussikuskit hakevat nyt suurempia palkankorotuksia kuin muut työntekijäryhmät. Jos nämä korotukset menevät lippujen hintoihin, tekee se julkisesta liikenteestä kalliimpaa eli vähemmän houkuttelevaa. Ellei palkankorotuksia sitten kuitata veronmaksajien varoilla eli julkisen liikenteen tuilla, jolloin maksajaksi joutuvat myös ne, jotka eivät käytä näitä palveluja lainkaan.

Mielipidekirjoittaja lopettaakin tekstinsä seuraavasti: "epäekologisten valintojen seuraukset ovat kuitenkin niin suuret, että muutosta ei ole syytä jättää vain yksilöiden hyvän tahdon varaan. Oikein rakennetut kannusteet ja rakenteet sen sijaan lisäävät kansalaisten ekologisia tekoja tekemällä ne luonteviksi ja kannattaviksi."

Tämä lopetus on - arvoisa lukijani - syytä lukea toisenkin kerran. Onhan se kuitenkin aika harvinaista, että demokraattisessa Suomessa näkee näin avointa vaatimusta sosialistisiin ratkaisuihin, joissa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Bussikuskien ulosmarssi alleviivaa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen tärkeyttä
SAK osoitti jälleen, miksi poliittiset lakot olisi kiellettävä

Afrikkalaiset metsästäjä-keräilijät

Luin menneellä viikolla tutkimuksesta, jossa oli analysoitu afrikkalaisten metsästäjä-keräilijöiden evoluutiohistoriaa. Sen tulosten mukaan näiden ihmispopulaatioiden nykyinen levinneisyys ja tiheys selittyvät Afrikassa tapahtuneilla ekologisilla muutoksilla, eivätkä siten johdu viimeisten vuosituhansien aikana levinneen maatalouden luomasta paineesta siirtyä marginaalisiin elinympäristöihin, kuten aiemmin on ajateltu. 

Tutkijat havaitsivat myös, että viimeisen 120 000 vuoden aikana keskisessä Afrikassa tapahtuneet ekologiset muutokset viittaavat siihen, että osittain toisiinsa liittyvillä populaatioilla on pitkä historia. Sen aikana ne ovat ajoittain olleet toisistaan erossa ja välillä taas tiiviissä yhteydessä keskenään - joten ryhmien välillä tapahtui myös risteytymistä. Näin metsästäjä-keräilijät ovat välttäneet haitallisen pienet eli geneettisen monimuotoisuuden katoamiseen johtavat väestön pullonkaulat, vaikka eri ryhmät ovatkin erilaistuneet geneettisesti ja kulttuurisesti.

Tutkimus kattoi nykyihmisen evolutiosta suuren ja tärkeän osan. Kehittyihän nykyihminen vasta 250 000 - 200 000 vuotta sitten. Ja Neandertalin- ja Denisovanihmisetkin eriytyivät meihin johtavasta pääsukulinjasta vasta noin 500 000 vuotta sitten. 

* * *

Vähän yli 10 000 vuotta takaperin keksitty maatalous muutti koko ihmisen käyttäytymis- ja evoluutiohistorian. Se mahdollisti paljon aiempaa suuremman väestön sekä lisäsi ja syvensi ihmisten välisiä hierarkioita. Ja kuten tiedämme, tämä kehitys johti lopulta kaupunkien ja valtakuntien syntymiseen. 

Tavallisen ihmisen kannalta maatalous kuitenkin tarkoitti jokapäiväisen työnteon ilmaantumista elämää rytmittäväksi tekijäksi eli vapauden menettämistä. Mutta kun ratkaisu oli kussakin heimossa kerran tehty, ei siitä ollut väestön kasvun takia enää paluuta entiseen. 

Toisaalta metsästäjä-keräilijät epäilemättä myös havaitsivat maata viljelevien naapureidensa suuren työtaakan, joka ei varmasti houkuttanut kaikkia. Niinpä monet ihmisryhmän kieltäytyivät siirtymästä maatalouteen ja jatkoivat elämäänsä esihistoriallisella tavalla. 

Keski-Afrikka - ja osa Etelä-Amerikasta - on tarjonnut tähän mahdollisuuden. Sen sijaan suurempien vuodenaikaisvaihteluiden Eurooppa ei ole sitä tehnyt, vaan meiltä metsästäjä-keräilijäyhteisöt ovat kadonneet ajat sitten. Edes puolivillien porojen hoidolla elävät saamelaiset eivät enää tulisi toimeen ilman tokkiensa talviruokintaa. 

Toisaalta maatalousyhteiskunnan luomat suuret väestöt ovat mahdollistaneet teollisuuden ja teknologian syntymisen. Ja sen kautta esimerkiksi Suomessa on siirrytty hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa ihminen voi halutessaan elää työtä tekemättä ja siten kantamatta korttansa yhteisen hyvän - tai ainakaan talouden - eteen. 

Toki hyvinvointijärjestelmä romahtaa, mikäli työtä vieroksuvan väestön määrä kasvaa kestämättömän suureksi. Ainakaan toistaiseksi näin ei ole käynyt yhdessäkään valtiossa, mutta nähtäväksi jää, kuinka länsimaiden ja joidenkin Itä-Aasian valtioiden käy, kun niissä yleistynyt vähänlapsisuus johtaa entistä heikompaan väestön huoltosuhteeseen. Tässä joukkoon kuuluu valitettavasti myös eilen itsenäisyyttään juhlinut Suomi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista
Ranskalaisia väestönvaihtoja
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Terroristijärjestö iski jälleen Helsingissä

Suomen valtiota ja erityisesti sitä johtavaa punavihreää hallitusta ympäristöasioissa painostava Elokapina järjesti eilen mielenosoituksen, josta se ei ilmoittanut etukäteen poliisille. Mielenosoittaminenhan on sinänsä laissa turvattu oikeus, mutta sellaisena sille on olemassa myös pelisäännöt. 

Noiden pelisääntöjen mukaan "järjestäjän on tehtävä ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta suullisesti tai kirjallisesti ilmoitus kokouspaikan poliisille vähintään 24 tuntia ennen kokouksen alkamista. Myöhemminkin tehtyä ilmoitusta voidaan pitää pätevänä, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle".

Lisäksi on säädetty, että "jos yleisen kokouksen järjestäminen ilmoitetussa paikassa vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle, häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä taikka valtiovierailuun tai julkisyhteisön järjestämään kansainväliseen kokoukseen kuuluvaa tai suojelun tarpeeltaan niihin rinnastettavaa tilaisuutta, poliisi voi yhteyshenkilön kanssa neuvoteltuaan osoittaa kokouksen siirrettäväksi toiseen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivaan paikkaan".

Elokapina on useampaan kertaan järjestänyt mielenosoituksia, joten niihin liittyvien pelisääntöjen täytyy olla sille tuttuja. Siten eilen nähdyssä tilanteessa ei ollut kysymys viattomasta virheestä, vaan tarkoituksellisesta lain noudattamatta jättämisestä, jotta järjestö saisi aiheutettua sivullisille mahdollisimman paljon haittaa ja siten myös maksimaalisen medianäkyvyyden. 

Siitä huolimatta poliisi kohteli mielenosoittajia yksityishenkilöinä, joille kirjoitettiin sakot vain siinä tapauksessa, että he niskoittelivat poliisia vastaan. Tämä on nähdäkseni väärä ja tehoton tapa toimia, sillä on ilmeistä, ettei kyse ole yksittäisten henkilöiden toiminnasta, vaan järjestötasolla tapahtuvasta tarkoituksellisesta lain rikkomisesta - toisin sanoen ekoterrorismista.

Siten Elokapina tulisi rinnastaa muihin järjestäytyneen rikollisuuden järjestöihin, vaikka sen aiheuttamat haitat toki ovat vähäisiä ja siihen kuuluvien henkilöiden tarkoitusperät ovat ehkäpä epäitsekkäitä. Näin tulisi tehdä myös kaikissa vastuullisissa mediataloissa, jotka tähän asti ovat lähinnä tukeneet järjestön toimintaa antaen sille mm. julkista näkyvyyttä ilman journalistista kritiikkiä (esimerkki ja toinen).

Näin siksi, että Suomi on länsimainen oikeusvaltio, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus ja oikeus viedä tärkeiksi kokemiaan asioita eteenpäin laillisin keinoin. Siten elokapinallisilta nyt ja aiemmin nähdyt laittomat keinot ovat muun yhteiskunnan kannalta sekä haitallisia että oikeusvaltiovastaisia. Ja sellaisina yksiselitteisesti tuomittavia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle johti kuulijoitaan harhaan
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?
Aino Pennanen ruotsalaisnaisen jalanjäljillä

Selkärangattomia ja selkärangattomia

Varmaan jokainen suomalainen on joskus nähnyt juoksujalkaisen eli sellaisen pitkävartaloisen nopeasti juoksevan selkärangattoman, jolla on lukuisia jalkoja molemmin puolin vartaloa ja pään sivulla pitkät leukaraajat. Suomessa sellainen on esimerkiksi ruskojuoksiainen. Nämä eläimet saattavat aiheuttaa ihmisissä inhon tunteita, mutta harva tulee ajatelleeksi, että niillä on muualla maailmassa paljon korskeampiakin sukulaisia.

Sellaisiakin kuitenkin on, sillä American Naturalistissa julkaistussa tutkimuksessa oli selvitetty eräällä eteläisen Tyynen valtameren saarella elävän 25 cm pitkän juoksujalkaisen ruokavaliota. Sen ravinnosta 48 prosenttia koostui selkärankaisista. Niistä suurin osa oli pieniä matelijoita, mutta lintujakin oli kaikkiaan noin kahdeksan prosenttia. Lisäksi se söi linnuilta kähveltämiään kaloja.

Juoksujalkaiset eivät tosin syöneet aikuisia lintuja vaan niiden poikasia. Mutta niitä sitten menikin vuodessa selkärangattomien suuhun tuhansia. 

Arvoisa lukijani saattaa nyt arvella, että onkohan professori tullut vanhuudenhöperöksi kirjoitettuaan tällaisen eläinjutun. Siinä hän saattaa hyvinkin olla oikeassa, mutta oli tässä muutakin.

Tyynen meren jättimäinen juoksujalkainen nimittäin osoitti, että sopivissa olosuhteissa myös selkärangattomat voivat saavuttaa sellaisen aseman, joka on yleensä varattu selkärankaisille. Tämä tuli edellä kuvaamaani tutkimusraporttia lukiessa mieleeni, kun samalla pohdiskelin Suomen nykyisen hallituksen talouspolitiikkaa, jossa se aikoo ylläpitää pohjoisen maamme velkaantumista vielä senkin jälkeen, kun koronapandemiasta aika jättää. 

Laskun siitä nimittäin maksavat tulevat sukupolvet, joiden elämäntehtäväksi jää oman tulevaisuutensa rakentamisen sijaan nykyhallituksen ottamien velkojen hoitamiseksi samaan tapaan kuin Tyynen valtameren linnut munivat poikasia selkärangattomien ruuaksi. Näin siinäkin tapauksessa, ettei valtion tarvitsisi koskaan maksaa velkojaan pois, sillä velkarahan myöntäjä joka tapauksessa perii koron lainassa olevista rahoistaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paavo Arhinmäki ja Italian talouden opetukset
Vihreää hallituspolitiikkaa
Kissauutinen

Kadolle löytyi syy

Vuosi sitten puhuttiin kovasti hyönteiskadosta, jonka olen itsekin havainnut autoni tuulilasiin kertyvien hyönteisten määrän vähenemisestä viimeisten 40 vuoden aikana. Sen arveltiin vaarantavan lukuisten eläinlajien tulevaisuuden ja romahduttavan ihmisille tärkeitä ekosysteemipalveluja. 

Hyönteistuhon pääsyyksi epäiltiin nykyaikaista maataloutta torjunta-aineineen, mutta myös ilmastonmuutoksen arveltiin olevan merkittävä tekijä. Eikä asfaltointiakaan unohdettu. 

Eilen ilmestyneessä Science-lehdessä kerrottiin hyönteiskatoon liittyvistä uusista tutkimuksista. Jutun mukaan hyönteistuhoon nimittäin vaikuttaa erittäin merkittävästi ulkovalaistus. Siis erilaiset ihmisten asettamat katuvalot, valomainokset ynnä muut sellaiset. 

Selkein osoitus tästä oli hollantilainen pitkäaikaistutkimus, jossa havaittiin yöperhosten vähentyneen neljässä vuodessa 14 prosenttia alueilla, joilla oli valaistusta, kun ilman valoja oleville verrokkialueilla ei havaittu muutoksia. 

Toinen hätkähdyttävä tieto oli se, kuinka kirkkaasti valaistu pelikaupunki Las Vegas houkuttelee heinäsirkkoja. Sen taivaalla oli nimittäin yöllä 27. heinäkuuta vuonna 2019 havaittu peräti 42 miljoonaa heinäsirkkaa, massaltaan noin 30 tonnia. 

Tämän jälkeen jään odottamaan, kuinka Suomenkin hyönteisistä huolissaan olevasta Helsingin punavihreästä kuplasta alkaa kuulua vaatimuksia kaupungin pimentämistä öiseen aikaan hyönteisten pelastamiseksi. Tosin hengitystäni en aio niitä odotellessani pidättää, koska epäilen, ettei syyllinen tällä kertaa ollut sellainen, johon tämä taho tahtoisi puuttua. Toivon tietenkin olevani väärässä, koska hyönteisillä on oikeasti suuri merkitys ympäristömme hyvinvoinnille esimerkiksi pölyttäjinä ja ravintoketjun osina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikan kasvava väestö lisää hyttysten kiinnostusta
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Seksin katsominen synnytti uuden kulttuurin

Oravatarina

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli juttu harmaa- ja punaoravan eli meikäläisen oravan välisestä kilpailusta, jonka seurauksena alkuperäinen oravalaji uhkaa kadota kokonaan Iso-Britanniasta. Uutinen on merkittävä kahdesta syystä.

Ensinnäkin se kertoo siitä, mitä biodiversiteetille tapahtuu ihmisten siirrellessä eliölajeja paikasta toiseen. Ekologisesti (ja yleensä myös taksonomisesti) läheisten lajien välille syntyy kilpailua, jonka seurauksena alkuperäinen laji saattaa taantua ja jopa hävitä kokonaan.

Tästä on useita esimerkkejä Suomessakin, tunnetuimpina vesikon tappio amerikkalaiselle minkille sekä menossa oleva jokiravun katoaminen täpläravun vallatessa vesistön toisensa jälkeen. Rapujen tapaus muistuttaa erityisen paljon Englannin oravatragediaa, sillä myös siinä lajien väliseen kilpailuun liittyy eläimen mukana siirtynyt taudinaiheuttaja (vieraslaji sekin). Oravan tapauksessa kyseessä on virus, ravun tapauksessa rapuruttoa aiheuttava munasieni.

Toiseksi oravien tragedia kertoo hyvää tarkoittavien ihmisten pohjattomasta typeryydestä. HS:n jutussa kerrottiin BBC:n luontoreportterin kutsuvan punaoravan pelastamista yrittäviä ihmisiä "hulluiksi ja tunteellisen rasismin sokeuttamiksi". Näkemys perustunee reportterin vastenmielisyyteen pörröisten harmaaoravien tappamista kohtaan. Samalla hän kuitenkin on täysin kylmä kokonaisen lajin säilymisen suhteen: onko se viisasta ja rationaalisen suvaitsevaista tarkkasilmäisyyttä?

Asiaan liittyy vielä HS:n jutussa mainitsematta jäänyt nyanssi Italiasta (valitan, en löytänyt viitettä), jonne harmaaorava on myös levinnyt. Siellä vieraslaji havaittiin ajoissa ja sen hävittäminen olisi aluksi ollut hyvinkin mahdollista. Myös viranomaiset ymmärisivät asian tärkeyden ja myönsivät tappoluvat nopeasti.

Valitettavasti eläintensuojelijat saivat vihiä tapahtumista ja masinoivat tunteellisen vastalausemyrskyn. Sen seurauksena paikalliset poliitikot peruivat harmaaoravien tappoluvat väliaikaisesti. Näin laji pääsi leviämään niin laajalle alueelle, ettei sen eliminointi ole enää mahdollista.

Toisin sanoen italialaisten eläintensuojelijoiden aktiivisuuden seurauksena on vaarannettu koko Euroopan alueella elävien punaoravien tulevaisuus. Itse tulenkin nykyisin aina surulliseksi katsellessani oravia, koska koen näkeväni "elävän, mutta kuolleen" lajin edustajan.

Toivottavasti olen kuitenkin väärässä, ja HS:n jutussa mainittu Petri Nummi oikeassa: ehkäpä boreaalinen metsä on sellainen elinympäristö, jossa punaorava pystyy voittamaan harmaaoravan kilpailussa ekologisesta lokerosta viruksesta huolimatta.

Jokiravulla ei liene sitäkään pientä mahdollisuutta. Kiitos joidenkin ravustajien pohjattoman typeryyden tuhota saalistusvetensä joko desinfioimattomilla välineillä tai suorastaan täplärapua uusiin vesistöihin levittämällä.

Näin on käynyt omillakin ravustusvesilläni, ensin jokirapu tuhottiin ja nyt odotellaan täplärapujen kasvamista. Samalla alkuperäisen suomalaisen ravun potentiallinen elintila väheni ja sukupuutto lähestyi yhdellä vesistöllä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sus siunatkoon
Vieraita tuholaisia metsissä
Influenssavirus ja sen kaveri?

Borrelioosin syistä

Kun on kesä ja aurinko paistaa, on aika nauttia luonnosta. Pensaat ja varvut kasvavat  makeita marjoja ja lämpimät järvivedet kutsuvat uimaan. Iloa kuitenkin hieman himmentää se, että rantapusikossa saattaa vaania punkki eli puutiainen - ja punkin mukana borrelioosia eli Lymen tautia aiheuttava bakteeri. Se on kiusallisen vastustuskykyinen antibiootteja vastaan ja aiheuttaa ikäviä oireita. Siis kertakaikkiaan sellainen pöpö, jota ei haluaisi saada elimistöönsä.

Borrelioosi on viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt niin Suomessa, muualla Euroopassa kuin Amerikassakin. Syytä tähän ei ole tunnettu varmuudella, mutta Suomessa kehitys on parina viime vuonna kääntynyt laskuun. Tämä on omituista, sillä samaan aikaan niin ikään punkkien levittämät puutiaisaivokuume-tapaukset on lisääntyneet.

Yhdysvalloissa borrelioosin lisääntymisestä on syytetty nopeasti lisääntyneitä kauriita, koska ne toimivat myös punkkien isäntinä. Selitys on kuitenkin epäilyttävä, sillä borrelia-bakteeri ei tartu tehokkaasti kauriista punkkeihin. 

Nyt on asiaa sitten tutkittu ja havaittu, että borrelioosin yleisyys ei tosiasiassa näytä korreloivan juuri lainkaan kauriiden määrien kanssa. Sen sijaan borrelioosia esiintyy siellä, missä kojootit ovat yleisiä ja ketut harvinaisia. Selitys on siinä, että ketut ovat huomattavasti kojootteja tehokkaampia pikkunisäkkäiden metsästäjiä. Ja pikkunisäkkäät puolestaan ovat tehokkaita tartuttamaan borrelia-bakteereita punkkeihin.

Kettujen ja kojoottien välinen suhde on myös muuttunut viimeisten kymmenien vuosien aikana. Syynä tähän on se, että kojootit ovat viime aikoina lisääntyneet nopeasti, koska niiden populaatioita kurittaneet sudet ovat kadonneet. Samalla kojoottia pienempi kettu on jäänyt tappiolle taistelussa resursseista. 

Kaiken kaikkiaan borrelioosi on hieno esimerkki siitä, miten monimutkaisia vuorovaikutuksia erilaisissa ekosysteemeissä esiintyy. Samalla opimme, että ekosysteemin muutoksista voi seurata ennalta arvaamattomia ongelmia myös ihmiselle. 

Entä miksi borrelioositapausten määrä on lisääntynyt Suomessa? Meillähän kettu on pikemminkin lisääntynyt kuin harvinaistunut viime vuosikymmeninä. Eikä meillä elä kojoottejakaan. Näillä tiedoilla näyttäisikin selvältä, että borrelioosin pitäisi olla hupenemassa kovaa vauhtia. 

Koska näin ei ole, nähdään vielä yksi mielenkiintoinen biologinen totuus: ekosysteemien pienistä eroista seuraa siksi suuria eroja tosielämässä, että tiedon siirtäminen yhdestä eliöyhteisöstä toiseen on vaikeaa. 

Borrelioosin leviämisen syistä Euroopassa tarvitaan siis ihan oma tutkimuksensa. Ehkäpä samalla ratkeaa myös puutiaisaivo-kuumeen lisääntymisen salaisuus.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa
Kasvikauppa ja metsätuhot
Hirvikärpänen
Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus

Ihminen - superorganismi

Science-lehdessä oli mielenkiintoinen yhteenvetoartikkeli ihmisen ja mikrobien suhteesta, minkä seurauksena innostuin naputtelemaan tämän kirjoitukseni.

Suurin osa ihmisistä pitää bakteereja ja viruksia haitallisina eliöinä. Viruksia vastaan on taisteltu rokotuksin ja antioksidantein kun taas bakteerit saadaan polvilleen antibiooteilla. Klassisten tartuntatautien vähenemisen myötä ovat erilaiset elintasovaivat kuten liikalihavuus tai sokeritauti lisääntyneet länsimaissa.

Käsitys bakteereista ja viruksista pelkkinä vahingonaiheuttajina on nyt osoittautumassa vääräksi. Vaikka taudinaiheuttajat ovatkin parhaiten tunnettuja pöpöjä, suurin osa ihmisen yhteydessä elävistä bakteerilajeista ei aiheuta tauteja tai muuta ikävää. 

Kaikkiaan noin yhdeksän kymmenestä ihmisen solusta on bakteerisoluja ja vain yksi kymmenestä siis ihmisen omia soluja. Bakteerilajeja on vaikkapa suolistossa noin 1000 erilaista ja muualla kehossa lisää. Tätä kokonaisuutta kutsutaan ihmisen mikrobiomiksi. Nykyisen käsityksen mukaisesti ihminen ja tämä mikrobiomi yhdessä muodostavat superorganismin, jonka eri osaset ovat toisilleen tarpeellisia. 

Ihmisen ja bakteerien interaktioista on opittu koko ajan lisää. Esimerkiksi lihavuudesta kärsivien ihmisten suolistossa on normaalipainoisia vähemmän Bacteroides-suvun bakteereita. Niin sanotut metagomiikka-analyysit ovat puolestaan osoittaneet, että ihmisen mikrobiomista löytyy suuri joukko geenejä, jotka täydentävät ihmisen metaboliaa: mikrobiomista löytyy geenejä hajottamaan kuituja ja erilaisia kemiallisia yhdisteitä, sekä tuotettamaan ihmiselle välttämättömiä vitamiineja. Myös eri bakteerien genomit täydentävät toisiaan luoden siteitä mikrobiomin eri osien välille - samalla kiinteyttäen koko superorganismia.

Mikrobien merkitystä ihmisen terveydelle on alettu ymmärtää vasta aivan viime vuosina. Mikrobit näyttävät tehostavan immuunijärjestelmämme toimintaa. Tämä ei ilmeisesti koske pelkkiä bakteereita, vaan hiirisysteemissä tutkittuna myös eräät virukset suojaavat bakteeri-infektiolta, ehkäpä tämä koskee myös ihmistä.

On siis tullut aika muuttaa käsitys bakteereista ja viruksista. Vaikka monet niistä aiheuttavatkin tauteja, on valtaosa välttämättömiä olemassaolollemme. Tämän alan tutkimus on vasta alussa, mutta sen edistyessä aiheeseen tarttuvat mitä todennäköisimmin myös markkinamiehet. Heidän kauttaan saamme varmasti paljon uusia erilaisia terveysvaikutteisia mikrobivalmisteita.

Siinä suossa kuluttajaa pyritään varmasti myös johtamaan harhaan, vaikka itse ilmiön taustalta löytyy tieteellisiä näyttöjä - kuten jo nyt Valion maitohappobakteerituotteilla (toisin kuin monella niiden kilpailijalla). Kuluttajalta vaaditaan siis tulevaisuudessa yhä enemmän tietoa kaupan olevista valmisteista, jotta huijaustuotteet voidaan erottaa todellista hyötyä tuottavista. Kysymys tietenkin kuuluu: kenellä ihmeellä on aikaa kaiken tämän informaation hankkimiseen?

Aimepia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
HIV, matkailu ja nuhakuume
Uutta tietoa viherpesusta