lauantai 13. heinäkuuta 2024

Lista Venäjän aisankannattajina toimivista kansanedustajista

Eilinen päivä oli tärkeä Suomelle ja koko Euroopalle, koska eduskunta hyväksyi niin sanotun käännytyslain äänin 167-31. Näin maamme on osoittanut hybridisotaa käyvälle naapurillemme, ettei Suomi alistu sen uhriksi. 

Uuden käännytyslain myötä Suomeen pyrkiviä turvapaikanhakijoita voidaan estää tulemasta maahan, jättämästä turvapaikkahakemuksia tai poistaa rajojen ulkopuolelle silloin, kun heitä käytetään hybridisodan välikappaleina. Laissa ei siten ole kyse ihmisoikeuksien loukkaamisesta, vaan keinosta, joka mahdollistaa turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön estämisen silloin, kun sen tarkoituksena on Suomen ja/tai Euroopan turvallisuuden horjuttaminen tai kiristäminen. 
 
Valitettavasti 31 kansanedustajaa päätti äänestämiskäyttäytymisellään ilmaista, että itäisen naapurimme hybriditoiminnan edistäminen on heille tärkeämpää kuin oman kansan turvallisuus. Siksi katsoin aiheelliseksi tehdä heistä listan, jotta näiden poliitikkojen vastuuton toiminta säilyisi sosiaalisen median muistissa pitkälle tulevaisuuteen. 

Käännytyslakia vastaan äänestivät kansanedustajat Li Andersson (vas), Eva Biaudet (ruots), Fatim Diarra (vihr), Tuuna Elo (vihr), Bella Forsgrén (vihr), Timo Furuholm (vas), Elisa Gebhard (sd), Pekka Haavisto (vihr), Timo Harakka (sd), Atte Harjanne (vihr), Hanna Holopainen (vihr), Veronica Honkasalo (vas), Inka Hopsu (vihr), Saara Hyrkkö (vihr), Krista Kiuru (sd), Mai Kivelä (vas), Anna Kontula (vas), Minja Koskela (vas), Johan Kvarnström (sd), Merja Kyllönen (vas), Laura Meriluoto (vas), Krista Mikkonen (vihr), Matias Mäkynen (sd), Maria Ohisalo (vihr), Aino-Kaisa Pekonen (vas), Jenni Pitko (vihr), Nasima Razmyar (sd), Jussi Saramo (vas), Hanna Sarkkinen (vas), Oras Tynkkynen (vihr) ja Sofia Virta (vihr).

Listalla olevista henkilöistä 23 eli 74 prosenttia on naisia ja loput 26 prosenttia miehiä. Toisin sanoen naispuolisilla kansanedustajilla on selvästi miehisiä kollegoitaan suurempi into asettua Vladimir Putinin apuriksi tai ainakin tämän hyödylliseksi idiooteiksi. 

Heistä Eva Biaudet kuuluu hallituspuolueeseen, joten hänelle tullee äänestyskäyttäytymisestään seurauksia. Muilta osin Venäjän aisankannattajaksi ryhtyneet henkilöt edustivat äärimmäistä tai hiukan maltillisempaa vasemmistoa. 

Merkittävää oli myös se, että eduskunnan kaikki kolme kehitysmaataustaista parlamentaarikkoa - Diarra, Forsgrén ja Razmyar - asettuivat tukemaan Putinia. Tämä viittaa siihen, ettei Suomen turvallisuus olisi heille tärkeää tai etteivät he kykenisi ymmärtämään Venäjän sille aiheuttamaa uhkaa. Tämä on tietenkin ikävää, koska etenkin juuri heidän voisi kuvitella arvostavan nykyisen kotimaansa turvallisuutta.

32 kommenttia:

  1. Kehitysmaataustaiset eivät tunne oloaan kotoisaksi kehittyneessä länsimaassa, vaan toivovat Suomen siirtyvän kohti kehitysmaalaisuutta. Naiset taas vaistomaisesti haluavat maahan lisää miehiä. Jos kehitysmaista tulijat olisivat naisia, niin äänestykäyttäytyminen olisi päinvastaista.

    VastaaPoista
  2. "74 prosenttia on naisia ". Sitä sopiikin miettiä, miksi. Tuskin Putinin apuriksi asettuminen.
    Harhautuneet äidilliset suojeluvaistot ?
    Geeniboolin lisäämistavoitteet ?
    Etnisen värinän lisäämisyritykset ?
    Toisaalta olihan pääasiallinen lain vastuuhenkilökin nainen.
    Olisiko käännytyslaki ollut vielä tiukempi,jos sisäministeri olis ollut perussuomalainen mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistappa se, että miespuolinen oikeuskansleri on valvonut lain valmistelua tiukasti ja vahtinut ettei siitä tule sitä mitä toivot.

      Poista
  3. Hyvä listaus ja jämäkkä kritiikki. Näille pykälähumanisteille muukalaisten etu on tärkeämpi kuin Suomen ja suomalaisten etu. Pidetään mielessä.

    VastaaPoista
  4. Tämä lista on myös henkilöistä, joita ei tule valita ministeriksi, eikä mihinkään muuhunkaan vastuulliseen toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ehdotus, mutta valitettavasti jää toteutumatta mikäli vihervasemmisto osallistuu jossain vaiheessa hallitukseen.

      Poista
  5. Itse olen tyytyväinen seuraaviin asioihin:
    - Rajalaki meni läpi
    - suuri enemmistö kuitenkin kannatti lakia
    - Rajalaki käsiteltiin parlamentaarisesti
    - vastustajia löytyi
    -> Rajalaki tuli siten "pengotuksi" ainakin kohtuullisesti lävitse eri näkökulmista
    - > jatkossakin voidaan nostaa vaikeita asioita eduskuntaan käsiteltäviksi. Ja ne on "pakko" käsitellä demokraattisten menetelmien mukaisesti.
    - erimielisyys oli sallittua
    - SDP sai edes jollain tasolla osan riveistään kasaan
    - nyt näemme, ketkä ovat kansanedustajista Suomen puolella

    VastaaPoista
  6. Tämän lista pitää pitää mielessä ja aina tietyin väliajoin toistaa. Tuskin Li Andersson olisi saanut näin paljon ääniä EU-vaaleissa jos tämä äänestys olisi ollut ennen EU-vaaleja. Voisi olla että Saramokin ei olisi noin röyhkeä, niin kuin nyt on ollut. Olevinaan niin kuin joku isompikin tappi, vaikka pääsi sääliäänillä EU-parlamenttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti iso osa Li Anderssonin äänestäjistä oli maahanmuuttajataustaisia. Vasemmistoliitto asemoituu maahanmuuton ja maahanmuuttajien puolueeksi. Uusien kannattajien hankintaa siis.

      Poista
  7. Pekka Haavistokin, ja kun niin pressanvaalien aikana halusi rajoja kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen äänestyskäyttäytymisensä tässä, TAAS KERRAN, tuo lisää todistusaineistoa sille, että hän psykopaattiselle persoonalle tyypillisesti ei kaihda mitään keinoja pyrkiessään omiin tavoitteisiinsa. Hän yksiselitteisesti valehteli pyrkiessään pääsemään Suomen tasavallan presidentiksi.

      Poista
  8. Tämä vahvistaa sen, että oli todella hyvä, ettei Al-hol- Haavistosta tullut presidenttiä. Taas ollaan tukevasti viidennen kolonnan riveissä. Vihervasemmisto ei pysty täysjärkiseen toimintaan, se nyt vain on parasta uskoa.

    VastaaPoista
  9. Yle tänään

    Italia alkaa lähettää Albaniaan Välimeren yli tulevia turvapaikanhakijoita – Yle selvitti, miten järjestely toimii

    Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat epätavallista sopimusta, mutta monessa Euroopan kolkassa sitä katsotaan ihaillen.

    https://yle.fi/a/74-20099248

    Artikkelista poimittua

    Vain täysi-ikäisiä miehiä viedään Albaniaan

    Sopimuksessa sovitaan viisi vuotta kestävästä yhteistyöstä, jonka aikana Albaniaan viedään kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita vuodessa. Italian hallituksen mukaan määrä voi nousta jopa yli 35 000:een.

    Viime vuonna Italiaan saapui luvattomasti meren yli lähes 160 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa.

    Italia ei vie Albaniaan haavoittuvaisessa asemassa olevia turvapaikanhakijoita kuten naisia ja lapsia vaan ainoastaan täysi-ikäisiä, hyväkuntoisia miehiä lähtömaista, jotka Italia luokittelee turvallisiksi.

    Italia soveltaa heihin nopeutettua turvapaikkamenettelyä, jolloin turvapaikkapäätöksen tulee valmistua 28 päivässä.

    Italian pääministeri Giorgia Meloni sanoi kesäkuussa, että Shëngjinin satamakaupunkiin ja läheiseen Gjadërin kylään avattavien keskusten kapasiteetti on aluksi yhteensä 1 000 henkeä. Myöhemmin sen on määrä nousta 3 000:een.
    ...
    ...
    Se on toistaiseksi epäselvää, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet palautettaisiin lähtömaihinsa. Paperilla tehtävästä vastaa Italia, mutta maan on käytännössä mahdoton palauttaa suurta osaa niistä, joiden tulisi lain mukaan palata, sillä palautussopimuksia monien lähtömaiden kanssa ei ole.

    Villaa mietityttää turvapaikanhakijoiden kohtelu EU:n ulkopuolisessa maassa. Keskusten valvonnasta vastaa Albania.

    – Albaniassa turvapaikanhakijoiden keskukset ovat suljettuja, kun taas Italiassa keskuksista saa päiväsaikaan lähteä ulkoilemaan.
    ...
    ---
    EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on kehunut sopimusta tervetulleeksi uudenlaiseksi ajatteluksi. Myös Suomen sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoi, että Suomen tulisi katsoa tähän suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leiri järjestelyn hinta näkyy olevan Italiassa vielä vähän haussa.
      Hinta haarukka 200 - 800 milj.€ /v.
      Ilmoitetulla huippu määrällä, 35´000 hengellä hinta olisi 6000 - 23´000 € / vuodessa hengeltä.
      Tuskin Albaniassa niin halvat kustannukset ovat, tai päättäjät niin huonoja laskupäältään.
      Eikös Britanniassa puhuttu kustannuksista £ 500´000 - 1´000´000 hengeltä vuodessa.

      Poista
    2. Välimeren meritaksiliikenteen lopettaminen olisi iso apu.
      Miksi ihmeessä Italia ottaa näitä laivoja vastaan. Voihan niille sanoa, että viekää "pelastetut" Pohjois-Afrikan satamiin.
      Tässä Euroopan ja EU:n toiminnassa on jotain todella sairasta, tietäis vaan mistä tämä touhu johtuu tai kenen käskystä?

      Poista
    3. Merilain mukaan läheltä lähtörantaa pelastetut pitäisi ilmeisesti palauttaa lähimpään satamaan. Jos pelastettuja kuljetetaan jopa ylikuormitetuilla aluksilla Välimeren yli Italiaan, pitäisi aluksen kapteeni ja miehistö haastaa oikeuteen. Tehdäänkö meripelastuksista asianmukainen meriselitys?

      Jamppa vaan

      Poista
  10. Luulenpa että vastaan äänestäneissä elää vielä koston henki persuja kohtaan sen lopettaessa Marinin hallituksen toimet.

    SK

    VastaaPoista
  11. Eurooppalaisen keskiajan ja uuden aian taite oli ihmisen historian ehkä suurin kognitiivinen murros. Uuden ajan tiedollinen ajattelu muutti maailmaa ja ihmisen elinehtoja muutamassa vuosisadassa miljoona kertaa enemmän kuin mitä ne olivat muuttuneet ihmislajin koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana.

    Silti mitään noista tajunnallisista tapahtumista ei opeteta missään koulussamme. Akatemiatkin ovat niistä ihan ulalla. Niissä "ihmistieteillä" käsitetään jotain joka täydellistyy yksilössä -- siis yhdessä ihmisessä -- vaikka historiastamme emme pysty ymmärtämään mitään, ellemme ymmärrä sitä miten lähtökohtaisesti ihminen on sosiaalinen laji.

    Kieli ja ajattelu ovat sosiaalista muodostetta -- yksityinen kieli on mahdottmuus. Eurooppalaisella uudella ajalla syntyneet ja kehittyneet kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot olivat aivan erityinen poikkeama lajityypillisen olennon sosiaalihistoriassa. He oliva suunnaton historiallinen vastaliike Eurooppaa tuhat vuotta hallinnelle depersonoituneelle sosiopsyykkiselle taantumalle, jota "keskiajaksi" nimitämme.

    Sama individualismi, joka synnytti kansallisvaltiot, synnytti myös sen "kartesiolaisen" subjektin, joka asetti "objektivoituvan" todellisuuden tarkkailtavakseen ja kehitti uuden ajan luonnontiteteet. Uuden ajan alku oli täynnä aivojamme mullistanutta ajatusliikettä. Mikään ei syntynyt oitis ja heti -- esimerkiksi kansallisvaltioille annettiin niiden syntyvaiheessa ihmisten nimiä. Se ehkä kuvaa jotenkin sitä miten perustavanlaatuisesta uudesta hahmonmuodostuksesta oli kyse.

    Nyt sitten olla jo individualistisen sokeuden vallassa, ja ihmisen sosiaalisesta ominaislaadusta mitään ymmärtämättömät sosiopaatit kehittävät näitä yliyleistäviä yleiskäsitteitään, kuten oikeusvaltio joka heidän päässään on siis idealistinen ihannekuva, mutta todellisuudessa "olkiukko" tai pikemminkin idiootti. Idealistiset ideologit uskovat ja kokevat, että maailmaa voidaan järjestää ihannoidusta "yksilöstä" liikkeelle lähtien, mutta se on yhtä tunnoton ja todellisuudentajuton kuin kuvitelma siitä, että maailma voisi muodostua pelkästään "hyvästä".

    Meidän pitäisi kouluissamme opettaa esimerkiksi, että persoonapronominien oikea kehitysjärjestys tajunnassamme on: "Sinä", "Minä", "Hän", "Yleistynyt Toinen", tms, jne. Jokainen meistä on vastasyntyneenä Objekti -- hoivan ja huolenpidon, vaikutusten ja vaikutelmien kohde, -- ja vasta vuosia myöhemmin meistä alkaa kehittyä Subjekti. Ihmisen "Minä" on sitten vielä paljon oudompi konstruktio kuin mikään mitä individualisti-idiootit -- mukaan lukien se "oikeusvaltio" -- pystyy lähtökohtaisesti ymmärtämään.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettelossa mainitut ilmeisesti toivottavat tervetulleiksi Suomeenkin seuraavassa kuvatunlaiset Putinin lähettiläät:
      "Raportti: Maahanmuuttajat näyttävät puolalaisille sotilaille ”kurkunleikkaus”-eleitä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla",
      https://www.kansalainen.fi/raportti-maahanmuuttajat-nayttavat-puolalaisille-sotilaille-kurkunleikkaus-eleita-puolan-ja-valko-venajan-rajalla/

      Poista
    2. Niin. Arvattavasti tai siis nykyisen tiedon valossa ensimmäinen persoonapronomi on kuin onkin ollut "Sinä", joka toki alkumuodossaan on ollut t-alkuinen.
      Ytiöyksilöllisiä minä-minä-moodissa ilmaisussaan ovat olleet kautta aikojen yksinvaltiaat mayakuninkaista Ludvig XIV:een ja niin edelleen. No, Lutvikki kaltaisineen tosis oli keksinyt uudenlaisen persoonapronominin ja måpuhui itsest''n muodossa "Me", vähän niinkuin nykyään transatlanttisessa englanninkielessä puhutaan useamman kuin yhden geneerisen roolin soveltajista pronominilla "they"...

      Poista
  12. Sieltä olisi tulossa islamisteja
    pahimmillaan kurkunleikkaajineen, nuoria vähän mitään osaamattomia miehiä. Jopa lukutaidottomia onnenonkijoita , huijareita, rosvoja vanki, sota,armeija jne. Karkureita
    Pääosa varmaan unelma jostain paremmasta mielessä. Mutta ei se täällä heti kaikille onnistu. Ja jos onnistuu valtion rahoilla, ne kyllä loppuu ennenpitkää.

    VastaaPoista
  13. Kaskas, ns proffa on myös maalittajahenkinen puskista ampuja. Hyvin halveksuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijapoika on herännyt. Ihan kiva, että kesällä joudut päivänvalon takia raahautumaan sängystä koneen ääreen. Käypä katsomassa, mitkä sanat aatetoverisi ovat kieltäneet viimeisen puolen vuoden aikana ettei tule virheitä.

      Poista
    2. Kaskas, pölijäkin heräs

      Poista
  14. Uutisissa oli taas suureen ääneen Amnestyn Johansson valittamassa, että laki on näiden kansainvälisten sopimusten vastainen ja ei pidä ottaa käyttöön jne jne.

    Miksi uutisissa ei koskaan tuoda esiin asiaan liittyviä oleellisia seikkoja kuten:

    ”On tärkeää, että meillä on käytössämme lainsäädäntö, jolla pystymme varautumaan välineellistetyn maahantulon torjuntaan ja turvaamaan viranomaisten riittävät toimintamahdollisuudet myös rajaturvallisuuden vaikeimmissa tilanteissa”, pääministeri Orpo sanoi.

    Rajaturvallisuuslaissa on kysymys Suomen kansallisen turvallisuuden ja täysivaltaisuuden suojaamisesta, ministerit korostivat.

    ”Venäjä on kohdistanut Suomeen välineellistettyä maahantuloa. Suomi on oikeusvaltio. Emme hyväksy sitä, että ihmisiä käytetään hybridivaikuttamisen välineinä”, sisäministeri Rantanen sanoi.

    Moskovan kirjeenvaihtaja kävi näyttelyssä missä esitettiin Putinin saavutuksia ja seinällä luki myös Putinin totuus:

    "Venäjän rajat eivät pääty missään."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalia ’Yleä’. Kaivetaan amnestyt sun muut ’asiantuntijoiksi’.

      Poista
  15. Hatun nosto puolalaisille - pienentävät natomaana ryssän uhkaa Suomeakin kohtaan!
    Etelä-Euroopan vellihousu-tuhlarimaille esimerkkiä.

    VastaaPoista
  16. Valitettavastin ihmisten poliittinen muisti on todella lyhyt. Ei auta edes nimilistat kommunistiedustajista. Hyvä esimerkki on Pekka Haavisto, joka on toistuvasti pystynyt kusettamaan Suomen kansaa ilman seuraaamuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja Björn Wahlroos. voi hemmetti miten se vanha kommunisti onkin kusettanut.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!