Kuluneella viikolla Yleisradio kertoi, että "Rovaniemeläinen energiayhtiö Napapiirin Energia ja Vesi Oy (Neve Oy) on ostanut puuta kiistellystä Värriön yhteismetsästä Sallassa". Näin on tehty siksi, että kyseessä on yksityinen talousmetsä, josta isot metsäyhtiöt ovat kieltäytyneet ostamasta puuta Greenpeacen ja muiden ympäristöorganisaatioiden vientimaissa harjoittaman propagandan pelossa.
Metsää ei syystä tai toisesta ole suojeltu myöskään reilun suomalaisen käytännön mukaisesti eli maksamalla omistajalle täysi korvaus sosialisoidusta omaisuudesta. Voidaan tietenkin kysyä, että miksei näin ole tehty. Ovatko metsän luontoarvot siihen nähden liian vähäiset vai onko samanlaisia luontotyyppejä jo suojeltu riittävästi?
Jälkimmäiseen selitykseen viittaa vahvasti se, että esimerkiksi Sallaa hiukan pohjoisemmassa, mutta luonnoltaan Värriön alueen kaltaisessa Inarissa on suojeltu peräti 72,2 prosenttia kunnan pinta-alasta. Lisäksi itse Värriössäkin sijaitsee jo nyt Venäjään rajautuva Värriön luonnonpuisto.
Jos ja kun tilanne on tämä, on Ylen uutisessa puheena ollut yhteismetsä omistajineen ikään kuin puun ja kuoren välissä. Sillä on pääomaa kiinni metsäomaisuudessa, jota sen enempää valtio kuin suuret metsäfirmatkaan ei suostu vaihtamaan rahaksi. Jäljelle on jäänyt puiden myynti energiaksi.
Tämäkin on todennäköisesti tapahtunut kalliin tukkipuun hinnan sijasta halvalla. Onhan kuutiohinnan ero tukilla ja energiapuulla yli kaksinkertainen metsänomistajan tappioksi - linkissä mainittu kuitupuun hinta on nykyisin kutakuinkin sama kuin energiapuun.
Ylessä nyt yksisilmäisesti - luontojärjestöjen agendaa mukaillen - kirjoitettu juttu saattaakin johtaa siihen, että myös Neve Oy lopettaa puun ostamisen Värriön yhteismetsästä, jolloin sen vaihtoehdot käyvät entistäkin vähäisemmiksi. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä jopa niin, että heidän omaisuutensa menettäisi kotitarvepuu- ja virkistyskäyttöä lukuun ottamatta kokonaan arvonsa.
* * *
Tapaus ei ole Suomessa ensimmäinen laatuaan, sillä Inarin yhteismetsä ajettiin pari vuotta sitten samanlaiseen tilanteeseen. Ratkaisu löytyi kaivosyhtiöstä, joka osti silloin Värriön yhteismetsän tapaan kaupalliseen paitsioon joutuneen metsän - josta yritykset eivät uskaltaneet ostaa puuta, ja jota valtio ei nähnyt tarpeelliseksi suojella - viherpestäkseen toisaalla tapahtuvaa ympäristöä rasittavaa toimintaansa.
Nähtäväksi siis jää, syntyykö myös Värriöön samankaltainen älyllisesti epärehellinen, ympäristönsuojelun kannalta kyseenalainen ja oikeusvaltioperiaatteen vastainen ratkaisu. Siis ratkaisu, jossa ei de facto tunnusteta sitä, että "jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä".
Oikeussuojan puuttuminen tarkoittaa Värriön metsänomistajien tapauksessa sitä, että heidän omaisuutensa taloudellinen arvo on hävitetty ympäristöjärjestöjen tehokkaalla propagandalla ja teollisuuden painostamisella tilanteessa, jossa omaisuuden luontoarvot - mitä ilmeisemmin - eivät oikeuta suojelua valtion rahoilla. Eikä omistajille siten jää tosiasiallista mahdollisuutta käyttää omaisuuttaan lain sallimissa rajoissa.
Tämän asian ymmärtää, kun katsoo Luonnonvarakeskuksen tuottamia tietoja, joiden mukaan Lapin metsistä oli vuonna 2019 suojeltu jo lähes kolmannes kun taas eteläisen Suomen maakunnissa metsistä on suojeltu vain 3,3 - 7,7 prosenttia. Siten metsiensuojelun tarve on Etelä-Suomessa monin verroin suurempi kuin pohjoisessa - ja tarkoitukseen käytettävissä olevat varat on järkevää käyttää pohjoisen ihmisten omistusten sosialisoinnin sijaan etelän vauraissa maakunnissa.
Tästä syystä olisin mielelläni nähnyt verovaroin toimivan Yleisradion uutisoivan aiheesta nyt nähdyn jutun sijaan sellaisella analyysillä, jossa olisi käsitelty asiaa rehellisesti eli huomioiden edelle kirjoittamani näkökohdat. Ja nyt nähdyn ympäristöjärjestöjen myötäilyn sijaan kyseenalaistettu se mafiamainen valta, joka niillä on nykyisin pohjoisessa Suomessa. Ja jota ne näyttävät käyttävän täysin paikallisten ihmisten elämisen mahdollisuuksien tuhoutumisesta piittaamatta.
Tekstit
