Ennuste seuraavasta eurooppalaisesta sisällissodasta

Sosiaalisessa mediassa sattui silmiini tekoäly Grokin vastaus kysymykseen siitä, mikä Euroopan maa joutuu ensimmäiseksi sisällis- tai tai uskonsotaan. Vastaus oli siksi mielenkiintoinen, että päätin jakaa sen teille - arvoisat lukijani - Google-käännettynä suomeksi. 

"Maahanmuuttojännitteiden, äärioikeiston mobilisaation, taloudellisten erojen ja historiallisen levottomuuden nykytrendien perusteella Ranska näyttää olevan suurimmassa vaarassa. Toistuvat mellakat (esim. vuonna 2023), syrjivä politiikka ja vahva muslimivastainen mieliala voivat kärjistyä laajemmaksi konfliktiksi. Ruotsi seuraa tiiviisti perässä maahanmuuttajayhteisöihin liittyvän jengiväkivallan vuoksi."

* * *

Kysyin myös ChatGTP:n mielipidettä samasta asiasta tällä kysymyksellä: "osaatko sanoa mikä Euroopan maa on seuraavaksi vaarassa joutua sisällis- tai tai uskonsotaan. Kerro myös lyhyet perustelut."

Vastaukseksi sain seuraavaa. 

"Ranska. Toistuvat levottomuudet suurkaupungeissa (erityisesti esikaupunkialueilla). Kulttuuriset ja uskonnolliset ristiriidat, erityisesti muslimivähemmistön ja valtion maallistuneen linjan välillä. Kärjistyneitä väkivallan aaltoja, kuten mellakoita (esim. 2023 Nahelin kuoleman jälkeen). Tilanne: Ei sisällissodan partaalla, mutta polarisaatio kasvaa.

Belgia. Etnis-kielellinen jakautuminen flaamien ja vallonien välillä. Brysselissä on vahva maahanmuuttajaväestö ja ajoittaisia jännitteitä. Tilanne: Poliittisesti jakautunut, mutta vakaa — ei lähellä väkivaltaista konfliktia, mutta yhteiskunnallisesti haavoittuva.

Ruotsi. Jengiväkivalta on noussut ennätyslukemiin. Maahanmuuttajalähiöiden integraatio-ongelmat. Koraanin polttotapaukset ja ääriryhmien aktivointi. Tilanne: Ei sisällissotaa, mutta sisäistä turvallisuutta uhkaavat tekijät ovat kasvussa.

Kosovo / Serbia. Pitkät etniset jännitteet serbien ja albaanien välillä. Aseellisia yhteenottoja on edelleen ajoittain. Tilanne: Todellinen riski pienimuotoisiin aseellisiin konflikteihin.

Bosnia ja Hertsegovina. Etniset jakolinjat (serbit, kroaatit, bosniakit). Srpska-entiteetin eroaikeet. Tilanne: Hauras rauha, poliittinen kriisi jatkuvaa, mutta ei vielä aseellista konfliktia.

* * *

Näyttää siis siltä, että molempien tekoälyjen mukaan humanitaarisen maahanmuuton lieveilmiöistä kärsivät Ranska ja Ruotsi ovat listalla. Tosin ChatGTP asettaa Belgian - ainakin listausjärjestyksen perusteella - näiden kahden väliin. Lisäksi se listaa myös Balkanin ruutitynnyrin kaksi etnisesti jännittynyttä valtiota, joissa kehitysmaalaisten maahanmuutto ei näyttele oleellista osaa.

Molemmat listaukset ovat mielestäni hyvin perusteltuja, vaikka toki jotkut muutkin maat voisivat tulla kyseeseen. Mieleeni tulee ainakin raiskausrinkien Iso-Britannia ja itsenäisyysliikkeiden luvattu maa Espanja. 

Tai miten mahtaa olla esimerkiksi Moldovan tilanne venäläisten pyrkiessä suhmuroimaan sikäläistä politiikkaa ja polarisoimaan eri väestöryhmien välejä.  

Nähtäväksi kuitenkin jää, syntyykö Eurooppaan ihan oikeasti sisällissotia. Ja jos syntyykin, mitkä ovat niiden syttymisen syyt.  

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi ei vaivautunut matalaotsaisten tappeluun 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista 
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Päätoimittaja Erja Yläjärvi ja yllytyshullu

Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?

Presidentti Alexander Stubb arveli eilen, että Ukrainan ja Venäjän välille voitaisiin saada rauha alle puolessa vuodessa. Näin siksi, että Venäjän talous on tällä hetkellä varsin tukalassa tilanteessa. 

Venäjän tilannetta ei ainakaan helpota se, että USA:n presidentiksi valittu Donald Trump pyrkii alentamaan öljyn maailmanmarkkinahintoja, jolloin Putinin diktatuurin käytettävissä olevat tulot pienenisivät entisestään. Ja mikä tärkeintä, Venäjällä asuvien ihmisten elintaso laskisi nykyisestä, jolloin heidän vastustuksensa sodankäynnille saattaisi lisääntyä ja jopa radikalisoitua hyvinkin nopeasti. 

Tässä asiassa voi hakea mallia Venäjän omasta historiasta. Eli helmi- ja lokakuun vallankumouksista. 

Ensin mainitussa tapauksessa ihmisten kyllästyminen Venäjälle tappiolliseen sodankäyntiin (ensimmäisessä maailmansodassa) johti vallan siirtymiseen tsaarilta menševikeille. Nämä kuitenkin jatkoivat sotaa, jolloin sen kansalle aiheuttamat rasitukset jatkuivat. Lisäksi hallituksen toimet johtivat nopeaan inflaatioon, jonka seurauksena talonpoikien ei kannattanut enää myydä viljaa kaupunkeihin. 

Näin asutuskeskusten ruokahuoltotilanne heikkeni koko ajan samalla kun elinkustannukset nousivat nopeasti ja työttömyys alkoi lisääntyä. Lopputuloksena Bolševikit tekivät uuden vallankumouksen ja ottivat hallinnon käsiinsä lupaamalla työtä ja leipää - sekä lopettaa kansaa riuduttavan sodan.

* * *

Tämä kaikki on varmasti Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tiedossa. Ja siksi ensin mainitulla on hyvät syyt kuunnella herkällä korvalla mitä vastavalittu USA:n presidentti hänelle tarjoaa.

Tässä yhteydessä on myös huomattava, että mikäli venäläiset kääntyvät suurella joukolla vastustamaan sotaa, muuttuu tilanne Putinin kannalta kestämättömäksi samaan tapaan kuin kävi saksalaisille ensimmäisen maailmansodan lopussa. Tuolloinhan vallankumous alkoi maan laivastosta ja levisi nopeasti kansan pariin. 

Myös Saksassa kapinan syynä oli ihmisten sotaväsymys ja taloudelliset vaikeudet. Erona Venäjään oli vain lopputulos eli germaanien välttyminen sosialismin ikeeltä sekä syrjäytetyn keisarin säilyminen hengissä - toisin kuin Venäjällä.

Nähtäväksi siis jää, onko presidentti Stubb oikeassa eli kykeneekö Donald Trump ajamaan Putinin nurkkaan, josta ei ole muuta poispääsyä kuin suostuminen rauhaan. Lisäksi tulee olemaan mielenkiintoista, minkälaiset ehdot rauhalle asetetaan.

Tässäkin suhteessa Venäjän vuoden 1917 ja Saksan vuoden 1918 vallankumoukset tarjoavat mielenkiintoisen vertailukohdan. Bolshevikkivallankumouksen seurauksena Venäjän pinta-ala pieneni oleellisesti useiden valtioiden - myös Suomen - itsenäistyessä. Samoin kävi Saksalle ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versailles’n rauhansopimuksen myötä.   

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Trump valmis ajamaan Putinin Venäjän yhtä tukalaan asemaan kuin tsaarin keisarikunta oli vuonna 1917 ja pakottamaan sen vetäytymään kokonaan Ukrainasta. Vai tarjoaako hän lopulta Putinille mahdollisuuden säilyttää edes osan tämän vuoden 2014 aikana ja jälkeen valtaamasta alueesta?

Mikäli pitää paikkansa - kuten Trump on kertonut - että Ukraina on valmis "tekemään diilin", eivät ehdot voi olla kovin hyvät Putinin kannalta. Eivätkä ne ainakaan parane, mikäli sodalta katoaa venäläisten tuki.  

Entä itse Putinin asema? Jos ja kun hän joutuu tekemään Venäjälle tappiollisen rauhan, käykö hänelle samoin kuin Venäjän tsaarille tai Saksan keisarille reilun sadan vuoden takaisissa vallankumouksissa? Vai onnistuuko hän tavalla tai toisella säilyttämään asemansa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?
Putinin kuolemanvakava uhka
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari

Tyhmistä johtajista kärsii koko Palestiinan kansa

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola varoitti MTV3:n uutisessa, että  Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta. 

Hänen mukaansa "jos Gazasta tulee kaoottinen alue, jota oikein kukaan ei hallitse eli syntyy valtatyhjiö, niin samat ilmiöt voivat toistua, joita on nähty esimerkiksi Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa... Tällaisessa tapauksessa valtaan nousisi jokin sen tyyppinen järjestö, joka keskittyy ensisijaisesti terroriin ja myös kansainväliseen terroriin."

En epäile lainkaan, ettei Juusola olisi oikeassa, sillä palestiinalaisten terroristien lista on jo nyt varsin pitkä. Esimerkiksi vuonna Abu Nidalin joukot alkoivat vuonna 1985  tulittaa matkustajia lähes samanaikaisesti  Rooman ja Wienin lentoasemilla. Iskuissa kuoli 18 ihmistä ja 138 haavoittui. Ja Abu Daud järjeesteli vuoden 1972 olympialaisissa verisen iskun, jossa tapettiin 12 israelilaista urheilijaa.

Niinpä on jopa todennäköistä, että vuosikymmeniä väkivallalla asemaansa parantamaan pyrkivien palestiinalaisten joukosta löytyy jatkossakin sellaisia, jotka arvelevat saavuttavansa itsenäisen Palestiinan valtion tekemällä iskuja kaukana kotiseuduiltaan. Tosiasiassa sellaisilla toimilla lienee päinvastainen merkitys, eli palestiinalaisten juuri nyt länsimaissa saama tuki vähenee ja paine Israelin painostamiseksi pienenee. 

Tästä syystä palestiinalaisten kannattaisi juuri nyt tukea sitä, että Israelin annettaisiin rauhassa tuhota Hamas niin pitkälle kuin mahdollista. Ja sen jälkeen etsiä rauhan mahdollisuutta jollain muulla keinolla kuin väkivallalla. 

Valitettavasti tämä ei taida olla kovinkaan todennäköistä. Eikä Israelin tarvitse jatkuvan väkivallan takia ottaa vakavasti Länsirannan tai Gazan palestiinalaisten pyrkimyksiä itsenäisyyden saamiseksi. Saati harkita kansalaisuuden myöntämistä näille. 

Palestiinalaisten tilannetta kuvaakin parhaiten vanha sanonta, jonka mukaan "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Eli tyhmistä johtajistaan kärsii koko Palestiinan kansa. Ja on kärsinyt jo lähes kahdeksankymmentä vuotta - eikä tälle kärsimykselle näyttäisi olevan tulossa loppua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita
"Maahanmuuttajanuoret" kiusaavat juutalaislapsia - Halla-aho Ukrainassa

Rajatilanne natisuttaa USA:n liittovaltiota

Viime aikojen tapahtumat Suomen itärajalla ovat osoittaneet, että rajat ovat ihmisille tärkeitä. Tai ainakin niiden halutaan toimivan esteenä ei-haluttujen ihmisten liikkumiselle.

Monet arvoisista lukijoistani lienevät myös tietoisia siitä, että erityisesti USA:n etelävaltiolaiset ovat tuohduksissaan etelärajansa vuotamisesta. Jopa niin pitkälle, että he ovat toimittaneet Meksikosta tulleita ihmisiä pohjoiseen demokraattien hallitsemille alueille, joissa rajojen auki pitämistä kannattavat ainakin valtaapitävät poliitikot.

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Newsweek-lehdessä oli juttu, joka kertoi teksasilaisille tehdystä mielipidekyselystä. Siihen vastasi 814 äänioikeutettua 1.–3. helmikuuta kuluvaa vuotta.

Sen tulokset osoittivat, että 44 prosenttia ihmisistä oli aiempaa valmiimpia tukemaan Teksasin itsenäisyyttä etelärajalla vallitsevan tilanteen vuoksi. Vastaajista 35 prosenttia sanoi, ettei rajatilanne vaikuta heihin millään tavalla ja 16 prosenttia vastasi, että se vähentää heidän haluaan tukea osavaltion eroa Yhdysvalloista.

Oma valtio ei sinänsä olisi uutta teksasilaisille, sillä osavaltio oli itsenäinen vuodesta 1836 - jolloin se irtautui Meksikosta - aina Yhdysvaltoihin liittymiseensä asti vuonna 1845. Lisäksi se kuului vuodesta 1861 Etelävaltioiden liittoon, mutta palautui sisällissodan jälkeen osaksi Yhdysvaltoja.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata ero Teksasiin ja Suomeen - ja ylipäänsä EU:n alueelle - pyrkivien maahanmuuttajien välillä. Meksikon kautta USA:an tulevat ovat peräisin ympäri maailmaa ja maahan päästyään ryhtyvät tekemään töitä. Laitonta sellaista toki, mutta kuitenkin hankkimaan oman elantonsa itse.

Sen sijaan Suomeen saapuvat laittomasti rajojamme ylittävät humanitaariset pakolaiset ovat peräisin pääosin Afrikasta ja Lähi-idästä. Ja heidän tulemisensa motiivina - tai ainakin lopputuloksena - on siirtyminen sosiaaliturvalla eläjäksi. Toisin sanoen kantaväestön työn tuloksista nauttijoiksi.

Sinänsä en pidä todennäköisenä, että Teksasissa syntyisi kovin voimakasta itsenäisyysliikettä, enkä etenkään siihen, että se ihan aidosti ryhtyisi itsenäiseksi. Sen sijaan hämmästelen suomalaisten lammasmaista nöyryyttä humanitaarisen maahanmuuton edessä.

Siihen kohdistuneet protestithan ovat parhaimmillaankin olleet vain internetissä puhisemista ja pienimuotoisia mielenosoituksia siitä huolimatta, että maahamme kohdistuva humanitaarinen maahanmuutto on muodostunut sekä taloudelliseksi taakaksi että - suuremmissa kaupungeissa - yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti horjuttavaksi tekijäksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten marjanpoiminnasta saisi kiinnostavaa?
Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?
Hyvin kotoutuneita somaleita

Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Aloitan tämän kirjoitukseni tuoreella tutkimuksella, jonka mukaan 86 prosenttia meistä pitää suomen tai ruotsin kielen osaamista oleellinen osana suomalaisuutta. Lisäksi 85 prosentin mielestä on tärkeää, että kaikki suomalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat osaavat kansalliskieliämme. Kun näitä tuloksia vertaa vuonna 2017 tehtyyn kyselyyn, havaitaan, että kotimaisten kielten arvostus on lisääntynyt peräti 18 prosenttiyksiköllä suomalaisten keskuudessa.  

Lisäksi 78 % vastaajista piti suomen tai ruotsin kielen osaamista hyvin tai melko tärkeänä suomalaisuuden kriteerinä. Tämä osuus ihmisistä katsoi myös, ettei ketään voi pitää suomalaisena, ellei tämä osaa kotimaisia kieliä. Näin ajattelevien osuus oli lisääntynyt vuodesta 2017 noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Suomalaisista 70 prosenttia katsoi, ettei Suomesta saa luoda sellaista kuvaa, että täällä pärjäisi pelkällä englannin kielellä. Ja 76 prosenttia katsoi, että yliopistoissa ja korkeakouluissa kansalliskielten tulee olla ensisijaisia opetuskieliä. Reunahuomautuksena todettakoon, että olen itse viime vuosina antanut yliopistossa opetusta lähinnä englannin kielellä.

Peräti 85 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että kaikenlaiset palveluiden on oltava maassamme saatavilla kansalliskielillä. Siitä huolimatta vain 43 prosenttia kaipasi kansalliskielten tueksi tiukempaa lainsäädäntöä - toki suuren asiaan kantaa ottamattoman vastaajaryhmän takia lakien tiukennukseen negatiivisesti suhtautuvien osuus oli vieläkin pienempi. 

Kyselyssä selvitettiin myös, että kotoutuvatko maahanmuuttajat nopeammin, jos he oppivat mahdollisimman nopeasti suomen tai ruotsin kielen. Tämän luulisi tietenkin olevan itsestäänselvyys, mutta siitä huolimatta näin ajatteli vain 91 prosenttia suomalaisista.

Lisäksi 71 prosenttia katsoi, että maahanmuuttajapalveluiden tarjoaminen englanniksi hidastaa merkittävästi kotoutumista. Kansalliskielten vaatimista maahanmuuttajilta piti syrjintänä vain yhdeksän prosenttia vastaajista, kun taas 87 prosenttia piti vaatimusta hyväksyttävänä. 

Kyselyn vastaajista peräti 82 prosenttia katsoi myös, että palvelujen tarjoaminen pelkästään englannin kielellä on syrjivää. Lisäksi 67 prosenttia heistä katsoi, että suomalaisten tulee puhua maahan muuttaneille ensisijaisesti suomea tai ruotsia.

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että me koemme omat kansalliskielemme erittäin tärkeiksi. Ja siten suorastaan oleelliseksi osaksi omaa identiteettiämme ja suomalaista yhteiskuntaa. Siksi oli mielenkiintoista tarkastella vielä tarkemmin sitä, kuinka ihmisten puoluekanta vaikuttaa heidän näkemykseensä kansalliskielten merkityksestä. 

Siinä suhteessa yllätyin todella positiivisesti, sillä eri puolueita kannattavien ihmisten näkemykset olivat hyvin samansuuntaisia lähes kaikkiin edellä käsiteltyihin aiheisiin. Oleellisia eroja - puolueen kannattajien enemmistö oli toista mieltä kuin koko kansan enemmistö - nähtiin vain vihreiden kannattajilla. Ja hekin haluaisivat vain luoda Suomesta sellaisen kuvan, että täällä voi elää englanniksi eivätkä kannattaneet pelkästään kansalliskielien puhumista maahanmuuttajille. 

* * *

Koska itsenäisyyspäivänä on tapana muistella myös sotia - yleensä talvi- ja jatkosotaa - päätin minäkin tehdä samoin tässä itsenäisyyspäivän blogissani. En kuitenkaan ajatellut pitäytyä itsenäisyytemme aikaisissa sodissa, vaan tuoda niiden kontrastiksi esille sen, minkälaista olivat sotiminen ja sen seuraukset silloin, kun yhteiskuntamme turvallisuudesta vastasi emämaa.

Palataan siis 281 vuoden taakse tutustumaan ehkä  heikoimmin tunnettuun Suomessa uudella ajalla käydyn sotaan eli pikkuvihaan johtaneeseen ruotsalaisten sotaretken, josta historiantutkija Teemu Keskisarja (ps) on julkaissut tuoreen teoksen nimellä "Hattujen sota". Siinä kuvataan tragikoomisella tavalla sitä, kuinka Ruotsin armeija luovutti asemansa lähes taistelutta kerta toisensa jälkeen viholliselle. 

Karoliinien hyökkäysarmeijaa johti ylipäällikkö, kreivi Charles Emil Lewenhaupt, joka sotatoimiensa epäonnistumisen seurauksena sekä teloitettiin että hankki paikan historian lehdille Ruotsin kaikkien aikojen huonoimpana sotapäällikkönä. Molemmat seuraukset olivat kieltämättä ansaittuja jo siksikin, että hinnan hänen kyvyttömyydestään maksoivat tavalliset kaakkoissuomalaiset sotaan liittyneessä pikkuvihassa.

Hinta oli äärimmäisen kova, sillä Kuninkaantien varrella sijainneista Kaakkois-Suomen taloista hävitettiin peräti kolme neljännestä. Näillä alueilla itse sotatoimien, joukkojen mukana kulkeutuneiden tautien ja armeijoiden ylläpidosta johtuneen ruuanpuutteen aiheuttama tuho oli jopa pahempi kuin isovihan aikana. 

Kymenlaakso menetti muutaman kuukauden aikana noin viidenneksen väestöstään, kun taas Säkkijärvi, Vehkalahti, Virolahti ja Kymi menettivät joka neljännen asukkaansa. Kuolleisuutta voi halutessaan verrata vaikkapa Gazan kaistalla tähän mennessä kuolleiksi väitettyjen noin 16 000 ihmisen 0,97 prosentin osuuteen koko alueen väestöstä. 

Ehkäpä oli suomalaisten onni, ettei Ruotsin armeija vetäytynyt Helsinkiä lännemmäksi, vaan antautui viholliselle jo nykyisessä pääkaupungissamme. Näin maan tiheimmin asutut ja taloudellisesti vauraimmat Lounais-Suomi ja Pohjanmaa säästyivät tuhoilta. Maan kaakkoisraja kuitenkin siirtyi Kymijoelle yli puolen vuosisadan ajaksi, kunnes tsaari Aleksanteri I liitti sen valloittamaansa muuhun Suomeen vuonna 1812. 

Arvoisa lukijani saattaa nyt kysyä sitä, miksi ihmeessä otin kirjoittaakseni tästä surkeasta sodasta juuri itsenäisyyspäivänä. Eihän siihen liittynyt juuri minkäänlaisia urotekoja saati sankarillisia ihmeitä. 

Oli minulla kuitenkin oikein hyvä syy. Hattujen sodan aikana kävi nimittäin niin, että mahdollisesti suomalaisten myssyjen pyynnöstä Venäjän keisarinna Elisabet antoi maaliskuussa 1742 manifestin, jossa luvattiin Venäjän tuki Suomelle, mikäli se hankkiutuisi itsenäiseksi. 

Manifestissa oli ajateltu jo tulevaa kuningastakin, sillä valtionpäämieheksi eli Suomen kuninkaaksi ehdotettiin saksalaista Holstein-Gottorpin herttuaa Karl Peter Ulrichia. Tämä ei kuitenkaan päätynyt syrjäisen Suomen hallitsijaksi, vaan nousi myöhemmin paljon suuremmaksi viskaaliksi, nimittäin Venäjän keisari Pietari III:ksi, joka tuli ensin hulluksi ja sittemmin tapetuksi. 

Kuten hyvin tiedämme, keisarinna Elisabetin itsenäisyyshanke jäi toteutumatta. Se lienee kuitenkin ollut ensimmäinen kerta, kun ajatus Suomen itsenäistymisestä nousi laajemmin esiin - siis jonkinlainen itsenäisyytemme itu. 

Siksi sitä kannattaa muistella - ellei muuten niin juuri nyt - koska kypsyttyään maailmanhistorian mittakaavassa silmänräpäystäkin lyhyemmän 175 vuoden ajan, tuli itsenäisestä Suomesta todellisuutta, jota voimme juhlia tänä päivänä niin suomen kuin ruotsinkin kielellä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouden tila ja itsenäisyys
Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus

Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia

Suomen 106. itsenäisyyspäivä lähestyy ja sen myötä erilaiset juhla- ja muut tapahtuvat. Suurimman kiinnostuksen kohteena tullee luonnollisesti olemaan luonnollisesti olemaan viimeinen presidentti Sauli Niinistön vastaanotto daamien avonaisine juhlapukuineen ja herkullisine ruokalistoineen. Sen tekee kansainvälisestikin äärimmäisen erikoiseksi se, että tapahtuma televisioidaan koko kansalle - tai pikemminkin, että puoli kansaa katselee sitä innoissaan. 

Lisäksi järjestetään muita tapahtumia kuten puolustusvoimien valtakunnallinen paraati Oulussa. Siellä esitellään suomalaista väkivoimaa, jotta mahdolliset vihollisemme ulkomailla ymmärtäisivät, että tämä kansa on valmis puolustamaan itsenäisyyttään. Toivottavasti asia menee perille. 

Muista tapahtumista Ilta-Sanomien eilinen juttu mainitsi Helsingissä järjestettävät äärioikeistolaiseksi leimatun Suomi Herää -mielenosoituksen, kansallismieliseksi perinteeksi muodostuneen 612-soihtukulkueen, ylioppilaiden perinteisen soihtukulkueen sekä Rauhan puolesta -nimisen ryhmän tapahtuman. Sekä Helsinki ilman natseja -porukan järjestämän tapahtuman, jonka aika ja sijainti näyttäisivät valitun siten, että he pääsisivät häiritsemään 612-soihtukulkuetta. 

Suomalainen poliisi on onneksi hereillä ja ilmoittanut, etteivät nämä äärioikeistolaisten ja natsien vastustelijoina itseään pitävät äärivasemmistolaiset rettelöitsijät voi pitää mielenosoitustaan tahtomassaan paikassa ja aikataulussa. Tämä ei tietenkään ole miellyttänyt tätä tappelunhauista "rauhanporukkaa", joka on kieltäytynyt neuvottelemasta asiasta järjestysvallan kanssa. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka poliisi onnistuu turvaamaan lailliset mielenosoitukset häirinnältä. Toivottavasti se kuitenkin onnistuu ja jokainen suomalainen pääsee tahtoessaan osallistumaan turvallisesti haluamaansa itsenäisyyspäivän tapahtumaan. 

Kovin lupaava ei kuitenkaan ole natsinvastustajien ilmoitus nettisivullaan, jonka mukaan he eivät aio antaa periksi - mitä ikinä he sitten tarkoittaakin sillä. Tyhjänpäiväistä uhoa vai juhlamielistä putkareissua? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Talouden tila ja itsenäisyys

Maamme itsenäisyys täyttää tänään 105 vuotta. Se ei tarkoita, että maamme olisi täysin muista riippumaton suvereeni valtio, sillä olemme päättäneet monissa asioissa sitoa kätemme kansainvälisin sopimuksin. 

Sellaisia ovat ennen kaikkea Euroopan Unionin jäsenyys, joka monin tavoin rajoittaa vapauttamme. Mutta sitä tekevät monenlaiset muutkin sopimukset kuten esimerkiksi YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista, Zürichin pakolaissopimus tai sotilaallisia puolustuskeinojamme rajoittava Ottavan sopimus sekä tietenkin ehkä kaikkein tärkein eli Euroopan talous- ja rahaliitto, jonka mukaisesti meillä ei ole enää Suomen markkaa eikä siten mahdollisuutta talouspoliittisten virheiden korjaamiseen valuuttakurssin arvoa säätelemällä.

Sopimukset voivat kuitenkin raueta maailman muuttuessa. Näin kävi ulkopolitiikkaamme vahvasti ohjanneelle YYA-sopimukselle, joka korvattiin Suomen ja Venäjän välisellä sopimuksella hyvästä naapuruudesta ja yhteistyöstä Neuvostoliiton hajottua. 

Itsenäisenä valtiona meillä on lisäksi edelleen oikeus solmia tai purkaa kansainvälisiä sitoumuksiamme. Tällaisen päätöksen teimme esimerkiksi silloin, kun Suomi julisti yksipuolisella päätöksellään Pariisin rauhansopimuksen aserajoitusartiklat mitättömiksi ydinasekieltoa lukuun ottamatta. 

* * *

Suomi on viimeisten vuosien aikana ajautunut julkisen talouden kriisiin, jonka vaikutuksia poliittinen päätöksentekokoneistomme on Sanna Marinin (sd) hallituksen johdolla siirtänyt tulevaisuuteen velkaannuttamalla valtiota nopeaan tahtiin. Asiaa ei ole pidetty ongelmana, koska velkojemme korot ovat viime aikoihin asti olleet olemattomat, mutta valitettavasti maailmalla kiihtynyt inflaatio on alkanut nostaa korkotasoja. Ja siksi maamme suuryritykset ovat ilmoittaneet pitävänsä maamme velkaantumista jopa hallitsemattomana.

Suomen tilannetta on helpottanut osin myös Suomen kohtuullisen nopea talouskasvu kuluneena vuonna. Valitettavasti senkin ennustetaan kääntyvän laskuun ensi vuoden aikana, joten ensi keväänä valittava eduskunta joutuu kovan paikan eteen etsiessään keinoja maamme julkisen talouden tervehdyttämiseksi, vaikka notkahduksen odotetaankin olevan lyhytaikainen.

Siksi ei ole yhdentekevää, millaiselle politiikalle Suomen kansa antaa tukensa vaaleissa. Jatketaanko maassamme edelleen velkaantumisen tiellä uskoen, ettei se johda katastrofiin, vai pyritäänkö palaamaan tiukempaan talouden pitoon. Tai kenties jopa tehostamaan talouskasvua kasvattamalla kansalaisten ja yritysten kannusteita verotusta laskemmalla.

Äänioikeutetuille kansalaiselle tämä valinta on sikäli helppo, että maamme merkittävimmät puolueet ovat linjanneet selkeästi omaa tahtotilaansa. Erityisesti Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat jo varjobudjeteissaan linjanneet muutoksia valtion menoihin - joskin hyvin erilaisilla ratkaisuilla.

Mielenkiintoisen näkymän puolueiden linjaan tarjosi myös tuore Ylen kysely, jonka mukaan suomalainen vasemmisto on lähes kokonaisuudessaan - siis SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kansanedustajien ehdoton enemmistö - linjaamassa, että maamme verotusta on ensi hallituskaudella kiristettävä entisestään. Viime vaaleissa eduskuntaan ehdokkaansa saaneista puolueista taas erityisesti Perussuomalaiset, mutta myös Kokoomus, Kristillisdemokraatit, Keskusta ja RKP haluaisivat pääsääntöisesti lisätä kansalaisten päätäntävaltaa omien varojensa käytöstä eli keventää verotusta. 

Näiden kahden tiedon - siis Valtion budjetin ja varjobudjettien sekä verotuslinjausten - perusteella voitaneen puolueet jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäisen muodostavat vasemmistopuolueet, joiden linjaksi voidaan päätellä valtion menojen kasvattaminen entisestään rahoittamalla kulut veronkiristyksellä. 

Toisen ryhmän muodostavat hallituksessa olevat poliittisen keskustan puolueet - Keskusta ja RKP - joiden linjauksena näyttäisi olevan valtionmenojen kasvattaminen velkarahalla myös jatkossa. Kolmannessa joukossa eli erityisesti Perussuomalaisissa, mutta myös Kokoomuksessa ja Kristillisdemokraateissa, nähdään tarpeelliseksi rajoittaa sekä valtion menoja, velkaantumista että verotuksen kiristymistä. 

Edelle kirjaamani linjaukset ovat tärkeitä myös Suomen itsenäisyyden kannalta, sillä taloudeltaan epävakaa ja velkaantunut maa on riippuvaisempi muista kuin taloutensa hyvin hoitanut valtio. Siksi näin itsenäisyyspäivänä on syytä toivoa, että vuoden kuluttua voimme juhlia isänmaata, jonka suvereenisuus olisi rahtusen verran vahvempi kuin tämän vuoden juhlapäivänä. 

Näillä ajatuksilla toivotan teille hyvää itsenäisyyspäivää, arvoisat lukijani!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen
Keitä me suomalaiset olemme?

Verinen sisällissota

Tämä on kahdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen yhdennessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi - Venäjän maahan kohdistamien sortotoimien johdosta - muuttui kaikille kansalaisille tasa-arvoisen poliittisen vaikuttamisen takaavaksi demokratiaksi. 

Sellaisena Suomi sitten itsenäistyi Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa. Mutta samalla alkoi vanhan - myös kommunistit sisältävän - Sosialidemokraattisen puolueen johtamana Suomen sisällissota. Sen seurauksena kuoli professori Ylikankaan mukaan peräti 36 640 ihmistä - enemmän kuin saman mittaisessa talvisodassa ja väkilukuun nähden enemmän kuin kolmevuotisessa jatkosodassa. 

Kuten tiedetään, sodan voittivat lopulta Mannerheimin johtamat valkoiset, joilla kuitenkin oli aluksi vaikeuksia rekrytoida jopa Etelä-Pohjanmaalla joukkoja maanmiehiä vastaan käytävään sotaan. Tämä tilanne muuttui, kun Mannerheim onnistui riisumaan pienellä joukolla Pohjanmaalla majailevat 7 500 miehen venäläiset joukot. Sen jälkeen rekrytointia markkinoitiin venäläisten maasta poistamisen tarpeella, mikä ratkaisi aiemmat ongelmat. 

Sodan osapuolet olivat lähtökohtaisesti varsin samanvertaiset osaamiseltaan, mutta lopputuloksen ratkaisivat Saksasta saapuneet jääkärit ja lopulta maahan saapunut saksalainen joukko-osasto. Tosiasiassa jälkimmäinen olisi yksinäänkin riittänyt samaan lopputulokseen, vaikka jääkäreitä ei olisi edes ollut.

Sodan ensimmäisenä lopputuloksena syntyneessä valkoisessa Suomessa vallan ottivat sivistyneistö, virkamiehistö, kartanoiden ja tehtaiden omistajat sekä talonpojat. Sen sijaan hävinneet maa- ja teollisuustyöläiset ja maata omistamattomat haja-asutusalueiden asukkaat syrjäytyivät huolimatta äänioikeudestaan. 

Sodan toinen merkittävä lopputulos oli vahvan äärivasemmistolaisen puolueen (SKP) syntyminen maahamme. Sen menestystä ruokki valkoinen mediavalta, jossa punainen terrori tuotiin kyllä korostetusti esiin, mutta kaikkien muistamista valkoisten sodanjälkeisistä hirmuteoista vaiettiin.  

Suomen ajoi sisällissotaan ennen kaikkea Venäjän keisarin kukistumisen myötä syntynyt valtatyhjiö. Hyvin tunnetut - Väinö Linnan popularisoimat ja vasemmiston tänäkin päivänä hellimät - yhteiskunnalliset epäkohdat sen sijaan olivat pikemminkin sodan käyttövoimaa kuin sen syy. 

Maahan nimittäin syntyi valtatyhjiötä täyttämään kaksi militanttia organisaatiota eli puna- ja valkokaartit, joiden yhteenotto varmistui viimeistään silloin, kun porvarien hallitsema senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi. Tätähän punakaartin johto ei tietenkään voinut hyväksyä ja lähti omalta kannaltaan onnettomasti päättyneelle sotaretkelleen.  

Sodan jälkeen käytiin monivaiheinen poliittinen taistelu maan poliittisesta järjestelmästä ja sitä ilmaisevasta hallitusmuodosta. Lopputuloksena päädyttiin kansanvaltaiseen rakenteeseen, johon kuului erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.

Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Näin siitä huolimatta, että Suomessakin kommunistit painettiin maan alle ja äärioikeisto pyrki valtaan ylittämällä laillisen menon.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Me ollaan sankareita kaikki
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Mitä Marinin anelu kertoi Suomen itsenäisyydestä?

Sanotaan, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Ja näinhän se epäilemättä myös teki.

Tosiasia kuitenkin on, että myös itsenäiseen valtion on huomioitava ympäröivä todellisuus. Ja joskus tingittävä omasta tahdostaan. Olkoon esimerkkinä vaikkapa viime aikoina paljon kauhisteltu suomettuneisuuden aika, jolloin maamme omaehtoisesti pidättäytyi arvostelemasta itäistä naapuria. 

Huomattavaa tuossa mielistelyssä oli se, ettei missään vaiheessa ollut epäselvää, etteikö Suomi tarvittaessa puolustaisi itseään itäisen naapurin aggressiota vastaan. Onneksi sellaista tilannetta ei koskaan tullut vastaan, joten selvisimme suomettuneisuuden ajasta lähinnä ansaitulla häpeällä ja viime aikoina nostatetulla nolouden tunteella - enkä usko juuri kenenkään olevan tuosta ajasta kovin ylpeä. 

Nämä pohdiskelut olivat seurausta eilisestä Helsingin sanomien jutusta, jossa kerrottiin Suomen pääministerin, Sanna Marinin, anelleen Euroopan Unionilta lupaa puolustautua itseämme itäisen naapurin hybridihyökkäystä vastaan. Lupaa sille ei tullut. 

Käytännössähän tämä osoittaa, ettei Suomi ole EU:n jäsenenä itsenäinen valtio. Ei siksi, ettei itsepuolustuslupaa tullut - eiväthän sellaista ole saaneet myöskään Puola tai Liettua, jotka torjuivat vastaavan hybridihyökkäyksen jokin aika sitten - vaan siksi, että ylipäänsä lähdimme anelemaan tuollaista lupaa kansakunnan turvallisuuden kannalta keskeisessä asiassa.

Toivon mukaan suomalaiset - pääministerin matelusta ja Unionin meidän turvallisuustarpeidemme suhteen penseästä kannasta huolimatta - toimisivat mahdollisen venäläisten hybridihyökkäyksen sattuessa samaan tapaan kuin puolalaiset ja liettualaiset. Eli sulkisivat rajansa organisoidulta pakolaisaallolta riippumatta siitä, olisivatko turvapaikkaa hakevat henkilöt harhaanjohdettuja kehitysmaalaisia tai kenties pieniä vihreitä miehiä puna-armeijan jälkeläisorganisaatiosta. 

Selvää on kuitenkin, ettei nyt nähty farssi lisännyt omaa luottamustani Euroopan Unioniin. Sen verran tehokkaasti sen johtoelimet tulivat ampuneeksi meitä ja siinä sivussa itseään jalkaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla

Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena

Perussuomalaiset nostivat hallituksen esityksen valmiuslaista tikun nokkaan. Heidän mukaansa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tänään eduskuntaan tuoman lain perusteella Suomi ei voi pysäyttää rajoilleen sellaista Venäjän hybridioperaatiota, jossa Suomen rajoille ohjattaisiin joukoittain turvapaikanhakijoita. Sen sijaan laissa on esitetty yksityisen omaisuuden sosialisointia, jotta tällaisen operaation työkalut - siis kehitysmaista rajalle järjestetyt ihmiset - voitaisiin majoittaa maahamme. 

Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra kysyi, että "miten hallitus on voinut päätyä siihen, että ensin hoidetaan kuntoon mahdollisuus ottaa haltuun autoja ja kiinteistöjä hybridioperaatiossa tulevien siirtolaisten auttamiseksi eikä sitä, että Suomi voisi ylipäätänsä torjua tätä täysin todennäköistä turvallisuusuhkaa."

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps) puolestaan tulkitsi, että "suomalaisten oikeus turvallisuuteen ja omaan omaisuuteensa ovat hallitukselle toissijaisia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin verrattuna. Kysymys näyttää olevan poliittisesta tahdosta, ideologia menee yli jopa kansallisen turvallisuuden."

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (ruots) vastasi kritiikkiin vakuuttelemalla, että "kansalaiset voivat olla luottavaisia siihen, että hallitus ja Suomen maan johto hoitavat tämänkin tilanteen. Voi kyllä nukkua yönsä turvallisesti".

Ja jatkoi viittaamalla Suomen epäitsenäisen asemaan suhteessa Brysselin hallintoon: "Suomen hallitus on demokraattisen tasavallan hallitus, ja meidän pitää noudattaa myös kansainvälisiä sopimuksia. Sen takia tässä asiassa meidän pitää kuulla myös komission mielipidettä yhteen asiaan. Se on juridisesti vähän monimutkainen, mutta kyllä me tähän varmasti ratkaisu löydetään."

Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, mikä oli tämä monimutkainen asia. Eikä myöskään kertonut, miksi valmiusesitys ollaan tuomassa päätettäväksi jo tänään, vaikkei maamme turvallisuuden kannalta mitä ilmeisintä ongelmaa ole siinä ratkaistu. 

Perussuomalaisten lisäksi myös Kokoomuksen Mia Laiho ihmetteli samaa asiaa. Hän tyytyi kuitenkin vain toivomaan, että mahdollisuus turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi rajalle voitaisiin vielä sisällyttää hallituksen esitykseen. 

Sen sijaan sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) on aiemmin sanonut, että (laillinen) rajojen sulkemismahdollisuus olisi olemassa jo nyt. Tämän on kuitenkin rajavartiolaitoksen päällikkö kiistänyt, eli sisäministerimme on joko tietämätön hallinnonalansa lainsäädännöstä tai valehtelee tietoisesti ajaakseen itselleen tärkeitä asioita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö laki ja oikeuslaitos siirtää demokraattisen pääöksenteon saavuttamattomiin?
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan

Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?

Leppoisan itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin tänään kirjoittaa blogiini toisenkin ajatuksen. Näin siksi, että koin vahvan tarpeen jakaa aamuisen poliittista väkivaltaa koskeneen tekstini jatkoksi kysymyksen siitä, missä hengessä Suomea tulisi kehittää sen itsenäisyyden toisella vuosisadalla.  

  

Tuon tarpeen synnytti juttu, jonka Helsingin sanomat kirjoitti suomalaisesta stalinistipoliitikosta Taisto Sinisalosta, joka onnistui 1970-luvulla muutattamaan suomalaisten koulukirjojen sisällön poliittisesti korrektiksi, mutta tosiasioiden vastaiseksi. Siis suomeksi sanottuna suoranaiseksi paskaksi, jossa esitettiin kommunistisesti oikeaoppisia valheita Neuvostoliiton alistamista kansoista. 

Kirjoitus yhdistyi mielessäni hakematta nykypolitiikan mukaiseen wokellukseen, jossa asioista ei saa puhua siten kuin ne ovat, vaan aina tulisi noudattaa poliittisesti oikeaoppisia sääntöjä. Tämä liikehän on ulottanut lonkeronsa jopa EU:n komissioon, joka on julkaissut ehdotuksen siitä, kuinka eurooppalaisten pitäisi puhua ja toimia - ikään kuin ne sanat, joita käytetään erilaisten asioiden ilmaisuun, olisivat vaarallisempia kuin todelliset teot. 

Todellisuuden kieltämisestä puhui myös kirjailija, oikeusoppinut ja ex-vihreä Jarkko Tontti, jonka mukaan "Suomessa aidot sananvapauden puolustajat ovat käyneet todella vähiin... Äänekäs vähemmistö on ruvennut vastustamaan ilmaisuvapautta, se on surullisimpia kehityksiä mitä on."

Hän puhui myös eri mieltä olevien lynkkauksesta ja kiinnitti huomiota lehdistömme poliittiseen vinoutumiseen ihmettelemällä "miksi aina pitää haastatella niitä tiettyjä tutkijoita, joilla on jyrkkiä punavihreitä mielipiteitä?"

Lisäksi hän kertoi, että "juristina poistan vesipistoolistani varmistimen aina, kun kuulen sanan vihapuhe... Vai haluavatko ihmiset muka elää maailmassa, jossa kahden viinilasin jälkeinen huolimaton kommentti somessa voi johtaa siihen, että on oikeudessa?" 

Ja totesi Suomen Penin nykyisestä varapuheenjohtajasta Oula Silvennoisesta, että "hän on ehkä tyypillisimpiä ja surullisimpia esimerkkejä vihapuhehysteerikoista ja käyttää järjestöä puoluepoliittisesti motivoituneeseen agit propiin".

Edelle kokoamieni seikkojen valossa jokaisen isänmaamme kansalaisen - karskeista miehistä lempeisiin naisiin ja leikkiviin lapsiin - tulisikin mielestäni kysyä itseltään juuri nyt, maamme itsenäisyyspäivänä, haluaako hän kehittää Suomea ja Euroopan Unionia Taisto Sinisalon aikanaan viitoittamaan suuntaan, vai sittenkin perustaa suomalaisten tulevaisuuden presidentti Paasikiven tapaan tosiasioiden tunnustamiselle - ja niiden hyvin selkeästi ääneen sanomiselle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Merkillisiä uutisia Britanniasta

Eilen oli Iso-Britannian vuoro tarjota esimerkki siitä, mitä Valko-Venäjä yrittää tarjoilla Euroopan Unionille. Siis potentiaalisia terroristeja elintasopakolaisuuden ohessa. 

Kysehän oli taksilla liikkuneesta henkilöstä, joka oli rakentanut pommin. Hänen kannaltaan valitettavasti kuljettaja älysi matkustajansa tarkoituksen ja kaasutti pois aiotulta räjähdyspaikalta ennen räjähdystä. Pommintekijä kuitenkin kuoli ja kuljettaja loukkaantui pelastautuessaan autosta. 

Tapauksen seurauksena britit nostivat terrori-iskun uhka-arvion toiseksi korkeimmalle tasolle käyttämälläään asteikolla. Se tarkoittaa, että terrori-iskua pidetään saarivaltiossa nyt ”erittäin todennäköisenä”.

* * *

Britanniasta kuului eilen toinenkin merkillinen uutinen. Sen mukaan energiayhtiö Shell aikoo siirtää pääkonttorinsa EU-maa Hollannista Unionista äskettäin eronneeseen Britanniaan. Samalla yhtiö poistaa entiseen pääkonttorimaahan liittyvät "Royal Dutch" -sanat nimestään.

Uutinen on merkillinen siksi, että meille vakuutettiin ennen Brexit-äänestystä Britannian ja sen pääkaupungin Lontoon siirtyvän EU-eron seurauksena maailmantalouden syrjäkujille. Nähtävästi energiayhtiössä nähdään kuitenkin toisin.

Tilastojen mukaan Britannian talous romahti vuoden 2020 alkupuolella, mutta kääntyi rajuun kasvuun jo saman vuoden loppupuolella ja on jatkanut positiivisena kuluvan vuoden aikana. Kasvu on seurannut varsin tarkasti esimerkiksi EU-maa Ranskan kehitystä. Kuten myös Hollannin.

Toki COVID-19-pandemia vaikeuttaa näitä tilastotarkasteluja, mutta siitä huolimatta vaikuttaa varsin selvästi siltä, ettei EU-ero ole ollut Britannialle katastrofi muuten kuin väliaikaisena turbulenssina tavarantoimitusten reittien muuttuessa aiemmasta. Tämähän on näkynyt saarivaltiossa esimerkiksi polttoainepulana.

Siten näyttää vahvasti, ettei Britannia tule ajautumaan talouskaaokseen eronsa myötä, eikä sen paremmin menettämään vahvaa asemaansa yhtenä maailman finanssikeskuksista. Sen sijaan vakavamman uhan aikanaan maailmanlaajuisen imperiumin tulevaisuudelle saattaa aiheuttaa Skotlannin mahdollinen itsenäistyminen. 

Tosin sekin saattaa jäädä suutariksi, sillä parin kuukauden takaisen uutisen mukaan skotit ovat edelleen Englannin johtaman imperiumin kannalla. Britanniaan kuulumista kannattaa nimittäin 47 prosenttia hyvän viskin ja ylämaan nummien asukeista, kun taas "vain" 44 prosenttia haluaisi maalleen itsenäisyyden ja antaisi sen sitten Brysselille.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilaisten terrori-iskujen aalto edellyttää eurooppalaisilta rehellisyyttä
Brexit-ongelmia
Paremman Euroopan, terveen talouden, itsenäisten kansakuntien ja lisääntyvän subsidiariteetin puolesta

EU:n elvytyspaketti etenee omituisin perustein kohti hyväksyntäänsä

Perustusvaliokunta katsoi, ettei EU:n elvytyspakettia saa hyväksyä eduskunnassa yksinkertaisella äänten enemmistöllä, vaan sille tarvitaan kahden kolmasosan kannatus. Näin siksi, että kyseessä olisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivallan siirto Euroopan unionille.

Koska tämä asia on päivänselvä, on peräti omituista, että valiokunnan päätös syntyi äänestyspäätöksen kautta. Se osoittaa, etteivät ne valiokunnan jäsenet, jotka äänestivät tätä päätöstä vastaan, ole ymmärtäneet tehtäväänsä laillisen menon vartijoina vaan toimivat yksinkertaisesti poliittisin perustein.

Sen sijaan jatkossa kansanedustajilla on lupa ratkaista kantansa poliittisten tavoitteidensa mukaan. Siksi on ollut mielenkiintoista nähdä millä kaikilla tavoilla äänestykseen suhtaudutaan.

Juuri nyt näyttää siltä, että koko vihervasemmisto yhdessä ruotsalaisten kanssa tulee äänestämään budjettivallan osittaisesta siirtämisestä unionille, sillä juuri siitähän tässä paketissa on kyse. 

Pakettia vastaan eli Suomen taloudellisen itsenäisyyden säilyttämisen puolesta äänestänevät perussuomalaiset, kristilliset, Harkimo ja Turtiainen. Kokoomus on ilmoittanut äänestävänsä tyhjää, mutta muutama puolueen jäsen liittynee itsenäisyyttä kannattaviin. Enkä ihmettelisi, vaikka myös sitä vastaan äänestäviä ilmaantuisi.  

Myös kepulaisten ylivoimainen enemmistö äänestänee paketin puolesta, mutta ainakin edustaja Hoskonen sitä vastaan. Veikkaan, että joukosta löytyy myös joku muu vastaanpanija tai ainakin tyhjän äänestäjä.

Jollain tavalla kuvaavaa on se, millä perusteella pakettia lähdettiin heti perustusvaliokunnan päätöksen jälkeen puoltamaan. Pohjanoteeraus lienee Sirpa Pietikäisellä (kok), joka ajoi poliittiseen päätöksentekoomme häpeäkulttuuria. Eli Suomelle miljardeja euroja maksava - ja samalla tulonsiirtovirran pohjoisesta etelään avaava - paketti pitäisi saada läpi, koska muuten Suomelle koituisi häpeää. Voi pyhä yksinkertaisuus.

Muilta osin Kokoomus ei halua ottaa paketista vastuuta, mutta kertoi kuitenkin puheenjohtajansa suulla, ettei se halua tulla sen esteeksi. Puolueella on tässä asiassa siten sanatarkasti vastuuton EU-politiikka. 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen puolestaan kauhisteli, että paketin hylkääminen olisi "maanjäristyksen kokoinen asia". Siis mitä? Pitäisikö meidän hyväksyä taloudellisen itsenäisyyteemme menetys vain siksi, että asia on merkittävä?

Kaikista traagisin peruste löytyi kuitenkin Eurooppanuorilta, joiden mukaan paketti on hyväksyttävä siksi, ettei EU:lla ole sen kaatumisen varalta varasuunnitelmaa. Tämä on normaalin EU-käytännön mukaista (esimerkki, toinen ja kolmas), eikä siten tarkoita muuta kuin uutta todistetta Unionin kelvottomasta hallinnosta. Voisi kuvitella, että olisi pöyristyttävää, jos hallinnon kelvottomuutta käytetään perusteena paketin hyväksymiselle - mutta näköjään sekin on mahdollista silloin, kun usko on vahva.

Kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta olisin äärettömän yllättynyt, mikäli maallemme katastrofaalinen paketti ei menisi läpi eduskunnasta. Jos kokoomus äänestäisi kahta edustajaa lukuun ottamatta kokonaisuudessaan tyhjää ja hallitus Hoskosta lukuunottamatta sen puolesta syntyisi kaikkien ollessa paikalla seuraavat päätöslukemat: 115-49 paketin puolesta. Se tarkoittaa noin 70 prosentin kannatusta. 

Siten paketin hylkääminen vaatisi melkoisia muutoksia edelle kirjoittamiini ennakkoihin. Paketti kaatuisi esimerkiksi seuraavilla vaihtoehdoilla 

1. Seitsemäntoista kyllä-puolelle odotettua äänestäjää jättää äänensä käyttämättä
2. Kymmenen kokoomuslaista (kahden jo näin ilmoittaneen lisäksi) päättää äänestää pakettia vastaan
3. Kuusi kepulaista Hoskosen lisäksi päättää äänestää pakettia vastaan.

Jätän teidät - arvoisat lukijani - näissä tunnelmissa odottelemaan Suomen taloudellisesta itsenäisyydestä ison palasen lohkaisevan äänestyksen lopputulosta. Sekä valmistaumaan samalla maksamaan tästä ikuisuuteen etelä- ja itäeurooppalaisille aluetukia lisääntyvän verotuksen kautta.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?
Elvytyskysymys eduskunnassa
Julkisen salaisuuden paljastuminen aiheutti reaktioita

Kaksi kansainvälistä sopimusta

Suomi vastaanottaa ensi viikolla 25 turvapaikanhakijaa Kreikasta. Kyse on osasta niitä 175 onnellista, jotka Suomi on luvannut ottaa tutkittavakseen kansainvälisen sopimuksen perusteella.

Kiina puolestaan päätti eilen ohittaa Hongkongin kansainvälisellä sopimuksella taatun sisäpoliittisen autonomian. Tämän se teki koska hongkongilaiset itse eivät suostuneet säätämään Kiinan keskusjohdon haluamaa lakia.

Nämä kaksi tapausta kuvaavat sitä, mikä merkitys kansainvälisillä sopimuksilla on. Eli että Suomen kaltaiset pikkuvaltiot noudattavat niitä vaikka omaksi vahingokseen siinä toivossa, että ne samalla turvaavat omaa asemaansa maailmanpolitiikassa.

Mutta, että riittävän vahvat suurvallat viis veisaavat noista samoista sopimuksista. Siksi voisi pikkuvaltioissakin olla viisasta jättää noudattamatta ainakaan kovin hanakasti sellaisia sopimuksia, joista koituva haitta on tuntuva ja hyvin tiedossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
175 onnellista
Pakolaisia Honkongista?
Kaksi hyvää uutista - vai onko?

Talvisodan henkeä tarvitaan myös nyt

Neuvostoliiton kommunistinen diktaattori oli vuonna 1939 päättänyt yhdessä saksalaisen natsijohtajan kanssa lopettaa Suomen tuolloin vain hiukan yli 20-vuotisen itsenäisyyden. Niinpä itäinen naapurimme kävi hyökkäykseen pyrkien miehittämään maamme muutamassa viikossa.

Lopputulosta pidetään tänä päivänä suoranaisena ihmeenä, sillä tasan 80 vuotta sitten tehdyssä rauhassa Suomi säilytti oman itsenäisyytensä - tosin osan pinta-alastaan menettäneenä. Kiitos siitä kuuluu sekä niille sotasankareille, jotka taistelivat menestyksellä ylivoimaista vihollista vastaan sekä niille kotirintaman sankareille, jotka mahdollistivat tuon taistelun.

Juuri nyt olemme toisenlaisen vitsauksen äärellä. Tarkoitan koronavirusta, jonka epidemia vaikuuttaa päivä päivältä yhä enemmän meidän elämäämme. Yhtenä vaikutuksena on talvisodan muistojuhlan peruminen tartuntariskin takia ja korvaaminen kirkonkellojen soitolla kello 11.

Tässä tilanteessa on hyvä muistaa, että vaikka koronavirus SARS-CoV-2 - kuten sen virallinen nimi kuuluu - on kova vitsaus ja tulee meilläkin aiheuttamaan ihmishenkien menetyksiä, ei se tule uhkaamaan suomalaisten tulevaisuutta elinvoimaisena ja itsenäisenä kansakuntana. Näin siitä huolimatta, että sen vaikutus esimerkiksi talouteen tulee olemaan äärimmäisen dramaattinen.

Ollaan tässä tilanteessa kuitenkin onnellisia siitä, että ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi muuttui koronavirus eikä joku lintuinfluenssoista. Lopultakin se tarttuu näitä huonommin eikä aiheuta likimainkaan yhtä suurta kuolleisuutta.

Suurimmat koronavirukseen liittyvät kuolleisuusluvut on nähty Italiassa, mutta sielläkin on jääty kauas kymmenen prosentin tasosta. Sitä voi verrata linnuista ihmisiin silloin tällöin tarttuvaan H5N1-influenssaan, joka tapaa yli puolet tartunnan saaneista. Onneksi se ei kuitenkaan ole ainakaan vielä oppinut siirtymään ihmisestä toiseen tehokkaasti.

Koronaviruksen osalta voimme olla tyytyväisiä myös siitä, että virusten evoluutio johtaa yleisesti kohti vähäisempää patogeenisuutta. Tämä johtuu siitä, etteivät viruksen takia hyvin sairaat eivätkä varsinkaan kuolleet levitä taudin aiheuttajaa tehokkaasti eteenpäin. Näin vähemmän aggressiiviset viruskannat yleistyvät vaarallisempien kustannuksella.

Meillä on hyvä syy juhlia talvisodan loppumista 80 vuotta sitten vaikka koronavirusepidemia kiusaakin. Tuon rauhansopimuksen seurauksena melkein kaikki suomalaiset aivan vanhimpia ja myöhemmin maahan muuttaneita lukuun ottamatta ovat voineet syntyä, kasvaa ja elää itsenäisessä Suomessa.

Pidetään tämänkin katastrofin keskellä siis talvisodan tapaan huoli toisistamme ja yhteiskunnan toimivuudesta. Siirretään siis vähäisemmät erimielisyytemme taka-alalle - kuten kansamme teki vuonna 1939 käydessään yksimielisenä ylimielistä vihollistamme vastaan - vältetään kiistanalaisten poliittisten päätösten tekeminen sekä toteuttaminen ja keskitytään ensin pysäyttämään virus ja sen jälkeen korjaamaan taloutemme jo alkanut alamäki takaisin kasvu-uralle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pandemia
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita
Me ollaan sankareita kaikki

Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Tasan 80 vuotta sitten yli 180 miljoonan asukkaan valtio, joka oli omaksunut aatepohjakseen ekspansiivisen sosialistisen ideologian, hyökkäsi 3,7 miljoonan asukkaan luoteisen naapurinsa kimppuun sotaa julistamatta ja siviilejä pommittaen. Tiedon naapurin aggressiosta ilmoitti maamme sotalaitoksen päämajaan eversti Antero Svensson pyytämällä puhelimeen sotamarsalkka Mannerheimia tai operatiivisen osaston päällikköä everstiluutnantti Valo Nihtilää.

Korkeita sotilasjohtajia ei kuitenkaan saatu kiinni, joten Svensson antoi tiedon välitettäväksi päivystäjänä toimineelle reservin vänrikille Torsti Juhavaaralle. Siitä alkoi tapahtumaketju, joka sai koko maailman ihailemaan suomalaisia ja joka ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia vielä tänäkin päivänä yhdistää meitä kansakuntana.

Alkusävelet aggressiivista ideologiaa tunnustavan suurvallan hyökkäykselle oli annettu Neuvostoliiton Vjatseslav Molotovin ja Saksan Joachim von Ribbentropin tekemässä sopimuksessa, jossa kommunistivalta sai vapaat kädet Suomen suhteen. Sekä muutamia päiviä aiemmin Mainilassa, jossa kommunistit lavastivat hyökkäyksen itseään vastaan.

Sodan aikana Suomi onnistui säilyttämään itsenäisyytensä ja yhteiskuntajärjestyksenä. Se vaati ylivoimaista vihollista vastaan tekoja, joiden tekijät nousivat kansallisiksi sankareiksi.

Siis sellaisia kuin esimerkiksi vähäisin joukoin kaksi vihollisen divisioonaa Suomussalmella tuhonnut jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo, satoja venäläissotilaita ampunut ja siten maailman kaikkien aikojen menestynein tarkka-ampuja Simo Häyhä, kuusi venäläistä pommikonetta viidessä minuutissa alas ampunut eli edelleen voimassa olevan "hävittäjälentäjien viiden minuutin ennätyksen" tehnyt Jorma Sarvanto sekä suurimpana kaikista epätoivoisista voimasuhteista huolimatta menestyksellisesti sotatoimia johtanut marsalkka Mannerheim.

Sodan panoksena oli - ei enempää eikä vähempää - kuin suomalaisten kansanmurha tai sen välttäminen, kuten historiantutkija Teemu Keskisarja on todennut. Kiitos 80 vuotta sitten rintamalle joutuneiden sankareiden - siis edellä mainittujen lisäksi kaikkien niiden yli 300 000 suomalaisen sotilaan - ja heidän toimintansa mahdollistaneiden kotirintaman naisten ja lasten sekä omien joukkojemme kanssa sotatoimiin osallistuneiden ulkomaalaisten vapaaehtoisten ansiosta meillä säilyi itsenäinen Suomen kansa ja sen elämäntapa.

Ilman tuota sankaruutta ei meillä tänä päivänä olisi punaista professoria, joka määräisi opiskelijoitaan poistaman Mannerheimin kuvan seinältä. Eikä meillä olisi myöskään sellaista elintasoa, joka mahdollistaisi nykyisen hyvinvointivaltion ja houkuttelisi samalla kehitysmaista ihmisiä hakemaan maastamme korkeampaa elintasoa.

Mutta ehkä meillä naapurimaan kommunismin kukistuttua olisi kuitenkin uusi itsenäisyys ja sen myötä terve kansallistunne ja usko tulevaisuuteen, kuten eteläisillä naapureillamme, jotka yli 80 vuotta sitten antautuivat vastarintaa tekemättä kommunistisen suurvallan ylivoiman edessä. Tai ainakin hallitus, jossa eivät olisi mukana 1930-luvun aggressiivisen sosialismin aatteelliset jälkeläiset.

Näillä sanoilla toivotan arvoisille lukijoilleni hyvää talvisodan alkamisen 80-vuotismuistopäivää.

Aiempia ajatuksia samastaa aihepiiristä:
Donald Trumpista ja mediavallasta
Me ollaan sankareita kaikki
On hienoa olla suomalainen!

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

World Resources Institute -järjestö on Ylen uutisen mukaan vaatinut minua ja muita vauraissa maissa asuvia vähentämään rajusti lihansyöntiä. Perusteluna on se, ettei ruoka muussa tapauksessa riitä kaikille, koska maapallon väestö kasvaa nopeasti ja uusien peltojen raivaaminen vähentäisi metsiä ja kiihdyttäisi sitä kautta ilmastonmuutosta.

Toisin sanoen järjestö vaatii minua muuttamaan syömistottumuksiani, jotta kehitysmaalaisten ei tarvitsisi muuttaa lisääntymiskäyttäytymistään. Logiikka on mielenkiintoinen. Tai siis samanlainen kuin seuraavissa kahdessa esimerkissä.

Yksi. Pankin talousneuvojalla on asiakkaanaan mies, jolta on karannut pelaaminen käsistä ja hän kuluttaa kaikki perheen tulot nettipokeriin. Neuvojan ratkaisu perheen talouden korjaamiseksi on kehottaa pelimiehen vaimoa luopumaan kerran kuussa tapahtuvasta tyttöjen illasta, jossa rahaa kuluu hyvään ruokaan ja viiniin, sekä lapsia lopettamaan kalliit harrastuksensa. Näin mies voisi jatkaa pelaamistaan.

Kaksi. Poliisi saapuu asuntoon, johon on tunkeutunut tippuria sairastava mies, joka vaatii saada viettää yönsä vaimon sängyssä kaikin etuoikeuksin. Tilanteen korjaamiseksi poliisi kehottaa vaimoa taipumaan vieraan vaatimuksiin sekä miestä viettämään yönsä olohuoneen sohvalla ja hankkimaan vaimolleen lääkäriajan, jotta tämä saisi antibioottikuurin mahdollisen tartunnan varalta. Näin vieraan ei tarvitse luopua omista haluistaan.

Jostain syystä en usko yhdenkään lukijani - en edes mahdollisten vegaanien tai polygaamikoiden - hyväksyvän edelle kuvittelemieni talousneuvojan ja poliisin ratkaisuja, vaan ymmärtää heidän ratkaisunsa älyllisesti epärehellisiksi ja siten epäoikeudenmukaisiksi. Jostain syystä World Research Instituten täysin analoginen vaatimus minua kohtaan tuntuu kuitenkin nauttivan suunnatonta luottamusta ainakin valtamedian toimittajien ja monien poliitikkojen parissa.

Iltalehden kyselyssä 57% vastaajista piti laajoja kansalaisvapauksia tärkeänä suomalaisen isänmaallisuuden ilmentymänä. Tänään itsenäisyyspäivänä minä toteutan tätä vapauttani syömällä hyvää ruokaa, johon tulee kuulumaan alkupalana kermapohjaista torvisienikeittoa ja pääruokana iso herkullinen kotimaisesta naudanlihasta valmistettu pihvi lisukkeineen sekä juomaksi tavanomaista parempaa punaviiniä. Jälkiruuaksi nautin mustikkapiirakkaa jäätelön ja makean jälkiruokaviinin kera.

En siis missään tapauksessa aio muuttaa ruokailutottumuksiani kehitysmaalaisten vastuuttoman lisääntymiskäyttäytymisen takia, koska vaatimus on järjetön (tarkempia perusteluja täällä). Sen sijaan lähetän World Resources Institute -järjestölle vinkin, että se pyrkisi jatkossa keskittymään minuun kohdistuvien puolestauhrautumisvaatimusten sijaan huolensa kannalta oleellisiin asioihin. Ja vaatisi ihan ensimmäiseksi kehitysmaita panemaan väestönkasvunsa kuriin, jotta ihmisille riittäisi ruokaa myös siellä.

Näillä sanoin toivotan arvoisille lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää!.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Me ollaan sankareita kaikki

HS: Suomi oli itsenäinen jo vuonna 1914

Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä on tänään tullut kuluneeksi kokonainen vuosisata. Sodan aloitti Saksa liittolaisineen ja sen seurauksena kaatuivat eurooppalaiset keisarit Venäjältä, Saksasta ja Itävalta-Unkarista. Ja monet heidän vallassaan olleet kansakunnat itsenäistyivät.

Sodan seurauksena syntyi uusi aika, jossa Euroopan tapahtumia hallitsi vihamielinen kilpailu erilaisten sosialismikokeilujen - niin kansallisten kuin internationaalisten - ja demokraattisen lännen välillä. Tämä aika päättyi oikeastaan vasta sosialistisen Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991 ja sitä seuranneeseen ikeen alle painettujen itäeurooppalaisten vapautumiseen.

Siinä välissä käytiin toki toinen maailmansota, jonka siemenet kylvettiin sata vuotta sitten Versaillesin rauhassa, jossa Saksaa rangaistiin kovalla kädellä. Ei kuitenkaan niin kovalla, etteikö se olisi pystynyt 20 vuoden aikana nousemaan uudelleen koko maailman haastavaksi suurvallaksi. Ja sen jälkeen kärsimään uuden tappion ja hyväksymään vielä rankemman rauhan.

Tätä kaikkea maamme erkkolainen media päätti juhlistaa pitkällä lehtijutulla, johon oli liitetty kuva Euroopan rajojen muutoksista vuodesta 1914 vuoteen 1919. Ja minä hämmästyin jälleen kerran huomattuani, että siihen oli piirrettu vuonna 1917 itsenäistynyt Suomi vapaaksi Venäjästä jo vuoden 1914 kartassa.

Ei ole pitkä aika siitä kun hämmästelin erkkolaisen median journalistin tietämättömyyttä Stalinin uhrien määrästä. Siitä huolimatta mediatalon palkollisten tietämättömyys Suomen historiasta pääsi yllättämään - enhän ollut edes unissani voinut kuvitella kenenkään aikuisen suomalaisen sisäistäneen maamme historiaa niin heikosti, että edes vahingossa voisi syntyä nyt nähdyn kaltainen kartta.

Kartan alla luki Jukka Himanen/HS, jonka tulkitsen tarkoittavan, että kyseinen henkilö oli virheen tekijä. Siksi en maltakaan tässä yhteydessä olla suosittelematta hänelle ja muillekin HS:n palkollisille pikakurssia Suomen ja lähialueiden historiasta.

Näin nolojen virheiden vältteleminen saattaisi onnistua hiukan nykyistä paremmin. Ja ehkäpä myös lehden usein hämmästelemäni journalismin taso kohenisi myös yleisesti, sillä saattaahan olla, että lehden taitavaksi agendajournalismiksi arvelemani jutut (esimerkki) perustuvatkin tarkasti harkitun mielipidevaikuttamisen sijasta puhtaaseen tietämättömyyteen ja sivistymättömyyteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei toimittaja tiennyt Stalinin kymmenien miljoonien uhrien määrää?
Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista
Tosiasiat eivät ole vihapuhetta

Onnittelut satavuotiaalle veljeskansalle!

Naapurimaamme Viro juhlii tänään sadan vuoden takaista itsenäistymistään. Lämpimät onnittelut sen johdosta Suomenlahden eteläpuolelle.

Viron ja Suomen satavuotis-itsenäisyyspäivät osoittavat, että elämme hienoa vaihetta itämerensuomalaisten historiassa. Vielä hieman yli sata vuotta sitten nämä kansat olivat tyystin vailla omaa valtiota, mutta nyt niitä on kaksi.

Vaikka suomalaiset ja virolaiset ovatkin samaa juurta, on kansojemme historia ollut kovin erilainen. Viro valloitettiin jo keskiajalla saksalaisten ja tanskalaisten voimin: viimeinen itsenäinen alue eli Saarenmaa kukistui vuonna 1227.

Tanska myi omat virolaiset alueensa myöhemmin saksalaisille, jotka hallitsivat maata sen jälkeen tavalliselle kansalle ikävin feodaalisin keinoin. Uuden ajan koittaessa maa jaettiin Puolan ja Ruotsin kesken kunnes jälkimmäinen hankki vuoteen 1645 mennessä omistukseensa koko alueen. Näin Viro joutui samanlaiseksi ruotsalaisen suurvallan resurssiksi ja rahoittajaksi kuten Suomikin.

Suomen ja Viron yhteinen taival päättyi suureen Pohjan sotaan, jonka seurauksena maahan pystytettiin venäläisvalta ja kansa joutui edelleen maan omistaneiden baltiansaksalaisten maaorjuuteen. Se päättyi lopullisesti vasta 1860-luvulla, jolloin talonpojille syntyi mahdollisuus ostaa maansa itselleen. Samalla alkoi kansallinen herääminen kuten täällä Pohjantähden allakin.

Viro sai autonomian helmikuun vallankumouksen jälkeen, jossa bolsevikit perustivat lokakuun vallankumouksen jälkeen oman hallintonsa. Se tunnettiin Viron työkansan kommuunina.

Myös Viron maapäivät oli julistanut itsenäisyyden 24. helmikuuta vuonna 1918. Valtaa se ei kuitenkaan saanut heti, vaan se siirtyi saman tien maan miehittäneille saksalaisille. Nämä lähtivät maasta hävittyään ensimmäisen maailmansodan eli 11.11.1918.

Samalla bolsevikit aloittivat venäläisten tuella hyökkäyksen ja valloittivat maasta laajoja alueita. Tuo taistelu päättyi brittien ja suomalaisten tukemien tasavaltalaisten voittoon. Vuoteen 1920 mennessä oli voitettu sekä omat bolsevikit, venäläiset että myös Viron asioihin sotkeentuneet saksalaisten Freikorps-joukot ja solmittiin Tarton rauha, jossa Viron itsenäisyys tunnustettiin.

Viron ensimmäisen tosiasiallisen itsenäisyyden aika oli poliittisesti osin epävakaa, mutta taloudellisesti menestyksekäs. Maan elintaso nousi Suomea korkeammaksi, mutta kommunistit yrittivät ottaa vallan uudelleen käsiinsä epäonnistuneessa kaappausyrityksessä vuonna 1924.

Myöhemmin maasta muodostui lähes diktatuuri, jossa presidentti Konstantin Pätsin valtaoikeudet olivat vahvat. Sitä vastaan oli oikeistoradikaalia liikehdintää, joka pysyi kuitenkin kurissa. Lopulta maa palautui takaisin muodollisesti demokratiaksi juuri ennen toista maailmansotaa, mutta siitä huolimatta Pätsin valtakausi jatkui.

Toinen maailmansota oli Virolle raskas. Maan yli kulkivat ensin venäläiset, sitten saksalaiset ja jälleen venäläiset, jotka hallitsivat virolaisia sosialismin ikeessä. Virolaiset eivät kuitenkaan alistuneet kohtaloonsa, sillä sotien jälkeen maassa eli metsäveljiä, jotka jatkoivat vastarintaa aina 1950-luvulle.

Neuvostomiehityksen aikana Viroon muodostui suuri venäläisvähemmistö, jonka seurauksena kantaväestön osuus putosi 60 prosenttiin. Näin koko kansakunnan olemassaolo vaarantui vähitellen.

Virolaiset pelasti venäläistymiseltä tosiasiallisen itsenäisyyden palautuminen 20. elokuuta vuonna 1991. Sen jälkeen pinta-alaltaan aiempaa hiukan pienempi maa omaksui varsin puhtaan kapitalistisen talousjärjestyksen, jonka turvin sen hyvinvointi on kasvanut nopeasti. Tässä sitä on auttanut myös EU-jäsenyys, jonka tarjoamat vapaat markkinat ovat olleet maalle siunaukseksi. Samalla maan turvallisuus on taattu Nato-jäsenyyden kautta.

Tänä päivänä sataa vuotta juhlivan Viron elintaso on noussut tasolle, joka ainakin joidenkin näkemysten mukaan vastaa Suomea 1990-luvulla. Siitä maan on hyvä jatkaa, koska niin poliitikoiden kuin kansankin asenne on terveesti isänmaallinen. Se tarkoittaa omaa kulttuuria arvostavaa ja kansainvälisesti avointa asennetta, josta puuttuu suomalaisten poliitikkojen kaltainen rähmällään olo eri suuntiin. 

Tämän pikaisen historiakatsauksen myötä toivotan eteläiselle veljeskansallemme vielä kerran onnea sen pitkän tien kautta saavuttaman itsenäisyyden takia. Ja samalla myös loistavaa tulevaisuutta tuleville vuosisadoille!

Meille suomalaisille tarjoan puolestaan esimerkiksi virolaisten osoittamaa asennetta oman kansakuntansa rakentamisessa - vaikka olemmekin yhä se vauraampi isoveli, se ei tarkoita, etteikö etelänaapurista kannattaisi ottaa monissa asioissa oppia. Onhan hyvin tunnettu tosiasia, että Siperia opettaa - ja sitä opetusta ovat virolaiset saaneet viime vuosisadan puolella kyllikseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella
Me ollaan sankareita kaikki
Ristiretkeläisten jäljillä

Kovaa peliä Kataloniassa

Katalonian aluehallinto julisti eilen itsenäisyyden ja Espanjan keskushallitus vastasi ilmoittamalla erottavansa Katalonian hallituksen, hajottavansa sen alueparlamentin ja järjestävänsä uudet vaalit 21. joulukuuta. Espanjan oikeuslaitos on puolestaan valmistautunut tuomitsemaan katalaanien itsenäisyyshankkeen kärkinimet aluejohtaja Carles Puigdemontia myöden.

Kukaan ei todellisuudessa tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Katalonia ei ole juurikaan saanut tukea muualta maailmasta, vaikka Suomen eduskunnassa on ainakin yksi heitä tukeva poliitikko. Myös Espanjan hallitus on ollut äärimmäisen tiukkana aina poliisiväkivaltaa myöden.

Tässä tilanteessa kaikkien osapuolten olisi syytä panna jäitä hattuun. Jos itse olisin katalaanien johtaja, hyväksyisin alueparlamentin hajottamisen sillä ehdolla, että Espanjan hallitus luopuisi oikeustoimista itsenäisyysmielisiä kohtaan ja ilmaisisi kunnioittavansa vaalien tulosta myös kansanäänestyksenä itsenäisyydestä.

Espanjan pääministerinä hyväksyisin nämä suuntaviivat. Ja mikäli katalaanit todella haluaisivat itsenäisyyttä 21. joulukuuta, tunnustaisin heidän oikeutensa ja ryhtyisin luomaan hyviä suhteita uuteen naapuriin, jotta oma maani hyötyisi mahdollisimman paljon sen taloudellisesta vetovoimasta.

Valitettavasti taitaa olla niin, ettei tässä kiistassa noudateta tervettä järkeä, eikä edelle hahmottelemaani ratkaisua synny. Katalaanit tuskin hyväksyvät parlamenttinsa hajottamista ja vaalien järjestämisestä saattaa siten syntyä varsinainen jättifiasko.

Tilanteen pitkittyessä kasvaa myös väkivallan riski. Kuten todettu, keskushallinto on jo osoittanut herkkyytensä sen käyttämiseen ja vaikka katalaanit ovatkin pidättäytyneet kaikesta väkivallasta, ei ole mitään takeita, ettei joku kuumakalle lähtisi sillekin tielle.

Varsinaista sisällissotaa tuskin syntyy, mutta vaarana Katalonian kukistamisesta saattaa olla katalaaniterrorismin syntyminen nyt jo lopettaneiden baskiterroristien seuraajaksi ja muslimiterroristien rinnalle. Se ei olisi kenenkään etu.

Lopuksi sananen Suomen ulkoministeri Timo Soinille (sin). Hän tuomitsi eilen Katalonian yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen, mutta unohti samalla, ettei Espanjan lainsäädännössä ole edes olemassa laillista tietä itsenäisyydelle. On siis jo tekninen mahdottomuus, että katalaaneilla olisi ollut käytettävissään laillinen reitti kohti itsenäisyyttä.

Tilannetta voi verrata Viron itsenäistymiseen. Silloinhan Suomen presidentti Mauno Koivisto toppuutteli eteläisten naapureidemme itsenäisyysintoa, epäilemättä "realistisella" näkemyksellään Neuvostoliiton vastatoimista. Veljeskansamme ei kuitenkaan kuunnellut pohjoista naapuriaan, vaan otti kohtalon omiin käsiinsä - enkä usko juuri kenenkään Suomenlahden eteläpuolella elävän katuneen tapahtunutta.

On siis toivottava, ettei kukaan katalaanikaan katuisi tämän vuoden tapahtumia neljännesvuosisadan kuluttua. Eikä myöskään espanjalainen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Väkivalta on tuomittavaa, v
Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?
Espanjan terrorisminvastaiset lääkkeet