Mistä tyttöjen ympärileikkaus johtuu?

Kun aamulla innostuin pitkästä aikaa kirjoittelemaan tieteellisessä maailmassa keskustelua herättäneestä asiasta, niin jatketaan näin illallakin tutkimuksen parissa. Aiheena on tällä kertaa naisten ympärileikkauksen motiivi Itä-Afrikassa.

Luin nimittäin monikansallisen tutkijaryhmän tutkimusraportin, jossa on testattu sitä länsimaissa yleistä ajatusta, että naisten ympärileikkaus liittyisi sosiaaliseen koordinaationormiin. Se tarkoittaa lyhyesti sitä, että jos jossain yhteisössä naisten avioliittokelpoisuus riippuu ympärileikkauksesta, on ympärileikkaamattoman naisen mahdotonta löytää sellaisessa yhteisössä puolisoa.

Nykyinen kehitysyhteistyö perustuu juuri tälle ajatukselle. Esimerkiksi Unicefin nettisivulta löytyy esimerkiksi tällainen selitys: "kysymyksessä on sosiaalinen normi, tapa. Vanhemmat uskovat, että käytäntö on välttämätön, ja että lapselle koituu harmia, ellei sitä noudateta. Leikkaamattomia tyttöjä saatetaan syrjiä ja heidän voi olla mahdotonta päästä naimisiin."

Edelleen Unicefin sivulta löytyy myös tutkijoiden raportissaan mainitsema lähestymistapa ongelman ratkaisemiseksi. Sen mukaan "silpomisen vastaista työtä on tehty pitkään, useissa maissa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä lähtien. Aluksi korostettiin käytännöstä koituvia terveyshaittoja. 1990-luvulle tultaessa huomio oli siirtynyt silpomiseen ihmisoikeusrikkomuksena ja työssä alettiin keskittyä sosiaalisten normien murtamiseen."

Tämä kaikki siis ilman, että olisi ollut olemassa tieteellistä tietoa ympärileikkauksen todellisista syistä. Siksi tässä käsiteltävä tutkimusraportti on tärkeä. Ja siksi minä käsittelen sitä kirjoituksessani.

* * *

Tässä käsiteltävä tutkimus lähti siitä ajatuksesta, että jos ympärileikkaus on avioliittoon pääsemiseen vaikuttava eli sosiaalinen koordinaationormi, se tarkoittaisi loogisesti sitä, että yhteisöissä esiintyisi jonkinlainen raja-arvo, jonka ylityttyä ympärileikkaamaton tyttö ei pääsisi enää lainkaan naimisiin.

Jos näin olisi, tulisi eri yhteisöjä tutkittaessa esiintyä sekä sellaisia yhteisöjä, joissa tuo raja-arvo alittuisi (jolloin kaikki löytävät puolison) sekä sellaisia yhteisöjä, joissa käytännössä kaikki tytöt on silvottu (eikä silpomattomalla olisi minkäänlaisia pariutumismahdollisuuksia). Sen sijaan näiden ääripäiden välissä olevia yhteisöjä ei pitäisi esiintyä lainkaan tai ainakin niiden pitäisi olla harvinaisia.

Tutkijoiden hypoteesin lailla ajattelevat myös tyttöjä auttamaan pyrkivät kehitysyhteistyön tekijät, kuten ylle kopioimistani Unicefin teksteistä ilmenee.

Mutta palataanpa itse tutkimukseen. Siinä tutkittiin Sudanissa sijaitsevan Geziran yhteisöjä. Heillä esiintyy yleisesti tyttöjen silpomista juuri ennen kouluun siirtymistä. Rituaalin yhteydessä tyttöjen jalat värjätään hennalla, joka säilyy erityisesti kynsinauhoissa useiden viikkojen aikana.

Niinpä tutkijat kuvasivat tyttöjen jalat 45 koulussa heti lukukauden alkaessa. Lisäksi he pyysivät Gezirassa käytössä olevassa rutiininomaisessa terveystarkastuksessa lääkäriä kysymään tytöiltä oliko heidät "puhdistettu" eli ympärileikattu. Kaikki tytöt, joiden varpaissa näkyi hennaväriä tai jotka vastasivat myönteisesti kysymykseen puhdistuksesta luokiteltiin silvotuiksi.  

Tuloksista tutkijat laskivat jokaiselle yhteisölle tyttöjen silpomisen yleisyyden. Kehitysyhteistyössä käytetyn sosiaalisen koordinaationormin teorian mukaan yhteisöjen olisi siis pitänyt jakautua kahtia joko sellaisiin, joissa ympärileikkausta on vain vähän tai sellaisiin, joissa sitä on todella paljon. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan jakauma oli tasainen.

Tämän tuloksen lisäksi tutkijat kysyivät noin 2500 aikuiselta näiden asenteista ympärileikkausnormiin. Siinä paljastui, että huomattava osa ihmisistä ei pitänyt tyttöjen ympärileikkausta merkittävänä kriteerinä omien lastensa puolisovalinnalle, joskin asenteet korreloivat jossain määrin tyttöjen silpomisen yleisyyden kanssa. Kaiken kaikkiaan tämäkin tulos oli siis vastoin kehitysyhteistyön perusteena käytettyä sosiaalisesti koordinoivan normin teoriaa.

Saamiensa tulosten perusteella tutkijat totesivat, ettei silpomisen ensisijainen syy ole puolisovalintaa koordinoiva normi, vaan joukko erilaisia seikkoja. Joillain ihmisillä voi olla käsitys siitä, että ympärileikkaus on uskonnollinen velvollisuus tai kun taas toiset pitävät sitä jonkinlaisena feminiinisenä merkkinä naisellisuutta arvostavassa yhteisössä.

Jotkut miehet puolestaan ehkä arvostavat ympärileikkausta, jolloin siitä aiheutuva tytön uhraus kannattaa, jos sillä saavuttaa parhaan mahdollisen puolison kiinnostuksen. Lisäksi tutkijat totesivat, että alueen ihmiset eivät tiedosta kunnolla ympärileikkauksiin liittyviä terveysongelmia.

Tutkimusraporttinsa lopulla tutkijat totesivat, että nykyisin yleiset tyttöjen ympärileikkausta vastustavat kehitysyhteistyön muodot ehkä tavoittavat ne, jotka muutenkin suhtautuvat epäillen silpomiseen. Sen sijaan perinnettä erilaisista syistä arvostavat perheet tuskin tulevat vakuuttuneiksi. Siten nykyisellä lähestymistavalla ei ole odotettavissa nopeaa menestystä silpomisen vastaisessa taistelussa.

Aivan lopuksi tutkijat ehdottavat, että parempia tuloksia voisi olla saavutettavissa selvittämällä niitä etuja, joita eri perheet hakevat silpomalla tyttäriään ja pyrkimällä muuttamaan juuri niihin liittyviä yhteisöjen arvostuksia. Jos ja kun vastenmielisen tavan todelliset vaikuttimet ymmärretään, voidaan niiden takana olevaan ajatteluun vaikuttaa ja sitä kautta poistaa ympärileikkauksen motiivit väestön pääosalta.

* * *

Tutkimuksen luettuani jäin pohtimaan sitä, kuinka länsimaat syytävät valtavia määriä rahaa kehitysapuun ilman, että sen vaikutuksista on käytettävissä muuta kuin hurskaita arvauksia. Enkä voinut olla ajattelematta, että olisikohan Suomenkin rahoittamisen erilaisten kehitysapuprojektien aivan liian yleisen epäonnistumisen taustalla ollut ns. soitellen sotaan lähteminen. Eli toiminta pelkän hyvän tarkoituksen, mutta todellisen tiedon puutteen, varassa.

Niinpä ehdotankin, että jatkossa jokaiseen suomalaiseen kehitysapu-avaukseen liitetään sitä edeltävä kunnollinen tutkimushanke, jossa ennen suurten rahojen syytämistä selvitetään oikeasti, mistä ratkaistava ongelma johtuu ja vasta sitten päätetään miten se voitaisiin paraiten korjata. Näin säästyisi sekä rahaa, että ongelman ratkaisuun kuluvaa aikaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on tyhmempi kuin islamisti?
Kehitysavulle avautui järjellinen käyttökohde
Laatujournalismia