Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Aina ajoittain yhteiskunnallisessa keskustelussa nousee esiin tarve modernisoida lapsille annettavan maailmankatsomuksellista opetusta. Viimeksi asian taisi nostaa esiin ministeri Jukka Gustafsson.

Minusta, niin sanottuna negatiivisena ateistina, uskonnonopetuksella oli tärkeä paikkansa yhtenäiskulttuurin Suomessa, jolloin uskonto toimi esteenä uskonnollisten hiihhuliliikkeiden syntymiselle ja kasvamiselle. Siis sellaisille, joita esiintyy esimerkiksi uskonnonopetuksen kieltäneessä Yhdysvalloissa.

Mutta nyt kun uskonnollinen yhtenäiskulttuuri on hajonnut maallistumisen ja maahanmuuton myötä, ei koulu ja veronmaksaja voi vastata kaikenlaisten uskonnollisten ryhmien uskonnonopetuksesta. Tehtävä jää siis kullekin uskonnolliselle yhteisölle itselleen. Valitettavasti tässä järjestelmässä on vaarana, että nämä liikkeet tai ainakin osa niistä hoitavat asian kiikoisammin ja epäpätevämmin kuin se hoidettaisiin viranomaisten valvomassa koulussa.

Tällaista maailmankuvien sirpaloitumimsta ja mahdollista äärevöitymistä vastaan voisi oikein järjestetty kaikille yhteinen uskontotieto toimia ehkäisynä. Tarkoitan tällä sitä, että tieto eri uskontojen toisistaan poikkeavista ja keskenään usein ristiriitaisista käsityksistä voisi tarjoata lapsille ja nuorille vertailukohdan, jonka puitteisiin he voisivat asettaa oman uskonnollisen taustayhteisönsä näkemykset ja vaatimukset. Mitä radikaalimpia ne olisivat, sitä todennäköisemmin aikuistuva nuori ymmärtäisi niiden järjettömyyden maailmankatsomusten joukossa.

En kuitenkaan pidä uskontotietoakaan erityisen hyvänä ratkaisuna uskonnon korvaamiseksi. Voidaan nimittäin kysyä, miksi ihmeessä erilaisten uskontojen tieteelliselle tiedolle vieraita uskomuksia ja dogmeja tulisi opettaa koululaisille? Sen lisäksi, että se olisi järjetöntä, veisi se samalla uskottavuutta myös muulta kouluopetukselta.

Näistä syistä haluan tässä nostaa harkittavaksi vaihtoehdoksi oppiaineen, jossa keskeisenä tavoitteina olisivat loogisen ja filosofisen ajattelun kehittäminen. Tällaisen oppiaineen voisi olettaa korvaavan varsin tehokkaasti entisaikojen uskonnollisen opetuksen roolin maailmankatsomuksellisten ääri- ja hurmosliikkeiden ehkäisijänä - opetushan kehittäisi oppilaan omaa loogista ajattelua siten, että he ennemmin tai myöhemmin kyseenalaistaisivat itse perusteettomat uskomukset ja dogmit. Samalla oppiaineen voisi olettaa kehittävän kykyä havainnoida ympäristöään, mitä taitoa tarvitaan kaikkialla ihmisen elämässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yksisarvisia
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa