keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Aina ajoittain yhteiskunnallisessa keskustelussa nousee esiin tarve modernisoida lapsille annettavan maailmankatsomuksellista opetusta. Viimeksi asian taisi nostaa esiin ministeri Jukka Gustafsson.

Minusta, niin sanottuna negatiivisena ateistina, uskonnonopetuksella oli tärkeä paikkansa yhtenäiskulttuurin Suomessa, jolloin uskonto toimi esteenä uskonnollisten hiihhuliliikkeiden syntymiselle ja kasvamiselle. Siis sellaisille, joita esiintyy esimerkiksi uskonnonopetuksen kieltäneessä Yhdysvalloissa.

Mutta nyt kun uskonnollinen yhtenäiskulttuuri on hajonnut maallistumisen ja maahanmuuton myötä, ei koulu ja veronmaksaja voi vastata kaikenlaisten uskonnollisten ryhmien uskonnonopetuksesta. Tehtävä jää siis kullekin uskonnolliselle yhteisölle itselleen. Valitettavasti tässä järjestelmässä on vaarana, että nämä liikkeet tai ainakin osa niistä hoitavat asian kiikoisammin ja epäpätevämmin kuin se hoidettaisiin viranomaisten valvomassa koulussa.

Tällaista maailmankuvien sirpaloitumimsta ja mahdollista äärevöitymistä vastaan voisi oikein järjestetty kaikille yhteinen uskontotieto toimia ehkäisynä. Tarkoitan tällä sitä, että tieto eri uskontojen toisistaan poikkeavista ja keskenään usein ristiriitaisista käsityksistä voisi tarjoata lapsille ja nuorille vertailukohdan, jonka puitteisiin he voisivat asettaa oman uskonnollisen taustayhteisönsä näkemykset ja vaatimukset. Mitä radikaalimpia ne olisivat, sitä todennäköisemmin aikuistuva nuori ymmärtäisi niiden järjettömyyden maailmankatsomusten joukossa.

En kuitenkaan pidä uskontotietoakaan erityisen hyvänä ratkaisuna uskonnon korvaamiseksi. Voidaan nimittäin kysyä, miksi ihmeessä erilaisten uskontojen tieteelliselle tiedolle vieraita uskomuksia ja dogmeja tulisi opettaa koululaisille? Sen lisäksi, että se olisi järjetöntä, veisi se samalla uskottavuutta myös muulta kouluopetukselta.

Näistä syistä haluan tässä nostaa harkittavaksi vaihtoehdoksi oppiaineen, jossa keskeisenä tavoitteina olisivat loogisen ja filosofisen ajattelun kehittäminen. Tällaisen oppiaineen voisi olettaa korvaavan varsin tehokkaasti entisaikojen uskonnollisen opetuksen roolin maailmankatsomuksellisten ääri- ja hurmosliikkeiden ehkäisijänä - opetushan kehittäisi oppilaan omaa loogista ajattelua siten, että he ennemmin tai myöhemmin kyseenalaistaisivat itse perusteettomat uskomukset ja dogmit. Samalla oppiaineen voisi olettaa kehittävän kykyä havainnoida ympäristöään, mitä taitoa tarvitaan kaikkialla ihmisen elämässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yksisarvisia
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

10 kommenttia:

  1. Voisiko yhtenäinen elämänkatsomustieto sisältää myös yhtenäisen suomalaisen identiteetin, me-hengen rakentamnisen elementit?

    Voitaisiinko kalevalainen mytologia liittää siihen esimerkkinä geeniperimässä elävästä juuritietoisuudesta ja sen ymmärryksen lisääjänä, miksi ihmiset kulloinkin ovat mihinkin uskoneet?

    VastaaPoista
  2. Olen ateisti. Minusta mielenkiintoista oli tuo kommenttisi negatiivisesta ateismista. Uskonnonopetuksen pitäisi olla nykyisinkin jollain tavoin tunnuksetonta, mutta silmäys alakoulun uskonnon kirjoihin kyllä osoittaa, että näin ei ole.

    Olen samaa mielstä siitä, että opetuksen tulisi pitäytyä tieteellisessä maailmankuvassa. Olemassaolevaan maailmaan ja kulttuureihin kuuluvat myös uskonnot, joista kai olisi hyvä tietää jotakin. Itse luterilaisen uskonnonopetukseen lapsena ja nuorena osallistuneena tiedän, mistä puhutaan, kun puhutaan pyhästä kolminaisuudesta, joka samaan aikaan yksi ja kolme... Siis tiedän mistä puhutaan, mutta en todellakaan ymmärrä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin lasten uskonnonkirjoja lukiessani myös hämmästynyt kirjojen vahvaan tunnustuksellisuuteen. Näin siis huolimatta uskonnonopetuksen "tunnustuksettomuudesta".

      Poista
  3. Jos aikamme lapsilta kielletään oman kulttuuritaustan, Raamattuun perustuvan maailmankuvan ymmärtäminen, heikentää se heidän ymmärrystään menneeseen aikaan.

    Hyvä esimerkki tästä oli brittisarja Downton Abbeyn suomennoskömmähdys. Sarjassa kartanon entinen piika oli langennut prostituutioon rahapulassaan. Joku ylemmän luokan rouva tarjosi apuaan näille naisille. Kun sarjan henkilö puhui "langenneiden naisten" auttamisesta oli nuori kääntäjä ymmärtänyt sanan "fallen" kaatuneeksi, eikä langenneeksi, kuten se on. Niinpä kyseinen nainen auttoi "kaatuneita naisia". Suorastaan koominen käännös.

    Lastemmenkin tulisi ymmärtää, mistä on kyse, kun jääkiekkojoukkueella on "etsikkoaikansa" tai kun jonkun elämä on kulkenut samaa reittiä kuin tuhlaajapojalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkökulmasi on mielenkiintoinen, vaikka en jaakaan johtopäätöstäsi. On nimittäin niin, etteivät nykynuoret ymmärrä esimerkiksi kaikkia niitä sanontoja, jotka juontavat hevosvetoisen talouden maailmasta. Esimerkkinä tältä viikolta sen ihmettely, mitä tarkoittaa sana "hevoskuuri" (lapseni luuli sen liittyvän jotenkin homoseksuaalisuuteen...). Jos ja kun hevosiin liittyvä sanasto on katoamassa, ei kai kukaan vakavissaan ehdota, että meidän pitäisi opiskella myös hevosasioita alakoulusta alkaen?

      Yleisemmin tarkasteltuna kulttuuri on siis luonteeltaan alati muuttuvaa ja kehittyvää, jolloin vanhat asiat katoavat ja uudet tulevat tilalle. Vanhan siirtyessä menneisyyteen näemme siirtymäkohdissa myös meidän molempien havaitsemia koomisia väärinymmärryksiä. Niille voi vaikkapa nauraa, mutta aikaa ei kuitenkaan voi pysäyttää.

      Poista
    2. Ei se ole outoa, jos lapsi tulkitsee kuulemiaan outoja sanoja hassulla tavalla. Mutta jos nuoret aikuiset eivät kohta tunne esim. käsitettä "laupias samarilainen", ei se ole menoa eteenpäin, vaan taaksepäin. Laupias samarialainen on vuosisadat ollut esikuva hätään joutuneen auttamisesta. Se innoittaa tänä päivänä monia kristittyjä, vaikkapa Samaria-lähetyksen väkeä heidän auttaessaan monia päihdeongelmaisia kohti parempaa elämää:
      http://www.paihdetyo.fi/?session=13698216

      Jos meillä ei ole esikuvia, innoittajia, jäämme helposti paikallemme istumaan, tai tänä Facebook-aikana ehkä klikkaamme "kannattavamme" jotain hyvää hanketta ja näin kuulumme "vastuullisiin" ihmisiin.

      Me tarvitsemme esikuvia, suunnan näyttäjiä. Missä on ateistinen Veikko Hursti tai poikansa Heikki?

      Poista
  4. Uskonnolla on aina ollut, on nyt ja tulee olemaan vaikutusta kansoihin ja niiden kulttuureihin eri tavoilla. Tämän seikan huomaaminen ja tietäminen on siitä syystä tärkeää.

    Mielestäni uskonnoista tietäminen kuuluu yleissivistykseen jossain määrin. Siis tietää mitä eri uskontoja on olemassa ja mitkä ovat niiden opinkappaleet. Se onko tämä parempi järjestää nykytyylisellä uskontotunnilla vai yleisen uskontotiedon tunnila, siihen en osaa sanoa.

    Jos joku haluaa opiskella omaa uskontoaan, niin pitäisikö sen opetus laittaa kyseisen uskontokunnan edustajien hoidettavaksi? Näille oppitunneille osallistuisivat vain kyseisen uskontokunnan jäsenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa näin, mutta uskontokuntien antaman opetuksen riskinä on fanaattisuus.

      Poista
    2. Varmasti riskinä on fanaattisuus. Ei kuitenkaan vain uskovien joukossa. Fanaattisuutta on myös ateistisissa rakennelmissa, joista kovimmat esimerkit löytyvät kommunistien piiristä. Lukekaapa hieman vaikka Maon kulttuurivallankumouksen tapahtumia, tai niitä kuvauksia, jotka kertovat kristittyjen vainoista Neuvostoliitossa, erityisesti Stalinin aikoina. Kyllä saivat kristityt kyytiä. Vankileireille.

      Poista
    3. Olet oikeassa. Mutta on hyvä samalla huomata, että marxilaisuudessa uskonnonvastaisuus ja ateismi ponnistivat aivan eri perusteista kuin nykyinen ateismi länsimaissa. Yhtymäkohtia ei juuri ole.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!