perjantai 12. tammikuuta 2018

Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kysyi, että "miksi haluaisimme ihmisiä persläpimaista". Kysymys viittasi Ylen mukaan Haitiin, joka on maailman köyhimpiä maita

Donald Trump olisi, edelleen Ylen mukaan, halunnut ottaa mieluummin tulijoita Norjasta kuin Haitista. Tämän demokraattipoliitikko Cedric Richmond oli tulkinnut ihonvärikysymykseksi. Haitilaisethan ovat afrikkalaista juurta ja siksi lähes poikkeuksetta tummahipiäisiä.

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että maailman vauraimmista valtioista yksikään ei ole valtaväestöltään tummaihoinen. BKT:n mukaan sellaisista taloudellisesti menestynein on Etelä-Afrikka sijalla 33, mutta senkin vaurauden perustan ovat luoneet pääosin valkoihoiset ihmiset, jotka edelleen vastaavat huomattavasta osasta maan talouselämää.

Mutta toki haluan antaa tunnustuksen siitä, ettei maan valtaväestö ole onnistunut tärvelemään perintöään samalla tavalla kuin naapurimaassa Zimbabwessa. Kokonaiskuvaa afrikkalaisperäisen tumman ihonvärin ja köyhyyden välillä tämä ei kuitenkaan muuta.

Asialla on merkitystä siksi, että koska valtioiden köyhyys ja niiden väestön tummaihoisuus näyttäisivät kulkevan käsi kädessä, ei näiden seikkojen erottaminen toisistaan ole mahdollista ilman eksplisiittisiä rajauksia. Siten tulkinta Trumpista ja ihonväristä rasistisena voi olla yhtä hyvin oikea kuin virheellinenkin. Vain presidentti itse tietää sen.

Itse pidän todennäköisimpänä, että Trump tarkoitti haluavansa ihmisiä maista, joissa he ovat saaneet korkean koulutuksen, tottuneet järjestäytyneeseen yhteiskuntaan ja ovat historian myötä nostaneet oman maansa korkealle taloudelliselle tasolle.

Siksi oletan, että jos maailmassa olisi tummaihoisten valtakunta, joka olisi taloudeltaan Norjan veroinen, jonka ihmiset olisivat koulutettuja ja sopeutuneet aiemminkin hyvin Yhdysvaltoihin, olisi Trump saattanut mainita tämän maan Norjan sijaan. Tai ellei olisi, olisi hän puhdasverinen rasisti.

Koska tuollaista maata ei ole, eikä etenkään Haiti ole sellainen, emme voi tietää oliko Trumpin lausunto rasistinen. Sen sijaan hänen sanomisiensa kommentointi saattaa osoittaa demokraattipoliitikko Cedric Richmondin rasistiksi - sillä sehän oli juuri hän, joka yhdisti persläven ja ihonvärin, eikä Trump.

Toisaalta on selvä, että presidentin puhe vieraasta maasta persläpenä on epäasiallista. Ja sellaisena osoittaa Trumpin sivistymättömyyden ellei suorastaan öykkäriyden, tai ainakin poliittisen epäkorrektiuden. Ellei hän sitten ole ottanut mallia pohjoiseurooppalaisesta 1500-luvun diplomatiasta.

Aiempia ajatuksia samasta aiheiiristä:
Onko Trump palestiinalaisten Joulupukki?
Trumpin vaihtoehdot Koreassa
Onko väestöllä väliä?

16 kommenttia:

  1. Ei mitenkään kauniisti sanottu, mutta rasistit hakevat kaikesta mahdollisesta rasismia. Juututaan toisarvoiseen asiaan, keskeistä kannanotossa on, että Trump ei halua veronmaksajien elätettäväksi sellaisista maista tulevia, joilla ei ole Yhdysvalloille annettavaa. Media juuttuu yhteen sanaan, eikä puhu kuinka Yhdysvalloissa on kova keskustelu myös siitä, ettei veronmaksajien tehtävän pitäisi olla kustantaa laittomasti maassa olevien oikeudenkäyntikuluja ja terveydenhoitoa. Samaa keskustelua odotan Suomeenkin.

    VastaaPoista
  2. Elämme nykyään jakomielitautisessa maailmassa missä totuutta ei saa sanoa ääneen vaikka kaikki tietävät miten asiat ovat.
    Valtaosa mustanenemmistön ja arabien asuttamista maista ovat perseilleet asiansa ja sitäkään ei voi sanoa ääneen.
    Nyt samat kansat halutaan kiikuttaa lähes väkisin perseilemään myös muiden maiden korkea elintaso ja kulttuuri. Eipä tarvitse kovin kauksi kurkkia esimerkkiä hakiessa. Riittää kun katsoo missä jamassa Ruotsi on. Asuin siellä - 70 luvun puolivälissä ja silloin tuskin kukaan osasi edes kauheimmissa skenaarioissa kuvitella missä jamassa ovat herran vuonna 2018.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jakomielitauti sen kun lisääntyy vaan:

      "Saksassa tuli vuodenvaihteessa lopullisesti voimaan poikkeuksellisen tiukka laki,
      jolla yritetään suitsia sosiaalisessa mediassa leviäviä valheita ja vihapuhetta."

      "Saksassa pohditaan, että antaako uusi laki itse asiassa isoille mediayhtiöille aiempaa enemmän valtaa vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
      Saksan malli ulkoistaa nyt tulkinnat sananvapaudesta ja valeuutisista oikeusistuimilta suurille someyhtiöille.
      – Se on todella ongelmallista, sillä se siirtää vallan lopulta Kaliforniaan, sanoo Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Jussi Pullinen."

      https://yle.fi/uutiset/3-10016629

      Mitä tulee blogissa mainittuun mielensäpahoittajaan, voi todeta, että "se koira älähtää, jonka nilkkaan kalikka kalahtaa."

      Poista
  3. Kyvyttömyys menestyä sivistyneessä yhteiskunnassa - puhumattakaan jatkuvasti yhä vähemmän mahdollisuuksia tarjoavassa yhteiskunnassa - yhdistettynä nuoriin testosteronin täytteisiin kunnianhimoisiin miehiin ei tuota hyvää jälkeä.
    Sama tarina toistuu ja toistuu. Syrjäytyminen, miehinen kunnia, rikollisuus, huumeet, jengikulttuuri.

    VastaaPoista
  4. Trump on oikeassa. Kehitysmaat ovat kehitysmaita sen vuoksi että siellä asuu kulttuurinsa mukaisia kehitysmaalaisia. Ja miksi Trump nuolisi poliittisesti korrektia persettä! Hän sanoo niinkuin asia on ja jos se loukkaa poliittisesti korrekteja, so what. Muuten, luin jostakin että Zimbabwe haluaa valkoiset maanviljelijät takaisin ja kansa itkee onnesta sen vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Vai tarkottaisiko sana shithole sittenkin kuoppakäymälää ? Perslävelle on oma sanansa.

    VastaaPoista
  6. Merkityksen jälkeistä aikaa elävä media pöreistelee sen mukaan kuka sanoo ja miten sanoo. Sillä, mitä sanoo ja pitääkö se paikkansa, on hyvin vähän, jos lainkaan, merkitystä.

    VastaaPoista
  7. Kuten on puhuttu Trumpin presidentius on seuraus ei syy. Tuhka pohtii että Trump on epäkorreksti se sanoo moukamaisesti kaiken suoraan.
    Trumpin puheille löytyy kaikupohjaa, koska sen sanomisissa on totta, vaikka se onkin epäkorrektia.
    Nyt tästä puheista tulee yksi myrsky mutta osa ihmisistä näkee että se oikeassa, niistä osa puolustaa mutta osa on hiljaa eikä kritisoi tätä.
    Trumpin puheista osa osuu maaliinsa, vaikka se puhuukun myös höttöä. Ja kannattajille sen osumat ovat ne jotka merkitsevät.

    VastaaPoista
  8. Minusta hyvin aiheellinen kysymys.
    Voisiko joku suvakki tai vihreä kertoa miksi näitä siirtoja pitäisi tehdä?

    Haitissa ei ole edes mitään sotaa minkä verukkeella taas pitäisi matuja siirtää kehitysmaista kehittyneisiin maihin.

    Trumpin puheet eivät ehkä niin korrekteja mutta hän sentään uskaltaa sanoa ja puhua asioiden oikeilla nimillä! Se on Hyvä!

    VastaaPoista
  9. Mä en ole uskonut yhteenkään näistä Trump-uutisista enää yli vuoteen. En yhteenkään.

    Kuinka monta kertaa on esim. kerrottu, että tämän uusimman skandaalipaljastuksen, vaikka Venäjä-kytkennän, takia Trumpin lähtölaskenta alkoi juuri nyt ja se on menoa!

    Ajatelkaa nyt kuinka monta SATAA olemattomaan Venäjä-salaliittoon liittyvää huimaa paljastusta on mennyt vuoden aikana läpi vaikka Amppareiden tikkerissä ILMAAN MITÄÄN TULOKSIA.

    Ensin ihmettelin mm. IL:n syitä uutisoida näin, kunnes luin otsikon alta: "Lähde: CNN". Nämä "uutiset" ovat suoria käännöksiä Trumpiin koko ajan vihamielisesti suhtautuneilta valemedioilta.


    t: Vitjaantunut Stadilainen

    VastaaPoista
  10. Trumpin kommentti oli hieno haistatus poliittiselle korrektiudelle joka on koko länsimaisen yhteiskunnan läpäisevä syöpä.Erinomainen avaus sillä saralla.Toivon jatkoa.Mielummin jotain räväkämpää jopa - ehkäpä syövän voi vielä parantaa ja puhua asioista jopa niiden oikeilla nimilläkin vielä joskus.

    VastaaPoista
  11. Olen täysin kyllästynyt Suomen Yleisradion jokapäiväiseen tapaan aloittaa uutislähetyksensä Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentin haukkumisella.

    Kuinka tällaisen pienen pohjoismaan tehtävänä on jatkuvasti haukkua suuren maan asioita.

    Paljon tärkeämpää olisi puhua oman isänmaamme asioista ja suomalaisen yhteiskunnan ongelmista - esimerkiksi tavallisten suomalaisten toimeentulon hoitamisesta.

    Sain esimerkiksi itse pari viikkoa sitten tiedon KEVA:lta eläkkeeni määrästä vuonna 2018 ja viikko sitten sain myös tiedon verottajalta vuoden 2018 verotuksestani. Lopputulos oli se, että tänäkin vuonna elämiseeni tarkoitettu rahasumma pienenee jälleen.

    Valtiomme ja kuntamme keräävät meiltä joka vuosi yhä enemmän rahaa. Samalla erilaisia veroja korotetaan niin, että kaiken tarpeellisen hankkimisen hinnat vain kohoavat.

    Ikävintä on se, että poliittisen eliittimme hallussa oleva valtio käyttää tolkuttomasti meiltä keräämiään verorahoja täysin tarpeettomiin hankkeisiin, joista itse kukin voisi tehdä aivan hämmästyttävän luettelon.

    VastaaPoista
  12. Tosiasiat näyttävät rasistisilta, jostain kumman syystä.

    VastaaPoista
  13. Etelä-Afrikkaa voisi myös kutsua persläveksi
    https://blogit.kansalainen.fi/sulatusuunin-epavarma-tulevaisuus-osa-iii/

    VastaaPoista
  14. Kansakunnan menestyminen näyttäisi enemmänkin korreloivan kansakunnan keskimääräisen älykkyysosamäärän kanssa.

    Vanhanen ja Lynn virtasivat kansakuntien keskimääräisiä älykkyysosamääriä. Erot Afrikan ja vaikkapa pohjoisen Euroopan välillä ovat suuret. Keskisestä Afrikasta löytyy maita, joiden asukkaiden keskimääräinen älykkyysosamäärä jää meikäläisestä älykkyydestä jopa 20 pistettä (30 keskihajonnalla). On selvää, ettei tuollaisella kansan älykkyydellä kyetä muodostamaan toimivaa yhteiskuntaa -taloudellisesta menestymisestä puhumattakaan.

    Kansakuntien älykyyksien eroista puhuminen julkisuudessa vain on täysin poissuljettua: Joku nostaa siinäkin keskustelussa väistämättä esiin ihonvärikortin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!