Suurin uhka

Sekä Ilta-Sanomat että Yleisradio kirjoittivat eilen siitä, kuinka Suomen hallitus on sisäisesti hajanainen ja kiistelee monenlaisista asioista, kuten susipolitiikasta tai pelastuskoulutuksesta. Jutuista saa sen käsityksen, että ikävintä olisi, mikäli hallitus ajatutuisi täysin toimintakyvyttömäksi, mutta ei kuitenkaan jättäisi eroanomustaan.

Tällöin maa joutuisi elämään käytännössä lähes kaksi vuotta, ennen kuin sitä johdettaisiin jälleen tavoitehakuisesti. Näin yhteiskunnan uudistamistyö jämähtäisi ja sen kyky vastata tuleviin haasteisiin jäisi ramman ankan nilkuttamiseksi. 

Kuten muistamme, johtui nykyinen tilanne eli SDP:n johtaman Keskustan ja Vihreiden epäpyhän ja riitaisan allianssin valtaannousu siitä, että hallitusneuvotteluissa Kokoomus ei halunnut toteuttaa äänestäjien tahdon mukaista hallitusta, joka pohjautuisi sen ja Perussuomalaisten väliseen yhteistyöhön. Sen sijaan puheenjohtaja Orpo pyrki luomaan maahamme sinipunahallituksen, mutta ex-ay-jyrä Antti Rinne ei sitä halunnut, vaan vokotteli rökäletappion kärsineen Keskustan mukaansa muodostamaan Sanna Marinin myöhemmin johdettavakseen saaman valtioneuvoston.  

Tämän kaiken takia hallituksella on kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on yhä syvemmälle äärivasemmistoon hakeutuneiden vihreiden ministereiden ja ennen kaikkea maaseudun asioita ajavan Keskustan välinen syvä ristiriita ympäristöasioista ja aluepolitiikasta. 

Toinen - Ylen ja IS:n jutuissa vaille huomiota jäänyt - ja uskoakseni vieläkin suurempi vaikeus on siinä, ettei hallituksen Keskustasta ja RKP:stä huolimatta vihervasemmistolainen politiikka vastaa kansan vaaleissa selkeästi ilmaisemaa tahtoa (vihervasemmiston yhteenlaskettu kannatushan oli vain noin 37 prosenttia), vaikka mahdollistikin hallituksen kokoamisen Keskustan ryhdyttyä sen aisankannattajaksi. 

Tämä tekee Keskustasta vihervasemmistolle vaikean hallituskumppanin, koska sen peruskannattajat ovat vieläkin kauempana heidän poliittisista tavoitteistaan kuin kokoomuslaiset. Eivätkä keskustalaiset ministerit voi jättää tätä tosiasiaa huomioimatta ilman, että puolueen - ja siinä sivussa heidän oma - poliittinen tulevaisuus tuhoutuisi.

Samasta syystä - eli harjoitetun hallituspolitiikan kansan tahdon vastaisuudesta - minun on pakko olla eri mieltä Ylen ja IS:n toimittajien kanssa. Suurin uhka nykytilanteessa ei ole hallituksen ajautuminen toimintakyvyttömäksi, vaan sen muuttuminen toimivaksi. 

Tämähän voisi tapahtua vain ministeristön vihervasemmistolaisen enemmistön ajamalla tavalla eli ohjaamalla maatamme yhä syvemmälle sosialistisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, joiden jälkien korjaaminen voisi pahimmillaan olla tuleville hallituksille jopa mahdotonta. 

Tai ainakin vaatia niin radikaaleja korjausliikkeitä, ettei sellaisia ole totuttu näkemään länsimaisissa demokratioissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aisankannattajan uikutusta
Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi

SDP ojentelee pitkiä sormiaan kohti nuorten lompakoita

Kuten kaikki suomalaiset ovat varmasti huomanneet, on Suomen nykyisellä hallituksella ollut tinkimätön halu rahoittaa nykyisistä ja tulevista verovaroista kaikenlaista heidän mielestään hyvää ja kaunista. Näinhän tapahtui heti Antti Rinteen (sd) koottua hallituksen, kun se päätti esimerkiksi lisätä kahdeksi vuodeksi opettajia ammattikouluihin ja runsaasti pelimerkkejä kehitysapuun. 

Marinin kabinetiksi muuttuneen hallituksen rahankäyttö karkasi käsistä lopullisesti koronapandemian aikana - sinänsä hyvästä syystä - kun yhteiskunnan sulkeminen uhkasi kaataa suurella luudalla maamme yrityselämää erityisesti palvelusektorilla. Sen jälkeen suurille julkisille menoille on löydetty uusia käyttömuotoja ns. vihreän siirtymän takia, mutta niitä ei ole saatu sovitetuksi budjettiin, koska Suomi haluaa olla koko maailman suunnannäyttäjä tässä asiassa. 

Niinpä pääministeri Sanna Marin (sd) on keksinyt, että Suomessa voitaisiin lisätä vihreän siirtymän menoja siten, ettei niitä laskettaisi mukaan valtion budjettiin, jolloin budjetin alijäämä ei paisuisi aivan tolkuttomaksi. Tämä tapahtuisi käytännössä ottamalla tarvittavat rahat lainaksi ja jättämällä ne tulevien sukupolvien maksettavaksi. Yhtälö toimisi, mikäli usko rahan arvoon ei katoaisi - eli inflaatio ei lähtisi laukkaamaan.

Myös Saksaan on tulossa demarivetoinen hallitus, jossa istuvat vihreät ja poliittisen keskitien kulkijat. Sen ohjelmaa ollaan toki vastaa sopimassa, mutta jo nyt on selvää, että myös tämä hallitus tulee tekemään isoja päätöksiä vihreästä siirtymästä - mutta ilman että veroja korotetaan tai julkista velkaa kasvatetaan. 

Toisin sanoen Euroopan suurimmassa taloudessa siirtymä toteutetaan reaalitalouden ehdoilla eli poistamalla menoja sieltä, missä niiden välttämättömyys on alhaisempaa kuin talouden vihreässä uudistamisessa. Valitettavasti tämä - kuten juuri käydyssä veikkausvarakeskustelussa havaitsimme - ei onnistu Marinin hallitukselle edes pienissä asioissa, saati vihreän siirtymän kaltaisissa suurissa ratkaisuissa.

Jollain tavalla kuvaavaa tämän päivän demareille on myös se, että puolueen eduskuntaryhmän enemmistö haluaisi korottaa eläkkeitä, vaikka kotimaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden mukaan eläkejärjestelmämme suurin ongelma on varojen riittämättömyys - tai pikemminkin eläkemaksujen jo alkanut holtiton kasvu lohkaisemaan yhä suuremman osan meidän jokaisen palkkasummasta. 

Jo nyt tuo leikkuri kasvattaa merkittävästi työnantajiemme ja meidän omista tuloistamme otettavia veroluonteisia maksuja. Ja väestön keski-iän noustessa tämä maksu tulee kasvamaan heikentäen työnteon kannattavuutta entisestään.

Demareiden vanhentuneen äänestäjäkunnan kannalta pääministerin toiminta on varsin loogista. Minun kaltaiseni vanhenevat ihmisethän pääsevät hyötymään sekä velkavetoisesta budjetista että korkeista eläkkeistä ilman pelkoa joutumisesta niiden maksumiehiksi. Ainakaan siinä tapauksessa, ettei koko korttitalo romahda meidän elinaikanamme.

Sen sijaan on hämmästyttävää, että nuorten äänestäjien suosiossa olevat vihreät hyväksyvät Marinin löysän budjettipolitiikan, jonka seurauksena he joutuvat lopulta sen maksumiehiksi. Mutta ehkä nuorten ajatus ei kanna niin pitkälle kun toisessa vaakakupissa on mahdollisuus loistaa maailman nopeimpien ympäristötekojen valossa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, hyväksyvätkö vihreät ministerit ja kansanedustajat myös eläkkeiden korottamisen - aiemminhan puolueen johtotähtenä eläkepolitiikassa on ollut lähinnä eläke-iän nostaminen.

Lopetan tämän aamun pohdintani uutiseen, joka kertoi yhdestä vihreän siirtymän aikaansaamasta - meille kaupunkilaisille suhteellisen pienestä - mutta joillekin muille elämän edellytyksiä kovalla kädellä tuhoavasta tosiasiasta eli bensiinin hinnan erityisesti maalla asuvia pienituloisia ihmisiä rankasti kurittavasta noususta. Siitä seuraavan katkeruuden tiivisti jutussa haastateltu henkilö toteamalla, että "tästä ne vihreät nauttivat ja me maalaiset kärsimme", mutta hänkään ei osannut yhdistää asiaa demareihin maan tosiasiallisena vallankäyttäjänä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksan vaalit määrittävät Suomen tulevaisuuden
Yhdeksän hyvää ja ja kymmenen kaunista - mutta valtio maksaa
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet

HS:n väite: Keskusta ei ole vihervasemmiston apupuolue

Helsingin sanomat jatkoi tänä aamuna ristiretkeään Perussuomalaisia vastaan. Tällä kertaa keinona oli hyökkääminen sitä perussuomalaisten usein esittämää väitettä vastaan, jonka mukaan Keskusta on hallituksen apupuolue, tukipuolue tai - kuten itse olen tavannut sanoa - aisankannattaja. 

Perusteluksi lehden kolumnisti kertoi sen, että muut hallituspuolueet pitävät Keskustaa hankalana yhteistyökumppanina. Ja että se sai hallitusneuvotteluissa läpi paljon omia vaatimuksiaan. Jälkimmäinen väite pitää paikkansa varmuudella ja uskoisin ensimmäisenkin olevan totta. 

Tosiasia on kuitenkin myös se, että nykyisen hallituksen ohjelma on kokonaisuutena vihervasemmistolaisen jakopoliittinen. Ja sellaisena vastoin äänestäjien viime eduskuntavaaleissa osoittamaa tahtoa, sillä jakopoliittisten puolueiden eli Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Sosialidemokraattien yhteenlaskettu äänisaalis oli vain noin 37 prosenttia ja ne saivat niillä eduskuntaan 76 kansanedustajaa. Toisin sanoen vain reilu kolmannes halusi Suomea hallittavan Marinin hallituksen ohjelman mukaisesti.

Ja juuri tämä tekee Keskustasta vihervasemmiston apupuolueen eli aisankannattajan. Tämän on todennut myös Keskustan entinen puoluesihteeri. 

Asiaa ei muuta mihinkään se, että puolue houkuteltiin hallitukseen mukaan antamalla sille periksi suuressa osassa sen vaatimuksia. Vai kuvitteleeko joku, että maaseudun kuihtuva valtapuolue ja pelin politiikan mestari olisi lähtenyt mukaan ilmaiseksi?

Toki sama aisankannattajan rooli koskee Ruotsalaista kansanpuoluetta, mutta sen opportunismi ei yksinään olisi riittänyt vihervasemmiston valtaannousuun. Eikä sitä yhdeksine edustajineen olisi välttämättä edes tarvittu enemmistöhallituksen pystyttämiseen, sillä ilman sitäkin hallituspuolueilla olisi ollut 107 kansanedustajaa.  

Rautalangasta vääntämällä: HS:n kolumnistin väite on väärä siksi, että nykyisen jakopoliittisen hallituksen muodostaminen oli mahdollista vain houkuttelemalla Keskusta mukaan vihervasemmiston tukipuolueeksi. Ilman sitä maassa olisi vallassa mitä todennäköisimmin sinipunahallitus, jonka poliittinen linja vastaisi huomattavasti nykyistä hallitusohjelmaa paremmin kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. Ja juuri tästä syystä Keskustaa pitää kutsua vihervasemmiston apupuolueeksi tai aisankannattajaksi.

HS:n kolumnisti yritti kirjoituksessaan suojella Marinin hallitusta myös lyömällä kiilaa oppositiopuolueiden välille ihmettelemällä miksi "myös Kokoomus peesaa tätä pyrkimystä viljelemällä termiä, sillä myös Kokoomuksen päävastustaja on perussuomalaiset". En tietenkään tiedä syytä, mutta ehkäpä Kokoomuksessa ollaan vain rehellisiä eli siellä on ymmärretty edelle kirjoittamani logiikka. 

Lisäksi pidän mahdollisena, että poliittisen oikeistomme vanhaa suurpuoluetta on jäänyt kaivelemaan se, että syrjimällä hallitusneuvotteluiden aikana halla-aholaisia se tuli avustaneeksi Antti Rinnettä (sd) tämän pyrkimyksissä rakentaa maahamme jakopoliittinen valtioneuvosto äänestäjien tahdosta piittaamatta.  Niinpä nyt on tullut aika rakentaa uudelleen tuolloin poltettuja siltoja Suomen tulevaan valtapuolueeseen - etenkin kun Kokoomuksen ja Perussuomalaisten poliittisissa linjoissa on paljon yhtäläisyyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen politiikka on rikki
Oppositio löysi toisensa - HS hyökkäsi
Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

Paavo Lipponen on vanha mies

Paavo Lipponen (sd) palasi eilen julkisuuteen. Tarkalleen ottaen hän halusi kertoa Kokoomukselle ja koko Suomen kansalle omana näkemyksenään, että Jussi Halla-ahon johtama Perussuomalaiset olisi "äärioikeistoa".  Lisäksi hän vaati, että Kokoomuksen johdon tulisi hävetä sitä, mitä se oli tehnyt omalla hallitustaipaleellaan vuosina 2007-2015.

Juha Sipilän (kepu) hallitusta (2015-2019) hän ei kuitenkaan ottanut muistellakseen - ehkäpä siksi, että se suurelta osalta palautti Suomen kilpailukyvyn ohjelmallaan, jota olivat laatimassa monet sekä Perussuomalaisissa että Kokoomuksessa edelleen vaikuttavat poliitikot.

Kaikki kunnia vanhalle herralle, joka sai valtavaa poliittista nostetta siitä, että maamme koki 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Nokian ihmeen joko hänen kymmeniä vuosia sitten johtamansa hallituksen ansiosta tai ehkä pikemminkin siitä huolimatta. Mies itse joka tapauksessa luki eilen koko Nokian nousun oman hallituksensa ansioksi, vaikka tiettävästi suomalaisen kännykkäihmeen rakentamisen aikaan yksikään demaripoliitikko - saati Lipponen itse - ei ollut tekemässä nokialaisten tuotekehitystä, tuotantorakenteita tai markkinointia.

Lipponen on kuitenkin jo vanha mies ja eläköön siis rauhassa omissa kuvitelmissaan. Siitä huolimatta on ikävää, että hän saa julkisuudessa mustamaalata valtamedian tuella demareilta kannatusta vienyttä Perussuomalaista puoluetta, vaatia toista pääoppositiopuolueetta pyytelemään anteeksi tai väittää omalla muinaisella hallituksellaan olleen ansioita, joita sillä ei todellisuudessa ollut.

Niinpä on syytä antaa Lipposelle sana tässäkin blogissa. Ehkäpä se kuvaa parhaiten sitä, kuinka syvälle omiin päiväuniinsa tämä ikämies on jo ehtinyt vajota.

"Kokoomuksen puheenjohtajan ja koko orkesterin kauhuskenaariopropagandassa huipentuu porvareiden pitkään jatkunut ryöpytys, jossa elinkeinoelämän eräät johtajat ovat myös kunnostautuneet. Suomen poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä on tehty valheellista, SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen vastaista tarinaa."

Tämä on siis Lipposen sanoma tässä tilanteessa, jossa Suomen talous supistui demaripääministerin johdolla viimeisen vuosineljänneksen aikana 4,5 prosenttia ja viennin volyymi pieneni 8,7 prosenttia  (ja 13,8 prosenttia koko vuodessa). Myös investoinnit vähenivät 0,6 prosenttia.

Toisaalta ihan kaikki ei ole mennyt Sanna Marininkaan (sd) aikana alamäkeen: demarivetoisen hallituksen saavutuksiin voitaneen lukea myös työttömyyden kasvaminen 47 000 henkilöllä vuoden takaisesta sekä valtion budjetin alijäämän kasvaminen tuoreen budjettiehdotuksen mukaan seitsemään miljardiin euroon.

Ottaen huomioon koko maailman talouden sekoittaneen koronaviruspandemian, ei tämä kaikki tietenkään ole pelkästään demareiden syytä. Mutta se on, ettei nykyinen hallituskoalitio ole sen enempää Antti Rinteen (sd) kuin Sanna Marininkaan johdolla saattanut voimaan ensimmäistäkään päätöstä, jolla voisi edes kuvitella olevan positiivista vaikutusta Suomen talouteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Niko Kettunen: matelijoista ja sosiaalidemokraateista
Lipponen ja Kiviniemi tärkeiden asioiden parissa
So what?

Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

EU:n komissio esitti eilen 750 miljardin euron elpymisrahastoa, jonka kautta jäsenmaat voisivat saada lainoja ja suoraa tukea koronaviruksen aiheuttamasta talouden seisahduksesta toipumiseen. Tämän toteuttamiseksi Unioni ottaisi elpymisrahastoa varten lainan, jonka jäsenmaat maksaisivat takaisin samassa suhteessa kuin maat yleensä osallistuvat unionin budjettiin.

Ylen lainaaman uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Italian osuus olisi 173 miljardia, josta tukea olisi 82 miljardia ja 91 miljardia lainaa. Espanjan osuus olisi 140 miljardia, josta tukea olisi 77 miljardia ja 63 miljardia lainaa. Suomen osuus tuista olisi noin 3,5 miljardia euroa, joiden saamiseksi maksuosuudeksemme muodostuisi noin 8,5 miljardia euroa plus osuutemme lainan koroista.

On tietenkin totta, että Suomen talous nojaa vahvasti EU-maihin suuntautuvaan vientiin ja siksi elpymisrahaston nettovaikutus ei olisi edellisistä luvuista laskettu 5 miljardin + korkomenojen suuruinen tappio. Parhaassa tapauksessa komission ehdottama manööveri saattaisi muodostua Suomelle jopa kannattavaksi, vaikka asian osoittaminen jääkin jälkikäteiseksi - ja silloinkin epävarmaksi tutkimustulokseksi.

Käytännössä komission ehdotuksen taustalla on pyrkimys pelastaa Italiaan leväperäisiä sijoituksia tehneet ranskalaiset pankit sekä Espanjaan huolettomasti sijoitetut saksalaisvarat kaikkien EU-kansalaisten yhteisellä solidaarisuustaksvärkillä vähän samaan tapaan kun torpparit saattoivat aikanaan menettää varallisuuttaan isäntätilan kulujen ylitettyä käytettävissä olleet varat. Jälkimmäisestä on hyvä kuvaus esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla teoksessa.

Iltalehden jutun mukaan suomalaispuolueista SDP näyttäisi olevan varsin kritiikittä komission linjausten takana, vaikka puheenjohtaja Antti Rinne kiemurtelikin Iltalehden haastattelussa. Myös Keskusta on valmis noudattamaan komission tahtoa. Sen sijaan Perussuomalaiset katsovat, ettei ranskalaisten ja saksalaisten varojen pelastaminen suomalaisten veronmaksajien selkänahasta kerätyillä verovaroilla ole oikein.

Tilanne on hyvin samantapainen kuin Kreikan kaaduttua EU-maiden syliin. Silloinkin pelastusoperaation päämääränä oli ennen kaikkea saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastaminen. Erona on oikeastaan vain se, että Kreikan yhteydessä suomalaisia harhautettiin luulemaan, että kreikkalaiset maksaisivat lainansa joskus takaisin - nyt ei sen sijaan kainostella, vaan eteläeurooppaaisille ollaan tarjoamassa riihikuivaa rahaa saksalais- ja ranskalaisvarallisuuden pelastamiseksi.

Kreikkapaketin yhteydessä totesin, että "tutkimusten mukaan ihmiset ovat myös valmiita rankaisemaan niitä, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Näin myös silloin, kun rankaisemisesta seuraa rankaisijalle kustannuksia, mutta ei hyötyä. Erityisesti halutaan rangaista sellaisia, jotka pyrkivät hyötymään muiden yhteistyöstä kantamatta itse kortea kekoon. Tätä taustaa vastaan katsottuna suomalaiset EU-tukien vastaisesti ajattelevat ihmiset käyttäytyvät lajillemme tyypillisesti. Tosiasiahan on, etteivät ongelmiin joutuneet maat" - tällä kertaa lähinnä Italia ja Espanja - "joutuneet luonnonkatastrofin tai sodan runtelemiksi, vaan ajoivat itse itsensä vaikeuksiin holtittomalla taloudenhoidollaan". 

Erityisesti on syytä huomata, että etenkin Italian, mutta myös Espanjan, julkiset taloudet ovat olleet jo pitkään vaikeuksissa. Siten nyt puheena olevan tukipaketin laukaisemaa koronavirusta ei voi pitää niiden ongelmien perimmäisenä syynä vaan pikemminkin sinä kortena, joka katkaisi kamelin selän. 

Ja siksi myöskin ranskalaisten ja saksalaisten sijoituksiin liittyvän riskin on täytynyt olla sikäläisten pankkien ja sijoittajien tiedossa - ja niiden tuoton sen mukaista eli turvallisiin maihin tehtyjä sijoituksia parempituottoista. Toisin sanoen olemme juuri nyt matkalla pelastamassa ahneuksissaan suuria riskejä ottaneiden toimijoiden sijoituksia koronaviruksen varjolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta

Ei se hullu ole joka pyytää...

Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

Ilta-Sanomat kuvaili Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen toimintaa mielenkiintoisin sanakääntein. Sen mukaan "Marinin hallituksen ensiaskeleiden perusteella voi päätyä arvioon, että uusi, milleniaalinen poliitikkosukupolvi osaa käyttää samoja keinoja kuin edeltäjänsäkin. Riitely kulisseissa, lehmänkaupat, uhkailut, ulosmarssit ja vuodot medialle kuulostavat kovin tutuilta."

Taustalla on ennen kaikkea Vihreiden ja Keskustan välinen ristiriita siitä, mihin Suomen pitäisi pyrkiä. Pitäisikö maastamme tehdä - vaikka taloudellinen tulevaisuutemme tuhoten - maailman johtava maailmanparantaja vai sittenkin kantaa edes jonkinlaista vastuuta maamme aineellisesta hyvinvoinnista ja alueellisesta kehityksestä.

Tässä tilanteessa Keskusta on aika ajoin näyttäytynyt tulevaisuutemme pelastajana jarrutellessaan kaikista rankimpia punavihreitä utopioita. Niinpä päätin tänä aikana muistuttaa arvoisaa lukijaani siitä tosiasiasta, ettei hallituspuolueiden ja etenkin keskustan toimia arvioitaessa pitäisi unohtaa ns. suurta kuvaa.

Tarkoitan tällä sitä, että mikäli Keskusta ja myös Kokoomus olisivat aikanaan niin päättäneet, ei Antti Rinne (sd) olisi saanut poliittista tukea vihervasemmiston hallitsemalle maailmanparantajahallitukselle, vaan olisi vaalituloksen perusteella joutunut kokoamaan maahamme taloudellisesti vastuullisen hallituksen, jonka painopiste olisi ollut talouspoliittisen keskiviivan oikealla puolella.

Siksi Keskustaa ei pidä nähdä tässä tilanteessa suomalaisen talouden pelastajana, vaan hallituksen hyödyllisenä idioottina, jonka toiminta vaarantaa maamme talouden - ja siis myös ihmisten hyvinvoinnin - perusteet pitkälle tulevaisuuteen. Näin etenkin kannatuksensa uskollisimmilla tukialueilla eli syvällä maaseudulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?
Politiikan perusteet järisevät
Rinteen hallituksessa roihahti

Tekeekö Marinin kabinetti vallankumousta?

Taloussanomat on kertonut Sanna Marinin (sd) lisänneen erityisavustajiensa määrää. Hallituksella on nyt 13 valtiosihteeriä ja 69 erityisavustajaa.

Perusteeksi  avustajakaartin kasvattamiselle Marin on kertonut hallituskriisin jälkeisen poikkeuksellisen tilanteen, jota hän haluaa siis hoitaa 82 suuripalkkaisen poliittisen tukihenkilön armeijalla. Rahaa tähän palaa budjetin perusteella 11,5 miljoonaa euroa.

Omaa huomiotani tässä tilanteessa herätti kaksi asiaa. Ensimmäinen on Marinin röyhkeys sen paheksunnan jälkeen, joka kohdistui Antti Rinteen hallituksen EU:n puheenjohtajuudella perusteltuun avustajajoukkoon. Ei kai tämä tarkoita, että nuori ja kaunis pääministerimme naisvaltaisen hallituksensa kera on omasta mielestään kykenemätön hoitamaan valtakunnan asioita?

Jos näin on, on tietenkin erinomaista, että hallituksella on laaja avustajakaarti sen lisäksi, että sillä on käytössään valtionhallinnon kymmenien tuhansien virkamiesten kaarti. Sinänsä on tietenkin ikävää, ettei näistä löydy sellaista osaamista, jonka tuella Marinin kolmekymppisten hallitus uskoisi selviävänsä tässä tilanteessa.

Kysymys kuuluukin, että onko ministeriöissä tehty karmeita rekrytointivirheitä, joiden seurauksena niissä pesii veret seisauttava osaamattomuus? Vai onko niin, että Marinin kabinetti haluaa tehdä vallankumouksen suomalaisessa hallinnossa ja siksi ohittaa sen jatkuvuuden, jota suomalainen hallintojärjestelmä virkamieskaarteinen edustaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Konsultokratia tulee kalliiksi Helsingin kaupungin veronmaksajille
Poliittinen virkanimitys
Julkisen sektorin liiat virkamiehet

Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä

Muunnellun totuuden kertomisesta kiinni jäänyt hallitusneuvottelija Antti Rinne (sd) teki kaksi kysymystä, joista ensimmäisen saattoivat hyväksyä vain hänen johtamaansa edelliseen hallitukseen kuuluvat puolueet. Hänen seuraajansa selviää puolestaan tänään, kun SDP asettaa oman ehdokkaansa tehtävään.

Pääministerin nimen lisäksi mielenkiintoisin kysymys hallitusta muodostettaessa on Antti Rinteen asema jatkossa: kehtaako hän kaiken tapahtuneen jälkeen korottaa itsensä ministeriksi vai ymmärtääkö asemansa poliittisena ruumiina. Ja jos jälkimmäistä, muodostuuko uuden pääministerin asema edellisen marionetiksi. Tämä vaara on erityisen suuri, mikäli maan hallitusta ryhtyy johtamaan Rinteen tukema Sanna Marin.

Toinen oleellisen kysymys liittyy Pekka Haaviston (vihr) asemaan nyt kun on paljastunut, että hän aiemman ministerinpestinsä aikana sortui mitä ilmeisimmin laittomuuksiin lisätäkseen islamilaisen terrorismin vaaraa maassamme. Se ei sinänsä ollut yllätys ottaen huomion Haaviston aiemmat vaikeudet pysyä totuudessa, mutta epäilemättä Rinteen aseman ohella merkittävin henkilökysymys siinä palapelissä, josta muodostuu Suomen kansan luottamus hallitukseensa.

Itse asiassa, tämän hallitusepisodin suhteen on valitettavan kuvaavaa se, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) kirjautti Rinteen kysymykseen puolueensa hallitukseen osallistumiselle sen, että "kaikki hallituspuolueet sitoutuvat rehellisyyteen ja edellyttävät ministereiltä totuudessa pysymistä". Absurdilta kuulostava vaatimus on tässä tilanteessa perusteltu, vaikka Suomen perustuslain mukaan "ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittiset broilerit A-studiossa
Kävelevät aikapommit tulevat Suomeen ennemmin tai myöhemmin
Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

Poliittiset broilerit A-studiossa

Katselin eilen A-studion keskustelua, jonka aluksi kaksi puhtaaksi viljeltyä ns. poliittista broileria päästeli jargonia toimittajan kysymyksiin siihen malliin, että tämä näytti ajoittain hermostuvan saadessaan kysymyksiinsä tyhjän jauhantaa ja jäädessään kerta toisensa jälkeen vaille todellisia vastauksia. Kyse oli poliittista peliään pelaavista pääministeriehdokas Sanna Marinista (sd) ja hänen ehdokkuutensa mahdollistaneesta Katri Kulmunista (kepu).

Jargonista jäi käteen vain se, että molemmat keskustelijat vakuuttivat tulevan hallituksen pitävän kiinni nykyisestä hallitusohjelmasta. Selväksi tuli myös se, että naisten keskinäisen suhteen laatuun oli molempien vaikea vastata, vaikka pitkän kiemurtelun jälkeen sen väitettiin olevan jopa ystävyyden asteella. Uskoo ken tahtoo.

Keskusteluun osallistuivat myöhemmin oppositiojohtajat Jussi Halla-aho (ps) ja Petteri Orpo (kok). Heidän taktiikkansa televisiota katsovan kansan edessä olivat hyvin erilaiset, mutta toisiaan mainiosti täydentävät.

Halla-aho kertoi - luullakseni aivan oikein - että perimmäinen syy Antti Rinteen (sd) eroon pääministerin paikalta oli erityisesti Keskustan, mutta myös SDP:n kannatuksen katoaminen pääministerin sekoillessa ja valehdellessa. Samalla hän haastoi - luullakseni aivan oikein - Kulmunia siitä, ettei tavallinen Keskustan kannattaja ole hallitusohjelman takana. Tässä yhteydessä Kulmunin hermo petti ja broilerista kuoriutui ärhäkkä vastaanväittäjä.

Orpo puolestaan - luullakseni aivan oikein - kertoi, että hallitusohjelma on katastrofi Suomen julkisen talouden kannalta. Sen perusteella hän tarjosi Kokoomusta mukaan tulevaan hallitukseen, tai ainakin tarjosi puolueensa vaihtoehtobudjettiin kuuluvia ratkaisuja hallituksen hyödynnettäväksi.

A-studion lopussa oli lyhyt asiantuntijoiden arvio keskustelusta. Siinä Yle sortui jälleen politikointiin ruotiessaan molempien hallituspuolueiden ja Kokoomuksen edustajan edesottamuksia, mutta vaietessaan kokonaan Halla-ahon esille tuomista seikoista. Tällainen mediapeli on syrjintää vaikenemalla sen osapuolen näkemyksistä, joista ei pidetä.

Niin tai näin. Suomelle on tulossa on uusi hallitus, jossa muutamista henkilövaihdoksista huolimatta tehdään politiikkaa vanhalla linjalla. Ja Antti Rinteen jatkaessa SDP:n puheenjohtajana tulee hallituksen takapiruna toimimaan edellinen pääministeri - ainakin mikäli hän saa nostetuksi Marinin pääministerin paikalle eli kiitollisuudenvelkaan itseään kohtaan. Tämä ei tule ainakaan helpottamaan ilmiselvästä luottamuspulasta kärsivien päähallituspuolueiden yhteistyötä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antti Rinteen poliittisen uran jälkinäytös
Silmänkääntötemppu
Karkottaako Rinteen sairastelu työväen?

Antti Rinteen poliittisen uran jälkinäytös

Pääministeri Antti Rinteen poliittisen uran huippu on päättymässä muunnellun totuuden kertomiseen. Jäljellä on enää jännitys siitä eroaako hän itse ja pelastaa hallituskoalitionsa vai jatkaako arvotonta näytelmäänsä koko hallituksen kaatavaan välikysymykseen asti.

Tässä tilanteessa on positiivista se, ettei pääministeri selvinnyt kieroilustaan uhraamalla omistajaohjausministerinsä. Hyvin mielenkiintoisena pidän myös sitä, että puheenjohtaja ja ministeri Maria Ohisalo (vihr) puolueineen oli valmis tukemaan totuudesta lipsuvaa pääministeriään. Tekevätköhän Vihreiden äänestäjät siitä johtopäätöksiä?

Nähtäväksi jää myös se, kadottaako SDP puolueena jo ennestään romahtanutta luottamustaan äänestäjien parissa. Ja sen seurauksena entisestään alentunutta kannatustaan. Tähän vaikuttanee myös se, että ymmärtääkö Rinne itse ottaa eron puolueensa puheenjohtajuudesta, tai tekeekö puolue eropäätöksen hänen puolestaan - vai jääkö hän jostain käsittämättömästä syystä edelleen taakaksi sen johtoon.

Demareiden kannalta on nähtävä erinomaiseksi asiaksi se, että elämme nyt vasta vaalikauden alkupuolta. Siten Rinteen aiheuttaman negatiivisuuden kierteen oikaisemiseksi on aikaa vielä yli kolme vuotta.

Rinnettä kaatamassa olevan Keskustan kannalta keskeinen kysymys liittyy siihen katsotaanko nyt käynnissä oleva näytelmä äänestäjien parissa sankariteoksi vai pelin politiikaksi. Eli kääntääkö puheenjohtaja Katri Kulmunin ja hänen puolueensa toiminta puolueen syöksyvän kannatuksen nousuun.

Kysymys ei ole pikkuasiasta, sillä Maalaisliiton perillisen poliittinen koti maaseudulla on hiljalleen tyhjenemässä väestöstä. Ja siksi sen olisi löydettävä uutta kannattajapohjaa myös suurista kaupungeista, mikäli tarkoituksena on säilyä merkittävänä tekijänä suomalaisessa politiikassa.

Suurilla oppositiopuolueilla eli Perussuomalaisilla ja Kokoomuksella ei tässä tilanteessa ole periaatteessa kuin voitettavaa. Tosin niidenkin pelin politiikan kannalta olisi ollut parasta, mikäli Rinne olisi jatkanut sekoiluaan hallituksensa johdossa mahdollisimman pitkään. Näin oppositio olisi voinut kerätä hänen menoaan ihmetteleviä äänestäjiä taakseen.

Tapahtunut on nyt kuitenkin tapahtunutta ja siksi oppositiopuolueiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen, jossa hallituksen toiminta näyttäytyy ehkä nykyistä fiksumpana. Sellainen saattaisi rajoittaa niiden kannatuksen kasvua, mutta samalla ehkäisisi Suomen ajautumista toimintakelvottoman hallituksen ohjattavaksi, kuten tapahtui Kataisen sateenkaarihallituksen aikana. Valitettavasti toimivakaan punaviherhallitus ei luultavasti tule tekemään Suomen talouden kannalta parasta mahdollista politiikkaa, vaan keskittynee jatkossakin maailmanparantamiseen, vastikkeettoman rahan jakamiseen ja siltarumpuihin.

Siinä mielessä koko Suomen kannalta onnellisin ratkaisu olisi uusien vaalien järjestäminen. Tämä ei kuitenkaan vaikuta tilkkaakaan todennäköiseltä, koska ns. järjestelmäpuolueen paikkamäärä hupenisi liikaa Perussuomalaisten hyväksi, mikäli vaalit pidettäisiin juuri nyt. Tosin sen kannatus saattaa huveta vieläkin enemmän reilun kolmen vuoden kuluttua kun vaalit järjestetään joka tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvoitus
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

Pääministeri Antti Rinnekin (sd) on huomannut, että autoilijoiden rankka yliverotus on ollut suuressa roolissa hyvinvointivaltion pohjattoman kassan täyttämisessä. Tai tarkemmin sanottuna hän on huomannut, että liikenteen päästöverojen säätämisessä on sellainen riski, että niillä on toivottu vaikutus, jolloin verotulot väistämättä pienenevät. Aatteensa mukaisesti hän siis kaipailee uusia veroja.

Hänestä "on erityisen vastuutonta, että poliitikot höynäyttävät kansalaisia sanomalla, ettei pienen kansan tarvitse tehdä mitään ilmastoasioissa. Se on sellaista päänsä pensaaseen laittamista. Seuraavat sukupolvet eivät anna anteeksi, jos tällainen välinpitämätön linja toteutuu."

HS:n toimittajan mielestä Rinne tarkoitti perussuomalaisia. En tiedä onko hän oikeassa, mutta nyt kun Luonnonvarakeskuksen arvio metsiemme hiilinieluista on uusien mittaustulosten myötä alentunut, ovat poliitikot rientäneet etsimään yhä kovempia ratkaisuja pitääkseen Suomen ilmastonmuutoksentorjujien kärkikaartissa.

Esimerkiksi Pentti Linkolan oppityttönä tunnettu ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) kiirehti kertomaan, että tulossa on energia- ja liikenteen verotuksen sekä yritystukien perinpohjainen uudistus. Toisaalta pääministeri Antti Rinne pani jäitä ministerinsä hattuun toteamalla, että "tämän hallituksen liikenteeseen liittyvä veropolitiikka ei tule kurjistamaan ihmisiä. Ohjauspolitiikan pitää olla oikeudenmukaista ja kohtuullista."

Oikeudenmukaisuudesta puhui myös keskustapomo Katri Kulmuni ja puolusti suomalaista eläintuotantoa. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu turvepelloille, sillä Luken laskelmien johtopäätöksissä ehdotetaan muun muassa turvemaiden viljelystä luopumista.

* * *

Tässä asiassa toimittaja Piia Elonenkin oli oivaltava huomatessaan, että tässä on vaarana jopa se, että viljelijät menettäisivät oikeuden käyttää maitaan. Siihen saatiin sopiva ennakkotapaus juuri korkeimmasta hallinto-oikeudesta, joka vahvisti Vantaan kaupungille oikeuden ryöstää perintötilan maat ns. yleisen tarpeen perusteella.

Tilan asioita hoitanut henkilö totesikin asiasta sattuvasti, että kyseessä oli "sosialismin voitto", joka antaa "kunnille rajattomat mahdollisuudet kasvattaa maaomaisuuttaan pilkkahintaan". Tähän minulla on lisättävänä vain se, ettei valtio poikkea tässä suhteessa millään tavoin kunnista, vaikka perustuslaissa säädetäänkin, että "jokaisen omaisuus on turvattu".

Selvästä sanamuodosta huolimatta tämän lakipykälän jatkona mainitaan myös, että "omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla". Vantaalaistilan tapauksessa tätä ei de facto noudatettu, sillä yksityinen toimija oli tarjonnut siitä aiemmin kymmenen miljoonaa euroa, mutta kaupunki pystyi kaavoitusmonopoliaan käyttäen pakottamaan tarjoajan vetäytymään, jotta se itse pystyisi lunastamaan maan pilkkahintaan eli noin neljänneksellä tilan tosiasiallisesta markkina-arvosta.

On siis syytä seurata, minkälaisia päätöksiä Rinteen hallitus tekee ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Eli löytääkö sekin Vantaan kaupungin tapaan mafiamaisia keinoja perustuslain omaisuudensuojan murtamiseksi ja Suomen viemiseksi astetta lähemmäs entisen Neuvostoliiton poliittista perintöä.

* * *

Lopuksi haluan palauttaa arvoisan lukijan mieleen sen, että oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos niin suuri uhkakuva kuin väitetään tai ei, on ihmiskunnan - tai ainakin sen kehittyneimmän osan - teknologinen kehitys menossa eteenpäin, ja ratkaisee tarvittaessa myös kasvihuonekaasu- eli ilmastonmuutosongelman. Siitä syystä aikamme ylivoimaisesti suurin uhka on maailman kehitysmaalaistuminen eli ihmiskunnan innovaatiopotentiaalin katoamisriski - asia, jota siirtyminen kohti sosialismia ei historian valossa ainakaan lisää.

Kehitysmaalaistumisen ja samalla ilmastonmuutoksen torjunnassa avainasioita ovat kehitysmaiden väestönkasvun pysäyttäminen sekä länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen suitsiminen sellaisiin mittoihin, etteivät niiden yhteiskuntarakenteet sorru. Valitettavasti nämä ovat asioita, josta Krista Kiuru, Antti Rinne tai Katri Kulmuni eivät ole juurikaan pitäneet meteliä.

Edellisiin liittyen kolmas suuri tekijä on ilmastoahdistuksen ja myös länsimaisen nuorison vuosi vuodelta kasvaneen hedonismin seurauksena uhanalaistunut länsimaisen väestön uusiutuminen. Mikäli Suomen ja muun Euroopan kantaväestö on siirtynyt pysyvästi lasku-uralle, tulee väestönvaihto väistämättä tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Rinteen hallituksessa roihahti
Laillinen varkaus Vantaalla

Tuoreet maahanmuuttouutiset vaativat ratkaisuja

Kyselin heinäkuussa, että rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin. Eilisen päivän uutiset sen kertoivat - tai siis vahvistivat että asia on juuri näin.

Tarkoitan sitä kesäistä tapausta, jossa kosovolaistaustaisten sukujen riidat johtivat murhayritykseen keskellä päivää Helsingin keskustassa. Siis samaan tapaan kuin Ruotsissa käydään maahanmuuttajien välisiä viikottaisia tulitaisteluja (yksi jos toinenkin esimerkki), joissa suvut, klaanit ja jengit toimivat suuntaviivojen määrittäjinä. 

Kampin tapauksen perimmäiset motiivit eivät ole poliisin tiedossa. Eivätkä ne juuri koskaan ole Ruotsissakaan. Sen sijaan on selvää, että tällaiset sukujen väliset taistelut ovat pitkälti tuontitavaraa molemmissa maissa.

Siksi toistan aiemman näkemykseni, jonka mukaan on tullut aika "kiittää" edellistä ja nykyistä hallitusta, jotka ovat sallineet nytkin puheena olevan ammuskelun tapahtua. Sekä vaatia ministeri Ohisalolta (vihr) ja pääministeri Rinteeltä (sd) toimia tilanteen korjaamiseksi.

* * *

Eilen kuulimme myös toisen järkyttävän maahanmuuttouutisen. Sen mukaan Britanniasta löytyi rekka, jonka kontissa oli peräti 39 kuollutta maahanpyrkijää.

Tapauksen johdosta jäin miettimään, että koska meillä ryhdytään ajattelemaan järkiperäisesti tätä nykyaikaisen kansainvaelluksen problematiikkaa. Ja minimoidaan Euroopan vetovoima kehitysmaalaisten silmissä luopumalla nykyisen kaltaisesta turvapaikkapolitiikasta, lopettamalla laittomien maassaolijoiden hyysääminen sekä sanktioimalla laittoman työvoiman käyttö riittävän vahvasti sekä valvomalla sitä tehokkaasti.

Näin saataisiin laiton maahanmuutto loppumaan tai ainakin vähenemään oleellisesti - ja samalla nähdyn kaltaiset tulijoiden joukkokuolemat loppumaan niin rekkojen konteista kuin Välimereltäkin. Nyt kehitys on toisensuuntainen: sen mukaan Britanniaan on tänä vuonna pyrkinyt viimevuotista enemmän tulijoita. Ja muistamme toki senkin, että Turkista on juuri lähtenyt ihmisvyöry Kreikan saaristoon.

Vihervasemmiston suunnasta usein esitetty ratkaisukeino laillisten vaellusreittien rakentamisesta ja maahanmuuttajien "oikeuksien" turvaamisesta eli maahanjäämisen ehtojen automatisoimisesta ei ole toimiva ratkaisu. Halukkaita tulijoita on siihen aivan liikaa ja rajojen avaaminen johtaisi nopeasti ainoastaan maahanmuuttajien ja kantaväestöön kuuluvien ihmisten välisen polarisaation kasvuun ja luultavasti jollain aikavälillä myös sen eskaloitumiseen rajuksi väkivallaksi.

Siksi kysyn, että milloin ja miten maanosamme poliitikot - ja Suomessa erityisesti ministeri Ohisalo (vihr) ja pääministeri Rinne (sd) - aikovat reagoida tilanteen korjaamiseksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa
YK, Lesboksen pormestari ja Oxfam EU:ta vastaan
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?

Arvoitus

Mikä on helppoa kuin heinänteko? No tietenkin jakopolitiikan mukainen budjetti, jossa kaikki hallituspuolueet saavat eikä kukaan jää ilman.

Tämän osoitti Antti Rinteen (sd) hallitus, joka teki budjetin nopeammin kuin valokopiot sen käsittelijöille. Ja otti samalla pari miljardia velkaa sekä päätti kaupata yhteistä omaisuuttamme vajaalla miljardilla.

Jatkossa yhteisten varojemme käyttö sidotaan työllisyyden kehitykseen, eli siihen, että saavutamme 75 prosentin työllisyysasteen. Oppositiojohtajat Petteri Orpo (kok) ja Jussi Halla-aho (ps) ovat epäileväisiä.

Ensimmäisen mukaan työllisyystoimet eivät ole riittäviä ja jälkimmäisen mukaan ne vähätkin ovat luonteeltaan sosialistisia. Lisäksi on syntynyt epäilys siitä onko hallituksen tavoite todellinen vai pikemminkin teoreettinen.

Suurimmalle osalle palkansaajista hallituksen toimet tarkoittavat kiristyvää verotusta. Professorin palkalla tämä tarkoittaa yli 400 euron kiristymistä ja jo 2300 euron palkalla pääsee maksamaan 30 euroa vuodessa lisää hallituksen mällättäväksi. Vain aivan pienituloisimpien palkkaverotus kevenee.

Tosiasia on kuitenkin, että näillä mennään seuraava vuosi. Olkoon Suomi siis siunattu ja löytäköön jostain sen viisastenkiven, jonka avulla maan talous lähtee lentoon ja saavuttaa tuon 75 prosentin työllisyysasteen.

Siinä helpottaa hiukkasen se, että työssä käyvien ikäluokkien koko pienenee vuosi vuodelta. Veronmaksajan rasitusta tämä ei kuitenkaan pienennä, sillä maahanmuuton seurauksena koko väestön määrä on edelleen kasvussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet

Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä

EU järjesti keskustelutilaisuuden Unkarin oikeusvaltiotilanteesta. Sen tuoksinassa pääministerimme Antti Rinne (sd) kertoi, että esimerkiksi suomalaiselle on vaikea selittää, miksi rahaa menee maille, jotka eivät noudata EU:n perussopimuksessa listattuja arvoja.

"Asia on yksinkertainen. Jos suomalaiset maksavat enemmän kuin saavat takaisin, rahan on mentävä sellaisiin asioihin, joita he arvostavat", Rinne sanoi.

Olen pääministeriin kanssa pitkälti samaa mieltä. Ja juuri siksi edellytän, että hänen mainitsemansa periaate on yleinen, eli koskee kaikkea julkista rahankäyttöä, jota ei voi katsoa itsensä takaisin maksavaksi sijoitukseksi. 

Otan asiasta kolme esimerkkejä.

Tuoreen kyselyn mukaan puolet vastaajista olisi valmis vähentämään pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittumista kotiseuduilleen. Vain vajaa viidennes ottaisi heitä lisää. Maamme viherpunamultahallituksen on siis pääministerin mainitseman periaatteen perusteella toimittava tehokkaasti humanitaarisen maahanmuuton vähentämiseksi.

Vähän vanhemman kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta haluaa, että ruotsin kielen opiskelu olisi vapaaehtoista. Maamme viherpunamultahallituksen on siis pääministerin mainitseman periaatteen perusteella muutettava Ruotsin kielen opiskelu vapaaehtoiseksi.

Suomalaiset kannattavat myös kehitysyhteistyötä. Ja siinä nimenomaisesti naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien kohentamista sekä koulutusta. Maamme hallituksen päätös rajuista kehitysyhteistyövarojen lisäämisestä on siis lähtökohtaisesti pääministerin linjausten mukainen.

Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava vanha sanonta, jonka mukaan "ei kannettu vesi kaivossa pysy". Sen osoitti jälleen kerran todeksi tämän aamun Ylen uutinen, jonka mukaan Yhdysvaltain johdolla tapahtuneen Taleban-hallinnon syrjäyttäneen liittoutuman on ollut nöyrtyminen äärijärjestön edessä ja ryhtyminen neuvotteluihin sen paluusta takaisin valtaan. Näin siitä huolimatta, että sillä on - ainakin Ylen jutun mukaan - vain vähäinen kannatus maan väestön parissa, vaikka se hallinnoikin 43 prosenttia pinta-alasta.

On siis syytä toivoa, että hallituksen kehitysapuvarojen nostaminen noin sadalla miljoonalla - samoin kuin muutkin tähän tarkoitukseen syydettävät verovarat - käytetään nimenomaisesti tyttöjen asemaan ja oikeuksiin sekä koulutukseen. Ja että sille on vastaanottavissa yhteiskunnissa selkeä väestön hyväksyntä, jotta veronmaksajien piikkiin tapahtuva lainanotto - noin 600 euroa nelihenkistä lapsiperhettä kohden vuodessa - niiden auttamiseksi ei valu hukkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen

Näin sadepäivän ratoksi päätin - Timo Haapalan jutun luettuani - perehtyä Suomen hallituksen budjettiesityksiin. Nykyisen esityksen löysin Helsingin Sanomien ja aiemmat valtioneuvoston nettisivuilta. Tai oli nykyinen esityskin siellä, mutta en jaksanut alkaa laskea yhteen eri hallinnonalojen summia, kun HS:n toimittaja oli sen jo tehnyt.

Mutta takaisin asiaan. Päätin yhdistää keräämäni tiedot alkuperäisistä budjeteista vuodesta 2015 lähtien alla olevaan kuvaan, jossa Y-akselina ovat miljardit eurot ja X-akselilla vuodet. 

Toki tiedossani oli, että Rinteen hallitus on - Haapalan sanoin - "höyli" rahankäytössään. Mutta ehkäpä yllä oleva kuva osoittaa, että muutos edellisen eli Sipilän (kepu) hallituksen rahankäyttöön on todella huomattava, eikä siksi voi olla vaikuttamatta tulevaisuuteemme.

Vielä pahemmaksi asian tekee se, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, että edellinen hallitus sai valtion velkaantumisen nopean kasvun pysähtymään vasta viime vuonna. Siitä piirsin kuvion vuosilta 2010 - 2018.

Kuvasta ei näy kuluvaa eikä tulevaa vuotta, mutta ensi vuoden budjetissa velan on suunniteltu kasvavan kertaheitolla peräti 2,3 miljardia euroa, minkä lisäksi valtion omaisuutta myytäneen muutamalla miljardilla eurolla. Tämä kaikki siis juuri nyt kun maailmantalous on sakkaamassa ja aktiivi-ikäinen väestö vähenemässä. 

Toki menojen lisääminen talouden hidastuessa on keynesiläisittäin perusteltua, mutta vain, jos nousukaudella olisi tosissaan säästetty. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa Sipilän hallitus onnistui vasta tasapainottamaan tilanteen, mutta ei lisäämään maamme taloudellista liikkumavaraa.

Entä mihin tuo rajusti kasvava budjetti sitten käytetään? 

Hallinnonaloista kasvussa vuodesta 2019 ovat seuraavat: eduskunta, ulkoministeriö (pelkkään kehitysyhteistyöhön sijoitetaan 98 miljoonaa euroa uutta rahaa), puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö (merkittävä 104 miljoonan euron lisäys korkeakouluille ja tutkimukseen), liikenne- ja viestintäministeriö (erityisesti perusväylänpitoon pannaan rahaa, mistä kiitos jo etukäteen), työ- ja elinkeinoministeriö (siellä kiinnostavin erä on euromäärältään pienehkö, mutta prosentuaalisesti suuri (158 %) maahanmuuttajien kotouttamis- ja työllistämisrahan lisäys) sekä ympäristöministeriö. Kaikkien muiden hallinnonalojen määrärahat pienenevät.

Nähtäväksi jää, mihin tällä budjetilla päästään vuoden kuluessa. Haapalan näkemyksen mukaan lisääntyneet budjettimenot syödään saman tien. Näin asia pitkälti lieneekin, mutta on budjetissa myös jonkin verran tulevaisuuteen tähtääviä investointeja - sellainen on esimerkiksi huomattava lisäys korkeakoulu- ja tutkimusmenoihin, jonka vaikutus tosin näkyy vasta vuosien kuluttua nyt alkavien talousongelmien jo alkaessa hellittämään.

Kaiken kaikkiaan budjetissa kuitenkin näkyy selvimmin hallituksen usko valtakunnan keskusjohtoiseen johtamiseen, sillä mistäpä muustakaan suuret julkisten menojen lisäyksen kielisivät. Maahanmuuttajien ja kehitysyhteistyövarojen lisäykset puolestaan kertovat yli reaalitodellisuuden menevistä maailmanparannushaluista. 

Näillä kuitenkin mennään, sillä Keskustan mukaan lähteminen vihervasemmiston kelkkaan ja Petteri Orpon (kok) typerä arvopohja hallitusta muodostettaessa ratkaisivat Suomen suunnan meneillään olevaksi vaalikaudeksi - vaalitulostahan se ei heijasta. Mahdollisista tuhoista tai saavutuksista nautitaan sitten seuraavalla vaalikaudella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi

Valtionvelka kääntyi laskuun

Valmistellaanko Välimerellä uutta pakolaisvyöryä?

Yleisradio kertoi, että turvapaikanhakijaralli Turkista Kreikkaan on jälleen vilkastunut. Liikkeellä ovat ennen kaikkea afgaanit ja syyrialaiset.

Koko Välimeren alueella vastaavaa lisäystä ei kuitenkaan ole tapahtunut - kiitos siitä kuulunee Italian paljon mediatilaa saaneelle jämäkälle toiminnalle. Nyt kun saapasmaan hallitus on vaihtumassa on siis syytä toivoa, ettei maan politiikka tässä suhteessa muutu.

Riski tähän on kuitenkin varsin suuri, koska hallitusta Viiden tähden liikkeen kanssa muodostavan Demokraattisen puolueen johtaja Nicola Zingaretti tunnetaan vasemmistolaisena sosiaalidemokraattina ja vihreän politiikan ajajana. Lisäksi hän on pullikoinut Italian aiempaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Jos Italian uusi hallitus tuhoaa edeltäjänsä maahanmuuttopoliittiset saavutukset - kuten lienee todennäköistä - on luultavaa, että Eurooppaan vyöryy uusi vuoden 2015 tapahtumia muistuttava kehitysmaalaisten kansainvaellus. Kysymys tässä tilanteessa kuuluu, että miten  viherpunamultahallituksemme suhtautuu sen Suomeen johtaviin haaroihin.

Vuoden 2015 Suomeen saapuneiden vyöryllehän oli kaksi pääsyytä. Niistä ensimmäinen oli pääministerin järjetön "asuntokutsu" ja toinen Ruotsin törkeä toiminta ihmisvirtojen ohjaamiseksi maahamme. Siten on toivottava, ettei Antti Rinne (sd) tai muu hallitus ryhdy edeltäjänsä mallin mukaisiin kutsuihin. Ja että se toimii tehokkaasti myös silloin jos Ruotsi jälleen ryhtyy aktiivisesti ohjaamaan ihmisiä kohti Torniota.

Valitettavasti Rinteen hallituksen tähänastiset toimet eivät juuri herätä luottamusta. Erityisesti sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) näyttäisi tässä suhteessa olevan täysin ymmärtämätön ja siten kyvytön hoitamaan tehtäväänsä mahdollisesti tulossa olevassa kriisitilanteessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-poliitikkojen toimet johtavat radikalisoitumiseen
"Ei tarvitse olla vihainen maahanmuuttajille, vaikka he välillä raiskaavat yhden tai kaksi pikkutyttöä"
Ketkä ovat syyllisiä Lesboksen leirin kauhuihin?

Suomalaiset nihkeitä Välimeren taksiliikenteen tukemiselle

Saksa on alkanut ottaa vastaan jihadistien lapsia Syyriasta. Ensimmäinen erä sisälsi neljä lasta, mutta jatkossa on tarkoitus järjestää paljon suurempi ISIS-lasten joukkomuutto germaanien elätettäväksi ja kasvatettavaksi. Toivottavasti heistä yksikään ei kasvaessaan kiitä pelastajiaan terroriteoilla, raiskauksilla tai muilla väkivallanteoilla.

Suomi ei ole vielä muotoillut selkeästi kantaansa ISIS-lapsiin, mutta on selvää, että rajoillemme ilmaantuvat maamme kansalaiset otetaan vastaan. Tämän takaa perustuslakimme. Sen sijaan olisi hämmästyttävää, jos maamme hallitus ryhtyisi aktiivitoimiin heidän pelastamisekseen, vaikka kantaväestöön kuuluvien henkilöiden on annettu jopa kuolla korvaa lotkauttamatta.

Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoi Reykjavikissa, että erilainen suhtautuminen maahanmuuttoon on uhka pohjoismaiden väliselle toveruudelle. Tällä hän viittasi Ruotsin ja Tanskan kiristyneisiin väleihin, joihin epäilemättä vaikutti eteläruotsalaisten maahanmuuttajien tekemä Kööpenhaminan verotoimiston räjäyttäminen.

Suomessa on viime aikoina puhuttanut se, että Rinteen hallitus päätti osallistua Välimeren taksiliikenteen tukemiseen, eli loppusijoittaa sen maksavia asiakkaita meidän elätettäväksemme. Nyt on Maaseudun tulevaisuus tuonut tietoa suomalaisten näkemyksiä asiasta, mistä sille kiitos.

Tulosten mukaan 47 % suomalaista vastustaa tällaista maahanmuuttoaktiivisuutta ja vain 37 % kannattaa sitä. 16 %:lla ei ole asiaan kantaa. Siten on selvää, ettei hallituksen toimilla ole kansalaisten hyväksyntää, mutta nähtäväksi jää, onko tällä mitään merkitystä.

Tai no. Mikäli Suomi tukee jatkossakin Välimeren taksibisnestä, saattaa sillä olla vaikutusta seuraavien vaalien tuloksiin. Välimeren yli tulijoiden vastaanottamista vastustivat nimittäin selvimmin Perussuomalaisten ja Keskustan kannattajat.

Siten nyt nähdyn kaltaisen holtittoman maahanmuuttopolitiikan jatkaminen on vaaraksi erityisesti hallituspuolue Keskustalle. Heidän kannattajiensa näkemysten vastainen toiminta saattaa nimittäin johtaa näiden äänestyskäyttäytymisen muutokseen siten, että he siirtyvät maahanmuuttoasioissa ainoan kansalaisten enemmistön tahtoa heijastavan suomalaispuolueen kannattajiksi. Tästä varoittavana esimerkkinä toiminee soinilaisten perussuomalaisten kannatuksen katoaminen edellisen hallituskauden aikana.

Lopuksi on syytä todeta jälleen kerran, että myös suomalaisten nihkeydelle maahanmuuttopolitiikkaan on hyvät syyt. Sen osoittaa tänä aamuna lukemani uutinen, jonka mukaan geelitukkainen irakilaismies oli tuomittu ehdonalaiseen 14-vuotiaan tytön raiskauksista, mutta hänen epäillään tuomiosta huolimatta jatkaneen entiseen tapaan raiskaamalla uuden uhrin törkeästi kolmena peräkkäisenä päivänä.

Tässä yhteydessä lienee turha kysellä niiden poliitikkojen ja virkamiesten vastuuta, jotka olivat aikanaan päästäneet geelitukan Suomeen. Tai niiden hovioikeuden jäsenten syyllisyyttä, jotka päästivät miehen tämän edellisten tekojen jälkeen ehdonalaiselle. Mutta toivottavasti voimme kuitenkin luottaa äänestäjäkuntaamme, jotta se valitsee jatkossa sellaisen eduskunnan, joka noudattaa kansan tahtoa ja lopettaa tämän hulluuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa tuomitsi vallankaappauksen
Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet
Suomalaisten mielestä kulttuuri ja uskonto ovat seksuaalirikosten tärkeimpiä selittäjiä

EU-poliitikkojen toimet johtavat radikalisoitumiseen

Eurooppalaisten poliitikkojen kuten Emmanuel Macronin, Angela Merkelin, Antti Rinteen (sd) ja Maria Ohisalon (vihr) aktiivisuus ihmissalakuljettajien auttamiseksi on jälleen tuottanut tuloksia. Välimerellä ranskalais-norjalainen yhteistyö on nimittäin jälleen johtanut suuren Eurooppaan pyrkijöiden joukon noutamiseen Libyan rannikolta Ocean Viking -nimiseen alukseen.

Seuraava jakso tässä näytelmässä näytellään EU:n sisällä, kun Ocean Viking etsii rantautumispaikkaa. Italian Matteo Salvini on nimittäin kieltäytynyt päästämästä siirtolaisia maihin, jos muut EU-maat eivät suostu auttamaan ja ottamaan heitä vastaan. Nähtäväksi jää, ryhtyykö Suomen hallitus jälleen ihmissalakuljettajien rengiksi ottamalla jälleen nipun tulijoita kotimaahamme.

Tulijat ovat ilmiselviä elintasopakolaisia, sillä heidän lähtömainaan mainitaan mm. Senegal, Sudan ja Norsunluurannikko, joista he ovat lähteneet Libyaan työskentelemään. Libyan valtataistelun seurauksena he eivät kuitenkaan ole palanneet rauhallisiin kotimaihinsa, vaan ovat lähteneet leveämmän leivän perässä kohti pohjoista.

Nähtäväksi jää kuinka kauan eurooppalaiset poliitikot haluavat tukea Välimeren ihmissalakuljettajia. Varmaa on kuitenkin, että meritaksiliikenne uhreineen jatkuu yli Välimeren täsmälleen yhtä kauan kuin sen tukeminen jatkuu.

Samalla on selvää, että saamme yhä enemmän maahanmuuttajien tekemiä rikoksia raiskauksista terrorismiin sekä sen vastareaktiona eurooppalaisten joukossa tapahtuvaa poliittista polarisoitumista, jonka ääri-ilmiönä tullaan näkemään myös äärimmäistä radikalisoitumista. Näiden molempien ehkäisemiseksi olisi hyvä ymmärtää, että perimmäisiä syyllisiä molempiin ilmiöihin ovat johtavien eurooppalaisten poliitikkojen maahanmuuttopoliittiset linjaukset. Ja että näillä on myös vapaat kädet lopettaa tämä kehitys kieltäytymällä tukemasta Välimeren ihmissalakuljettajien toimintaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johtiko EU:n, Rinteen ja Ohisalon aktiivisuus kuolonuhreihin?
Kahdeksasta tuli kolmetoista
Vihervasemmiston hallitus ryhtyi tukemaan ihmissalakuljettajia

Kuinka sosialismi lisääntyy suomalaisessa yhteiskunnassa

Olen usein todennut, että Antti Rinne (sd) ja hänen puolueensa hakevat kannatusta vastuuttomalla jakopolitiikalla. Eli siirtämällä ihmisten ansioita verotuksen kautta viranomaisten käytettäväksi, vaikka sille ei todellakaan ole suomalaisten enemmistön antamaa oikeutusta.

Eilen saimme jälleen esimerkin siitä, mitä demareiden jakopolitiikka tarkoittaa käytännössä. Pääministeri Rinne nimittäin kertoi, ettei edellisen hallituksen säätämää aktiivimallia leikkureineen pureta kokonaan, vaan siitä jätetään voimaan työttömyyskorvausta eli verovarojen kulutusta nostava aiempaa lyhyempi omavastuuaika.

Edellinen eli Juha Sipilän (kepu) hallitushan päätti lyhentää omavastuuaikaa, koska sen kustannukset voitiin kattaa ns. viiden prosentin leikkurin ansiosta. Nyt tuo tulolähde katoaa, mutta kustannukset säilyvät.

Tämän kaiken nettovaikutuksena veronmaksajille jokaisesta työttömästä aiheutuva taakka kasvaa. Eli toisin sanoen jokaisen itse tulonsa hankkivan ihmisten rahoista sosialisoidaan aiempaa suurempi osa. Tässä yhteydessä on huomattava, ettei Rinne perustele päätöstään työttömyyden vähentämisellä eli veronmaksajan taakkaa ei ole edes ajateltu kevennettävän työttömien määriä vähentämällä.

Käytännössä toimenpide tehdään siis pelkästään sosialismin lisäämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Huomaamattomasti, hyvää tarkoittaen ja ilman fyysistä väkivaltaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa

Vihreä aate johtaa harmaaseen ja masentavaan tulevaisuuteen

Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli vihreää aatetta ja sen luomaa tulevaisuudennäkymää kuvaava mielipidekirjoitus. Sen oli laatinut lappeenrantalainen Erkki Heinilä, jonka mukaan Antti Rinteeltä (sd) oli virhe käydä katsomassa Jyväskylän MM-rallia, koska siitä aiheutuu päästöjä.

Lisäksi Heinilä halusi, että kaikenlaista muutakin urheilua rajoitettaisiin. Näin siksi, että "ihmisiä, eläimiä ja kilpailuvälineitä rahdataan maailman laidasta toiseen", mikä on "saastuttavaa".

Sinänsähän Heinilän näkemys on ilmastonmuutoksen kannalta looginen. Mutta loogista on myös se, että vihreän aatteen noudattamisen lopputuloksena ihmisten elämä muuttuu harmaaksi ja masentavaksi. 

Hämmästyttävintä tässä asiassa on, että vihreällä aatteella ja sen eduspuolueella on 15 prosentin kannatus kansan parissa. Ja että se - ainakin Ylen tuoreen mittauksen mukaan - on vieläpä nousussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oras Tynkkysen suuri huoli
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Vihreät on luovien mielikuvien mestari