keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin

Pari sanaa blogeista. Näin siksi, että laadukas totuusmediamme on nostanut esille blogin, joka johdatustekstinsä mukaan on "blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin)."

Tarina on sellainen, että bloggari ihmetteli Pride-juhlintaan liittyviä lieveilmiöitä, sai maistaa omakseen tuntemansa punavihreän suvaitsevaiston suvaitsemattomuutta, minkä jälkeen kertoi kirjoituksensa olleen testi ja lällällää, sekä lopuksi pyysi anteeksi lukijoiltaan huonoa käytöstään.

Tämä kirjoitus syntyi siitä, että totuusmedian mukaan kyseinen blogi on yksi Suomen suosituimmista, vaikka minä en olekaan koskaan kuullut siitä. Se ei sinänsä ole ihme, jos katsoo edelle kopiomaani blogin sisältöä kuvaavaa tekstiä, enkä sinänsä siis epäile, etteikö kyseinen kirjoituskokoelma keräisi valtavia lukijamääriä.

Jäin kuitenkin pohtimaan miksei mediamme nosta koskaan esille anonyymejä poliittisia blogeja. Niitähän on runsaasti ja monet varsin luettuja. Jos oikotieto-sivusto on jokin mittari niiden suosiolle, niin tämän blogin lisäksi varsin suosittuja anonyymejä poliittisia blogeja ovat esimerkiksi Yrjöperskeleen ja Kumitontun blogit. Ja oma lukunsa lienee Oikotiedossa näkymätön PT-media, joka tuo ruotsalaisen todellisuuden päivittäin eteemme - vai onko se blogi ensinkään vai sittenkin nimensä mukaisesti media.

En tiedä noiden blogien lukijamääriä, mutta näitä omia kirjoituksiani luetaan (tai ainakin avataan) Bloggerissa kuukausittain noin 45 000 kertaa. Suosituinta kirjoitustani on bloggerin oman laskurin mukaan avattu vuosien kuluessa noin 157 000 kertaa, mutta se ei ollutkaan politiikkaa vaan populaaritiedettä, joka osui ilmeisesti urheiluväen tiedontarpeeseen.

Lisäksi tekstejäni julkaisee sivuillaan Oikea Media, mutta siellä käyvien lukijoiden määriä en tiedä. Luulisi kuitenkin, että näillä lukijamäärillä yltää kohtuullisen korkealle blogien suosituimmuusjärjestyksessä, vaikka en ammatikseni kirjoitakaan.

Kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta perinteinen media ei ole tästä tai muista edellä mainitsemistani anonyymeistä blogeista kiinnostunut lainkaan samalla tavalla kuin rakkaus- ja likasukkablogista. En sitä toki kaipaakaan, enkä kirjoita tätä tekstiäni siitä syystä.

Vaan siksi, että tämän kaltaiset blogit ovat vaarallisia kilpailijoita totuusmedialle. Esimerkkinä Jaskan pauhantaa-blogin eilinen kirjoitus väestöräjähdyksestä: sehän oli melkein tiedettä ja sellaisena poliittista agendaansa tuputtavalla ammattitoimittajakunnalle pelottavan ikävä totuuden lähde - näin oletan.

Vielä pahempi oli saman blogin aiempi kirjoitus, jossa bloggaaja totesi ennustaneensa käytännössä täsmälleen oikein vanhaa kirjoitustaan seuraavan vuoden kuluessa Euroopassa tapahtuvien terroritekojen määrän. Eikö tämän olisi luullut olevan totuusmedialle kunnianosoituksen ja ison blogia kehuvan jutun paikka? Vai oliko se sittenkin totuusmediallemme syy olla hiljaa kuin hiiri kolossaan?

Toki anonyymeilläkin blogeilla on merkityksensä. Olen melko varma, että esimerkiksi sprinttihiihdon maailmancupeissa nykyisin käytössä oleva kilpailujärjestelmä sai alkunsa tässä blogissa julkaisemistani analyyseistä. Ainakin järjestelmän esittäjä (Suomi), käyttöön ottamisen ajankohta (kirjoitustani seuraavana talvena) ja muutoksen perustelut (palautumisaikojen epätasapuolisuus) viittasivat siihen. Blogiani uudistuksen lähteenä en kuitenkaan tiedä missään kerrotun, joten voin toki olla väärässä.

Merkityksensä suhteen suomalaisista blogeista aivan omaa luokkaansa on Jussi Halla-ahon nykyisin hiljennyt Scripta. Sehän on nostanut kirjoittajansa kansanedustajaksi, europarlamentaarikoksi, ääniharavaksi ja eduskuntapuolueen puheenjohtajaksi - sekä pääsanomansa kotimaamme johtavaksi puheenaiheeksi viimeisten vuosien aikana. Mutta sehän ei ollutkaan anonyymi.

Niin tai näin. Lopetan ajatusvirtani tähän ja lähden töihin. Arvoisan lukijani jätän puolestaan miettimään sitä, että vaikuttaako perinteisen median esille nostamien blogien valintaan jokin muukin tekijä kuin niiden kiinnostavuus, asiallisuus ja lukijamäärät. Ja mitä siitä pitäisi ajatella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset
Kuusi vuotta
Blogin vuosijuhla

11 kommenttia:

  1. Käsittääkseni median ensisijainen tarkoitus on tehdä rahaa omistajilleen. Toissijaisesti kertoilla asioista. Näitä tärkeitä asoita ovat mm. kuinka Nykäsen Matti oli jossain päissään ja Tarja Halonen on nähty kaupassa.

    VastaaPoista
  2. Hyvää pohdintaa. Kannattaa ehdottomasti myös nostaa esiin Mikko Paunion ja Matti Virenin blogit. Sitä ihmettelen että he kirjoittavat Uuden Suomen blogissa, koska US kuuluu alpakkamediaan, kuten Vasarahammer kutsuu provokaatioihin taipuvaisia medioita.

    Aika moni alpakkamedia edellyttää Facebook tms. kirjautumista kommentointia varten. Yllättäen Lasitalon Pravda ei vaadi!

    Väitän että keskeinen syy poliittisten blogien saamaan vähäiseen huomioon johtuu yksinkertaisesti toimittajien vasemmistomyönteisyydestä. He kyllä uutisoivat Twitteriä, koska siellä ilmaherruus on vasemmistolla, koska se on helppo saavuttaa - blokkaa epämiellyttävät kommentoijat pois. Hyvä esimerkki on tämä Janne M Korhonen, jonka mielestä Finnairin työntekijän vertaaminen Irma Grezeen on ihan normaalia tohtorismiehen tutkinnon suorittaneelle.

    Korhosen logiikka kuvaa hyvin suvaitsevaisen tärähtäneistön ajattelutapaa: hän pitää Finnairia vastuussa palautettavien kuolemista ja siten jokaisen yksittäisen finnairilaisen tulisi erota. Hän EI PIDÄ palautuksen päätöksentekijää vastuussa - vaan siis päätöksen toimeenpanijaa eli Finnairia.

    Ja tässä tulee pihvi: jos hän pitäisi päätöksen tekijää (valtiota) vastuussa, hänen pitäisi oman logiikkansa mukaan erota. Mutta ei - sitähän hän ei voi tehdä.

    VastaaPoista
  3. Ajassa elävän valtavirtamedian tulisi oman uskottavuutensa takia nostaa poliittisten blogien kysymyksiä myös omalle alustalleen. Sehän pitää kansaa pimennossa kun se tarkoituksellisesti uusvasemmistolaisesta näkökulmasta sulkee toisinajattelun ulkopuolelle. Se estää näin vain valtamedian varassa eläviltä mahdollisuuden muodostaa käsitystä siitä murrosvaiheesta, missä nyt elämme, ja minkä löytää lähes täysin vain poliittisista blogeista. Jos sosiaalisesta mediasta nostetaan vain hämppää, muotia, keittiöpsykologiaa ja kohua aiheutavia poliittisia ylilyöntejä niin median maailma vain latistuu ja kapenee entisestään.

    VastaaPoista
  4. Off-Topic, mutta sen kun joskus näkisi että palomies savusukellusvarustuksessa tekee kuperkeikkaa ja hyppii esteiden yli yhdellä jalalla.

    https://yle.fi/uutiset/3-10284949

    VastaaPoista
  5. Professorin blogilla on merkitystä:

    "Sisäministeriö haluaa vähentää turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksia – lakimuutos nopeuttaisi henkilöiden maasta poistamista"

    "Lakimuutos lisäisi poliisin mahdollisuuksia poistaa maasta henkilö, joka on tehnyt useita hakemuksia turvapaikkaa varten."

    https://yle.fi/uutiset/3-10287706

    VastaaPoista
  6. Suuri kiitos tästä blogista. On lohdullista lukea tervejärkistä tekstiä tässä vähäjärkisessä maailmassa.

    VastaaPoista
  7. On varsin luonnollista että valtamedia pitää blogimme pimennossa. Mehän edustamme sille väärinajattelua eli vihollista. Ja tapaus Jussi Halla-ahosta se oppi että julkinen demonisointi vain lisää lukijoita. Sen sijaan MV-media on yrittänyt sen kriittisen lukijamäärän että sitä kohtaan höökitään täysillä voimin. Ja – niin kuin ollaan huomattu – hyökkäys tapahtuu oikeuslaitoksen tuella.

    VastaaPoista
  8. Hommahan on ihan selvä. Jos on pakko kirjoittaa, kuten MV:stä, kirjoitetaan maksimaalisen vahingollisesti ja liioitellen.

    Esim. Proffasta, Ykästä tai Tontusta ei tietenkään voida kirjoittaa, koska silloin iso määrä ihmisiä saattaisi tutustua nuivaan blogosfääriin, jossa annetaan selitys monelle vaietulle asialle.

    Levittäkää itsepintaisesti linkkejä näihin blogeihin ja niiden oleellisimpiin kirjoituksiin kaikille tutuillenne!


    t: V-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
  9. Suomenmaa blogista:

    "Merkel puolusti Saksan maahan­muut­to­lin­jausta: ”He eivät voi itse päättää, mistä hakevat turvapaikkaa”
    "- Kaikkeen siirtolaisuuteen täytyy saada enemmän järjestystä, jotta ihmiset voivat todeta, että laki ja järjestys vallitsevat, Merkel linjasi"

    https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/391887/ebc5052157
    -------------------
    Hitto miten hyvä keksintö! Ihan tässä alkaa luottamus lisääntyä...:)

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia maininnoista.

    Kiinnitin minäkin huomiota tuohon sprinttihiihtomuutokseen. Voi toki olla sattumaa (great minds work alike), mutta epäilenpä että Hiihtoliitossa nuo "great minds" ovat aika harvassa. Onneksi järkeä löytyi kuitenkin sen verran, että osasivat hyödyntää valmista ajatusta.

    Kun mainitsit kävijämääristäsi, niin jonkinmoista osviittaa voi saada myös siitä, kuinka paljon linkkisi saavat klikkauksia. Linkkasit tässä tekstissä kirjoituksiani. Uusimpaan tulee tietysti paljon kävijöitä muualtakin. Mutta kirjoitus "Kuinka sitten kävikään" on sen verran vanha, että suoria käyntejä sinne tuskin tulee muualta. Bloggerin tilaston mukaan sinne on tultu viimeisen vuorokauden aikana suoraan 76 kertaa, joista kaiken järjen mukaan ainakin 70 on täytynyt tulla sinun blogistasi. Toisen Bloggerin tarjoaman tilaston mukaan viimeisen vuorokauden aikana blogiini on tullut 150 vierailua sinun blogistasi. Käsittääkseni Blogger ei kaikkia käyntejä saa "kaapattua", joten nuo lienevät minimimääriä - kuinka suuri osuus ne ovat todellisista käynneistä, en tiedä.

    Mainitsit uusimman kirjoitukseni olevan "melkein tiedettä" ja se oli niin hyvin määritelty, että nauroin ääneen. Olen hyvin tietoinen mallinnukseni puutteista ja sen verran tiedettä tehnyt ja julkaissut (omalla nimellä), että nauratti tuo ammattimiehen kohdalle osunut huomio.
    Jos saisin apurahana vuoden ansioitani vastaavan summan, ottaisin (heti kun työtilanne sen sallisi) vuoden sapattivapaan ja kirjoittaisin asiasta oikean ja perusteellisen tutkimuksen. Valitettavasti tutkimuksen aihepiiri ei vain suosi apurahahakemuksia, jotka käsittelevät aihetta jostain muusta kuin mokutuksen näkökulmasta, joista tässä muutama esimerkki.

    VastaaPoista
  11. Suuri osa suosikkiblogeista tuli jo yllä esiin. Lisäisin Pauli Vahteran ja Perttu Hillmanin (IL blogit) sekä JS Hankamäen listaan. Muut mainitsemattomat löytyvät Jaska Brownin ja Yrjö P:n blogien sivulistoilta. Seppo Oikkonen ikävä kyllä lienee blogitauolla, toivottavasti ei pitkään.
    US Puheenvuoron kommenttiosuus on syvältä.
    HS en lue lainkaan, Ylestä lähinnä otsikot.
    Professorin ajatuksia en lue, mutta kylläkin hänen bloginsa yhtään väliin jättämättä, kommentteineen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!