lauantai 14. helmikuuta 2015

Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja

Suomessa vain joka neljäs seksuaalirikos ilmoitetaan poliisille. Asiasta tiedotetaan poliisille todennäköisimmin tuntemattomien tekemien tai vakavien rikosten osalta. Siten varsinaiset raiskaukset viedään tutkintaan merkittävästi yleisemmin kuin muu seksuaalinen ahdistelu. Ja puskaraiskaukset vielä useammin.

Vaikka kyse on vakavista rikoksista, mieltää joka toinen seksuaalisesti häiritty että kyseessä on yksityisasia. Näin ilmeisesti etenkin nuoret, jotka eivät välttämättä tunne oikeuksiaan eivätkä ymmärrä eroa laillisen seksuaalisen kanssakäymisen ja ahdistelun välillä.

Sama korostuu monissa maahanmuuttajaryhmissä. Niihin kuuluvien miesten perhepiirissä tekemät seksuaalirikokset tulevat tuskin juuri koskaan viranomaisten tietoon, kun taas maahanmuuttajamiesten tuntemattomiin kohdistamat kolttoset ilmoitettaneen lähes aina poliisille.

Kaikkiaan tilanteemme on kuitenkin paljon parempi kuin Ruotsissa. Siellä seksuaalirikoksista ilmoitetaan ainoastaan joka viides - kymmenes. Siitä huolimatta maa on kansainvälisissä vertailuissa oikea raiskausten tyyssija - heti toisena Etelä-Afrikan jälkeen.

Tämän kirjoituksen innoittaneet kaksi uutista oikaisevatkin sen harhaluulon, että Ruotsin järkyttävien raiskaustilastojen pääasiallisena syynä olisi uhrien lisääntynyt valmius ilmoittaa rikoksista. Sen sijaan sekä maan järkyttävät raiskausluvut että ihmisten haluttomuus kertoa seksuaalisesta ahdistelusta johtuvat tiettyjen väestöryhmien nopeasta kasvusta.

Myös Suomessa sekä maahanmuuttajien, että seksuaalirikosten määrä ovat kasvussa. Viime vuonna poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä oli yli tuhat kun se edeltävän kymmenen vuoden aikana oli ollut keskimäärin "vain" 800.

Optulan tutkimuksen mukaan vuoden 2013 selvitetyistä raiskauksista tekijänä on ollut ulkomaalainen 23 prosentissa. Kun tämä suhteutetaan ulkomaalaisten 3,8 prosentin osuuteen väestöstä nähdään, että maahanmuuton ja raiskaustem välinen syy - seuraussuhde on ilmeinen.

Edellä esitetty syy-seuraussuhde osoittaakin, että koska Ruotsissa maahanmuuttajien määrä on Suomeen verrattuna lähes kertaluokkaa suurempi, on maan edustus yhtenä maailman raiskauskeskuksena sen seurausta.

Lisäksi seksuaalirikosten Suomea alhaisempi ilmoittaminen vahvistaa jo edellä ja aiemminkin esittämäni käsityksen, jonka mukaan maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset tulevat kantasuomalaisten tekemiä harvemmin viranomaisten tietoon. Toisin sanoen se kumoaa usein jopa tutkijoiden esittämän päinvastaisen käsityksen, jonka mukaan maahanmuuttajien yliedustus tilastoissa johtuisi vain siitä, että heidän tekemänsä rikokset ilmoitettaisin kantaväestön konnuuksia helpommin viranomaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään
Auttaako media etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan?
Maahanmuuttajat raiskaajina


22 kommenttia:

  1. Fjordman on tullut vähään samaan tulokseen:
    http://gatesofvienna.net/2013/10/sweden-a-new-hell-for-women/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on tosiaan ilmeinen. Siksi onkin kummallista, että jopa jotkut tutkijat pyrkivät kiistämään sen. Ymmärrän vielä jotenkin asiasta vaikenemisen, mutta en aktiivista kiistämistä.

      Poista
  2. Kynnys ilmoittaa tulleensa kunniakansalaisen raiskaamaksi on varmasti normiraiskausta korkeampi. Raiskatuksi tullut saattaa olettaa tulevansa leimatuksi rasistiksi, mikäli kertoo asiasta. Vasemmistoliiton A.Kontulahan puhuu esim.laajemmasta käsityksestä seksuaalisuudesta. Yleinen usko on, että valtion virallinen linja on paapoa ja lelliä kunniakansalaisia joka käänteessä. Raiskattu ei ehkä usko poliisin tutkivan mamujen tekemiä rikoksia samalla intensiteetillä, kuin muiden. Esimerkkinä vaikka se brittikaupungin vuosikymmenten paki-muslimien raiskausterrori, jota virkavalta ei uskaltanut tutkia rasismisyytösten pelossa. Näitä syitä miksei valkoinen nainen pitäisi viisaampana olla hiljaa raiskatuksi tulemisestaan voisi kai keksiä loputtomasti.
    ...kultaisten vauvojen asema lain yläpuolella ei vielä toistaiseksi ole uhattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan se on just päin vastoin. Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ilmoitetaan huomattavasti herkemmin ja se on osasyynä tuohon tilastotulokseen. Se johtuu pitkälti siitä että uhrit eivät tunne tekijää ennestään.

      "Poliisin tietoon tulevat todennäköisemmin myös raiskausrikokset, jotka tehdään ulkotiloissa ja uhrille tuntemattoman henkilön toimesta", sanoi kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa suunnittelijana työskentelevä Hannu Niemi tänä kesänä Ylen haastattelussa.

      Tilastot perustuvat Poliisin tietoon tulleista tapauksista. Suuri enemmistö raiskauksista jäävät tilastojen ulkopuolelle koska niitä ei vaan ilmoiteta. Useimmin se johtuu siitä että raiskaus tapahtuu uhrin kaveripiirissä, ehkä jopa parisuhteessa tai pahimmassa tapauksessa oman perheen sisällä. Joskus uhri ei uskalla ilmoittaa koska hänellä on jonkintasoinen henkilökohtainen side tekijään tai sitten hän jostain syystä syyttää itseään ja ei ilmoita siitä syystä. Jos oikeasti olet kiinnostunut näistä jutuista niin puhu turvakotien kanssa. Sinne hakeutuu naisia turvaan ja useasti eivät mene poliisin kautta.

      Tilastokeskuksen mukaan 47,6% ilmoitetuista raiskauksista tekee 18-29-vuotias mies. Siinä on se suurin syypää. Nuori mies. Jos oikeasti kiinnostaa raiskausten estäminen niin tulee saada miehenalut ymmärtämään roolinsa tässä. Ei tarkoittaa ei. Toisen ihmisen integriteettiä tulee kunnioittaa. Tämän ymmärtäminen on monelle nuorelle miehelle vaikea tajuta, olivat he sitten minkä maalaisia tahansa.

      Poista
    2. Täysin vieraiden tekemät raiskaukset ilmoitetaan varmasti herkimmin, oli tekijä minkävärinen tai -kielinen tahansa. Toiseksi yleisemmin, ja varmasti paljon harvemmin, ilmoitetaan suomalaisten tekemät tuttujen tekemät lähipiiriraiskaukset. Ja siitä olen varma, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien lähipiirissä tekemiä raiskauksia ei ilmoiteta mihinkään juuri koskaan, koska se johtaisi ilmoittajan kannalta suurempiin seurauksiin kuin vastaavassa tilanteessa olevan kantasuomalaisen tapauksessa.

      Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet raiskaavat tilastojen mukaan noin 17-kertaisesti verrattuna kantasuomalaisiin. Edelle kirjoittamastani ilmoitusherkkyydestä seuraa mitä todennäköisimmin, että kaikkien raiskausten suhteen tuo suhdeluku on samansuuntainen, mutta vielä enemmän näihin tiettyihin kulttuureihin kuuluvien suuntaan vinoutunut. Vai arveleeko joku, ettei näissä kulttuureissa esiinny lainkaan lähipiiri-raiskauksia?

      Siitä olen samaa mieltä, että nuoret miehet tulisi saada kunnioittamaan naisia (ja miehiäkin) niin, ettei raiskauksia tapahtuisi. Tämä riippumatta nuorukaisen etnisestä taustasta.

      Poista
    3. Tämä "17-kertainen" perustunee Optulan 2014-tutkimuksen Lehti et al -osuuteen.
      Huomasin, että tutkimuksen johdannossa kerrottiin monen epäillyn tapauksissa toimitun niin, että kyseinen tapaus "monistuu": jos esimerkiksi 5 hengen somalijengi syyllistyy seksuaaliseen ahdisteluun, aineistoon tulee 5 tapausta, joissa epäilty on somali. Tämä lienee perusteltua, kun yritetään saada selville alttiutta syyllistyä johonkin per demograafinen ryhmä.

      MUTTA MUTTA ... Tätä on sitten tulkittu, että kun kyseisten RIKOSTEN määrä lisääntyisi samassa suhteessa kuin siihen syyllistyvien ryhmän jäsenten määrä lisääntyy. Tämähän ei pidä paikkaansa JOS kyse on rikoksesta, johon tyypillisesti syyllistyy useampi henkilö saman uhrin tapauksessa!
      Hieman kärjistäen, jos "Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet" "raiskaavat" (todellisuudessa siis syyllistyvät seksuaaliseen ahdisteluun, esim julkisuutta saanut Tapanilan case sisälsi julkisuuteen vuotaneen kopelointia), aina 17 hengen porukalla ja kantasuomalaiset tekevät saman kännissä lähipiirissä ja yksin, NIIN em aineistossa näkyvä ero selittyisi suoraan tällä.
      Näinhän suuri ero ei ole, mutta julkisuuteen tulleiden tapausten perusteella on selvä ero poliisin tietoon tulleiden tapausten luonteessa em suuntaan.

      Tutkijan itsensä minulle tänään kertoman mukaan tätä ei oltu analysoitu - pyysin tänään katsomaan asiaa, olisiko aineisto tallessa, jolloin se voitaneen siitä selvittää.

      Poista
    4. Toivottavasti aineisto on tallessa (ja miksi ei olisi) ja esittämäsi analyysi tehdään ja tulee julkisuuteen.

      Poista
  3. Ilmoitusherkkyydestä Professorin väittämän puolesta puhuu sekin tosiasia, että mamunaiset ovat turvakodeissa vahvasti yliedustettuina.

    VastaaPoista
  4. Sitä ryhmää joka raiskauksia harrastaa voisi vielä tarkentaa huomattavasti kuin vain että "maahanmuuttajat" mutta kas vain.Nykyään siitä saa kovemman tuomion kuin heidän pyhä korkeutensa itse teosta.

    VastaaPoista
  5. Jos tosiaan muistettaisiin aina myös ilmoittaa, että tämä ei sitten kuulu islamiin, niin saisi J.Hämeen-anttila olla julkisuudessa. :D

    VastaaPoista
  6. Masentavaa. Mutta vielä masentavampaa on se, että näitä nuoria muslimimiehiä, jotka kansoittavat raiskaustilastoja, ollaan tuomassa jatkuvasti kiihtyvällä innolla aina vain suurempia määriä pohjoismaihin, jopa Suomeenkin. RaiskausJihad on naistemme surkea tulevaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ongelmamaahanmuutto ole mikään luonnonlaki. Sen voi estää puhumalla faktoista rohkeasti ja äänestämällä vaaleissa ennalta ehkäisevästi.

      Poista
    2. Ruotsissa on kyllä tilanne jo se että äänestämällä ei voi käytännössä enää vaikuttaa koska maahan on tuotu jo niin paljon uusia äänestäjiä.Neuvostoliitto aikoinaan siirsi kansoja pois kotiseuduiltaan.EU:ssa tuodaan uusia kansoja alueille.Lopputulos on sama.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos. Jopa sattui sopivasti. Kannattaa katsoa jutussa oleva kuva ja kertoa näkemnsä Ruotsin kohdalla viidellä tai kymmenellä.

      Muutama poiminta

      Ruotsissa 41% raiskauksista tapahtuu julkisella paikalla; kotona "vain" 30%.

      Ruotsin väkiluvun kasvu on Eurroopan nopeinta, vaikka baiset saavat keskimäärin vain 1,92 lasta.

      Ruotsissa rikosten tilastointi henkilön alkuperän tai uskonnon mukaan on kielletty, joten tilastoja ei ole.

      Tutkimustuloksia kuitenkin on, ja ne kertovat maahanmuuttajien seksuaalisen väkivallan lisääntyneen vuosien mittaan.

      Joukkoraiskaukset olivat aiemmin käytännössä tuntemattomia Ruotsissa, ne ovat lisääntyneet nopeasti vuodesta 1995.

      Jutun lopusta löytyi myös sama näkemys lehdistön vastuuseen maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista, jonka esitin itsekin tässä kirjoituksessani

      Poista
    2. Aihe on niin tärkeä mutta myös poliittisesti arka, että muutaman sanan rustasin.

      Poista
  8. Tekee mieli alkaa foliohattua käärimään päähän kun muuten ei voi ymmärtää kantaruotsalaisten päättäjien tahtoa hävittää oma rotunsa ja kulttuurinsa..

    VastaaPoista
  9. Vaikkei dekkareita kirjallisuuden lajina arvostaisi, suosittelen ruotsalaisten nykydekkaristien lukemista. He ovat ansiokkaasti kuvanneet jo pitkään tätä ruotsalaisen yhteiskunnan kaikkinaista alasajoa rikastuttamisen kautta. Myös asenteita naisia kohtaan? Nämä asenteet ovat raiskausrikosten syy, luonnollisesti.

    VastaaPoista
  10. kaikki dekkaristit näyttää olevan suvakkipösillöitä, Reijo Mäkeä lukuun ottamatta..pahinpana eräs rönkä

    VastaaPoista
  11. Raiskaukset Lisääntyy jos YK päätös pitää paikkansa ( tämäkin siis vihapuhetta! ) ”Yksi uuden sopimuksen peruselementti on se, että käsitystä vihapuheesta laajennetaan”,sanoo Machiel de Graaff.

    De Graaffin mukaan sopimuksella halutaan kriminalisoida maahanmuuttokeskustelu. Siirtolaisuuden arvostelusta tulee rikos.

    ”Maahanmuuttokriittiset mediat voidaan sulkea. Sopimuksella laillistetaan massamaahanmuutto.”

    ”Sopimus sanelee, että maahanmuutto on ihmisoikeus, joten käytännössä Merkelin siirtolaisavoimen politiikan arvostelu tulee mahdottomaksi riskeeraamatta vihapuheesta seuraavaa tuomiota”, sanoo de Graaff.




    Kaikki maat eivät suostu allekirjoittamaan YK:n sopimusta. Australia, Bulgaria, Israel, Italia, Itävalta, Kroatia, Puola, Slovakia, Sveitsi, Tsekin tasavalta, Unkari ja Yhdysvallat ovat jo ilmoittaneet jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle.

    Yksi sopimuksen ohjaavia periaatteita on ”yhteiskunnan kattava lähestymistapa”, mikä tarkoittaa, että media valjastetaan edistämään sopimuksen toteuttamista.

    Jos maahanmuutosta tulee ihmisoikeus ja kuka tahansa saa luvallisesti muuttaa mihin tahansa maahan, Eurooppaan käytännössä tulvii ihmisiä taloudellisesti heikommilta alueilta, kuten Lähi-idästä ja Afrikasta.

    Suomi aikoo allekirjoittaa GCM-sopimuksen. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari on kovistellut ulkoministeri Timo Soinia sopimuksesta, mutta vaikka faktat ovat tiedossa, Soini väittää, ettei sopimus sido mihinkään.

    Lähde: Sunday Express

    VastaaPoista

  12. Thanks for the info And I hope to read this good article again.


    เว็บไซต์คาสิโนออนไลน์ที่ได้คุณภาพอับดับ 1 ของประเทศ
    เป็นเว็บไซต์การพนันออนไลน์ที่มีคนมา สมัคร Gclub Royal1688
    และยังมีเกมส์สล็อตออนไลน์ 1688 slot อีกมากมายให้คุณได้ลอง
    สมัครสมาชิกที่นี่ >>> Gclub Royal1688

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!