lauantai 21. toukokuuta 2022

Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Jussi P. Laine arvosteli kovin sanoin suunnitelmia rakentaa Suomen itärajalle järeä aita. Hänen mukaansa "on lukemattomia ja lukemattomia tutkimuksia, jotka ovat todistaneet, että aidat eivät toimi. Eivät ole ikinä missään toimineet... aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ylittämään aidan. Näin on ollut kaikkien aitojen kohdalla."

Epäilen apulaisprofessorin olevan oikeassa siinä, ettei aita tule yksinään estämään ihmisten pääsyä Suomeen. Tosin Puolan ja Valko-Venäjän rajalla nähtiin taannoin, että mikäli niin halutaan, se kyllä auttaa rajavartijoita pitämään tulijoita maan rajojen ulkopuolella.

Suomessahan on kuitenkin niin, ettei maamme rajoja ole edes tarkoitus sulkea turvapaikanhakijoilta. Sen sijaan maamme hallitus on varautunut ottamaan vastaan jopa mahdollisen hybridioperaation uhreja. Eikä sellaisessa tilanteessa aidoilla ole tietenkään mitään merkitystä, koska rajan yli pääsee portistakin.

Jos Suomessa haluttaisiin oikeasti ehkäistä ei-toivottua maahanmuuttoa, olisi se tehtävissä huolehtimalla kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä olisi maamme vetovoimatekijöiden poistaminen eli tulijoiden vastikkeettoman ylläpidon lopettaminen. Ja toinen siitä huolehtiminen, että ilman turvapaikkaa jääneet pidettäisiin suljetussa ympäristössä, josta olisi vapaa pääsy ainoastaan Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Tosin epäilen, ettei tämän asian toteaminen ollut Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessorin tarkoituksena hänen arvostellessaan aitaa. Eikä se kyllä liene ollut maamme ministereidenkään mielessä näiden suunnitellessa aitaansa. 

32 kommenttia:

  1. https://deepstate.se/

    VastaaPoista
  2. Laine näyttää kuuluvan siihen tutkimukselliseen suuntaukseen, jossa pohditaan millaisia merkityksiä raja-aidalle annetaan eri konteksteissa. Hän ei näytä kuuluvan siihen tutkimukselliseen suuntaukseen, jossa pohditaan hidastaako tai vaikeuttaako aita maahantuloa.

    VastaaPoista
  3. Eikä se rajojen ulkopuolelle menokaan ihan vapaata saisi olla, vaan rajoitettu oletettuun kotimaahan (jonka on ilmoittanut). Ongelmana maat, jotka ei ota vastaan. Kun joku kävisi tällaisessa maassa jonkin syrjäisen maakunnan sotilasjohtaja kanssa tekemässä sopimuksen, jotta saa 10keur jokaisesta armeijan rahtikoneellisesta. Lentäjä vie rahasalkun ja sen jälkeen tuoduille annetaan suunta ja 3min aikaa, jonka jälkeen ammutaan perään. Olisi yllättävän helposti kaverit palautettu..

    VastaaPoista
  4. Hallituksen halua ja tarvetta murtaa kansalaisten luottamusta "luottamusyhteiskuntaan" en kummastele, mutta sensijaan PS johdon kyvyttömyyttä tarttua lukuisiin 1000$-paikkoihin hämmästelen jatkuvasti. Mikä olisi sellainen hallituksen toimi, että johtajanne reagoisivat tai saisivat suunsa auki?

    VastaaPoista
  5. Tämä aita on yksi askel siihen heräämiseen mikä Suomessa ja Euroopassa täytyy tehdä liittyen matujen kansainvaellukseen.

    VastaaPoista
  6. Israelin rakennettua turva-aitoja Gazan ja Länsirannan alueille maan turvallisuustilanne parani huomattavasti. Vakavien terroritekojen määrä väheni. Tuosta voisi päätellä, että aidat toimivat...

    VastaaPoista
  7. Voisiko olla että poliittisesti värittyneet mielipiteet vaikuttavat jussi p.laineen asiantunteviin lausuintoihin raja-aidoista? Jostain syystä aidat toimivat ilmiömäisen hyvin esim. Unkarissa ja israelissa. Tietysti aitaa yritetään hajottaa, mutta siihen menevässä ajassa tilanteeseen ehditään reagoida. Rikkomis- ja ylityshaluja lieventäisi myös se, jos seuraavana haasteena olisi aidan toisella puolella oleva jalkaväkimiinakenttä, mutta nykyisessä höttöpoliittisessa ilmapiirissä vihollisten (valehtelevien juhlapaikan hakijoiden) vahingoittaminen lienee holokaustista seuraava ihmisoikeusrikkomus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin näkyy kyseisen apulproffan mielessä aita toimivan. On aidannut väärät ajatukset ja mielipiteet ulos ajatuksistaan.
      Huru-ukko

      Poista
  8. Aita toimi ilmiömäisen hyvin myös Berliinissä kylmän sodan aikana ja Varsovan getossa 40-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissäkään ei pelkkä "aita" tai edes umpinainen betonimuuri riittänyt, vaan sen lisäksi rajalla oli koko joukko sotilaita, jotka ampuivat rajanylittäjiä.

      Poista
  9. Rajavalvontakeskustelu paljastaa karuttomasti puolueiden pakolaispolitiikan valheellisuuden ja falskiuden. Meillä on tietysti ääripäät jotka ovat johdonmukaisia politiikassaan. Osa vihreistä ja vasemmistosta; rajat auki. Perussuomalaiset; rajavalvonnan palauttaminen. Tästä molemmille kiitos.

    Sitten ovat muut puolueet SDP:stä RKP:n jotka ovat avoimien rajojen kannalla. Motiivit ovat tietysti erilaiset. SDP:llä ideologinen ja hyvesignalointi. Kokoomuksella halpatyövoiman saaminen palvelualoille ja sitä kautta palkkojen lasku, sosiaaliturvan alasajo. Muilla siltä väliltä.
    Kaikki nämä (myös kokoomus) kuitenkin perustelevat kantaansa osin samoilla argumenteilla.
    Vahvin argumentti on kansainväliset sopimukset jotka sitovat Suomen kädet ja ihmisoikeudet ja moraalinen velvollisuus auttaa. Nämä ovat niin vahvoja syitä ettei näistä voida joustaa missään tapauksessa (myös kokoomus). Paitsi….

    Paitsi kun tulija tulee ”väärästä ovesta”; Valko Venäjältä tai Venäjältä. Kyse ei enää olekaan siitä onko tulijalla oikea syy turvapaikan hakemiseen.
    En oikein ymmärrä sitä kuinka tällainen kaksoisstandardi voidaan perustella: Itselle ja muille ?

    VastaaPoista
  10. Kovinpa ne tuollaiset akateemisen oppineen lausunnot taas kerran kuulostavat siltä, että aivoapparaattia vallitsevat varhaisen lapsuuden "kaikkialliset" ja "kaikkivoipaiset" tunnot. Sellaisessa maailmassa absolutismit vaikuttavat ja vakuuttavat: ""On lukemattomia ja lukemattomia tutkimuksia, jotka ovat todistaneet, että aidat eivät toimi. Eivät ole ikinä missään toimineet...""

    Absoluuttisten ideoiden maailmassa ne "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" yliyleistävillä yleiskäsitteillä muotoillut ajattomat arvotkin "toimivat". Käytännön reaalimaailmassa kaikki on ihan toisin.

    Siis aivan toisin. Reaalimaailmassa aita on aita on aita, eikä siitä kävellä läpi samalla tavalla kuin akateeminen ajatus lipuu ihanteellisesta ideasta toiseen.

    VastaaPoista
  11. Melkonen hidaste se aita olisi. Niin ja ovatko ovetkin sitten turhia, kun niidenkin läpi pääsee murtamalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulaisprofessori Laineen logiikan mukaan myös apulaisprofessoreihin kohdistettujen väkivaltarikosten rankaiseminen on täysin turhaa, koska aina löytyy ihmisiä, jotka ovat halukkaita ja kyvykkäitä kohdistamaan väkivaltarikoksia apulaisprofessoreihin.

      Miksihän minusta tuntuu, että ainakin yksi apulaisprofessori alkaisi tässä kohtaa huutaa hurjasti vastaan?

      Poista

  12. Miten on mahdollista, että Espanjan Afrikan puolella sijaitsevia alueita on rajattu kunnon aidoilla.
    Kuten olemme mediasta nähneet alueita myös joudutaan tehokkaasti puolustamaan maahantunkeutujilta.

    Ote Wikipediasta:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_alueet_Pohjois-Afrikassa:

    Alueiden rajoilla on ollut ongelmia 1990-luvulta alkaen laittoman maahanmuuton yritysten takia. Ceuta ja Melilla on aidattu kolmemetrisin aidoin joiden huippua kiertää piikkilanka.[2]

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  13. Olen joskus aikaisemminkin ihmetellyt, kuinka akateemisen tittelin suojasta voidaan esittää täydellistä huuhaata, joka kertoo täydellisestä piittaamattomuudesta ja ehkä kyvyttömyydestäkin loogiseen ajatteluun ja totuuden etsimiseen eli älylliseen rehellisyyteen. Jos lääkäri tai juristi syyllistyisi moiseen puoskarointiin tai ammattietiikan hylkäämiseen, siitä seuraisi vähintään kurinpitotoimia ja hyvin mahdollisesti tittelin menetys.

    Jo ilmaus "on lukemattomia ja lukemattomia tutkimuksia, jotka ovat todistaneet, että aidat eivät toimi. Eivät ole ikinä missään toimineet... aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ylittämään aidan. Näin on ollut kaikkien aitojen kohdalla." on mitä vahvinta asenteellista puoskarointia, kun kyseinen apulaisprofessori ei pysty osoittamaan yhtään niistä lukemattomista tutkimuksista. Vastaesimerkin löytäminen on kovin helppoa. Ei tarvitse etsiä Puolaa kauempaa.

    Melkoista epärehellisyyttä edusti myös väite, jonka mukaan aitaaminen estäisi normaalia kanssakäymistä rajan yli. Tämähän on silkkaa huuhaata, sillä rajan saa nykyisinkin ylittää vain määritellyissä rajanylityspaikoissa ja ei aitaamisella mitenkään estettäisi laillista rajan ylitystä.

    Pohjimmiltaan asia on hyvin yksinkertainen. Joko haluamme torjua hybridivaikuttamisen vyöryttämällä tänne laittomia maahanmuuttajia tai emme. Jos haluamme, siihen on periaatteessa kaksi keinoa, joko tuleminen estetään fyysisillä esteillä kuten aidoilla tai käyttämällä fyysistä voimaa, viime kädessä ampumalla. Ei liene kovinkaan vaikea ymmärtää, että fyysisten esteiden käyttämisellä voidaan fyysisen voiman tarve tehdä olennaisesti vähäisemmäksi tai jopa tarpeettomaksi. Itse asiassa jo tietoisuus kunnon aidoista voi olla riittävä torjuntakeino.

    Viimeiseksi tietysti on syytä antaa nuuskaa Ylelle, joka markkinoi tällaista propagandaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ""on lukemattomia ja lukemattomia tutkimuksia, jotka ovat todistaneet, että lukot ja ovet eivät toimi. Eivät ole ikinä missään toimineet... aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita murtamaan lukon ja oven. Näin on ollut kaikkien lukkojen ja ovien kohdalla." Eli avoimet ovet ja lukot pois kaikkialle.

      Poista
    2. Humanisteja näyttelevien kommunistisen tiedekunnan politrukkien "tutkimukset" ovat arvoltaan samaa luokkaa kuin koiranpaska tien varressa.
      No vitsivitsi.

      Koiranpaska on sentään jossain määrin hyödyllinen ekologisesti.

      Poista
    3. On hyödyllistä, kolibakteerit ja jotain muuta vantaajoessa johtuu käytännössä vain koirista, ei tarvitse ihmisten tuhlata aikaa rannalla löhöilyyn kun ovat tarpeeksi korkeat

      Poista
  14. Minusta vahvasti näyttää siltä, että akateemisen maailman virkojen täyttö on muodostunut valtiosihteerimäiseksi "kivoja duuneja kavereille" korruptioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näinpä, Virheiden mukaan avain talousnousuun on "koulutuksen" lisääminen, siis arvatenkin jonkun nais ja sukupuolitutkimuksen kasvattaminen entisestään

      Poista
  15. Joo, onhan se sinänsä turha rakentaa aitaa, jos portit on auki vapaasti kaikille.

    Mut on sekin pimeällä tavalla huvittavaa, että Turun Sanomat kirjoitti myös aitojen turhuudesta ja kaikenpuolisesta rassistisuudesta lehdessään jo aikoja sitten.

    Mutkun ajaa tosta Artukaisten TS pääkonttorista ja painotalosta tiellä ohi, suuri alue onkin, niin siel on mun mielestä Turun alueen korkeimmat ja vahvimmat aidat ympäröimässä sitä, LOL, joku 5 metrii korkeus ja vahvaa teräsverkkoo, tosi järeää.

    Näkeekö joku tässä jotain ristiriitaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaate: Älä tee niin kuin minä teen, tee niìn kuin minä sanon.

      Poista
    2. Mikä olisi paras tapa järjestää kansanliike TS:sän aitojen kaatamiseksi, itsehän he sitä kannattavat?

      Poista
  16. Yhtä hyvin voisi joku äärisuvakki selittää vaikka talojen ja kämppien lukkojen turhuudesta. Onhan se ny rassistista jos joka pikipää tai narkkari ei voi noin vain marssia kämppään sisään ja vaikka jääkaapille ja raiskaamaan ja ryöstämään talon ns. "omistajia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ajatus samaan aikaan :-)

      Poista
    2. viel muutama 10 vuot sit lukkoja tai lukituksia ei paljoo tarvittukkaan, mut sit tuli suvakkien "monikulttuurisuus" ja kaikki muu shit, jolloin tarvitaankin ja aina enenevässä ja järeämmässä muodossa

      Poista
    3. Joskus muinaisessa "Impivaarassa riitti luuta ovenpönkänä, ei tarvinnut lukkoja eikä telkiä. Se kertoi kulkiijalle ettei talonväkeä ole kotona, niin pysyivät poissa vieraat.
      Huru-ukko

      Poista
    4. juu, nyt luuta toimisi päinvastoin

      Poista
  17. Ymmärtääkseni hänen on virkavastuulla vastattava, jos viitteitä "tutkimuksiin" kysytään. Kysynpä heti huomenna.

    VastaaPoista
  18. Proffessori jossain jutussaan totesi jostain naisesta tyyliin, että täytyyhän sen olla fiksu kun yliopistossa on pitäen tätä täysin itsestään selvenä..

    Kun otetaan huomioon esim. tämä artikkelin proffesorin osaamisen taso perusfysiikasta(aidat) huomataan, ette yleinen osamistaso proffessorien keskuudessa ei todellakaan ole sitä mitä annetaan ymmärtää, otetaan huomioon myös tälläisten proffessorien sekä erinäisten ihmisoikeusproffessoreiden julkisuudessa antamat "maailman laajuiset periaatteet" ja näiden vaikutus kansantalouteen sekä ihmisten äkillisiin kuolemiin, rahavarannon käsisiirtymän toiseen taskuun ja pusikossa tapahtuuvaan yllätys-seksiin ym. Tulisi julkisuudessa alkaa vakavasti puhua proffessorien tuottavuuden kasvattamisesta ja vähintäänkin palkkojen reilusta leikkaamisesta. Proffessori voisi aloittaa tämän yliopistokielellä samaan tyyliin kuin on kannattanut palkan alentamista/paikallista sopimista niille henkilöille jotka maksavat proffessorien palkat eivätkä tuota kustannuksia ja kuolemaa suomen kansalle.. Kiitos tiedän, että sinussa on sisua siihen! Oma piha ensin kuntoon!
    On kunnia uhrautua isänmaan puolesta!
    Ja kyllä olen tosissani.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!