Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Tasan 80 vuotta sitten yli 180 miljoonan asukkaan valtio, joka oli omaksunut aatepohjakseen ekspansiivisen sosialistisen ideologian, hyökkäsi 3,7 miljoonan asukkaan luoteisen naapurinsa kimppuun sotaa julistamatta ja siviilejä pommittaen. Tiedon naapurin aggressiosta ilmoitti maamme sotalaitoksen päämajaan eversti Antero Svensson pyytämällä puhelimeen sotamarsalkka Mannerheimia tai operatiivisen osaston päällikköä everstiluutnantti Valo Nihtilää.

Korkeita sotilasjohtajia ei kuitenkaan saatu kiinni, joten Svensson antoi tiedon välitettäväksi päivystäjänä toimineelle reservin vänrikille Torsti Juhavaaralle. Siitä alkoi tapahtumaketju, joka sai koko maailman ihailemaan suomalaisia ja joka ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia vielä tänäkin päivänä yhdistää meitä kansakuntana.

Alkusävelet aggressiivista ideologiaa tunnustavan suurvallan hyökkäykselle oli annettu Neuvostoliiton Vjatseslav Molotovin ja Saksan Joachim von Ribbentropin tekemässä sopimuksessa, jossa kommunistivalta sai vapaat kädet Suomen suhteen. Sekä muutamia päiviä aiemmin Mainilassa, jossa kommunistit lavastivat hyökkäyksen itseään vastaan.

Sodan aikana Suomi onnistui säilyttämään itsenäisyytensä ja yhteiskuntajärjestyksenä. Se vaati ylivoimaista vihollista vastaan tekoja, joiden tekijät nousivat kansallisiksi sankareiksi.

Siis sellaisia kuin esimerkiksi vähäisin joukoin kaksi vihollisen divisioonaa Suomussalmella tuhonnut jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo, satoja venäläissotilaita ampunut ja siten maailman kaikkien aikojen menestynein tarkka-ampuja Simo Häyhä, kuusi venäläistä pommikonetta viidessä minuutissa alas ampunut eli edelleen voimassa olevan "hävittäjälentäjien viiden minuutin ennätyksen" tehnyt Jorma Sarvanto sekä suurimpana kaikista epätoivoisista voimasuhteista huolimatta menestyksellisesti sotatoimia johtanut marsalkka Mannerheim.

Sodan panoksena oli - ei enempää eikä vähempää - kuin suomalaisten kansanmurha tai sen välttäminen, kuten historiantutkija Teemu Keskisarja on todennut. Kiitos 80 vuotta sitten rintamalle joutuneiden sankareiden - siis edellä mainittujen lisäksi kaikkien niiden yli 300 000 suomalaisen sotilaan - ja heidän toimintansa mahdollistaneiden kotirintaman naisten ja lasten sekä omien joukkojemme kanssa sotatoimiin osallistuneiden ulkomaalaisten vapaaehtoisten ansiosta meillä säilyi itsenäinen Suomen kansa ja sen elämäntapa.

Ilman tuota sankaruutta ei meillä tänä päivänä olisi punaista professoria, joka määräisi opiskelijoitaan poistaman Mannerheimin kuvan seinältä. Eikä meillä olisi myöskään sellaista elintasoa, joka mahdollistaisi nykyisen hyvinvointivaltion ja houkuttelisi samalla kehitysmaista ihmisiä hakemaan maastamme korkeampaa elintasoa.

Mutta ehkä meillä naapurimaan kommunismin kukistuttua olisi kuitenkin uusi itsenäisyys ja sen myötä terve kansallistunne ja usko tulevaisuuteen, kuten eteläisillä naapureillamme, jotka yli 80 vuotta sitten antautuivat vastarintaa tekemättä kommunistisen suurvallan ylivoiman edessä. Tai ainakin hallitus, jossa eivät olisi mukana 1930-luvun aggressiivisen sosialismin aatteelliset jälkeläiset.

Näillä sanoilla toivotan arvoisille lukijoilleni hyvää talvisodan alkamisen 80-vuotismuistopäivää.

Aiempia ajatuksia samastaa aihepiiristä:
Donald Trumpista ja mediavallasta
Me ollaan sankareita kaikki
On hienoa olla suomalainen!