maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tuhannen uhrin pedofiilirinki

Edellistä ajatustani idän itsevaltiaasta kirjoittaessani Iltalehteen ilmestyi tieto pakistanilaistaustaisten pyörittämästä Englannin Telfordissa vuosikymmeniä toimineesta paritusringistä, jolla on saattanut olla jopa tuhat lähinnä kantaväestöön kuuluvaa lapsiuhria. Siis jotain samantapaista kuin tunnettu Rotherhamin tapaus, jossa raiskausringin toimintaan ei puututtu rasistileiman pelossa.

Tähän tapaukseen minulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että monikulttuurinen yhteiskunta näyttäisi johtavan todellisuuteen, joka tuottaa mielihyvää vain sairaille ihmisille. Jäin siitä syystä IL:n jutun luettuani miettimään, että kannattaisikohan sellaisesta haikailevien ihmisten käydä tarkastuttamassa mielenterveytensä. Ihan oikeasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasistileiman julma seuraus?
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia

12 kommenttia:

  1. Käsittääkseni tuo vääräuskoisten tyttölasten rutiininomainen seksiorjuuttaminen on nimenomaan Pakistanilaisen kulttuurin erityispiirre. Rotherdamin tapauksessa tekijät kuin asiakkaatkin olivat nimenomaan pakistanilaisia, ja tässäkin tapauksessa tekijöiden mainitaan olevan "aasialaisia", mikä viittaa nimenomaan Lähi-Itä - Intia -akselille (erotuksena orientaalista, jolla tarkoitetaan kaukoitäläisiä).

    Että jos haluaa välttyä vastaavanlaiselta Suomessa, ainakin pakistanilaisten maahanmuuttoon kannattaa suhtautua äärimmäisellä varauksella.

    -T

    VastaaPoista
  2. On se kumma, että isät eivät suojele tyttäriään ja veljet sisariaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten suojelet, kun viranomaiset katsovat muualle, rikolliset uhkaavat tappamisella jos puutut, lehdistö ristiinnaulitsee sinut rasistina? Jäljelle ei jää kuin suora väkivalta, ja kynnys siihen on (vielä) aivan liian suuri...

      Poista
    2. Nuo ovat pääsääntöisesti yksinhuoltajaäitien lapsia.

      Itsenäinen nainen hankkii lapsia, koska ei tarvitse miestä elämässään. Toksinen maskuliinisuus ja niin edelleen. Aseidenkaan omistamista ei tietenkään kannateta.

      Sitten kun lapset joutuvatkin pedofiilijengin kynsiin ja viranomaiset katsovat muualle, ei olekaan mitään millä puolustautua. Ei vaikka tulisivat lasta kotoa hakemaan raiskattavaksi.

      Kahden tyttölapsen isänä olisin valmis mieluummin kuolemaan yrittäessäni riistää raiskaajan henkeä, kuin antaisin lasteni joutua raiskattavaksi.

      Poista
  3. On tosiaan paljon ihmisiä, joiden tulisi ymmärryksensä tasoa nostaa sen suhteen mitä "monikulttuurisuus" käytännössä on.
    Toki se mielenterveydenkin tarkistuttaminen olisi joidenkin kohdalla tarpeen mutta ihmisenhän on helpompi valehdella itselleen kuin tunnustaa tosiasioita.
    PS. Mitähän sille seurakuntapastori Marjaana Toiviaiselle kuuluu? Lähtikö hän ulkomaille vai oliko sekin puhe taas kansan pettämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänpäiväisessä Ruben Stiller -ohjelman yhtenä vieraana on Marjaana Toiviainen. Aiheena: "Mitä Jeesus tekisi pakolaisille?" Epäilen, että sisältö on liian hapokasta, joten en taida kuunnella ohjelmaa.

      https://areena.yle.fi/1-4371706

      Poista
  4. Monikulttuurisuutta rummuttavat etenkin useimmat poliitikot, kuten meidän erinomainen pääministerimme. Hänen lausunnoistaan välittyy kuva, että joko hän on täydellisen tietämätön siitä, mitä maailmalla nykyään tapahtuu, tai ei välitä siitä. Juuri poliitikoiden pitäisi herätä, mutta he tuntuvat olevan syvimmässä unessa.
    Täytyy toivoa, että äänestäjät alkavat ajatella omilla aivoillaan ja äänestävät niitä, jotka haluavat estää monikulttuurisen katastrofin.

    VastaaPoista
  5. Pakistanilaiset ja Lähi-idän miehet oivaltavat, kuinka helppoa lännen vapaata seksiä ja itsenäisiä lapsia ihannoivassa yhteiskunnassa on löytää saaliita syrjäytyneistä ryhmistä, tytöistä, jotka kaipaavat aikuisen huomiota, ja jotka näin petoksella houkutellaan seksuaaliseen kanssakäymiseen.

    Monikulttuurinen ideologia ei tunnusta tosiasioita, kulttuurien eritasoisuutta, uskontojen erilaisuutta, islamin kielteistä suhtautumista naisiin. Tällaista pedofiliaa pääsee tapahtumaan, kun poliitikot, poliisi ja kulttuurin mielipidevaikuttajat ovat torjuneet totuuden, eivätkä katso siksi olevansa vastuussa näiden nuorten kohtalosta. Elävät mieluummin unelmissaan.

    VastaaPoista
  6. Tällaiset ilmiöt ovat osa kulttuuri(marksilaista)vallankumousta, jossa feministit on tärkeä etujoukko. He hyväksyvät pedofiiliringitkin ja käyvät niitä arvostelevien kimppuun meetoo-kampanjoillaan. VHM:n katse on heidän mielestään pahempi rikos kuin lasten kiduttaminen ja tuhoaminen. Logiikka ja johdonmukaisuus joutaa siis nykyään roskakoriin.

    Jos ajatellaan aikaisempia sosialistisia vallankumouksia, on odotettavissa vielä paljon pahempaa. Aikoinaan myös massamurhaajat Robespierre, Lenin, Stalin, Hitler, Mao ja Pol Pot totesivat: "Meillä on unelma!"

    VastaaPoista
  7. Tulee mieleen, että mahtaisiko Englannissa olla meneillään hallitsematon siirtyminen korkean luottamuksen yhteiskunnasta matalan luottamuksen yhteiskuntaan ja että näitä tällaisia tulisi ajatella murroksen lieveilmiöinä.

    Korkean luottamuksen yhteiskuntaan tottunut eurooppalainen - viranomainenkaan - ei osaa reagoida oikealla tavalla tilanteessa, joka todellisuudessa muuttui jo jokin aika sitten matalan intensiteetin heimosodaksi.

    Ruotsin väkivaltaisuuksissa on ehkä nähtävissä jotain samaa.

    VastaaPoista
  8. Edelliselle anonyymille vastaisin, että juurikin Iso-Britanniassa ollaan jo ohitettu tuo "murros" ja siirrytty tosiasialliseen eri heimojen riitaiseen federaatioon, jossa tosin erotuksena afrikkalaisista kumppaneistaan se (vielä) vallassa oleva suurin heimo onkin se muiden olemisen maksava ja itseään syyllistävä heimo. Rotherham ja vastaavat ovat vain jäävuoren huippu tuossa sharia-"poliisien" ja muiden itsehallinnollisten alueiden maassa, jossa enenevä osa kotiväkivallasta ja pikkurikollisuudesta ei edes tule viranomaisten tietoon vaan asiat hoidetaan.. paikallisesti.

    Tämän todellisuuden mieltämisessä auttaa, jos pystyy hahmottamaan 'heimon' hieman tavanomaista joustavammin ja ajattelemaan esim. poliisin omaksi heimokseen, joka jatkuvasti aseistautuneempana mutta vähemmän kansalaisten oikeuksien turvaamisesta kiinnostuneena ryhmänä on kiinnostuneempi omasta turvallisuudestaan ja muista eduistaan alkaneessa nollasummapelissä.

    VastaaPoista
  9. Tuhannen yksittäistapauksen yksittäistapaus. Tekojen suorittajat ovat myös yksittäistapauksia, joiden motivaation kyseenalaistaminen on rasismia. Stuppi ja Käteinen ovat myös vain yksittäistapauksia, jotka hei tienaa tällä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!