torstai 17. kesäkuuta 2021

Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan

Koronapandemia on vähitellen irrottamassa otettaan eurooppalaisista, joten myös EU:n rajat avautuvat yksi toisensa jälkeen. Näin on Suomessa ja näin on muissa jäsenmaissa. 

Tätä tilannetta näyttää käyttävän hyväkseen lentokonekaappauksen takia vaikeuksiin joutunut Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka, joka on ryhtynyt rahtaamaan irakilaisia elintasopakolaisia Liettuan rajalle. Tarkoituksena lienee pakottaa EU pysymään erossa Valko-Venäjän asioista. 

On helppo arvata, ettei irakilaisten päämääränä ole Liettua, Latvia tai edes Viro. Sen sijaan he pyrkivät niihin EU-maihin - kuten Suomeen - joissa turvapaikanhakijoiden edut ovat parhaat ja velvollisuudet oman elämänsä ylläpitämiseksi pienimmät.

Tapaus alleviivaa sitä ongelmaa, että EU:n ulkorajojen valvonta ei ole riittävän tehokasta pitääkseen kansainvaellukset kurissa. Eikä sen jäsenmaiden lainsäädäntö sisällä juurikaan pykäliä, jotka ennaltaehkäisisivät kansainvaeltajien intoa hakeutua kotimaataan helpomman ja leveämmän leivän ääreen.

Valko-Venäjän ja Liettuan välinen tapaus innoitti minut katsahtamaan myös maahanmuuttotilastoja. Ne osoittivat, ettei kehitysmaalaisten turvapaikanhaun varjolla tapahtuva kansainvaellus Suomeen ole vielä voimistunut, mikä tietenkin selittyy sekä EU:n että myös Suomen rajoilla koronapandemian takia vielä käytössä olleilla matkustusrajoitteilla. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tilanne kehittyy jatkossa rajojen avauduttua kokonaan meillä ja muualla. Ja etenkin, mikäli Valko-Venäjän ja EU:n raja alkaa vuotaa - ja lisäksi tietenkin Välimeren pitkä rantaviiva, jota vastaan hyökkäys on taksiliikenteen avulla ollut käynnissä jo jonkin aikaa

Siksi EU:lla olisi juuri nyt erinomainen paikka osoittaa kyvykkyytensä ja tukkia Lukašenkan todennäköisesti Venäjä tuella masinoima ihmisvyöry. Ja samalla varmistaa myös eteläinen rantaviivansa esimerkiksi Tanskan lanseeraaman mallin mukaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi kehitysmaalaisten kansainvaellus käynnistyi rytinällä
Välimeren pelastuspalvelu toimi jälleen
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

16 kommenttia:

  1. EU:n liberaalit siivet eivät halua suitsia aiheetontakaan saati laitonta rajojensa ylitystä millään tavoin. EU:n politiikka ei tule muuttumaan ennen kuin on liian myöhäistä tehdä mitään turvatakseen kansalaistensa turvallisen elämisen ja sitä kautta Euroopan taloudellisen ja ympäristöystävällisemmän kehityksen. Jos ei nyt haluta niin kun laittomien siirtolaisten tsunami jälkeen runtelee Euroopan ulkorajoja muutos on liian myöhäinen ja liian vähäinen. Taakan tasaaminen valtioiden kesken ei ole mikään ratkaisu ongelmaan, päin vastoin se on pään pensaaseen työntämistä.

    VastaaPoista
  2. "EU:lla olisi juuri nyt erinomainen paikka osoittaa kyvykkyytensä". Melkoista huumoria heti aamutuimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista ironiaa!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Tällaistakin kiristyskeinoa voidaan käyttää sellaiseen yhteisöön joka on ulkoistanut ulkoisen turvallisuutensa naapurimaille ja niiden hyväntahtoisuudesta riippuvaksi. On melkoinen kyvyttömyyden osoitus kun EU:n rajaliikenne on ulkoistettu sellaisille maille kuin Valko-Venäjä ja Turkki. Jos laittoman maahantulon torjunnan mahdottomuutta perustellaan sillä, että se ei ole EU:n omien sääntöjen mmukaan mahdollista, ainoa järkevä toimenpide on niiden toimimattomaksi todettujen sääntöjen korjaaminen.

    VastaaPoista
  4. Tämä minuakin on hämmästyttänyt. Miksi EU ei itse valvo omia rajojaan, vaan jättää sen tehtävän naapurimaille? Suomikin on jättänyt tuon homman Venäjälle.

    Ja toisaalta. Jos EU haluaa kantaa vastuunsa pakolaisista, niin eikö se ole vain hyvä asia, että naapurimaat päästävät pakolaiset maansa läpi hakemaan turvaa EU:sta? Turvapaikanhaku on kuitenkin perusoikeus. Ei sitä oikeastaan saisikaan EU:n naapurimaiden estää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Turvapaikanhaku on kuitenkin perusoikeus."

      Se on viherkommunisti Ohisalon keksimä tyhjä propagandahokema, joka ei perustu mihinkään lakiin.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. EU:lla olisi tilaisuus osoittaa kyvykkyytensä? Mikä kyvykkyys? Saati halukkuus?

    Kansainvaihtohan on EUn päätavoite Globalististen Eurostotasavaltojen Liiton perustamisen ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin:

      "Suomen tuhoamisohjelma",
      https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      "Unkari: EU:n siirtolaiskomissaari houkuttelee siirtolaiset Eurooppaan",
      https://www.kansalainen.fi/unkari-eun-siirtolaiskomissaari-houkuttelee-siirtolaiset-eurooppaan/

      "EU-komission puheenjohtaja: Siirtolaisten vastaanottaminen ei ole vapaaehtoista – se on velvollisuus",
      https://www.kansalainen.fi/eu-komission-puheenjohtaja-siirtolaisten-vastaanottaminen-ei-ole-vapaaehtoista-se-on-velvollisuus/

      EU-diktatuuri on planeettamme globaalin rikollisen "eliitin" luomus, jonka tarkoituksena on olla yhtenä välivaiheena noiden rikollisten tavoitteena olevaan Uuden maailmanjärjestyksen tyranniaan. Heidän tavoitteensa saavuttamista helpottaa, kun ensin kansallisvaltiot on tuhottu kehitysmaalaisten barbaarien invaasiolla.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Ks. myös Juha Ahvion seuraavat artikkelit:

      "Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?",
      https://www.oikeamedia.com/o1-157803

      "Se on salaliittoteoria!",
      https://beta.oikeamedia.com/o1-138512

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. "...Nähtäväksi kuitenkin jää..."

    Ihailen professorin akateemisen analyysin syvällistä tietotaitoa karvaranteiden ja gepardihattumiesten lähettiläiden tunkeutumisesta ilman väkivaltaa maahamme suorittamaan tehtäviä, joita lakimme ja kulttuurimme pitävät rikollisena. Sekä niitä suomalaisia tahoja kohtaan, jotka sallivat tämän tapahtuvan.

    Ilman sormea, karttakeppiä tai liitutaulua "Nähtäväksi kuitenkin jää", jää hieman ontoksi kannanotoksi.

    VastaaPoista
  7. Tanskan malli olisi tehokas tapa estää maahamme kantasuomalaisten veronmaksajien kustannuksella loppuiäkseen loisimaan pyrkivät, meillä työmarkkinakelvottomat "parempaa elintasoa tavoittelemaan" tunkeutuneet kehitysmaalaiset.

    Se kuitenkaan onnistu niin kauan kuin vallankahvassa vaikuttavat sisäministeri Ohisalon johtamat, Suomea tuhoon ajavat viherkommunistit ja muut suomenkansan viholliset kuten Bilderberg-maanpetturit sekä vapaamuurari-satanistit.

    Mainittakoon että valtavalemedian sokaisemat ihmiset erehtyivät äskettäisittäisissä kunnallisvaaleissa antamaan Helsingissä eräälle Bilderberg-maanpetturille mahtavan äänisaaliin
    - eräs tae että varsinkin Helsingin "monikulttuuristaminen" tulee jatkumaan.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. EU ei suinkaan pyri torjumaan kansainvaellusta, vaan tavoitteena on jakaa tulijat pakolla kaikille jäsenmaille. Ruotsalainen sosialistinainen, maahanmuuttokomissaari Ylva Johansson on intohimoinen kehitysmaalaismaahanmuuton kannattaja, ja hän on sitä mieltä, että "me tarvitsemme heitä". EU:n tarkoituksena on ottaa käyttöön YK:n GCM-sopimus eli "sopimus turvallisesta, järjestelmällisestä ja jatkuvasta muuttoliikkeestä". Eli siinä on EU:n tavoite, eikä missään kansaivaelluksen tyrehdyttämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen aiempi sisäministeri Mykkänen kävi alekirjoittamassa marraskussa 2018 Marokon Marrakechissa tuon maanpetoksellisen GCM-sopimuksen mm. suomalaisten turmioksi.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  9. Kun Ruotsi lähetti 30 000 paikanhakijaa Suomeen v. 2015, ei HS:ssa kirjoitettu Ruotsin kostavan ja uhkaavan Suomea. Nyt kohistaan vajaasta 400 sadasta tulijasta.

    VastaaPoista
  10. EU:n omien sääntöjen mukaanhan turvallisen maan kautta saapunut turvapaikanhakija voidaan palauttaa takaisin siihen maahan, josta on tullutkin. Mutta Suomi ei vain osaa eikä halua.

    VastaaPoista
  11. The Guardianista just luin että Frontexilla on ollut liian kovat otteet.

    EU "has blood on its hands" say activist calling for border agency's abolition.

    Toivon entistä kovempia otteita. Perusoikeus on myös olla tulematta partavauvan/vauvojen pahoinpitelemäksi tai heidän kulttuurinsa mukaiseen ruumiinaukkoon väkisin tunkeutumisen uhriksi.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!