keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?

Helsingissä tapahtui eilen röyhkeä kolmoismurhan yritys. Se ilmeisesti kuitenkin epäonnistui eikä kukaan kuollut.

Murhayrityksen motiiveista ei ole tietoa, mutta silminnäkijätietojen mukaan ainakin uhrit näyttivät maahanmuuttajataustaisilta. Tekijöistä sen sijaan ei ole julkista tietoa, mutta poliisin on kerrottu pidättäneen vähintään yhden henkilön.

Tapauksesta tulivat valitettavasti mieleen Ruotsissa yleiset maahanmuuttajataustaisten jengien väliset yhteenotot. Toivottavasti nyt nähty episodi ei kertonut siitä, että sama ilmiö on saapunut myös Suomen Helsinkiin.

JK 24.7.2019 kello 17:08. Poliisin mukaan ”Ruotsista ja Norjasta tuttu ilmiö tullut Suomeen”. Pelkoni on siis osoittautunut oikeaksi ja on tullut aika kiittää edellistä ja nykyistä hallitusta, jotka ovat sallineet sen tapahtua. Sekä vaatia ministeri Ohisalolta (vihr) ja pääministeri Rinteeltä (sd) toimia tilanteen korjaamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Malmöläismies syytettynä
Tyhmyys pilasi neljän ihmisen elämän
Yle kertoi jengien taisteluista Ruotsissa, mutta ei ihan kaikkea


21 kommenttia:

  1. Onneksi tämän ruotsalaisperäisen rikollisuuden torjuntaan on varauduttu mm opettamalla poliseille jo yläasteelta lähtien ruotsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Natsittaja"-sisäministeri Ohisalo haluaa varmaan tehostaa ruotsinkielen opetusta kouluissa!

      Poista
  2. Ampuja poistui paikalta rauhallisesti kävellen. Oma veikkaukseni on mustasukkaisuuden aikaansaama draama. Uhreina jonkun exä ja uusi kumppani.

    VastaaPoista
  3. Mistä kertoo se ettei poliisi kerro?

    Toivolle ei taida enää olla sijaa. On se ja sama, rantautuuko väkivalta maahamme omat oikeuskäsityksensä omaavien toiskulttuuristen mukana vai tätä samaa väkivaltaa omista maistaan pakoon lähteneiden perässä. Ne tuovat väkivallan tänne ennemmin tai myöhemmin.

    Ja siihen sopeudutaan. Miksi ei sopeuduttaisi, kun Ruotsissakin on sopeuduttu? Poliittinen korrektius pitää jatkuvia kesäjuhliaan, ja maahanmuuttokriittinen puolue pysyy boikotissa. Ja maa muuttuu siunatun monikulttuurisuuden väkivaltaiseksi taistelutantereeksi, jossa ihanteelliset poliitikot voimistuvat ideologisista uhriajatteluistaan samaan aikaan kun kaduille tuiskahtaa todellisia väkivallan uhreja.

    Ja samaan aikaan runnataan ylikansallista EU:a liittovaltioksi, jossa kansojen sekoittumista sopivasti kiihdytetään massiivisilla kansainvaellusvirroilla ja väestönvaihdolla.

    Kuka on tyytyväinen, kuka hyötyy? Tyytyväisiä ovat vihreät naispoliitikot ja hyötyjiä valtoita lainoittavat Soroksen kaltaiset suursijoittajat. Ja tietysti ne miljoona byrokraattia jotka löytävät leipänsä miltei äärettömiin mittoihin paisuvasta EU:n valtakunnanpalatsista.

    VastaaPoista
  4. Surullista mutta totta, että nyt meillä on sitten raiskausrinkejä, autopaloja, puukotuksia torilla, teloituksia ampumalla jne.
    Aivan kuten Ruotsissa vaikka tästä kehityksestä on vuosien mittaan varoitettu.

    VastaaPoista
  5. Surullista sekin, että näistä ei kerrota rehellisesti valtamadiassa. Yritetään pimittää todellisuus kuten hyysärin jutussa ruotsin tilanteesta. Onhan näitä nähty, assan takaismatujen tappelu ja mitä kaikkia niitä onkaan.Ihme ettei hallitus ole vielä pöyristynyt ja rinne sormi pysytyssä soso pojat. Sehän on ollut pääkanisteriemme tapa

    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Kyllä tulee suomeen nämä monikulttuuriuden rikastukset ja unelmat. Kun esim pelkällä maalaisjärjellä tarkastelee viimevuosien tapahtumia, ihan selvää että tämä on vasta alkua.

    VastaaPoista
  7. Toukokuussa 2014 oli EU-vaalit Suomessa. Niin sanottujen turvapaikanhakijoiden ryntäys tapahtui EU-vaalien jälkeen ja Suomen invaasio saavutti 2015.
    Nyt on taas käyty EU-vaalit ja siispä odottelemme uutta invaasiota jota varsinkin sisäministeri Ohisalo on järjestelemässä niin sanotun "taakanjako"-sopimuksen muodossa.
    Selkeän järjestelmällistä toimintaa josta ei ole Suomelle hyötyä vaan erittäin suurta haittaa. Ainakaan itse en toivo maamme muuttuvan Ruotsin kaltaiseksi paskastaniaksi.

    VastaaPoista
  8. Tekijää kuvaillaan IS:n jutussa "Poliisi kokoaa..." näin:

    "Häntä on kuvailtu kookkaaksi ja ulkomaalaisen näköiseksi."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yllätä. Mutta odotan suurella mielenkiinnolla mistä koko tässä episodissa on kyse. "Ulkomaalaisen näköinen" tuskin kuitenkaan tarkoittaa virolaista tai venäläistä.

      Poista
  9. ”Natsittaja”-sisäministeri Ohisalo saa avointen rajojen värilliselle ihanne-Suomelleen aina vain lisää mallia Ruotsista:

    ”Afrikansk maffia tar över Göteborg”,
    https://bakomkulissernabiz.wordpress.com/2019/07/23/afrikansk-maffia-tar-over-goteborg/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Seuraava Jukka Rahkosen artikkeli ansaitsisi päästä mahdollisimman laajaan jakeluun pakollisena kansalaistietoutena nykytilanteessa:

    "EU: suunnitelmissa massiivisia uudistuksia, jotka heikentävät kansallisvaltioiden valtaa entisestään
    Ursula von der Leyenin 24 sivuinen ohjelma "Minun agendani Euroopalle" on poliittisesti erittäin punavihreä ja vahvaa keskitettyä liitovaltiota kohti pyrkivä.",
    https://beta.oikeamedia.com/o1-115712

    Poiminto artikkelista: "Maahanmuuton taakanjakoon ja EU:n lakien noudattamiseen Ursulan suunnitelmissa ovat kovat otteet. Hän suunnittelee yhtenäistävänsä EU:n lakien soveltamista siten, että erilaisin sanktioin varmistetaan jokaisen jäsenmaan noudattavan aina ensisijaisesti EU:n lakeja ja vasta sen jälkeen omaa lainsäädäntöään - kaikissa asioissa. Erityisen keskeisessä asemassa agendalla ovat turvapaikanhakuun liittyvien yhteisten lakien ja sääntöjen noudattaminen kaikissa jäsenmaissa.

    Suunnitelmassa on myös EU:n yhteinen armeija ja rajavalvonta. Yhteisen ulkorajojen valvonnan tarkoitus on vähitellen poistaa sisärajojen valvonta kokonaan."

    Eipä meille ennen Euroopan Unioniin liittymistä koskevaa äänestystä kerrottu, että tällaista on odotettavissa!

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö aavistanut liittovaltio-tavoitetta?

      Siitähän tässä taistellaan, ollaanko valtioiden liitto vai liittovaltio?

      Sitten kun kaikilla on riittävästi matuja ja olot hirveät, on helpompi "siirtyä" liittovaltioon ja niin sanotusti pelastaa eurooppa.

      Poista
  11. Yle tänään:

    Rantautuiko Suomeen nyt uusi rikollisuuden muoto? Helsingin ampumatapaus on täysin poikkeuksellinen – 12 kysymystä poliisille

    https://yle.fi/uutiset/3-10892206

    Artikkelista poimittua:

    Liittyykö tämä taloudellisen hyödyn tavoitteluun vai ehkä mustasukkaisuuteen?

    – Motiiveja vielä selvitellään, mutta sen suuntaisia viitteitä on, että kyseessä on sen tyyppiset asiat kuin taloudellinen hyöty, ja kuka tekee, ja mitä tekee.

    Tukholmassa rikollisten välienselvittelyt ovat nousseet esille viime aikoina. Onko vastaavaa kehitystä myös täällä Helsingissä?

    – Eilinen tapaus on sinällään valitettava, että se on samantyyppinen kuin on ollut Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, siellä tällainen on ollut erittäin suuri ongelma.
    Tämä tapaus osoittaa, että sama rikostyyppi on rantautunut Suomeen.

    Lue esimerkiksi juttumme vuodelta 2017: Ruotsin katujengit ovat raaistuneet sekä Rikollisjengien otteet kovenevat entisestään Ruotsissa – Malmössä tänä vuonna yli sata ammuskelua
    ...
    ...
    Tiedetäänkö, ovatko tapaukseen liittyvät henkilöt Suomen kansalaisia?

    – Eivät ainakaan kantasuomalaisia. Käsitykseni mukaan heillä ei ole Suomen kansalaisuutta.

    VastaaPoista
  12. Uusi rikollisuuden muoto rantautui tänne jo talvella, kun arabien liivijengi saturdah tai saturadah tai mikä lienee saturdaynightfever aloitti toimintansa. Minun arvaukseni on, että tämä liittyy niihin.

    VastaaPoista
  13. Onkohan tämä sitä Helsingin kulttuuriväen kaipaamaa "pöhinää"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, mutta osoittaa kyseisen väen tyhm... ei kun sinisilmäisyyden.

      Poista
  14. IL 25.7.19

    "HS: Kampin ammuskelusta epäilty 32-vuotias on rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja"
    Helsingin Sanomien mukaan myös punainen, ammuskelun kohteeksi joutunut auto on kosovolaistaustaisen henkilön omistama.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/856bf11a-f0e5-4564-932a-b36d1fe5c367

    Artikkelista poimittua:

    Helsingin Kampissa tiistaina iltapäivällä tapahtuneen ammuskelun epäilty on Helsingin Sanomien tietojen mukaan kosovolaistaustainen mies, joka toimii rakennusalan yrityksen toimitusjohtajana Suomessa.

    VastaaPoista
  15. eikö meillä suomalaisilla ole enää kanttia näyttää päättäjille mitä mieltä ollaan tästä asiasta,satatuhatta mielenosoittajaa eduskuntatalon eteen

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!