Ei se hullu ole joka pyytää...

Palaan pitkän tauon jälkeen Kreikan tukipakettiin. Syynä on se, ettei valtamediassa ole vieläkään (ainakaan minun silmiini) tuotu esiin eri toimijoiden loogisia ja siis todennäköisiä motiiveja.

Aloitetaan Kreikasta. Maan talous on sekaisin ja kuralla, eikä sen talous tasapainottuisi edes siinä tapauksessa, että sen lainat armahdettaisiin - tai se kieltäytyisi maksamasta niitä. Maan hallituksella on siis intressi pitää tilanne mahdollisimman pitkään nykyisellä tolalla. Sillä aikaa tämän kahden suvun hallitseman näennäisdemokratian eliitti voi kahmia itselleen vielä viimeiset edut eikä kansan tarvitse tosissaan kiristää vyötään.

Entä Italia, Espanja, Portugali, Irlanti, Viro ja mahdolliset muut euroalueen nettosaajat. Niiden ei kannata puuttua EU:n tarjoamien tukien virtaan, sillä eurooppalaisen rahapolitiikan järkevöittäminen saattaisi riskeerata niidenkin nauttimat tukirahat. Näissä maissa on siis parempi olla tässä tilanteessa hiljaa ja nauttia siitä mitä EU niille tarjoaa.

Saksa, Ranska ja muut sellaiset maat, joissa toimivat pankit tai vakuutuslaitokset ovat rahoittaneet Kreikkaa suurilla summilla luonnollisesti haluavat kaikki euromaat ja mielellään kenet tahansa muunkin maksamaan tukea. Muussa tapauksessahan niiden pitäisi itse pelastaa holtittomasti Kreikkaan rahaa lainanneet pankkinsa. Motiivina on siis tässäkin tapauksessa pelkkä pyrkimys hyötyä muiden rahoista.

Erityisvivahteen näiden lainoittajamaiden käyttäytyminen saa vielä siitä, että pelastettavana ovat paitsi pankit itsessään, myös niiden suuromistajat (ja heidän omaisuutensa). En liene kovin väärässä, jos arvelen jälkimmäisten mitä todennäköisimmin olevan poliittisten johtajien tuttuja tai kavereita. Tämä koskee myös EKP:n pankkiireja kuten pääjohtaja Trichetiä, joka  ajaa tukirahoja Kreikalle kuin käärmettä pyssyyn niin pankkimiehenä kuin ranskalaisena.

Entä Suomi? Miksi suomalaiset kokevat Kreikan tukemisen eri tavalla kuin kaikki muut?

Ensinnäkään Suomella tai sen luottolaitoksilla ei ole suuria saatavia eikä siis myöskään juuri mitään voitettavaa Kreikan pelastamisoperaatiossa. Toiseksi, suomalaiset ovat EU:n nettomaksajia, joilla on intressi katsoa rahankäytön perään. Pelkästään nämä kaksi seikkaa asemoivat Suomen tässä asiassa ainutlaatuiseksi euromaiden joukossa. Lisäksi psykologisesti tärkeää lienee se, että Suomella on pitkä historia (sotakorvaukset, 1990-luvun pankkikriisi) itsensä nostamisesta omin voimin - ei tunnu reilulta joutua kaiken sen jälkeen toisten holtittoman toiminnan maksajaksi.

Näyttää siis siltä, että euromaat toimivat kukin omien intressiensä mukaisesti. Totuutta ei kuitenkaan kukaan europoliitikko halua sanoa. Eikä edes media. Toivottavasti Persujen pelko kuitenkin pitää Urpilaisen ryhdikkäänä ja saa tämä pitämään loppuun asti kiinni takauksista.

Tai ellei, toistan vanhan ehdotukseni siitä, että helpointa olisi vain sosialisoida ongelmapankit merkitsemällä niiden osakkeita EU:lle uutta pääomaa vastaan. Ja antaa Kreikan mennä selvitystilaan. Näin pankit pelastuisivat ja eurooppalaiset veronmaksajat saisivat takauksensa pankkien osakkeina. Ainoastaan virhepäätöksiä tehneet pankinomaistajat menettäisivät omaisuuttaan - mutta juuri niinhän kapitalismissa kuuluu ollakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuri kusetus
Kreikan parlamentti päätti säästää
Lajityypillistä käytöstä