Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanvalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanvalta. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. heinäkuuta 2022

Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo

Tämä on yhdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kymmenennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka suomalaisuusaate johti yhtenäisen, mutta kaksikielisen suomalaisuuden syntymiseen. 

Seuraava muutos tapahtui kuitenkin venäläisen yhteiskunnan kehityksen edettyä sellaiselle tasolle, että maa saattoi haaveilla valtakunnan hallinnon yhdenmukaistamisesta. Tämän seurauksena tsaari Nikolai II päätti lopettaa myös Suomen autonomisen aseman keisarikunnan osana - eli maassamme alkoi ensimmäinen sortokausi, joka kesti vuodesta 1899 vuoteen 1905.

Sortokauden alkaminen politisoi maatamme rajusti, jolloin kaikkialle tunkeutuva poliittinen taistelu siirtyi kielitaistelusta uusille rintamille: ennen kaikkea talonpoikaiston varaan tukeutuvat vanhasuomalaiset ryhtyivät noudattamaan myöntyvyyspolitiikkaa ajatuksenaan yhdistää suomalaisten ja keisarin edut, kun taas sivistyneistön ja teollisuuspiirien nuorsuomalaiset sekä vanhan säätyläistön ja suurteollisuuden ruotsinkieliset muodostivat perustuslaillisen rintaman, joka piti kiinni automiasta sellaisena kuin siihen oli totuttu. 

Ensimmäinen sortokausi päättyi Venäjän kompastuttua Japaniin vuosien 1904-05 sodassa, minkä seurauksena tsaari menetti itsevaltiutensa ja valtakuntaan perustettiin parlamentti eli duuma. Samalla keisarin ote Suomesta löystyi, jolloin kansa meni yleislakkoon vaatien autonomian palauttamista ja omaa eduskuntaa. 

Pitkällisen kädenväännön seurauksena maahan saatiin kuin saatiinkin yksikamarinen eli kansanvallan maksimoiva eduskunta ja työväen ohella myös naiset saivat äänioikeuden. Sekä ajan myötä muutenkin tasaveroisen aseman miesten rinnalla. 

Arvoisaa lukijaani saattanee kiinnostaa, että kauniimman sukupuolen pääsyä vallankäyttäjäksi vastustivat kiivaimmin maamme ruotsinkieliset joidenkin nuorsuomalaisten tukemana. Tuo vastustus sai muotonsa joskus myös varsin mielenkiintoisin sanankääntein. 

Muinainen kollegani nimittäin vastusti naisten vaalikelpoisuutta sillä perusteella, että "naiset tunneihmisinä saattaisivat huojahtaa helpolla liian jyrkkiin kannanottoihin" - ilmaisten näin vastaansanomattomasti sen, ettei sukupuolten tasa-arvoa vastustettu niinkään eettisistä tai poliittisista, vaan ennen muuta kansanvallan pelosta. Toisin sanoin naisten kykyyn tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä ei luotettu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

maanantai 8. marraskuuta 2021

Suurin uhka

Sekä Ilta-Sanomat että Yleisradio kirjoittivat eilen siitä, kuinka Suomen hallitus on sisäisesti hajanainen ja kiistelee monenlaisista asioista, kuten susipolitiikasta tai pelastuskoulutuksesta. Jutuista saa sen käsityksen, että ikävintä olisi, mikäli hallitus ajatutuisi täysin toimintakyvyttömäksi, mutta ei kuitenkaan jättäisi eroanomustaan.

Tällöin maa joutuisi elämään käytännössä lähes kaksi vuotta, ennen kuin sitä johdettaisiin jälleen tavoitehakuisesti. Näin yhteiskunnan uudistamistyö jämähtäisi ja sen kyky vastata tuleviin haasteisiin jäisi ramman ankan nilkuttamiseksi. 

Kuten muistamme, johtui nykyinen tilanne eli SDP:n johtaman Keskustan ja Vihreiden epäpyhän ja riitaisan allianssin valtaannousu siitä, että hallitusneuvotteluissa Kokoomus ei halunnut toteuttaa äänestäjien tahdon mukaista hallitusta, joka pohjautuisi sen ja Perussuomalaisten väliseen yhteistyöhön. Sen sijaan puheenjohtaja Orpo pyrki luomaan maahamme sinipunahallituksen, mutta ex-ay-jyrä Antti Rinne ei sitä halunnut, vaan vokotteli rökäletappion kärsineen Keskustan mukaansa muodostamaan Sanna Marinin myöhemmin johdettavakseen saaman valtioneuvoston.  

Tämän kaiken takia hallituksella on kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on yhä syvemmälle äärivasemmistoon hakeutuneiden vihreiden ministereiden ja ennen kaikkea maaseudun asioita ajavan Keskustan välinen syvä ristiriita ympäristöasioista ja aluepolitiikasta. 

Toinen - Ylen ja IS:n jutuissa vaille huomiota jäänyt - ja uskoakseni vieläkin suurempi vaikeus on siinä, ettei hallituksen Keskustasta ja RKP:stä huolimatta vihervasemmistolainen politiikka vastaa kansan vaaleissa selkeästi ilmaisemaa tahtoa (vihervasemmiston yhteenlaskettu kannatushan oli vain noin 37 prosenttia), vaikka mahdollistikin hallituksen kokoamisen Keskustan ryhdyttyä sen aisankannattajaksi. 

Tämä tekee Keskustasta vihervasemmistolle vaikean hallituskumppanin, koska sen peruskannattajat ovat vieläkin kauempana heidän poliittisista tavoitteistaan kuin kokoomuslaiset. Eivätkä keskustalaiset ministerit voi jättää tätä tosiasiaa huomioimatta ilman, että puolueen - ja siinä sivussa heidän oma - poliittinen tulevaisuus tuhoutuisi.

Samasta syystä - eli harjoitetun hallituspolitiikan kansan tahdon vastaisuudesta - minun on pakko olla eri mieltä Ylen ja IS:n toimittajien kanssa. Suurin uhka nykytilanteessa ei ole hallituksen ajautuminen toimintakyvyttömäksi, vaan sen muuttuminen toimivaksi. 

Tämähän voisi tapahtua vain ministeristön vihervasemmistolaisen enemmistön ajamalla tavalla eli ohjaamalla maatamme yhä syvemmälle sosialistisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, joiden jälkien korjaaminen voisi pahimmillaan olla tuleville hallituksille jopa mahdotonta. 

Tai ainakin vaatia niin radikaaleja korjausliikkeitä, ettei sellaisia ole totuttu näkemään länsimaisissa demokratioissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aisankannattajan uikutusta
Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi

maanantai 11. lokakuuta 2021

Irakilainen vallanjako-oppi

Ilta-Sanomien pieni uutinen kertoi Irakiin vaaleista. Tulosta ei toki ollut vielä antaa, mutta äänestysaktiivisuuden sanottiin jäävän noin 30 prosenttiin.

Jutun mukaan maassa oli ollut hallitusta vastustavia mielenosoituksia, joiden seurauksena parlamenttivaalit järjestettiin ennenaikaisesti. Äänestäjät kuitenkin jäivät kotiin, koska - lehden mukaan - "luottoa korruptiosta, työttömyydestä ja surkeista julkisista palveluista kärsivän maan poliittiseen luokkaan ei juuri ole".

Alhainen äänestysprosentti alleviivaa irakilaisen demokratian toimimattomuutta ja osoittaa, etteivät irakilaiset ole valmiita demokratiaan. Eivätkä edes yrittämään sellaista.

Irakissa ongelmana on monikulttuurisuus, joka heijastuu jopa demokraattiseen hallintoon, jossa shiioilla on aina pääministerin, sunneilla parlamentin puhemiehen ja kurdeilla presidentin virka. Tämä on tietenkin tavallaan oikein, mutta tosiasiassa alleviivaa sitä, ettei poliitikkojen - tai edes Irakin kansan - perimmäisenä tavoitteena ole irakilaisten paras, vaan sen sijaan oman taustaryhmän etujen varmistaminen. 

On selvää, ettei tästä lähtökohdasta tule koskaan syntymään sellaista hyvinvointivaltiota, josta suuressa osassa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikka on saatu nauttia jo sadan vuoden ajan. Eikä tämä koske pelkkää Irakia, vaan se ulottuu laajalti maailman eri maihin. 

Ja kertoo omaa karua kieltään siitä, kuinka eurooppalainen unelma oikeudenmukaisesta, suvaitsevaisesta ja tasa-arvoisesta maailmasta on rakennettu perusteettomien unelmien päälle. Eikä sellaisena ole kuranttia vientitavaraa.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita

Suomessa ja Euroopan Unionissa on viime aikoina kovasti moitiskeltu Puolan ja Unkarin demokratioita. Siksi oli mielenkiintoista seurata viikonlopun vaaleja.

Puolassa niissä valittiin parlamentti, joka käytössä olevien tietojen mukaan jatkaa vanhalla linjalla. Eli suurimmaksi puolueeksi - todennäköisesti yksinkertaisella enemmistöllä - nousee Laki ja oikeus eli maan viime vuosien valtapuolue ja arvostelun kohde. Äänistä se kuitenkin sai alle puolet.

Näin valitessaan puolalaiset antoivat luottamuksensa maassa viime vuodet harjoitetulle politiikalle EU:n silmätikuksi nostamia tuomioistuinten eläke-ikää koskevia muutoksia myöden. Demokratiahan tarkoittaa sitä, että poliittiset päätökset alistetaan kansalaisten hyväksyntään vaaleissa ja mikäli ne eivät kansaa miellytä, pudottaa se päättäjät vallasta.

Tätä olisi myös EU:ssa syytä kunnioittaa ja lopettaa Puolan arvostelu vanhojen neuvosto-aikaisten tuomareiden oikeusistuimien huipulta pudottamisesta eläköitysmisikärajaa alentamalla.

Toisessa EU:n silmätikussa eli Unkarissa käytiin puolestaan pääkaupunki Budapestin pormestarinvaalit. Niissä voiton vei opposition ehdokas syrjäyttäen maassa ehdotonta valtaa pitänyttä Fidesziä edustavan entisen pormestarin vallasta.

Epädemokraattisuudesta moititun valtapuolueen ehdokas on tunnustanut tappionsa ja onnitellut voittajaa ja maan hallitus on sanonut kunnioittavansa vaalitulosta. Näin Budapest siirtyy punavihreään valtaan, jonka ansiot jäävät seuraavina vuosina nähtäväksi.

EU:n ja Suomen kannalta oleellista on oivaltaa, että vaalitulos vahvistaa Unkarin demokratian toimivuuden. Siten myös Unkarin demokratian arvostelun soisi vaientuvan, vaikka maan valtapuolueen politiikan arvostelu voi toki jatkua ainakin seuraaviin parlamenttivaaleihin asti. Silloinhan nyt toimivaksi osoitettu unkarilainen demokratia antaa joko hyväksynnän tai hylkäyksen Fideszin harjoittamalle politiikalle.

Kolmannet viikonlopun vaalit käytiin Tunisiassa eli siinä ainoassa, maassa, jossa arabivallankumous ei johtanut sekasortoon. Voittajaksi selvisi islamisti, joka on kannattanut kuolemantuomiota, homoseksuaalisuuden kriminalisointia ja lakia, joka kieltää julkiset hellyydenosoitukset naimattomien pariskuntien kesken.

Myös Tunisian vaalit osoittavat demokratian toimivan ja tulosta on syytä kunnioittaa EU:ssa ja Suomessa. Näin siitä huolimatta, etteivät voittajan näkemykset näyttäisi vastaavan suomalaisten enemmistön näkemyksiä.

Samalla on kuitenkin syytä panna merkille, ettei islamismi ole edes Tunisiassa mikään merkityksetön poliittinen voima. Sen sijaan se on valtavirtaa, joka pystyy nousemaan valtaan myös kiistatta demokraattisissa olosuhteissa. Siten tämä uskonnon ja politiikan sekasikiö on syytä huomioida myös suomalaisessa sisäpolitiikassa; erityisesti sen monikulttuurisuuden hallintaan tähtäävissä toimissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänikoikeus vaati ihmishenkiä, mutta sen käyttäminen ei kiinnosta
Suomi, Unkari ja oikeusvaltioperiaate
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Maatamme johtaa epärealistinen pääministeri

Palaan vielä pääministeri Juha Sipilän näkemyksiin tulevaisuuden Euroopan Unionista. Se on tarpeen siksi, että siinä kiteytyy paljon hallitustamme ohjaavasta oxenstiernalaisesta näkökulmasta.

Ykkösasiana Sipilä nimittäin uskoo, että vuoteen 2025 mennessä "populismilta on viety määrätietoisilla toimilla pohja pois". Eikä tämä yksin riitä, vaan pääministeri arvelee kansalaisten uskon kansainväliseen päätöksentekoon ja EU:hun vahvistuneen.

Siitä ei ainakaan IL kuitenkaan kertonut, mikä on se vallankumouksellinen muutos EU:n toiminnassa, jota "määrätietoiset toimet" toteuttavat. Merkittävästä käännöksestä nykyisen politiikkaan tulisi kuitenkin olla kyse, sillä nykyinen EU ei ole matkalla kohti vahvistumistaan, vaan se on pikemminkin repeämässä toimintakyvyttömäksi.

Toisena kohtana Sipilä toivoo EU:n olevan johtava toimija ilmastopolitiikan ja siihen liittyvän teknologian osalta. Hyvä näin, mutta suorastaan hätkähdin hänen näkemystään, että tämä johtaisi afrikkalaisten nuorten toiveikkuuden lisääntymiseen ja (ilmeisesti EU:hun suuntautuvan) maahanmuuton vähenemiseen.

Tosiasiahan on, ettei ilmastonmuutos ole ensisijainen ihmisten ajuri Afrikasta Eurooppaan, vaan työntöä lähdölle syntyy afrikkalaisten holtittomasta lisääntymisestä ja vetoa EU:n tarjoamista eduista tänne päässeille. Olisi voinut kuvitella pääministerinkin ymmärtävän nämä perusasiat huomioiden hänen harkitsemattoman asuntotarjouksensa vaikutuksen irakilaisten ryntäykseen kohti Suomea vuonna 2015.

Kolmas Sipilän luulo oli maahanmuuton saaminen hallintaan vähentämällä köyhyyttä Afrikassa ja luomalla laillisia reittejä Eurooppaan, jolloin kansalaisten epäluulot hallitsemattomasta maahanmuutosta olisivat haihtuneet.

Aika naivi näkemys ottaen huomioon, että pääosin 1950-1960-luvuilla itsenäistyneen Afrikan köyhyyttä on yritetty vähentää jo yli puoli vuosisataa ja nyt aikaa muutokseen olisi seitsemän vuotta. Näin etenkin, kun otetaan huomioon se, että afrikkalaisten määrä kasvoi jo vuosituhannen alussa 20 miljoonalla ihmisellä vuodessa - ja nykyisin vielä enemmän. Eli köyhyydestä nostettavana on seitsemän vuoden kuluttua ainakin 150 miljoonaa uutta lasta. Siis lähes 30-kertaisesti Suomen väkiluku.

Sipilän toivelistan neljäntenä kohtana  IL mainitsee, että talous- ja rahaliitto Emua olisi vuoteen 2025 mennessä kyetty uudistamaan sellaisin keinoin, jotka luovat vaurautta ja vakautta, mutta samalla parempaa varautumista tuleviin kriiseihin. Näin on todellakin syytä toivoa, mutta tässä yhteydessä on valitettavasti oleellista huomata, ettei IL välittänyt minkäänlaista perustetta tällekään pääministerin utopialle. Toivottavasti se ei tarkoita, ettei pääministerillä edes ole sellaista - tai jos on, ettei se ole yhtä heppoinen kuin edellä mainitut kolme muuta Sipilän näkemystä.

Viimeisenä kohtana Sipilä näkee EU:n vahvana kansainvälisenä toimijana, jonka yli ei enää kävellä. Näinkin sopii toivoa, mutta on vaikea nähdä miten maanosamme valtioliiton merkitys maailmassa voisi kasvaa, kun sen merkitys maailmantaloudessa supistuu vuosi vuodelta - eikä itsenäistä sotilaallista voimaa ole juuri lainkaan.

Edelle kirjoittamani perusteella en voi olla toteamatta, että Suomen pääministerin tehtävään ei näköjään vaadita kovin suurta realismia. Syytä voi tietenkin hakea pääministeristä itsestään, mutta kyllä myös hänet valtaan äänestäneellä vaalikarjalla on peiliin katsomisen paikka.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toivorikasta uutta vuotta, herra pääministeri!
Mikä ajaa kehitysmaalaisia Euroopan Unioniin?
Juha Sipilä ja 2000 pakolaisen kiintiö

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun

Italialaisia ovat ärsyttäneet etenkin talouden tila, työttömyys, hallitsematon maahanmuutto ja korruptio. Niinpä maassa pidettyjen vaalien voittajiksi nousivat puolueet, jotka vastustivat maassa aiemmin harjoitettua politiikkaa.

Tulos oli Italian hallitsemisen kannalta hankala, sillä voitto jakaantui sekä oikeistolaisen vaaliliiton että vasemmistoon monissa asioissa kallellaan olevan viiden tähden liikkeen kesken ilman, että kumpikaan olisi saanut selvää valtakirjaa politiikan johtamiseen alkaneella vaalikaudella.

Molempia kuitenkin yhdistivät tavoite saada Afrikasta ja Lähi-idästä saapasmaahan suuntautuva maahanmuutto hallintaan sekä jonkinasteinen EU:n keskusvaltaa kansallisvaltioiden kustannuksella rajoittamaan pyrkivä näkemys.

* * *

Italian tapahtumat näyttävät herättäneen voimakkaita tunteita etenkin vanhoja valtarakenteita tukevassa Erkkomediassa. Helsingin Sanomat nimittäin kirjoitti, että " Italian vaalitulos on varoitus edessä olevista vaaroista".

Toinen vallan tukipilari eli verorahoitteinen Yle suhtautui Italian tilanteeseen paljon analyyttisemmin ja haastatteli Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltoilaa. Tämän mukaan tilanne kertoo demokraattisen hallinnon ongelmista kuitenkaan yksilöimättä tarkemmin noiden ongelmien laatua, vaikka hän mainitsikin "maahanmuuttokielteisyyden" ja Euroopan unionin vastaisuuden.

Itse  näen italialaisten toimineen demokratian eli kansanvallan syvimpien periaatteiden mukaisesti. Italiaa hallinnut valtaeliitti ei ole kyennyt hoitamaan asioita kansan tahdon mukaisesti eikä edes kuntoon, joten sen luottamus on kadonnut. Siksi maassa ollaan tultu tilanteeseen, jossa valta annetaan uusille yrittäjille.

Lienee kuitenkin totta, ettei vaalien voittajien ole helppo löytää yksimielisyyttä politiikan kaikilla lohkoilla, joten hallituksen kokoaminen lienee hankalaa. Tiedämme kuitenkin, että Suomessa sellainen tiedetään osattavan koota mille tahansa pohjalle (kuten viimeistään Kataisen kuuden puolueen hallitus osoitti), joten ei sen pitäisi olla mahdotonta Italiassakaan.

Lienee myös selvää, ettei Italian kansa katso hyvällä, mikäli maan hallinto jää hoitamatta ja vaalilupaukset kokonaan toteuttamatta. Se luo paineita vaalivoittajille - oikeiston vaaliliitolle ja Viiden tähden liikkeelle; eikä niiden tulevaisuutta ainakaan parantaisi liittoutuminen tehtävissään epäonnistunutta vanhaa valtaa edustavien - ja vaalivoittajia ekstremisteiksi haukkuvien - sosiaalidemokraattien kanssa.

Nähtäväksi siis jää syntyykö Italiaan kahden vaalivoittajan hallitus, vanhan vallan osittainen säilyminen maan johdossa vai jotain muuta. Kuten esimerkiksi uudet vaalit.

Kävi niin tai näin, on joka tapauksessa selvää, ettei Italian vaalitulos ole varoitus "edessä olevista vaaroista", vaan muistutus demokraattisen vallankäyttäjän vastuusta. Kansanvaltaisessa järjestelmässä valta ei ole rajatonta, vaan edellyttää äänestäjien tahdon toteuttamista vaalivoiton jälkeen.

Tämä on hyvä muistaa myös niissä maissa - kuten Suomi - jossa hallitukset ovat vielä toistaiseksi pysyneet vanhan vallan hallussa. Italian kaltainen vallanpitäjien syrjään työntäminen on helppo välttää, sillä kuten olen aiemminkin todennut: siihen ei tarvita muuta kuin yhteisten asioiden hoitamista kansaa tyydyttävällä tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman
Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä

tiistai 13. helmikuuta 2018

Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu

Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu hallitusten muodostamisesta eri EU-maissa. Siinä todettiin, että ongelmia on ollut erityisesti kahden suuren puolueblokin kilpailuun perustuvissa demokratioissa.

Esimerkkeinä mainittiin Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi. Syyksi niiden ongelmiin nimettiin puoluekentän pirstoutuminen ja protestipuolueiden kannatuksen nousu. Käsittelemättä sen sijaan jäi se, mihin tuo nousu on perustunut.

Vaikka asiaa ei käsiteltykään, annettiin jutussa kuitenkin pieni vihje. Sen mukaan "Ruotsissa ruotsidemokraattien pelitilaa on yritetty kaventaa luomalla uusia poliittisia käytäntöjä valtiopäiville, mutta ongelma ei ole sillä poistunut."

Toisin sanoen eurooppalaisten maiden ongelmat juontavat siitä, ettei vanha valtaeliitti ole halunnut antaa valtaa kansan muuttuvaa tahtoa ajaville puolueille. Sen sijaan ne on yritetty sysätä marginaaliin ilmeisesti toivoen, että kansa unohtaisi sellaiset yhteiskunnan epäkohdat, joille ei syystä tai toisesta haluta tehdä mitään, mutta joista yhä useampi ihminen kokee kärsivänsä.

HS:n uutista kirjoittaneella toimittajalla on siis kyllä ollut tieto mistä joidenkin EU-maiden hallituksenmuodostamisongelmat ovat oikeasti johtuneet, mutta hän ei ole joko tahtonut tai osannut tehdä niistä perimmäisiä johtopäätöksiä. Eli nähdä vanhan valtaeliitin halu luopua mieluummin demokratiasta kuin ministerinpaikoista.

Tämän osoittavat Itävallan ja Tanskan äskettäiset hallitusratkaisut, joissa on Saksan, Iso-Britannian ja Ruotsin lanseeraamien käytäntöjen sijasta haluttu jakaa valtaa demokraattisissa vaaleissa poliittista uudistamista hakeville puolueille. Itävallassa hallitus saatiin näin toimien aikaiseksi parissa kuukaudessa ja Tanskassa nouseva poliittinen voima tukee ministereitä sillä ehdolla, että he ajavat kansan tahdon mukaista politiikkaa.

Suomessa nähtiin tässä suhteessa varsin erikoinen näytelmä. Siinä kansan tahtoa ajava poliittinen voima otettiin kyllä hallitukseen, mutta se saatiin hajottamaan itsensä tarjoamalla puolue-eliitille muutaman vuoden hillotolppaa. Samalla puolueen hallitukseen nostaneesta ja hallitusohjelmaan kirjatusta politiikasta ollaan vähitellen luopumassa, kuten esimerkiksi ministeri Kai Mykkäsen äskettäisestä ulostulosta ja apupuolueeksi vajonneiden hillotolppalaisten siihen kohdistamasta reaktiosta voidaan päätellä.

Todennäköistä kuitenkin on, että kansan tahdosta piittaamaton politiikka tulee ajautumaan umpikujaan kaikissa niissä maissa, joissa siitä pidetään kiinni. Kuten äskettäinen Puhoksenkin tapaus osoittaa, eivät epäkohdat poistu tosielämästä, vaikka poliittinen eliitti jättäisi ne huomiotta, media tukisi vallanpitäjiä peittelemällä tosiasioita tai parlamenteissa harrastettaisiin Ruotsin mallin mukaisia koulukiusaamistyyppisiä mykkäkouluja.

Näin siksi, että demokraattinen järjestelmä tarjoaa rauhanomaisen mahdollisuuden vaikuttaa kaikkien sen varassa hallittavien maiden politiikkaan. Siihen joutuvat ennemmin tai myöhemmin sopeutumaan myös Saksan, Iso-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin hallitukset. Elleivät ne sitten onnistu vaihtamaan kansaansa ennen kuin se herää käyttämään demokratian suomaa valtaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin
Saksastakin on tullut mielenkiintoinen maa
Äänestäjä on kuningas

maanantai 29. tammikuuta 2018

Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai eilen odotetusti valtakirjan toiselle kaudelle. Vaalitulos oli ylivoimaisen selkeä ja ulkopuolitiikkamme johtajan valtakirja sen myötä kiistaton.

Näin siitä huolimatta, että tarkalleen ottaen vain noin 43,8 prosenttia (äänenhän antoi 69,9 % siihen oikeutetuista ja 62,7 % heistä voittajalle) tukensa Niinistölle. Suomalaisessa demokratiassa hiljaisuuden katsotaan kuitenkin olevan myöntyväisyyden merkki, eikä vaaleista laistaneilla usein katsota olevan edes valitusoikeutta seuraavalla vaalikaudella.

* * *

Kirjoitin eilen Niinistöstä näin: "lähtiessään toiselle kaudelle hänen ei tarvitse enää huolehtia kansansuosiostaan eikä myöskään lehdistön reaktioista. Se mahdollistaa - jos presidentti niin haluaa - tervejärkisen politiikan, mutta myös mistään piittaamattoman oman agendan ajamisen."

Kuunnellessani entisen ja tulevan presidenttimme televisioitua puhetta (jota en löytänyt netistä kirjallisessa muodossa, vaan joudun turvautumaan muistikuvaani), en voinut olla kiinnittämättä huomiotani siihen, että hän vetosi kansalaisiin, jotta he kuuntelisivat ja hyväksyisivät myös toisin ajattelevien näkemykset ja pyrkimykset. Hän myös totesi (edelleen muistivaraisesti), että juuri erilaisten näkemysten yhteensovittamisessa on ollut suomalaisuuden voima.

En tietenkään osaa sanoa, mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta puhetta kuunnellessani olin tyytyväinen. Juuri näin meidän pitää toimia. Kuunnellen ja analysoiden kaikkea mahdollista ilman, että tuomitsemme kuulemamme jo etukäteen oikeaksi tai vääräksi pelkästään viestintuojan henkilöllisyyden ja viiteryhmän perusteella.

Ylen mukaan Niinistö totesi eilen myös, että Suomi on hieno maa. Ja lupasi pitää huolen siitä, että se myös pysyy sellaisena.

Tämä kaikki palautti mieleeni presidentin puheen valtiopäivien avajaisissa parin vuoden takaa, heti vuoden 2015 massakansainvaellusten jälkeen. Silloin hän totesi järkevästi, että "joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.

Kun presidentti nyt - kuten eilen totesin - voi johtaa maamme ulkopolitiikkaa ja toimia arvojohtajana myös sisäpolitiikassa ilman tarvetta välittää punavihreää agendaansa ajoittain rajustikin ajavasta mediasta, mutta kansan antamaan vahvaan mandaattiin tukeutuen, olen luottavainen, että hänen toimintansa seuraavan kuuden vuoden aikana on meidän suomalaisten kannalta järkevää. 

Toivotan siis tasavaltamme päämiehelle menestystä seuraaville kuudelle vuodelle. Hän ei pysty tekemään ihmeitä, mutta nyt saadun mandaatin vahvuus antaa painoarvoa myös suhteessa Sipilän kabinettiin ja sen seuraajiin. Uskon ja toivon, että sillä on positiivinen vaikutus koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Orwellilainen uuskieli vaihteeksi vastatuulessa

Uuskielen kehitys on viime vuosina ollut nopeaa myös Suomessa. Juopot on korvattu alkoholisteilla tai suorastaan sosiaalisesti työrajoitteisilla; lappalaiset ovat muuttuneet äidinkielestään lainatun nimensä mukaisesti saamelaisiksi, vaikka venäläiset eivät olekaan palanneet ryssiksi; kahdesta sukupuolesta on siirrytty hämärään sukupuolikirjoon, jossa miehetkin voivat synnyttää, eikä seksuaalisia poikkeavuuksia esiinny; jotkut lehdet kutsuvat perustuslain vastaisesti eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi; mustalaiset ovat romaneja tai rikoksen sattuessa seurueita ja uudemmat maahanmuuttajat taas nuorisoa jos sitäkään.

Sitä paitsi neekereitä ei median juttujen perusteella taida enää olla ole edes olemassa, hyvä jos edes tummaihoisia henkilöitä. Eikä heitäkään rikoksen sattuessa.

Uuskieli oli George Orwellin kehittelemä kokonaisuus, jonka tarkoituksena oli kertoa ihmisille harhaanjohtavasti maailmasta ja sen kehityksestä. Siis vaikeuttaa loogista ajattelua ja tosiasioiden tunnistamista sekä siitä keskustelemista. Siten esimerkiksi keskitysleiri on uuskielisesti riemuleiri ja propagandaministeriö totuusministeriö.

Yksi aiottu askel hyvin edistyneen suomalaisen uuskielen tiellä joutui kuitenkin nyt vastatuuleen. Tarkoitan äitiyspakkausta, jonka nimeä vaadittiin muuttamaan huomioimaan isät ja kaikenlaiset seksuaalivähemmistöt.

Kela päätti kysyä asiasta kansalta ja sai tyrmäävän vastauksen. Peräti 60 prosenttia ihmisistä halusi pitää vanhan perinteisen nimityksen, joten sen mukaisesti vauvaperheet saavat myös tulevaisuudessa yhteiskunnan tukena äitiyspakkauksen.

Tapaus on itsessään mielenkiintoinen, vaikkakin itse asia ilman uuskieli-viitekehystä merkityksetön. Pidin kuitenkin Kelan lähestymistavasta, eli mielipiteen kysymisestä kansalta. Olisiko siitä tien avaajaksi siten, että kansan mielipidettä kysyttäisiin - ja noudatettaisiin - jatkossa myös äitiyspakkausta tärkeämmissä kysymyksissä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanoilla on merkitystä
Saako kansalle antaa valtaa?
Kömpelöä kieltä olisi vältettävä

maanantai 16. lokakuuta 2017

Itävallassa toteutui kansan tahto

Itävaltalaiset äänestivät eilisissä vaaleissa kansan tahdon mukaisesti. Tuo tahto näkyi erityisesti holtittoman maahanmuuttopolitiikkaan vastustamisena.

Samankaltainen tahto löytyy myös muista EU-maista, joiden kansalaisten selkeä enemmistö ilmaisi viime vuodenvaihteen suuressa kyselyssä vastustavansa kaikkea maahanmuuttoa muslimimaista. Itävaltalaiset eivät tässä kyselyssä juurikaan poikenneet muista EU-kansalaisista.

Tulosta on maamme valtamediassa hämmästelty ja kauhisteltu jo etukäteen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään kummallista, vaan on ainoastaan luonnollista, että vaalien tuloksena parlamentit täyttyvät sellaisista henkilöistä, joiden näkemykset vastaavat kansan näkemyksiä. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

Sen sijaan on varsin kummallista, että esimerkiksi Suomen hallitus toteuttaa edelleen kansan tahdon vastaista maahanmuuttopolitiikkaa. Meillä esimerkiksi annetaan laittomasti maassa oleskelevien ihmisten kulkea vapaasti muun kansan parissa, vaikka sellainen voi todistetusti johtaa jopa terroritekoihin ja kansan ylivoimainen enemmistö vastustaa sitä.

On kuitenkin selvää, että myös meillä demokratia tulee ennemmin tai myöhemmin johtamaan myös maahanmuuttopolitiikan muutoksiin. Tätä kehitystä saattoi maamme ainoan maahanmuuttokriittisen puolueen hajottaminen hidastaa, mutta lopputulos on joka tapauksessa vääjäämätön.

Lopuksi pieni kommentti Ylen Sampo Vaarakallion analyysistä Itävallan vaaleista. Hänen mukaansa EU:n "yhteisiä arvoja koetellaan. Itävallan EU-politiikka tiukkenee entisestään ainakin maahanmuuttoasioissa."

Minä ihmettelen kenen yhteisistä arvoista Vaarakallio  puhuu? Ilmeisesti EU-eliittin arvoista, mutta kuten edeltä ilmenee, ei ainakaan EU-kansalaisten arvoista, jotka päin vastoin ovat juuri toteutuneet Itävallassa.

Tässä tullaankin ongelman ytimeen. EU:n eliitti ja myös valtamedia ovat eriytyneet omaan kuplaansa. Ne eivät tunnista tosiasioita vaan kuvittelevat voivansa johtaa Unionia oman tahtonsa ja omien arvojensa mukaan.

Tähän asiaan taitaa valitettavasti tulla muutos vasta sitten, kun suurin osa EU-kansoista on omissa vaaleissaan äänestänyt omien arvojensa mukaisesti. Mutta pahoin pelkään, että vielä silloinkin ainakin media ja komissio taistelevat tiukasti omien arvojensa puolesta kansalaisten tahtoa vastaan. Toivottavasti ei kuitenkaan samalla tavalla, joka on meille hiukan vanhemmille ihmisille tuttu jo viime vuosisadalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Minne menet, Euroopan Unioni?
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

maanantai 14. marraskuuta 2016

HS poliittisen eliitin puolesta ja kansanvaltaa vastaan

Helsingin Sanomat otti pääkirjoitussivullaan kantaa suomalaisen demokratian keinovalikoimaan. Sen mukaan kansalaisaloitteet täydentävät hyvin edustuksellista demokratiaa. Niinpä Sveitsin mallin mukaisia sitovia kansanäänestyksiä ei pääkirjoittajan mielestä tarvita.

"Kansalaiset voivat nostaa esiin aiheen, johon puolueet eivät jostain syystä ole tarttuneet. Aiheesta käydään laaja julkinen keskustelu, mutta vastuu lopullisesta päätöksestä on niillä, joilla on eniten keinoja perehtyä aloitteen mahdollisiin seurauksiin."

Ei minulla ole mitään kansalaisaloitteita vastaan. Saattaahan niillä ollut jonkinlainen vaikutus suomalaiseen lainsäädäntöön, kuten tasa-arvoinen avioliittolaki osoittaa. Oleellista tässä on kuitenkin huomata, että vaikutuksen edellytyksenä on kansanedustajien enemmistön eli poliittisen eliitin kannatus.

Niinpä aloite on poliitikoille ja valtaeliitille lopultakin täysin harmiton ja lainsäädännön linjauksen kannalta merkityksetön. Aloitteen allekirjoittamismahdollisuus vain purkaa hieman kansan parissa tunnettuja paineita mutta ei voi johtaa eliitin vallan murtumiseen. Siten se pikemminkin vahvistaa kuin purkaa poliittisen eliitin valtaa.

Kuvaavaa kansalaisaloitteiden merkityksettömyydestä on se, että kansan ylivoimaisen enemmistön kannattama näkemys pakkoruotsin muuttamisesta vapaaehtoiseksi ruotsiksi ei mennyt eduskunnasta läpi. Niinpä suomalainen nuoriso on edelleen pakotettu opiskelemaan oman pienen kielensä lisäksi toinen, jonka kansainvälinen merkitys on lähes yhtä olematon.

Taustalla pääkirjoittajan näkemyksessä lienee se, että maamme punavihreyteen taipuvainen eliitti ei todellisuudessa juurikaan poikkea siitä äärikonservatiivisesta eliitistä, joka 1800-luvulla vastusti yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Olihan sen mukaan selvää, ettei tyhmä kansalainen osaisi äänestää järkevästi vaan vallan antaminen hänelle johtaisi katastrofiin.

Viime kädessä Helsingin Sanomien kannanotto kansanäänestyksiä vastaan on siis epäluottamuslause kansalle. Näin siitä huolimatta, että Sveitsissä edustuksellista demokratiaa täydentävien kansanäänestysten voi nähdä tuottaneen yhden maailman vauraimmista ja miellyttävimmistä paikoista elää. Siis siitä huolimatta, että siellä kansan syvät rivit ovat moneen kertaan kaataneet maan poliittisen eliitin haaveet.

Esimerkkeinä sveitsiläisten kansanäänestyksen viime vuosien päätöksistä voidaan mainita rikoksiin syyllityneiden ulkomaalaisten automaattinen karkotus, yritysjohtajille asetettavan palkkakaton hylkääminen,  erittäin korkean kansalaispalkan torppaaminen ja pidättäytyminen avioliiton määrittämisestä vain naisen ja miehen väliseksi liitoksi.

Jokainen voi mielessään katsoa näistä Google-haun kautta ensimmäisinä vastaan tulleista päätöksistä kokoamaani listaa ja miettiä miten vahvasti ne kuvaavat tyhmän kansan vastuutonta ja osaamatonta päätöksentekoa. Sekä tietenkin verrata niitä meillä Suomessa Helsingin Sanomien mukaan "parhaan asiantuntemuksen" (sic!)  eli eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen viime aikoina tekemiin päätöksiin vaikkapa Talvivaaran kaivokseen tai koulutukseen liittyen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite ei lisää kansalaisten vaikutusvaltaa
Allekirjoita aloite kansanterveyden parantamiseksi!
Voidaanko yli 90% kannatusta nauttiva kansalaisaloite hylätä eduskunnassa?

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?

Slovakiassa pidettyjen parlamenttivaalien tuloksena sosiaalidemokraattinen hallituspuolue on saanut osakseen murskatappion: puolueen ehdoton enemmistö hupeni noin 30 prosenttiin parlamenttipaikoista. Samalla Slovakian parlamenttiin nousi uusia puolueita, joita luonnehditaan Yleisradion uutisessa äärikansallismielisiksi, eurovastaisiksi, muukalaisvihamielisiksi ja uusnatsistisiksi.

Tuntematta sen enempää Slovakian politiikkaa on jälleen kerran todettava, että Ylen käyttämistä vähemmän mairittelevista sanamuodoista päätellen maailman vapaimmalla lehdistöllä näyttäisi olevan jonkinlaisia vaikeuksia hyväksyä demokratiaa. Se on toki lehdistömme mukaan maailman paras poliittinen järjestelmä silloin, kun vaalitulokset ovat toimittajien mieleen, mutta suhtautuminen kansanvaltaan on vähemmän mairittelevaa aina kun tulos ei jostain syystä miellytä.

Esimerkkejä lehdistön nuivasta suhtautumisesta kannatustaan nostaneisiin, mutta suomalaisten toimittajien maailmankuvan valossa moitittaviin, puolueisiin ja poliitikkoihin voi hakea esimerkiksi Ruotsista, Ranskasta, Unkarista tai vaikkapa USA:sta. Tarkoitan siis sellaisia poliitikkoja kuin Jimmie Åkesson, Marine Le Pen, Victor Orban tai aivan viimeksi Donald Trump.

Slovakian tapauksessa on kyllä pantava merkille, ettei meikäläinen lehdistö ole suhtautunut erityisen suosiollisesti edes nyt hävinneeseen pääministeriin, joka on sosiaalidemokraattisuudestaan huolimatta Helsingin Sanomien mukaan myös maahanmuutto- ja muslimivastainen.

Ehkäpä juuri siksi hän jatkaa vaalitappiosta huolimatta Helsingin Sanomien mukaan edelleen Slovakian pääministerinä. Ja tämän vuoden loppupuolella EU:n puheenjohtajamaan ykkösmiehenä hallituksessa, jossa istuu myös lehdistömme mielestä äärikansallismielisiksi, eurovastaisiksi, muukalaisvihamielisiksi ja uusnatsistisiksi katsottavia ministereitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
Uskottava Kreikkapaketti ja tosiasiat
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Suora demokratia - suorat kansanäänestykset

Muutos 2011 puolueen tärkein tavoite on saada Suomeen sitovat kansalaisaloitteesta tehtävät kansanäänestykset. Toisin sanoen sveitsiläistyyppisen suoran demokratian, jossa kansa voi päättää asioista joko suoraan tai välillisesti eduskunnan kautta.

Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekisi Sveitsin tapaan edelleenkin eduskunta, mutta silloin kun se jossain asiassa toimisi selvästi kansan enemmistön tahtoa vastaan olisi kansalla mahdollisuus korjata asia oman aktiivisuutensa kautta. Kansanäänestys olisi järjestettävä mikäli 50 000 kansalaista sitä allekirjoituksellaan vaatisi - ja näin aikaansaadun äänestyksen tulos olisi maan hallitsijoita sitova.

Uskon tämän aloitteen olevan jokaiselle äänestäjälle mieleen, sillä se tarjoaa keinon korjata yhteiskunnasta sellaisia epäkohtia, joita poliittinen järjestelmämme ei syystä tai toisesta suostu korjaamaan. Aloitteet voivat liittyä mihin tahansa, esimerkiksi kellojen kahdesti vuodessa tapahtuvaan siirtelyyn, ruotsinkielen opiskelun pakollisuuteen koulussa, talous- ja seksuaalirikollisuuden rangaistusasteikoihin, verotukseen, asevoimien käyttämiseen kriisinhallinnassa tai vaikkapa uraanikaivosten perustamisen edellytyksiin.

Tämän tekstin kirjoitin, koska nyt on ilmaantunut mahdollisuus toimia suoran demokratian puolesta. Riittää että allekirjoittaa Oula Lintulan ja Kyuu Eturautin tekemän kansalaisaloitteen kannatusilmoituksen (aloitteen tarkat sanamuodot, lomake, ohjeet ja keskustelua löytyy täältä). Omalta osaltani täytin ja allekirjoitin kannatusilmoituksen tänään. Suosittelen samaa myös lukijalleni, sillä mikäli kannattajia löytyy riittävästi, joutuu eduskunta ottamaan aloitteen vakavasti käsiteltäväkseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesäajasta normaaliaikaan - henkilökohtaiset seuraukset
Kansa on puhunut, pulinat pois
Tehdään oikein!


Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!