Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen

Metsäpalot ja kaarnakuoriaiset ovat vuosisatojen ja -tuhansien ajan toimineet keskinäisessä vuorovaikutuksessa muodostaen monimuotoisia ja kestäviä metsiä. Viime vuosien ennätykselliset metsäpalot läntisessä Pohjois-Amerikassa ovat kuitenkin herättäneet huolta siitä, että laajat alueet vaurioituneita ja kuolleita puita - eli helposti hyödynnettävää resurssia - saattaisivat edistää hyönteispopulaatioiden kasvua. 

Douglaskuusen kaarnakuoriainen on douglaskuusella tärkein kuolleisuutta aiheuttava hyönteinen, jonka populaatiot lähtevät usein kasvuun metsäpalojen jälkeen. Samoin tekevät myös monet muut kuorenalaisia kasvikudosrakenteita syövät hyönteiset, kuten puuta poraavat kovakuoriaiset, jotka hakeutuvat paloalueille ja kolonisoivat vaurioituneita puita.

Tuoreessa tutkimuksessa kanadalaiset tutkijat selvittivät, millaisia keskinäisiä vuorovaikutuksia on paloalueiden vaurioituneiden puiden nilaa hyödyntävillä douglaskuusen kaarnakuoriaisella ja vaurioituneiden puiden nilassa elävillä kovakuoriaisilla. Tarkemmin sanottuna heidän tutkimushypoteesinaan oli, että harmittomien kovakuoriaisten nopea ilmaantuminen metsäpalojen jälkeen kaarnakuoriaisten ekologiseen lokeroon rajoittaisi näiden hyönteisten keskinäisen kilpailun kautta kaarnakuoriaisten populaatioiden kasvua kuoren alla.

Hypoteesia testattiin Brittiläisessä Kolumbiassa kolmella vuonna 2017 palaneella metsäpaloalueella varttuneissa Douglaskuusimetsissä, joissa sekä Douglaskuusen kaarnakuoriainen että muut nilassa elävät kovakuoriaiset kolonisoivat erityisesti kypsiä metsiköitä, joissa oli suuriläpimittaisia, kohtalaisesti vaurioituneita puita. 

Tutkijoiden hypoteesi osoittautui oikeaksi. Kun muita kovakuoriaisia ei esiintynyt, douglaskuusen kaarnakuoriaisen suuri lisääntymisnopeus johti usein paikalliseen massaesiintymiseen. Sen sijaan tilanteissa, joissa lajeja esiintyi runsaasti, douglaskuusen kaarnakuoriaiset eivät pystyneet aiheuttamaan merkittävää tuhoa. 

Nämä tulokset tarkoittavat sitä, että samassa osassa puuta elävien kovakuoriaisten keskinäinen kilpailu rajoittaa merkittävästi Douglaskuusen kaarnakuoriaisen massaesiintymisiä metsäpalon vaurioittamissa metsissä. Metsänhoidon kannalta tämä tarkoittaa sitä, että metsiä kannattaa hoitaa siten, että kuorenalaisia kasvikudoksia syövät taloudellisesti harmittomat kovakuoriaiset menestyvät hyvin, jolloin ne samalla rajoittavat metsäpalojen vaikutusta myöhempiin kaarnakuoriaistuhoihin.

* * *

Suomessa ei kasva juurikaan Douglaskuusia eikä niiden tuhohyönteisiä. Mutta meillä samankaltaisia tuhoja aiheuttaa erityisesti kirjanpainaja, joka on aiheuttanut esimerkiksi Kolin kansallismaisemassa joukoittain kuusten kuolemia. 

Kirjanpainaja ei kuitenkaan ilmeisesti hyödy metsäpaloista, vaan lisääntyy vanhoissa yli-ikäisissä kuusimetsissä. Siten kanadalaistutkimuksen tuloksia ei voida suoraan siirtää sen aiheuttamien tuhojen vähentämiseen. 

Lienee kuitenkin siten, että myös kirjanpainajan kanssa kilpailevien hyönteisten elinmahdollisuuksia kannattaa metsänhoidossa hyödyntää. Luonnonvarakeskuksen mukaan tässä auttaa esimerkiksi se, ettei kirjanpainajan hyökkäyksen uhriksi joutuneita puita kaadeta ja poisteta, mikäli niissä syntyneet ja kehittyneet kuoriaiset ovat jo lähteneet. Sen sijaan ne kannattaa jättää paikoilleen, jotta niissä kehittyvät kirjanpainajan viholliset ja pedot lisääntyisivät. Samalla kannattaa ryhtyä seuraamaan kuolleita kuusia ympäröiviä puita, jotta ne ehdittäisiin poistamaan ennen kuin seuraavan vuoden kirjanpainajat lentävät pois. 

Järkevin kirjanpainajan torjuntakeino on välttää kuusimetsien kasvatusta kuivilla kasvupaikoilla, joilla puut kärsivät helposti veden puutteesta ja joutuvat näin heikentyneinä kirjanpainajien hyökkäyksen kohteiksi. Kuusimetsiä ei myöskään kannata kasvattaa liian vanhoiksi, sillä kirjanpainaja tuottaa sitä enemmän jälkeläisiä, mitä suurempia puita niillä on käytettävissään. Toisin sanoen kirjanpainajariski on vanhoissa metsissä suurempi kuin nuorissa.

Tämä lienee myös yksi syy sille, että Kolilla ja joissain muissakin talouskäytöstä poistetuissa metsissä on viime vuosina esiintynyt kirjanpainajan aiheuttamia metsätuhoja. Niitä on odotettavissa tulevaisuudessa myös talousmetsissä, mikäli suomalaisten metsien puunkäyttö vähenee esimerkiksi hiilinielujen lisäämistarkoituksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.

Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan  59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein. 

Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"

Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä. 

Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.

Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun. 

* * *

Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan. 

Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia". 

Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.

Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista. 

Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen. 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta. 

Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.

* * *

Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.

Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään. 

Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa. 

Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka

Suomessa on viime päivänä käyty erittäin valaisevaa keskustelua. Sen viimeisen vaiheen alku nähtiin, kun Helsingin sanomat julkaisi ympäristö- ja ilmastoministeri Kaj Mykkäsen (kok) haastattelun, jossa tämä totesi, että "on löydettävä ratkaisu, jossa EU ei rakenna vuosien 2030 ja 2040 tavoitteita siten, että Suomessa epäoikeudenmukaisuuden tunne kasvaa siitä, että meidät laitetaan maksamaan samalla kun Suomen metsät ovat EU:ssa paljon kokoamme suurempi nielu jo tällä hetkellä."

Siitä pillastuivat vihervasemmistolaiset, joista Li Andersson (vas) väitti, että "tällainen puhe on huolestuttavaa. Totta kai Suomen pitää kaikin keinoin pyrkiä saavuttamaan maankäyttö­sektorin ilmastotavoitteet. Vähintään siksi, että kukaan ei vielä tiedä, millainen lasku tavoitteista lipsumisesta tulee."

Käytännössä maankäyttösektorin ilmastotavoitteet tarkoittaisivat metsiemme hyötykäytön vähentämistä eli niiden taloudellisen vaikutuksen pienentämistä. Sillä olisi valtava vaikutus maassa, joka on velkaantunut korviaan myöden ja jossa yhteiskunnalle kaksi suurinta taloudellista hyötyä tuottavaa yritystä perustaa toimintansa metsiin. 

Tänään sitten ministeri Mykkänen totesi, että "hänen mukaansa teollinen talteenotto on luotettavampi keino kuin metsien ja maaperän hiilinielujen vahvistaminen". Tässä hän viittasi nopeasti muuttuviin laskelmiin metsien ja maaperän hiilinieluista, mutta ehkä vieläkin oleellisempi seikka tässä asiassa olisi ollut huomata Keski-Euroopassa nähdyt metsätuhot, jotka ovat aiheuttaneet erityisesti Saksassa ja Tshekin tasavallassa hiilinielujen romahduksen. 

Sama olisi todennäköisesti edessä myös Suomessa, mikäli metsät jätettäisiin vanhenemaan itsekseen. Tuhohyönteisethän eivät suinkaan ole mikään metsätalouden anekdootti, vaan tärkeä metsien luonnollisen uudistumisen ajuri. 

Mykkänen totesi myös, että "ministerinä olisin epärehellinen, jos en sanoisi suoraan, että meille on syntynyt ennen tätä hallitusta niin suuri nieluvelka, että sen lappaminen umpeen kahdessa vuodessa on käytännössä mahdotonta... Sanoin ikävän tosiasian ja sen tosiasian peittely ei vie eteenpäin, vaikka se olisi itsellenikin helpompi vaihtoehto."

Itse jäin tässä keskustelussa ihmettelemään sitä, kuinka vihervasemmisto ei näytä ymmärtävän sitä, että ihmiskunta on saavuttanut edistystä nimenomaan tieteen ja teknologian kautta. Ja tässä asiassa sitä ovat teollisuuden päästöjen talteen ottaminen ja niiden jatkohyödyntäminen. Sekä uusiutuvien luonnonvarojen - joita Suomessa ovat erityisesti metsät - kestävä hyödyntäminen.

Koko keskustelu toi jälleen kerran mieleeni Spede Pasasen taannoin lanseeraaman sketsisarjan naisten logiikasta, jota Maria Ohisalokin (vihr) taannoin harrasti. Tosin kyse ei liene niinkään ihmisten sukupuolesta vaan heidän poliittisista näkemyksistään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa
Virheellistä argumentointia
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Petteri Taalas totesi aikanaan, että Suomessa keskitytään ilmastonmuutoksen torjunnassa liikaa hiilinieluihin sen sijaan, että panostettaisiin fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Tämän seurauksena on vaadittu muun muassa vähentämään taloutemme yhtenä selkärankana toimivia metsäteollisuudelle raaka-ainetta tuottavia metsien hakkuita.

Tämä keskustelu sai mielenkiintoisen lisän tämän aamun Helsingin sanomissa, joka raportoi Science-lehden julkaisemasta uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan nykyisten metsien kyky sitoa hiiltä ei kasvaisi kovinkaan paljon metsätalouden lopettamisesta, koska metsien maanpäälliset hiilivarastot kasvaisivat vain 15–16 prosenttia nykyisestä, jos ihminen jättäisi metsät rauhaan.

HS:n jutussa oli haastateltu tutkimusprofessori Annika Kangasta, joka totesi, että "metsien hiilinieluilla ei ilmastomuutosta taklata, mutta se on tietenkin helppo sanoa, koska olin sitä mieltä jo ennestäänkin. Hämmästyttävää on korkeintaan mittakaava, eli että kaiken metsätalouden lopettaminen vastaa vain neljän vuoden päästöjä."

Hän totesi myös sen itsestäänselvyyden, että metsätaloudesta luopuminen veisi kannusteen myös suojella metsiä tuhoilta, koska "jos... puulla ei ole arvoa eikä ole syytä pitää metsästä huolta. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, jos tulee metsäpalo tai tuhohyönteisiä".

Metsätaloudesta elävässä Suomessa elävänä toivon, että tämä tutkimus panee pisteen sille höperehtimiselle, jota täällä on harrastettu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Ja hyödynnetään maamme tärkein uusiutuva luonnonvara täysimittaisesti - toki huolehtien nykyiseen tapaan siitä, että niiden terveys ja eliölajien monimuotoisuus säilyvät myös tulevaisuudessa.

Lopuksi on todettava, ettei nyt esille nostettu tutkimus ei suinkaan ole ainoa johtopäätöksessään. Olenhan itsekin raportoinut samansuuntaisesta raportista, jonka mukaan mikään siinä tutkituista metsien hoitomuodoista ei yksiselitteisesti torju ilmastonmuutosta eli samanaikaisesti kasvata hiilinielua, vähennä yläilmakehän säteilyepätasapainoa ja alenna alailmakehän lämpötilaa. Sen tehneiden tutkijoiden mukaan Euroopan metsiä ei tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Hengenvaarallinen vieras

Valkohäntäpeura eli oikeammin -kauris on Pohjois-Amerikasta vajaat sata vuotta sitten metsästettäväksi tuotu hirvieläin, jonka kanta Suomessa on viimeisten vuosikymmenien aikana räjähtänyt käsiin. Se tunnetaan myös nimellä laukonpeura sen kartanon mukaan, johon näitä eläimiä ensimmäiseksi lahjoitettiin. 

Nykyisin valkohäntäkauris on yleinen näky kaikkialla Länsi- ja Lounais-Suomessa. Kaunis, jäntevä ja valkoinen häntä pystyssä juoksenteleva suurehko eläin. Kaikkiaan valkohäntäkauriita on maassamme tänä päivänä reilusti yli 100 000 yksilöä, jotka kaikki toimivat punkkien eli puutiaisten taksina niiden valloittaessa viimeisetkin koskemattomat erämaat ja kesämökkien pihat. 

Yleisradio julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan valkohäntäkauriiden leviäminen on maamme metsästäjien erityisessä suojeluksessa. Sen mukaan niitä nimittäin ruokitaan talven yli peräti 17,6 miljoonalla kilolla ruokaa. 

Tämän ravinnon avulla valkohäntäpeura selviää talven yli hyvässä kunnossa ja synnyttää runsaasti vasoja. Bonuksena eläinten sukukypsyys aikaistuu ja vasat säilyvät todennäköisemmin elossa. Siten ei ole mikään ihme, että näiden eläinten määrä on räjähtänyt maassamme. 

Samalla puutiaisten valkohäntävetoinen taksiliikenne toimii vuosi vuodelta yhä tehokkaammin. Eivätkä talousmetsien taimikotkaan saa olla rauhassa, vaan pahimmilla alueilla on nähty jopa täydellisiä tuhoutumisia. 

Asiaa ei muuta miksikään se, että metsästäjät ampuvat näitä eläimiä nimenomaisesti ruokintapaikoilta. Ammuttavien eläinten määrä on tarkasti säädelty, eikä valkohäntäkauriskantaa päästetä supistumaan. Ja sitä paitsi, eläinten houkuttelemiseen ammuttavaksi riittäisi vähempikin ruokamäärä. 

Nähtäväksi siis jää, koska ihmiset ryhtyvät laajamittaisemmin vaatimaan tässä puheena olevan haitallisen vieraslajin kitkemistä luonnostamme. Vai onko niin, että sen herttainen ulkonäkö tekee meistä sokeita ymmärtämään, miten ikävä - ja punkkien taksina jopa hengenvaarallinen - kiusankappale se lopulta on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kokoomuksen Markku Eestilältä kovia väitteitä
Valkohäntäkauris toi punkin iholle
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa

30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Montrealin COP-15-luontokatokokous pääsi kuin pääsikin sopimukseen. Sen mukaan valtiot sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia planeetan maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaakseen niiden tulee mobilisoida vuoteen 2030 mennessä vähintään 200 miljardia dollaria vuodessa kotimaan ja kansainvälistä biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää rahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä – olivat ne sitten julkisia tai

yksityisiä. 

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla. 

Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.

Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."

Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.

Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme. 

Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.

* * *

Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana. 

Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet. 

Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän. 

Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Olisi hyvä, jos lehdistö korjaisi asiantuntijalähtöiset virheensä

Helsingin sanomissa oli korvissani oudolta kuulostaneen väitteen sisältänyt artikkeli sienisadon ja puiden terveyden välisestä suhteesta. Siinä Luonnontieteellisen keskusmuseon sieniasiantuntija Pertti Salo kertoi - sinänsä aivan oikein - että "sienet ovat täydessä symbioosissa puiden kanssa. Ne ottavat maasta veden ja ravinteet ja antavat ne puille. Puut eivät voi ottaa maasta mitään [ravinteita] ilman sieniä. Vastaavasti sienet saavat puilta takaisin valmiit yhteyttämistuotteet."

Sen jälkeen hän väitti, että heikon sienisadon seurauksena "puita tulee varmasti kuolemaan. Jonkin verran koivuja on jo kuollut".

Kulunut kesähän oli monin paikoin hyvin kuiva ja sen seurauksena lienee paljon vettä tarvitsevia eli kuivuudelle herkkiä koivuja tosiaan kuollut. Mutta itse jäin ihmettelemään, että voisiko niiden kuolema tosiaan johtua sienisadon vähäisyydestä - eli sienten vähäisestä lisääntymisinnosta. 

Aloitin lukemalla kommenttikentän ja siellä asian olikin jo oikaissut Tarja Lehto. Kyse lienee varsin meritoituneesta metsäntutkijasta, jonka tieteelliset saavutukset ovat ainakin kertaluokkaa suuremmat kuin jutussa haastatellun Salon meriitit. Tässä puheena ollut asia kuuluu Lehdon omaan tieteenalaan, jolla hän on julkaissut mm. runsaasti siteeratun tieteellisen yhteenveto-artikkelin juuri puheena olevasta aiheesta. 

Lehdon mukaan "sienisato ei vaikuta puihin mitenkään. Sienten ja puiden välisen mykorritsasymbioosin keskeinen osa on maan alla elävä rihmasto, joka ottaa maasta ravinteita ja saa puulta hiilihydraatteja. Kuivuus kyllä haittaa sekä rihmastoa että itiöemiä, mutta jutussa olivat syy- ja seuraussuhteet menneet sekaisin. Ei ole myöskään osoitettu, että puiden kuoleminen kuivuuteen johtuisi nimenomaan sienirihmaston ongelmista."

* * *

Tapauksella on sikäli yleistä mielenkiintoa, että se valaisee erinomaisen hyvin toimittajan työn vaikeutta. Heidän oma tietämyksensähän rajoittuu enemmän tai vähemmän kirjoitustyöhön ja siihen suoraan liittyviin seikkoihin. Ja siten he ovat substanssikysymyksissä aina riippuvaisia käyttämistään asiantuntijoista. 

Jos nyt sitten sattuu niin, että toimittajan kiinni saama asiantuntija tulee lausuneeksi virheellisiä väitteitä, ei hän itse pysty oman tietämyksensä perusteella havaitsemaan niiden virheellisyyttä. Ja näin maailmalle pääsee uutisankka, joka saattaa jäädä elämään pitkäksikin aikaa. 

Siksi jään mielenkiinnolla seuraamaan, saammeko vielä tämän syksyn aikana lukea tai kuulla muualtakin, kuinka sienisadon kehnous on Suomessa johtanut metsätuhoihin. Pahimmassa tapauksessa asia voi nousta esille vielä tulevinakin vuosina, kuten kävi minun parhaassa iässäni, kun saasteiden väitettiin - useiden vuosien ajan - tuhoavan Suomen metsät. 

Onneksi julkisen keskustelun virheet eivät sinänsä vaikuta puukuolemiin mitenkään. On kuitenkin syytä muistaa, että Keski-Euroopan metsien laajat hyönteistuhot ovat viime vuosina olleet varsin paljon julkisuudessa ja aiheuttavat monille suomalaisillekin ahdistusta osana ilmastonmuutokseen liittyviä huolia. 

Juuri siksi olisi järkevää, että HS käyttäisi hiukan palstatilaa korjatakseen tässä puheena olleessa artikkelissaan esiintyvän asiantuntijalähtöisen virheen. Lehdon kommenttikenttään kirjaamaa korjaustahan tuskin monikaan tulee katsoneeksi. 

Itse asiassa olisi hyvä, jos kaikki maamme mediat ottaisivat tavakseen korjata juttujensa virheet. Erityisesti silloin, kun niillä on laajempaa merkitystä meidän suomalaisten elämässä - liittyi aihe sitten ilmastonmuutokseen, metsänhoitoon, maahanmuuton seurauksiin tai vaikkapa EU:n sisäisiin valtasuhteisiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä
Kesä vailla mansikoita?
Sienimetsän juttuja

Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Eilinen päivä jäi tämän blogin historiaan. Näin siksi, että sillä oli lukukertoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Professorin ajatuksia avattiin peräti 11 209 kertaa. 

Kiitos ennätyksestä kuuluu teidän - arvoisat lukijani - lisäksi epäilemättä myös Renaz Ebrahimille, jonka toivon selviävän performanssinsa megalomaaniseksi kasvaneesta jälkipyykistä ilman suurempia vaurioita. 

* * *

Näiden kiitosten ja toivomuksen jälkeen on syytä palata tavanomaisempiin ajatuksiin eli talous- ja ilmastonmuutospolitiikkaan. 

Näin siksi, että Taloustutkimuksen mukaan koronapandemian jälkeisestä voimakkaasta talouskasvusta, energiavarastojen alhaisesta tasosta ja päästöoikeuksien hinnannoususta seuraava energian kallistuminen kasvattaa suomalaisten kotitalouksien menoja noin 1,6 miljardilla eurolla ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoima vähenee keskimäärin 1,6 prosenttia, joten tulevat palkankorotukset vain kompensoivat energialaskun kasvun.

Suomen inflaatio on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3,2 prosenttia. Mikäli taloustutkimuksen arvio pitää paikkansa ja inflaatio pysyy nykyisellä tasolla, tavallisen työtä tekevän ihmisen palkalla saa tulevien palkankorostusten jälkeen energian hinnan kuittaamisen jälkeen noin 1,6 prosenttia vähemmän kuin kuluvana vuonna. 

Siten elinkeinoelämää pystyssä pitävistä tekijöistä kotimainen ostovoima pienenee, mikä heijastuu monenlaisiin asioihin valtion ja kuntien tuloista ja menoista aina yritysten kannattavuuteen ja tarjolla olevaan työn määrään - ellei sitten vientiteollisuutemme kuittaa omalla kasvullaan kotimaisen kysynnän laskua. Tai valtio lisää entisestään yhteistä velkataakkaamme jakaakseen rahaa kansalle.

Tämä kaikki on vain alkusoittoa, mikäli Suomi pitää kiinni maailman nopeimmasta hiilineutraalisuustavoitteestaan. Ja miksi ei pitäisi, kun hallituksessa istuvat juuri ne, jotka sitä ajavat. 

Tavoitteenahan on pakottaa elinkeinoelämämme uudistumaan ilmastopaineen alla siten, että sen tuotekehitys tuottaa muita maailman maita nopeammin ilmastoratkaisuja, joita sitten myydään kovaan hintaan maailmalle. Tämä on luonnollisesti toivottavaa, mutta koska kiirehtimällä tapaa tulla vain ns. kusipäisiä lapsia, on todennäköistä, etteivät kaikkien yritystemme tuotekehitysponnistelut johda maailmanvalloitukseen. Siitä huolimatta on varmaa, että ellei ponnisteluiden loppusaldo jää negatiiviseksi, se muodostuu positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. 

* * *

Yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä tehdyistä uusista innovaatioista on ollut hiilikompensaatio. Kuulimme eilen Yleltä, että se on villiä rahastusta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. 

Näin siksi, ettei hiilikauppaan ole sovittu pitäviä sääntöjä eikä kauppatavaran arvoa mitata kunnolla. Lisäksi esimerkiksi metsiin tehtävä kompensaatio saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, jos vihreä kulta hakataan. Tosin tässä asiassa Ylen toimittajille on syytä huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ainakin varsinainen rakennuspuu säilyttää hiilensä vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. 

Ja muistuttaa heitä myös siitä, että metsilläkin on ikänsä, eivätkä ne säily edes hakkaamattomina ikuisesti. Niinpä niiden sisältämä hiilikin palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmaan: joskus jopa nopeammin kuin olisi käynyt puutavarana.

Nämä huomiot eivät kuitenkaan vaikuta hiilikauppaa käyviin toimijoihin juuri nyt. Siksi lienee varmaa, että heistä ainakin osa on liikkeellä vain siksi, että on havainnut ilmastohuolen aiheuttaman paniikin tarjoavan mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta. Ja sen me heille nähtävästi myös sallimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa