perjantai 19. toukokuuta 2023

Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Petteri Taalas totesi aikanaan, että Suomessa keskitytään ilmastonmuutoksen torjunnassa liikaa hiilinieluihin sen sijaan, että panostettaisiin fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Tämän seurauksena on vaadittu muun muassa vähentämään taloutemme yhtenä selkärankana toimivia metsäteollisuudelle raaka-ainetta tuottavia metsien hakkuita.

Tämä keskustelu sai mielenkiintoisen lisän tämän aamun Helsingin sanomissa, joka raportoi Science-lehden julkaisemasta uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan nykyisten metsien kyky sitoa hiiltä ei kasvaisi kovinkaan paljon metsätalouden lopettamisesta, koska metsien maanpäälliset hiilivarastot kasvaisivat vain 15–16 prosenttia nykyisestä, jos ihminen jättäisi metsät rauhaan.

HS:n jutussa oli haastateltu tutkimusprofessori Annika Kangasta, joka totesi, että "metsien hiilinieluilla ei ilmastomuutosta taklata, mutta se on tietenkin helppo sanoa, koska olin sitä mieltä jo ennestäänkin. Hämmästyttävää on korkeintaan mittakaava, eli että kaiken metsätalouden lopettaminen vastaa vain neljän vuoden päästöjä."

Hän totesi myös sen itsestäänselvyyden, että metsätaloudesta luopuminen veisi kannusteen myös suojella metsiä tuhoilta, koska "jos... puulla ei ole arvoa eikä ole syytä pitää metsästä huolta. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, jos tulee metsäpalo tai tuhohyönteisiä".

Metsätaloudesta elävässä Suomessa elävänä toivon, että tämä tutkimus panee pisteen sille höperehtimiselle, jota täällä on harrastettu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Ja hyödynnetään maamme tärkein uusiutuva luonnonvara täysimittaisesti - toki huolehtien nykyiseen tapaan siitä, että niiden terveys ja eliölajien monimuotoisuus säilyvät myös tulevaisuudessa.

Lopuksi on todettava, ettei nyt esille nostettu tutkimus ei suinkaan ole ainoa johtopäätöksessään. Olenhan itsekin raportoinut samansuuntaisesta raportista, jonka mukaan mikään siinä tutkituista metsien hoitomuodoista ei yksiselitteisesti torju ilmastonmuutosta eli samanaikaisesti kasvata hiilinielua, vähennä yläilmakehän säteilyepätasapainoa ja alenna alailmakehän lämpötilaa. Sen tehneiden tutkijoiden mukaan Euroopan metsiä ei tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

12 kommenttia:

  1. Kaikki hiilenpolttajat voimaloineen tulisi saada lopettamaan se tupruttaminen.
    Kyllähän esim. Saksan touhu on älyvapaata kun suljetaan ydinvoimalat ja tuprutetaan hiilellä. Mutta siellähän jyllääkin vihreät :(
    Eilen Professori kirjoitti suomalaisten syyllistämisen lopettamisesta. Suomessa katseet olisi syytä kääntää esim. kohti Puolaa, Kiinaa ja Saksaa. Niiden hiilivoimaloiden pysäyttäminen pitäisi olla agendalla. Intian tilanteesta en tiedä mutta väkirikkaana maana sen toimilla on globaalia merkitystä. Tehdäänkö siellä jotain ilmastotoimia?
    Ja kuten kaikki ymmärtää, ihminen sen kulutuksen ja päästön aiheuttaa. Mitä enemmän maapallolla on ihmisiä, sen suurempi on kulutus. Taas kerran se väestönkasvu kuriin alueilla missä se on holtitonta. Miksi siitä ei vihervasemmisto ole ollenkaan huolestunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano 0806: Vihervassareita se ei huoleta siksi, että kyseessä on nykyäärivasemmistolainen liike, jolle KAIKKI kehitysmaalaisten touhu on ihanteellista ja voimaantunutta. Koska kehitysmaalaisten touhu on Vihreille absoluuttisen oikeaa, ei tietenkään näitten ideologinen puhdasoppisuus salli arvostella kehitysmaalaisen tunnusmerkin eli hillittömän lisääntymisen kritiikkiä. Pyhä oikeaoppisuuden aate vaatii absoluuttista uskoa omaan totuuteen.

      Poista
    2. Onhan se tosiaan kummallista..muistan,kun Delhissäkin oli laskuri milloin syntyy miljardis intialainen..siitä on noin 20v..ja sen jälkeen sikiämistä siellä puolen euroopan väestön verran...siitä on ihan aiheellista olla huolissaan..ei siitä kasvavatko meidän metsät 103 vai 107 miljoonaa kuutiota vuodessa..kun se kasvu oli 100 vuotta sitten vain 46 miljoonaa kuutiota..eikä se puuvaranto loputtomiin voi kasvaa,kun pinta-ala on rajallinen ja iäkäs puusto lopettaa kasvamasta tai hidastuu merkittävästi..Ollikaisen logiikalla se hidastuminen aiheuttais lisää suojelua,kun nielu romahtaa..oravanpyörä sekin

      Poista
    3. "Kaikki hiilenpolttajat voimaloineen tulisi saada lopettamaan se tupruttaminen."
      Minkä ihmeen takia? Hiilidioksidin?
      Mitä enemmän saisimme lisättyä hiilidioksidia ilmakehään, sen paremmin koko biosfääri voisi. Mutta kun se ei valitettavasti ole mahdollista. Minkään väitetyn lämpenemisen kanssa hiilidioksidilla ei ole mitään mitattavissa olevaa vaikutusta.

      "Taas kerran se väestönkasvu kuriin alueilla missä se on holtitonta."
      Miksi ihmeessä? Kovasti syvälle tuo propaganda liikaväestöstä on uponnut.
      Kannattaa katsoa tämä, ja pohtia uudelleen.
      https://oikeamedia.com/o1-195503

      Poista
    4. Ano 1207: Tuo "Oikean Median" juttu on aivan absurdia roskaa, joka lähtee siitä uskovaisten ajatuksesta, että maapallo on luotu ihmistä varten ja siten sitä saa ihminen käyttää miten huvittaa. Kylmä tosiasia on, että esimerkiksi luonto on monimuotoisempaa siellä, missä populaatiotiheys on pieni. Verrataanpa vaikkapa Kanadaa ja Singaporea.

      Ja jos väestönkasvu luo yltäkylläisyyttä, niin miksi Kiina, Intia ja vaikkapa Filippiinit ovat persereikiä ja harvaan asutut Australia ja Kanada eivät.

      Poista
    5. Professori kirjoitti "että panostettaisiin fossiilisten päästöjen vähentämiseen."

      Poista
    6. En kyllä muista raamatusta sellaista kohtaa, jossa ohjeistettaisiin käyttämään palloamme miten huvittaa. Paremminkin siihen suuntaan, että ahneus ei ole hyvä asia.

      Poista
    7. "Luonnonvaroiltaan rajoitetulta planeetalta ei voida ottaa irti rajoittamatonta voittoa"

      Karuna Pettila

      Poista
  2. Mikä itku ja parku sekä hammasten kiristys siitä syntyikään vihervasemmiston keskuudessa, kun hallitusneuvottelujen asiantuntijaksi valittiin Taalas, eikä Ollikainen ja Kotiaho, joiden sanomiset ovat melkein jumalan sanaa tiettyjen piirien mielestä. Ollikainen tulkitsee tutkimukset aina niin, että ne ovat Suomelle vahingollisia. Joskus Ollikaiselta meni prosentit niin pahasti sekaisin, että Olli Pusa nimesi hänet prosenttiOllikaiseksi. YLE:n asiantuntijoiksi ei muita tunnu löytyvänkään kuin Ollikainen ja Kotiaho, joiden mielestä metsä ja luonto tuhoutuvat, jos ei nyt ihan huomenna, mutta ylihuomenna ainakin. Suomi on Euroopan metsäisin maa, miten ihmeessä se voi tupruttaa ilmaan enemmän hiiltä kuin keski-Euroopan maat, joilla metsää on todella vähän ja autotiheyskin on varmasti suurempi kuin Suomen.

    VastaaPoista
  3. Kauankohan menee, ennen kuin vähempilahjaiset tajuavat, kuinka pöljää tuo hiilidioksidin demonisointi oikein on?
    Ja kokonaisia valtioita väestöineen huijataan maksamaan moisesta vedätyksestä.

    https://oikeamedia.com/o1-194915

    VastaaPoista
  4. Erittäin hyvä asia on, että vauhko Ollikainen lopettaa ilmastopaneelissa, joka kyllä pitäisi lopettaa kokonaan. Nyt vain lakimuutosta tekemään heti, kun uusi hallitus on koossa. Vihreät ovat koonneet Ilmastopaneeliin vanhoja vasureita, kuten nyt Ollikainenkin. Ilmankos hän niin luontevasti esitti, että valtiolla pitää olla oikeus säädellä hakkuita.
    Ollikainen on ympäristötalouden emeritusprofessori, mutta tämä viimeinenkin aivopieru valtion metsien hakkaamisen pysäyttämisestä kahdeksi vuodeksi tuli tyrmätyksi kaikkien todellisten asiantuntijoiden toimesta. Ollikaisen mielestä kustannus olisi ollut 300 miljoonaa, kun se asiaa tuntevien mielestä olisi kymmenkertainen. Eli Ollikainen ei tunne edes perusasioita Suomen metsätaloudesta.
    No onhan tuossa kehitystä tapahtunut, kun aiempi Ilmastopaneelin laskelma vihreän teknologian aiheuttamasta bruttokansantuotteen noususta olikin sata kertaa liian suuri. Siksihän Pusa antoi nimen Prosentti-Ollikainen.
    Toivottavasti saadaan joku täysjauhoinen puheenjohtajaksi, jos nyt ei saada lopetettua koko ilmastopaneelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ja kun Suomeen perustetaan jokin paneeli pohtimaan tasa-arvon toteuttamista niin siihen varmaan valitaan professori Leena Näre, koska hän on julkaissut niin monta artikkelia intersektionaalissa aikakauskirjoissa. Kaikki tietysti ymmärtävät, että lukiolaisten omakustanteet ovat pätevämpiä meritoitumiskanavia ja että Näreellä ei ole mitään kompetenssia sanoa mistään mitään paitsi tietysti omista tunteistaan. Ollikaisen tapaus on ihan samanlainen paitsi, että se on ikävästi realisoitunut.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!