Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kamerun. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kamerun. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. joulukuuta 2022

30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Montrealin COP-15-luontokatokokous pääsi kuin pääsikin sopimukseen. Sen mukaan valtiot sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia planeetan maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaakseen niiden tulee mobilisoida vuoteen 2030 mennessä vähintään 200 miljardia dollaria vuodessa kotimaan ja kansainvälistä biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää rahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä – olivat ne sitten julkisia tai
yksityisiä. 

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla. 

Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.

Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."

Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.

Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme. 

Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.

* * *

Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana. 

Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet. 

Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän. 

Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi. 

lauantai 13. tammikuuta 2018

Ovatko kaikki kulttuurit samanarvoisia Kamerunissa?

Kamerun on valtio, joka ei ole kovin usein näkynyt otsikoissa. Tänään Helsingin Sanomat kuitenkin kertoi, että maa on kielellisesti kahtia jakaantunut ja sen myötä ajautumassa kriisiin.

Ongelma on siinä, että maassa enemmistönä olevat ranskankieliset ovat jo pitkään sortaneet englanninkielistä vähemmistöä, viime aikoina myös aseellisesti. Sen seurauksena sorron kohteena olevien parissa on syntynyt separatistisia pyrkimyksiä, jotka puolestaan ovat johtaneet entistä tiukempaan vainoon. Siihen ovat osallistuneet myös sotilaat, mikä on ajanut ihmisiä pakosalle naapurimaahan Nigeriaan.

Kamerunin nykyiset ongelmat  juontavat sen historiasta. Maa oli saksalaisten hallinnassa 1800-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan, minkä jälkeen se jaettiin ranskalaisten ja brittien hallitsemiin alueisiin.

Molempien Kamerunin osien itsenäistyttyä 1960-luvun alussa maasta muodostettiin kielirajojen mukaan liittovaltio, joka kuitenkin ajautui 1970-luvulla tyypilliseksi afrikkalaiseksi gepardihattudiktatuuriksi. Samalla englanninkielisten kamerunilaisten osavaltiostatus poistettiin ja maasta muodostettiin monikulttuurinen kokonaisuus. Valitettavasti vieläpä sellainen, jossa vähemmistöä ryhdyttiin sortamaan.

Jään nyt esille tulleiden asioiden seurauksena odottamaan millä tavalla kansainvälinen - ja myös suomalainen - media tuomitsee ranskankielisten kamerunilaisen rasimin. Sillä siitähän tässä on perimmältään kyse. Vai onko mustien rasismi toisiaan kohtaan jotenkin parempaa kuin aina ja kaikkialla - ihan oikein - tuomittu valkoisten muihin kohdistama rasismi?

Myös YK:n tulisi antaa länsiafrikkalaisen maan tilanteesta ranskankielisen enemmistön selväsanaisesti tuomitseva lausunto. Samalla toivon, etteivät naapurit tai kaukaisemman vallat lähde sotilaalliseen operaatioon hyötyäkseen Kamerunin tilanteesta.

Toisin sanoen toivon, ettei Kamerun noudata tyypillistä afrikkalaista kehityskulkua, vaan tekee siitä poikkeuksen, josta muodostuu mustalle maanosalle positiivinen malli. Siksi haluaisin nähdä Länsi-Afrikkaan muodostuvan demokraattinen valtion, jossa kielirajat eivät muodosta sen suurempaa ongelmaa kuin Suomessakaan.

Onhan nimittäin niin, että tänä päivänä maailmaa hallitsee dogmi, jonka mukaan kaikki kulttuurit ovat yhä hyviä. Ne ovat vain keskenään erilaisia ja siksi Afrikankin kehitys on nähtävä pelkästään huonon onnen seurauksena. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisen rasistin valta kaatui
Leila Omar koko mustan Afrikan esikuvaksi!
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!