Tosiasia kuitenkin on, että hengitysilman ja vesistöjen pilaaminen oli epämiellyttävää myös tuolloisille poliitikoille, jotka painostivat puunjalostusteollisuuden pamput 1970-luvulta alkaen ohjaamaan tehtaiden jätevedet kulkemaan yksi toisensa jälkeen jätevedenpuhdistamojen kautta. Samalla myös savupiipuista tupruavia hajuhaittoja ryhdyttiin vähentämään.
Vain hiukan aiemmin myös tavallisten ihmisten paskavesiä oli alettu puhdistaa, vaikka asiasta ei olekaan tehty sen suurempaa numeroa. Ei ainakaan teollisuuden syyllistämiseen verrattuna.
Ympäristön vähitellen parantuneesta tilanteesta huolimatta aiheeseen liittyvä aktivismi teki vahvaa nousua saavuttaen aika ajoin fanatismin piirteitä. Suomessa - ja muuallakin - ympäristöaktivismi saavutti huippunsa vasta 1980-luvulla, jolloin poikkeukselliset - sääolot johtivat niin Keski-Euroopassa kuin Suomessakin metsissä näkyviin muutoksiin, joita väitettiin happosateiden aiheuttamiksi. Sitä ne eivät kuitenkaan olleet, koska metsissä näkyvät muutokset katosivat ilmojen palattua normaaleiksi.
Tämän huippukohdan jälkeen ympäristöjärjestöt katosivat pitkälti julkisuudesta. Asiaan lienee vaikuttanut myös 1990-luvun lama, joka nosti politiikan keskiöön huolen akuutimpi huolia ihmisten toimeentulon jatkumisesta ja velkaantuneiden ahdingosta.
Tätä historiallista taustaa vastaan on ollut mielenkiintoista huomata, että ilmaston lämpenemiseen liittyvät mallit ovat vähitellen nostaneet ympäristöliikkeet jälleen politiikan ehdottomaan keskiöön. Ja samalla äärevoittänyt niiden toimintaa aina fanatismiin saakka - ja samalla saanut valtamediassa lähes yhtä vahvan aseman kun aikanaan 1980-luvulla saivat ns. happosateet.
Tästä antoi esimerkin toimittaja Maria Alander Helsingin sanomissa, joka kirjoitti positiiviseen sävyyn kulttuurihistoriallisen aarteen tuhoamisesta ympäristöfanatismin nimissä. Kotimaiseksi ihailun kohteeksi hänelle valikoitui erityisesti Elokapinan toiminta, joka pyrkii saamaan huomiota tavallisten ihmisten elämää mahdollisimman tehokkaasti hankaloittamalla - vaikka heidän vaatimansa asiat ovat olleet jo pitkään poliittisen päätöksenteon keskiössä ilmastotieteilijöiden ja päättäjien välisen vuorovaikutuksen seurauksena.
Tämä näyttäisikin olevan tyypillinen tilanne todellisuuden ja fanatismin välillä. Elokapinalla tuskin on minkäänlaista vaikutusta siihen, millä tavalla ilmastopolitiikka etenee länsimaissa, koska se on hypännyt jo liikkuvaan ja yleisen hyväksynnän saaneeseen - ja siten myös fanaatikkojen kannalta turvalliseen - junaan.
Toki historiassa on olemassa esimerkkejä myös tilanteista, joissa liikkuvaan junaan hypännyt fanatismi on saanut vallan. Tästä hyvänä - mutta harvoin tältä kantilta katsottuna esimerkkinä - toimivat kansanvallan varjolla vallan ottanut Leninin bolshevikit, jotka pystyttivät oman 70 vuotta kestäneen hirmuvaltansa tilanteessa, jossa työläisten elinolot olivat nopeasti paranemassa ympäri maailmaa - näin myös Venäjällä, missä sosiaalidemokraatit olivat ottaneet vallan vain puoli vuotta ennen Leninin vallankaappausta.
Tämä kaikki poliittiseen fanatismiin liittyvä on ilmeisesti tuntematonta - tai ainakin jäänyt ymmärtämättä - toimittaja Maija Alanderin mielessä. Niinpä hän antaa varauksettoman tukensa oman aikamme valtafanatismille sillä varmuudella, jonka vain täydellinen ymmärtämättömyys voi antaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
Fanaattisesti=Vailla järjen hiventäkään?
VastaaPoistaAlanderin ajatusta laventaen, Turun puukotukset oli myös performanssia kun "taiteilija" huusi kuniaa allahille ja pyrki mahdollisimman laajan huomion herättämiseen?
VastaaPoistaOliko tarkoitus hämmästellä sitä, että HS:n naistoimittaja on pihalla? Aika helppo aihe.
VastaaPoistaTotta. Hyvä kuitenkin muistuttaa asiasta aina silloin tällöin.
PoistaLaihdutuskin voi mennä liiallisuuksiin, kun vaikkapa ennen normipainoinen pääministeri laihduttaa niin, että pää alkaa näyttää suhteettoman isolta. Onko sattumaa, että valtaosa anorektikoista on äärettömän kunnianhimoisia eli kiitoksia kerjääviä naisia? Nämä ilmastoanorektikot eivät ole huolissaan Intian kaltaisista sairaalloisista saastuttajista vaan oman maansa täydellisestä luomutilan tavoittelusta - aina viimeiseen hengenvetoon asti.
VastaaPoistaTäydellisyyttä tavoittelevia kympin tyttöjä. Kaiken pitää olla kymppejä, yksikin ysi on katastrofi ja merkki siitä että asiat ei ole omassa hallinnassa, turvaton tila. Olen seurannut näitä kympin tyttöjä sen verran paljon että tiedän mistä puhun. Eräskin teki itsemurhan kun tajusi ettei pysty opettelemaan yliopiston ihmisen fysiologian oppikirjaa ulkoa ja saamaan siitä tentistä varmuudella "kymppiä". Mentaalitapauksia jotka kuuluisivat hoitoon eivätkä johtamaan yhtään mitään.
PoistaEnpä usko, että nuo mitään kympin tyttöjä ovat. Ymmärtääkseni noiden toimittelijoiden tiedot luonnontieteiden fundamentaaleista periaatteista ovat pyöreän nollan luokkaa.
PoistaEi kai noilla "kympin tytöillä" viitata pelkästään koulutodistuksiin, vaan vähän laveammin ominaisuuteen, jota voisi kutsua vaikkapa "ulkoaohjautuvuudeksi".
PoistaKympin tyttö on miellyttäjä, joka pärjäilee elämänjuoksussa, kun joku on kalkinnut kilparadat valmiiksi ja tarvitsee vain olla ahkera maaliin päästäkseen. Varsinainen ajattelu tuosta touhusta puuttuu, ja siihenhän se koulukaan ei oppilaitaan kouluta. Päinvastoin -- koulukin on niin sanotusti "naisistunut", eli sielläkin pärjää kun hallitsee oppisisällöt verbaalisesti -- varsinaista ymmärrystä ei tarvita.
Kympin tytöt korvaavat ahkeruudella, askeesilla ja anoreksialla sen mitä eivät oikeasti saa hallintaansa. Ja samalla sitä tosiasiassa täysin maailmasta irronnutta asennetta ja skolastiseen käsiterealismiin taantunutta verbaalista stiiknafuuliaa kasvaa maailma täyteen.
Poliitikot ovat verbaalisen lärpätyksen ja lörpötyksen mestareita, mutta varsinaiset asiasisällöt ja kielellis-kulttuurisen kansallisvaltion elintärkeät kysymykset jäävät käsittelemättä. Joistakin "turvapaikoista" kannetaan äidillistä huolta, mutta edes ilmiön todellista nimeä -- "kansainvaellusta" -- ei tohdita käyttää.
Seppo kuvailee hyvin mitä tämä porukka on.
PoistaÄlkää lukeko Hesaria. Minä en ole lukenut moneen vuoteen.
VastaaPoistaHesarista saa näppylöitä, terveydelle vaarallista luettavaa.
PoistaToki nuo kaikenlaiset identiteettiriisit ja erottautumispyrkimykset ovat olennainen osa ajan henkeä ja ajankuvaa. Erilaisia "negatiivisia kultteja" muodostuu siltä pohjalta, että sekaisin olevat ihmiset tavoittelevat kipeästi edes jonkinlaista varmuutta -- ja itsensä määritteleminen "kielteisestä käsin" on helpompaa kuin minkään oman kokonaisnäkemyksen muodostaminen.
VastaaPoistaOllaan siis jotakin vastaan, ja se, minkä puolesta taistellaan, saa valtuutuksensa kultinomaisiksi muodostuneista liikkeistä. Elokapina on yksi pörriäinen ilmasto-ongelmaisten parvessa.
Js tapa, jolla niin sanottu "vihreä ajattelu" on suhteellisen nopeasti kohonnut koko hyvinvoivassa maailmassa valta-ajatteluksi, kertoo nimenomaan ajattelukyvyn häviämisestä. On irrottu jo liian kauas niistä -- esimerkiksi Bertrand Russellista, Albert Einsteinista, Linus Paulingista, etc -- joiden vaikutuksesta 50-60-lukujen vaihteessa nousi maailman miljoonakaupungeissa massamielenosoituksia, jotka säikäyttivät suurvaltojen hallituksia niin että maanpäälliset ydinkokeet kieltävä sopimus saatiin solmituksi 1963.
Ne olivat kovia jätkiä, nuo Pugwashin tyypit. Ja ihan oikealla asialla. Sen sijaan rauhanliikkeen perintö -- kun maailmanlopun eskatologiat siirtyivät luonnonsuojeaiheisiin -- kertovat vain uhriajatteluun taantumisesta, ei mistään varmistetuista substansseista.
Elokapinan kapinoinnin kaikkein paradoksaalisin, absurdein ja surrealistisin piirre on se, että he edustavat nimenomaan valta-ajattelua. Itse asiassa hallituksessa istuvat heidän edusmiehensä -- tai siis -naisensa. On hassua että heidän protestoimistarpeensa on niin pitelemätön, että heidän on sitten hyökättävä ihan tavantallaajia, kuten autoilijoita, vastaan. Voi, voi repsukoita.
Elokapinasta enemmän nimeäni klikkaamalla.
K-A. Fagerholm kirjoitti aikoinaan, että kun naisen valtaa aatteellinen fanaattisuus, sillä fanaattisuudella ei ole mitään rajaa. Nyky-Suomi on tulvillaan esimerkkejä siitä.
VastaaPoistaEikä vain Suomi.
PoistaMaailmassa on aina ollut innokkaita seurailijaluonteita, henkilöitä, jotka pyrkivät saamaan huomiota, vaikutusvaltaa ja tietysti myös rahaa ajamalla suurella innolla sellaista asiaa, jonka joku muu on jo hoitanut, toimimalla jonkun äänekkään poppoon kaikukoppana ja seuraamalla äänekkäintä auktoriteetiksi julistautujaa.
VastaaPoistaPohjimmiltaan kyseessä on autoritäärinen persoonallisuus, jonka tunnusmerkkeihin tavataan lukea esimerkiksi:
• Jäykkä sitoutuminen oman viiteryhmän sovinnaisiin arvoihin ja normeihin
• Alistuva ja kritiikitön sitoutuminen ryhmän omaksumiin moraalisiin arvovalintoihin
• Autoritaarinen hyökkäävyys eli pyrkimys viiteryhmän normista poikkeavien henkilöiden etsimiseen, tuomitsemiseen ja torjumiseen.
• Stereotyyppinen uskoa kohtalon ehdottomaan määräytymiseen, taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huono moniselitteisyyden ja vaihtoehtoisten mallien sietäminen.
• Usein myös liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään ja sukupuoliasioiden korostettu problematisointi.
Heidän toimintaansa selittää useimmiten pyrkimys auktoriteetin, todellisen tai kuvitellun, miellyttämiseen.
Kiintoisaa on, että nämä henkilöt siteeraavat mielellään vaikkapa Adornoa ja metsästävät niitä autoritäärisiä persoonallisuuksia kaikkialta muualta paitsi sieltä, mistä sellaisia helpoiten löytävät eli peilistä.
Hyvin tiivistelmä, kommentti ja analyysi nykymaailman menosta jota tässä yksi jos toinenkin purkka pysähtyneenä seuraa.
Poista*hyvä tiivistelmä
PoistaLyhyesti sanottuna nämä useassa edellä olevassa viestissä kuvatut ihmiset ovat totalitaristeja. Se on ihan ajankohdasta sen mukaisesta muodista riippuvaa tuleeko heistä stalinisteja, fasisteja, äärivihreitä, adornolaisia vai mitä, mutta lopputulos heidän valtaannousustaan on se että he lähettävät ennemmin kuin myöhemmin ihmisiä keskitys- ja tuhoamisleireille ja pitävät sitä hyvänä ja oikeutettuna asiana.
VastaaPoista