Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

 

Hampaattomia naaraita ja kuolevia uroksia

Evoluutio on yksi niistä tieteellisistä tosiasioista, jotka aiheuttavat etenkin pohjoismaiden ulkopuolella ajoittain kovaakin keskustelua. Meillä luonnontieteeseen kohdistuva denialismi on vähäisempää, mutta ei kuitenkaan olematonta. Tässä suhteessa yksi mielenkiintoinen uusi havainto julkaistiin viime viikolla Science-lehdessä.

Tutkimuksessa selvitettiin syitä sille, miksi Mosambikin sisällissodan jälkeen sikäläisessä norsupopulaatiossa oli paljon syöksyhampaattomia naaraita. Syytä tähän ei tiedetty ennen tutkimusta, mutta sodan molemmat osapuolet rahoittivat toimintaansa norsunluun myynnillä, minkä seurauksena norsuja ammuttiin joukoittain rahanarvoisten torahampaiden hankkimiseksi.  

Tutkimuksessa havaittiin, että sodanjälkeisissä norsuissa eräästä geenistä oli yleistynyt uudenlainen geenimuoto eli alleeli. Geenin tiedetään aiempien ihmisellä tehtyjen tutkimusten perusteella vaikuttavan hampaiden kehitykseen. 

Kyseinen geeni sijaitsee norsujen X-kromosomissa ja on periytyvyydeltään dominoiva. Siten vain yhden X-kromosomin vanhemmiltaan saaneet urosnorsut ovat yleensä elinkelvottomia, joten luonnonvalinta suosii normaalioloissa norsuilla yleensä esiintyvää geenimuotoa. 

Norsujen X-kromosomissa sijaitsevan geenin lisäksi havaittiin toinen, tavallisessa kromosomissa sijaitseva geeni, joka oli niin ikään runsastunut sodan aikana. Tämänkin geenin tiedetään vaikuttavan (hiirillä) hampaisiin. 

Tutkimuksessa siis osoitettiin, että ihmisten norsuihin torahampaiden takia kohdistama ankara metsästyspaine on johtanut luonnonvalinnan muuttumiseen siten, että kaksi hampaisiin vaikuttavaa geeniä on yleistynyt Mosambikissa. Ainakin toinen näistä geeneistä on normaalisti luonnonvalinnan hyljeksimä, mutta metsästyksen luomassa valintapaineessa siitä on tullut yleinen. 

Tämän seurauksena Mosambikin nykyisessä norsupopulaatiossa torahampaattomat eläimet ovat muuta Afrikkaa yleisempiä ja syntyneistä urospoikasista iso osa jää syntymättä eli populaatiossa on enemmän naaraita kuin uroksia. Koko tapaus on siinä mielessä merkittävä, että se osoittaa jälleen kerran kuinka luonnonvalinnan äkillinen ja erittäin voimakas muutos voi johtaa epäoptimaaliseen lajinkehitykseen.

Viimeistään 1800-luvulta alkaen myös ihmisen kohdistuvassa luonnonvalinnassa on tapahtunut suuria muutoksia: esimerkiksi lapsikuolemien määrä on romahtanut ja toisaalta ehkäisymenetelmien helppous on mahdollistanut seksin ilman lapsia - ja siten lisännyt sen väestönosan suuruutta, joka jää vapaaehtoisesti lapsettomiksi.

Jälkipolvien nähtäväksi jää, minkälaisiin evolutiivisiin muutoksiin ihmiseen kohdistuvan luonnonvalinnan muutos johtaa. Muuttuuko ihminenkin epäoptimaalisella tavalla kuten norsut, vai sopeutuuko hänen biologiansa ongelmitta uudenlaiseen tilanteeseen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Evolutiivinen innovaatio johti tuhoon
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Onko ihmisen evoluutio pysähtynyt?