tiistai 11. lokakuuta 2022

Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Yle kertoi Suomen saaneen uuden metsästrategian, jossa ilmastoasiat ovat nousseet entistä tärkeämmiksi ja niiden rinnalle on noussut metsien monimuotoisuus. Luulisi, että nämä ovat asioita, jotka tyydyttäisivät myös ja erityisesti ympäristönsuojelijoita. 

Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen vaikutti jutun mukaan kovin pettyneeltä syntyneeseen ratkaisuun. Tämä koski erityisesti monimuotoisuuden käsittelyä metsästrategiassa.

Tässä nousee valaisevalla tavalla esille luonnonsuojeluväen fanaattisuus - onhan luonnonsuojeluliiton jäsenkunta kuitenkin heidän joukossaan maltillisemmasta päästä. Ja siksi sen voisi kuvitella ymmärtävän metsien monipuolisen merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa niin taloudellisen, sosiaalisen, kulttuurisen kuin ekologisenkin kestävyyden osalta. 

Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole. Siitä toisen esimerkin tarjosi eilisen päivän Helsingin sanomat, jossa samainen Paloma Hannonen kirjoitti erittäin negatiivisesti maamme kaivoslain uudistuksesta. Kirjoituksesta jäi sellainen käsitys, ettei hän pysty hyväksymään edes sitä tosiasiaa, että hiilivapaaseen energiasiirtymään - ja siten ennustetun ilmastonmuutoksen torjuntaan - tarvitaan kaivosteollisuutta. Tai ainakaan hän ei näyttäisi hyväksyvän sen harjoittamista Suomessa. 

Luonnonsuojeluliittoa radikaalimman Greenpeacen maajohtaja puolestaan kirjoitti niin ikään HS:ssä, että hakkuita olisi vähennettävä välittömästi suomalaismetsissä. Hänen mukaansa "uuteen sopeutuminen voidaan käynnistää valtion metsissä välittömästi laskemalla hakkuutasoja ja suojelemalla jäljellä olevat luonnonmetsät".

Kun edellä olevia näkemyksiä lukee, ei voi välttyä johtopäätökseltä, että vihreästi ajattelevat aktiiviset ihmiset eivät pelkästään vastusta - taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti tärkeää - metsien talouskäyttöä, vaan asettavat myös ekologisen kestävyyden osalta monimuotoisuustavoitteet hyvin selkeästi ilmastonmuutoksen torjunnan edelle. 

Syitä tälle arvoasetelmalle voin vain arvailla, mutta epäilen, että sillä on jotain tekemistä eräänlaisen nuorisomuodin kanssa. Tarkemmin sanoen: jokainen ympäristöaktiivien ikäluokka haluaa profiloitua juuri omilla aatteillaan, eikä sellaiseen kelpaa enää gretalaisen sukupolven ajama ja nykyisin jopa maan hallituksen asialistalleen ottama ilmastonmuutoksen torjunta. Monimuotoisuuden suojelu siihen kuitenkin vielä passaa - mutta vain tullakseen syrjäytetyksi jollain muulla agendalla ikäluokkien vaihtuessa.

7 kommenttia:

  1. Terhomatti Hämeenkorpi11. lokakuuta 2022 klo 9.19

    No, nykyinen kaivoslaki onkin ihan perseestä. Kaikki vaan ulos ja paskat jää meille. On hyvä edes hiukan petrata tilannetta!

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan muodista ja siitä tunteesta että ”me, juuri me saamme asioita aikaiseksi” on kysymys. Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi enemmän. Leikkipartisaanin egon nälkä on loputon ja tällaisessa Suomen kaltaisessa maassa sitä tyydytetään loputtomasti. Tajuamatta mitä se saa aikaiseksi Suomen taloudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä he ymmärtävät mitä ovat tekemässä taloudelle.Kyseessä on taloudellinen punaviherterrori ja he ovat erinomaisen hyvin selvillä aiheuttamastaan tuhosta.
      Vihreitä fasisteja on kohdeltava kuten ISIS-terroristeja.

      Poista
    2. Nälkä tulee vielä tähän maahan , tuo """ympäristöväki """"on niin pihalla kuin lumiukko , ei tiedä , mistä nyk hyvinvointi on peräisin josta itsekin ovat osallisia.
      Ei ole kauaa kun tämä maa oli köyhä, täällä nähtiin ajoittain nälkääkin, asumisolot mitä sattuu, kulkuyhteydet samoin ,järjetöntä raatamista yms. joiden seurauksena keskim elinaikakin oli tosi alhainen.
      Tähänkö takaisin? Näyttää olevan tarkoitus, tai eivät kyllä totaalisesti ymmärrä realismista yhtään mitään!

      Poista
  3. No tätä siinä tavoitellaan, kannattaa lukea.

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/54093-perhe-ei-sallittu-agenda-21/

    Eli agendaa pusketaan voimalla läpi.
    Kaikki liittyy kaikkeen.
    Talouden alasajo, ravinnon niukkuus, yrittäjyyden estäminen, "pandemiat" pelon lietsomiseksi, "energiapula", ja energian ja veden hinnan nosto tavoittamattomiin.
    Ja sitten uuden "maailmanhallituksen" tuomat ratkaisut, jotka otetaan mukisematta vastaan "pelastuksena".

    Tässä hyvä yhteenveto miten nuo nivoutuvat kokonaisuudeksi, jota nyt tavoitellaan.

    https://rapsodia.info/ex-blackrock-talousasiantuntijan-haastattelu-maailman-tilanteesta-2/

    VastaaPoista
  4. Maaseutu on paha, koska talonpoikaisarmeija voitti Vapaussodassa punakaartin ja esti Neuvosto-Suomen synnyn. Siksi se on kostettava Suomen maaseudulle.

    VastaaPoista
  5. HS 16.10.2022

    Muuttomatkan julma loppu

    Kyproksella tapetaan ja syödään joka vuosi laittomasti miljoonia pikkulintuja, mutta kun siitä kysyy, kukaan ei ole kuullut eikä nähnyt mitään.

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009110316.html

    Artikkelista poimittua

    Täällä Välimeren itänurkassa tapetaan joka vuosi laittomasti satojatuhansia tai jopa miljoonia pieniä laululintuja,
    Kyproksen pinta-alaan nähden enemmän kuin muualla Välimeren alueella.

    Luku on arvio, joka perustuu koko Välimeren alueen kattavaan tutkimushankkeeseen.

    Juuri nyt sesonki on kuumimmillaan. Pohjoisessa pesivät linnut ovat matkalla talvehtimisalueilleen esimerkiksi Itä-Afrikkaan.
    Moni levähtää Kyproksella ennen meren ylitystä.

    Lomasaarella päättää päivänsä todennäköisesti myös moni Suomessa pesivä muuttolintu, kuten mustapääkerttu, hernekerttu, laulurastas ja tiltaltti.

    Tappajia ei kuitenkaan näy. Se ei toki ole ihme.

    Lintujen ansapyynti on ollut Kyproksella laitonta jo vuodesta 1974, mutta pyynti ei ole loppunut.
    ...
    ...
    Joulukuussa 2020 Kyproksen parlamentti päätti lieventää laittomasta lintujen tappamisesta annettavia rangaistuksia.
    ...
    ”Valitettavasti osa poliitikoista tukee aktiivisesti ansapyyntiä ja vanhaa perinnettä. Uusi laki on hullu ja naurettava.
    Käytännössä se tarkoittaa salametsästyksen laillistamista. Menetimme 20 vuotta lintujen suojelua.”
    ------------------------

    Miksi maailmanpelastajat eivät todella puutu tähän toimintaan?
    Lintujen muuttoaika ei kuitenkaan ole kovin pitkä.
    Kuinka monta miljoonaa muualla Välimeren alueella tapetaan vuosittain?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!