lauantai 31. joulukuuta 2022

Minne vie Wille Rydmanin tie?

Kansanedustaja Wille Rydman (kok) joutui Helsingin sanomien levittämien - ainakin osittain perättömien - juttujen kohteeksi, minkä seurauksena hänet pakotettiin eroamaan puolueensa eduskuntaryhmästä. Sen jälkeen syyttäjä on todennut, ettei ole syytä epäillä hänen syyllistyneen mihinkään rikolliseen toimintaan. 

Eilen Rydman kävi blogissaan läpi suhdettaan Kokoomukseen sekä erityisesti sen johtomiehiin Petteri Orpoon ja Kai Mykkäseen, jotka eivät ole ottaneet kantaa hänen poliittisen tulevaisuutensa jatkoon puolueessa. Kirjoitus loppui sanoihin "kun nyt näyttää ilmeiseltä, ettei kokoomuksesta puolueena löydy riittävästi väkeä näitä sen johdon linjauksia kyseenalaistamaan, niin luonnollista toki on, että itsekin osaan asiasta omat johtopäätökseni vetää".

Tuo johtopäätös lienee uuden poliittisen kodin etsiminen. 

Asiaa ajateltuani tulin siihen johtopäätelmään, että mikäli Rydman jättää Kokoomuksen, olisi hänelle luonnollisinta liittyä Harry Harkimon Liike Nyt-puolueen riveihin. Sen poliittinen linja on erittäin lähellä nykyisen puolueensa oikeaa laitaa edustavan Rydmanin näkemyksiä sekä talouden, maahanmuuttopolitiikan että Eurooppapolitiikan suhteen. 

Muita Rydmanille edes periaatteessa mahdollisia vaihtoehtoja ovat Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit, RKP ja Keskusta. Niistä ensin mainittu tuskin tulee kyseeseen, koska sen ja Rydmanin EU-linjaukset ovat pahasti ristiriidassa. RKP taas sulkeutuu pois ultraliberaalin maahanmuuttopolitiikkansa takia. 

Sen sijaan Kristillisdemokraatit saattaisivat periaatteessa haluta ja saada Rydmanin joukkoonsa, mutta voi olla, että tässä puheena olleen vyyhdin aloittanut Helsingin sanomien juttu on lyönyt Rydmaniin sellaisen leiman, ettei hänen olisi helppoa löytää kannatusta uskonnollista seksuaalimoraalia korostavassa puolueessa tai sen äänestäjäkunnassa. 

Sen sijaan poliittisesti varsin linjaton Keskusta saattaisi houkutella Rydmania. Toki puolueen kannatus on ollut syöksykierteessä, mutta se on selvinnyt ahdingosta ennenkin. Jos niin kävisi, voisi Rydman puolueen nosteessa kohota jopa ministeriksi - ainakin paljon helpommin kuin pienpuolue Liike Nytin tai useimpien muiden puolueiden vieroksuman Perussuomalaisten riveistä. 

Ja niin. Vielä on toki sekin mahdollisuus, että Rydmanille löytyy sittenkin Kokoomuksen sisältä niin vahva tuki, ettei hän vaihda puoluetta. Siinä vaihtoehdossa ongelmana lienee kuitenkin se, että hänen ministeritiensä olisi joka tapauksessa tukossa niin kauan kuin Orpo tai hänen poliittinen linjansa jatkaa puolueen ohjaksissa.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan, minkä puolueen listoille Rydman lopulta asettuu. Ja ryhmittyykö vaalikarja hänen taakseen - koska suomalaiset tyypillisesti tuntevat sympatiaa väärin kohdeltua kohtaan - vai onko HS:n toimittaja sittenkin onnistunut mustamaalaamaan Rydmanin niin syvästi, ettei hänelle enää löydy kannatusta. 

Omalta osaltani toivon, että Rydman menee läpi - asettui hän minkä tahansa puolueen listoille. Näin siksi, että vaihtoehto olisi sikäli karmea, että sen voisi tulkita tarkoittavan likasankojournalismin olevan tehokas tapa hankkiutua eroon median mielestä vastenmielisestä poliitikosta. Eikä sellainen olisi hyväksi sen enempää Suomen, demokratian, oikeudenmukaisuuden kuin lopulta itse mediankaan kannalta.

15 kommenttia:

  1. Suomessa on edelleen voimassa se, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.
    Likasankojournalistit pyrkivät mustamaalaamaan kansanedustajan ja joutuu miettimään kenen pyynnöstä?

    Kokoomus tietysti pelästyi mahdollisia seurauksia likasankojournalistien kirjoitusten tultua julki ja tuli hätäpaskat housuihin.
    Ei muka ollut muuta vaihtoehtoa kuin potkia Rydman pihalle - siis Helsingin Sanomien artikkelin johdosta!
    Missä on suomalainen oikeusturva? No, onneksi viranomaiset selvittivät asian.

    Orpo ja Mykkänen tietävät, että he tekivät väärin. Jos he nyt päästäisivät Rydmanin takaisin, se korostaisi kokoomuksen virhettä.
    Orpo ja Mykkänen eivät voi tunnustaa tässä asiassa virhettään eli Rydman ei tule kutsutuksi takaisin kokoomuksen ryhmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti HS tuomitaan oikeudessa kunnianloukkauksesta ja Rydmanin maineen tuhoamisesta. HS alkaa olla muutenkin yhä useammin lakituvassa. Ja kun omat koiratkin purivat, olisi syytä vähän tutkailla myös Orpon ja Mykkäsen vaikuttimia. Ei ollut reilu peli. Noloa.

      Poista
    2. Yle 2.1.2023

      Kansanedustaja Wille Rydman eroaa kokoomuksesta

      https://yle.fi/a/74-20011082

      Artikkelista poimittua

      Syyksi hän kertoo muun muassa sen, että hänelle ”on tehty mahdottomaksi vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kokoomuksen kautta”.
      ...
      Rydman arvostelee blogikirjoituksessaan, ettei kokoomus ole ollut 17 vuoteen sellainen ”luotettava” ja ”faktoissa pitäytyvä” puolue,
      mitä se oli hänen liityttyään puolueen jäseneksi vuonna 2002.
      Rydmanin mukaan kokoomuksen johdolle tärkeämpää tuntuu olevan ”mielikuvavetoisuus”, mikä on näkynyt siinä, miten häntä on kohdeltu Helsingin Sanomien kesän ahdistelu-uutisoinnin jälkeen.

      – Kokoomusjohto on ollut täysin välinpitämätön sen suhteen, mikä asiassa on totuus.
      Jos Rydman on potentiaalinen mielikuvariski puolueelle, Rydman joutaa mennä, olivat faktat mitä tahansa, Rydman kirjoittaa.

      Rydman myös sanoo uskovansa, että hän on ollut osalle puoluejohtoa ”epätoivottu” ja ”hankala henkilö” paljon ennen HS:n artikkelin julkaisua.

      Poista
    3. Wille Rydman January 3, 2023

      Liityn perussuomalaisiin

      https://www.willerydman.fi/blogi/2023/1/3/liityn-perussuomalaisiin

      Blogista poimittua

      Perussuomalaiset on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maan suurimmista puolueista. Samalla se on puolueena myös muuttunut valtavasti.
      Etenkin vuodesta 2017 alkaen se on ollut yhä vähemmän vennamolainen populistiryhmä ja yhä enemmän moderni eurooppalainen oikeistopuolue,
      jollaisia käytännössä kaikissa Euroopan maissa on noussut haastamaan äänestäjistään vieraantuneita vanhoja porvaripuolueita.
      ...
      ...
      Poliittisesti perussuomalaiset on kehittynyt yhä enemmän sellaisen puolueen suuntaan, jollaista kaltaiseni oikeistolaisen on luontevaa äänestää.
      Siitä on tullut yhä enemmän markkinatalouspuolue historiallisen sosiaalipopulisminsa sijaan.
      Se on jättänyt taakseen tunnepitoisen EU-vastaisuuden ja vaihtanut sen älylliseen EU-kritiikkiin, jollaista usein kaipaa myös kaltaiseni EU-jäsenyyteemme
      sinänsä myönteisesti suhtautuva oikeistolainen.
      Lisäksi perussuomalaisista on tullut tukevasti Nato-myönteinen puolue, joten aiemmat ulko- ja turvallisuuspoliittiset esteeni puolueen tukemiselle ovat nekin nyttemmin väistyneet.
      ...
      ...
      Ainoan todellisen muutoksen Suomen suuntaan voi tuoda se, että Riikka Purran perussuomalaiset menestyy vaaleissa niin hyvin, ettei sitä voida hallitusneuvotteluissa ohittaa.

      Poista
  2. Liike Nyt? joo toki toki, muuten oK, paitti siellä vaikuttaa sekopäinen suvakki Jungner, joka pitäisi erottaa puolueesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jungner tuntuisi tosiaan olevan väärässä puolueessa.

      Poista
  3. Miksi ei PS? Onko proffalla jotain persuja vastaan? Jos ja kun Ville siirtyisi PS:n ehdokkaaksi hän menisi kirkkaati läpi ja saisi samalla monta muuta PS:n ehdokasta mukanaan eduskuntaan ja horjuttaisi samalla mykkäsorpon linjaa tulevissa hallitusneuvoteluissa. Koska asiasta muitutettaisiin petteriä mennentullen ja palatessa. Että ei me sun juttuihin uskota, eli valehtele lisää ihan rauhassa vaan. Kun sä kumminkin syöt sanasi nopeammin kuin ne ehdit saada suustasi ulos.
    Näkyhän se jo siinä kuinka kohtelet juorujen kohteeksi joutuneita oman puolueesi jäseniä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Kyllä Willen paikka olisi persuista. Onhan hän saanut sympatiaa Suomen Uutisissa. Kokoomuksesta hän ei ole sitä saanut, vaikka on virkavallan taholta todettu syyttömäksi. Ruosteista etiikkaa kykypuolueessa



    VastaaPoista
  5. Rydman on ollut Kokoomuksessa jonkinlainen veneenkeikuttelija kriittisine - melkeinpä perussuomalaisine - maahanmuutokantoineen, joten maahanmuuttoon erittäin myönteisesti suhtautuvat Orpo ja Mykkänen ovat olleet ensimmäisinä innokkaita selkäänpuukottajia. Joten taitaa olla turha odottaa näiltä vellihousuilta mitään empatiaa Willelle, vaikka syyttömyys on jo selvä. Taitaa käydä niin, että ne harvat järjen edustajat vähenevät Kokoomuksessa yhdellä hengellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minulla ole mitää Perussuomalaisia vastaan, mutta Rydman on kova unionisti toisin kuin purralaiset.

      Poista
  6. Kyllä persutkin realiteetit ymmärtävät. Ei se Rydmanin EU-kanta ole mikään este liittyä perussuomalaisiin. Olisi molempien etu. Wille varmasti eduskuntaan äänivyöryllä ja persuille samalla valtava äänisaalis. Liike Nyt ei takaisi ollenkaan Willen valintaa, joten jos Rydman itse haluaa, kyllä persujen tuki on vankkumaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että Rydman kelpaa perussuomalaisille, mutta kelpaako Perussuomalaiset Rydmanille. Se jää nähtäväksi.

      Poista
    2. Näin vuoden loppuessa olen sitä mieltä että jos ja kun Ville on järkimies niin hän kyllä hyväksyy persut ja heidän ajattelunsa. Ja asettuu persujen ehdokkaaksi. Se olisi oiva tuplanäpäytys itseään tulevana pää-ämmänä markkinoivalle orvolle petturille. Ja kai myös hänen mykkäselle aisurilleen.
      Huru-ukko

      Poista
  7. Meillähän "loikkari" on ollut kirosana. Jos joku muuttaa käsityksiään eduskuntaan päästyään niin hän on selvästi syyllistynyt ajatteluun! Ei sellaista voi hyväksyä, miten kävisi ryhmäkurinkin? Mutta Rydmanin tapaus on niin törkeä että vaalikarja tehnee hänestä poikkeuksen sääntöön. Lisää vaan poikkeuksia. -jussi n

    VastaaPoista
  8. Siis Perussuomalaisiin. Tieto julkistettiin juuri.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!