On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!

Eteläisen naapurimme Viron parlamentti on päättänyt eilen, että maa voi irtautua jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tallinnassa istuvan 101-paikkaisen parlamentin edustajista 81 äänesti sopimuksesta irtautumisen puolesta, joten venäläisten advokaatteja oli Suomenlahden eteläpuolellakin noin viidennes kansanedustuslaitoksen jäsenistä.

Sopimuksesta irtautuminen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua irtisanoutumisesta. Tosin tämäkin edellyttää, ettei maa ole irtautumishetkellä osallisena aseellisessa konfliktissa. Toisin sanoen Putinilla on ainakin kansainvälisen lain mukaan eräänlainen veto-oikeus päätöksen mitätöimiseen niin sanotun erikoisoperaation avulla

Sama koskee luonnollisesti myös Suomea, mikäli maamme päättäisi luopua samasta sopimuksesta. Siksi ei suinkaan ole samantekevää, mitä Virossa tapahtuu tulevina kuukausina. 

Toisaalta on selvää, että Putinin armeija on juuri nyt juuttunut korviaan myöden kiinni Ukrainaan, joten hänellä tuskin riittää edes "pieniä vihreitä miehiä" virolaisten kiusaamiseen. Puhumattakaan Suomen kaltaisesta kokoonsa nähden sotilaallisesti vahvasta maasta.

Sitä paitsi, hätätilanteessa Viro voi toki ottaa käyttöönsä maamiinat, vaikka säädetty kuuden kuukauden ehto ei toteutuisikaan. Ovathan vastakkain valtion alueellinen koskemattomuus ja jopa itsenäisyys sekä toisaalta paperi, jolla on sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa lähinnä vain vessapaperin arvo.

Tästä huolimatta tuo kuuden kuukauden ehto on hyvä huomata myös Suomessa, ja viedä oma irtautumisemme Ottawan sopimuksesta läpi mahdollisimman nopeasti. Eli sinä aikana kun Putinin sotilaallinen voima on kiinni Ukrainan aroilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet

Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen

Luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on tullut yhä useamman ihmisen huoli tai suoranainen murhe. Siihen on syynä osittain luonnonsuojelua lobbaavien kansalaisjärjestöjen toiminta, mutta peloille on myös tieteellisiä perusteita. 

Toisaalta ainakin itselleni on syntynyt sellainen epäilys, että ihmiset kuvittelevat eliöiden ja eliöyhteisöjen olevan jollain tavalla erittäin stabiileja ja sopeutumiskyvyttömiä. Eikä heillä ole selkeää käsitystä siitä, että evoluutio sopeuttaa kaikkia eliöitä sellaiseen ympäristöön, joka niitä ympäröi. Ja samalla vähentää eliölajien sukupuuttoriskejä.

Tästä syystä oli mielenkiintoista lukea Saksassa tutkijana toimivan Elizabeta Briskin ja hänen kumppaneidensa julkaisema tutkimusartikkeli, jossa raportoitiin tähän mennessä laajimmasta selvityksestä siitä, miten eliöt sopeutuvat ihmisen muovaamaan ympäristöön. Tutkimuksessa tarkasteltiin Itämeren eteläosissa elävää sinisimpukkaa sekä kahta katkalajia.

Koeasetelmassa verrattiin toisiinsa kunkin lajin erilaisia populaatioita - eli yksilöitä kerättiin kustakin lajista sekä suojelluista ja ihmisen muokkaamista elinympäristöistä. Sen jälkeen niiden kykyä sietää veden suolapitoisuutta sekä veteen liuenneen hiilidioksidin osapainetta näiden lajien luonnonmukaisessa (14-16 °C lajista riippuen) ja epäluonnollisen korkeassa (25-27 °C) veden lämpötilassa. 

Nämä analyysit paljastivat - sinänsä odotetusti - että muokatuista elinympäristöistä peräisin olevat populaatiot suoriutuivat stressaavissa olosuhteissa yleensä paremmin kuin suojelluista elinympäristöistä tulevat populaatiot. Eikä siinä kaikki, sillä eniten muokatuista elinympäristöstä peräisin olevat yksilöt osoittautuivat kaikkia muita kestävimmiksi. 

Tulostensa perusteella tutkijat totesivat, että eliöiden populaatiot sopeutuvat elämään ympäristöissä, joita ihmistoiminta muuttaa. Näin tulee käymään mitä ilmeisimmin myös siinä tapauksessa, että maapallon ilmasto lämpenee tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tutkijat eivät kuitenkaan tulleet maininneeksi raportissaan, että he tulivat samalla falsifioineeksi monien ihmisten ja erityisesti luonnonsuojelijoiden näkemyksen eliöiden ominaisuuksien staattisuudesta. Ja siten tuottaneeksi tieteellistä tietoa, jonka pitäisi vähentää ihmisten murhetta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monimuotoisuus tautien taustalla
Lapsiuhreja, sukulaisia ja supernopeaa evoluutiota
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Johtaako Suomen näyttävä operaatio Itämeren tilanteen eskaloitumiseen?

Suomi pysäytti näyttävästi merikaapeleita Venäjän toimeksiannosta katkoneen ja sen varjolaivastoon kuuluvan laivan. Tämä oli tietenkin hyvin tehty, koska kaapeleiden rikkominen oli jo muodostunut tavanomaiseksi venäläisen hybridisodan muodoksi ja olisi siten jatkunut tästä ikuisuuteen. 

Laivaa tutkitaan parhaillaan ja sen jälkeen se tultaneen päästämään matkoihinsa. Tosin mahdollisesti lastistaan vahingonkorvaukseksi tyhjennettynä sekä ehkä myös vakoilulaitteistoltaan neutraloituna.

* * *

Suurempi kysymys kuitenkin kuuluu, että mitä Venäjä tekee seuraavaksi. Erityisesti on pohdittava sitä, että ryhtyykö se suojaamaan varjolaivastonsa tihutöitä sotalaivastollaan. Tai siirtääkö se sabotaasin tekemisen laivanromuilta sotalaivoille.

Tällöin eivät Suomen tai muiden Itämeren rantavaltioiden poliisivoimien rahkeet riittäisi toiminnan pysäyttämiseen, vaan apuun tarvittaisiin sotavoimia - laivoja ja lentokoneita. Ja silloin Venäjän laivaston toimintaan puuttuminen olisi selkeä sotilaallinen eskalaatio, vaikka se olisi kuinka hyvin kansainvälisellä oikeudella perusteltu.

Käytännössähän Itämeri jouduttaisiin sulkemaan kaikilta venäläislaivoilta, mikä olisi - käsittääkseni - jo sinällään kansainvälisen merioikeuden vastainen toimenpide ja aiheuttaisi varmuudella reaktion öljykaupastaan riippuvaiselta Putinin hallinnolta. Toki hänen merivoimansa olisivat viime kädessä riittämättömät lännen ylivoimaa vastaan, mutta sitä venäläiset kenraalit voisivat yrittää tasoittaa vastustajiaan suuremmalla röyhkeydellä.

Tässä mieleeni nousee erityisesti toisesta maailmansodasta tuttu tapa koota öljytuotteita kuljettavat kauppalaivat sotalaivojen suojaamiksi saattueiksi, jotka yksinkertaisesti vain ajaisivat läpi Itämeren kuuntelematta länsimaita ja luottaen siihen, etteivät Suomen, Viron, Ruotsin, Tanskan tai edes Saksan sotavoimat lopultakaan haluaisi käyttää voimaa niiden pysäyttämiseksi. Mutta olisivatko he oikeassa?

* * *

Tämä kaikki tarkoittaaa sitä, että alkava vuosi alkaa Itämerellä ikävässä tilanteessa, joka saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin, josta kärsivät lopulta kaikki osapuolet. Eivätkä Suomi tai NATO ole siinä tilanteessa välttämättä pelkästään sivustakatsojia, vaan kerran leikkiin lähdettyään niiden olisi jatkettava loppuun asti.

Toivoa tietenkin sopii, että Putin ja hänen sotilasjohtonsa ymmärtäisivät Itämerellä tapahtuneiden tihutöiden johtaneen heidät umpikujaan ja päättävät panna niille pisteen. Jos näin kävisi, jäisi myös edelle kirjoittamani uhkaskenaario - tai muulla tavalla toteutuva eskalaatio - toteutumatta ja rauha palaisi pohjolaan. Se olisi viime kädessä myös Venäjän etu.

Tämä kuitenkin edellyttäisi, että naapurimaan diktaattorilla olisi jäljellä edes jonkin verran realismia. Tai että hänen armeijansa tulisi ensi vuoden aikana yllättäen lyödyksi Ukrainassa esimerkiksi Venäjän talouden luhistumisen seurauksena. 

Valitettavasti kummastakaan ei ole olemassa selviä merkkejä, joten on jäätävä odottamaan tulevaa vuotta ja sen tapahtumia. Ja toivottava, että siitä tulee parempi kuin miltä juuri nyt näyttää!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Finland Detains Russia-Linked Ship Suspected of Cable Damage
Kansainvälinen oikeus on ongelma
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet

Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?

Suomen ulkomministeri Elina Valtonen (kok) on kertonut saksalaisille, ettei Suomi olisi koskaan uhannut Venäjää. Väite on perin kummallinen ja herättää kysymyksen hänen historiantuntemuksestaan. 

Tosiasia nimittäin on, että Suomi uhkasi Venäjää viimeksi vuonna 1941 lähtiessään Hitlerin Saksan mukaan Neuvostoliittoon kohdistuneeseen hyökkäykseen, jossa suomalaisten tavoitteena oli talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamisen lisäksi myös Itä-Karjalan valloittaminen osaksi Suur-Suomea. Samalla maamme tuki Saksan tavoitetta lyödä koko Venäjä - tai siihen aikaan oikeammin Neuvostoliitto. 

Historiasta löytyy myös muita ajankohtia, jolloin suomalaiset sotilaat ovat käyneet hyökkäyssotaa Venäjää vastaan. Näin oli erityisesti Ruotsi suurvalta-aikana, jolloin suomalaissotilaat muodostivat osan valtakunnan armeijasta, joka esimerkiksi vuonna 1610 miehitti Jacob de la Gardien suomalaisen sotajoukon johdolla Moskovaa ja valloitti sen jälkeen Novgorodin pakottaen venäläiset luovuttamaan Ruotsille muun muassa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan katkaisten Venäjän yhteyden Itämereen.

Heimosotien aikana suomalaiset vapaaehtoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle osallistuen muun muassa Viron vapaussotaan ja pyrkien liittämään isoja osia Itä-Karjalasta vasta itsenäistyneeseen Suomeen. Jälkimmäinen tavoite tunnetusti epäonnistui, vaikka taustalla oli myös kansannousun piirteitä.

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden perusteella on siis selvää, että suomalaiset sotajoukot ovat aikojen kuluessa hyökänneet useita kertoja Venäjälle. Eikä tämä muutu miksikään sillä, ettei Suomella ole toisen maailmansodan jälkeen ollut hyökkäysaikeita Venäjälle - eikä mihinkään muuallekaan - tai ettei sellainen sotaretki saisi nyky-Suomessa juuri minkäänlaista kannatusta. 

Siksi ulkoministeri Valtosenkin kannattaisi pitäytyä maailmalla kulkiessaan tosiasioissa, eikä maalailla valheellisia kuvia meidän menneisyydestämme. Kyllä suomalaisten ja venäläisten välinen historia tunnetaan myös itärajan tuolla puolen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Suomen historian kurjin aika

Ammattikalastajien tappolinjalta 1970-luvun vappumarssille

Kuten olen ennenkin todennut, on EU:n nykyinen komissio vahvasti Greenpeacen talutusnuorassa. Tähän on syynä se, että varapuheenjohtaja Frans Timmermansia ohjaa ympäristöjärjestön entinen kampanjapäällikkö Diederik Samsom.

Tämän tilanteen absurdiudesta ollaan saamassa jäälleen näyttöä, kun komissio on kieltämässä silakan kalastamisen Itämerellä. Syyksi on mainittu sen kannan pienentyminen.

Tosiasia kuitenkin on, että kansainvälinen merentutkimusneuvosto olisi sallinut silakankalastuksen jatkuvan Itämerellä. Näin siksi, että vaikka vuonna 2020 alkanut silakoiden - erityisesti kookkaampien yksilöiden - nälkiintyminen on johtanut kannan pienentymiseen, on silakkakantojen havaittu jo viime syksynä alkaneen toipua. Sen merkkinä kalat olivat keväällä jo hyvässä kunnossa ja kutukin onnistui mainiosti.

Greenpeace Komissio kuitenkin näyttää haluavan lopettaa suomalaisen ammattikalastuksen nyt tehdyllä päätöksellä. Siksi Suomen ja Itämeren rantavaltioiden hallitusten on syytä olla hereillä lokakuun lopulla, kun ministerineuvosto kokoontuu tekemään lopullisen päätöksen lokakuun lopulla. 

Hereillä on oltava myös ensi vuonna, kun Ursula von der Leydenin komissiolle nimitetään seuraajaa. Olisihan Suomen ja koko EU:n kannalta suorastaan kohtalokasta, mikäli myös sen seuraaja olisi jonkin Greenpeacen tapaisen fanaattisen kansalaisjärjestön ohjailtavissa. 

* * *

Fanatismista puheen ollen katselin eilen Ylen uutisia ja koin hyvin vahvan Déjà-vu-ilmiön. Verorahoitteisen median pääuutisessa nimittäin näytettiin elävää kuvaa Helsingissä järjestetystä yli 10 000 ihmisen rasisminvastaista mielenosoituksesta. 

Näkymä ja iskulauseet nimittäin toivat erittäin voimakkaasti mieleeni 1970-luvulla voimissaan olleiden äärivasemmiston vappumarssit puolen vuosisadan takaa. Ja niistä paljastui, että rasismi näytti olevan marssijoille pelkkä keppihevonen maamme hallituksen vastustamiseksi. 

Vai mitä muuta voisi ajatella iskulauseesta "tiedonanto - pelkkää sumutusta! Hallitus - me nähdään läpi susta!" Tai Senaatintorilla pidellyn plakaatin tekstistä "Hallitus alas"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?
Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat
Rasistinen tiedekunta

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun. 

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?

Maahanmuuttovirasto on Ylen mukaan kysellyt paikkoja suurille maahantulijamäärille. Sen taustalla on Ylen mukaan hallituksen esitys vastaanottolain muuttamisesta, minkä seurauksena vastaanotto siirtyisi kokonaan viraston kontolle. Kyse ei siten olisi siitä, että maahan odotettaisiin suuria määriä kehitysmaalaisia.  

Toivottavasti asia on näin ja kyse on tosiaan pelkästään tehtävien siirrosta eri viranomaisten välillä. Hiukan kyllä huolestuttaa, että uutinen sai päivänvalon samana päivänä, kun tuore sisäministeri Krista Mikkonen kertoi Suomen pitävän rajat avoimina, vaikka tulijat muodostaisivat venäläisen hybridisodan kärkijoukon.

Näin tapahtui siitä huolimatta, että toissaillan A-studiossa emeritusprofessori Martti Koskenniemikin antoi ohjeita siitä, kuinka me voisimme toimia välttääksemme tämän. Opastus on huomionarvoinen erityisesti siksi, että Koskenniemi oli virassa vielä ollessaan hyvinkin suvaitseva tulijajoukkojen oikeuksien suhteen.

Samaan aikaan Maahanmuuttoviraston ylijohtajana ja sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäällikkönä toiminut Jorma Vuorio ihmetteli sisäministeriön kaavailuja oleskelulupien antamisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Hänen mielestään "täällä olevat laillistettaisiin mutta palautusten ja palautussopimusten eteen ei ole tehty mitään vaikka hallitusohjelma sitä edellyttää".  

Käytännössä nyt laillistettaviksi aiottujen kohdalla kyse ei kuitenkaan olisi hybridisotajoukoista, vaan vuosien 2015-16 elintasopakolaisista, joka ovat onnistuneet notkumaan maassamme jo yli puolen vuosikymmenen ajan. Vuorion mukaan vihreiden hallussa oleva sisäministeriö "kannustaa kyllä kaikkia kielteisen saavia sinnittelemään vastaanottokeskuksissa".

Kun näitä uutisia lueskelee, ei voi muuta kuin ihmetellä onko Suomella varaa pitää sisäministeriötä Vihreiden hallinnassa. Vai olisiko sittenkin järkevämpää kaataa hallitus ja panna pystyyn uusi, jossa marginaalisen kannatuksen varassa valtaan päässeet poliitikot eivät voisi ohjata maatamme kohti sellaista tulevaisuutta, josta on jo yli vuosikymmenen ajan nähty varoittava esimerkki Itämeren toisella puolella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Ruotsi ja Tanska ajavat lisää elintasopakolaisia Suomeen

Ristiretkeläisten jäljillä

Luin mielenkiintoisen yhteenvedon tutkimuksista, joita oli tehty nykyisestä Puolasta Viroon ulottuvalla alueella. Niiden teemana on yhteiskunnan muutos 1200-1400-luvuilla tehtyjen ”pohjoisten ristiretkien” yhteydessä. Siis niiden valloitusretkien, joiden seurauksena saksalaiset valloittajat toivat Baltiaan kristinuskon ja samalla alistivat paikallisen väestön valtaansa. 

Saapuessaan ristiretkeläiset rakensivat tukikohdikseen linnoja, sellaisia kuin Malbork Puolassa tai Kerksi Virossa. Näiden linnojen kaatopaikkoja tutkimalla on havaittu, että uudet valloittajat elivät kuin saaressa, jota ympäröi aivan toisenlainen alkuperäiskansojen kulttuuri. Uudet valtiaat nimittäin toivat tullessaan uudet ruokavaliot, elämäntavat ja toimeentulon keinot. Edes alkuperäisväestön käyttämää keramiikkaa ei ole eksynyt valloittajien jätevuoriin.

Heti saapumisensa jälkeen uudet valtiaat ryhtyvät käymään kauppaa turkiksilla, puutavaralla ja viljalla synnyttäen näin uusia kauppapaikkoja. Alkuperäisheimojen tärkeät kulttuuripaikat autioituivat ja korvautuivat tulokkaiden rakentamilla linnoilla, kirkoilla ja kaupungeilla – jotka kaikki oli rakennettu saksalaiseen tyyliin. Kaupungistuminen toi muassaan myös entistä suuremmat jätevuoret ja niitä hyödyntävät rottalaumat sekä niiden torjuntaan pidetyt kissat.

Muutos ulottui aina väestön demografiaan, sillä monin paikoin ristiretkeläiset joko hävittivät kantaväestön tai ainakin syrjäyttivät sen eliitin. Esimerkiksi Preussin alueella he tappoivat tai karkottivat pois alueen kantaväestön kokonaan.

Samalla väestön tavat muuttuivat. Aiempaa tehokkaampi metsästys ja luonnon muokkaus hävittivät alkuhärän (eli lehmän villin esi-isän) ja melkein myös visentin ja suden. Samalla aiemmin metsäiset seudut muuttuivat merkittävästi avoimemmiksi peltomaisemiksi.

Monin paikoin ruokana käytettyjen villien koirien syöminen kiellettiin. Luihin jääneistä teurastusjäljistä voidaan myös päätellä, että työkalut muuttuivat kertaheitolla aiempaa raskaammiksi. Ja hevoset suuremmiksi, koska niiden piti kyetä kantamaan ritari varusteineen.

Edelläkuvattu muutos oli nopea. Itämeren kaakkoisrantojen väestö ja ekologia muuttuivat kuin yhdellä iskulla. Tämä oli väistämätöntä, sillä uuden uljaan yhteiskunnan piti kyetä ylläpitämään linnat ja kaupungit, mihin tarvittiin entistä tehokkaampi talous, tiukka yhteiskunnallinen kuri ja suuret pellot. Samalla katosi alueen alkuperäinen kulttuuri ja osin väestökin.

* * *

On jännittävä huomata, miten historia toistaa itseään. Edelle kuvattu vieraiden valloittajien aiheuttama muutos alkuperäisväestön elämään ja luontoon on tapahtunut monesti muulloinkin. Parhaiten tunnetaan varmasti Amerikan alkuperäisasukkaiden kulttuurin romahtaminen eurooppalaisten valloitusretkien yhteydessä. Tai palestiinalaisten pakeneminen juutalaisvaltion synnyttyä Palestiinaan.

Suomen osalta viimeinen kosketus tällaiseen kehitykseen liittyy toisen maailmansodan loppuratkaisuihin. Neuvostoliiton otettua haltuunsa Karjalan kannaksen, sikäläinen maaseudun kulttuurimaisema on muuttunut tasaikäiseksi metsäksi, jonka keskellä irrallisissa kylissä asuu venäjänkieltä puhuvia ihmisyhteisöjä. 1930-luvun karjalainen vauraus on vain kaukainen muisto, mutta käynnissä on jo muuttuminen Pietarin hyvinvoivan keskiluokan kesämökkialueeksi, jossa toinen toistaan komeammat datŝat odottelevat isäntiään viikonloppuvieraiksi.

Ristiretkeläisten ja vähän muidenkin valloittajien jälkien seuraaminen opettaa siis sen, että uuden maan haltuun otettuaan on ihmisellä taipumus muokata ympäristö mieleisekseen - siitä riippumatta sopiiko se alkuperäisväestölle vai ei. Ja ettei mikään tilanne ole ikuinen, vaikka se siltä näyttäisikin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vieraita tuholaisia metsissä
Primitiivinen ja surkea kulttuuri
Suomalaisten alkuperästä