maanantai 19. helmikuuta 2024

Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Suomen raunioituneen talouden pelastamiseen tähtäävän Petteri Orpon (kok) hallituksen taistelu paremman tulevaisuuden puolesta on ollut tuskaista nähtävää. Hallitusohjelmassa on kyllä oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mutta ammattiyhdistysliike kampittaa järjestämällä lakkoja ja lisäksi harhaanjohdettu kansakin vastustaa tulevaisuutensa pelastamista. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista palata katsomaan viime vuoden lopulla esille nostamani Argentiinan - jonka taloudellinen tilanne on ollut vielä Suomeakin karmeammassa tilassa - tuoreimpia uutisia. Ja tuttuja ovat totisesti sielläkin muutaman kuukauden vallassa olleen presidentin Javier Milein johtamien talouden tervehdyttämistoimien vastustajien keinot - mielenosoitusten lisäksi käytössä on ollut jopa yleislakko.

* * *

Eilen julkaistiin Argentiinasta tuoreita virallisia talouslukuja. Niiden mukaan maan julkinen sektori kirjasi 518 408 miljardin Argentiinan peson ylijäämän. Se oli ensimmäinen sellainen sitten vuoden 2012.

Niinpä presidentti Milei juhli onnistumistaan X:ssä kirjoittamalla vapaasti käännettynä "HURRAAAAAA TOTO...!!! Tasapainoista alijäämää ei neuvotella. ELÄKÖÖN VAPAUS, PERKELE" hän ilmoitti. 

Argentiinan hallitus on sitoutunut talouden tasapainottamisen lisäksi taltuttamaan maata vaivaavan inflaation. Sekin tavoite on etenemässä sillä perusteella, että hintojen nousu hidastui tammikuussa hieman ja laski 20,6 prosenttiin. Mutta toki siinä suhteessa on edelleen paljon tekemistä.

* * *

Kuten arvoisa lukijani muistaa, ilmoitti Milei joulukuussa joukosta taloudellisia uudistuksia, joiden tarkoituksena on taloudellisen sääntelyn purkaminen eli yhteiskunnallisen sosialismin vähentäminen. Siis aivan kuin Suomessa - mutta tuloksia on tullut aivan käsittämättömän nopeasti verrattuna meidän yli puoli vuotta vatuloineen hallituksemme tavoittelemaan suunnanmuutokseen. 

Yhtäläisyydet Argentiinan ja Suomen välillä eivät rajoitu pelkästään maiden hallitusten toimintaan. Argentiinan tärkein ammattiliitto on nimittäin uhannut uudella kansallisella lakolla sen jälkeen, kun neuvottelut ammattiliittojen, työnantajien ja hallituksen välillä päättyivät ilman sopimusta. 

Sikäläisten ay-pamppujen mukaan "työvoimaministeriön osoittama sosiaalinen vastuuttomuus vain vahvistaa hallituksen täydellistä välinpitämättömyyttä argentiinalaisten sosiaaliseen hätää". 

Toisin sanoen - aivan kuin Suomessa - argentiinalainen ay-liike käyttää sosiaalisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä oman valtansa pönkittämiseen silloinkin, kun hallituksen harjoittama politiikka on onnistunut kääntämään maan talouden katastrofaalisen suunnan kohti parempaa. Siksi uskon, ettei myöskään Suomen hallitus saa ay-pampuilta rauhaa, vaikka onnistuisi kääntämään maamme talouden tasapainoon ja sitä kautta turvaamaan myös kaikista heikko-osaisimpien hyvinvointipalvelut. 

Ja siksi hallituksen tuskin kannattaa kauheasti välittää vastuuttomasti räksyttävästä ay-liikkeestä tai sitä tukevasta sosialistisesta vasemmisto-oppositiosta. Sen sijaan pääministeri Orpon, Riikka Purran (kok) ja Arto Satosen (kok) kannattaa viedä talousuudistuksensa läpi joko yksin eduskunnan kautta tai yhdessä työmarkkinajärjestöjen  kanssa, mikäli ay-liikkeeltä yllättäen löytyisi tahtoa edistää Suomen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan



18 kommenttia:

  1. Yle tänään

    Investoinnit Suomeen vähenivät viime vuonna vuoden 2019 tasolle

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-211518

    Uusia ulkomaisia yrityksiä tuli Suomeen viime vuonna 247, mikä on merkittävästi vähemmän kuin edellisinä kahtena vuotena (330 vuonna 2021 ja 300 vuonna 2022), kertoo Business Finland tiedotteessaan. Viime vuonna oltiin vuoden 2019 tasolla.

    Uusien investointien lisäksi myös Suomessa jo toimivien ulkomaisomisteisten yritysten jatkoinvestointien määrä laski 135 kappaleeseen.

    Eniten uusia ulkomaisia suoria investointeja tuli kappalemääräisesti Ruotsista, Britanniasta ja Norjasta. Yhdysvallat tipahti sijalle viisi.
    ---------------------

    Jos kotimaiset toimijat eivätkä ulkomaiset investoi niin mistä niitä työpaikkoja syntyisi?
    Se on tainnut joiltakin hämärtyä, että edelleen on tehtävä tuottavaa työtä jotta pärjätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videolla näytetään miten verorahoja käytetään ja Nalle saa halauksia.
      Kyllä taas jaksaa painaa pitkää päivää :(

      PS. Lisää tulijoita on itärajan takana odottamassa lumien sulamista.

      PT-media eilen

      Suomalaisille veronmaksajille motivaatiopalaa maanantaiaamuun

      https://pt-media.org/2024/02/18/suomalaisille-veronmaksajille-motivaatiopalaa-maanantaiaamuun/

      Poista
    2. MTV uutiset tänään

      Orion selvittää Kuopion lääketehtaan tuotannon ulkoistamista ulkomaille

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orion-selvittaa-kuopion-laaketehtaan-tuotannon-ulkoistamista-ulkomaille/8882038

      Artikkelista poimittua

      Lääkeyhtiö Orion selvittää Kuopion lääketehtaan tuotannon ulkoistamista ulkomaille. Perusteena mahdolliselle ulkoistukselle olisivat Orionin mukaan Kuopion tehtaan heikko kilpailukyky ja sen korkeat investointitarpeet.

      Poista
  2. onhan noi lakot hulluu touhuu..siis lakkoilevat itseään vastaan..70 prosenttii lakoista osuu ihan heitä itseään vastaan.. ei pääse töihinröihin kun bussit ei kulje täh? pitääkö ruuan loppuu kaupoista? ei se varakkaan pöydästä lopu koskaan! ja Virhesiirtymä? jos julkinen liikenne on epäluotettava, niin kandee ostaa OMA AUTO!!!! hhahha

    VastaaPoista
  3. Yle tänään

    Alexander Puution kolumni: Suomessa synnytään valmiiseen pöytään, siitä minäkin nousen kiittämättä

    Suomessa on ollut helppo tottua hyvään, minkä johdosta kansalaisten velvollisuuksista ei osata nykyään edes keskustella vaikka juuri siitä me kaikki hyötyisimme, Puutio kirjoittaa.

    https://yle.fi/a/74-20074373

    VastaaPoista
  4. Suomessa valtion tukirahat laitetaan punavihreisiin unelmiin, eli vihreään siirtymään, joilla tänne haalitaan lähinnä tukirahan kuppaajia tyyppiä Wittusen ja Plug. Mitään oikeasti toteutuskelpoista teollisuutta ei synny, jos tähtäin on tuuli- ja aurinkoenergian lisäämisessä ja vetyteknologiassa, jota hullumpaa utopiaa ei persaukinen perifeerinen lilliputtitalous voisi keksiä. Nyt valtiotieteilijä Mykkänen on keksinyt loistavan tavan ajaa teollisuuden toimintaedellytykset päin seinää. Eli tavoitteen, että piipuista ei saa kohta tulla ollenkaan hiilidioksidia, vaan se on "napattava" talteen ja varastoitava maan alle tai tehtävä siitä utopiavedyn avulla polttoainetta.
    Mistä saataisiin täyspäisiä päättäjiä, joiden tavoitteena olisi esim kohtuullinen sähkön hinta ja riittävästi luotettavaa säätövoimaa maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entinen ministeri Lintilä kehui toukokuussa, että Suomeen on tulossa miljardiluokan teollisuusinvestointi. Onko mitään tietoa mikä ja missä? Ei suinkaan tarkoittanut sitä Wittusenin projektia, johon ei ollut suunnitelmia eikä rahaa?

      Poista
    2. Kyllä Inkoossa tontilla kohta kuokka heilahtaa, khihihii.

      Poista
  5. ohjenuora..nyrkki- sääntö sijoittajalle...run away if you hear words.."euro" tai "Virheä siitymä", they suck your monney

    VastaaPoista
  6. Hallitusrintama ei säröile. Taitaa olla syntymässä tilanne, jossa AY-liike jää Mopen osille. SAKn pj Jarkko Elohiiri teki ison virhearvion lakkohurmoksessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla Riku Aalto, joka naruja vetelee ja Jarkko on enemmän marionetti.
      Tässä lakkoaallossa voi olla kyse myös SAK:n puheenjohtajakilvasta koska Elorannan kausi päättyy tähän vuoteen.
      Vahingot vaan ovat suuret ja kalliit kansantaloudelle. Suomen kansantalous kaipaa työntekoa, ei lakkoilua.

      Poista
    2. SAK:n tulevassa johatajakisassa vastakkain teollisuuden hyökyaalto ja satamien aallonmurja akt-kökkö?

      Poista
    3. Elorannan tausta on julkisen sektorin JHLssä. Kyllä hän voittaisi kuljetuksen rantarosvon.

      Poista
  7. Oma tuntemus on että vasemmisto kipuilee kollektiivisesti kun valtaan lyödään kiilaa. Eikä sieltä kuulu vasta-argumentteja miten asit pitäisi hoitaa. Ai niin velkaa ottamalla ja käymällä syvemmällä muiden taskulla.

    VastaaPoista
  8. Jossain nettikirjoituksessa luki että WEF on
    listannut Suomen maailman 3 parhaimmaksi investointi maaksi Sveitsin ja Ruotsin jälkeen. Ei kyllä sattunut silmiini alkuperäistä uutista, joitain vanhempia listauksia löytyi kymmenen parhaan joukkoon.
    Aika outoa jos näin on listattu, kun kuuntelee tätä puhetta kilpailukyvystä.

    VastaaPoista
  9. Professori kirjoitti blogi-tekstinsä juuri oikea aikaisesti. Sattuipa nimittäin niin, että tänään sain kunnian keskustella juurikin tästä aiheesta erään työkaverini kanssa. Keskeisin havainto oli hänen tietämättömyytensä hallituksen tosiasiallisista kirjauksista hallitusohjelmasta ja tulevista lakiesityksista sekä niiden perusteista... Tiedusteltuani varovaisesti hänen käsityksiensä alkuperää havaitsin niiden tulevan suoraan ammattiliitoilta, demareilta ja edellämainittuja tukevalta medialta...
    Eli kävikö tässä niin, että mediatila oli vallattu jo hyvissä ajoin vasemmiston toimesta, ennen hallitusta...

    VastaaPoista
  10. YLE teki taas hienon kyselyn ja sai toivomansa vastauksen, että yli 70% Suomalaisista kannattaa poliittisia lakkoja. Kysymyksen muoto oli todennäköisesti asetettu muotoon kuten käräjillä, että oletteko jo lakannut hakkaamasta vaimoanne? Kysymys olisi voitu asettaa muotoon esim. Kannatatteko sellaisia lakkoja, jotka vaarantavat huoltovarmuuden ja aiheuttavat Suomelle pahan mainehaitan ulkomailla, sekä aiheuttavat bruttokanasantuotteeseen miljardien menetykset? Vastaus tietysti kyllä tai ei. Olisi ehkä saatu toisen luonteinen tulos kuin YLE:n kyselyssä.

    VastaaPoista
  11. IS tänään

    Yousif Joseph, 26, muutti lapsena Suomeen paremman elämän perässä – yksi asia ympäristössä yllätti

    https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000010238206.html

    Artikkelista poimittua

    Josephin perheeseen kuuluu äiti, isä ja kuusi lasta. Joseph on syntynyt Sudanissa, mutta hän asui vuoden Egyptissä ennen kuin muutti perheensä kanssa Kuopioon.

    Josephin mukaan kotimaan huono tilanne sai perheen etsimään asuinpaikkaa muualta.

    – Isä osasi lukea hyvin sen tilanteen, että hän sai meidät pois sieltä ja tänne opiskelemaan sekä elämään parempaa elämää. Sudanissa ei ole esimerkiksi niin hyvät opiskelumahdollisuudet kuin täällä, Joseph sanoo.

    ------------------------

    Joutuu miettimään miten paljon yhteiskunta on maksanut heidän elämästään vai voiko olla niin hyvä tilanne, että ovat itse elättäneet itsensä?
    Ainakin tunnustetaan, että ollaan lähdetty elintason perään.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!