torstai 30. syyskuuta 2010

HIV, matkailu ja nuhakuume


Michael Worobey ja hänen kollegansa julkaisivat äskettäin tutkimuksen, jonka mukaan AIDSia aiheuttavan viruksen sukulaiset ovat eläneet ja lisääntyneet apinoissa vähintään 32000 vuoden ajan. Todennäköisesti kauemminkin. Siten on todennäköistä, että virus on siirtynyt ennen nykyistä HIV-epidemiaa apinoista niitä syöviin ihmisiin useita kertoja aiemminkin.

Miksi siis HIV aiheutti epidemian vasta nyt eikä jo tuhansia vuosia sitten? Tämän kysymykseen Worobley ja kumppanit selittävät ihmisen ekologian muutoksella: aiemmat tartunnat ovat jääneet paikallisiksi ilmiöiksi pystymättä leviämään maailmanlaajuisiksi pandemioiksi. Vastaus kuulosta järkevältä ja uskottavalta.

Minulla ja monella ystävälläni on sellainen käsitys, että aina 1970-luvulle asti pienet nuhakuumeet eivät olleet nykyisenkaltainen jatkuva riesa, vaan ehkäpä kerran vuodessa iskenyt ikävä poikkeus - muistan itse olleeni koulusta poissa enintään kerran vuodessa "flunssan" takia. Sen sijaan nykyisin niin omat kuin tuttujenkin lapset tuntuvat olevan kipeinä vähän väliä, jopa viisi-kuusi kertaa vuodessa. Mikäli nämä havainnot ja muistikuvat pitävät paikkansa, voisiko selitys olla sama kuin HIV-epidemialla?

Ajatukseni kulkee seuraavalla logiikalla.Aina 1970-luvulle asti ulkomaille suuntautunut lomamatkailu oli melko vähäistä  ja matkat rajoittuivat varsin suppealle alueelle ja vauraampaan väestönosaan.

Tänä päivänä matkailu on lähes koko kansan yleinen hupi niin Suomessa kuin muuallakin. Matkoilla tavataan ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja samalla vaihdetaan viruksia heidän kanssaan. Näin taudinaiheuttajat lentävät lähes äänen nopeudella vaikkapa Thaimaasta Suomeen ja edelleen Suomesta Keski-Amerikkaan. Ja jokaisella välilaskupaikalla alkavat levitä omalla aikataulullaan paikallisen väestön parissa.

Tästä on pelkän leviämisen lisäksi toinenkin seuraus. Tehokkaan ihmisavusteisen kuljetuksen seurauksena eri viruskannat kohtaavat toisensa jatkuvasti eri puolilla maailmaa, ja saavat samalla mahdollisuuden rekombinoitumiseen eli geenien uudelleenjärjestelyyn. Siinä molempien viruskantojen geenit sekoittuvat keskenään luoden uusia kombinaatioita, jolloin syntyy uudenlaisia viruskantoja, jotka voivat kiertää vasta-ainejärjestelmän, joka estää vanhempaiskantojen tartunnan. Näin viruksen evoluutio nopeutuu. Ja taudinaiheuttaja aiheuttaa uuden flunssa-aallon. Ja lentää taas lentokoneella toiselle puolelle maailmaa.

En tiedä, onko edelle kuvaamani skenaario todellinen. Ainakaan google-haun avulla en löytänyt nopeasti mitään tietoa aiheesta. Luulen että tavallisia nuhakuumevirusepidemioita ei tilastoida juuri missään, koska niistä ei ole varsinaista uhkaa ihmiskunnan terveydelle. Eikä niiden takia yleensä mennä edes lääkärin vastaanotolle.

Joka tapauksessa tosiasia on, että omat ja tuttavieni lapset sairastavat aivan liian usein erilaisia pieniä nuhakuumeita, jotka häiritsevät niin koulunkäyntiä kuin harrastuksiakin. Ja olisi paljon mukavampaa elää ilman jokatalvisia pikkuflunssia.


1 kommentti:

  1. Olet asian ytimessä. Ei tämä ole normaalia. Minä olen taas flunssassa, taas!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!