sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä

Raamatun mukaan ihminen on ainutlaatuinen luomakunnan kruunu. Siis Jumalan itsestään tekemä ainutlaatuinen kuva, jonka hän loi vasta sen jälkeen, kun muu maailmankaikkeus oli tehty valmiiksi. 

Tieteelliset todisteet eivät tue tätä käsitystä, vaan ne viittaavat pikemminkin siihen, että nykyihminen on vain pitkän evoluution tämänhetkinen vaihe. Ja siten nykyisen ihmisen erikoilaatuisuuteen ovat johtaneet monenlaiset vaiheet sen jälkeen kun meihin johtanut elämänmuoto erosi simpansseihin johtaneesta evoluutiolinjasta noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten

Ihmisen evoluution tutkijat ovat myös havainneet, että tämän polun varrella on ollut ajanjaksoja, jolloin maapallolla on elänyt useita ihmisen kehityslinjasta simpanssien jälkeen eronneita lajeja. Yksi tällainen vaihe oli puolitoista miljoonaa vuotta sitten, jolloin Afrikassa eli monenlaisia ihmisen kehityslinjaan kuuluvia lajeja.

Niistä Homo erectus eli pystyihminen oli meidän suoranainen esi-isämme, joka oli - Wikipedian mukaan - "nykyihmistä rotevampi, voimakkaampi ja apinamaisempi. Sen pituus oli 130–160 cm. Luultavasti se osasi valmistaa vaatteita ja käsitellä tulta sekä varastoida ruokaa. Pystyihmisen ravinto koostui pääasiassa rasvaisesta suurriistasta. Pystyihmisten aivotilavuus oli noin 950–1 100 cm³, 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta."

Toinen tuohon aikaan elänyt ihmislaji oli Paranthropus boisei eli vankka-apinaihminen. Sen aivotilavuus oli Wikipedian mukaan vain 500–550 cm³ ja pääkallo oli ominaisuuksiltaan kehittynyt tehokkaaseen pureskeluun, minkä seurauksena sen takahampaat olivat neljä kertaa isommat kuin nykyihmisillä. Miespuoliset yksilöt painoivat 68 kilogrammaa ja olivat 1,3 metriä pitkiä. Naispuoliset yksilöt olivat paljon pienempiä: 1,05-metrisiä ja vain 45 kiloisia. 

Ihmisen kehityshistoria on nykyisen tiedon mukaan siis paljon muotoisempi kuin Raamatun luomiskertomus antaa ymmärtää. Ja siksi se on myös erityisen kiehtovaa. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista huomata amerikkalaistutkija Kevin Hatalan ja hänen kumppaneidensa tutkineen Kenian Turkana-järveltä puolentoista miljoonan vuoden ikäisiä jalanjälkiä, joiden he osoittivat olevan kahden eri lajin tekemiä muutamien tuntien tai päivien välein. 

Analyysit osoittivat, että jalanjäljet olivat peräisin yksilöiltä, joiden kävelytyylit ja asennot erosivat toisistaan. Tutkijoiden mukaan osa jäljistä on pysty- ja loput vankka-apinaihmisen tekemiä. 

Molempien lajien fossiileita on löytynyt alueelta jo aiemmin. Nyt julkaistu tutkimus on kuitenkin vasta ensimmäinen, joka osoittaa, että lajit elivät rinnakkain ja todennäköisesti myös keskinäisessä vuorovaikutuksessa 1,5 miljoonaa vuotta sitten.

Samalla ne viittaavat siihen, että järvenrantaympäristöt olivat molemmille lajeille tärkeitä. Ja siten niiden välillä oli luultavasti suoraa kilpailua, joka vahvisti lajien ekologis-evolutiivista eriytymistä toisistaan. Ja ehkäpä myös lopulta johti vankka-apinaihmisen sukupuuttoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen
Kumulatiivisen kulttuurin alku
Miksi neandertalilaiset hävisivät?

71 kommenttia:

  1. No nyt on kyllä paksua tekstiä. Eihän persut kummoisia ole mutta ansaitsevatko tälläista höykkyytystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No. Tarvitseeko sitä omaa tyhmyyttään täällä intervepissä kaikille toitottaa.
      Mene kommunistien ja vihreitten sivuille, kaltaisillesi.

      Poista
    2. Samaa mietin, proffa voisi vähän miettiä mitä kirjoittaa persuista

      Poista
    3. Pyydän: lopettakaa tuon trollin ruokkiminen, niin tämänkin blogin yleensä hyviä kommentteja on paljon mukavampi lukea. Tosin ylikin voi hypätä heti kun huomaa, että sieltä tulee taas sitä ihteään. Ei kannata moiseen aikaansa tuhlata.

      Poista
    4. Samaa mieltä. On hirveän ikävää lukea trolleja. Minulle ainakaan tulee paha mieli siitä. Mene trolli hitsiin siitä! Ja juo kuravettä päälle!

      Poista
    5. Trollit ruokkii toisiaan? vaiko itse itseään? 🤣 🤣 🤣

      Poista
    6. Toden tottakai, ruokii itsensä:))) Hahhahhah, tämä on nauruttaa.

      Poista
    7. Minun mielestäni persu ei ole evoluutiossa vielä kehittynyt Homo Erectuksen tasolle, vaan se on edelleenkin enemmänkin Homo Habiliksen tasoa sillä erotuksella, että persu yleensä sairastaa tahdonvastaista selibaattia eikä ole kätevä.
      Rouva Ano

      Poista
    8. Muutamat naiset, kuten rouva ano, muistuttavat henkiseltä tasoltaan amebaa.

      Poista
    9. Eihän se ole mitenkään mahdollista, koska osa ameeboista elää aivoja syöden ja Rouva Ano on allerginen niille ja muutenkin kaikelle aivoperäiselle.
      -Thorvald Eskilinpoika

      Poista
  2. Tiedettä tehdään ilman oletusta Jumalan olemassaolosta. Siksi tuloksetkin on ateistisia. Luominen.fi-sivustolta ja Raamatusta voi lukea, miten maailma on luotu Jumalan toimesta ja ihminen sen kruunuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka uskonto on kehitetty heikkojen ihmisten kuolemanpelon lievitykseen. Johonkin jumalaan uskominen on ihan sama kun uskoisi että mieskin synnyttää ja ihmisillä on kymmeniä sukupuolia.

      Poista
    2. Luominen-sivusto on hyvä. Sieltä löytyy oikeaa tieteellistä tutkimusta. Jo Pasteur osoitti edelleen kumoamattoman tieteellisen tosiasian, että elämää syntyy vain elämästä.

      Täytyy olla vahva materialistinen usko, jos kuvittelee, että jostain lämpimästä lätäköstä syntynyt alkulima kehittyi sinfonioita ja lentokoneita luoviksi ihmisiksi. Jo ensimmäisen solun syntyminen itsessään on mahdottomuus. Solun sisällä oleva dna tarvitsee ympärilleen suojaksi solukalvon, muuten perintöaines tuhoutuu parissa kymmenessä minuutissa. Tuon solukalvon muodostuminen puolestaan vaatii suojaamansa perintöaineksen olemassa oloa. Solun täytyy siis ilmestyä kokonaisena lukuisine nanokoneineen kaikkineen. Sellaiseen ihmeeseen uskominen vaatii suurta uskoa kuolleen ja mistään tietämättömän materian luovuuteen.

      Ateismi on kehitetty sellaisia ihmisiä varten, jotka pelkäävät Jumalan olemassaoloa. Heidän, jotka kuvittelevat olevansa maailmankaikkeudessa kulkevia rohkeita sankareita, jotka eivät pelkää edes kuolemaa, joka lopettaa kaiken.

      Entä, jos kristityt ovatkin oikeassa ja kuoleman jälkeen joudutaankin sellaiseen tilanteeseen, jossa Jeesukseen uskovat menevät hänen lunastustyönsa ansiosta ikuiseen elämään ja Hänet kieltäneet kadotukseen?

      Jos ateistit ovat oikeassa elämä loppuu siihen, emmekä edes tienneet ollemme olemassa. Silloin on yksi lysti, miten täällä elämme. Diktaattorien täytyy olla sydämestään ateisteja, muuten he eivät uskaltaisi olla niin moraalittomia.

      Ateistit ovat korottaneet evoluution Jumalan tilalle. Se selittää kaiken olemassa olon. Se tekee kaiken arvottomaksi, sillä mitä arvoa voi olla sattumalta syntyneessä elämässä, jonka olemassa oloa emme kuoltuamme enää tiedosta. Siksi kai täällä eletäänkin kuin viimeistä päivää. Jumalan tuomiota ei pelätä.

      Nuoret aivopestään kouluissa ateisteiksi evoluutiosadun avulla ja sitten ihmetellään, miksi he voivat niin huonosti. Elämältä on viety arvo pois, millään ei ole mitään väliä.

      Mitäpä arvon professorin kaltaisille ateismin levittäjille sitten Jumalan mukaan tapahtuu tuonpuoleisessa? Raamattu sanoo, että nille, jotka viekoittelevat pois yhdenkin näistä Jumalan luomista lapsista pois Hänen tyköään, on parempi, kuin myllynkivi laitettaisiin kaulaan ja heitettäisiin mereen kuin joutua Hänen tuomittavakseen.

      Poista
    3. Kiitos huolenpidosta. Suon sinulle oman uskosi rauhan ja pitäydyn itse tieteellisessä maailmankuvassa.

      Poista
    4. Uskonto ei ole tiedettä vaan satua. Uskovaiset koittaa selittää uskonnot "totuutta" raamatuilla ja muilla kirjoilla, ei millään oikealla tutkimuksella. Täytyy olla kyllä jo lapsesta asti aivopesty jos uskoo maapallon syntyneen jonkun ihmisen tekemänä. Lisäksi moni uskova ja jopa noiden raamattu kertoo että maapallo on 6000 vuotta vanha. Eli eivät usko mihinkään vanhempaa maapallolla. Se selittää kaiken valheeksi mitä uskovat väittää totuutena. Mutta senkun uskovat omissa oloissaan vakka sähkörasiaa, sitä ei tarvitse uittaa muiden ajatteluun eikä näkyviin.

      Poista
    5. On se kummallista, että tieteellisesti todistamatonta evoluutiouskoa tuputetaan joka paikassa aivopesuun verrattavalla voimalla, mutta hyvin perusteltuja kreationistisia näkemyksiä ei saisi tuoda esiin. Toisaalta ymmärtää sen, että helvetin pelko ajaa vastustamaan Jumalaa.

      Muistutan kuitenkin, ettei materian tiedetä pyrkivän mihinkään, eikä näin ollen kehittymään miksikään.

      Poista
    6. En ole tutkinut Raamattua, mutta jos alussa olivat Aatami ja Eeva, jotka saivat lapsia, niin lähtikö ihmiskunta kasvamaan siten, että he sitten lisääntyivät keskenään. Ja aina uudet sukupolvet keskenään, eli siis sisäsiittoisesti tai sukurutsaisesti, vai onko tälle olemassa joku toinen selitys ?
      En pyri tässä rienaamaan mitenkään, vaan vain tietämättömänä funtsin.

      Poista
    7. Ihmiskunnan perintöaines oli ehjää ennen syntiinlankeemusta, jossa Jumala kirosi maailman ja kuolema tuli maailmaan. Sukupolvesta toiseen perintöaines alkoi rapautua. Mooseksen aikaan se oli jo niin huonoa, että Jumala kielsi avioliiton sisarusten välillä.

      Siis, kyllä. Alussa sisarusten välinen lisääntyminen oli oikein, joten sitä ei tarvitse pitää sukurutsana, jollaisella sanalla nykyään on syystäkin negatiivinen arvolataus.

      Poista
    8. Professorin maailmankuva ei ole tieteellinen vaan materialistinen. Onpahan nyt varoitettu, niin ei voi puolustautua tietämättömyydellä Jumalan edessä.

      Poista
  3. Onneksi tutkimusta tehdään, muuten menisi jeesusteluksi.

    VastaaPoista
  4. Neekereiden kallonmuoto on arjalaisia apinamaisempi, aivojen tilavuus on pienempi ja myös aivojen poimuttuneisuus on alempi. Ja missä äly asuu suuressa määrin, eli otsolohkossa, niin se lähes puuttuu neekereiltä.

    Miksei näitä faktoja kerrota selkeästi joka viikko mediassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallonmuototutkimus on kaiketi höpsimiä yli sadan vuoden takaa. Dna on nykyaikaa, mutta tuloksia arvostellaan taas, koska tulokset ovat " vääriä".
      Ne eivät vastaa ns. vallanpitäjien "totuutta".

      Poista
    2. Kallontilavuustutkimuksilla saadaan aikaiseksi ihan kelpo tiedettä. Samoin monia muita ominaisuuksia tutkimalla. Ennen dna-vallankumousta tällaista teki esimerkiksi Rushton (https://www1.udel.edu/educ/gottfredson/30years/Rushton-Jensen30years.pdf).

      Poista
    3. Siitä ei ole epäselvyyttä, että kaikki ihmiset polveutuvat yhteisistä esivanhemmista, jotka elivät vasta useita miljoonia vuosia sen jälkeen kun ihminen ja simpanssi olivat lajiutuneet. Meistä kaukaisin ihmisryhmä ovat Etelä-Afrikan khoisanit, jotka eriytyivät muista ihmisistä noin 300 000 vuotta sitten (aiheesta enemmän täällä: https://professorinajatuksia.blogspot.com/2017/11/miksi-neandertalilaiset-havisivat.html). Siten esimerkiksi tavallinen nigerialainen on paljon läheisempää sukua minulle ja sinulle kuin puhdasveriselle khoisanille - puhumattakaan simpansseista.

      Poista
    4. Ihmisen DNA:n kopioitumisessa syntyy pari kolme sataa mutaatiota joka sukupolvi. Ne ovat joko neutraaleja tai vahingollisia. Ne ovat kuitenkin sen verran huomaamattomia, ettei luonnonvalinta huomaa karsia niitä pois, joten ne kasaantuvat sukupolvesta toiseen.

      Nykyihmisillä on todettu noin 30 000 perinnöllistä sairautta, jotka aiheutuvat siitä, että perintöaines rapautuu. Kun tiedetään mutaationopeus sukupolvittain ja jaetaan mutaatioiden määrä, tiedetään, että perintöaines oli ehjää noin kuusituhatta vuotta sitten, eli silloin, kun maailma luotiin. Jos ihmisen historia olisi niin pitkä, kuin evolutionistit satuilevat, laji olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

      Poista
  5. Vanha totuushan on, että homon tunnistaa jo kävelytyylistä, ja viimeiset antropologiset tutkimukset kertovat, että vihervasemmistolaisen neanderthalilaisen tunnistaa jalkaterän asennosta, joka sekin on jotenkin kieroon kasvanut, kuten koko tyyppi.

    VastaaPoista
  6. Raamatun mukaan juutalaiset on valittu kansa, uskoisin ettei hän valinnut apinaa.

    VastaaPoista
  7. No nyt tuli tulenarka puheenaihe !
    Laitetaan vettä myllyyn, usein näkee afrikkalaisen miehen, joiden kasvonpiirteet muistuttavat apinaa.
    Mutta tämähän ei todista mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus on, että ollaan gorillojen kanssa aika läheistä perimää.
      Itsekin hämmennyin kun näin eläintarhassa gorillan läheltä. Käsi oli aivan samanlainen.
      Kerran näin todella tummaihoisen afrikkalaisen vauvan kanssa. Äkkiseltään en olisi erottanut gorillan "lapsesta"
      Parasta vaan hyväksyä totuus. Ihmisapinoita ollaan.

      Poista
    2. Ihminen ja simpanssit ovat lähempää sukua toisilleen kuin gorillalle. Siten ihminen luokiteltaisiin tosiaan yhdeksi ihmisapinaksi, mikäli oltaisiin loogisia.

      Poista
    3. Jumala käytti samoja ohjelmia lajien luomiseen, joten tietenkin tietyt pätkät geeneissä ovat samankaltaisia. Simpanssin ja ihmisen välistä samankaltaisiutta on liioiteltu, koska geeneistä tunnettiin vielä 1970-luvulla vain osa, jolloin vertailtiin vain samankaltaisia pätkiä ottamatta huomioon koko genomia. Myöhemmin on todettu, että 99 prosentin samankaltaisuus oli vain evolutionistien vääristelyä ja oikeampi luku on jossain 70 ja 80 prosentin välimaastossa.

      Joka tapauksessa eläin simpanssi on kaukana ihmisen älykkyydestä. Se ei puhu, kirjoita, sävellä rakenna taloja tai teknisiä vempaimia, ei filosofoi, eikä tee paljon muutakaan, mitä ihminen tekee. Sen älykkyyttä on myös liioiteltu, vaikkapa varikset voivat olla sitä älykkäämpiä.

      Poista
    4. Olen kyllä lukenut jostakin, että simpanssilta on tunnistettu yli 50 sanaa. "Kotka" ja kaikki katselevat taivaalle, "käärme" ja kaikki katselevat heinikkoon. Vähänhän se on, en kiistä.
      Ja jossain luonto dokumentissa käytti alkeellisia työkaluja tai aseita. Kaivoi muurahaispesästä syötävää tikulla, eikä lykännyt sinne käpäläänsä purtavaksi.

      Poista
    5. Myös mustavaris osaa käyttää työkaluja. Kokeessa ruokapala oli laitettu putkeen, josta sen sai ongittua vain tikulla. Tikku oli kuitenkin niin lyhyt, että sillä ylettyi ainoastaan ottamaan toisesta putkesta pidemmän tikun, jolla puolestaan ylettyi ruokaan. Lintu selvitti ongelman selvästi monimutkaisella päättelyllä.

      Älykäs lintu, mutta kaukana ihmisestä, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen. Ihminen ymmärtää olemassaolonsa ja kykenee pohtimaan moraalisia kysymyksiä.

      Poista
    6. Korpin ja apinan otsaan laitettiin teippi. Tuotiin peili eteen. Apina meni peilin taakse katsomaan kuka siellä on. Korppi hetken peilikuvaansa katsottuaan alkoi yrittää teippiä otsastaan pois.

      Poista
  8. Juutalaiset eivät ole valittu kansa, vaan venäläiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan saamelaiset.

      Poista
    2. Eivät ainakaan Etelä-Venäjältä lähtöisin oleva mongolien ja turkkilaisten sekasikiökansa kasaarit ole jumalanvalitsemaia, vaikka esiintyvätkin juutalaisina, koska rahanhimossaan valitsivat n. 1000 jkr. juutlaisuuden uskonnokseen, koska se salli koronkiskonnan päivastoin kuin islam ja siihen aikaan kristinuskokokin.
      Koronkiskonnan avulla kasaarijuutalaiset Rotschildit ovat nousseet maailmanmahdiksi ja hallitsemallaan velkaponzi-rahajärjestelmällä orjuuttavat ainakin lähes koko läntistä maailmaa.

      Poista
  9. Tämä viesti varmaan suututtaa monet, mutta nykyään ihmisille on aivan liian vähän tarjolla eriäviä miepiteitä, kuten Liisa KelttiKangas-Järvinen asian niin ronskista sanoi. Eli kyse on yhdestä aikamme fyysisesti suurimmasta ja käsitteellisesti korkeimmasta teoksesta, jonka luku 62 on otsikoitu linkitetysti toten noin: Alkuihmisen kantarodut .
    On se nykyihmisen elämä helppoa, kun ei tarvitse mennä edes kirjastoon, vaan samalta istumalla voi klikata hiiren kursoria ja saada luettavakseen artikuloitua lauseita, joiden merkitystä tiede pikku hiljaa kuroo umpeen.

    VastaaPoista
  10. Suomessa on vielä älykääpiöitä. Urosten pituus 170-180 cm. ÄO 87-90.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla ihonvärikin vähän tummempi tai sitten ovat niitä, jotka viisi kertaa päivässä palvovat jumalaansa.

      Poista
  11. Joskus aikoinaan olin tuosta paleontologiasta kiinnostunut, mutta kiinnostukseni pikku hiljaa hiipui, koska ymmärsin että kaikista niistä miljoonista eliölajeista joita on miljoonien vuosien aikana elänyt, on vain mitättömän pieni promille muodostunut fossiileiksi. Valtavan paljon on elänyt lajeja, joista ei ole jäänyt ensimmäistäkään fossiilia tai mitään muutakaan todistetta. Paleontologian oma historia puolestaan on täynnä karkeita virhepäätelmiä ja joskus suorastaan jopa naurettavia selityksiä. Ja uusien selitysten tullessa markkinoille, sanotaan vain että "Tiede korjaa itseään"

    Koko touhu vaikuttaa joskus suorastaan näennäistieteeltä, sillä siinä on vähän liikaa uskonnollisia piirteitä. Muutama vuosi sitten luin evoluutiotutkimuksen professori Jerry A. Coynen kirjan "Miksi evoluutio on totta". Odotukset oli suuret kirjaa kohtaan, mutta mielestäni kirjassa turhan paljon käsiteltiin uskonasioita. Evoluutiobiologi Richard Dawkins puolestaan on aivan naurettava kirjoineen, joissa ei mitään muuta tehdä kuin jaaritellaan Jumalasta, uskonnosta ja kreationismista. Mielestäni vakavan ja oikean tieteen tekijän ei tarvitse turvautua viisastelemiseen ja erimieltä olevien pilkkaamiseen. Varmoja ja lopullisia todisteita enemmän tarvitaan.

    Matematiikkaa jotkut viisaammat sanovat biologian seuraavaksi mikroskoopiksi. Evoluutiobiologian taustalta löytyy aikanaan matemaattiset kaavat. Mutta evoluution matemaattinen kuvaus on valitettavasti vielä samalla tasolla kuin fysiikan matematiikka oli ennen Newtonia. Tutkijoilla on edessään siis vielä pitkä tie kuljettavanaan. Siihen asti ihmiset saa tyytyä lähinnä pelkästään morfologiaan turvautuvaan arvailu-uskontoon, mitä evoluutiotutkimus vielä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyaikainen evoluutiotutkimus on varsin monimuotoista sisältäen esimerkiksi paleontologista-, matemaattista-, DNA- ja RNA-tutkimusta. Esimerkiksi olemassaolevien lajien evolutiivista sukulaisuutta ei enää käytännössä määritellä niiden rakennepiirteiden vaan DNA:n sekvenssivertailujen perusteella. Oma lukunsa on kokeellinen evoluutiotutkimus, joka on valaissut jo tähän mennessä paljon evoluution mekanismeja. Kirjoitin siitä joskus tänne: https://professorinajatuksia.blogspot.com/2012/10/yksisarvisia.html.

      Poista
    2. Neulasta on laakerit tippuneet. Lueppa vähän miten Evoluutiota nykyään ja vuosia on tutkittu. Teit itestäsi täysin naurunalaisen tuolla kirjoituksellasi. Todellako kuvittelet että jokaiseta ikinä maapalloa elävästä pitäsi olla tallella fossiili:) Et oikein tiedä että kun eläin kuolee niin vaatii maastoltaan aika paljon että fossiili tulee säilymään, vaan suurin osa ruhosta luineen maatuu mullaksi. Että titityy.

      Poista
  12. Sellaista tiedekin on. Erehtyväistä.
    Toivottavasti poliittisesti yms. vapaata jatkossa!

    VastaaPoista
  13. Onko se tiedettä kun tekee väitöskirjan Kotiliesi-lehdestä? Nykyään halutaan tehtailla "tohtoreita," kaikki aiheet kelpaa Aku-Ankasta Muumipeikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauan kuin tutkimus tuottaa uutta tietoa, se on tutkimusta aiheesta riippumatta. Mutta sitä voi tietenkin kysyä - hyvällä syyllä - että onko kaikkia mahdollisia aiheita syytä tutkia ainakaan veronmaksajien rahalla.

      Poista
  14. Harmi, ettei olla läheisimpiä gorilloiile. Tämäkin tieto on tosin vain hetkellistä
    Toisaalta aika äkäisiä ovat simpannssit kuten me

    VastaaPoista
  15. Desmond Morris esitti 1970-luvulla teorian, homo sapiens olisi kehittynyt viettämällä suuren osan ajastaan matalissa rannikkovesissä. Vähäinen karvapeite ja ihonalainen rasva olisivat todisteita. En tiedä onko asiasta lisää tutkimustietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun käsittääkseni ainakin karvattomuudelle on esitetty monia teorioita, mutta en tiedä onko joku tai jotkut niistä oikeita.

      Poista
    2. Pohjoismaalaiset, mutta erityisesti suomalaiset ovat isopäistä kansaa. Jotkut väittävät, että Etelän isopäiset vain sattumalta halusivat muuttaa kauas Pohjolaan. Sitten on niitä, joiden mukaan suomalaisten isopäisyyden syynä on ilmasto, eli isopäiset pärjäävät paremmin kylmässä, vaikka iso pää hohkaa enempi lämpöä. Sitten on myös niitä, joiden mukaan pimeys sai aikaan silmien kasvamisen ja isommat silmät tarvitsevat isomman kallon, ihan samaan tapaan kuin pimeän Afrikan pienipäiset gibbonit, joilla silmät pullistuu päästä. Ikään kuin Pohjolassa ihmiset olisivat erikoistuneet yöelämään, paitsi kesässä, kun on aina valoa.
      Kaikki edellä mainitut teoriat ovat tiedemiesten kehitelmiä. Ne kuuluvat samaan joukkoon, miten ihminen pääsi karvoistaan eroon -- lotraamalla lämpimissä vesissä. Vastaavasti kylmissä vesissä avantouintia harrastavilla pitäisi olla hylkeen turkki, mutta se onkin päin vastoin; Melkoisia karvakäsiä työntyy Suomeen sieltä, missä kuulemma on aikoinaan lotrattu lämpimissä vesissä. niin ahkeraan, että se meni geeneihin.
      YLE, 27.5. 2014: "THL: Suomalaiset ovat erittäin isopäistä porukkaa".
      Tiede ei ole vielä päässyt niin pitkälle, että esittäisi teorian, miten mutaatiot tapahtuvat yht'äkkisesti, yhdelle yksilölle, tai yhdelle perheelle. Huono mutaatio tahtoo tappaa yksilön, mutta hyvä mutaatio saattaisi jopa saada aikaan apinan kehittymisen ihmiseksi. Miettikää edes sitä, koska meillä ei voi olla arkeologisia todisteita huonoista mutaatioista.

      Poista
    3. Tiedemiehet eivät jostain syystä pysty vertaamaan oletuksiaan muihin elukoihin. Miksi esimerkiksi norsut eivät tule Suomeen, vaikka niillä on tosi iso pää. Ovatko Suomen sudet normaalia isopäisempiä, isosilmäisempiä. Miksi Afrikan mulkosilmäiset yöeläimet eivät muuta Suomeen, vaikka täällä ne voisivat nauttia kaamoksesta? Todellakin, vaikka olen itsekin lähes tiedemies, niin joskus vain tuntuu siltä, että tiedemiehet esittävät lähinnä uskonnollisia selityksiä - ja eivät edes pysty ajattelemaan kaikkein loogisinta syytä, eli elämä on kosmoksen johtamaa evoluutiota. Onneksi ihminen todistaa olevansa järjellinen vain siten, että hän napsii muiden ajatuksista vain loogisesti järkeen käypäset ideat.

      Poista
    4. Kuinka paljon olit juonut viinaa tuota kirjoittaessasi, siinä ei nimittäin ole mitään järkeä.

      Poista
    5. Litran punaviiniä, mutta kun tulin juuri kotihin, niin jatkan samaan malliin ja otanpa toisenkin litran ja toisen esimerkin tiedemiesten juopottelusta. Tiede(miehet) sanoo, ettei se tiedä mitään, mitä on mustan aukon sisäpuolella ja mitkä luonnonlait siellä vallitsee, jos mitkään. Samaa paskaa tiede(miehet) sanoo myös niin sanotusta alkupisteestä, jonka säde oli kuulemma nolla. Siitä huolimatta tiedemiehet ovat niin juoppohulluja, että he uskovat ns alkuräjähdyksen heittäneen olevaisuuteen tismalleen toisiinsa sopivia palapelin osia, joista edelleen muodostuu kuvaa, missä mekin olemme mukana (missä onkaan se kuuluisi sattuma!!!!), eli siinä ns singulariteetissa on pakosta ollut jo kuva myös ihmisestä, muutoinhan ihminen ei voisi olla kuvassa mukana. Tämä ensinnä.
      Toiseksi otan juoppohulluudesta toisen, jos kolmannenkin esimerkin; Suurimmat mustat aukot ovat jopa satoja valovuosia halkaisijaltaan. Tiedättekö mitäh. Kuten ensinä tuli mainittua, niin tiede(miehet) pystyy olettamaan mustien aukkojen sisuksista tasan yhtä vähän kuin ns singulariteetista, eli ei siis yhtään mitään siitä. Tiedemiesten juoppous on hulluutta, koska he todistetusti havaitsevat, että yksikään musta aukko ei ole singulariteetti, kuten he OLETTAVAT alkupisteen olleen. Tiede(miehet) siis hulluudessaan pystyy samastaan satamiljoonaa valovuotta singulariteetiksi. Tämä toiseksi. Kerronko vielä neutronitähdistä, miten hulluksi tieteen juoppous niissä on jo mennyt? Ainiih, pitää ottaa ensin lisää viiniä, kuten käsky kuului.

      Poista
    6. Ateistit kuulemma uskovat, että kun he silppuavat paperin tuhannen päreiksi ja heittävat silpun ilmaan, niin niistä pakosta pitää muodostua järjellinen olento. Yhtään sen parempaa ajattelua en kuule uskovaisiltakaan. Päätän tämän täältä tähän, koska huomaan, että lukijoina on vain joukkio uskovaisia. Minä juon ny punkkua.

      Poista
    7. Minä en usko mihinkää uskontoon, eikä minua lokeroida mihinkään ryhmään, olen normaali ihminen jonka ei tarvitse turvautua mihinkään satuu lievittämään kuolemanpelkoa, sillä ei ole tarvetta pelätä mitään kun mieli on terve.

      Poista
  16. Jos uskovat kuvittelee olevansa oikessa, niin silloin ne ei voi vedota mihinkään asiaan raamatun satukirjassaan, eli tuolloin uskovilla ei ole enää mitään sanottavaa. Evoluutio ei ole uskontoa vaan lujaa tiedettä joka on todistettu, mutta uskovanilittäjät suoltaa omaa satuaan ja haukkuu evoluutiota valheeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastapa sinä väittelyyn professori Matti Leisola, joka on vuosikymmeniä tutkinut geeniteknologiaa ja sen mahdollisuuksia. Hän tietää evoluution rajat. On muuten kreationisti. Siinäpä menet taivuttamaan hänelle evoluutiosatujasi niin katsotaan, mihin rahkeesi riittävät.

      Poista
    2. Ei tarvitse keskutella jonkun kanssa joka luulee että ihinen ei ole eläin vaan joku yläolento, eikä ainakaan tuommoisen kanssa joka kuvittelee että mieskin synnyttää ja ihmisellä on kymmeniä sukupuolia. Minä en hourujen kanssa halua olla missään tekemisissä.

      Poista
    3. Lisäksi pitää maapalloa noin 6000 vuoden ikäisenä, ja sinä pidät tuollaista viisaana.

      Poista
    4. Raamatussa myös sanotaan, että ihmisen viisaus on hulluus Jumalan silmissä. Todellakin. Jos nyt mahdoton olisikin tapahtunut ja olisi joku alkusolu ilmestynyt kuolleesta materiasta, niin miksi se olisi kehittynyt seksuaalisesti lisääntyviksi olennoiksi kun jakaantuminen on bakteereilla monin verroin tehokkaampi lisääntymistapa. Ei sellaiseen ole mitään valintapainetta.

      Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Tuo käsittämätön höyryämisesi monista sukupuolista sopii mahdottoman huonosti kreationistien käsityksiin.

      Poista
    5. Samaan menee ko ryhmän ukso siihen että maapallo on alle 10.000 vuotta vanha, sitä sairaampaa väitettä ei voi ollakkaan. Fossiileita on miljoonien vuosien takaa todisteina, on jääkausia, jne.. jos joku hullu uskoon äijään mitä esittelin, mitään tuosta ei olsi ollut koskaan olemassa, tuossa valossa terveempää on väittää vaikka että, maapallo on litteä. Siäkin nuo ryhmät kuvittelee sairaassa päässään.

      Poista
    6. Aika onnetonta tuo sinun olkiukkojesi rakentelu. Mitään et pysty kreationistien käsityksistä kiistämään. Vain henkilöön menevää haukkumista.

      Muutenkin kirjoituksiesi taso kertoo, ettet tiedä tieteen teosta ja siihen kytkeytyvistä filosofisista ja maailmankatsomuksellisista kysymyksistä juuri mitään. Vain kouristuksenomaista rienaamista, mihin syynä arvatekin pelko syntikuorman seurauksista. Eikö olekin häiritsevää, kun on olemassa järkeviä Jumalaan uskovia fyysikoita, kemistejä ja muitakin luonnontieteilijöitä? Sieltä kansakoulupohjalta muurariksi ponnistaneelta ateistilta voi mennä pasmat sekaisin.

      Käytännöntyöntekijät ovat tämän maan tukirankoja, joten kaikki kunnia heille. Suutari pysyköön kuitenkin lestissään, jos argumentaatio rajoituu solvaamiseen.

      Poista
    7. Sovaamisako se on jos sanoo sen miä uskovat itse levittää, eli sitä että maapalloa ei ole edes 10.000 vuotta vanha, ja usko mitä sinä iahannoit, kertoo että tuon lisäksi maapallo on vielä littoinen. Minä en pelkää mitään, vai syntejä, mitä ne on? Minä kun en satuihin usko. Uskovaiset on uskovia siksi, kun ovat heikkoja ihmisiä.

      Poista
  17. Kun lukee kaikkia kommentteja, alkaa ihmettelemään nykyistä demokratiaa
    Eihän edustajiksi tyhmiä valita, mutta ns. nuoleskelijoita sitä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne tyhmiäkin valitaan, koska tyhmät äänestävät tyhmiä eli vertaisiaan..

      Poista
  18. Tämä kommentti varsinaisesti liittyy professorin kirjoitukseen torstailta 28.11.2024: Tyttö Tuppurainen valehteli väittäessään, että Suomen eduskunnan salissa ei olisi sosialisteja. Samoin Anna Kontula valehteli aikanaan väittäessään, että hän olisi eduskunnan ainoa kommunisti. Oikeasti Kontula oli ainoa eduskunnan kommunisteista, joka oli sen verran rehellinen, että tunnusti olevansa kommari. Tosiasiassa eduskunnassa edustettuna olevien puolueiden edustajista noin 2/3−3/4 on kommunisteja.

    Esitetyn määrittelyn mukaan sosialismissa tuotantovälineet ovat "yhteisesti" omistettuja, ja kommunismissa edes yksityisomistusta ei sallita. Käytännössä "yhteinen" omistus tarkoittaa, että määräysvalta omaisuuden käyttöön on pienen ylimysjoukon hallussa. Kapitalismi ja kommunismi ovat tavallisen ihmisen kannalta olennaisesti sama asia. Eroa on se, että kommunismissa määräysvalta omaisuuteen hankitaan väkivaltaisesti ryöstämällä, kun taas kapitalismissa se saadaan ovelasti juonittelemalla. Björn Wahlroos on hyvä huono esimerkki kapitalistista. Nykyään kommunismiin pääosin pyritään verottamalla tavallisten ihmisten omaisuus pois niin, että korotetaan kaikenlaisia yhteiskunnassa elämisen kannalta välttämättömiä kustannuksia kuten ruoan, asumisen ja työnteon hintaa. Huomattakoon, että yhteiskunnan harjoittama virallinen verotus on pohjimmiltaan väkivaltaista ryöstämistä, sillä verojen maksamatta jättämisestä joutuu poliisiväkivallan kohteeksi. Uhka väkivallan kohteeksi joutumisesta riittää useimmille ihmisille ryöstöön alistumiseen.

    Yksi aivan äsken tietooni tullut hyvä esimerkki huonosta on Helsingin Energia eli "Helen". Aikaisemmin se oli hyvin hoidettu helsinkiläisille edullisesti sähköä ja lämpöä tuottanut kunnallinen laitos. Nyt se on moninaisilla punavirheinvestoinneilla velkaannutettu 1,5 miljardin euron syvyyteen, eli velkaa on noin 3000 euroa jokaista Helsingin asukasta kohti. Velasta ja sen koroista ei päästä eroon kuin kaupunkilaisten elinkustannuksia korottamalla. Sen voi tehdä joko suoraan tai myymällä omaisuus ensin "sijoittajille" eli ylikansallisille kapitalisteille/kommunisteille, jotka sen jälkeen korottavat sähkön ja lämmön hinnan.

    VastaaPoista
  19. Ei siihen oikeastaan mitään tiedettä tarvita. Riittää kun seuraa miten afrikan kädelliset tai arabit käyttäytyvät. Simpanssilaumassa on samoja piirteitä ja ryssissä.
    Neekeri tai aavikkoneekeri voi lähteä viidakosta tai aavikolta mutta se viidakko tai aavikko ei koskaan lähde neekeristä tai aavikkoneekeristä.
    Se on niillä geeneissä.

    VastaaPoista
  20. Ryssä on taas jalostettu 1500 vuoden aikana olemaan pelkkä orja.

    VastaaPoista
  21. Orja joka pitää turpansa kiinni ja kuolee jos Moskovan ruhtinas sitä vaatii. Muutoin voi lentää ikkunasta pihalle.
    Koirarodut ovat jalostettu samaan tapaan. Ryssästä on jalostettu kuuliainen orjarotu.

    VastaaPoista
  22. Minä tunnen tuon Rouva Anon henkilökohtaisessakin elämässä. Tunnettu persullekin helposti pimperoa tarjoava letkeä jyväskyläläinen kylähuora ja kristillissosiaalinen kolmen lapsen äiti. Miksi se käyttää itsestään nimitystä Ano? Onko se todellisuudessa vatnikki Turtiainen hamepuvussa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!