perjantai 19. helmikuuta 2016

14 vuoden kuluttua Vantaalla asuvista kolmannes on maahanmuuttajia

Yleisradion välittämän Helsingin tietokeskuksen näkemyksen mukaan maahanmuutto Suomeen jatkuu vilkkaana myös tulevaisuudessa. Sen mukaan Vantaalla vuonna 2030 asuvista ihmisistä kolmannes on maahanmuuttajia. Siis neljäntoista vuoden kuluttua.

Uutinen ei kerro, ovatko tulijat työperäisiä vai humanitaarisia. Mutta lukumäärä mainitaan: se on 71 894. Ja myös syy korkealle lukemalle kerrotaan: se on Vantaan muista kaupungeista poikkeava asuntopolitiikka.

Wikipedian mukaan Vantaalla asuu nykyisin 214 641 ihmistä, joista vieraskielisiä 27 515. Kotimaisia kieliä puhuvia on siis 187 126, ja vieraskielisten osuus väestöstä noin 13 prosenttia.

Jos nyt oletamme vieraskielisten määrän korreloivan hyvin maahanmuuttajien määrään voimme katsoa kuinka suuresta väestöstä 71 894 ihmistä muodostaa kolmanneksen ja sitä kautta laskea mikä olisi kaupungin väkiluku vuonna 2030.

Yksinkertaisen laskutoimituksen jälkeen päädymme lukemaan 216 535. Määrä on hämmästyttävä, sillä se ei poikkea juurikaan kaupungin nykyisestä väkiluvusta. Vain vajaalla 2000 ihmisellä.

Toisin sanoen ennusteen toteutuminen vaatisi Vantaalla asuvien ja kotimaisia kieliä puhuvien ihmisten määrän pienentymisen noin 42 000 ihmisellä. Siis ennusteen mukaan Vantaalta on odotettavissa laajamittaista "white flightia" eli valkovuotoa.

Edellä esittämäni laskelma tuntuu uskomattomalta. Ehkäpä siinä on jokin virhe, jota en ole huomannut. Siksi on harmi, etten löytänyt Ylen esille nostamaa Helsingin tietokeskuksen raporttia lyhyen Google-haun avulla. Ehkä sieltä olisi löytynyt vahvistus edellä esittämälleni laskelmalle.

Joka tapauksessa jäämme odottamaan miltä Vantaan ja muunkin entistä useammista maahanmuuttajista nauttimaan pääsevän pääkaupunkiseudun tulevaisuus näyttää. Neljätoista vuotta on siksi lyhyt aika, että uskoisin itsekin pääseväni näkemään miten maa makaa silloin.

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, onko pääkaupunkimme silloin pullollaan ahkeria työperäisiä maahanmuuttajia, jotka tuuppaavat taloutemme täyteen laukkaan? Vai syntyykö siitä sittenkin yksi Euroopan monikulttuurisista kokeilualueista, jossa etenkin naisväki pääsee nauttimaan jännityksestä ja värinästä? Ja tapahtuuko Vantaalta laajamittainen kantasuomalaisten joukkopako muualle maahan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pauli Juuselalle maailma on jo täällä
Laillinen varkaus Vantaalla
Amatöörien puuhastelua

14 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.
    Voi hyvinkin olla, että kantasuomalaiset joutuvat väistymään maahanmuuttajien tieltä.
    Syntyvyys esim. on muslimeilla 3,1 (Paw Research Center) mukaan kun se suomalaisilla on vain 1,8.
    Eli kun muslimit kerran saavat jalansijan, syntyvyys takaa se, että maailmanvalloitus jatkuu koska yhteiskunnat eivät voi estää korkeaa syntyvyyttä.
    Tähän päälle vielä muut maahanmuuttajat.

    VastaaPoista
  2. Sittenhän kun mamujen määrä ylittää tietynmäärän, voidaan pääkaupunkiseutu sahata irti suomesta ja hinata ruotsiin ..
    Mutta jos ne mamut olis vaikka kiinalaisia, niin vois olla toinen juttu, tosin on nniillä kinkeilläkin omat ikävt puolensaki, ..

    VastaaPoista
  3. Sääliksi käy tyttölasten tulevaisuus Islamic State of Finlandissa. Poikien on helpompi sopeutua islamiin, mitä nyt sotia pitää enemmän. Mutta sotivathan pojat aina muutenkin. Miksi ihmeessä joku Counterstrike olisi muuten niin suosittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistetaan kuitenkin, ettei Ylen jutussa puhuttu muslimimaahanmuuttajista. Voihan se olla, että Vantaan täyttävtkin venäläiset, virolaiset tai peräti britit.

      Poista
  4. Haha.. Vantaasta tulee slummigetto, jossa kouluttautumattomis- ja työttömyysluvut tulevat olemaan hyvin korkeat, samoin lieveilmiöt, kuten jengiytyminen, huumeet ja syrjäytyminen.
    Puhumattakaan ylisikiävän arabiyhteisön vanhojen kulttuuritapojen ja islamilaisen identiteetin elpymisestä!
    Meillä on siellä siis vielä "pikku-arabia", ja minä kun luulin, että tällaiset tulevaisuudenvisiot olisivat vain huonoa scifiä..

    Sitähän saadaan mitä tilataan..

    VastaaPoista
  5. Käsittääkseni suomalaisten enemmistö ei halua kirjoituksessa kuvattua tulevaisuutta.
    Mitä voisimme asialle tehdä tai mitä pitäisi tehdä?
    Tekevätkö johtavat päättäjät asialle jotain vai antavatko he kirjoituksessa kuvatun tulevaisuuden tapahtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antavat. Ellei kansan enemmistö ymmärrä äänestää siten, että maahanmuuttopolitiikka muuttuu niin selkeästi, että Suomi esimerkiksi irtisanoutuu asiaan liittyvistä kansainvälisistä sopimuksista.

      Poista
    2. Mikähän mahtaa olla noiden uussuomalaisten ikäjakauma? Jos koko väestöstä on kolmannes, niin alle 20-vuotiaista voi hyvinkin olla enemmistö. Mitähän kaikkea kivaa siitä seuraa Vantaan kouluissa ja kaduilla.

      Poista
    3. Siitähän seuraa se, että ainakin vanhusväestön on syytä pitää tiukasti kukkarosta kiinni tai sovinnolla pysyä neljän seinän sisällä myös päivisin.

      Poista
    4. Sitä ei Ylen uutinen kerro. Mutta ainakin ikäjakauma on lähi-itäläisillä nuorempi kuin suomalaisilla.

      Poista
  6. Vantaalle terveisä...

    http://yle.fi/uutiset/kunnat_eivat_hoksaa_tehda_sopimuksia_maahanmuuttajien_kustannusten_varalle/8685473

    VastaaPoista
  7. Viranomaistahoilla ja jopa joillakin tutkijoillakin on ikävä tapa heitellä kaikenlaisia numeroita ja medialla on tapana ne niellä sen enempää pureskelematta. Tämä kai pohjautuu siihen, että numerot näyttävät niin selviltä ja täsmällisiltä. Ilmeisesti myös uskotaan ihmisten numerotaidottomuuteen.

    Silmiini sattui tässä toinen esimerkki, joka koskee noita Kruunusiltoja, joista Helsingin johto havittelee itselleen muistomerkkiä. Monet varmaan muistavat (vaikkeivät poliitikot välttämättä siihen muistamiseen uskokaan), että kesällä 2013 siltarakenteiden hinta-arvio oli 77 miljoonaa ja tämän päälle tulevien muiden töiden, kuten katuverkon ja raitiotien rakentamisen jälkeen kokonaiskustannukset 210 miljoonaa. Pari päivää sitten julkistetun yleissuunnitelman mukaan hanke maksaa jo 360 miljoonaa.

    Huomiota kiinnittivät tällä kertaa kuitenkin arvioidut liikennemäärät. Ennusteiden mukaan noin 37 000 matkustajaa käyttää raitioyhteyttä vuorokaudessa. Lisäksi noin 3 000 pyöräilijän ja jalankulkijan uskotaan käyttävän Kruunusiltoja vuorokaudessa.

    Tarkastellaanpa näitä arvioita hiukan. Jos raitiovaunut liikennöivät Helsingin normaalilla 10 minuutin vuorovälillä 16 tuntia vuorokaudessa, tästä tulee 96 sillan ylitystä suuntaansa, eli pyöristettynä kaikkiaan 200 sillan ylitystä vuorokaudessa. Raitiovaunun keskimääräiseksi matkustajamääräksi tulee tällöin 185 matkustajaa. Helsingin uusissa Arctic raitiovaunuissa on 74+14 istumapaikkaa, Variotram vaunuissa 45+10 istumapaikkaa. Seisomapaikoilla on siis keskimäärin runsaat 100 matkustajaa, eli vaunut kulkevat aina tupaten täynnä. Tässä vaiheessa aloin suhtautua noihin laskelmiin hyvin skeptisesti, sillä vaikka ahkera raitiovaunumatkustaja olenkin, seisomaan olen joutunut hyvin harvoin.

    Eikä tuo fillaristien määrä tuntunut juurikaan uskottavammalta. Sehän tarkoittaisi, että fillaristeja menisin sillan yli enintään 20. sekunnin välein kesät talvet varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.

    Tämän matkustavirran generoisi Kruunuvuorenrannan 11 000 asukasta, sekä Yliskylän ja Kalasataman asujaimisto. Kalasataman asukkailla tosin taitaisi olla käyttöä vain Sompasaren ja Hakaniemenrannan välieslle pätkälle.

    Mistähän johtuu, että minä joskus epäilen tällaia laskelmia tarkoitushakuisuudesta?

    VastaaPoista
  8. Vantaalaisena olen asian pistänyt merkille jo nyt - äbläwäblä ostarin nurkilla kiristää hermoja päivä päivältä enemmän notkujien lisääntyessä. Ja tämänkään ennusteen mukaan helpotusta ei ole odotettavissa, päinvastoin.
    Ne joilla on rahaa (mm. päättäjät) ottavat ja lähtevät karkuun mutta meillä persaukisella enemmistöllä vaihtoehdot on vähissä. Joudumme ottamaan mutavyöryn mitä kukaan meistä ei tilannut vastaan ja siihen päälle vielä edistykselliset käpykaartipoliitikot v*ttuilevat kuinka tämä on rikkautta jne. mielipuolista pa*kaa.

    Ainoaksi lohduksi jää että tällä menolla nahkurin orsilla vielä tavataan.

    VastaaPoista
  9. Lohduksi? Meidän nahkammehan se siellä roikkuu.

    tira+

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!