Romaniuutisia

Wikipedian mukaan "romanit ovat pohjoisen Intian alueelta noin vuosien 400–1100 välillä lähtenyt kansa, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa. Kaakkois-Eurooppaan romanit tulivat 1300-luvulla. 1400-luvulla heitä alkoi siirtyä Länsi-Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen. Romanien tarkkaa kokonaismäärää on vaikea arvioida, sillä he eivät aina näy väestönlaskennoissa, mutta Euroopan unionin alueella heitä elää arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa ja Amerikassakin noin kaksi miljoonaa."

Tuoreen rikosuutisen mukaan käräjäoikeus on tuominnut vartiointiliikkeen toimitusjohtajan torstaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syynä oli se, että hän oli julkaissut julkisella Tiktok-tilillään helmikuussa 2023 videon.

Tässä sosiaalisen median päivityksessä mies oli vartijan asuun pukeutuneena varastavinaan tuotteita. Lisäksi videoon oli liitetty teksti, jossa luki, että "Mää näytän ihan kanttihousulta (nauruemoji)". Mies oli kirjoittanut videon yhteyteen myös kommentin "!!!VITSI!!! Muistutan ihan kanttihousua, ni heti alkoi tehdä mieli varastaa jotain (kolme nauruemojia)".

* * *

Toisen tuoreen rikosuutisen mukaan syyttäjä vaatii Terno Alkki Rikhard Hedmanille ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä petoksesta. Syyttäjän mukaan mies huijasi iäkkäältä naiselta yli 20 000 euroa. 

Tämä oli tapahtunut juuri ennen henkirikosta, josta Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi samaisen Ternon elinkautiseen vankeuteen avopuolisonsa kuoliaaksi ampumisesta. Tämä oli ammuttaessa raskaana ja hänellä oli mukanaan nelivuotias lapsi, joka ei kuitenkaan haavoittunut ampumisessa.

Eräs vanhempi uutinen puolestaan kertoi, että Terno sai suljetussa vankilassa neljättä kertaa tekosiaan sovitellessaan vaimoltaan viestin aina iltaisin. Jutun mukaan se lämmitti hänen sydäntään.

* * *

Vielä tätäkin aiemman Ylen uutisen mukaan Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Krimo, on julkaissut tilaston, jonka mukaan romanit syyllistyvät henkirikoksiin kuusitoista kertaa useammin kuin muut suomalaiset. Romanijärjestöt olivat loukkaantuneita tilaston esilletuomisesta sekä pitivät sen julkaisemista epäreiluna ja jopa rasismina. 

Minä puolestani totean, että romanien olisi helppo välttää edelle kokoamani kaltaisia uutisia. Itse asiassa se olisi täsmälleen yhtä helppoa kuin kaikilla muillakin väestöryhmillä. Jätän kuitenkin romanien itsensä arvattavaksi, mikä tuo keino mahtaisi olla. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, eikä ole peilin vika jos naama on vino. Nämä faktat pätevät myös romanien kohdalla. 

Sitä paitsi niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus. 

Noin muuten olen sitä mieltä, että olisi yleisen yhteiskunnallisen kehityksen kannalta positiivista, mikäli oikeusistuimet välttäisivät jakamasta rikostuomioita tilastollisen tosiasioiden esille tuomisesta. Näin siinäkin tapauksessa, että siihen käytetty keino osoittaisi hienotunteisuuden puuttumista ja huonoa tyylitajua. Tai sisältäisi huonon vitsin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasella on kolme kuukautta aikaa
Kulttuuripositiivinen ehdotus
Baltzarin vapauttava tuomio ei puhdista demareita

Kuplasta kurkistajia

Kolumnisti Esa Mäkinen oli havainnut, että seuraamalla ainoastaan omaa punavihreää kuplaansa, hänellä olisi täysin väärä kuva yhdestä aikamme tunnetuimmasta poliitikosta, Kanadan Justin Trudeausta. Mäkiselle on annettava tunnustus siitä, että hän havaitsi tosiasiat ja tunnusti kuplansa olemassaolon.

Jos tunnustus oli rehellinen, kuten uskon, ennustan Mäkiselle mielenkiintoisia aikoja oman maailmankuvansa kanssa. Hän saattaa huomata yhä uusia vinoumia omassa kuplassaan ja - mikäli on rehellinen itselleen -  joutuu lähiaikoina monipuolistamaan monin tavoin näkemystään maailman menosta.

Toivotan onnea Esa Mäkiselle hänen ajatusretkilleen. Ja annan yhden neuvon: tosiasioiden ja oman maailmankuvan joutuessa ristiriitaan on syytä ymmärtää, että juuri siinä on ajattelussa korjaamisen paikka ja aiemmin huomaamaton ovi auki - suorastaan sepposen selällään - kohti parempaa ihmisyyttä.

* * *

Olen itse viime aikoina mietiskellyt omaa kehitystäni ihmisenä ja tullut siihen tulokseen, että oman ajatteluni kehittymisen kannalta ratkaisevaa on ollut maailmankuvan rakentamispalikoiden monipuolisuus.

Lapsuuteni ja nuoruuteni sujuivat vankasti kokoomuslaisessa kodissa, mutta lähisuvussa oli myöskin silloisen kiivaan poliittisen ilmapiirin toista äärilaitaa - muistan käyneeni hiukan yli kymmenvuotiaasta asti tiukkoja poliittisia väitteitä stalinistisen sukulaiseni kanssa.

Niistä on jäänyt mieleen muutamia seikkoja. Vasemmistolainen sukulaiseni kertoi itkeneensä kuultuaan Stalinin kuolleen ja lohdutelleensa tällä asialla äitiään isoäidin kuoltua: "älä itke, kuolihan Stalinkin".

Juri Gagarinin lento oli hänelle osoitus sosialistisen järjestelmän ylivoimasta kapitalistiseen nähden; olihan sosialismi rakentanut tsaarinaikaisesta takapajulasta vakavan kilpailijan läntisille suurvalloille. Ja tietenkin hänelle oli samantekevää voittiko jääkiekon maailmanmestaruuden Neuvostoliitto vai Tshekkoslovakia; sosialistisia maitahan ne olivat kumpikin.

Näin jälkikäteen ajatellen sukulaiseni eli omassa stalinistisessa kuplassaan, luki Tiedonantajaa ja ehkä joskus Kansan Uutisia. Siten hänen maailmankuvaansa eivät sopineet sen enempää sosialististen maiden ristiriidat (Prahan kevätkin oli vain porvareiden valheellisen agitaation tulosta) kuin Neuvostoliitossa elävien ihmisten omassa porvarillisessa kodissani itsestään selvät talous- ja ihmisoikeusongelmat.

Kiitos jälkimmäisestä kuului sieltä täältä tihkuneille Reporadion sanomaa puhkoville tiedonpalasille ja neuvostoloikkareiden hyvin tunnetulle olemassaololle. Eikä Berliinin muurin rakentamisestakaan ollut niin kauaa, etteivät sen rakentamiseen johtaneet tapahtumat olisi olleet tiedossani.

Sukulaiseni kuplassa oli kuitenkin kotitekoisia piirteitä. Selkeimmin ne ilmenivät hänen asenteessaan chileläisiä pakolaisia kohtaan. Nämähän olivat taustaltaan Pinochetin vallankaappausta paenneita vasemmistolaisia ihmisiä, joita ei sukulaiseni mukaan olisi pitänyt ottaa maahamme, koska täällä oli hänen mukaansa köyhiä omastakin takaa. Kansainvälisen solidaarisuuden sanoma ei selvästikään ollut mennyt perille; vai oliko hänkin tullut kurkistaneeksi kuplastaan ulos?

* * *

Opiskeluaikana oma kokoomuslaisuuteni tuli haastetuksi nousussa olleiden vihreiden aatteiden taholta. Mukana oli ripaus myös silloin voimissaan ollutta rauhanaatetta.

Nämä eivät kaataneet epäuskoani suunnitelmatalouteen, mutta toivat monia rakennuspalikoita maailmankuvaani. Nämä aatteet puolestaan haastoi 1980-luku, jolloin luulin Suomen metsien olevan kuolemassa.

Pentti Linkola oli silloin pienen hetken oman ajatusmaailmani guru, kunnes paljastui, etteivät metsät kuolleetkaan. Olen käsitellyt tätä aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani todeten, että " olen tullut monessa suhteessa varovaiseksi suhteessa erilaisiin katastrofiennusteisiin".

Maailmankuvani ei ole vieläkään kuplamaisen särötön, vaan olen joutunut nöyrtymään sen tosiasian kanssa, että on olemassa paljon kysymyksiä, joihin ei ole yhtä ainutta oikeaa vastausta. Ei edes faktojen kautta ajateltuna. Siitä huolimatta tosiasioiden etsiminen ja tunnustaminen - joista lienen oppinut eniten työssäni tutkijana - on kaiken viisauden alku.

* * *

Palatakseni omasta itsestäni päivän uutisiin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne valaisi poliittista realismia julistamalla, että "olen linjannut, että Sdp pitää jatkossa aina sen, mitä lupaa. Jos lupaamme tehdä varhaiskasvatuksen maksuttomaksi, niin sen myös teemme. Ainakin jollain aikavälillä."

Lausunto avasi mielenkiintoisella tavalla Rinteen ja luullakseni monen muunkin aktiivipoliitikon epärehellisyyttä. Rinnehän tunnusti melko suoraan, ettei SDP ole aiemmin pitänyt kiinni siitä, mitä se on luvannut. Eikä hän oikeastaan luvannut suurempaa rehellisyyttä nytkään, sillä onhan "ainakin jollain aikavälillä" melkoinen disclaimer.

Demaripomo tarkensi vielä myöhemmin lausuntoaan, että "se tarkoittaa myös sitä, että teemme arvojemme mukaista politiikkaa. Yksi Sdp:n ongelma on ollut se, että on tehty päätöksiä – jotka ovat olleet siinä ajassa varmasti ihan perusteltuja – mutta eivät ihmisten mielestä vastaa sosiaali­demokraattisia arvoja".

Lausunto toi hakematta mieleen sen tyytymättömyyden, jota monet maahanmuuttokriittiset ihmiset ovat tunteneet Perussuomalaisten hallituspoliittisia aikaansaannoksia kohtaan (täällä esimerkkinä Heikki Porkan näkemys). Puolue oli vuoden 2015 syksyllä hallituksessa, mutta siitä huolimatta maahan tulvi joukoittain turvapaikanhakijoita.

Tosiasia kuitenkin on, ettei yksikään puolue Suomessa (ei myöskään SDP eikä Perussuomalaiset) pysty sanelemaan maamme valtakunnanpolitiikkaa. Siitä on seurannut poliittista jähmeyttä ja vatulointia, mutta samalla maamme on myös välttynyt pahoilta ylilyönneiltä.

Vuoden 2015 tapahtumatkin näyttäisivät tulevan kohtuullisesti ratkaistuiksi, vaikka iso osa ansiosta kuului pakolaisvirtoja omalla tahollaan tukkineille muille maille. Niistä huolimatta minua suorastaan hirvittää ajatella mitä olisi tapahtunut, jos Sipilän hallituksessa olisi vuonna 2015 istunut perussuomalaisten tilalla demareita, vihreitä tai vasemmistoliittolaisia.

* * *

Kaikkiaan Rinteen tarkentava lausunto on tulkittava joko valheeksi tai ilmoitukseksi jäädä pois seuraavasta hallituksesta. Jälkimmäinen tuskin tulee tapahtumaan, joten Rinteen lupaus demariarvojen mukaisesta politiikasta on tulkittava pelkäksi sanahelinäksi.

Sanahelinän helisyttelijänä Rinne ei toki ole ainoa. Mutta on toisenlaisiakin puolueita: selkein esimerkki periaatteiden mukaan toimimisesta on Perussuomalaisten ratkaisu vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen, kun puolue jättäytyi pois hallituksesta vedoten vaalilupauksiinsa, joiden rikkominen oli tulevan pääministeri Kataisen (kok) ehdoton vaatimus. Tuloksena syntyi yksi Suomen historian huonoimmista hallituksista, jonka myötävaikutuksella maamme joutui syvään talousahdinkoon.

Tämä kaikki on hyvä muistaa kolmen viikon kuluttua, kun käymme valitsemaan ehdokkaitamme kuntavaaleissa. Vaalikoneista saamme toki tietoomme ehdokkaiden näkemyksiä, mutta politiikan realismi tekee niiden toteuttamisesta vaikeata.

Se on toki onnetonta, mutta vielä onnettomampaa olisi, mikäli kukaan ei tinkisi tavoitteistaan tai arvoistaan. Siitä huolimatta kannattaa valita henkilö, jonka näkemykset ovat lähellä omiamme ja jonka uskomme pystyvän edistämään niitä edes hiukkasen reaalimaailman vaatimusten aiheuttamassa ristipaineessa. Siten voimme parhaiten edistää hyvän suomalaisen yhteiskunnan säilymistä myös vanhuutemme ja jälkeläistemme turvana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa
Demarit syvällä monikulttuurisuuden suossa
Joustamaton, joustamattomampi, Katainen

Puhdistus ja väkivallan uhka

Itsenäisyyspäivänä poliisi otti mielenosoituksessa kiinni kaksi miestä. Heistä ensimmäinen oli mennyt paikalle häiritsemään tapahtumaa ja toinen oli tämän toiminnasta provosoitunut ruotsalainen mielenosoituksen osallistuja.

Miehet pantiin samaa tilaan ilman valvontaa: mielenosoittaja kädet sidottuna ja häirikkö nyrkit vapaana. Miesten jäätyä kahdestaan kävi jälkimmäinen sidotun kimppuun pahoinpidelläkseen hänet. Motiivina miehellä oli kosto tapaukseen, johon pahoinpideltävällä ei liene ollut minkäänlaista henkilökohtaista osuutta.

Tapauksen taustoista sen verran, että kyseessä oli mediatietojen mukaan uusnatsimielenosoitus ja pahoinpidelty pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen kuuluva ruotsalainen. Pidätykseen johtaneet tapahtumat provosoinut häirikkö oli puolestaan hyvin poliisin tiedossa ollut väkivaltainen suomalaisanarkisti.

On selvää, että poliisi epäonnistui tapauksen käsittelyssä täydellisesti. Ja siksi on erinomaista, että asia selvitetään kunnolla.

Tapaus osoitti myös, että äärimmäinen väkivalta on osa sekä uusnatsien että anarkistisen vasemmiston toimintaa. Tässä tapauksessa se ulottui jopa käsistään sidotun miehen pahoinpitelyyn, jonka poliisi toki keskeytti nopeasti ja käsillä olevan tiedon mukaan ennen kuin siitä pääsi syntymään puolustuskyvyttömälle uhrille pysyviä vammoja tai peräti kuolemaa.

* * *

Ääriliikkeiden väkivaltainen toiminta on taas tänään erittäin ajankohtaista. Rautatientorilla on turvapaikanhakijoiden mielenosoitus suomalaisen maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi sekä vastamielenosoitus, jonka osallistujat haluavat säilyttää politiikan nykyisellään tai jopa kiristää sitä.

Median mukaan suomalainen uusnatsijoukko on ilmoittanut lopettavansa maahanmuuttajien mielenosoituksen tänään. Millä keinoin se tapahtuisi ei ole tiedossani, mutta mikäli nämä "puhdistajat" saapuvat paikalle syntyy epäilemättä väkivallan uhka.

Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu, mikäli myös anarkistiseen äärivasemmistoon kuuluvia henkilöitä saapuu paikalle ja poliisi epäonnistuu näiden ryhmien eristämisessä. Yhteenotosta saattaa tämän kirjoituksen alussa kuvattujen tapahtumien valossa muodostua pahimmillaan jopa ruumiita. Poliisin on siis syytä olla varuillaan, vaikka anarkistien mahdollisista suunnitelmista ei olekaan ollut tietoja julkisuudessa.

* * *

Hyvää tässä kaikessa on se, että mediatietojen mukaan molempien laillisten mielenosoitusten osallistujat ovat ilmoittaneet, etteivät kaipaa uusnatsistista puhdistajaporukkaa paikalle. Toivottavasti he suhtautuvat samoin mahdollisiin anarkisteihin ja jättävät reagoimatta miltä tahansa taholta tuleviin provokaatioihin riippumatta siitä kumpaan osapuoleen ne kohdistuvat.

Koko edelle kuvaamani tapahtumaketju ja sen jatkoskenaario ovat sellaisia, että ne olisivat tuntuneet täysin absurdilta vielä vuosituhannen vaihteessa. Mutta tähän nyt kuitenkin on tultu maassa nähdyn politiikan seurauksena. Olisiko sen arkkitehteinä toimineilla poliitikoilla - entinen presidentti Tarja Halonen etunenässä - syytä katsoa peiliin?

Tämän viikonlopun osalta täytyy toivoa, että poliisi onnistuu pitämään väkivaltaiset joukkiot erillään mielenosoittajista paremmin kuin itsenäisyyspäivänä. Ja että suomalainen poliittinen päätöksentekojärjestelmä kykenee jatkossa viemään kansakunnan kehityksen sellaiseen suuntaan, etteivät tapahtumat muutu vieläkin absurdimmiksi.

Mallia epäsuotuisasta kehityksestä voi hakea vaikkapa Pohjanlahden takaa, missä väkivalta on riistäytynyt lähes avoimen sodan asteelle. Suotuisan kehityksen mallia voisi puolestaan hakea esimerkiksi Eila Kännön aikaisista maahanmuuttolinjauksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jesse Torniainen ja Otanmäen turvapaikanhakijat ovat saaneet tuomionsa
Miksi suomalainen media vaikenee?
Yleisradio nosti äärioikeiston parrasvaloihin, vai nostiko?

Kansainvälistyminen, pakkoruotsi ja kielivähemmistöjen oikeudet

Suomessa on tunnetusti pakkoruotsi. Eli jokaisen suomalaisen on opiskeltava koulussa toista kotimaista kieltä. Perusteluna sille on lähinnä se, että maamme ruotsinkielisen väestönosalla katsotaan olevan oikeus saada palvelua äidinkielellään.

Suomenkielisen väestönosan kannalta pakkoruotsi on melkoinen taakka. Se sitoo ison osan lasten ja nuorten opiskeluun käyttämästä ajasta, jolle saattaisi olla muutakin käyttöä.

Uhraus ei tietenkään ole turha, mikäli opiskeltua kielitaitoa tarvitsee myöhemmin. Valitettavasti tämä on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Itse hoidan työasiani ruotsalaisten kollegoiden kanssa englanniksi ja suomenruotsalaisten kanssa suomeksi -  tosin FST:lle olen antanut yhden kerran haastattelun ruotsiksi ja vapaa-ajalla naapurimaissa matkustellessani olen käyttänyt kieltä silloin tällöin. En koe, että olisin saanut riittävästi vastinetta pakkoruotsiin käyttämälleni ajalle.

Viime aikoina pakkoruotsi on noussut aika ajoin yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi. Hallitus valmistelee parhaillaan itäsuomalaisille kokeilua, jossa he voisivat korvata pakkoruotsin omia intressejään paremmin palvelevan venäjän opiskelulla. Asiasta on tulossa keväällä lisätietoa.

Sote-uudistuksen yhteydessä pakkoruotsi aiheutti puhetta Pohjanmaalla, missä pieni osa ruotsinkielisten palveluista ollaan siirtämässä Seinäjoelle. Rantaruotsalaiset ovat huudelleet kielioikeuksiensa perään, mihin Osmo Soininvaara (vihr) huomautti, että mihin sitä pakkoruotsia sitten tarvitaan, ellei se kelpaa palveluiden tuottamiseen?

Kolmas esille noussut, ja nähdäkseni pakkoruotsin kannalta kohtalokas, kysymys nousi esille tämän aamun lehdessä. Helsinki on nimittäin rekrytoinut kaksi lääkäriä, jotka eivät osaa Ruotsia. Taustalla lienee lääkärikuntamme nopea kansainvälistyminen, eli ulkomailla syntyneiden ja koulutuksensa saaneiden terveydenhuollon asiantuntijoiden määrän lisääntyminen maassamme.

On tietenkin järkevää, ettei Suomi vaikeuta aivo- ja osaajatuontia keinotekoisilla esteillä - siis sellaisilla kuin pakkoruotsi. Mikäli maamme pystyy houkuttelemaan osaavaa väkeä, on sen käyttö ammattiaan vastaavissa tehtävissä monin verroin järkevämpää kuin samojen ihmisten elättäminen sosiaaliturvalla tai teettämällä heillä hanttitöitä.

Suomen kansainvälistymisen jatkuessa maahamme saapuu erilaisiin - myös julkisiin - tehtäviin yhä enemmän väkeä, joilla ei ole ruotsinkielen taitoa. Hyvä että edes maan pääkielen eli suomen.

Tämä tulee vähitellen luomaan entistä suurempia paineita sekä julkisiin virkoihin vaaditun ruotsinkielen että myös koulujen pakkoruotsin poistamiseksi. Samalla joudutaan miettimään, miten turvata ruotsinkielisten omakieliset palvelut alueilla, joilla heidän määränsä on hyvin pieni.

Suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, voidaan ruotsinkieliset ohjata pakkoruotsinsa opetelleelle tai jopa äidinkieliselle lääkärille, mutta entä pikkukunnissa? Onko ne suljettava julkisissa palveluissa kansainvälistymisen ulkopuolelle? Siis juuri ne paikkakunnat, joille on jo muutenkin vaikea saada osaavaa väkeä julkisiin palveluihin.

Tässä tilanteessa olisi ymmärrettävä, että Suomen ruotsinkielisten oikeuksien suhteen vain yksi asia on varmaa: nykyinen kielipolitiikka on kovaa vauhtia tulossa tiensä päähän. Se tulee muuttumaan joko hallitusti tai hallitsemattomasti.

Jotta muutos ei kärjistyisi suureksi kielisodaksi, olisi myös maamme ruotsinkielisten tunnustettava tosiasiat ja oltava siltä pohjalta asian valmistelussa aktiivisia. Näin maahamme voitaisiin saada kaikkia tyydyttävä kieliratkaisu. Siis sellainen, joka takaisi tyydyttävästi niin suomen-, ruotsin- kuin muunkielistenkin oikeudet täällä Pohjantähden alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite ei lisää kansalaisten vaikutusvaltaa
Onko Suomi sulkeutumassa, Antti Blåfield?
Pakkoruotsi ja demokratia

Luottamuksen puute tuottaa rinkebyitä ja poliittisia murhia

Helsingin Sanomissa pohdittiin tänä aamuna sitä, voisivatko Rinkebyn mellakat toistua Suomessa. Jutusta löytyi monta mielenkiintoista yksityiskohtaa, jotka on syytä nostaa esille.

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran mukaan "kouluttamattoman ja kieltä osaamattoman työvoiman kysyntä laskee dramaattisesti, ja se on iso yhteiskunnallinen ongelma... jos väestö ei opi kieltä, kouluttaudu tai pääse työelämään, niin nuorisomellakat tulevat Suomessakin tutuiksi". Toki hän lisäsi poliittisesti korrektisti, että "se ei enää ole lähiöongelma tai maahanmuuttajista aiheutuva ongelma vaan paljon laajempi heikosti koulutettujen asia".

Edellisen jälkeen Vaattovaara jatkoi kuitenkin, että "Tukholman lähiöissä maahanmuuttajien osuus lähentelee paikoin sataa, ja ne ovat massiivisia lähiöitä kaukana kaupungin keskustasta. Meillä maahanmuuttajien osuus on maksimissaankin 30–40 prosenttia. On paremmat mahdollisuudet tehdä jotain."

Hetkinen. Somalit oli ensimmäinen suuri maahanmuuttajaryhmä, joka on meillä ja muualla assosioitu integroitumisongelmiin. Heistä ensimmäiset saapuivat maahamme vuonna 1990. Siis 27 vuotta sitten. Toisin sanoen 27 vuoden aikana joidenkin kaupunginosien maahanmuuttajataustaisten osuus on kasvanut käytännöstä nollasta 30-40 prosenttiin.

Ei siis tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, ettei mene kauaa kun meilläkin on kaupunginosia, joissa yli puolet asukkaista ei puhu äidinkielenään kotimaisia kieliä.

* * *

Helsingin Sanomien jutussa oli puhetta myös siitä, kuinka suomalaisessa rakennuspolitiikassa on vältelty ongelmalähiöiden synnyttämistä sekoittamalla vuokra-asumista ja omistusasumista keskenään. Tähän Vaattovaara kuitenkin huomautti, että "kun keskiluokka valitsee asuntoa, niin se tietää, minne se ei menisi."

Tämä pitää paikkansa. Olisi mahdotonta kuvitella, että ostaisin ison asunnon vaikkapa Turun Varissuolta. Saati, että haluaisin lastenlasteni elävän nuoruutensa siellä. Ja jos nykyisen asuinalueeni kehitysmaista peräisin olevan väestön osuus lähtisi nopeaan nousuun on aivan varmaa, että myisin kotini mahdollisimman nopeasti ja katsoisin uuden jostain muualta.

Käyttäytymismalliani kutsutaan white flightiksi eli valkoisten paoksi. Wikipedian mukaan ilmiötä esiintyy Suomessa jo nyt ainakin Espoon Suvelassa, Vantaan Länsimäessä ja Helsingin Kallahdessa.

Lienee siis varsin todennäköistä, että mainitut kaupunginosat muuttuvat nopeasti asukasrakenteeltaan Rinkebyn kaltaisiksi. Sitten ei - ainakaan jos uskomme Vaattovaaraa - ole enää aikaa "tehdä jotain", vaan ongelma on konkreettisesti kaduilla.

* * *

Edellä siteeraamassani jutussa kerrottiin ikävänä yksityiskohtana, että professori Vaattovaara on saanut julkisten esiintymistensä jälkeen sähköpostiinsa vihapuhetta - kaikesta päätellen henkisesti häiriintyneiltä rasisteilta. Se on tietenkin törkeää, eikä missään suhteessa hyväksyttävää.

Vihapuhetta lienee saanut myös Hollannin Vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wilders. Se taitaa kuitenkin olla pienimmästä päästä hänen ongelmiaan, sillä aamun lehti tiesi kertoa hänen turvallisuudestaan vastaavan salaisen palvelun agentin tulleen pidätetyksi.

Syynä oli jutun mukaan se, että agentti oli toimittanut tietoja rikollisjärjestöille. Tietojen tai niiden vastaanottajan luonteesta ei kuitenkaan kerrottu sen enempää. Wilders ja hänen puolueensa kuitenkin keskeyttivät vaalikampanjansa pidätyksen jälkeen.

Keskeyttäminen lienee järkevää, sillä Hollannissa on jo vanhastaan kokemusta maahanmuuttokritiikkiä esittäneiden ihmisten poliittisista murhista. Elokuvaohjaaja Theo van Goghin murhattiin sen jälkeen kun hän oli tehnyt elokuvan, joka nosti esille musliminaisten sorretun aseman. Murhaaja oli islamilainen maahanmuuttajamies.

Samanlaisen kohtalon koki hollantilainen seksuaalivähemmistöön kuulunut maahanmuuttokriittinen poliitikko Pim Fortuyn, joka päätti päivänsä kantahollantilaisen ympäristöaktivistin murhaamana. Wildersiä voi pitää Fortuynin perinnön jatkajana Hollannin nykypolitiikassa.

Nähtäväksi jää, miten nyt nähty pidätys vaikuttaa maaliskuun puolivälissä käytäviin Hollannin vaaleihin. Kampanjan keskeytyminen voi sinänsä verottaa Wildersin puolueen kannatusta, mutta toisaalta se tuottaa myös sellaista julkisuutta, jota ei voi rahalla saada. Ja joka saattaa hyvinkin tuottaa sympatiaääniä Vapauspuolueelle.

Joka tapauksessa tieto agentin pidättämisestä kertoo Hollannin yhteiskunnan poikkeavan oleellisesti suomalaisesta. Meillä ei ole minun muistini mukaan kertaakaan keskeytetty vaalikampanjointia turvallisuussyihin vedottuna. Ei yksittäisiä tapahtumia, eikä varsinkaan jonkin puolueen koko kampanjointia.

* * *

Hollannin-uutisten jälkeen oli mukava lukea Helsingin Sanomien juttu, joka käsitteli ihmisten halua auttaa tuntemattomia. Sen mukaan "helsinkiläisten halu auttaa tuntematonta ihmistä on Helsingin yliopiston kaupunkitutkijoiden tuoreen tutkimuksen mukaan kansainvälisesti verrattuna ihailtava".

Lukunautintoa varjosti kuitenkin se, että asiaa tutkinut Venla Bernelius pohti jutussa avoimeksi jääneistä asioita. "Onko niin, että meillä ei vielä ole niin äärimmäisen huonoja alueita kuin Chicagossa? Emme tiedä, onko solidaarisuus jo osin murentunut meilläkin".

Kansalaisten solidaarisuus ja luottamus toisiinsa ovat äärimmäisen tärkeäitä asioita. Chicagossa luottamuksen puute näkyi esimerkiksi erään helleaallon aikana.

Kun köyhien afrikan-amerikkalaisten olisi pitänyt pitää ovia ja ikkunoita jatkuvasti auki, he eivät uskaltaneet tehdä sitä ryöstöjen pelossa. Seurauksena oli kuumuudesta aiheutuvia kuolemia. Yhtä köyhillä latinojen alueella ihmiset luottivat toisiinsa ja uskalsivat pitää ikkunoita ja ovia auki.

On siis toivottava, että Suomessa säilyy jatkossakin luottamus ihmisten kesken. Tosin on todettava, että toivomus voi käydä toteen ainoastaan, mikäli sen eteen tehdään ennaltaehkäisevää työtä.

Se vaatii poliitikoilta ja kansalta viisautta: yhteiskuntarakenteita ei voi horjuttaa liiaksi ilman Rinkebyssä tai Hollannissa toteutuneiden riskien rantautumista meille. Sitä paitsi kerran menetettyä luottamusta on tunnetusti vaikea saada takaisin. Saati kokonaista luottamusyhteiskuntaa.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polarisaation ensimmäiset uhrit ovat empatia ja ihmimillisyys
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Oletko valmis panemaan naiset nyrkin ja hellan väliin?

Tiede on hyödyllisin instituutiomme

Helsingin Sanomissa on viime päivinä käytetty merkittäviä puheenvuoroja siitä, kuinka tieteestä ja tutkimustiedosta saataisiin suurin mahdollinen hyöty. Ensin emeritusprofessori Jouko Tuomisto totesi, että poliitikkojen tietotarpeisiin ei voida vastata yksittäisillä tutkimushankkeilla, vaan tieteentekijöiden politiikkasuositukset syntyvät tutkijoiden ammattitaidon kautta.

Tutkijoiden ammattitaito puolestaan syntyy yksittäisten tutkimushankkeiden myötä. Tekemällä itse kansainvälisen tason tutkimusta syntyy suhteita muun maailman tutkijoihin ja tietoisuus siitä, mitä nämä ovat saavuttaneet.

Esimerkkinä Tuomisto mainitsi, että "suurinta osaa uusista hoitokeinoista ei keksitä Suomessa. Huippulääkärit tietävät, mitä maailmalla tapahtuu, ja he ottavat hoidot sieltä omaan käyttöön. Ei sosiaali- ja terveysministeriö voi sanoa: ­kehittäkää pallolaajennustekniikka, koska liian moni kuolee sydän­infarktiin."

Tuomisto näki edelleen, että tieteellisen tiedon toimittaminen poliittisille päätöksentekijöille on ensisijaisesti valtion tutkimuslaitosten tehtävä. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys: siinä missä yliopistot tuottavat tutkimuksen lisäksi tohtoreita ja maistereita, ovat tutkimuslaitokset olemassa tieteellisen tiedon tuottamisen lisäksi poliittisten neuvojen ja käytännön sovellusten tarpeen tyydyttämiseksi.

Tuomiston kirjoitusta kommentoi emeritusprofessori Erkki Annila. Hänen mukaansa tutkimuslaitosten tehtävää ei saisi rajata pelkästään soveltavaan tutkimukseen, vaan myös niissä tarvitaan perustutkimusta. Perusteluksi hän esitti, aivan oikein, että: "usein pitkäaikaisella perustutkimuksella on löydetty ratkaisu myös käytännön ongelmiin. Perustutkimuksen kautta tiede ja asioiden ymmärtäminen menevät eteenpäin."

Vielä selvemmin asian on tiivistänyt professori Jarkko Hantula: "ilman perustutkimusta ei voi kehittää soveltavaa tutkimusta. Ilman soveltavan tutkimuksen osoittamaa suuntaa ei kukaan voi lähteä tekemään tuotekehitystä. Eikä ilman tuotekehitystä synny uusia tuotteita."

Edelle kirjoitetun perusteella on selvää, että perustutkimusta on harjoitettava niin yliopistoissa kuin tutkimuslaitoksissakin: vain siten suomalaisesta tiedejärjestelmästä voidaan saada irti kaikki mahdollinen. Lisäksi on toivottava - ellei suorastaan vaadittava - että niin poliitikot kuin yrityksetkin hyödyntäisivät maassamme tuotettua tietoa ja osaamista täysimääräisesti tehdäkseen parhaita mahdollisia päätöksiä ja tuotteita suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Lopetan tämän kirjoituksen muistuttamalla arvoisaa lukijaani siitä, että tieteenfilosofi Uskali Mäki on todennut tieteen olevan "mahtavin instituutiomme. Se on tiedollisesti ylivoimainen, hyödyllisin ja moraalisesti ryhdikkäin". Mäen lausuman totuudenmukaisuuden voi jokainen varmistaa katsomalla ympärilleen ja vertaamalla näkemäänsä siihen, mitä vaikkapa keskiaikainen esivanhempi olisi nähnyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti tähtäimen maailman huipulle
Ihmiskokeita
Avaimia tulevaisuuteen

Itsepetos keskuudessamme

Stand-up-koomikko Tomi Walamies on jo vuosia kertonut vitsiä, jota monet suvaitsevaiset kantasuomalaiset pitävät rasistisena. Toistettakoon se tähän alkajaisiksi.

"Pidän outona väitettä, etteivät maahanmuuttajat sopeudu. Sopeutuvat todella hyvin! Esimerkiksi kaikki tuntemani miespuoliset muslimit, jotka asuvat Suomessa, käyttävät alkoholia. Olin asiasta hämilläni: ´Eikö teidän uskontonne kiellä tuon?´ Jokainen vastasi samalla lailla: ´Ei ole niin ­tarkkaa´. 

Rupesin tutkimaan asiaa, ja selvisi, että he saavat juoda. Kun muslimi on länsimaissa, hän on ­Allahin selän takana. Aika kätevää. Mutta sikäli outoa, että Allah on kaikkivoipainen, mutta ei osaa kääntyä."

Vitsi on vanha, eikä siksi naurata itseäni ainakaan luettuna. Rasistinen se ei kuitenkaan ole, vaan pikemminkin tarina ihmisille yleisestä itsensä pettämisestä eli älyllistä epärehellisyyttä. 

* * *

Itsensä pettämistä on kaikkialla. Aloitan Walamiehen vitsin innoittamana uutisesta mieltään osoittaneista kieltävän päätöksen saaneista irakilaisista turvapaikanhakijoista. 

He kysyivät toimittajalta: "kun hallinto-oikeudesta tulee kielteinen päätös, vastaanottokeskukset lähettävät ihmiset pois. Mihin he menevät? He menevät ulos pakkaseen, perheetkin. Miltä sinusta tuntuisi valita tämän ilman ja sodan keskelle palauttamisen välillä."

Siis hetkinen: miten niin pakkanen tai palauttaminen Irakin sotaan? Tokihan Mosulin kaupungissa on menossa sota, mutta ihmiset ovat jo palaamassa sinnekin eivätkä taistelutoimet ulotu muualle maassa. 

Sitä paitsi Helsingissä mieltään osoittavien ihmisten ei tietenkään ole pakko palata Irakin sota-alueelle. Niinpä mielenosoituksen syynä eivät ole irakilaisen mainitsemat vaihtoehdot, vaan mitä ilmeisimmin itsepetos, jonka mukaan kaksoisvirtain maasta tulleet uskovat, että Suomi pitäisi heistä edelleen huolta samalla tavalla kuin ennen kielteistä turvapaikkapäätöstä. 

Mitä todennäköisimmin heitä kannustavat tähän itsepetokseen myös sellaiset henkilöt jotka saavat leipänsä maahanmuuttobisneksestä. Mutta myös sellaiset, jotka pettävät itseään ja muita suomalaisia tarjoamalla hyvän hyvyyttään laittomasti maassa oleville irakilaisille erilaisia ilmaisia palveluksia, kuten vaikkapa perustason ylittäviä terveydenhoitopalveluja.

* * *

Itsepetosta esiintyy myös politiikassa. Räikeimmin se näkyy silloin, kun poliitikko siirtyy oppositioon ja ryhtyy moitiskelemaan samanlaisia hallituksen päätöksiä, joita on edellisellä hallituskaudella ollut itse tekemässä. Hyvän esimerkin tarjoaa Demokraatti-lehti, jonka emopuolue oli vielä keväällä 2015 hallituksessa leikkaamassa koulutuksesta, mutta joka jo seuraavana syksynä moitiskeli kovin sanoin nykyhallitusta samasta synnistä. 

Toki koulutusleikkaus on kansakunnan itsepetos, mutta nykyisessä opposition ja hallituksen sanailussa näen vahvasti ilmiön, jossa "pata kattilaa soimaa, musta rinta kummallakin". 

Näin siitä huolimatta, että soimaajien itsensäkin luulisi ymmärtävän Suomen voivan ylläpitää korkeaa elintasoaan vain muita paremman osaamisen avulla. Peltoa käsin kuokkimalla tai halpaa bulkkitavaraa markkinoille tuottamalla elintasomme ajautuu vääjäämättä samalle tasolle niiden maiden kanssa, joissa ihmiset osaavat vain kuokkia peltoja ja tuottaa muita halvemmalla bulkkitavaraa.

Valaiseva oli myöskin Merja Kyllösen (vas) haastattelu, jossa tämä totesi suomalaisten olevan hyväntahtoisia hölmöjä, joiden pitäisi oppia kiertämään tehtyjä sopimuksia. Näin siksi, että myös muut EU-maat ajelevat sopimusten suhteen kaksilla rattailla, ja saavat toiminnastaan hyötyjä. Niinpä.

Mutta voisiko kuitenkin olla niin, ettei Kyllönen ole ymmärtänyt asian toista puolta. Mitäpä muuta EU-maiden Kreikka-politiikka on ollut kuin toistuvia EU:n sääntöjen joustavia tulkintoja ja itsepetosta. 

Kreikka ei ole joustavista sopimusten kiertelemisestä huolimatta selvinnyt ongelmistaan, eikä tule selviämään. Viimeksi tämän asian totesi Nordean pääanalyytikko. Ja juuri siksi Kreikan asia nousi eilen jälleen kerran kokouksen aiheeksi. 

* * *

Mutta ei itsepetos kuulu pelkästään puolestaloukkaantujille, maahanmuuttajille tai politiikoille. Itsepetosta on myös urheilussa. Siellä Juha Miedon "itsensä sukkurointi" on positiivinen itsepetos, jonka avulla saa resursseistaan kilpaladulla aivan kaiken irti. Parhaimmillaan syntyy se kuuluisa "pöljä päivä".

Norjan hiihtoliiton päätös langettaa Therese Johaugille sääntöjen mukaan minimissään kahden vuoden kilpailukiellon arvoisesta teosta yhden vuoden ja kuukauden mittainen sanktio on puolestaan vuonomaalaisten kollektiivinen itsepetos, jonka seurauksena taistelu urheilua nakertavan doping-ongelman ratkaisemiseksi astui pitkän loikan taaksepäin: ellei sääntöjä sovelleta oikein, ei niitä myöskään kunnioiteta. 

Tästä asiasta kertoi eilen Mikko Marttinen, joka julkaisi Norjan hiihtoliiton innoittamana tuleville dopinghuijareille uudet toimintatavat, joilla voi minimoida kemiallisen valmennuksen riskit. Jotain kertoi myös yleensä suulaan suomalaisen maastohiihtäjän Sami Jauhojärven hiljaisuus. Itse jään seuraamaan jännityksellä liittyvätkö myös kansainvälinen hiihtoliitto ja maailman antidopingtoimisto norjalaiseen itsepetokseen.

* * *

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ehkäpä edelle kirjoitettu riittää. Jo sen perusteella on selvää, että itsepetos on ihmisille lajityypillinen piirre. Se saattaa auttaa meitä huippu-urheilijoiden tapaan joskus ylittämään itsemme, helpottaa viinaa juovien muslimien elämää uskontonsa sääntöviidakossa tai nostaa poliittisten toimijoiden kannatusta vaalikentillä. 

Toisaalta juuri itsepetos on se piirre, joka saattaa meidät lankeamaan korruptioon ja epärehellisyyteen, johdattaa hyvää tarkoittavia ihmisiä harhaan tai hukkaamaan omaisuuksia mahdottomiin projekteihin. Ihmiselle tyypillisenä piirteenä itsepetos ei myöskään poistu keskuudestamme; eikä meille siksi jää muuta mahdollisuutta kuin hallita taipumustamme tosiasioiden kieltämiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Irakilaiset kieltäytyvät poistumasta

Miksi EU on epäonnistunut?

Media ja pahuuden ilmentymät

Somalien diasporan loppu?

Somaliassa tapahtui pieni ihme. Sekasorrostaan tunnettu valtio sai uuden presidentin ja vanha suostui mukisematta jättämään vallan seuraajalleen. Sellainen on Afrikassa kohtuullisen harvinaista, ja maanosa sekasorrosta nousevissa valtioissa suorastaan poikkeuksellista.

Itse vaali ei ollut demokraattinen, vaan Somalian klaanijärjestelmän suorittama prosessi. Voittaja ei kuitenkaan tullut suurimmasta klaanista vaan vasta seuraavasta. Se on hyvä merkki.

Kaiken kaikkiaan presidentinvaali ja sen tuloksen hyväksyminen vahvistivat, että Somalia on turvallinen maa, jonka kehittämiseen kaikkien somalien olisi hyvä osallistua. Siksi olisi hienoa, mikäli isänmaanrakkaus houkuttaisi myös Suomessa ja muissa länsimaissa koulutusta saaneet, mutta rasismin tai muiden syiden takia ilman työpaikkaa jääneet osaajat rakentamaan isiensä ja äitiensä kotimaata.

Eikä mikään tietenkään estä myös Suomessa menestyksellistä työuraa tehneitä somalialaistaustaisia palaamasta kotimaahansa. Uudelleenrakentamisen aikahan on tunnetusti nopean talouskasvun ja siten yritteliään ihmisen vaurastumisen kannalta parasta aikaa. Siksi asiansa taidokkaasti hoitava paluumuuttaja voi nostaa itsensä ja jälkeläisensä Somalian tulevan talouseliitin joukkoon juuri nyt!

Länsimaissa sivistystä saaneiden somaleiden paluun myötä maan talouselämä saisi piristysruiskeen, joka voisi kiihdyttää talouskasvua entisestään. Ajan myös nopea kehitys vahvistaisi keskushallintoa ja ajaisi myös maan joitakin osia edelleen terrorisoivan Al-Shabaabin entistä ahtaammalle. Tämä rauhoittaisi Somaliaa entisestään mikä luonnollisesti loisi uutta pohjaa kehitykselle.

Toivotan siis Somalian uudelle presidentille onnea ja menestystä korkean tehtävänsä hoitamisessa. Ehkäpä hän jää historiaan miehenä, joka palautti sekasortoisen Somalian lopullisesti kansakunnaksi kansakuntien joukkoon ja yhdisti diasporaan joutuneet kansalaisensa. Ja aloitti näin Afrikan sarvessa uuden kukoistuksen ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU voisi tukea Irakin ja Somalian taloutta
Paratiisi
Suoraan somalin suusta

Somalian jääpallojoukkue valaisi kotoutumisen olemusta

Usein puhutaan maahanmuuttajien kotouttamisesta tai sen puutteesta. Harvoin on kuitenkaan julkisuudessa pohdittu sitä, mitä kotoutuminen tarkalleen ottaen on.

Ruotsissa on Afrikan sarvesta tulleiden keskuudessa innostuttu jääpallosta jopa siinä määrin, että Somalialla on edustusjoukkue lajin MM-kilpailuiden B-sarjassa. Suurta menestystä ei ole vielä tullut, sillä Ilta-Sanomat kertoi joukkueen kärsineen 19-0 tappion Tshekille. 

Tappio ei kuitenkaan ollut lehden varsinainen uutinen, vaan somalipelaajien pinnan kärähtäminen 16-0 tilanteessa ja sitä seuranneet mailalla vastustajan päähän kohdistetut lyönnit. Tällaista käytöstä ei ole totuttu näkemään jääpallokentillä, joilla luistimilla taidokkaat pelaajat sommittelevat kuvioitaan vain vähäiset suojavarusteet yllään.

Oleellista tässä uutisessa on se, että jääpallokentän tapahtumat osoittavat maahanmuuttajien kotoutumisen olevan paitsi uuden kotimaan tapojen oppimista, mistä jääpalloharrastus on hieno esimerkki, niin myös lähtömaan kulttuurista poisoppimista. 

Vaan mitähän tähän mahtavat sanoa ne, jotka kaipaavat maahanmuuttajien oman kulttuurin tukemista ja ylläpitämistä vastaanottajamaan veronmaksajien varoilla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Uusturkulaisten liikuntapalvelut

Hyvin kotoutuneita somaleita

Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?

Länsimaisen demokratian kiirastuli

Aamun lehti julkaisi joukon kirjoituksia, joita oikeastaan yhdisti kysymys länsimaisen demokratian syvimmästä olemuksesta. Siis siitä hetkestä, jolloin kansa käyttää vaaliuurnilla valtaa valitakseen seuraavien vuosien poliittiset linjaukset.

Demokratian kannalta ja äänestäjän oikeusturvan osalta keskeistä on vaalikampanjassa annettujen lupausten pitäminen. Niiden osalta monissa paikoissa on tullut tavaksi unohtaa lupaukset heti kun on päästy vallan kammareihin.

Tästä lehti tarjosi loistavan esimerkin. En nimittäin muista Suomessa koskaan ennen vaaleja kannatetun koulutuksesta leikkaamista. Ja kuitenkin niin on tehty sekä edellisen että nykyisen hallituksen aikana.

Mikä huvittavinta, eilisessä puoluejohtajien suuressa koulutuskeskustelussa vasemmistopoliitikot sortuivat röyhkeään hömppäpopulismiin joko ilmoittamalla katuvansa edellisen hallituksen leikkauspäätöksiä (Antti Rinne, sd), käyttäneensä tuolloin koko leikkausvaran (Li Andersson, vas) tai suorastaan vastustaneensa Kataisen kabinetissa tehtyjä leikkauksia (Ville Niinistö, vihr).

Kauniiksi lopuksi kaikki osallistujat Sampo Terhoa (ps) lukuun ottamatta lupasivat ehdottomasti pidättäytyä koulutusleikkauksista jatkossa. Terhokaan ei niitä kannattanut, mutta totesi inhorealistisesti, ettei turhia lupauksia kannata antaa, vaan ensin on saatava maan talous kuntoon.

Suomen poliittisessa järjestelmässä lupausten antaminen ja pitäminen lienevät vielä löyhemmässä yhteydessä toisiinsa kuin monissa muissa maissa. Syynä on maamme poliittinen hajanaisuus, joka pakottaa monien puolueiden yhdessä muodostamiin hallituksiin, joita perustettaessa kukaan ei saa läpi kaikkia tavoitteitaan.

Siten meillä kaikki vallanpitäjät joutuvat käytännön pakosta pettämään osan vaalilupauksistaan. Tämä on yhtäältä suuri ongelma, mutta toisaalta myös tae sille, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä tuota kovin helposti pahoja ylilyöntejä. Sikäli suomalainen demokratia on ääritapaus Manner-Euroopalle tyypillisestä demokratiasta, joka perustuu useiden puolueiden konsensukselle.

Toisin on kahden mahtipuolueen anglosaksisissa maissa. Siellä on totuttu poliittisiin äkkikäännöksiin koska hallituksen muodostaa yksi ainoa puolue. Toki siinäkin tilanteessa yksittäiset ehdokkaat joutuvat syömään omia lupauksiaan, mikäli ne ovat ristiriidassa heitä mahtavampien puoluepukareiden ajaman linjan kanssa.

Anglosaksisten lupausten pitäminen on saanut viime aikoina aivan uuden ulottuvuuden. Ensin Brittien edellinen pääministeri David Cameron yritti pysyä vallassa lupaamalla kansanäänestyksen maansa suhteesta Euroopan Unioniin. Hän sai tavoittelemansa vaalivoiton ja piti kiinni lupauksestaan. Seurauksena Iso-Britannia ilmoittautui ensimmäiseksi maaksi, joka irtoaa EU:sta.

Tämän aamun lehti tiesi kertoa, etteivät brittipoliitikot halua kävellä kansalaistensa yli vaikka parlamentilla olisikin valta pysäyttää eroprosessi. Taustalla lienevät ainakin osittain mielipidetiedustelut, jotka kertovat tehdyn äänestysratkaisun pitävän edelleen.

Vielä suurempaa kohua aiheuttanut vaalilupausten pitämisepisodi on käynnissä maailman ainoassa todellisessa suurvallassa. Siellä Donald Trump tuli valituksi varsin merkittävien muutosten ajajana. Eikä valtaannousu ole suinkaan johtanut annettujen lupausten pettämiseen, vaan niiden pikaiseen liikkeelle panemiseen.

Aamun lehti kokosi Trumpin ensimmäisen viikon tärkeimmät päätökset eli lupausten pitämiset. Tämän näppäimistön takaa osa niistä näyttäytyy hyvinkin järkevinä, mutta toiset vähintäänkin haastavina niin amerikkalaisille kuin meille ulkomaalaisillekin.

Esimerkiksi Trumpin päätös vaatia eurooppalaisilta Natomailta vahvempaa vastuunottoa omasta puolustuksestaan on amerikkalaisittain ymmärrettävä ja oikeudenmukainen lopettaessaan eurooppalaisten maiden puolustuspoliittisen vapaamatkustamisen setä Samulin suojaavien siipien alla. Samoin hänen linjauksensa korvata syyrialaisten pakolaisuus USA:ssa kriisimaan lähialueille perustettavilla, ja amerikkalaisten tukemilla, pakolaisleireillä on äärimmäisen kustannustehokasta ja järkevää kriisinhoitoa.

Toisaalta Trumpin hyökkäykset maailman vapaakauppaa vastaan eivät lopulta ole eduksi Yhdysvalloille eivätkä ainakaan Suomen kaltaiselle vientikaupasta riippuvalle taloudelle. Amerikkalaisten kannalta ehkä tyhmintä on Meksikon ajaminen talousongelmiin, jotka kiihdyttävät entisestään laittomien siirtolaisten vyöryä kohti pohjoista. Nähtäväksi jää, pystyykö Trumpin lupaama muuri estämään tuon kansainvaelluksen.

Abortin vastustaminen lienee konservatiivisten republikaanien nuoleskelua, koska Trump tarvitsee heidän tukeaan, ja siten muistuttaa niitä lehmänkauppoja joita Suomessa joudutaan tekemään kaikissa hallitusneuvotteluissa. Täältä pohjantähden alta katsottuna linjaus on vakavassa ristiriidassa naisten ihmisoikeuksien kanssa ja muistuttaa pikemminkin paluuta keskiaikaan kuin järkevää poliittista toimintaa, vaikka meilläkin on jopa hallituksessa samaa linjaa ajava puoluejohtaja eli Timo Soini (ps).

Sivumennen sanoen aamun lehden toimitus tunnusti kirjoituksessaan myös punavihreää väriä. Tarkoitan seuraavaa tekstinpätkää: "todellista muukalaisvihaa Trump lietsoo määrätessään viikoittaisia raportteja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Se lietsoo uuteen väkivaltaan."

Toimitus saattaa olla väitteessään oikeassa tai olla olematta. Selvää on kuitenkin, että niin kauan kuin pakolaisia otetaan vastaan humanitaarisista syistä, on koko lystin maksajilla oikeus olla tietoinen myös seurauksista. Näin on Yhdysvalloissa ja myös Suomessa. Toimituksen vaatimukset tiedon pimittämisestä kuuluvat diktatuureihin - eivät demokratiaan.

Poliittista punaviherväriä lehti tunnustaa myös julkaisemassaan kolumnissa. Siinä toimittaja Pirkko Kotiranta kertoilee unettavasta taiteesta ja päättää koko juttunsa virkkeeseen, jonka mukaan "maailmahan makaa nyt niin, että kaikkein mieluiten sitä vaipuisi karhun lailla syvään talvi­uneen. Neljäksi vuodeksi."

Palatakseni itse asiaan. Nyt nähtävillä olevat maailmanpoliittiset tapahtumat osoittavat näiden aikojen muodostavan maailmanpoliittisen kehityksen murroskohdan. Demokratian eri variantit tuottavat hyvin erilaista politiikkaa - siinä missä anglosaksiset kaksipuoluedemokratiat tuottavat dramaattisia äkkikäännöksiä, ovat mannereurooppalaiset monipuoluedemokratiat kriisissä itse rakennettujen ongelmien kanssa.

Lähi-idästä ja osin Afrikasta tulleet humanitaariset maahanmuuttajat sekä Etelä-Euroopan talouskriisit ovat luoneet kansalaisten mieliin vahvan demokratiavajeen. Konsensuspolitiikasta seurannut kyvyttömyys vastata haasteisiin ovat saaneet selkeitä vastauksia ongelmiin tarjoavat kansallista etua ajavat liikkeet, kuten Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue tai Ruotsidemokraatit, yhä suurempaan kannatukseen.

Tämän tien yksi edelläkävijä on ollut Suomen Perussuomalaiset. Puolue saavutti meikäläisittäin suuren vaalivoiton, ryhtyi hallitusvastuuseen, mutta ei pystynyt ainakaan heti pysäyttämään ihmisten kokemia suuria epäkohtia kuten Kreikkaan valutettavia veronmaksajien rahoja tai väkivaltarikollisuutta kasvattavaa maahanmuuttoa kehitysmaista.

Nykyinen länsimaiden poliittinen tilanne jättää avoimeksi kysymyksen länsimaisen demokratian tulevaisuudesta. Kumpi on lopultakin parempi kansalaisille: anglosaksinen epävarmuutta tuottava poukkoilu vai mannereurooppalainen jatkuvuus, jonka kyky reagoida nopeasti ilmaantuviin haasteisiin on luvattoman heikko.

Toisin kuin kolmunisti Kotiranta, itse en haluaisi tämän murroksen koittaessa olla missään tapauksessa syvässä talviunessa vaan seurata kiihkeästi sitä, mitä tulevaisuus tuottaa tullessaan - ja samalla vaikuttaa siihen niillä keinoilla, joita itselläni on käytössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?

Moniavioisuuden korkea hinta

Lienee hyvin tunnettu tosiasia, että naiseton nuori mies on uhka ympäristölleen. Tästä esimerkin tarjoaa islamilaisten valtioiden epävakaus. Sen taustalla on yhtenä tekijänä mitä todennäköisimmin islamin miehille sallima polygamia eli moniavioisuus, jonka seurauksena naisia riittää vain osalle miehistä.

Tänä aamuna meille kerrottiin kaksi sukupuolten suhteellisiin osuuksiin liittyvää uutista. Niistä ensimmäinen koski helsinkiläisten nuorten naisten ylimäärää suhteessa samanikäisiin miehiin.

Käytännössä uutinen selittänee osaltaan sitä, miksi Helsinkiä pidetään nykyisin yhtenä maailman turvallisimmista kaupungeista. Siinä suhteessa se on muiden eurooppalaisten kaupunkien joukossa.

Kääntöpuolena Helsingin naisistumisella on suomalaisten maalaismiesten riski jäädä naimattomiksi, mikä saattaa lisätä pikkutaajamien rikollisuutta. Epätervettä kehitystä ehkäisee kuitenkin tehokkaasti väkimäärän yleinen väheneminen, mikä estää nuorten miesten jengiytymistä.

Toinen päivän uutisista kertoi Ruotsin väkiluvun saavuttaneen 10 miljoonan ihmisen rajan. Lisäys on ollut nopeaa, sillä maata asutti tasan yhdeksän miljoonaa ihmistä vain 13 vuotta sitten.

Jutun mukaan selitys väkimäärän kasvulle löytyy sekä Suomea korkeammasta syntyvyydestä, että suuresta maahanmuutosta. Jälkimmäisestä on puolestaan seurannut sukupuolten osuuksien nyrjähtäminen miesvoittoiseksi. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi uusruotsalaisten asuttamissa lähiöissä esiintyy säännöllisesti järjetöntä väkivaltaa ja paikkojen tuhoamista.

Tässä suhteessa on mielenkiintoista panna merkille myös se, että Suomessa moniavioisuutta esiintyy eniten somaliväestöllä. Somalinaisista lähes puolet on "yksinhuoltajia" eli käytännössä miestensä kakkos- tai kolmosvaimoja. Siten merkittävä osa somalimiehistä on oman kulttuurinsa piirissä naisettomia.

Ongelmaa ei helpota se, etteivät kantasuomalaiset naiset ole juurikaan kiinnostuneita somalimiehistä, vaikka saattavatkin ottaa puolisoikseen muita maahanmuuttajamiehiä. Siten Afrikan sarven uroiden naispulaa ei helpota edes Helsingin naimattomien naisten suuri joukko.

Tässä yhteydessä on huomattava, että somalien kokonaisrikollisuusaste on yli 2,5-kertainen suhteessa kantasuomalaisiin. Rikollisuusaste on samaa luokkaa niinikään moniavioisuutta harrastavien irakilaisten ja iranilaisten kanssa, mutta kuitenkin pienempi kuin merkittävästi vähälukuisempien gambialaisten, sudanilaisten ja kongolaisten.

* * *

Edelle kirjoitettua taustaa vastaan on tietenkin mietittävä, mistä ratkaisu ongelmaan. Perheenyhdistäminen luonnollisesti helpottaisi esimerkiksi somalialaisten naisten ja miesten määrän välistä suhdetta, mutta polygamiasta johtuen ei suinkaan poistaisi sitä. Lisäksi helppo perheenyhdistäminen olisi suuri vetovoimatekijä humanitaarisen maahanmuuton kaapuun verhotulle elintasopakolaisuudelle.

Siksi perheenyhdistämisiä kestävämpi ratkaisu somaleiden ja muiden moniavioisten maahanmuuttajien aiheuttamalle ongelmalle löytyisi kantasuomalaisista naisista. Jos he suostuisivat somaleiden naimakaupoissa tyhjän panteiksi joutuneiden "jäämämiesten" puolisoiksi, saattaisi näiden aiheuttama uhka koko yhteiskunnalle vähentyä. Samalla nuorten helsinkiläisnaisten miespula helpottaisi.

Kestävin ratkaisu lienee kuitenkin Suomeen asettuneiden somalimiesten määrän pitäminen mahdollisimman pienenä. Eli käytännössä heidän humanitaarisen maahanmuuttonsa lopettamista tai ainakin voimakasta rajoittamista.

Ruotsin osalta tilanteeseen on enää vaikea löytää ratkaisua. Voimakas maahanmuutto on johtanut tilanteeseen, jossa maahanmuuttajamiehille ei riitä naisia edes kantaruotsalaisnaisista. Ei etenkään, mikäli sielläkin osa tulijoista on polygamisia.

Tästä(kin) syystä on varsin helppo ennustaa, että 200 vuotta yhtenä maailman vakaimmista yhteiskunnista tunnetusta Ruotsista on tulossa aiempaa epävakaampi. Vielä toistaiseksi maahanmuuttajamiesten aiheuttama levottomuus on keskittynyt tiettyihin meilläkin tunnettuihin lähiöihin, mutta nopeasti kasvava tulijaväestö on parhaillaan kansoittamassa myös vielä ruotsalaisenemmistöisinä pysyneitä kaupunginosia, kokonaisia kaupunkeja ja jopa pikkukyliä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tiettyjen kulttuurien piirissä yleinen polygamia on yksi niistä tekijöistä, joka on syytä muistaa puhuttaessa maahanmuuttopolitiikasta. Mitä yleisempää se on tulijoiden kulttuurissa, sitä suurempi riski tuohon kulttuuriin kuuluvien miesten asuttaminen länsimaiseen yhteiskuntaan on.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pika-avioliittoja turvapaikanhakijoille
Moniavioisuus ja maahanmuuttopolitiikan seuraukset Ruotsissa
Vihreät nuoret prostituution, tasa-arvon ja ISISin asialla

Kaksi maahanmuuttajauutista

Diakonissalaitoksen Merja Pentikäinen on huolissaan Suomeen jäävistä kielteisen turvapaikan saaneista. Niin olen minäkin.

Pentikäinen haluaisi heidän voivan asua jatkossakin vastaanottokeskuksissa, jottei heistä muodostu uuta alempaa maahanmuuttajaryhmää, joka on taipuvainen rikollisuuteen. Minä puolestani haluaisin heidät siirrettäväksi suljettuihin kotiinpaluunodotusyksiköihin, joissa tarjottaisiin katto pään päälle, juokseva vesi ja peruskoulutasoista ruokaa työpalvelua vastaan.

Pois pääsisi ainoastaan kotimaahansa. Näin voitaisiin varmistaa, ettei paperittomista tulisi uutta rikollisuuteen taipuvaista alempaa maahanmuuttajaryhmää.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa puolestaan päätettiin, että muslimitytöllä on velvollisuus osallistua sekaryhmässä annettavaan uimaopetukseen. Tämä oli suuri askel matkalla kohti musliminaisten tasa-arvoa Euroopassa. Onnittelen kaikkia feministejä tästä edistysaskeleesta.
 
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö kehitysapu ja elintasopakolaisten palautukset sitoa yhteen?
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
Afgaanien palautukset voivat alkaa

Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja

Iltalehti kertoi vaihteeksi tilastotietoja maahanmuuton seurauksista suomalaiselle yhteiskunnalle. Lehden mukaan seksuaalirikoista epäiltyjen ulkomaalaisten määrä kasvoi viime vuonna.

Lehden ilmoittamat luvut olivat jopa minulle veret seisauttavia. Suora lainaus: "seksuaalisessa ahdistelussa kasvua ilmoitettujen rikosten määrässä oli 202 prosenttia ja raiskausrikoksissa noin 64 prosenttia".

Lehti märehti asiaa vielä lisää ja päätyi kertomaan myös seksuaalirikosten kappalemääriä suhteutettuna ihmisryhmien kokoon: "selvästi suurimmassa osassa ilmoitetuista seksuaalirikoksista epäilty oli suomalainen. Vuonna 2015 ilmoitetuissa seksuaalirikoksissa, joissa epäilty oli tiedossa, 1  843 rikoksessa epäilty oli suomalainen ja 419:ssä ulkomaalainen. Väestöjen kokoon suhteutettuna seksuaalirikoksista epäiltyinä oli noin 0,03 prosenttia suomalaisista ja lähes 0,2 prosenttia ulkomaalaisista."

Ulkomaalaisten riski on siis lähes kertaluokkaa suurempi kuin suomalaisten. Edellistä kappaletta luettaessa on syytä huomata, että "suomalaisten" joukkoon lienee luettu myös Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat ja "ulkomaalaisiin" puolestaan sellaisia kansallisuuksia, jotka eivät syyllisty seksuaalirikoksiin käytännössä koskaan.

* * *

Iltalehti sai samasta aihepiiristä vielä myöhemmin tänään uutta jutun juurta. Sen mukaan "vuonna 1994 syntyneen turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön Pirkanmaalla".

Mikäli epäily osoittautuu oikeaksi, voidaan 10-vuotiaan tytön katsoa maksaneen kohtuuttoman kovaa hintaa suomalaisten poliitikkojen harrastamasta maailmanparannuksesta. Eikä asiassa taida lohduttaa tippaakaan se, ettei hän suinkaan ole ainoa maksaja.

Jos olisin ilkeä, kysyisin erityisesti vihreiltä, vasemmistoliittolaisilta, demareilta ja RKP:läisiltä, että tuntuuko nyt hyvältä? Mutta kun en ole, niin olkoon.

JK 5.1.2017 kello 7.09: Myös tämän aamun Helsingin Sanomat mainitsi 10-vuotiaan tytön raiskausepäilyn sekä lisäksi Oulussa syntyneen epäilyn, jossa miesten arvellaan raiskailleen kaksi alaikäistä tyttöä. Yllättävää on, että lehti mainitsee molemmissa tapauksissa epäiltyjen ulkomaalaistaustaisuuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mediakritiikkiä Ylen raiskaus-väitteistä
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja
Raiskaus ja raiskaus - entä sitten?

Obaman hallinto salli Israelin siirtokuntien tuomitsemisen

Yksi maailmanpolitiikan keskeinen kriisi nousi jälleen esille kun YK:n turvaneuvosto päätti tuomita Isralin siirtokuntapolitiikan. Yleensä YK ei ole tähän pystynyt, sillä Yhdysvallat on estänyt sen veto-oikeudellaan.

Nyt nähdyssä istunnossa Obaman hallinto päätti kuitenkin poiketa totutusta, mikä ymmärrettävästi närkästytti Israelia. Ja sai myös tulevan presidentti Trumpin ottamaan asiaan kantaa.

Obaman ulkoministeri John Kerry selitti tapausta sillä, että siirtokuntien rakentamisen lopettaminen ja palestiinalaisvaltion hyväksyminen Israelin rinnalle olisi myös Israelin etu ja ainoa tie kestävään rauhaan. Yhden valtion politiikka puolestaan tarkoittaisi Kerryn mukaan "ikuista miehitystä" palestiinalaisille. Ja siten myös ikuista arabien vihaa juutalaisvaltiota kohtaan.

Asiallisesti ottaen YK:n turvaneuvosto on tietenkin oikeassa. Israel on kansainvälis-oikeudellisesti palestiinalaisalueiden miehittäjä ja siirtokuntien rakentamisessa on kyse miehitysvallan lujittamisesta ja jopa hitaasti etenevästä etnisestä puhdistuksesta.

Asian kääntöpuolena on se, että sen enempää palestiinalaiset kuin muutkaan muslimit eivät hyväksy Israelin olemassaoloa. Siten ne ovat valmiita tuhoamaan juutalaisvaltion välittömästi tilaisuuden koittaessa.

Sitähän on jo yritettykin muutamaan otteeseen, tosin viimeksi jo vuonna 1973: sen jälkeen arabit ovat tunnustaneet tosiasiat eli Israelin korkeampaan teknologiaan ja Yhdysvaltain tukeen perustuvan sotilaallisen ylivoiman.

Israelin ja palestiinalaisten suhteeseen vaikuttaa myös tilanteen asymmetrisyys. Palestiinalaiset ja muut arabit eivät katoa mihinkään sotilaallisten tappioiden yhteydessä, sillä Israel ei demokratiana ryhdy eikä edes halutessaan voisi ryhtyä varsinaiseen kansanmurhaan, koska sellaisen yhteydessä se menettäisi kaiken kansainvälisen (lue amerikkalaisten) tuen. Sellaisessa tilanteessa juutalaisvaltion tuhoutuminen olisi vain ajan kysymys.

Sen sijaan sotilaallisen yhteenoton hävitessään Israeliin ja juutalaisiin tulisi kohdistumaan lähes varmasti massiivinen kansanmurha. Sen seurauksena koko valtio katoaisi kartalta ja "pyhä maa" liitettäisiin takaisin arabien hallintaan.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, vaikka ei sinänsä hyväksyttävää, että Israel pyrkii hiljalleen laajentamaan juutalaisasutusta myös Länsirannalle. Gazaan he tuskin haluavat koskea, koska se on käytännössä yhtä väkivaltaista kaupunkia, jossa hallitsee islamistinen Hamas. Ja, kuten jo edelle kirjoitin, palestiinalaisten kansanmurhaaminen ei ole Israelin käytettävissä oleva vaihtoehto.

Edelle kuvaamani huomioiden voidaan todeta, ettei Israel tule tosielämässä koskaan hyväksymään palestiinalaisvaltiota. Se olisi ehkä ollut mahdollista maan itsenäistyessä, mutta nykytilanteessa asia voidaan unohtaa - paitsi jos Yhdysvallat jostain syystä asettaisi palestiinalaisvaltion synnyttämisen Israelille antamansa taloudellis-sotilaallisen tuen ehdoksi. Se ei maan sisäpoliittisista syistä kuitenkaan ole mahdollista, sillä maan juutalaisella ja kristillis-konservatiivisella väestöllä on enemmän kuin riittävästi poliittista vaikutusvaltaa sen estämiseksi.

Siten Obaman hallinnon viime hetken ratkaisu YK:n turvaneuvostossa oli vain populistinen provokaatio, jolla haluttiin ehkä parantaa demokraattien ja arabien suhteita sekä lisäksi ehkä myös ärsyttää Donald Trumpin tulevaa hallintoa. Käytännön merkitystä nyt nähdyllä manööverillä ei ole, eikä "pyhän maan" konflikti ole sen seurauksena yhtään lähempänä ratkaisuaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
No nyt Suomesta löytyi rasismia!
Ramadan päättyi ja paljasti Helsingin muslimien todelliset karvat
Israelin toimet Gazassa tuomittu

Voidaanko terrorismi lopettaa?

Kuluneen viikon terrorismi on saanut journalistit pohtimaan, millä vastaavat tapaukset voitaisiin estää. Helsingin Sanomien mukaan "usein psyykkisesti sairaat tekijät imitoivat toisiaan sekä iskuun ryhtymisessä että tekotavassa. Samoin kuin kouluampumisissa, avain tekojen estämisessä on uhan havaitseminen varhain. Se vaikeutuu entisestään, kun iskijät suunnittelevat tekoaan yksin."

Samalla lehti luo olkiukon kertomalla, että terrorismiin ehkäisemiseen "ei ole ­yksinkertaista reseptiä muilla kuin niillä, jotka syyllistävät kaikkia turvapaikkaa hakevia muslimeita terrorismista ja haluavat sulkea heiltä rajat."

Tässä vaiheessa tiedämme, että Venäjän suurlähettiläs ammuttiin Turkissa islamin nimissä. Saksan tapauksesta meillä ei ole varmaa tietoa, mutta ISIS on ottanut tapauksen omakseen.

Jos katsotaan menneeseen, voidaan varsinaista terrorismia nähdä tapahtuneen ainakin islamin nimissä, kansakuntien vapauden puolesta, kristinuskon nimissä sekä poliittisen vallankumouksen puolesta. Esimerkkejä näistä voidaan löytää vastaavasti eilisestä Saksasta, Espanjan baskimaasta, Pohjois-Irlannista ja 1970-luvun Saksasta. Suomessa terrorismiin viittaavaa toimintaa ovat harrastaneet lähinnä poliittiseen vihreyteen kallellaan olevat eläinsuojelijat.

Minun nähdäkseni terrorismiuhan havaitsemiseen kannattaa satsata jossain määrin. Asian kääntöpuolena on kuitenkin ihmisten vapauden heikkeneminen. Näin erityisesti silloin, jos terrorismi pyritään ehkäisemään kokonaan valvontaa kiristämällä.

Valvonnan lisäksi tarvitaan terrorismin syiden ehkäisemistä. Se tarkoittaa uskonnollisen tai poliittisen ääriajattelun ehkäisemistä. Jälkimmäiseen on vaikea nähdä yksinkertaista ratkaisua, sillä aatteet tulevat ja menevät - ja osa ihmisistä sortuu aina ääriajatteluun.

Uskonnollisen väkivallan torjumiseen puolestaan auttaa yhteiskunnan pitäminen mahdollisimman yksiuskontoisena tai kokonaan uskonnottomana. Sen sijaan terrorismia tilataan silloin, kun uskonnolliseen kenttään annetaan syntyä useita keskenään kilpailevia vahvoja uskonnollisia ryhmittymiä.

Sekä kristinuskon että islamin eri lahkoilla näyttää olevan erityisen suuri taipumus tuottaa ääriaineksia, jotka sortuvat vihanpitoon toisin uskovia kohtaan. Se ei tarkoita, että kaikki näihin uskontoryhmiin kuuluvat olisivat valmiita terroritekoihin, vaan vaarana on niiden sisälle kasvavien lukumäärältään useimmiten varsin vähäisten, mutta enemmistön hiljaisesti hyväksymien, ääriainesten syntyminen.

Toisin kuin poliittisen terrorismin suhteen, on uskonnollinen terrorismi vältettävissä ainoastaan pitämällä kansakunnan uskontokirjo mahdollisimman kapeana. Tämän päivän Suomessa se tarkoittaa islamilaisen maahanmuuton pitämistä mahdollisimman pienenä.

Se ei kuitenkaan tarkoita Helsingin Sanomien olkiukon mukaista kaikkien maahanmuuttajien syyllistämistä, vaan ainoastaan tosiasioiden tunnustamista. Siis sitä, että uskonnollinen vastakkainasettelu näyttää johtaneen ennemmin tai myöhemmin terrorismiin taipuvaisen ääriaineksen syntyyn.

Siksi Suomen kannattaa toteuttaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Mutta samalla meidän täytyy ymmärtää, että muista syistä johtuva terrorismi ei sillä keinolla katoa mihinkään, vaan sen estämiseksi täytyy löytää muunlaiset lääkkeet. "Onneksi" juuri nyt lähes kaikki äärimmäisen tuhoisa terrorismi liittyy islamiin ja on siksi pidettävissä Suomen rajojen ulkopuolella järkevän maahanmuuttopolitiikan avulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Angela Merkelin suru muistuttaa krokotiilin kyynelistä
Espanjan terrorisminvastaiset lääkkeet
Terrorismi kuriin itsesensuurilla ja muslimiyhteisöjen tuella

Angela Merkelin suru muistuttaa krokotiilin kyynelistä

Saksan liittokansleri Angela Merkel antoi eilen illalla seuraavan lausunnon: "suremme kuolleita, ja toivomme että monia loukkaantuneita voidaan auttaa". Lausunnon syynä oli Berliinissä sattunut rekkasattumus, jossa kuoli ainakin 12 ihmistä ja monin verroin suurempi joukko loukkaantui.

Iltalehden tämänhetkisen pääuutisen mukaan "rekan kuskiksi epäilty henkilö on otettu kiinni aukion lähistöllä. Poliisi kertoi Twitterissä selvittävänsä parhaillaan, onko henkilö rekan kuljettaja. Toinen rekassa ollut epäilty kuoli tapahtumapaikalle."

Saman uutisen mukaan "rekasta kuolleena löytynyt henkilö oli Puolan kansalainen. Sen sijaan kiinniotetusta henkilöstä poliisi ei ole vielä toistaiseksi kertonut mitään."

Aiemmin eilen Iltalehti tuli maininneeksi puolalaismiehestä, että "turvallisuuslähteiden mukaan rekan ajaksi epäilty mies oli turvapaikanhakija Afganistanista tai Pakistanista. Lähteiden mukaan hän oli saapunut Saksaan helmikuussa."

Myös tämän jutun mukaan mies oli kuitenkin EU-maa Puolan kansalainen, joten herää kysymys miksi hän oli turvapaikanhakijana Saksassa. Ei kai vain Angela Merkelin johtaman hallituksen turvapaikkapolitiikan seurauksena?

Myöhemmissä lehden uutisissa mahdollisesta turvapaikanhakijataustasta ei kuitenkaan mainittu mitään. Sen sijaan CNN:lle kommentoineen silminnäkijän mukaan "tämä ei ikimaailmassa ollut vahinko".

* * *

En nyt ehdi kattavasti katsomaan mitä muut mediat kertovat tapahtumasta. Helsingin Sanomien uutista kuitenkin vilkaisin ja se ei jutussaan maininnut mitään kuolleen miehen taustasta. Itse kirjoituksesta sai kuitenkin sen käsityksen, että myös erkkomedian mukaan kyseessä lienee islamin innoittama terrori-isku.

Lehden toisessa jutussa puolestaan kerrottiin Ranskassa jo osatun varautua mahdolliseen terrori-iskuun. Sen mukaan jutun kirjoittaja oli lehden kuvaajan "kanssa viime viikon tiistaina Ranskan suurimmilla joulumarkkinoilla Strasbourgissa keräämässä materiaalia... huomasimme heti vanhaakaupunkia lähestyessämme, että nyt Nizzastakin oli otettu opiksi.

Kaikki noin neliökilometrin kokoiselle markkina-alueelle johtavat parikymmentä tietä oli suljettu tiesuluin, joiden tukkeina oli poikittain pysäköityjä pakettiautoja. Laukutkin katsottiin. Markkina-aikaan keskustassa ei saa autoilla ollenkaan."

Juttu vetää viime aikojen eurooppalaisista sattumuksista sen johtopäätöksen, että "jälleen kerran terroristit onnistuivat luomaan tähän rauhaan ruman ja jonkin aikaa kestävän särön. Vielä viikko sitten Strasbourgin joulumarkkinoilla hymyiltiin, ihailtiin upeita valoja ja juotiin kuumaa valkoviiniä jutustellen ja naureskellen. Nyt tunnelma taitaa sielläkin olla toinen – valitettavasti."

Toimittaja lienee Strasbourgin tunnelman suhteen oikeassa. Sen sijaan häneltä ei löydy minkäänlaista selitystä tapahtuneelle. Ei analyysiä siitä, mikä on tunnelman muuttumisen perimmäinen syy. Eikä luonnollisesti ehdotusta siitä, mitä ongelmalle voitaisiin tehdä.

Yhtä kaikki, tämän blogin lukijat lienevät tottuneet siihen, ettei Länsi-Euroopassa jostain käsittämättömästä syystä haluta analysoida saati tunnusta islamilaisen terrorismin luonnetta. Näin siitä huolimatta, ettei muslimiterrorismia olisi, ellei maanosaan olisi yhä kiihtyvällä tahdilla muuttanut ihmisiä Muhammedin uskonoppeja seuraavista kulttuureista.

* * *

Palatakseni Angela Merkeliin. Hän on ollut eurooppalaisen ultraliberaalin maahanmuuttopolitiikan keskeinen asianajaja. Siksi hänen surunsa, vaikka onkin varmasti aitoa, kuulostaa krokotiilin kyyneliltä. Juuri hänen poliittinen toimintansa on edesauttanut nyt Saksassa nähtyä onnettomuutta.

Ja juuri Merkelin ajaman maahanmuuttopolitiikan takia myöskään Strasbourgin joulumarkkinoiden tunnelma ei ole enää samanlainen kuin joskus ennen. Ja juuri siksi eurooppalaisten ihmisten elämä on, HS:n juttua lainatakseni, "tasapainoilua kaikkia rasittavan ylivarautumisen ja erittäin todellisten uhkien välillä".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimit puhkaisevat Saksan sodanjälkeisen trauman
Saksastakin on tullut mielenkiintoinen maa
Terrorismin uhka muuttaa maailmamme

Somalitaustainen stand-up koomikko valokeilassa

Helsingin Sanomat nosti tänään valokeilaan somalitaustaisen stand up -koomikko Fathi Ahmedin. Ammattiopistossa kokin taidot hankkinut mies on huumori-harrastuksensa lisäksi töissä traktoriravintola Zetorin keittiössä. Kyseessä ei siis ole mikään sossupossu, vaan rehellisellä  työllä leipänsä hankkiva kansalainen.

Esimerkkeinä miehen stand-up komiikan aiheista kerrottiin burkaan puetun tytön ulkonäön arvioinnista ja mamu-kokkien keittiöhommista perussuomalaisten viettäessä juhlailtaa. Jälkimmäinen oli Ahmedin mukaan "aika absurdia".

Valokeilaan nostettu koomikko on ilmeisesti äärettömän taitava. Siihen viittaa se, että HS kuvaa hänen tekemisiään kertomalla, että hän "on jo kahden vuoden ajan tappanut yleisöä nauruun alkoholista, väkivallasta, islamista ja jihadista kirjoitetuilla naurupommeilla". Toivottavasti ilmaisu oli vertauskuvallinen eikä oikeita ruumiita ole syntynyt.

Vuosi sitten koomikkoa itseään ei kuulemma naurattanut. Syynä oli se, että hänen itkiessään pikkuveljen hautajaisissa oli vanhempi mies alkanut paheksua hänen kyyneleitään. Ahmed otti ja erosi hetkeksi islamista vain palatakseen pian takaisin.

Tämän kirjoituksen laukaisi se, että Helsingin Sanomien toimittaja kertoi Ahmedin vitsailevan islamista ja jihadista. Burka-juttua lukuun ottamatta niihin liittyvästä huumorista ei kuitenkaan annettu esimerkkejä.

Sen sijaan Ahmed kertoili toimittajan pyynnöstä islamin hyvistä puolista. Niitä ovat perhekeskeisyys, joka antaa vakautta ja ´pitää järkyttävän hyvää huolta myös oudoissa tilanteissa´, päihteettömyys ja se, ettei väkivaltapelejä tai merkkivaatteita osteta pelkän ostamisen takia.

Islamin huonoista puolista toimittaja ei kysellyt, eikä Ahmed nostanut niitä esille oma-aloitteisestikaan. Tai jos nosti, ei niitä kirjoitettu artikkeliin.

Auki jäi myös se väänteleekö Ahmed huumoria Muhammedin alaikäisestä Aisha-vaimosta tai islamin nimissä ihmisten päitä leikkaavista islamisteista? Tai ruotsalaisesta imaamista, joka neuvoi naisia vaikenemaan miehensä väkivallasta.

Vai naurattaako hän kuulijoita sillä kuinka islamilainen kulttuuri ei ole keskiajan jälkeen juurikaan tuottanut maailmanluokan tieteellisiä keksintöjä eikä siis myöskään tieteen nobeleita. Tai siitä, kuinka Iso-Britanniassa melkein miljoona muslimia hyväksyy terrorismin.

Olisi myös mukava tietää repiikö hän huumoria naisten elektronisesta valvonnasta Saudi-Arabiassa tai sharia-lain erinäisistä piirteistä. Tai vaikkapa pakistanilaisten miesten oikeudesta kurittaa vaimoansa pienellä kepillä.

Entä shiiojen ja sunnien välinen vihanpito? Saako kelpo koomikko kehiteltyä siitä hersyvää huumoria? Tai muslimien suvaitsemattomuudesta uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan muslimimaissa?

Vai olisiko sittenkin niin, että somalitaustainen stand-up viihdyttäjä ei sittenkään uskalla tuoda esille islamin saati jihadismin nurjia puolia, vaan pysyttelee vaarattomissa ja siten myös merkityksettömissä aiheissa? Tai eikö Helsingin Sanomat vain rohkene kertoa niistä?

Jos kumpi tahansa vaihtoehto on totta, pitäisi meillä Suomessa nostaa esille islamin tosiasiallinen vaikutus sananvapauteen ja siinä yhteydessä linjata maamme nopeimmin kasvavan uskonnon asema maamme maailmankatsomuksellisessa kentässä. Onhan joka tapauksessa selvää, että Suomen perustuslaki sisältää määräyksen sekä sanan- että uskonnonvapaudesta. Sekä ihmisten välisestä tasa-arvosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Jumala osoitti jälleen suuruutensa arabian kielellä

Vuoden vitsi?

Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia

Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa

Aamun lehti murehti sitä, ettei demokratia kiinnosta kaikkia suomalaisia. Jutun taustalla on demarivetoisen Sorsa-säätiön raportti, jonka mukaan "perinteisiä poliittisia vaikutuskanavia käyttävät eniten politiikasta kiinnostuneet, korkeasti koulutetut ja hyvä­tuloiset ihmiset. Nuoret, ammattikoulutetut, työttömät ja työväestö ­eivät osallistu politiikkaan vaikuttamiseen."

Ei ole syytä epäillä edelle kopioimaani raportin johtopäätöstä. Sen sijaan kirjoituksessa on muutamia muita kohtia, jotka vaativat kommenttia.

Jutun mukaan "teoreettisessa ihannetilanteessa eduskunta olisi kansa pienoiskoossa."

En tiedä mistä teoriasta toimittaja puhuu, mutta ei ainakaan edustuksellisen demokratian periaatteista. Siinähän ihmiset valitsevat "teoreettisessa ihannetilanteessa" päättäjiksi sellaisia ehdokkaita, joiden uskovat hoitamaan yhteiset asiamme ja omat etunsa mahdollisimman hyvin.

Se ei useinkaan tarkoita äänestäjän itsensä kaltaista henkilöä vaan asiansa osaavaa ja poliittisen agendansa tämän kanssa jakavaa ehdokasta, jonka uskotaan pystyvän ajamaan halutut asian läpi myös eduskunnassa. Tai jopa nousemaan hallitukseen hoitamaan halutut asiat äänestäjän haluamalla tavalla.

Jutussa kerrotaan myös, että "edustuksellinen demokratia ei saakaan valtuutusta kaikilta, koska merkittävä osa väestöstä ei äänestä eikä ole kiinnostunut politiikasta."

Alhainen äänestysaktiivisuus on kieltämättä iso ongelma. Toisaalta on selvää, ettei maailman menosta tietämättömien ihmisten äänestäminenkään olisi demokratian kannalta ongelmatonta. Tämä näkyy erinomaisesti vaikkapa Etelä-Afrikan kehityksessä mustien vapautumisen jälkeen.

Maan ensimmäinen musta johtaja oli lähes kaikkien maailman ihmisten arvostama valtiomies Nelson Mandela, jonka henkilökohtainen panos lienee ollut tärkein syy sille, ettei eteläisin Afrikka vajonnut sekasortoon heti vallanvaihdon jälkeen.

Mandelaa seurasi mustien vapaustaistelun toinen veteraani Thabo Mbeki. Hänestä muistanemme parhaiten HI-viruksen merkityksen kieltämisestä AIDS:in aiheuttajana ja siten taudin leviämisen edistämisestä johtamassaan maassa.

Mbekiä seurasi korruptoitunut ja afrikkalaista miehekkyyttään korostanut niin ikään vapaustaistelijana kannuksensa hankkinut Jacob Zuma. Hänet tunnemme monien korruptio- ja rikosväitteiden lisäksi mm. kahdeksantoista yhdeksän eri naisen kanssa tehdyn lapsen isänä. Sekä siitä, ettei hän käyttänyt HIV-positiivisten naisen kanssa rakastellessaan (raiskatessaan?) kondomia, vaan "suojautui" käymällä naimisen jälkeen suihkussa.

Nelson Mandelasta Jacob Zumaan on äärettömän pitkä matka, Ensimmäisen rinnastuessa Mahatma Gandhin tapaisiin suuriin valtiomiehiin löytyvät jälkimmäisen vertailukohteet jostain ihan muualta kuin poliittisista suurmiehistä. Tämän kirjoituksen kannalta oleellista on se, että Zuma on noussut valtaan ja saanut pitää asemansa erityisesti maansa heikosti koulutettujen mustien äänillä.

Tässä vaiheessa näyttää siis siltä, että Etelä-Afrikan heikosti koulutettu musta väestö on nostanut valtaan aina edellistä presidenttiä huonomman johtajan. Tämän kehityksen jatkuessa monikulttuurisen maan vajoaminen sekasortoon on siten vain ajan kysymys.

Maan seuraavaa presidenttiä ei ole vielä valittu, mutta yksi varteenotettavimmista ehdokkaista on Julius Malema, joka Wikipedian mukaan "ymmärtää Etelä-Afrikan köyhiä ja on ilmoittanut taistelevansa "imperialisteja" vastaan ja vaatinut ´vasta-vallankumouksellisten voimien´ eliminointia". Siis todellinen vihapuhuja, jonka sanoma voi vedota vain primitiivisten vaistojensa varassa toimiviin heikosti koulutettuihin ja syrjäytyneisiin väestöryhmiin.

* * *

Palattakoon afrikkalaisen syrjähypyn jälkeen takaisin HS:n juttuun. Se nimittäin jatkaa kertomalla, että "sama väestönosa", joka ei äänestä, "ei seuraa uutisia perinteisestä uutismediasta vaan hankkii ja levittää internetissä omia käsityksiään tai ennakkoluulojaan tukevia kirjoituksia". Artikkelissa ei tarkenneta minkä kirjoitusten hankkimista ja levittämistä siinä tarkoitetaan, mutta on selvä, etteivät internetiin politiikasta kirjoittavat tai kirjoituksia levittävät henkilöt jätä äänestämättä.

Yhtä selvää on, että kaikki internetissä aktiivisesti vierailevat ihmiset lukevat "omia käsityksiään tai ennakkoluulojaan tukevia kirjoituksia" riippumatta poliittisesta näkökulmasta. Ilmiötä on viime aikoina tavattu nimittää kuplissa elämiseksi ja sen tunnetuin edustaja lienee Helsingin punavihreä hyvin koulutettu väestönosa.

Jutun lopussa murehditaan sitä, että äänestysaktiivisuus on laskenut eduskuntavaaleissa lukuun ottamatta kaksia viimeisiä vaaleja, joissa korkeampi osallistumisaktiivisuus oli "suurelta osin perussuomalaisten ansiota".

Väite on tietyllä tavalla totta. Mutta samanaikaisesti se vähättelee sitä, että jo 1990-luvulta alkaen yhteiskunnassamme oli ollut käynnissä monia sellaisia kehityskulkuja, joihin äänestäjät olivat olleet tyytymättömiä.

Minä uskon, että ihmiset menivät vuoden 2011 jytky-vaaleissa äänestämään aiempaa aktiivisemmin juuri näiden kehityskulkujen takia. Ja äänestivät Perussuomalaisia siksi, että se ainoana puolueena tarjosi ratkaisuja kaikkien tuntemiin ongelmiin.

Edelleen jutussa kerrotaan, että "näyttää siltä, että seuraavissa vaaleissa olisi perussuomalaisten vuoro kärsiä vaalitappio. Perussuomalaisten kannattajat ovat pettyneet siihen, että Soinikin on hallituksessa tehnyt kompromisseja."

Jälkimmäinen väite pitänee tällä hetkellä paikkansa - tyytymättömyyttä on ollut sekä puolueen maahanmuuttokriittisten että työväkeen kuuluvien äänestäjien parissa. Maahanmuuton osalta vuoden 2015 turvapaikanhakijaryntäyksen pysäyttäminen kesti monen mielestä aivan liian kauan. Useat työväkeen kuuluvat taas eivät tahdo hyväksyä hallituksen keinoja Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi.

Väite Perussuomalaisten vaalitappiosta seuraavissa eduskuntavaaleissa on kuitenkin ennenaikainen. Näin siksi, että Perussuomalaiset-puolueen kannatus seuraavissa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa riippuu täysin hallituksen politiikan onnistumisesta.

Jos humanitaarinen maahanmuutto pysyy aisoissa, taloustilanne paranee ja EU:n toimintaan liittyvät ongelmat vähenevät ei ole syytä epäillä, etteikö Perussuomalaiset jatkaisi yhtenä maan suurimmista puolueista myös 2020-luvulle. Jos ongelmat sen sijaan jatkuvat edelleen, putoaa puolue jälleen muutaman prosentin kannatukseen.

Siten jutun viimeinen väite, jonka mukaan "seuraavien vaalien tulosta voi olla vaikea ennustaa" ei pidä paikkaansa. Kuten demokratiassa kuuluisi olla kaikkien puolueiden osalta, on Perussuomalaisten vaalimenestys sidottu heidän harjoittamansa politiikan tuloksellisuuteen. Ja siksi sen vaalituloksen ennakoinnin ei pitäisi olla kovin paljon vaikeampaa kuin muidenkaan puolueiden, joista monien äänestäminen perustuu pikemminkin tunteisiin kuin poliittisiin tosiasioihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n otsikointi vaikuttaa jälleen tarkoitushakuiselta
Puolueiden välillä on eroja: yksiä äänestetään tunteen ja toisia asioiden perusteella
Mitä meidän pitäisi oppia eurovaaleista?

HS otsikoi Stalinin jalanjälkiä?

Viime päivinä Juha Sipilän (kepu) ja Yleisradion toimittajien välinen nokittelu on nostanut esille suomalaisen journalismin puolueettomuuden. Pääministerihän totesi yhdessä keskustelun vaiheessa, että "emme tarvitse oppositiota ollenkaan, niin puolueellista Ylen viestintä on ollut tämän vaalikauden aikana".

Tästä asiasta olen valitettavasti taipuvainen olemaan pääministerin kanssa samaa mieltä. Sen sijaan minun nähdäkseni Sipilän ja Yleisradion toimittajien välisessä nokkapokassa ei ole voittajaa.

Molemmat ovat häpäisseet itsensä: Yleisradion toimittaja heti alkuun antamatta Sipilälle käytännössä minkäänlaista mahdollisuutta kommentointiin. Sipilä puolestaan sen jälkeen ryhtyessään lapselliseen viestinvaihtoon. Ja itsensä on häpäissyt myös lähes koko suomalainen lehdistö ryhtyessään vatvomaan asiaa monen päivän ajaksi.

Itse pääasia, eli Sipilän sukulaisten kytkös Talvivaaran kaivostoimintaan oli sinänsä uutisoinnin arvoinen. Suomalaisen äänestäjäkunnan on hyvä olla tietoinen kaikista niistä seikoista, jotka ovat mahdollisesti vaikuttaneet veronmaksajien varojen upottamiseen Kainuun korpeen. Ja juuri samasta syystä olisi ollut hyvä kuulla Sipilän kommentit suhteestaan sukulaisiinsa.

* * *

Sipilä-Yle-konflikti oli ajatuksissani tänä aamuna lukiessani Helsingin Sanomia. Erityisesti kiinnitin huomiota uutisten otsikoinnin ja sisällön mahdolliseen poliittisesti motivoituneeseen ristiriitaan.

Päivän mielenkiintoisin uutinen liittyi EU-maiden kansalaisten suhtautumiseen naisten raiskaamiseen. HS julkaisi uutisen otsikolla "mitäs lähdit vieraan miehen matkaan – EU:ssa joka neljäs hyväksyy raiskauksen tietyissä olosuhteissa".

Uutisen olisi yhtä hyvin voinut otsikoida "kolme neljästä EU-kansalaisesta ei hyväksy mitään selitystä raiskauksille." Tai "suomalaiset ymmärtävät raiskauksen selittelyjä vielä harvemmin kuin muut EU-kansalaiset."

Jostain syystä HS päätyi kuitenkin negatiiviseen otsikointiin perustamalla sen erityisesti itäeurooppalaisten ja luxemburgilaisten kieroutuneeseen raiskaussuhteeseen. Ei se tietenkään väärin ole, sillä nuo näkemykset ovat kestämättömiä, mutta negatiivisen puolen esille nostamisen sijasta uutisen olisi siis voinut otsikoidan myös positiivisemmin tai jopa Suomen erinomaisuutta korostaen.

Itse asiassa ei tietenkään ole mitään epäselvää. Raiskaukselle ei ole olemassa hyväksyttäviä perusteita. Ja on hienoa, että 89 prosenttia suomalaisista on asiasta kanssani samaa mieltä ja vain 11 prosenttia osoittaa ymmärtämättömyyttä. Valitettavasti tällainen oman kulttuurin erinomaisuuden huomioiminen ei tunnu sopivan poliittisesti vasemmalla olevien toimittajien pirtaan.

* * *

Toinen uutinen kertoi opiskelija-asunnon natsilipusta. Otsikossa luki: "natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ´Ei nauti lain suojaa´, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu". Uutinen koski sitä, että yhdenvertaisuusvaltuutettu pyysi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa kieltämään natsilipun pitämisen esillä ikkunassa. Lisäksi siinä mainittiin, että poliisi aikoo tutustua yhdenvertaisuusvaltuutetun kannanottoon.

Tässäkin uutisessa näemme punavihreän aatteen kajastuksen: miksei juttua otsikoitu asiallisesti vain yhden sanan muuttaen "natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ´Ei nauti lain suojaa´, väittää yhdenvertaisuus­valtuutettu". Tai niin ikään neutraalisti, mutta yhdenvertaisuusvaltuutetun poliittista värittyneisyyttä kyseenalaistaen "yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa natsiliput pois näkyviltä - mutta ei vastusta Stalinin diktatuurin näkyvien tunnusten esilläpitoa."

Edeltä jo ilmenikin oma suhtautumiseni asiaan. En kaipaa natsilippuja sen enempää kuin punalippujakaan, molempien kieltäminen voidaan perustella samanlaisilla syillä jos niin halutaan. Samalla olisi ymmärrettävä, että jos yhdet näistä ovat sallittuja on toistenkin oltava. Sitä vaatii jo ihmisten tasa-arvoinen oikeus mielipiteensä ilmaisemiseen. Myös enemmistön mielestä ikävän sellaisen.

* * *

Kolmas uutinen kertoi Malmön tilanteesta. Uutinen oli otsikoitu sinänsä neutraalisti: "Malmöstä loppuivat murhatutkijat – tänä vuonna jo 10 väkivaltaista kuolemaa selvittämättä".

Tämän blogin lukijakunta lienee perillä kaupungin maahanmuuttajaväestön aiheuttamasta massiivisesta ongelmasta. Siitä ei minun yllätyksekseni vaiettu itse jutussa, joskin maininta tuli vasta aivan lopussa. Otsikossa ei kuitenkaan ollut vihjettäkään ongelman syvästä ytimestä.

Kysymys kuuluu siis, että miksei otsikossa kerrottu asian varsinaista pihviä. Sen olisi voinut tehdä esimerkiksi kirjoittamalla "Malmön poliisin resurssit riittämättömiä maahanmuuttajajengien edessä". Vastaus kysymykseen löytynee hakematta HS:n journalistisen linjauksen punavihreästä kuplasta.

Itse asiasta minulle ei ole muuta sanottavaa kuin että sitä saa mitä tilaa. Ja että Suomen on syytä ottaa Malmön tilanne varoittavana esimerkkinä epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta.

* * *

Neljäs huomiotani kiinnittänyt otsikko liittyi Suomen itsenäisyyspäivään. Siitä HS uutisoi, että "riskienhallintayhtiöt antoivat matkustusvaroituksen Helsinkiin itsenäisyyspäivän ´kahakoiden´ takia – ´karta uusnatseja´".

Itse jutussa kerrottiin, että riskienhallintayhtiöt ovat varoittaneet sekä uusnatsien että antifasistisen Varisverkoston, anarkistien A-ryhmän ja Helsingin Vasemmistonuorten järjestämä Helsinki ilman natseja -mielenosoituksesta. Kysymys tietenkin kuuluu, että miksi otsikossa mainitaan yksi vaan ei toista.

Neutraali otsikko olisi ollut "riskienhallintayhtiöt antoivat matkustusvaroituksen Helsinkiin itsenäisyyspäivän ´kahakoiden´ takia". Siis sama otsikko ilman uusnatsien esille nostamista. Syyt lisäkaneetille lienevät edellä mainitsemani.

Itse asiasta olen riskinhallintayhtiöiden kanssa samaa mieltä. Jos itsenäisyyspäivänä aikoo liikuskella Helsingissä, on syytä välttää erilaisia rettelöimään herkkiä poliittisten äärijärjestöjen yhteen keräämiä joukkioita. Niiden vaarallisuudesta on olemassa esimerkkejä suuntaan jos toiseenkin.

* * *

Toisin kuin verovaroilla toimiva Yleisradio, on Helsingin Sanomat vapaa valitsemaan oman poliittisen linjansa. Juuri tällä hetkellä se näyttäisi huomiotani kiinnittäneiden ja edellä lyhyesti käsittelemieni otsikoiden perusteella olevan syvällä Stalinin ajan perinnössä - toki varmasti toimittajien saati lehden omistajien sitä itse ymmärtämättä.

Aamun lehti kuitenkin osoitti, että ihmiset elävät informaatioympäristössä, jossa otsikoinnin avulla luodaan lehdistön haluamia mielikuvia. Tämä on syytä jokaisen suomalaisen ymmärtää ja virittää aivonsa otsikoita lukiessaan lähdekriittiselle aaltopituudelle.

* * *

Lopuksi yksi maahanmuuttouutinen, joka näin käsitellen piiloutuu isolta osalta lukijoistani. Päivän lehdessä nimittäin kerrottiin KHO:n päättäneen, että Suomessa vähintään 2200 euron kuukausipalkkaa montaa silpputöitä tekemällä usean vuoden ajan hankkinut ghanalaismies on saanut oikeuden tuoda perheensä Suomeen.

Olen useasti moitiskellut Suomen oikeuslaitosta, mutta tällä kertaa olen sen kanssa samaa mieltä. Perheenyhdistämisen tulorajat on asetettu siksi, ettei perheen kokoaminen Suomeen veronmaksajan piikkiin ole hyväksyttävää. Asian kääntöpuolena on tietenkin se, että mikäli joku on osoittanut pystyvänsä hankkimaan laillisin keinoin riittävän tulotason elättääkseen perheensä, on hänelle myös suotava siihen mahdollisuus.

Kyse ei siis ole siitä, että kaipaisin Suomeen isoa ghanalaisväestöä, vaan laillisuusyhteiskunnan toimintaperiaatteista. Sääntöjen tulee olla selkeät ja myös suomalaista yhteiskuntaa sitovat. Ja juuri tästä syystä otan ghanalaisen perheen yhdistämisen tyytyväisenä vastaan - toki toivoen, että perheenyhdistäjän työmotivaatio pysyy korkeana myös jatkossa.

Samalla toivon, että ghanalaismiehen tapaus otetaan kannustavana esimerkkinä myös niissä maahanmuuttajayhteisöissä, joissa työnteko ei tunnu maistuvan. Ja ellei maistu jatkossakaan, että oma yhteiskuntamme ymmärtäisi suosia näiden ihmisten perheenyhdistämistä heidän lähtömaissaan.

Ai niin. Tämän jutun otsikko oli asiallinen: "KHO: Ulkomaalainen voi elättää perheensä myös silpputöillä". Siitä pisteet jutun kirjoittaneelle toimittajalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat vasemmiston puolesta
Helsingin Sanomat valotti varovasti Ruotsin arkea
Helsingin Sanomat myrkytti tänään yhteiskunnallista keskustelua - reagoiko päätoimittaja kannanottonsa mukaisesti?