Ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan

Helsingin Sanomat teki jutun siitä, kuinka popmaailman tähdet joutuvat selittelemään kovasti, mikäli ovat päättäneet käydä esiintymässä Israelissa, mutta klassista musiikkia esitteleviltä ei kysellä mitään. Kyse on siis jonkinlaisesta kaksoisstandardista.

Jutun loppuun toimittaja on kirjoittanut kommentin, jonka mukaan "tänä keväänä suunnilleen jokaiselta euroviisuesiintyjältä ja yleisradioyhtiöltä ympäri Eurooppaa kysytään suhteesta Israelin ylläpitämään miehitykseen ja boikottiliikkeeseen... Huolellisesti muotoiltuja kantojakin on kuultu puolin ja toisin... Vastaavat ja toivottavasti asiallisina pysyvät kysymykset tulevat todennäköisesti koskemaan yhä useammin myös klassisen musiikin maailmaa – ja Israelin filharmonikkojen kutsuun myönteisesti vastaavia tähtisolisteja ja kapellimestareita."

Minä luin tuon kommentin siten, että toimittaja haluaisi esiintymisillään toimeentuloa hakevia ihmisiä ahdisteltavan palkanmaksajan politiikan takia. Siis silloin kun tuo politiikka ei vastaa toimittajan tai muidenkaan punavihreää aatetta tunnustavien ihmisten näkemyksiä.

Tuntien suomalaisen toimittajakunnan näkemykset, ei tässä ole mitään hämmästyttävää. Sen sijaan minua ärsyttää jonkin verran se, että joidenkin populaarikulttuurin piirissä toimivien ihmisten ja toimittajien punavihreä ego on niin valtava, että he kuvittelevat omaavansa jotain sellaista moraalista ylemmyyttä, joka oikeuttaisi vaikeuttamaan poliittisista asioista toisinajattelevien toimeentulon hankintaa. Tai jopa sellaisten, jotka eivät ole itse poliittisesta kiistakysymyksestä mitään mieltä, eivätkä siksi halua ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen.

Jotenkin ikävästi näyttää siltä, ettei vihervasemmisto ole oppinut mitään viime vuosisadan aatetoveriensa eli kommunististen terrorivaltioiden historiasta. Yksi sen tunnuslauseistahan oli, että ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan; ja sillä oikeutettiin jopa äärimmäisiä tekoja. Ja kyllähän samaa näkemyksellisyyttä taitaa löytyä myös nykyisistä islamistijärjestöistä.

Lopuksi vielä selvennykseksi. Minusta olisi hienoa, mikäli palestiinalaiset (sekä muut arabit) ja juutalaiset onnistuisivat tekemään ns. Pyhälle maalle pysyvän rauhan, jossa tunnustettaisiin realiteetit, ymmärrettäisiin molemmin puolin toisen näkemykset ja soviteltaisiin ne yhteen, ryhdyttäisiin taloudelliseen molempia hyödyttävään yhteistyöhön sekä taattaisiin molemmille osapuolille oikeus rauhalliseen tulevaisuuteen.

Valitettavasti en usko omaavani sellaista viisautta, että osaisin kertoa minkälainen tuon ratkaisun tulisi yksityiskohtaisesti olla. Enkä siksi myöskään ota kantaa kummankaan puolesta muuten kuin tuomitsemalla molempien epäoikeudenmukaiset teot toista kohtaan. Yksi asia on kuitenkin varma: vastakkainasettelun lisäämisestä ei tässä prosessissa ole mitään hyötyä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazalaiset ja Karjalan menetys
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?