Lapsiavioliitot ja islam

Suomalaisessa yhteiskunnassa on selvää, että ihmiset asettuvat pysyvään parisuhteeseen vasta aikuisena. Ja jo pelkälle seksisuhteellekin on olemassa alaikäraja. 

Näin ei ole kuitenkaan kaikkialle, vaan monissa maissa tyttöjä naitetaan miehille jo lapsina. Pelastakaa lapset -järjestön mukaan "noin 32 miljoonaa 10–17-vuotiasta tyttöä elää niissä kymmenessä maassa, joissa lapsiavioliittojen tilanne on pahin. Siis Keski-Afrikan tasavallassa, Tshadissa, Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Eritreassa Jemenissä ja Afganistanissa.

Koska suomalaisilla - ja itsellänikin - lienee sellainen käsitys, että lapsiavioliitot on lähinnä islamilainen perinne, jonka profeetta Muhammedin esimerkki pyhittää, katsoin mitä näiden maiden uskonnollisesta tilanteesta kerrotaan Wikipediassa. 

Keski-Afrikan väestöstä 35 % tunnustaa paikallisia uskontoja, 25 % on protestanttisia kristittyjä, 25 % katolisia kristittyjä ja 15 % islamia. 

Tshadin pohjois- ja itäosan väestö on pääasiassa muslimeja ja etelässä kristittyjä tai perinteisiä animisteja. Kristittyjen määräksi on eri lähteissä arvioitu 5–35 prosenttia.

Etelä-Sudanin väestöstä väestöstä 37,2% on roomalaiskatolisia kristittyjä ja 36,5% episkopaalisiin kirkkoihin tai muihin kristillisiin ryhmiin kuuluvia. 19,7% väestöstä on animisteja tai perinteisiä uskontoja harjoittavia ja 6,25 % muslimeja.

Somaliassa asuvat ovat lähes yksinomaan sunni-muslimeja.

Eritrean väestöstä on kristittyjä noin 50 %, muslimeja 48 % ja heimouskontojen harjoittajia kaksi prosenttia. 

Jemenin väestö koostuu lähes kokonaan muslimeista.

Afganistanin väestöstä 99,7 % on muslimeita.

Näyttää siis siltä, että pahimmat lapsiavioliittohelvetit eivät ole pelkästään islamilaisia yhteiskuntia, vaikka toki muslimeilla on ilmiselvästi suhteellinen yliedustus tämän vastenmielisen perinteen harjoittajana. 

Arvoisan lukijani on tässä mielessä hyvä huomata, ettei Wikipediatieto kerro minkä uskontojen harjoittajat syyllistyvät lasten naimiseen sellaisissa valtioissa, joissa väestö ei ole puhtaasti islamilaista. Ja että listalla mukana olevista maista etenkin Etelä-Sudanissa muslimien osuus on varsin pieni.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiitokset Turun hovioikeudelle
Sairas sulttaani
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?

Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa

Helsingin sanomat kertoi pääkirjoituksessaan, että maapallon väkiluku ei kasva korkean syntyvyyden vaan alhaisen kuolleisuuden vuoksi. Näin siksi, että syntyvyys laskee kaikkialla maailmassa lukuun ottamatta Saharan eteläpuolista Afrikkaa.

Tämä HS:n näkemys herätti mielessäni pari ajatusta. 

Ensinnäkin koin tarpeen tehdä jonkinlaista faktantarkistusta. Sopiva lähde löytyi helposti hakukoneen avulla, joten tarkasteltakoon sieltä löytynyttä karttakuvaa.

Kuvasta näemme, että naisten lapsimäärä on edelleen suuri paitsi Afrikassa, niin myös Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä joissain muissa valtioissa. Mutta toki sen kehitys on viimeisinä vuosikymmeninä ollut laskeva lähes kaikissa maailman maissa. 

Mielenkiintoista kyllä, mainitulla sivulla olevan kuvaajan mukaan myös Saharan eteläpuolisen Afrikan naisten hedelmällisyysluku on laskenut - toisin kuin HS:n pääkirjoitus antoi ymmärtää - varsin lineaarisesti noin 0,06 lapsen vuosivauhdilla. Näin laskien tämän alueen naisten lapsiluku saavuttaisi kahden lapsen tason niinkin pian kuin 45 vuoden kuluttua. Eli joskus 2060-luvulla.

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli oletamme afrikkalaisten eliniän kasvavan samalla aikavälillä nykyisten oletusten mukaisesti, on mustan mantereen väkimäärä siinä vaiheessa edelleen paljon ripeämmässä kasvussa kuin pelkästään hedelmällisyysluvut antaisivat ymmärtää. Näin siis siinä tapauksessa, ettei Afrikan nopea väestönkasvu missään vaiheessa johda sotien, tautien, ruuan loppumisen tai muiden syiden takia kuolleisuuden nopeaan kasvuun tai suoranaiseen romahdukseen. 

Samaan aikaan eurooppalaisten maiden alhainen lapsiluku tulee johtamaan kantaväestön määrän pysyvään alenemiseen, jota ainakin nykyiset poliitikot pyrkivät mielellään kompensoimaan maahanmuutolla. Jos sama linja jatkuu, korvautuu myös EU:n väestö ainakin osittain muualta tulleilla ihmisillä.

Oleellinen kysymys tässä kehityksessä on se, mitä tapahtuu eurooppalaiselle elämäntavalle ja kulttuurille. Ja mitä tapahtuu tänne muuttavan väestön kyvylle ylläpitää EU:n alueen hyvinvointia. 

Tosiasiahan on - vaikka se kuinka haluttaisiin kieltää - ettei Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ole pystytty luomaan EU:n alueeseen edes jollain tavalla vertailukelpoista hyvinvointia kuin valkoisten pitkään hallitsemassa Etelä-Afrikassa. Siellä taloudellista romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut vallansiirron jälkeen, joten ainakin toistaiseksi myös EU:n tulevan väestönvaihdon suhteen voidaan olla taloudellisessa mielessä optimisteja.

Toisaalta Etelä-Afrikka on maailman rikostilastoissa kolmannella sijalla Venezuelan ja Papua New Guinean jälkeen, mikä ei lupaa hyvää. Etenkin kun tässä tilastossa on kärkipäässä paljon afrikkalaismaita, vaikka siitä puuttuu kokonaan iso osa sellaisista maanosan maista - kuten Kongo, Keski-Afrikka ja Etelä-Sudan - joiden voisi kuvitella sijoittuvan tällä listalla erittäin korkealle. 

Nähtäväksi siis jää, minkälaisen Euroopan ja muun maailman me jätämme lapsillemme elettäväksi. Pahoin pelkään, ettei se juurikaan muistuta sellaista paratiisia, josta kehitysoptimismin kulta-aikana minun lapsuudessani uneksittiin. 

Aiempia ajatuksia samsta aihepiiristä:
Kulttuuri istuu syvässä - ja se määrittää myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden

Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan

Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan

Eilinen lehti kertoi Keski-Afrikan tasavallan surkeudesta: maa on kansakuntien inhimillistä kehitystä mittaavan indeksin perusteella maapallon kurjin paikka elää. Se ei varsinaisesti ole uutinen eikä edes mielenkiintoista.

Sen sijaan jutun tekivät mielenkiintoiseksi Helsingin Sanomien toimittajan esittelemät syyt Keski-Afrikan tasavallan kurjuuden takana sekä hänen kuvauksensa siellä vallitsevista elämän edellytyksistä. Pari kommenttia niistä.

Koko kurjuuden taustaksi löytyi "afrikkalaisittain turhan tavallinen tarina eli epäonnistunut demokratiaprosessi siirtomaaisännästä itsenäistymisen jälkeen". Tämä oli mielenkiintoista, sillä yleensä Afrikan kurjuuden syyksi kerrotaan yksioikoisesti länsimaiden imperialismi. Nyt vastuuta oli kuitenkin vieritetty myös keskiafrikkalaisille itselleen.

Totta puhuen Keski-Afrikka itsenäistyi jo vuonna 1960, joten aikaa länsimaisesta imperialismista toipumiselle on ollut seitsemän vuotta yli puoli vuosisataa. Samassa ajassa vuonna 1917 itsenäistynyt maatalousvaltainen Suomi kävi sisällissodan ja kolme tavallista sotaa aikansa suurvaltoja vastaan, mutta kasvoi niistä huolimatta vaikean rakennemuutoksen kautta lähinnä paperi- ja metalliteollisuuden varassa teollisuusmaaksi, jossa pikkulasten kuolleisuus oli yksi maailman alhaisimmista, kaikki lapset koulutettiin, demokratia oli itsestäänselvyys ja hyvinvointivaltion rakentaminen oli hyvässä vauhdissa.

Nykyisistä Keski-Afrikan ongelmista mainittiin eilisessä lehdessä, että maassa toimii noin 20 aseellista ryhmää, jotka ovat järjestäytymättömiä ja siksi arvaamattomia. Valtio on niiden takia menettänyt kykynsä suojella kansalaisiaan eli romahtanut.

Tähän tilaan johtava kehitys alkoi lehden mukaan vuonna 2013, kun maassa pienenä vähemmistönä olevat muslimit kaappasivat vallan vain tullakseen syrjäytetyksi pian sen jälkeen. Tapahtumien seurauksena maassa jouduttiin koston ja vastakoston kierteeseen, jossa edes lapsille ei eilisen lehden mukaan ole muuta vaihtoehtoa kuin liittyä jonkin aseelliseen joukkioon jatkamaan kierrettä.

On tietenkin ikävää, että Keski-Afrikassa on etnis-uskonnollisen kiihkon takia kurjempaa elää kuin missään muualla - edes ruokaa ei uskalleta viljellä omatoimisesti. Onneksi länsimaat tarjoavat afrikkalaisille apua, joten kukaan ei joudu kuolemaan nälkään.

Tuo länsimainen apu näyttäisikin olevan erityisen tehokasta. Viime vuoden tilastojen perusteella nyt viisi ja puolimiljoonaisen Keski-Afrikan väestö lisääntyy nimittäin peräti 2,12 prosentin vuosivauhtia. Se tarkoittaa, että vuonna 2017 maan väestö ylittää kuuden miljoonan hädänalaisen määrän vuonna 2022 ja seitsemäs miljoonas keskiafrikkalainen syntyy vuonna 2029.

Itse epäilenkin, ettei eilinen lehti kertonut Keski-Afrikan kurjuuden tärkeintä syytä. Se on ilmiselvästi holtiton väestönkasvu, jota länsimainen ruoka-apu pahentaa ja joka vääjäämättä johtaa jatkuvaan taisteluun resursseista ja siten sekasortoon; etenkin jos yhteiskunta sattuu olemaan monikulttuurinen kuten Keski-Afrikan tasavalta on. Etnisiä ryhmiä on lähes 80 ja vaikka kristinuskoisia on noin puolet väestöstä, on maassa myös paikallisia uskontoja tunnustavia (35%) ja islaminuskoisia (15%) ihmisiä.

Onneksi Afrikassa on mukavampiakin paikkoja. Esimerkiksi Etelä-Afrikan tasavallassa elämä on kohtuullisen rauhallista eikä väestöryhmien välillä esiinny laajamittaisia konflikteja. Ei sekään mikään lintukoto ole, mutta kelpaisi kyllä esimerkiksi Keski-Afrikalle. Vai olisiko niin ikään monietnisessä ja monikulttuurisessa Etelä-Afrikassa jokin perustavaa laatua oleva piirre, joka tekee siitä fundamentaalisesti erilaisen kuin Keski-Afrikka?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katastrofi tarjoaa perversseille sairaan taivaan ja uhreille helvetin
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Mielenosoitukset mediassa

Katastrofi tarjoaa perversseille sairaan taivaan ja uhreille helvetin

Länsimaat lähettävät usein virallisia tai vapaaehtoisia avustusjoukkoja maailman kriisipesäkkeisiin. Esimerkiksi äskeinen Nepalin maanjäristys on järkyttänyt syvästi turvalliseen länteen tottuneita ihmisiä. Niinpä lännestä on virrannut apuaan tarjoavia niin paljon, että Nepalin hallitus on pyytänyt ettei heitä tulisi enää lisää.

Toinen päivän pikku-uutinen kertoo siitä, kuinka ranskalaiset lähettivät sotilaitaan turvaamaan keskiafrikkalaisia lapsia pakolaisleireihin. Nyt YK epäilee näiden syyllistyneen "suojelemiensa" poikien seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Ei voi kuin ihmetellä perverssien ihmisten häikäilemättömyyttä. Kun pedofiilien toiminta on vaikeaa länsimaissa, keksivät nämä homopedofiilit värväytyä armeijaan päästäkseen toteuttamaan sairaita taipumuksiaan maailman heikoimpien kustannuksella.

Edelle kommentoimani uutiset osoittavat mielestäni kaksi asiaa. Ensinnäkin länsimaista löytyy valtavan paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita panemaan itsensä likoon maailman parantamiseksi. Valitettavasti tämän toiminnan kääntöpuolena lännestä löytyy myös ihmisiä, jotka kaikessa hiljaisuudessa ovat valmiita riskeeraamaan tulevaisuutensa käyttääkseen hyväksi maailman hädänalaisimpia eli katastrofialueiden lapsia.

Jälkimmmäinen on yököttävää, mutta ei pelkästään länsimaiden ihmisille tyypillistä. Kaikkihan muistamme varmasti, kuinka Haitin viiden vuoden takaista maanjäristystä seurasi ryöstelyaalto, jonka taltuttamiseksi tarvittiin joukoittain länsimaisia sotilaita.

Vähemmän puhuttiin siitä, että jopa 12-vuotiaat tytöt myivät itseään saadakseen edes sillä tavalla ruokaa ja tavaroita. Toisin sanoen Haitilta löytyi katastrofin aikana pedofiileja, jotka toteuttivat määrätietoisesti fantasioitaan äärimmäisessä hädässä olevien lasten kustannuksella. Toivottavasti niiden joukossa ei ollut länsimaista varta vasten Haitiin matkanneita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttobisneksestä malli koko julkiselle sektorille?
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla
Miksi emme myöntäisi turvapaikkaa kaikille vainoa ja hätää kärsiville?

Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?

Silmiini sattui mielenkiintoinen uutinen. Sen mukaan YK on esittänyt kaikkien aikojen suurimman avustuspyynnön humanitaariseen apuun. Syynä siihen ovat nykymaailman suuret katastrofit Syyria, Irak, Keski-Afrikka ja Etelä-Sudan.

Poikkeuksellista pyynnön taustalla on määrän lisäksi se, että avustuspyynnän takana on tavallista vähemmän luonnonkatastrofeihin annettavaa apua. Toisin sanoen ihmiset ovat itse aiheuttaneet ennennäkemättömän humanitaarisen tilanteen.

Tätä taustaa vastaan ei voi kuin ihmetellä taannoisia uutisia siitä, kuinka vuosi sitten puhuttiin Afrikasta vuoden myönteisimmän kehityskulun tyyssijana. Ja muutamia vuosia sitten riemuittiin arabikeväästä. Näiltä osin ei kaikki ole tainnut mennä kuin Strömsössä.

En kuitenkaan kirjoita tätä ilkkuakseni epäonnistuneille näkemyksille maailman paranemisesta. Sen sijaan haluaisin, ettei perustettaisi maailman politiikkaa tai sen tulkintaa toiveille vaan tosiasioille. Itselleni on ollut alusta asti selvää, ettei Afrikka ole yht´äkkiä muuttunut onnelaksi eikä arabikevät johtaisi yhden kevään vallankumouksilla demokraattisin hyvinvointivaltioihin.

Mutta toivokaamme uskonnollisen, poliittisen ja etnisen äärimielisyyden aikanaan loppuvan sekä arabimaista että mustasta Afrikasta, ja molempien maailmankolkkien aloittavan maltillisen tien kohti hyvinvointia. Aloite tähän voi kuitenkin tulla ainoastaan paikalliselta väestöltä. Sen auttamiseksi länsimaat voivat tehdä vain vähän; mutta sentään jotain.

Koulutus, etenkin naisille suunnattu, nimittäin tunnetusti hillitsee sekä rasistis-uskonnollista ääriajattelua että väestöräjähdystä, jotka lienevät keskeisiä osasyitä myös kaikissa edellä mainituissa kriiseissä. Toivokaamme siis, että YK käyttää pyyntöönsä vastanneiden maiden antamat avustukset mahdollisimman tarkoin naisten koulutukseen kriisimaissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa
Hiukkasen säälittäviä jihadisteja
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Mielenosoitukset mediassa

Mielenosoitukset ovat maailmalla niin arkisia, ettei täällä rauhallisessa Impivaarassa tule aina edes ajatelleeksi. Vai mitä arvoisa lukijani tuumaa näistä eilisen ja tämän aamun uutisista.

Tunisiasta tulleen tiedon mukaan rauhallisesti alkaneet veronkorotusten vastaiset mielenosoitukset muuttuivat kauppojen ryöstelyksi ja virkavaltaan kohdistuvaksi väkivallaksi. Tapahtumapaikkana oli pienituloisten ihmisten asuinalue.

Keski-Afrikassa puolestaan ulkomaisen painostuksen alla eronneen islamilaisen presidentin poistumisen jälkeen pääkaupunki on joutunut laajamittaisen ryöstelyn, väkivaltaisuuksien ja raakuuksien näyttämöksi. Tällä kertaa kohteena ovat olleet lähinnä muslimit, mutta aiempien tapahtummien valossa kyseessä lienee vain yksi vaihe monikulttuuriseen yhteiskuntaan niin helposti syntyvästä koston kierteestä.

Thaimaassa on osoitettu mieltä jo pitkään. Siellä mielenosoitukset ovat pysyneet merkillepantavan rauhallisina. Tosin Bangkokissa oli juuri ammuskeltu mielenosoittajia.

Thaimaan mielenosoittajien seuraavana tavoitteena on estää pääkaupungin autoliikenne kahdeksi viikoksi. Sellainen aiheuttaisi ymmärrettäväksi monenlaista harmia.

Näissä mielenosoituksissa erityisen kiinnostava piirre on väkijoukkojen pyrkimys kaataa hallitus. Tämän tekee erikoiseksi se, että pääministeri on jo tarjonnut mielenosoittajille vaaleja. Sellaiset eivät kuitenkaan kelpaa, koska pääministeri ilmeisesti saisi vapaissa vaaleissa edelleen kansan enemmistön kannatuksen. Toisin sanoen mielenosoittajat pyrkivät kansan enemmistön tahdon vastaiseen vallankumoukseen - tai suorastaan vähemmistön diktatuuriin.

Eivätkä mielenosoitukset ole loppuneet Euroopastakaan. Espanjassa on nimittäin osoitettu mieltä siksi, että tuomioistuin tuli kieltäneeksi toisen mielenosoituksen. Kielto on sikäli ymmärrettävä, että kielletyn mielenosoituksen takana olivat väkivaltaisen historiansa takia kielletyn baskijärjestön ETA:n kannattajat.

Euroopan toisella laidalla eli Ukrainassa on puolestaan mielenosoitusten yhteydessä pahoinpidelty entinen sisäministeri. Erikoisen uutisesta tekee se, että sisäministeri joutui poliisin pamputuksen kohteeksi.

Nämä mielenosoitusuutiset kokosin eileisen päivän ja tämän aamun uutisista Ylen nettisivuilta. Epäilemättä rauhalliset ja pienemmät mielenosoitukset eivät ole ylittäneet uutiskynnystä. Eli uutisoitavaa olisi varmasti ollut paljon enemmänkin.

Näitä lukiessa minua hätkähdytti kuinka monia mielenosoituksi järjestetään ympäri maailmaa. Ja etenkin kuinka moni niistä muuttuu hulinoinniksi ja suoranaiseksi väkivallaksi. Minä en kaipaa lainkaan sellaista rähinöintikulttuuria Suomeen, vaikka mielipiteen ilmaisun vapautta kiivaasti puolustankin.

Toivon siis kovasti, ettei yhteiskuntamme "kansainvälistyisi" tässä suhteessa vaan säilyttäisi ihmisten ja heidän omaisuutensa kunnioituksen myös silloin kun tarkoituksena on ilmaista mielipidettä.

Tässä suhteessa tiedotusvälineillä on suuri valta - halutessaan ne voivat välittää rauhallisesti mieltään ilmaisevien näkemyksen koko valtakuntaan ja jättää väkivaltaisten idioottien näkemykset uutispimentoon. Valaitettavasti esimerkiksi viime itsenäisyyspäivän mielenosoitusten yhteydessä media toimi täsmälleen päin vastoin. Tämän myös mielenosoittajat itse huomasivat, ja toivat TV-keskustelussa esiin. 

Kotimaisesta mielenosoitusuutisoinnista herääkin kysymys siitä, että haluaako suomalainen media edesauttaa kansainvälisen mallin mukaisen rähinöinnin leviämistä Suomeen? Toivottavasti ei, vaan kyse on vain toimittajien ajattelemattomuudesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiakkovieraat ja itsenäisyys
Joukossa tyhmyys tiivistyy

Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Puolustuvoimain erikoistutkijan näkemyksen mukaan lopussa olevan vuoden myönteisin kehityskulku on Saharan eteläpuolisen Afrikan vakautuminen. Erityisesti Somaliassa ja Malissa on hänen mukaansa saavutettu edistystä.

Voihan asian noinkin nähdä, ja voin vilpittömästi ilmoittaa toivovani erikoistutkijan olevan näkemyksessään oikeassa. Somalian tilannehan on siirtynyt täydestä kaaoksesta hallituksen ja ääri-islamistien välienselvittelyksi ja Malissa pari vuotta jatkunut muslimien ja turagien kapina on saatu ainakin pääosin rauhoitetuksi. Terrorismi ei kuitenkaan ole päättynyt Malissa ja Somalian konflikti on osin siirtynyt myös naapurimaahan Keniaan.

Muista Saharan eteläpuolista Afrikkaa koskevista uutisotsikoista päällimmäisiä ovat olleet Etelä-Sudanin vajoaminen sisällissodan partaalle sekä loppuvuodesta eskaloitunut Keski-Afrikan kriisi. Jälkimmäisen osalta erikoistutkijan näkemys afrikkalaisen rauhantoiminnan edistymisestä joutuu hiukan outoon valoon Tshadilaisten joukkojen osoittauduttua puolueellisiksi.

Yleiskäsityksen saamiseksi googlasin satunnaisella valinnalla kuulumisia myös joistain muista maista. Ruandassa on näköjään pidetty presidentivaalit, joissa hallituspuolue voitti ja äänestysaktiivisuus nousi lähes sataan prosenttiin (!). Zimbabwessakin on pidetty hallitukselle ja presidentti Mugabelle suosiolliset, mutta epärehellisiksi väitetyt, vaalit.

Pitkään kriisissä olleen Liberian huolet puolestaan liittyvät yliopistojen opiskelija-ainekseen ja rauhanturvaajien ylennyksiin. Tämä kuulostaa suorastaan mainiolta. Valitettavasti Norsunluurannikolla ei mene näin hyvin, vaan maa on juurrunut väkivallan kierteeseen.

Tällä pikaisella katsauksella sanoisin, ettei Afrikassa nyt aivan valtavaa kehitysaskelta ole otettu. Paikoitellen on kuitenkin saavutettu pientä edistystä. Toivotaan, että nämä pienet edistysaskeleet laajenevat koko mantereen kattaviksi ja saattavat koko mustan maanosan hyvinvoinnin tielle. Valitettavasti en edelle kirjaamani pikaisen katsauksen valossa kuitenkaan ainakaan vielä ole vakuuttunut siitä, että näin todella tapahtuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa