torstai 19. lokakuuta 2023

Minkä peluri luonteelleen voi?

Eduskunnassa nähtiin eilen outo näytelmä. Tarkoitan Keskustan ja Liike Nytin hallitukselle sosiaali- ja terveydenhuollosta esittämää välikysymystä. 

Oudoksi asian teki se, että hyvinvointialueisiin perustuva sote-malli ja siihen liittyvät lait ovat nimenomaisesti Keskustan johdolla tehtyjä. Ja siksi kysymys olisi tosiasiallisesti pitänyt esittää sille itselleen. 

Ei siis ihme, että hallituksen ministerit ottivat ilon irti kysymyksestä. Mutta on asialla vakavampikin puoli. 

Se nimittäin osoitti jälleen kerran Keskustan käsittämättömän epärehellisyyden ja pelurin luonteen. Sekä vahvisti käsitystä siitä, että sille ja sen edustajille politiikka on pikemminkin jonkinlaista peliä kuin yhteisten asioiden vastuullista hoitamista. Mutta minkäpä peluri luonteelleen voi?

Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö suomalaiset äänestäjät tämä asian, vai valuuko asia jälleen kerran kuin vesi hanhen selästä. Siksi odotan eilisen näytelmän jälkeen erityisen suurella mielenkiinnolla seuraavaa puoluekannatuskyselyä - ja siinä Keskustan kannatuksen kehitystä.

29 kommenttia:

  1. Edelliseen hallitukseen kuuluneiden puolueiden välikysymys on härskiä hämäystä. Tämän vuoden budjettihan (ml. Sote-rahoitus) on mitoitettu sossujen ja kepun touhulylleröiden tahdon mukaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna Marinin kunniaksi on sanottava, että hän tajusi olevansa paska poliitikko ja lähti viisaasti karkuun. Kepun Paksukainen ja Paksukainen olisivat voineet tehdä samoin, mutta eivät ilmeisesti tajunneet.

      Poista
    2. Sairaalloisen lihavasta Saarikosta tulee hyvin pian terveyspalveluiden suurkuluttaja (ellei ole jo), jos ei saa syömistään kuriin.

      Poista
  2. Kepu tehnee seuraavaksi välikysymyksen maahanmuutosta: "Mitä hallitus aikoo tehdä niille 30 tuhannelle maahan laittomasti saapuneelle partalapselle, jotka Sipilä kutsui maahamme ja joiden rikollistilasto on hälyyttävä?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma19. lokakuuta 2023 klo 9.19

      Ja joilla on tietty osuutensa maamme valtiontalouden vajauksen sekä ulkomaanvelan kasvattamisessa.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma19. lokakuuta 2023 klo 9.36

      Näin Euroopan Unionin aatteellisen isän kreivi Coudenhove-Kalergin Pan-Eurooppa- suunnitelmaa toteutetaan kiihtyvällä vauhdilla:
      https://www.kansalainen.fi/kanariansaaret-hukkuvat-laittoman-maahanmuuton-aaltoon-8-500-uutta-tulijaa-kahdessa-viikossa/

      Poista
    3. Saarikko ei halunnut kepua hallitukseen, sillä hän tiesi soten rahoitukseen jättämänsä ongelman ja hekumoi jo etukäteen, että sillä hän kaataa hallituksen tai ainakin ssaa kepun nousuun. Kansan muisti on lyhyt.

      Poista
    4. Kalergilla ei ole substanssia lausua sotesta. Samaa salaliittoulinaa päivästä ja vuodesta toiseen. Voisin kuvitella että on melko ahdistavaa elää noin.

      Poista
  3. Ei ole tainnut ihan tyhjästä syntyä tämä kansanviisaus, että "kepu pettää aina"?
    Tiedä sitten kuinka paljon kepun toimintaan vaikuttavat lestadiolaiset. Mitenkään mairittelevia lausuntoja heistä ei kuule esim. ihmisiltä, jotka asuvat samoilla seuduilla kun he.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kuullut lestamafiasta, jolla ehkä tarkoitetaan tapaa, jossa lestadiolaiset yrittäjät antavat oman liikkeen jäsenille parempia tarjouksia kuin muille. Tällaisestahan omien suosimisesta juutalaisiakin on syytetty.

      Poista
    2. Vähän jotain muutakin on kuultu.

      Poista
    3. No kerro äläkä vain vihjaile.

      Poista
    4. Jos vaikka reserviläistoiminnasta toisensa tuntevat yrittäjät tekevät toisilleen parempia yhteistyötarjouksia kuin muille yrittäjille, niin mitä pahaa siinä on? Normaalia tuttavien toimintaa se on.

      Poista
    5. Liiketoiminta vaatii luottamusta. Tai se että toinen osapuoli on luotettava ja täyttää sopimuksen, oli se sitten maksajana tai toimittajana, eikä ala venkuilemaan joka asiasta, tekee kaupasta kannattavampaa kuin että toinen osapuoli on venkula johon ei voi luottaa missään asiassa. Virkamiehet ovat muuten asiakkaina aivan sieltä syvimmästä suolenmutkasta. Suurimpaan osaan ei voi luottaa tippaakaan, eivätkä pysy edes sopimuksissa vaan kieroilevat niistäkin. Sanovat suoraan että jos valittaa saati haastaa markkinaoikeuteen niin kauppoja ei sitten jatkossa tipu. En ole missään nähnyt niin kieroja tarjouspyyntöjä kuin julkisella puolella. Niissä kieroillaan tasapuolisuusmääräyksillä ja kilpailulailla likipitäen kaikissa. Ja aina tämän kieroilun ja kyykyttämisen jälkeen kun hommat menee reisille, syy on sen yksityisen puolen toimittajan. Ja kuten sanoin, jos lähtee riitelemään, ei ko. virastosta saa enää yhtään kauppaa, vaikka tekisi millaisen todellisuudessa parhaan tarjouksen. Kyllä se saadaan arvioitua huonoimmaksi.

      Poista
    6. Jos lestadiolaiselta talonrakentajalta saa halvemmalla talon vain sen takia, että kuuluu samaan porukkaan, on se ihmisten asettamista eriarvoiseen asemaan uskonnon perusteella.

      Poista
    7. Se luottamus. Luotetaan ettei aleta vaatimaan sellaista sopimuksen tulkintaa josta ei ole ollut puhetta. Silloin voi tarjota halvemmalla kun riski on pienempi.

      Poista
    8. Tuntuu "Anonyymillä" olevan aika outo käsitys liiketoiminnasta. Asia on ihan kuten Thorvald sanoo. Riskien hallinnasta. Ihan samasta syystä moni kantasuomalainen pienyrittäjä ei palkkaa afrikkalaistaustaista tai lähi-itäläistä, turkkilaista tms. työnhakijaa.
      On pienempi riski palkata tyyppeju, joiden tavat tuntee ja jotka eivät voi esittää kohtuuttomia vaatimuksia vähemmistöasemaan nojaten.
      En ole lestadiolainen enkä muunkaan sortin uskovainen, mutta olen sen havainnon tehnyt, että lestat opettaa lapsensa kunnon työmiehiksi. Siinä ei heidän uskonsa tunnu haittaavan.

      Poista
    9. Ai, eriarvoinen kohtelu moitteettomista luottotiedoista huolimatta on sinusta ok? No, nämä ovat omatonnon kysymyksiä. Toisille epäreiluus ei tuota ongelmia.

      Poista
  4. Tässä Ylen artikkelissa on graafi, josta käy ilmi valtion menoja.
    https://yle.fi/a/74-20053996

    Vuonna 2019 aloitti Marinin hallitus.
    Silloin menot olivat 55,3 mrd €.

    Tänä vuonna menot ovat 83,2 mrd €.
    Vuoden 2023 toisen lisätalousarvion käsittely on vielä kesken eduskunnassa eli sen eurot puuttuu ym. luvusta.

    Näillä luvuilla menot kasvoivat 27,9 mrd € eli 50,5%.

    Mietippä huviksesi kuinka paljon sinun tai perheesi menot ovat pystyneet kasvamaan neljän vuoden aikana?
    Samoin voit miettiä miten valtion tulot tai omat tulosi kasvoivat kuluneen neljän vuoden aikana?

    Ei kenenkään kukkaro kestä tällaista menolisäystä.
    Eikö katastrofi-hallituksella ollut mitään tajua talouden hoidosta ja missä luurasi se ex-valtiovarainministeri Saarikon "vastuullinen valtiohoitajapuolue"? Mainospuheissa?
    Toivottavasti Saarikko ei ole enää ikinä hallituksessa.

    VastaaPoista
  5. IL 17.10.2023

    Näin Sanna Marinin hallitus pahensi rahastusta vuokralääkäreillä – Nyt edessä on uusi uhka

    Marinin hallituksen asettamat uudet velvoitteet ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että vuokralääkäreihin palaa entistä enemmän veronmaksajien rahaa.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ba22ff83-fe32-449c-958a-ff1378e2fa33

    Artikkelista poimittua

    Alueet nostivat esille pahentuneen ristiriidan hyvinvointialueille annetuista velvoitteista, rahoituksesta ja henkilöstöpulasta.

    Esimerkiksi Sanna Marinin (sd) hallituksen säätämä kireämpi hoitotakuu vaatii lisää lääkäreitä ja hoitajia. Alueilla on lakisääteinen velvoite järjestää palvelut tietyssä ajassa.
    Jos omaa henkilöstöä ei saada rekrytoitua riittävästi, vaihtoehdoksi jäävät usein ostopalvelut ja vuokratyövoima.
    – Tämä johtaa siihen, että hyvinvointialueen on pakko ostaa lääkäripalvelua lähes hinnalla millä hyvänsä, kiteyttää Pohjois-Savon hyvinvointialue.

    Hyvinvointialueiden rahoitusvaje on arviolta 1,2 miljardia euroa tänä vuonna.

    Edellisen hallituksen tekemässä sote-lainsäädännössä on myös rajoituksia, jotka ovat paikoin johtaneet kalliimpiin ratkaisuihin.

    Orpon hallitus lieventää osin näitä rajoituksia, mitä osa hyvinvointialueista kehuu, kun taas osa pelkää toimien pahentavan tilannetta entisestään.
    ...
    ...
    Hyvinvointialueet ovat huolissaan siitä, että Orpon hallituksen suunnitelma korottaa tuntuvasti Kela-korvauksia sekä valmistella Kela-korvauksiin pohjautuva valinnanvapausmalli perusterveydenhuoltoon voivat pahentaa julkisen sektorin lääkäripulaa entisestään.
    Tämän huolen jakoivat kaikki Iltalehden kyselyyn vastanneet hyvinvointialueet.
    – Yksityissektorin vahvistaminen lisää todennäköisesti henkilöstösiirtymää julkiselta puolelta yksityiselle, kilpailu samasta niukkenevasta henkilöresurssista kovenee, ja julkinen puoli jää tappiolle, esimerkiksi Kainuun hyvinvointialue arvioi.

    Varsinais-Suomen hyvinvointialue huomauttaa, että perusterveydenhuollon palvelut eivät perustu vain lääkäreihin, vaan useiden ammattilaisten yhteistyöhön.
    – Sen sijaan, että hoitaisimme yksittäisen vaivan nopeasti, parempia tuloksia saadaan pitkäjänteisellä hoidolla ja omiin palveluihimme panostamalla, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue näkee.

    Pohjanmaan hyvinvointialue arvioi, että muutoksen myötä terveet saavat entistä parempaa hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkisen puolen väelle ei tule pieneen mieleenkään saattaa henkilöstön työoloja ja palkkausta siihen tilaan että porukka viihtyy työssään ja hakeutuu sinne muutakin kuin viimeisenä vaihtoehtona? jos törsätään rahaa noin paljon vuokratyöntekijöihin, voisi sen rahan laittaa omiinkin. Ja kun se palkkaus ei ole kuin yksi asia koko ongelmassa, suurin syy on johtaminen ja työn organisointi sekä työilmapiiri. Ammattitaidottomille mulkuille osastonhoitajille ja johtaville lääkäreille kenkää tai alennus rivityöntekijöiksi ja uudet henkilöt ja toimintamallit peliin. Ei tuo muuten ratkea.

      Poista
  6. Keskusta oli joskus muinoin vahva puolue, joka harrasti pelaamista vahvoilla korteilla. Silloin sillä oli, ainakin omissa aatoksissaan, myös asia hoidettavana. Silloin sillä oli myös ainakin jossain määrin kyvykkäitä johtajiakin, jotka pyrkivät joihinkin päämääriin, muihinkin kuin pelkästään omiinsa. Nyt se on katoamassa oleva puolue, jonka osaamattomat johtajat yrittävät jatkuvasti edelleen pelailla hanttikorteilla, lähinnä bluffaamalla ja ajattelevat vain omia intressejään. Ilmeisesti heidän mielessään ei ole hetkeäkään käynyt kysymys siitä, minkälaista politiikkaa puolueen olisi syytä harjoittaa, että löytyisi sellaisia kansalaisia, joiden intresseissä olisi äänestää sitä jostakin muusta syystä kuin ehkä vanhasta tottumuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kepun kannatus vähenee "luonnollisista" syistä, koska maatilojen määrä ja siten viljelijöiden määrä vähenee nopeasti. Pientilat ovat lopettaneet ja enää vain suuret öky-yksiköt kannattavat.
      Lisäksi Kepu on ollut hyväksymässä maaseudulle haitallista politiikkaa, kuten vaikkapa turpeen käytön lopettamista, joka on vienyt toimeentulon suurelta joukolta maaseudun ihmisiä. Hoskonen tuntuu olevan harvoja keskustalaisia, joilla on vielä järki tallella.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen juttu tuo vuokralääkäreiden kulujen korostaminen? Kulu toki iso, mutta verrattuna koko Sote budjettiin, niin aika mitätön! Onkohan vain savuverhoa, jotta oikea ongelma peittyy savuverhoon? Julkkarin tehottomuus, hallinnon yliresurssointi ja pitkälle koulutettu osaamattomuus, poliittiset nimitykset ym. Kaikki tämä kertaa 18 verrattuna, jos se olisi vain viisi kertainen niin taitaa olla syynä! Kuuluisa Kankkulan kaivo!
    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  8. Mitä tämä hemmo tekee vielä maassa? miksi häntä ei ole karkotettu jo aikaa sitten?

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009933256.html

    VastaaPoista
  9. Näin se poliitikon takki kääntyy.

    Rehellisyyden nimissä nyt pitäisi edelleen median kirjoittaa "turvapaikanhakijoista".
    Niitähän tässä ollaan oltu vuosia "pelastamassa". Miksi ne yht´äkkiä muuttuvat pelkiksi siirtolaisiksi?
    Oliko aikaisempi kirjoittelu "turvapaikanhakijoista" median vai poliitikoiden vai molempien valehtelua vaalikarjalle?

    MTV uutiset tänään

    Ruotsalaiskomissaarilta tiukka lausunto siirtolaisista: "Väkisin ja välittömästi"

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruotsalaiskomissaarilta-tiukka-lausunto-siirtolaisista-vakisin-ja-valittomasti/8802204

    Artikkelista poimittua

    EU:n sisäasioista vastaava ruotsalainen komissaari Ylva Johansson on lausunut tiukasti unionin alueella oleskelevista laittomista siirtolaisista.
    Johanssonin mukaan on tärkeää tehostaa niiden siirtolaisten palauttamista, joilla ei ole oikeutta oleskella EU:n alueella.

    Hänen mukaansa palautuksia tehdään nykyään jo enemmän, mutta toimia tulee tehostaa esimerkiksi nopeuttamalla palautuspäätöksiä.
    – Ne henkilöt, jotka voivat olla turvallisuusriski, pitää palauttaa väkisin ja välittömästi, Johansson sanoi Reutersin mukaan.
    ...
    ...
    Myös EU-komission varapuheenjohtaja Margaritis Schina sanoi tänään, että EU:n säännöt laittomien siirtolaisten palauttamiseksi eivät ole riittäviä.
    Hänen mukaansa komissiossa on esillä uusia ehdotuksia keskustelua varten.
    EU:n maahanmuutosta vastaavat ministerit keskustelevat aiheesta tänään Luxemburgissa. Suomesta kokoukseen osallistuu sisäministeri Mari Rantanen (ps.).
    ...
    ...
    Maanantai-iltana kaksi ruotsalaista jalkapallokannattajaa kuoli ja kolmas haavoittui, kun heitä ammuttiin Brysselissä ennen Belgian ja Ruotsin välistä jalkapallon miesten EM-karsintaottelua.
    Epäilty ampuja kuoli toissa päivänä poliisin pidätystilanteessa.
    Epäilty ampuja oli tunisialainen mies, jonka turvapaikka-anomukset oli hylätty 2011 Norjassa ja 2020 Belgiassa. Lisäksi mies oli oleskellut luvattomasti Ruotsissa vuosina 2012–14.
    ///////////////////

    Lisätään vielä Italian ilmoitus eli tämä tulija oli saapunut Lampedusan saarelle 2011.

    Terroristin alku, joka muuttuu terroristiksi, reissaa ympäri ämpäri Eurooppaa.
    Pitäiskö meidän sisäistä turvallisuutta jotenkin parantaa?
    Samalla voitais lopettaa Välimeren meritaksi-liikenne niin eivät niin helposti tulisi EU-alueelle.
    Lopuksi sanoisin, että kaikki laittomasti maassa olevat tulee palauttaa asap.

    VastaaPoista
  10. Ketterästi on Ylvan jakku kääntynyt vuoripuoli ulospäin. Vielä hetki sitten hän oli niin kova mokuttaja että vertaista saa hakea eikä löydä. Nyt ollaan sitten niin kovaa palauttamassa porukkaa. Uskoisikohan moista? ettei vain puhuisi lämpimikseen?

    VastaaPoista
  11. Tämä keskustan ja liikenyt esittämä välikysymys oli sillä tavalla outo, että keskusta varmasti tiesi, mitä tulee vasta-argumentiksi, siis se, että tämä välikysymys olisi pitänyt esittää keskustalle itselleen. Mutta silti se esitettiin. varmaan siellä on ollut joku juju, jota ajetaan takaa. Näistä kannatusmittauksista, keskusta on ja todennäköisesti pysyykin siellä 10% paikkeilla. Siis ei mikään suurpuolue enää. Perussuomalaisista valtamedia sanoo aina, että niiden kannatus on romahtanut tai kyykännyt (IL Karvala), kun se on laskenut 0.5-1 %, mikä on aika vähän, kun ottaa huomioon minkälaisen maalittamisen kohteeksi perussuomalaiset joutuivat kesän aikana viherkommunistien ja valtamedian (YLE, MTV, IL, IS jne.) toimesta. Kuitenkin viime mittauksessa perussuomalaisten kannatus oli 18%, aika paljon enemmän kuin keskustan 10%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pitää muistaa että emme ole nähneet kysymyksiä tai raakadataa noista gallupeista, joten niiden tulokset voivat olla tai voivat olla olemattakin. Perinteisesti tilaaja on saanut haluamansa tulokset. Rahalla saa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!