keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?

Yle julkaisi mielipidekyselyn presidenttiehdokkaiden kannatuksesta. Sen mukaan 28 prosenttia suomalaisista äänestäisi vaalien ensimmäisellä kierroksella Alexander Stubbia (kok) ja 26 prosenttia Pekka Haavistoa (Vihr). Kaikki muut ehdokkaat tulevat kaukana näiden kahden takana. 

Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että juuri mainitut kaksi ehdokasta pääsisivät toiselle kierroksella, vaan tilanne saattaa hyvinkin muuttua sen noin kahden ja puolen kuukauden aikana, joka vielä kuluu ennen kuin varsinainen vaalipäivä koittaa. Erityisesti näin voi käydä, mikäli jompikumpi kärkiehdokkaista tulee vaalitenteissä tai muuten vain kampanjansa aikana sanoneeksi jotain sellaista, joka etäännyttää häntä nyt kannattavat ihmiset pois. Tai mikäli joku nyt vähäisellä kannatuksella oleva ehdokas onnistuu varsinaisen vaalikampanjan aikana jättämään kaikki muut ehdokkaat varjoonsa.

Siksi pidän tämänkertaisen gallupin merkittävimpänä tuloksena sitä, että Pekka Haaviston kannatus on lähtenyt selvään laskuun. Näin siksi, että tällaisen trendin kääntäminen on ainakin aiempien vaalien perusteella osoittautunut vähintäänkin äärimmäisen vaikeaksi - esimerkkinä mainittakoon Esko Aho (kepu) ja Riitta Uosukainen (kok). 

Nyt tehdyn kannatuskyselyn perusteella Suomen seuraavaksi presidentiksi nousisi kymmenen prosenttiyksikön turvin Alexander Stubb, josta on kuitenkin muistettava se, että hän onnistui tuhoamaan puoluepoliittisen uransa ja silloisen suuren suosionsa toimiessaan pää- ja valtionvarainministerinä vuosina 2014-2016. Siten en tässä vaiheessa jaksa pitää varmana myöskään hänen selviytymistään edes vaalin toiselle kierrokselle.

Edelle kirjoittamastani huolimatta on selvää, etteivät lähtökohdat ole mairittelevia yhdellekään muista esillä olevista ehdokkaista. Ja siksi on vaikea sanoa, kuka heistä voisi nousta edellä käsiteltyjen kahden ehdokkaan ohi toiselle kierrokselle ja edelleen voittajaksi. 

Olli Rehn (kesk) on väritön, Mika Aaltola taipuvainen kompurointiin ja Jussi Halla-aho (ps) ihmisiä voimakkaasti jakava. Vasemmiston ehdokkailla taas on lähtökohtaisesti vain noin 40 prosentin kannatus kansan joukossa. 

Näistä heikkouksista huolimatta heistä jokainen saattaa onnistuneen kampanjan avulla moninkertaistaa kannatuksensa ja nousta ensin vaalin toiselle kierrokselle ja lopulta valtakunnan päämieheksi - tästä meitä muistuttaa äskettäin edesmenneen Martti Ahtisaaren nousu presidentiksi vuonna 1994. 

42 kommenttia:

  1. Viime eduskuntavaaleissa PS kannatus oli yli 20%. Siinä mielessä uskon, että Jussi Halla-ahon kannatus vielä nousee.
    Kuinka pitkälle se sitten riittää, nähdään vaalipäivänä.

    VastaaPoista
  2. Lisää tarpeettomia ja paperittomia pakolaisia kun lappaa ja polkupyöräilee itärajalle pyrkimään Suomen ikuisen elätysautomaatin piiriin, niin Halla-ahon kannatus nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommunistit aikoinaan ymmärsivät Neuvostoliiton tiukkoja rajoja, joilla se varjeli kansalaisiaan eksymästä paratiisista lännen hapatuksen syövereihin. Nykypäivän kommareiden mielestä Venäjän raja saa vuotaa kuin seula. Ehkä siksi, että EU:sta on tullut uusi neuvostoliitto. Niinpä on aivan sama, kuka noista psykopaateista valitaan Suomen maaherraksi.

      Poista
  3. Kenties jossain haastattelussa kysellään ehdokkaiden suhtautumista väärinkäytöksiin. Silloin Haavisto voi kertoa, mitä mieltä hän olisi siitä, jos 60-vuotias miesministeri palkkaisi avustajaksi itseään liki 40 vuotta nuoremman opiskelijatytön, jonka kanssa myös viihtyisi tiiviisti vapaa-ajallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Jeri väestönlaskennassa mieheksi luettiin.

      Poista
    2. Ajatus oli pohtia, mitä Haavisto vastaisi tällaiseen kysymykseen, joka kuvaa täysin fiktiivistä tilannetta.

      Poista
    3. Joo, kommentoin aamupöpperössä.

      Poista
  4. Hetken ihmettelin SDP:n ja Urpilaisen tilannetta ja kysymys kuuluu - onko Urpilaisen komissaarin virka niin vähäpätöinen, että sen voi jättää kesken ja aloittaa kulkemaan kampanjatilaisuuksissa Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. On ainakin vähän aikaa poissa sieltä sössimästä liittovaltion ja maakuntamme asioita.

      Poista
  5. Professori kirjoitti: "Vasemmiston ehdokkailla taas on lähtökohtaisesti vain noin 40 prosentin kannatus kansan joukossa", ja laittoi siihen yhteeksi Ylen poliittisen V-toimittelija Pilkkeen "analyysiksi" julistetun mielipidekirjoituksen. Näyttää olevan niin, että professori kirjoittelee vielä unenpöpperössään, mitä sattuu mieleen tulemaan. Toisaalta otsikkohan on "PROFESSORIN AJATUKSIA", mikä täten ei ole tae minkäänlaisesta "syvällisestä pohdinnasta". Oikeastihan sekä Stubb että Haavisto ovat ÄÄRIvasemmiston eli V-median ehdokkaita, ja Aaltola on siitä vain hitusen VÄHEMMÄN vasemmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haavisto ja subb on kumpikin äärioikealla bankstereiden puolella lahjoittasivat suomesta ihmisetkin jos voisivat keinottelijoille ja kaikille mahdollisille jotka käyttävät salkkua.

      Poista
  6. Jos 40% kansalaisista kannattaa vasemmistoa, silloin minä olen jeesus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen gallup pari viikkoa sitten
      SDP 23%
      vas 8,5
      vihr 8,7
      Yht noin 40% - joillakin se usko on lujassa.

      Poista
    2. Parasta alkaa kirjoittamaan nimi isolla.

      Poista
    3. "Parasta alkaa kirjoittamaan nimi isolla."
      Mikä isolla? Minä en kirjoita isollakirjaimilla asioita mitkä kertakaikkiaan ei sitä ansaitse.

      Poista
    4. Sama juttu ruotsi kiejoitetaan aina pienellä kuten rkp

      Poista
    5. Mikäs siinä Jessessä kyrsii?

      Poista
    6. Aloitti jo kaksitoista vuotiaana väärässä puolueessa:

      https://kuntavaalikone.fi/jesse-peltonen/

      Poista
    7. jesseillä ei ole mitään hyvää annettavaksi poliittiikkaan:

      https://www.google.com/search?q=poliitikko+jesse#ip=1

      Poista
  7. Haaviston varsinaiset meriitit joilla pressaksi jäävät kyllä melko hämäriksi. No, onhan miehellä melko sujuva supliikki, mutta esimerkiksi niiden ISIS naisten maahan tuomisen järjestelyihin liittyneet poikkeamat protokollasta, tai suoranainen valehtelu kansainvälisistä virkatehtävistä (yliopiston proffa tai maailmanpankin varakuvernööri) eivät ole omiaan herättämään luottamusta. Enkä tiedä olisivatko suomalaiset ihan oikeasti halukkaita valitsemaan julkihomoseksuaalinen myöskään pressaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai, presidentti ja rouva Haavisto.

      Poista
    2. Ja itsenäisyyspäivän juhlien ensimmäinen valssi. Mutta viekö herra vai rouva?

      Poista
    3. Presidentti ja herra Haavisto.

      Poista
    4. Oikea titteli on kai proffesori V.O.(vailla opintoja) .

      T: Itseoppinut itkka-entymologi(vastaväittelijänä naapurin syreenin omistaja joka tuijotteli myös ojaa ja sadevesitynnytriä).

      Poista
    5. Voisin varmaan äänestää julkihomoseksuaalia, jos on rehti ja reilu ja jotenkin muita parempi.

      Poista
    6. Jaa jotenkin muita homoja parempi.. Meinaatko, että sillä pitäisi olla reilunkokoinen mela ja olisi sinkku :? ja sitten vielä pitää olla julkkis niin joku tanssija pitäisi olla ehdokkaana tai B.Peltonen, enpä oikein tiedä mitä järkeä tuossa sitten olisi.

      Pressan työ ei kuitenkaan ole seksi, pano, porno tai julki-irstailu millä nimellä sitä kutsutaankaan vaikka valtion kassan nussiminenkin noilla on varmaan mielessä gallup johtajilla..

      Poista
    7. Homoilihan se kuulema toisinaan Mannerheimikin ja silti hommassaan pärjäsi. Ja eikös se pieni biseksuaalisuus oheistoimintona kuulu luonnollisena osana armeijahenkeen?
      Arvelen, että Haavistokin selviäisi pressan virastaan ja puolison repostelu nyt ei kuulu tuossa sävyssä nykymaailmaan. Stubb on vilkkaana miehenä tullut kannattaneeksi ja sanoneeksi yhtä ja toista epäilyttävää, niin kuin sen: "...ei mulla muuta!" Epäilen ettei ole tapojaan parantanut.

      Poista
  8. Onko presidentinvaaleissa mahdollista, että presidentiksi voidaan valita periaatteessa ihan miten pienen absoluuttisen äänimärän tahansa saanut ehdokas -- kunhan vain voittaa toisen kierroksen?

    Siis että jos toisella kierroksella äänestysprosentti olisi, no sanotaan nyt vaikka 28, niin kierroksen voittajasta tulisi kuitenkin koko kansan presidentti?

    Minustahan vaikuttaa siltä, etten ole yhtään yksin kun en tunne ketään näistä ehdolle asettuneista äänestämisen arvoiseksi. Ehkä presidentin virkaa koskemaan pitäisi kehittää samanlainen säännöstö kuin koskee hallitusta, joka on saanut epäluottamuslauseen? Eli hallitus jatkaa pelkkänä "toimituministeriönä. Samoin voitaisiin presidenttiä, joka tulee valituksi yleistä epäluottamusta ilmaisevissa vaaleissa, olla vain jonkinlainen kulissia hoiteleva paperivirkailija.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin maksettakoon sen palkka vitosen seteleillä niin on papereitä pyöriteltäväksi....

      Poista
  9. Ensimmäisellä kierroksella äänestän Halla-ahoa, mutta koska toisella kierroksella tulee olemaan kaksi sellaista joista, kumpaakaan en pysty äänestämään edes vastustaakseni sitä toista, en äänestä lainkaan.

    VastaaPoista
  10. En äänestä mitään edustajaa tai puoluetta. Miksi, sillä ei ole olemassa yhtäkään puoluetta joka tekisi sitä mitä lupaa. Esimerkkinä vaikka yksi asia persuista. He hehkuttavat miten suomi tulee Israilia, miksi? Ai siksikö että ko maa kovaan ääneen vaatii että euroopan pitää ottaa Palestiinan pakolaiset, eli terroristit, joita muuten on yli miljoona jonossa, isoimman osan päämänä suomi. Siinä näyte miten persut haluaa tuhota suomen islamistiaallolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli suomeksi äänestät haavistoa.

      Poista
    2. "Eli suomeksi äänestät haavistoa" Aina sama tuo valitus jos ei äänestä, ette tiedä miten tyhmiä olette jotka syytätte äänestämättä jättäjiä. No, äänestä sinä persuja, suomen raja vuotaa kuin 2015 vuonna, silloinkin persut ohjaili. Nyt busseilla tuodaan terroristeja suomeen sillä vauhdilla että 2015 raja rikkoutuu muutamassa kuukaudessa kirkkaasti. Äläkä ulise että ei persut mitään pysty sille tekemään, kukas nyt onkaan sisäministeri, no, kerroppa,ettei olisi persu. Minä en äänestä, se ei ole ääni kellekkään.

      Poista
    3. Hyväksyt siis haaviston presidentiksi, etkä aioi vastaan laitaa.

      Poista
  11. Ei ole problemo minulle nämä vaalit..toimintaohjeistus ja käytäntö on se, että äänestän jHA;: ta ekalla kierroksella, ja sitä toista ehdokasta Homo-pekkaan vastaan , oli se kuka tahansa, toisella kierroksella


    simple shit

    VastaaPoista
  12. Uosukainen olisi ollut hyvä presidentti vaikken kokoomus fani olekkaan siinä ämmässä oli munaa, enkä tarkoita nyt sillä tavalla.

    VastaaPoista
  13. Presidentillisiä näkemyksiä

    Yle tänään

    Niinistö kiittää Saksan päätöstä tiukentaa turvapaikkapolitiikkaansa: ”Saattaa keventää tilannetta myös Suomessa”

    https://yle.fi/a/74-20060418

    -----------------------

    Niinistö kannattaa rajavartiolain mahdollistamia rajoituksia rajaliikenteeseen

    Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimus on saattanut laukaista turvapaikanhakijoiden virran Venäjältä.
    Samanlainen tilanne nähtiin hänen mukaansa vuonna 2015.

    https://yle.fi/a/74-20060433

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      Ylen tiedot: Hallitus joutuu tiukentamaan jo valmisteltua rajaesitystä, sillä tilanne on kärjistynyt nopeasti rajalla

      https://yle.fi/a/74-20060427

      Ylen tietojen mukaan hallituksen viime päivinä suunnittelemat rajoitukset eivät riittäneet. Turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa nopeammin kuin hallitus odotti, ja siksi se valmistelee huomiseksi aikomaansa tiukempia rajoituksia.
      Päätökset tehdään huomenna valtioneuvoston yleisistunnossa kello 13 ja istunnon jälkeen pidetään tiedotustilaisuus.

      Poista
  14. Yle tänään

    Britannia ei saa lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan

    Britannian hallitus hävisi oikeustaistelunsa maahan pyrkivien turvapaikanhakijoiden lähettämisestä Ruandaan. Pääministeri Rishi Sunak ei aio luopua suunnitelmasta.

    https://yle.fi/a/74-20060391

    Artikkelista poimittua

    Hallitus aikoo jatkaa Ruanda-suunnitelmaa

    Hallitus ei aio kuitenkaan luopua Ruanda-suunnitelmasta korkeimman oikeuden päätöksen takia. Pääministeri Rishi Sunak sanoi parlamentissa, että korkein oikeus piti periaatetta laillisena, joten hallitus tekee muutoksia Ruanda-sopimukseen.
    Jos uutta sopimusta ei hyväksytä, ”hallitus on valmis muuttamaan lakeja ja harkita kansainvälisiä sopimuksiaan”, Sunak uhkasi.
    Hän sanoi, että korkeimman oikeuden päätös ei ollut toivottu, mutta hallitus on varautunut vaihtoehtoisiin suunnitelmiin veneiden pysäyttämiseksi.

    – Meidän täytyy pysäyttää laiton maahanmuutto. Teemme mitä tahansa se vaatiikin, Sunak sanoi.
    ...
    Sisäministeri James Cleverly sanoo, että muut Euroopan maat ovat myös kiinnostuneita Britannian suunnitelmasta.

    – Tällaiseen konseptiin on mielenkiintoa. Laiton maahanmuutto kasvaa ympäri Eurooppaa. Italia, Saksa ja Itävalta tutkivat samanlaisia malleja kuin Britannian yhteistyö Ruandan kanssa, Cleverly sanoi.

    VastaaPoista
  15. MTV uutiset tänään

    Jengeihin kytkeytyvillä ruotsalaisnuorilla pelottavia asenteita: "Moni ajattelee, että hyvä jos elää 25-vuotiaaksi"

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jengeihin-kytkeytyvilla-ruotsalaisnuorilla-pelottavia-asenteita-moni-ajattelee-etta-hyva-jos-elaa-25-vuotiaaksi/8819654

    Artikkelista poimittua

    Ruotsalaiseen Dödspatrullen-rikollisverkostoon liittyvä laaja huumeoikeudenkäynti alkaa huomenna Helsingin käräjäoikeudessa. Jutussa on peräti 27 syytettyä.
    Syytteet koskevat pääasiassa törkeitä huumausainerikoksia.
    Ruotsalaissyytetyn asianajaja avaa jengiläisten ajatusmaailmaa Rikospaikan haastattelussa.
    ...
    Välinpitämättömiä asenteita

    Asianajaja Juha-Pekka Hippi avustaa yhtä ruotsalaisista pääsyytetyistä. 21-vuotias mies kiistää häneen kohdistuvat syytteet. Hän kiistää kuuluvansa Dödspatrulleniin.
    – Hirveän paljon selvitystä ei asioihin ole kuulusteluissa tullut, Hippi sanoo Rikospaikan haastattelussa.

    Hippi on käynyt tapauksen takia Ruotsissa. Hänen mukaan paikalliset vankilaviranomaiset ovat huolissaan siitä, että Ruotsissa jengeihin ja rikollisverkostoihin kuuluvien nuorten miesten ajattelua leimaa vahvasti ajatus kuolla nuorina.
    – Olen kollegoilta kuullut, että moni ajattelee, että hyvä jos elää 25-vuotiaaksi. Eli ehkä se tuo sellaista tietynlaista pelottomuutta, että jos ei omaakaan elämää kovin paljon arvosteta, se vaikuttaa ylipäätään suhtautumiseen asioihin ja yhteiskuntaan, Hippi sanoo.

    VastaaPoista
  16. Nyt se on päätetty äänestän https://en.wikipedia.org/wiki/Ferenc_Krausz
    suomen presidentiksi hän varmasti osaisi selittää miksi suomen poliitikoilla on niin lyhyitä valonpilkahduksia ja nekin monesti väärän värisiä....

    VastaaPoista
  17. Tänä aamuna taas yksi virassa oleva professori vaatii Ylellä lisää paperittomia maahantunkeutujia Tietenkään hän ei itsekään usko että tulijoiden määrä jäisi siihen muutamaan sataan.
    Käsittämätöntä !

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!