Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!

Kunta- ja aluevaalien jälkeinen pöly on nyt laskeutunut ja kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps) on pyrkimässä puolueensa johtajistoon tavoitteenaan toimia soraäänenä. Samalla hän tuli maininneeksi ilmeisen syyn sille, miksi Perussuomalaisten kannatus on pudonnut viime vaaleissa: "pahin virhe, mitä persut voi tehdä, on leimautuminen Kokoomuksen apupuolueeksi".

Siksi on tullut hyvä aika tarkastella miten etenevät hänen puolueensa tärkeimmät tavoitteet eli suomalaisen lainsäädännön maahanmuuttopoliittiset kiristykset. Ja pohdiskella vähän sitä, miten se liittyy mahdolliseen Kokoomuksen apupuolueeksi leimautumiseen.

Eli kerrataanpa ensin hallituksen saavutukset perussuomalaisten kannalta tärkeimmissä asioissa. Ja palataan vasta sen jälkeen tuohon leimautumisasiaan ja kannatuksen vähenemiseen. 

* * *

Maahanmuuttoasioista nopein muutos oli vastaanotto­rahan pienentäminen perustuslain ja EU:n vastaanotto­direktiivin sallimaan minimiin. Nämä uudistukset tulivat voimaan elokuun alusta 2024. 

Syyskuun 2024 alusta otettiin käyttöön rajamenettely ja nopeutetun menettelyn perusteiden laajentaminen. Sen tarkoituksena on parantaa mahdollisuuksia hallita Suomen alueelle jo suuntautunutta muuttoliikettä silloin, kun maahantulijoiden määrä on lyhyessä ajassa poikkeuksellisen suuri tai kun maahantulo tapahtuu vieraan valtion vaikutuksesta. 

Samaan aikaan eli viime syyskuun ensimmäisenä päivänä astui voimaan uusi maahantulo­säännösten kiertämistä koskevaa säännöstö ja aiempaa selkeämmät henkilöllisyyden todentamista koskevat säännökset. Lisäksi kielteisen turvapaikka­päätöksen saaneiden kaistanvaihto työ- ja koulutus­perusteisen maahanmuuton puolelle estettiin.

Viime vuoden lokakuun alusta tuli voimaan myös kansalaisuuden edellytyksenä olevan Suomessa asumisajan pidentäminen kahdeksaan vuoteen. Lisäksi tehtiin parannuksia ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen.   

* * *

Tammikuun alusta 2025 lyhennetiin kansainvälisen suojelu­aseman mukaisia oleskelulupia EU-direktiivin minimi­vaatimuksia vastaaviksi. Näin Suomessa tapahtuva kansainvälinen suojelu muutettiin luonteeltaan väliaikaiseksi, ja sen perusteella myönnettävät turvapaikat määritettiin kolmen ja toissijaiseen suojeluun perustuvat luvat yhden vuoden mittaisiksi. Lisäksi mahdollinen lupien jatkaminen edellyttää arviota kansainvälisen suojelun jatkamisen tarpeesta.

Myös vakaviin rikoksiin syyllistyneiden tai kansallista turvallisuutta vaarantaneiden henkilöiden kansainvälisen suojelun asema lakkautettiin, siihen perustuva oleskelulupa poistettiin ja tehtiin mahdolliseksi maahantulokiellon asettaminen. 

Eilen eli toukokuun kuudentena päivänä astui voimaan muutos, joka tiukentaa säilöönottoa koskevaa sääntelyä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden perusteella sekä mahdollistaa säilöönoton jatkamisen vuoden ajaksi. Lisäksi uudistettiin maahantulo­kieltoa koskevaa sääntelyä sekä mahdollistettiin maahantulo­kiellon määräämisen Suomen ulkopuolella oleskelevalle henkilölle. 

* * *

Soisin teidän - Teemu Keskisarja ja arvoisat lukijani - muistavan, että nämä muutokset tulivat hallitusohjelmaan - ja sieltä lainsäädäntöömme - nimenomaisesti Riikka Purran johtamien Perussuomalaisten vaatimuksesta, mutta myös muiden hallituspuolueiden kuten Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja jopa RKP:n tuella. 

Siksi on ymmärrettävä, että mikäli näistä jompaakumpaa - vaatimusta ja muiden tukea - ei olisi, eikä - nyt tarkkana - esimerkiksi Purra ja hänen puolueensa olisi vastavuoroisesti suostunut Kokoomuksen ja muiden puolueiden kannalta tärkeisiin vaatimuksiin ja niiden toteuttamiseen, ei tätä listaa olisi. Eikä maahanmuuttopolitiikkaa olisi kiristetty.

Tästä syystä Riikka Purra tai muut perussuomalaiset ministerit eivät ole voineet - eivätkä edelleenkään voi - jarrutella sellaisia hallitusohjelmassa olevia kohtia, jotka ovat tärkeitä muille hallituspuolueille. Ja siksi tunnen aina myötähäpeää kun näen jonkun maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan moittivan Riikka Purraa tai hänen puoluettaan hallitusohjelman toteuttamisesta. 

Siis esimerkiksi Kokoomukselle ja RKP:lle tärkeiden talous-, vero- tai kielipoliittisten ohjelmakohtien edistämisestä. 

 * * *

Maahanmuuton järkevöittämistä haluavien perussuomalaisten - ja toki kaikkien muidenkin ihmisten - pitäisi ymmärtää tämä jokaisen monesta puolueesta koostuvan hallituksen toimintaperiaate. Näin myös juuri nyt, sillä hallitusohjelmassa on edelleen useita tärkeitä maahanmuuttopoliittisia kohtia, jotka toteutuvat vain siinä tapauksessa, että Petteri Orpon (kok) hallitus jatkaa kautensa loppuun. 

Näistä eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröintiä, jättämistä ja turvapaikka­tutkintaa koskevan ulkomaalais­lain sääntelyä koskevasta lakimuutoksesta. Siinä poistetaan velvoite turvapaikka­puhuttelu­pöytäkirjan läpikäynnistä hakijan kanssa sekä arvioidaan valmiutta ja varautumista muuttoliikkeen häiriö­tilanteisiin. 

Eduskuntakäsittelyssä on myös perheen­yhdistämisen edellytysten tiukentamisesitys, joka tapahtuu ottamalla käyttöön kaikki EU:n perheen­yhdistämis­direktiivin mahdollistamat muutokset. Lisäksi hankkeessa tehdään ulkomaalaislakiin lapsen alaikäisyyden määrittämiseen tarvittavat muutokset, jotka koskevat kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenen oleskeluluvan epäämistä kansanterveydellisen syyn nojalla.

Lisäksi eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä lainsäädännön muuttamiseksi muun muassa nuhteettomuus­edellytysten, varsinaisen toimeentulon edellytysten sekä kansalaisuuden perumisen osalta. Viimeksi mainitussa uudistuksessa mallina on hyvin toimiva tanskalainen lainsäädäntö. 

* * *

Eikä tässä vielä kaikki, sillä yllä mainittujen lisäksi hallitusohjelmassa on edelleen - erityisesti Perussuomalaisia äänestäneille - tärkeitä asioita, jotka on tarkoitus saada eduskuntaan ja valmiiksi tällä hallituskaudella. Yksi sellainen koskee vastaanottopalveluiden tehostamista siten, että rajataan uusinta­hakijoille järjestettäviä vastaanotto­palveluita ja järkevöitetään ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikan­hakijoiden edustaja­järjestelmää. 

Toisessa kokonaisuudessa tullaan pysyvän oleskelu­luvan asumisaika­edellytystä pidentämään kuuteen vuoteen ja lisäksi otetaan käyttöön kielitaito­vaatimus. Samalla tiukennetaan myös maassaoleskelijoiden nuhteettomuus­edellytystä.  

Kolmas vielä työn alla oleva kokonaisuus koskee kansalaisuuskokeen käyttöönottoa. Siinä selvitetään myös mahdollisuuksia siirtyä kaksois­kansalaisuus­järjestelmän osalta vastavuoroisuus­periaatteeseen.

Lopuksi - kuin sokerina pohjalla - on hallitusohjelmassa kohta, jonka mukaan hallitus tulee tekemään esityksen, jonka tarkoituksena on tehostaa maasta poistamista. Lisäksi tarkoituksena on arvioida käännyttämistä ja karkotta­mista koskevan sääntelyn yhden­mukaista­mista tai menettelyjen yhdistämistä.

* * *

Minun nähdäkseni kaikki edelle listaamani kohdat tukevat suomalaisen yhteiskunnan hyvää tulevaisuutta vähentämällä haitallista maahanmuuttoa ja tukemalla suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta siinäkin tapauksessa, että kansainvälisten sopimusten tarkoittama humanitaarinen maahanmuutto säilyy osana maamme ihmisoikeuspolitiikkaa. Ja siksi tuen varauksetta hallitusta, jotta se kestäisi koossa koko kautensa loppuun ja saisi viedyksi kaikki edellä luettelemani kohdat suomalaiseen lainsäädäntöön. 

Tässä asiassa puoluetta auttaisi kansan vahva tuki, sillä se vähentäisi mahdollisen sisäisen opposition syntymistä puolueen sisälle. Tässä mielessä oli hyvä, että Teemu Keskisarja ilmoitti jo etukäteen, ettei hän tule käymään sellaista kampanjaa, joka vahingoittaisi puoluetta. 

Toki olisi vieläkin parempi, mikäli hän kansanedustajana nostaisi esille edellä luettelemiani Perussuomalaisten saavutuksia siten, että suomalainen mediavirta tarttuisi niihin. Onhan epäilemättä yksi syy Perussuomalaisten kannatuksen laskemiselle siinä, ettei lehdistö ole uutisoinut likimainkaan samanlaisella palstatilalla hallituksen maahanmuuttopoliittisista saavutuksista kuin vaikkapa julkisen sektorin saneeraustoimista tai veropolitiikasta. 

Luulen nimittäin, että mikäli mediat kertoisivat ihmisille nykyistä suuremmin otsikoin ja asiallisesti niistä maahanmuuttopoliittisista uudistuksista, jotka ovat juuri Perussuomalaisten ansiota, osoittaisivat gallupit puolueelle pikemminkin nousevaa kuin laskevaa kannatusta. Ja tämä epäilemättä lujittaisi myös hallituksen yhtenäisyyttä itse kullekin puolueelle vaikeiden ohjelmakohtien läpiviemisessä, eikä niissä nousisi esille ajatus puoluejohtoon tarvittavista soraäänistä. 

Onhan maahanmuuttopolitiikka käsittääkseni edelleenkin tärkein syy sille, että Perussuomalaiset kasvoi pienpuolueesta valtiovarainministeripuolueeksi. Ja pääsi asemaan, jossa se pystyy viemään läpi muutoksia, joiden voi odottaa pelastavan Suomen naapurimaamme Ruotsin tieltä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys
Mitä kunta- ja aluevaalien tulokset kertovat Helsingin tulevaisuudesta ja maahanmuuton seurauksista

28 kommenttia:

  1. Suuret kiitokset erittäin valaisevasta kirjoituksesta ja informaatiosta!
    Tässä kirjoituksessa on monta kohtaa joiden vuoksi on jatkossakin syytä äänestää oikein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella timanttia professorilta, lämpimät kiitokset listauksesta. Paljon on saatu aikaan, ja vielä on aikaa jäljellä, jos soraääniset eivät menetä hermojaan.
      Perussuomalaiset ovat oivaltaneet, että he ovat suomalaisten etujen ajajia eivätkä koko maailman turvapaikkashoppailijoiden ja rahan ruinaajien, eli siis päinvastoin kuin monet muut tuppuraiset ja tappuraiset.

      Poista
    2. Olin jo muutenkin vahva Purran politiikan kannattaja, mutta tuo hyvä lista vain vahvisti mielipidettäni.

      Poista
    3. Kyllä Riikka ja muutkin perussuomalaiset ministeri ovat hoitaneet tonttinsa hyvin. Jos moittia pitää kohdistaisin kyllä ne moitteet sinne puoluetoimiston peränurkkaan ja porstuaan. Siellä ei kaikki vaikuta olleen/olevan ihan kartalla että miten viestiä viedä kentälle niin ettei sitä päse demukat ja komukat vääristelemään. Vihreistä ei niin väliä, ne tuppaa sössimään sen sanomisen ihan itse.
      Eli älkää kaatako metsää vaan suojelkaa se, kuten me emme tee. Syköö toukkia ja ituja, olemmehan ituhippejä kaikki paitsi me.
      Huru-ukko

      Poista
  2. Ano 7.41 samaa mieltä. Perussuomalaisten on vaikea saada viestiään saavutuksistaan läpi, koska toimittelijat, jotka haluavat muuttaa maailmaa, eivät niistä kirjoita.

    VastaaPoista
  3. Mikä nyt on kenenkin apupuolue...valtiovarainministeriön toimien kannalta Suomen talouden tasapainottamisessa,jotka kuitenkin ovat niitä tärkeimpiä asioita, pikemminkin Kokoomus on Perussuomalaisten apupuolue...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Myöskin taloutta tasapainottavat sekä kasvuun tähtäävät toimet, joissa persulaiset Riikka Purran johdolla ovat olleet vahvasti mukana, ovat paitsi oikeansuuntaisia, myös välttämättömiä. Kokikset ovat teflonilla kyllästettyä lehmänpaskaa, ei onnistuisi heidän toimestaan.

      Ongelmallista tässä on se, että kansa ei näitä toimenpiteitä kannata. Syitä voi vain arvailla, mutta pidän varsin todennäköisenä, että vastuuttomalla medialla on oma osuutensa asiassa. Vasemmistopropaganda puree.

      Bone

      Poista
  4. Suurkiitokset tästä erinomaisesta tilannekatsauksesta! Arvosana 10.

    VastaaPoista
  5. Valitettavasti hallituksessa toimiminen yleensä vie kannatusta alaspäin, riippumatta siitä, mitä positiivisia saavutuksia puolue on saanut aikaan.

    VastaaPoista
  6. Terhomatti Hämeenkorpiu7. toukokuuta 2025 klo 8.26

    Herra professori on epäilemättä luetellut aivan oikein listan maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä, en sitä epäile, mutta: Miten se näkyy Turun Hansatorilla, jossa jo maahan päästetyt luikurit kailottavat joutilaisuudessaan ja lihavat somaliämmät kuskaavat kakaroitaan eestaas. Kukaan heistä ei puhu edes hoonosoomi, vaan vain se saatanallinen mölinä kaikuu. Tsattan ! Liikaa paskaa on jo tunkenut maahamme ja lisää tulee hela tiden, schade !
    VMP tietysti tekee parhaansa persuja tuhotessaan, mutta myös persujen oma "propaganda" on auttamattoman nössöä. Ei sillä mitään voiteta eikä nosteta. Teemu ainakin yrittää ja ansaitsee siinä tukea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen miettinyt, että miten jo tänne päätyneet voitaisiin palauttaa ”reilusti”. Vaikeaahan se on, mutta seuraavia ideoita minulla on tullut mieleen.
      - Rikoksen tehneet karkotetaan (suomen kansalaisuus pois jos mahdollista)
      - Alaikäisten rikollisten kohdalla, alaikäinen lähtee yksin tai vanhempiensa kanssa
      - Kaikkia tukia lasketaan (Pauli Vahtera taisi esittää tällä palstalla aikoinaan aika mehevän summan, mitä tuollainen monilapsinen perhe maksaa Suomelle).
      - Sen verran hyvä lähtöraha pois Suomesta, että lähtö oikean kotimaahan alkaa kiinnostamaan.
      - Lisää kiristyksiä maahanmuuttoon ja oleskelulupa väliaikaiseksi (tämä taitaa jo toteutuakin tai on toteutumassa)

      Poista
    2. Pauli Vahtera laski hintalapun ei vain monilapsisten perheiden kohdalla, vaan kaikista ja sai summaksi 3,5 miljardia. Tänä päivänä hinta elinkustannusten nousun johdosta varmaan lähempänä viittä miljardia.

      Vapaaehtoisesti maasta lähtevä on jo monta vuotta saanut tuntuvan lähtörahan, mutta halukkaita on ilmaantunut vähän. Ja kuka takaa, ettei aikansa kotimaassa lomailtuaan tule takaisin vaikkapa uudella henkilöllisyydellä? Väärennetyn passin kauppa on rahakasta bisnestä eri puolilla maailmaa.

      Poista
    3. Tehty virhe on jo valtavan suuri, mutta nyt tehtävät muutokset ovat tärkeitä erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin Suomi näyttäytyy jatkossa vähemmän houkuttavalta ongelmallisille tulijoille ja toiseksi ne parantavat mahdollisuuksia päästä eroon jo maahan tulleista rikollisista ja syyttä turvapaikkaa hakeneista. Ero entiseen on sanalla sanoen valtava.

      Samalla on syytä todeta, etteivät nämä muutokset vaikuta työperäiseen maahanmuuttoon. Sen osalta olisi tärkeintä löytää sellaiset houkutustekijät, joiden seurauksena maahan saapuisi mahdollisimman kyvykästä väkeä - ja mielellään ei lainkaan muita.

      Suurin pelko on tietenkin se, että seuraavaksi valtaan nousee vihervasemmisto ja vesittää nyt tehdyt/tehtävät päätökset.

      Poista
  7. Mielettömän kalliiksi tulee Suomelle, siis joka suhteessa, kun tänne haalitaan vihervasemmiston tueksi äänestäjiä! Ilman kansalaisuuttahan olevat saavat äänestää kunta- ja aluevaaleissa ja se sataa lyhentämättömänä em. sakin laariin, joka lienee tarkoituskin.

    Turha on kitistä, että äänestysvilkkaus on olematon, koska suomalaiset ovat pöljiä, varsinkin miehet omalla tavallaan, kun eivät edes äänestä, mutta naiset taas omalla nami-nami-hali-hali ideologiallaan ovat varsinainen tuhon tuojia, koska he äänestävät aina em. ideologiansa mukaisesti, joka raadollisessa maailmassa on suorastaan absolutista hulluutta.

    Ei nyky-kokoomuksella tee yhtään mitään. Orpoakin on haukuttu Turun demariksi, ja kokkari-naiset, niin viitsiikö edes mainita, no mainitaan "DDR"-siipi...

    Persujen taistelu on tuulimyllyjä vastaan, ja ajan peluuta, ei sen kummempaa. Loppu tulee Suomelle, ja mitä nopeammin sen parempi. Parempi kauhea loppu, kuin loputon kauhu!

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus sinänsä Professorilta mutta numerot parilta viime vuodelta pahoja. Eikö maahanmuutossa tehty uusia ennätyksiä? Aina voi tietysti väittää että ilman persuja jne. Silti Keskisarjalta hyvä haasto, mielikuvathan politiikassa tärkeitä.
    -jussi n

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja. Itse olen miettinyt, että SDP:ssä ja Vasemmistossa on kyllä tajuttu, että nykyisen hallituksen veronkevennykset auttavat myös heidän äänestäjiään. Nyt on täytynyt masinoida valtava älämölö väärin tapahtuneesta veronalennuksesta, jotta tavallinen SDP:n / Vasemmiston äänestäjä ei tajua, että he hyötyvät veronalennuksesta. Kaikki huomio valtamedioissa on kohdistettu siihen, että vain ”rikkaat hyötyvät”. Samalla rummutetaan kuinka maahanmuuttajat ovat välttämättömyys ja Suomi tuhoaa maailman, kun hieman hidastaa tahtia hiilineutraaliusuus tavoitteessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verovähennyksistä kohdistuu 1,2 miljardia pieni- ja keskituloisiin ja 300 miljoonaa hyvätuloisiin. Syytä huomata myös, että pienituloiset eivät maksa valtionveroa ollenkaan ja saavat paljon erilaisia tukia.

      Poista
  10. Olen pohtinut noita maahanmuuton kiristystoimenpiteitä, mutta tullut aivan päinvastaiseen näkemykseen. Ne ovat olleet hyviä asioita, mutta niillä ei ole puupennin vaikutusta humanitaariseen maahanmuuttoon. Ei kai kokoomus ja RKP niitä muutoin olisi hyväksyneetkään.

    Eihän muslimeille ole mitään merkitystä esimerkiksi sillä, että kansalaisuuden saaminen viivästyy muutamalla vuodella. Heidän sosiaaliturvansa ei siitä muutu. He voivat mennä kotimaahansa ”lomailemaan” yhtä helposti ilman Suomen passia kuin passilla.

    Tärkeintä olisi estää uusien hakijoiden tuleminen Suomeen. Jos matkustusasiakirjoja ei ole, käännytys seuraavalla koneella tai laivalla takaisin. Ukrainalaisia 18-64-vuotiaita miehiä ei hyväksyttäisi lainkaan tilapäiseen suojeluun, eikä heille maksettaisi sosiaalitukia.

    Ulkomaalaisten sosiaaliturva päätettiin samaksi kuin suomalaisten, vaikka silloinkin oli varottavia sanoja jopa virkamiehiltä siitä, että kalliiksi tulee. Tämä päätös tulisi purkaa ja sosiaaliturva minimiin, niin että hengissä pysyy.

    Ja täällä he ovat ja lisääntyvät. Lapsilisät ja muu sosiaalituki tulee lopettaa kokonaan kolmannen lapsen jälkeen. Eikä sitä saa korvata toimeentulotuella.

    Kun Sipilän hallituksen perussuomalaiset ei vielä ollut hajonnut, Sampo Terho teki listan puolueen saavutuksista maahanmuuttoasioissa. Sekin lista oli yhtä tyhjän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Edes hakemuksen uusintakertoja ei ole pystytty rajaamaan yhteen. Sanahelinän takaa näkee saman tilanteen kuin nyt: hakea voi uudestaan ja uudestaan.

      Poista
    2. Ihmettelen, että niin moni kommentoija pitää proffan postausta timanttisena. Vahteran kommentti sitä on.

      Kokoomus halailee globalistipuolueena maailmaa ja on sallinut Suomen islamisoinnin. Persut vähän yrittää jarrutella. Sitten, kun luvut osoittavat, että täältä poistuu ahlämeitä selvästi enemmän kuin tulee, voi persut paukutella henkseleitään.

      Poista
    3. Voidaanko todeta, että molemmat ovat timangia. Nyt kun Pauli on maininnut lisää asioita, jotka selvästikin pitää korjata, niin toivokaamme, että hallitus lisää vielä nuo korjattavien listalle, ja panee toimeksi. Pitäisikö lähettää tuo lista sisäministeri Mari Rantaselle, niin alkaa tapahtua. Onhan tässä vielä hallituskautta jäljellä.

      Poista
  11. 90-luvun somali-invaasio kulki nimikkeellä poliittiset pakolaiset: Moskovan somalit halusivat paremman toimeentulon.

    21000 irakilaista hakivat TURVAPAIKKAA, tosin melko kaukaa, könyten Ruotsinkin läpi...

    Kun kaukaa tullaan, ovat kulttuurilliset kysymykset tapetilla: ”suvaitsevaiset” ihmiset uskovat kulttuurilliseen kasvutapahtumaan. Kun aikaa kuluu, tulija on meidän, kanta-asukkaiden kaltainen.
    Esim. taksiraiskaukset yms. häirintä loppuvat.

    Taxiraiskaajat: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsingin-taksiraiskaaja-saalisti-paihtyneita-yksin-liikkuvia-naisia-yksi-uhri-pakeni-hyppaamalla-liikkuvasta-autosta/8564192

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011212725.html

    Mutta. Kun yli 500-vuotta ei ole riittänyt kulttuurisopeutumiseen romaneilta, niin kuinka tätä perustella??

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000474765.html

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8552eca3-20a8-4479-bb14-b54dec9111f9

    Rahtihametarinoita on lukemattomia.

    Suurin ongelma on itseriittoinen/omahyväinen ideologisuus: Vihervasemmistolainen ei tästä parane.

    Kun tuolla PT-median puolella mainittiin Rinkebystä: "vain 39 % sai sellaisen todistuksen, jolla voi hakeutua toisen asteen jatkokoulutuksiin." Jokainen tietää, että nuo heikosti menestyneet eivät ole Staffan Andersson et. al.

    VastaaPoista
  12. Rahat ovat aina vastakkain kun niitä jaetaan mamuille, ja tai suomalaisille. Jo kotitaloudessa joutuu tekemään päätöksiä siitä, mitä ostetaan vai jätetäänkö ostamatta. Näin on varsinkin kalliimpia ostoja harkitessa.

    Kun rahat ovat kortilla, kuten suomalaisilla ja Suomen valtiolla, mutta varmaa on, että tulijat maailmalta eivät lopu, eivät edes vähene, niin valtiovalta ja vihervasemmisto aloittaa propagandan ja indoktrinaation. Suomalaisten paksuun kalloon aletaan takoa, että on meidän leveästi eläneiden ja kolmatta maailmaa riistäneiden suomalaistenkin alennettava elintasoaan jo oikeudenmukaisuuden vuoksi.

    Kun tätä sanomaa taotaan tarpeeksi kauan, siitä tulee totuus, koska vaihtoehtoja ei saa esittää, eikä edes ajatella. Jos ajattelet, olet kansanvihollinen ja seuraamuksia tulee. Saksa on jo hyvin pitkällä tällä tiellä ja esim. sisäisen turvallisuuden virastolla on jo yli 3000 virkailijaa, ja oikeudet ovat samaa tasoa kuin oli Gestapolla aikoinaan.

    Saksalaisilla on outo viehtymys äärimmäisiin ratkaisuihin, eikä sitä mikään denatsifiointi koskaan lopettanut. Toimivat ydinvoimalaitokset ajettiin tuosta vain alas, eikä koira perään hauku vieläkään. Äärimmäinen ratkaisu oli myös Merkelin "refugees welcome"-politiikka, ja samaa sarjaa on kaavailut AfD-puolueen lakkattamisesta, jota sisäisen turvallisuuden virasto ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "meidän leveästi eläneiden ja kolmatta maailmaa riistäneiden suomalaistenkin"

      On se ainakin somaleille mennyt jakeluun: Helsinki rakennettiin mustalla orjatyövoimalla.

      https://www.youtube.com/watch?v=22uUmgiVOJA

      Poista
  13. Totta puhut. Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa. Politiikalla on hintansa. Totuus on sodan ja politiikan ensimmäinen uhri. On aidattava yhteiskunnallinen keskustelu niihin käsitteellisiin karsinoihin, joissa politiikka pysyy sisäsiistinä, eikä rahan hintaa kysellä.

    Se on hyvä lymypaikka tuo poliittisen puheen kulissi. Kun kukin puolue ensin omassa keskuudessaan saa tajunnasta aidattua ne alueet joista voi sanattomien sopimusten puitteissa puhua, sitten pitää tässä "demokratiassa" vielä muodostaa hallitus monen tuppisuisen puolueen koalitiona.

    Sieltä se sitten yleisen puhumattomuuden suosta nousee, se kumma kuvitelma "niistä pöydistä joissa todellisia päätöksiä tehdään". Todellisuudessa ne pöydät ovat kaikkein tiukimman vaikenemisen pöytiä, pelkkää mutisevaa mutuilua, niissä ei ole koskaan muotoiltu ainoatakaan todellisia asiaintiloja kuvaavaa lauselmaa.

    VastaaPoista
  14. Tässä tilanteessa vain PS on ottavana osapuolena kun Kokoomus pääsee kuin koira veräjästä. Medialla on tähän varmaan enemmän vaikutusta kuin arvaammekaan. Onhan palkittu toimittaja Maria Pettersson todennut, että MEDIA PÄÄTTÄÄ MISTÄ SUOMESSA PUHUTAAN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon voisi vielä lisätä, että Ylen ajankohtaisohjelmien ja viisastelujen asiantuntijat, päättäjät ym. pitäisi laittaa ison luupin alle. Miten tasapuolinen sellainen keskusteluympäristö on, että kaikki ovat samaa mieltä tai ainakin kolme neljästä? Ja kaikki tietävät sen osajaon, vihervasemmistolla on ylivoima, monesti juontajaa myöten ja lähes kaikkia kuvaa sanonta "sen lauluja laulat, jonka leipää syöt". Puoluettoman tiedon saaminen on todella vaikeaa ja Ylen pitäisi olla yleissivistävä laitos (satakunta ns. reality-ohjelmaa ???), ei puolueiden hännystelijä.

      Poista
  15. Yle 7.5.2025

    Poliisi varoittaa väkivaltaisesta The Com -verkostosta, joka houkuttelee lapsia ja nuoria somessa ja pelialustoilla

    Verkosto manipuloi ja kiristää käyttämään väkivaltaa itseä ja muita kohtaan, poliisi kertoo

    https://yle.fi/a/74-20160296

    Artikkelista poimittua

    Poliisi on huolestunut lapsia ja nuoria houkuttelevasta äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta. Kansainvälisen verkoston toiminnan rantautumisesta Suomeen on poliisin mukaan viitteitä.

    – Suomessa poliisi on seurannut tilannetta tiiviisti ja on havainnut viitteitä myös suomalaisten lasten ja nuorten joutumisesta näiden verkostojen uhreiksi, sanotaan keskusrikospoliisin tiedotteessa.

    Poliisin mukaan verkosto houkuttelee, manipuloi, kiristää ja pakottaa lapsia ja nuoria käyttämään väkivaltaa itseä ja muita kohtaan. Verkoston toiminnassa on poliisin mukaan havaittu piirteitä jopa väkivaltaisesta ekstremismistä ja terrorismista.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!