maanantai 8. tammikuuta 2024

Suuseksiä lesbonaiselta

Nuori lesbonainen kohtasi Helsingin hämärtyvässä illassa seksinkipeän miehen, joka pysäytti hänet. Syynä siihen oli se, että mies  lausui: "Terve! Sinä näytät naiselta, joka antaa kunnon suihinottoja". "Ei pidä paikkaansa", nainen vastasi. "Voitko kuitenkin näyttää, mitä osaat", mies kysyi.

Nainen koki tilanteessa voimakkaita tunteita, mutta sitä tarina ei kerro, miten tilanne päättyi tai mitä lesbonainen ajatteli tapahtuman aikana tai heti sen jälkeen. Ehkäpä hän hyvänä ihmisenä tunsi miestä kohtaan sääliä ja ilmoitti toteuttavansa tämä toiveen mielellään. 

Ellei sitten käynyt siten, että nainen järkyttyi ja lähti juoksemaan pois toivoen samalla, että seksiä pyytävä mies kuolisi siihen paikkaan. Tai elokuvatyyliin läpsäissyt avokämmenellä miestä kasvoihin alkaen samalla huutaa apua. Vai jäykistyikö nainen vain kauhusta paikalleen toivoen salaman iskevän mieheen. 

* * *

Edellä kirjoittamani tarina on voinut joskus tapahtua tai olla tapahtumatta. Joka tapauksessa kirjoitin sen omasta päästäni siksi, että vihervasemmisto on sosiaalisessa mediassa toistellut Jussi Halla-ahon aikanaan Scriptaan kirjaama tapausta ja siinä hänen mieleensä tulleita ajatuksia (esimerkki). 

Ylle kirjoittamani kohtaaminen on nähdäkseni analoginen sen kanssa, mitä Halla-aho oli kertomansa mukaan kokenut. Ja siksi pyydänkin arvoisaa lukijaani pohtimaan edelle kirjoittamaani jutunpätkää, jossa tarinan sukupuoliroolit on muutettu siten, että ehdotuksen vastaanottaja on miehen sijaan lesbonainen, jota seksi miehen kanssa kiinnostaa yhtä vähän kuin heteromiestä. 

Erityisesti pyydän arvoisaa lukijaani pohtimaan, olisiko hänen mielestään naisen toive miehen kuolemisesta jyrkästi tuomittava? Tai avokämmenen käyttö tilanteessa suorastaan tuomittava rikos ilman lieventäviä asianhaaroja?  

Ja lopuksi ehdotan hänen pohtivan, että olisivatko naisen ajatukset ja teot - mitä ne sitten olisivatkaan - sellaisia seikkoja, jotka tulisi huomioida negatiivisina asioina, mikäli tilanteessa oleva lesbonainen olisi kaksikymmentä vuotta myöhemmin asettunut presidenttiehdokkaaksi.

 


19 kommenttia:

  1. Eriarvoistamisen tulee olla trendikästä ja siitä ei tokikaan ole sopivaa puhua ääneen tai osoittaa virhettä sormella: muuten on rasisti, tyhmä, ymmärrysrajoitteinen tai muuten vaan huono ihminen.
    Vihertävillä ja vasemmistoaatteilla kyllästetyillä juttupalstoilla, toki myös natsipalstoilla on omat kirjoittamattomat sääntönsä.
    Olen havainnut, että Jussi on kyennyt säilyttämään mielenmalttinsa, tästä tekopyhästä murjomisesta riippumatta.
    Mutta kuten edellisen kirjoituksesi kommenttikenttä osoittaa: ihminen ei ole viisas ihminen, Homo sapiens.

    VastaaPoista
  2. Itselleni tulee väkivaltafantasioita näistä hyveellisyyttä tihkuvista feministeistä, joiden naamasta paistaa syvä tyhmyys, joka sen takana asustaa.

    VastaaPoista
  3. Uskomattoman törkeää mieheltä olettaa vastapuolen sukupuoli. Tästä syystä pidän kohtuullisena, jos väitetty lesbonainen on hekumoinut ehdottelijan koko suvun terminoimisella äärimmäisen julmin keinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja oliko kyseessä edes mies? Uskalias arvaus niistä "tieteellisesti todistetuista" kymmenistä sukumurto-osista.

      Poista
    2. Nykyään sukupuolen kuulemma näkee pronominista.

      Poista
  4. Yle tänään

    Joku heistä on maan ykköspuoliso

    Presidentin puolison pesti on arvokas, vaikka hänellä ei virallista asemaa olekaan. Tässä jutussa puolisot paljastavat haaveensa.

    https://yle.fi/a/74-20065659

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartuin Ylen tarjoamaan keskustelumahdollisuuteen - kieltämättä provoillen - ja loin lausuman että " kokisin valtavaa häpeää jos presidentin puoliso olisi vierasmaalainen homo". Eivät sitten julkaisseet koko kommenttia, kuten ei varsin monia muitakaan kommenttejani, vaikka olisivat aivan asiallisia. Olen varmaan tägätty Yle-rekisteriin "person non grataksi".

      Poista
    2. Näin kävi minullekin. Vaikka en kirjoittanut muuta kuin, että juuri puolison takia Haavistosta ei tule presidenttiä.

      Poista
    3. Media haluaa Suomeen perään antavan presidentin!

      Poista
    4. Kirjoitusvirhe, tuli vahingossa välilyönti…

      Poista
  5. Ei hyvänen aika. Taasko "homon ampumis kausti"? Aikuisten oikeasti media ja hintahtavat nutturahipsterit, keksikää jotain uutta. Alkaa jo olla niin kovin kulunutta tuo teidän hintahtava hipsteröinti.

    VastaaPoista
  6. joo joo, pare olis et poistaisit tän jutun...sitä voidaan käyttää sua vastaan

    VastaaPoista
  7. Yle tänään

    Näin presidenttiehdokkaat sijoittivat itsensä arvokartalle: Haavisto ja Rehn yllättivät

    Presidentinvaaleissa ehdokkaat taktikoivat, koska ääniä on saatava yli puoluerajojen. Eniten vasemmalla on Li Andersson, oikealla Harry Harkimo.

    https://yle.fi/a/74-20067999

    Artikkelista poimittua

    Eniten presidenttiehdokkaista muistuttavat toisiaan valitsijayhdistyksen ja keskustan ehdokas Olli Rehn (valitsijayhdistys, kesk.) ja valitsijayhdistyksen ehdokas, vihreiden kannattama Pekka Haavisto.

    Ainakin, mikäli heiltä itseltään kysyy. Molemmat ilmoittavat olevansa täsmälleen yhtä liberaaleja.

    Olli Rehn eroaa ehdokkaista eniten oman puolueensa kansanedustajista.

    Tämä selviää Svenska Ylen tekemässä arvokartassa, jossa ehdokkaat saivat itse kertoa, ovatko he arvoiltaan konservatiiveja vai liberaaleja. Heiltä kysyttiin myös, ovatko he oikealla vai vasemmalla. Ehdokkaiden vastauksia verrattiin heidän oman puolueensa kansanedustajien vastauksiin eduskuntavaaleissa 2023.
    ...
    Liberaalit kannattavat kolmatta sukupuolta

    Ehdokkaiden vertailua helpottaa, kun tarkastelee myös heidän Ylen vaalikoneeseen antamiaan vastauksia. Vaalikoneessa kaikki konservatiiviseen arvokenttään asettuneet ehdokkaat vastaavat ei, kun heiltä kysytään, pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön kolmas sukupuoli.

    Konservatiiveina itseään pitävät Sari Essayah (kd.), Jussi Halla-aho (ps.), Harry Harkimo ja Mika Aaltola (valitsijayhdistys).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS 9.1.2024

      Halla-aho IS:n tentissä: Ylen rahoituksesta leikattava ankaralla kädellä

      Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Jussi Halla-ahon mukaan Yle on ideologisesti ”erittäin voimakkaasti” kallellaan vasemmalle.

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010108179.html

      Artikkelista poimittua

      Presidenttiehdokas ja eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) sanoi tiistaina Ilta-Sanomien vaalitentissä, että Ylen rahoituksesta on perusteltua leikata ”ankaralla kädellä”.

      Halla-aholta kysyttiin, onko perussuomalaisten toiveena edelleen se, mitä eduskuntaryhmä esitti toissa vuoden vaihtoehtobudjetissaan, eli 144 miljoonan euron leikkaus Yleltä. Se tarkoittaisi noin neljänneksen rouhaisemista yhtiön budjetista.
      Halla-ahon mukaan tämä pätee edelleen ”ainakin minun osaltani”.

      Halla-ahon mukaan huonosti valvottu ja löysästi jaettu julkinen raha on minkä tahansa organisaation kirous ja johtaa tehottomuuteen.
      ”Avokätinen rahoitus ja piikki auki -mentaliteetti johtaa mädännäisyyteen, korruptioon ja hyvä veli- ja hyvä sisko -verkostoihin. Varsinkin kun kaikesta muusta ja ihmisille tärkeistä palveluista leikataan, niin olisi perusteltua leikata varsin ankaralla kädellä myös Ylen erittäin runsaasta rahoituksesta”, Halla-aho sanoi.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010109078.html

      Poista
  8. IS tänään

    Lauren haki yli 500:aa paikkaa ennen kuin sai töitä – yksi hänelle esitetty kysymys saa monen meistä hymyn hyytymään

    Suomeen halutaan työperäistä maahanmuuttoa, mutta kelpaako meille sitten kukaan töihin? Lauren sai lopulta työpaikan, mutta kokemukset työnhausta olivat kaikkea muuta kuin rohkaisevia.

    https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000010029547.html

    Artikkelista poimittua

    Etelä-Englannista kotoisin oleva Lauren Stevens istuu viihtyisässä sohvasyvennyksessä Pasilan virastokeskuksella.
    Neljän vuoden työnhaun jälkeen hänellä on vihdoin työpaikka, projektisuunnittelijana virastossa.
    ...
    Laurenin tunnelmat ymmärtää, kun kuuntelee hänen kokemuksiaan. Hän on tehnyt hakemistaan paikoista Excel-taulukon, joten hän tietää lähettäneensä tarkalleen 507 työhakemusta ja käyneensä 27 työhaastattelussa.
    Työhaastattelua seurasi usein kohtelias vastaus: ”Sinulla on ehdottomasti paljon annettavaa jollekin muulle järjestölle.”
    ...
    – Uraani ajatellen Suomeen muuttaminen oli huonoin päätös, jonka olen koskaan tehnyt. Ilman perhettä olisin lähtenyt pois kauan sitten.
    ...
    Suomeen muuttaessaan Lauren luotti tulevaisuuteen. Tampereen yliopistossa häntä kohdeltiin hyvin ja tasa-arvoisesti. Lauren kävi yhteensä 18 suomen kielen kurssia, ihan vain helpottaakseen elämäänsä ja koska oli kiinnostunut kielestä.
    ...
    Aina löytyi jokin syy. Kun hän haki valtionhallinnon organisaatioon, hänelle vastattiin, että pitäisi olla Suomen kansalaisuus.
    Maaliskuussa 2020 Lauren sai Suomen kansalaisuuden, mutta kun hän haki uudelleen samaan työpaikkaan, häneltä kysyttiin, että mitenkäs ruotsin kielen taito.
    Lauren oli käynyt vain yhden ruotsin kurssin, eikä voinut väittää puhuvansa ruotsia.

    Ensimmäinen työhaastattelu, johon hän pääsi, oli lajittelijan tehtävään.
    – Kymmenen vuoden korkeakoulutuksen jälkeen vaatekassin lajittelu työhaastattelussa tuntui erittäin nöyryyttävältä.

    Kun aikaa kului, Lauren alkoi itsekin kyseenalaistaa osaamistaan ja ahdistua työnhakuun liittyvistä tilanteista.
    – Saatoin itkeä tai melkein saada paniikkikohtauksen juuri ennen työhaastattelua.

    -------------------------

    Miten voi koulutetun länsimaisen ihmisen työllistyminen olla näin vaikeaa kun muka Suomeen tarvitaan työvoimaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On itsestään selvää, ettei kukaan työllisty helposti, olipa suomalainen tai ulkomaalainen, kun opiskeluala on hölynpölyä: "Rauhan, sovittelun ja konfliktin tutkimuksen maisteriohjelma Tampereen yliopistossa tuntui järkevältä askelelta kohti uraunelmia." Jos Lauren olisi opiskellut esimerkiksi tuotantotalouden diplomi-insinööriksi, olisi hänen tiensä työelämään ollut täysin varmasti kepeämpi.

      Poista
    2. Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa. Suomessa on palkanmaksajapula.

      Poista
  9. Tuossa kuvitellussa tilanteessa: Eikös ne "lepakot" ole melko hyviä suustaan? Sillähän he hoitavat nuo seksiasiat keskenäänkin.

    VastaaPoista
  10. Juuri noin kuin Jussi,ajatteli ja kirjoitti Purra. Aivan samoin ajattelevat (ja ehkä kirjoittavatkin) kaikki paitsi ne jotka ehdotukseen suostuvat tai siihen ryhtymistä ajattelivat.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!