maanantai 21. joulukuuta 2020

Haaviston lain vastaisesti vaihtama virkamies otti vastuun terrorismista - mutta se kuuluu silti Marinin kabinetille

Ilta-Sanomissa oli järkyttävä uutinen. Sen mukaan Suomessa terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina, eikä suojelupoliisi pysty valvomaan kaikkia henkilöitä jatkuvasti, koska heitä on peräti 390. Siitä huolimatta - kuten eilisiltana kirjoitin - suomalainen virkamies sai hallituksen käskyn tai ainakin hyväksynnän tuoda maahamme kaksi uutta terroristikandidaattia lapsineen. 

Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että tämä virkamies oli sama henkilö, jolle ministeri Pekka Haavisto (vihr) siirsi lain rajoja rikkoen virkavastuun jihadistien auttamisessa, kun konsulipalveluiden johtaja Pasi Tuominen kieltäytyi siitä. Hän on nimeltään Jussi Tanner.

Toisen Ilta-Sanomien uutisen mukaan ISIS-naiset pääsivät eilen vapaasti kotiinsa viettämään koronakaranteenia. Toivon mukaan uutisen väite siitä, että lapsia pystyttäisiin kansainvälinen kokemuksen perusteella auttamaan irti radikalisoitumisesta ja aivopesusta, pitää paikkansa. 

Eilen ensi alkuun kriittisiä sävyjä kommentoinnissaan käyttänyt Petteri Orpokin (kok) intoutui puolustamaan veronmaksajien varojen käyttämistä näiden riski-ihmisten maahantuonnille. Hänen mukaansa "lapsia oli autettava, ja viranomaisten mukaan se edellytti äitienkin tuomista. Muuta vaihtoehtoa ei heidän mukaansa ollut." 

Avoimeksi jäi, kuinka paljon Orpon uudempiin kommentteihin on vaikuttanut se, että hänen eilen lainaamani twiittinsä kommentissa vihreä kunnallisvaaliehdokas uhkaili Orpoa päätymisestä "itse poliisin pakeille kunnianloukkauksesta". Tämän naisen twiitin soisin tulevan yleisesti tunnetuksi kaikkien suomalaisten parissa, jotta he näkisivät, minkälainen haiseva mätäpaise Vihreä puolue on maamme politiikassa.

Jussi Halla-aho (ps) arveli Ylen haastattelussa että al-Holin kotiutusten ajoitus oli tarkkaan harkittu, koska eduskunta on juuri päättämässä työtään siirtyessään joulutauolle. Näin asiasta syntyisi mahdollisimman vähän yhteiskunnallista keskustelua eduskunnan viettäessä vapaata. Tämä toki kiistettiin viimeisenkin uskottavuutensa jo aiemmin samassa asiassa menettäneen Pekka Haaviston (vihr) johtaman ulkoministeriön taholta.

Halla-aho arveli myös, että Suomen kyvyttömyys viedä ISIS:in joukkoihin lähteneitä henkilöitä oikeuteen saattaa johtaa siihen, että Suomesta kehittyy ajan myötä islamististen terroristien turvasatama.  Meillähän ei ole vielä nostettu ketään Syyriasta palannutta vastaan ensimmäistäkään syytettä, saati tuomiota.

Joka tapauksessa Lontoossa toimiva terrorismitutkija Juha Saarinen tuki tässä asiassa Halla-ahoa selvin sanoin. Hänen mukaansa Suomessa rikosoikeudellisen vastuun toteutuminen on ollut toistaiseksi terrorismirikoksissa vaikeaa, mikä on turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta hyvin huolestuttavaa. 

Näin erityisesti siksi, että nyt "puhutaan henkilöistä, jotka ovat oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti osallistuneet jihadistiseen liikehdintään ja pyrkineet edistämään tällaisen jihadistisen ryhmän toimintaa, ja puhutaan aikuisista henkilöistä, puhumme ihmisistä jotka ovat tehneet omia valintojaan. On potentiaalisesti aika vaarallinenkin ennakkotapaus, että Suomi lähtee aktiivisesti tällaisia henkilöitä kotiuttamaan."

Siksi on syytä toistaa eilinen sanomani, jonka mukaan nyt tehdystä päätöksestä vastaavat viime kädessä kaikki hallituksemme ministerit Sanna Marinia (sd) myöden - ei pelkästään Pekka Haavisto. Tämä poliittinen vastuu on syytä ulottaa myös siihen, mitä nyt maahamme tuodut henkilöt tekevät tulevaisuudessa - ja tästä tarvittaessa muistuttaminen on maamme vapaan lehdistön velvollisuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-naiset, Kärnän lupaus syödä hatullinen paskaa ja muita mielipiteitä
Tänään ratkeaa kunnioittaako eduskunta rehellisyyttä vai saako Haavisto jatkaa
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla

14 kommenttia:

  1. ”Suomeen palanneet Isis-naiset pääsivät vapaasti koteihinsa”

    Vai niin. Onko heillä ollut kaikki nämä ISIS-vuodet koti Suomessa? Sosiaalitoimiston maksama asunto? Joka on ollut pimeästi vuokralla kolmannelle taholle? Vai onko heille järjestetty valmiiksi isot monilapsisen perheen asunnot, kalustettuina tietenkin. Jääkaappi ja pakastin täynnä ruokaa? Kännykät? Telkkarit? Pesukoneet? Eiväthän he karanteenin takia saa itse käydä ostoksilla. Se nyt tässä vielä puuttuisi, että naisten ja sen 13-vuotiaan tytön aviomiehet haetaan Suomeen perheenyhdistämisen nimissä. Kaikki on niin uskomatonta, että tämänkin joudumme vielä näkemään.

    Jokaisen kannattaa lähteä terroristiksi muslimimaahan. Sen jälkeen haetaan tilauslentokoneella terroristi ja kaikki lapsiksi ilmoittautuvat elämään ikuinen ilmainen elämä Suomessa. Miten muuten somalinaisen somalille ISIS-valtiossa synnyttämä lapsi voi olla suomalainen.

    Entä ne kymmenet tuhannet terroristien lapset leireillä. Eikö heillä ole lasten oikeuksia? Yhtä lailla suomalaisia he ovat kuin Äiti Terroristinkin lapset. Kaikki vaan tänne Suomeen. Otetaan oikein charter-koneiden laivue matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi kohtalon ironiaa ja tietynlaista oikeudenmukaisuutta, kun nämä terroristit iskis vihreiten puoluekokoukseen, sinä päivänä voisi sanoa että ansittua palkkaa ..

      Poista
    2. Eivät iske vihreisiin, kuka nyt ruokkivaa kättä hakkaisi irti?

      Muistatteko miten kiireesti Kempeleen vokki siirrettiin 2015, kun juuri tullut ns. turvapaikan hakija raiskasi pääministeri Sipilän veljentyttären? Toisin sanoen, siirtävät ongelmat ja likapyykin muiden kärsittäviksi. Aivan kuten Sipilä.

      Poista
  2. Jos yleensä joku pitää Suomeen tuoda, voitaisiin tuoda orpoja jesidilapsia tai orjina olleita jesidiäitejä lapsineen. He ovat todellisia kärsijöitä, ja heitä nämä murhaajanaiset ovat orjuuttaneet ja heidän omaisiaan tappaneet. Tätä voisi Amnestyn puheenjohtajakin pohtia sen sijaan, että nyt ääni väristen ylistää hallitusta näiden terroristien paapomisesta. Tämä ei kuitenkaan tule meidän Terijoen hallituksen mieleenkään, vaan nämä saastat Ohisalo ja Haavisto keskittyvät vain terroristien hyysäämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme höpinää, eihän ne ole muslimeja. Ei-muslimit ovat ei-ihmisiä. Jotain kidutettavaa saastaa emme ala rahtaamaan Suomeen, kysy vaikka Terroristi-Haavistolta.

      Poista
  3. Pahat hyvät ihmiset

    Kahden ISIS-terroristin ja heidän? kuuden lapsensa tuominen Suomeen on maksanut kaikkine järjestelykuluineen ja lentoineen ainakin puoli miljoonaa euroa. Heidän elättämisensä Suomessa tulee maksamaan miljoonia ja miljoonia euroja.

    ”Esimerkiksi Nepalissa on mahdollista kustantaa kokonainen kouluvuosi 12 eurolla.”

    Miljoonalla eurolla olisi voitu kustantaa lähes sadalle tuhannelle nepalilaislapselle kouluvuosi. Kymmenelle tuhannelle nepalilaiselle koko 8-vuotinen koulutus.

    Miljoonaa euroon tarvitaan 160 keskituloisen (3140 €/kk) kaikki maksamat valtion ja kunnan verot sekä sosiaalimaksut + YLE-veron. Maapallolla on miljardeja lapsia ja aikuisia liikaa. Onko yhteiskunnalla tällaiseen varaa ja onko suhteellisuuden taju kadonnut totaalisesti.

    VastaaPoista
  4. Elämme sairasta aikaa. Kun abstraktit ihmisarvo- ja -oikeusideologiat otetaan tosissaan ja niitä käytetään absoluuttisten arvojen perusteluina, käy niin että mitä absoluuttisemmiksi arvot koetaan, sitä suhteellisemmiksi kaikki keinot saavat muuttua.

    Eletään maailmassa, jossa narsistinen, miellyttämisentarpeinen poliitikko voi paatostella katarttisilla uhrisamaistumisilla ymmärtämättä itse miten hirvittävä kuilu hänen idealististen arvojensa ja todellisuuden välille on revennyt. Että todellisuudessa kaikki se mitä hän päättää muuttuu enemmän kuin täydelliseksi vastakohdakseen.

    Meillä on hallitus jonka yksikään ministeri ei ymmärrä, että ollaan tekemisissä sellaisten kysymysten kanssa joita ei voida ratkaista taantuneen primitiivisen uhriajattelun -- uhreihin samaistumisen -- pohjalta. Että vaikka tekisimme kaiken mikä on käytännössä mahdollista "lepyttääksemme" väkivaltaisiin reaktioihin taipuvaisia kulttuureita ja ihmisiä ja "ostaaksemme" heiltä yhteiskuntarauhaa, jokainen positiivinen kotouttava yritys kääntyy tämän kulttuurin kohdalla kokokuvassa kaksin verroin miinusmerkkiseksi.

    Ja on turha puhua "vastuusta", koska narsistiset poliitikkomme jäsentävät kaikki ylevöitetyt käsitteet vain täysin todellisuudesta irronneiden absoluuttisten arvojensa raameissa. Vain Sanna Marinilla on oikeus raastavan halveksivalla äänellä saarnata oppositiolle: "Eikö teitä hävetä!"

    Mitä voi tavallinen kansalainen tehdä? Puhua, puhua, puhua? Mutta mikäli puhe yhtään vaikuttaa, seurauksena on syyte "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, puhua! Nyt kerron henkilökohtaisen kokemukseni:

      Lopetin pyynnöstä jo vuosia sitten maahanmuuton kritisoimisen tietyssä seurassa (vain pari-kolme tuttavaa, itseni ja mieheni lisäksi). Vuosikymmeniä ollaan tunnettu toisemme.

      Olin joskus vähän liiankin kiivaasti puhunut kielteiseen sävyyn maahanmuutosta/turvapaikanhakijoista. Ja yksi henkilö porukasta oli niin sydämistynyt puheistani, että ei kuulemma enää (nyt vasta tuli kielto) halua istua kanssani saman pöydän ääressä! Tämän paljastuksen teki k.o. miehen vaimo. Ja tieto tuli täysin puskista! PS-puolue on tälle miehelle punainen vaate. Toki vaimollekin, mutta ei niin punainen;) Ei kyseinen mies ollut koskaan inahtanutkaan mitään vastaan puheisiini. Mutta mitta oli yhtäkkiä tullut täyteen. On akateemisesti sivistynyt, ja toiminut arvostetussa ammatissa, ja olen pitänyt fiksuna miehenä. Mutta nyt olenkin hänen bannilistallaan, se on uusi ja outo kokemus minulle.

      Rikossyyteköhän on vielä tulossa?;) Tosin rikokseni, kaiketi "kiihottaminen kansanryhmää vastaan," lienee jo vanhentunut.

      Lisään vielä, etten ole mikään "palopuhuja" ollut kuitenkaan, enkä paasannut kyllästymiseen asti.

      Poista
    2. Joskus yllättyy, miten muuten aivan täysipäisiltä ja oikeustoimikelpoisilta tuntuvat ihmiset menettävät kokonaan arvostelukykynsä, kun tulee puhe maahanmuutosta. Asia on tabu, ja mitään negatiivisia tosiasioita ei saa asian tiimoilta esittää. Käytös ja puhe saattaa muuttua jopa agressiiviseksi. Todella outoa! Johtuneeko median jatkuvasta propagandasta maahanmuuton rikkaudesta.

      Poista
  5. Yhteiskunnan kiusaama ja tuomoitsema entinen pappi asuu perheieen Kontulassa vuokra-asunnossa perheineen köyhyysrajan alapuolella. Hänelle maamme lätkäisi maksettavaksi jättikorvaukset, koska tämä ei uskonut Ylen toimittjan juttuja Venäjän trolleista. Aika reilua touhua täällä oikeusperiaatetta mainostavassa EU-maakunnassa.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti hallituksen jäsenet eivät ymmärrä alkuunkaan minkälaisia pitkäaikaisvaikutuksia heidän toiminnallaan on. ”Tavallisten” ihmisten oikeustaju, moraali ja luottamus on koetuksella, kun Suomen ylinjohto on viime aikojen toiminnallaan näyttänyt, mihin moraali ja oikeus venyvät ja rahat riittävät, kun kohde on ideologiltaan oikea. Kyllä tässä rapautetaan kansan yhtenäisyyttä ja kansan moraalia ihan lopullisesti.

    VastaaPoista
  7. Kuinka #Jussi_Saramo on voinut ennen 19.12.2019 toimia al-hol -asiassa, kun vasta silloin hallitus teki periaatepäätöksen toiminnasta al-holin suhteen? Toimiko Saramo siis vastoin lakia ennen sitä? https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/65188

    VastaaPoista
  8. Harmi, en nyt löydä, mutta luin uutisen, että Saksassa vai oliko se joku muu maa, pidätettiin al-hol -leiriltä kotiutettu nainen, joka oli osallistunut terroriteon suunnitteluun. Eivät nämä todellakaan ole mitään pulmusia naisia. Toinen nyt Suomeen tuotu on somalialainen nainen, joka esiintyi Äiti Terroristi -nimellä ja yksikään suomalainen viranomainen ei pese sitä ideologiaa tämänkään naisen mielestä, vaan nainen hengähtää ja kerää voimia jatkaakseen rikollista toimintaansa. Tällainen kähmintä aiheuttaa sen, että ainakin itse joudun päivittäisissä asioinneissa miettimään missä asioin, että en joudu näkemään näitä kaapuihinsa piiloutuvia naisia. Näin se menee muuallakin euroopassa, niin miksi meidän viranomaiset kuvittelevat olevansa jotain ylimaallisia olentoja? Ihanko vain tyhmyyttä, silmien sulkemista tosiasioilta ja jos, niin miksi? Realiteetit todellakin kadonnet tästä maasta.

    VastaaPoista
  9. "Meillä on kotimaassa jo tällä hetkellä 390 henkilöä, joihin liittyy terrorismin riski, että siinä mielessä, et jos sieltä kaks naista tulee lisää, ni se ei varmasti tän isomman kuvan kannalta mitään kovin mullistavaa vaikuta"

    -Tarja Mankkinen, kehittämispäällikkö, sisäministeriö

    Näin kävi hän viisaudessaan loihtimahan sunnuntain iltauutisissa. Mitään häpyä ei ole, kun asiat selitellään kansalle miten agendaan sopii. Niin, olisikohan se isompi kuva ylipäätänsä se, miksi meillä on 390 henkilöä maassamme,joihin liittyy terrorismin riski? Ja vielä lisää täytyy saada veronmaksajien rahoilla. Olisiko siinä sisäministeriön ensisijainen tehtävä?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!