Suomenvenäläiset ja Jussi Halla-ahon ajatus

Suomenvenäläiset saivat eilen julkisuutta vaatiessaan maamme hallitusta avaaman itärajan. Heidän mukaansa sen sulkemisesta aiheutuu hankaluuksia heille ja muille ihmisille - mukaan lukien kantasuomalainen väestö. 

Tältä osin suomenvenäläisten analyysi osuu oikeaan: rajan sulkemisesta luonnollisesti kärsivät kaikki, jotka syystä tai toisesta haluaisivat matkustaa maanteitä pitkin Venäjälle. Minulla ei ole sellaiseen tarvetta, mutta ymmärrän toki, että monilla muilla saattaa olla. 

Sen sijaan olen eri mieltä suomenvenäläisten väitteestä, jonka mukaan Suomi rikkoo omia lakejaan sulkiessaan rajansa. Tätä ei kuitenkaan ei tapahdu, koska oikeuskansleri on hallituksen kokouksessa asiaa varmistamassa. 

Asiaa ei myöskään auttaisi suomenvenäläisten vaatimus siitä, että heidän kanssaan neuvoteltaisiin. Eihän heillä ole juuri minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa sen enempää suomalaisiin kuin venäläisiin päätöksentekijöihin. 

On myös outoa, että suomenvenäläisten edustaja kertoi, ettei hänellä - tai hänen viiteryhmällään - ole minkäänlaista mielipidettä siitä, kuka on ongelman taustalla. Eihän siinä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. 

Positiivista kuitenkin on, että suomenvenäläiset sinänsä haluavat hakea rajaongelmaan ratkaisua. Siksi kehotan heitä tunnustamaan tosiasiat ja ryhtyvän taivuttelemaan todellista syyllistä eli Venäjän diktaattoripresidentti Vladimir Putinia lopettamaan rajasopimuksen rikkomisen ja heidän ihmisoikeuksiensa polkemisen. 

Tämän Putin voisi tehdä yksinkertaisesti estämällä kehitysmaalaisten virran Suomen rajalle - eli lopettamalla näiden yllyttämisen, avustamisen ja mahdollisesti jopa pakottamisen.

* * *

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho (ps) totesi eilen oleellisia asioita Suomen suhteesta Venäjään. Hänen mukaansa "on ehkä hyvä, että Suomi ei liittynyt Natoon 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa. Monet silloin Natoon liittyneet tai kuuluneet maat ajoivat omat puolustusmenonsa alas, mikä on osoittautunut aika lyhytnäköiseksi ja virheelliseksi ratkaisuksi. Meille ei tullut yhtä voimakasta kiusausta lähteä hakemaan säästöjä puolustusmenoista."

Tämä on erinomainen huomio, joka on hyvä muistaa myös sitten, kun maailmassa näyttää jälleen vallitsevan "ikuinen rauha", kuten Keski-Euroopassa kuviteltiin tapahtuneen Neuvostoliiton hajottua yli kolmekymmentä vuotta sitten. Suomessa tähän luuloon ei kuitenkaan langettu.

Tähän asiaan saattoi vaikuttaa se, että myös maailmansotien välisenä aikana kuviteltiin sotien loppuneen. Tämä johtui kahdesta syystä: ensinnäkin oli perustettu Kansainliitto, jonka ajateltiin kykenevän ratkaisemaan kaikenlaiset kriisit ja toiseksi arveltiin ensimmäisen maailmansodan kauhujen ehkäisevän ihmisten halukkuutta sotimiseen.

Näin ajateltiin myös Suomessa, minkä seurauksena nuoren valtion varustautumiseen ei kiinnitetty riittävästi huomiota tai ainakaan siihen ei allokoitu riittäviä määrärahoja. Sen seurauksena vuonna 1939 suomalaisia miehiä vietiin rintamalle jopa omissa varustuksissa - asiaa syntyi kuvaamaan termi "malli Cajander".

Suomi ei silloin ollut ainoa höynäytettävä, vaan sama koski Ruotsia, mikä oli osasyy sille, ettei länsinaapurista saatu talvisodan sytyttyä kovin merkittävää apua aivan taisteluiden loppua lukuun ottamatta. Toki asiaan vaikutti myös se, että länsinaapurimme pelkäsi Saksan hyökkäävän etelästä, joten sillä oli vahva motiivi pitää kiinni edes siitä varustuksesta, joka sillä oli. 

Päätös saattoi länsinaapurimme kannalta olla fiksu, sillä lopulta Ruotsi säästyi koko toisen maailmansodan rasituksista ja nousi sen jälkeen yhdeksi maailman vauraimmista valtioista. Ja pääsi siinä sivussa seuraamaan aitiopaikalta kuinka Suomi joutui maksamaan raskaat sotakorvaukset ennen kuin pääsi nostamaan oman kansansa elintasoa.

Ehkäpä tämä ero Suomen ja Ruotsin toisen maailmansodan aikaisissa kokemuksissa selittää myös sen, miksi suomalaiset eivät lähteneet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen rapauttamaan omaa armeijaansa - vaikka Ruotsi monien muiden Euroopan valtioiden tavoin ryhtyikin siihen - vaan alkoi pikemminkin vahvistaa sotavoimansa toimintakykyä. Ostettiin amerikkalaisia Horneteja ja saksalaisia Leopardeja sekä vahvistettiin armeijan rekrytointipohjaa sallimalla asepalvelus myös naisille. Sekä pidettiin puolustusvoimien osuus budjetista korkealla ja hakeuduttiin läntiseen puolustusliittoon.

Tulevaisuus on tietenkin sumea, mutta juuri nyt Suomen turvallisuustilanne on erinomainen. Sen takaa Yhdysvallat, joskin pientä huolta aiheuttaa edelleen eurooppalaisten NATO-maiden katastrofaalisen surkea varustautuminen. Toivoa sopii, että myös niiden johtajat heräävät todellisuuteen, jotta voimme varmistaa sen, että - Jussi Halla-ahon sanoin - suomalaisilla on taloudellista ja fyysistä turvallisuutta, jonka varassa he pystyvät rakentamaan sellaisen henkilökohtaisen elämän, jonka haluavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan henki
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Venäjän hybridisota alkoi - mutta se ei alkanut kuin Strömsössä