perjantai 13. marraskuuta 2015

Alexander Stubb tiedepolitiikkona

Kielentutkija Janne Saarikivi on ottanut railakkaasti kantaa Alexander Stubbin yliopistopoliittisiin näkemyksiin. Olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan.

Jos Stubbin lausahduksen "päivystävistä dosenteista" tulkitsee kuten Saarikivi hänen sanoessaan "että päätöksenteossa ei tarvita dosenttien sepustuksia, hän [Stubb] sanoo itse asiassa, että päätöksenteon ei tulisi perustua tieteellisen tutkimukseen, oppineisuuteen ja pätevyyteen. En ymmärrä, miksi kukaan ajattelisi niin." Sitä en ymmärrä minäkään.

Sen sijaan joudun samaan hengenevetoon toteamaan, miksi moniin asioihin löytyy kantaa ottamaan dosentteja ja professoreita, jotka tieteen arvovallalla ajavan omaa subjektiivista ja tosiasioihin perustumatonta maailmankuvaansa. Enkä tarkoita tällä pelkästään dosentti Bäckmania. 

Olisiko suomalaisen tutkijakunnan lopultakin aika ryhdistäytyä ja olla antamatta aihetta vitsailuun "päivystävistä dosenteista"? Parhaiten ongelma näkyy poliittisesti eri suuntaan kallellaan olevien taloustieteilijöiden täysin vastakkaisissa näkemyksissä, joita he tuputtavat TV:n ja muun median välityksellä julkisuuteen. 

Toinen Stubbin esille ottama asia koski Stubbin lausahdusta, jonka mukaan "ennen oli kolme hyvää syytä olla professori: kesä-, heinä- ja elokuu". Tiedän, että noiden kuukausien aikana tehdään suuri osa siitä tutkimustyöstä, johon maamme korkein opetus perustuu. Tai siis Saarikiven sanoin: "kun professorien työaikaa on tutkittu, on aina todettu, että se on noin kolmanneksen yli työehtosopimuksen tuntien."

Kolmantena seikkana Saarikivi nostaa esiin nykyisen pikaiseen voitontavoitteluun perustuvan tutkimusstrategian, jossa resurssit keskitetään poliitikkojen hyväksi näkemään muutamaan kärkihankkeeseen. Tilanne vastaa omaa näkemystäni ja Saarikosken sanojen mukaan sitä, että tällainen tutkimuspolitiikka "on yhtä järkevä yliopistostrategia kuin oikean käden hauiksen harjoittaminen on kunnon kohottamisen keino". 

Google-haun perusteella löysin toisenkin kollegan kannanotton tähän kolmanteen asiaan liittyen. Sen mukaan "politiikassa päätösten suunta ja siten myös tiedontarpeet voivat muuttua nopeasti.... haasteeseen pystyy parhaiten vastaamaan monipuolinen tutkimusyhteisö. Tässä kuitenkin poliittinen päätöksentekokoneisto saattaa muodostua ongelmaksi pyrkiessään rajaamaan tutkimusta kunkin hetken poliittisen agendan tukemiseen. Näissä olosuhteissa yhteiskunnan tarpeiden muuttuessa kenelläkään ei ole vastauksia uusiin kysymyksiin. Tästä syystä olisi hyvä tiedostaa, että ajatus ´strategisesta perustutkimuksesta´ on parhaimmillaankin lyhytnäköinen."

Kaikkiaan vaikuttaa tosiaan siis siltä, ettei ministeri Stubbin ymmärrys tahdo riittää tiedepolitiikan tekemiseen. Tosin tämä ei ole yllätys, kun huomioi hänen aiemmat meriittinsä Suomen historian alalla. Harmi kuitenkin, että mies on päässyt asemaan, jossa hän voi sabotoida tehokkaasti koko kansakunnan tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:





6 kommenttia:

  1. Mitäs mieltä herra professori on tuosta taidepläjäyksen saamasta uutisoidusta miljoonaluokan "tutkimusrahoituksesta"? Samaan aikaan uutiset kertovat aivotutkimuksen ja muun läääketieteen tutkimuksen etsivän ulkomaista rahoitusta kun Suomesta ei löydy. PItäisikö yliopisto ja tutkimusyhteisön todellakin ottaa itseään niskasta kiinni, sillä kukaan tolkullinen ei niskaansa käännä itkulle tutkimusrahojen vähyydelle niin kauan kun niitä syydetään kymmenin miljoonin Suomen Akatemian toimesta pseudotieteiden tutkimukseen ja muuhun josta ei kukaan suomalainen saa kuin pakkasen huuhtoman perseen. Suomen Akatemia ei rahoita mitään perustutkimusta vaan silkkaa huuhaata näillä "voimautumistutkimuksillaan". Tyhminkin kansalainen ymmärtää että jos on varaa laittaa vanhusten rokkibändin kaltasiin tutkimuksiin miljoona tai pari, niin rahasta ei ole silloin kyllä minkään sortin pulaa. Lusikka kauniiseen käteen ja rahat oikeasti sinne perustutkimukseen ja sen päälle sellaiseen soveltavaan josta on edes jollain järjellä odotettavissa jotain kansallista hyötyä. Kun älytään jättää nämä totaalihyödyttömät humanistiset ääliöalat suojatyöpaikkoineen vähemmälle, niin alkaa rahatkin riittää. Teoriassa on olemassa kunnollistakin humanistista tutkimusta, mutta ei se Akatemian rahoituslistauksissa kyllä näy eli eipä taida käytännössä enää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kuinka rahoitus on jaettu Suomen Akatemian eri toimikuntien välillä. Epäilen kuitenkin vahvasti, että kyseessä on poliittinen päätös, eikä millään tavalla tutkijakunnan oma tahto.

      Niinpä yhteiskunnalliset tutkimusprojektit (joihin tämä lienee kuulunut) eivät Akatemiassa kilpaile rahoituksesta lääketieteen kanssa, vaan muita humanistisia hakemuksia vastaan. Jos niiden taso on heikko, ovat myös rahoitettavat projektit huonoja. Tämä siis ottamatta kantaa tuohon mainitsemaasi "taidepläjäykseen".

      Sen verran vielä, että jos tuon "taidepläjäyksen" seurauksena vanhustenhuolto paranee ja siitä seuraa heidän hyvinvointinsa kohentuminen sekä mahdollisesti myös huomattavia säästöjä yhteiskunnalle. Silloin miljoona on hyvinkin saattanut olla erittäin kannattava sijoitus. Ja tämäkin siis tietämättä sen tarkemmin mistä tutkimuksessa on kysymys.

      Poista
    2. En tiedä, kuinka rahoitus on jaettu Suomen Akatemian eri toimikuntien välillä. Epäilen kuitenkin vahvasti, että kyseessä on poliittinen päätös, eikä millään tavalla tutkijakunnan oma tahto.

      Niinpä yhteiskunnalliset tutkimusprojektit (joihin tämä lienee kuulunut) eivät Akatemiassa kilpaile rahoituksesta lääketieteen kanssa, vaan muita humanistisia hakemuksia vastaan. Jos niiden taso on heikko, ovat myös rahoitettavat projektit huonoja. Tämä siis ottamatta kantaa tuohon mainitsemaasi "taidepläjäykseen".

      Sen verran vielä, että jos tuon "taidepläjäyksen" seurauksena vanhustenhuolto paranee ja siitä seuraa heidän hyvinvointinsa kohentuminen sekä mahdollisesti myös huomattavia säästöjä yhteiskunnalle. Silloin miljoona on hyvinkin saattanut olla erittäin kannattava sijoitus. Ja tämäkin siis tietämättä sen tarkemmin mistä tutkimuksessa on kysymys.

      Poista
    3. Ja vielä nuo STN:n tämän vuoden haun teemat, jotta jokainen voi vetää itse johtopäätöksensä:

      Osaavat työntekijät – menestyvät työmarkkinat
      Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat

      Turvallisuus verkottuneessa maailmassa

      Kaupungistuva yhteiskunta

      Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi

      Poista
    4. Nuo humanistiset pseudotutkimukset vastaavat kysymyksiin joihin riittäisi pelkkä terve järki. Ei tarvita miljoonien tutkimusta vanhojen naisten rockbandin voimauttavasta vaikutuksesta, vaan se että vanhat ihmiset tekevät ja harrastavat asioita joista tykkäävät ja ovat heille uusia, parantaa heidän elämän laatuaan ihan terveen järjenkin mukaan. Laitetaan ne miljoonat vaikka sitten niiden harrastusten tukemiseen, bändin kitaroihin, kuin ilmiselvien asioiden pseudotutkimukseen.

      Ja olen vahvasti eri mieltä siitä että oikeisiin tutkimuksiin käytetyt rahat ja pseudotieteisiin käytetyt rahat tulisivat muka eri pusseista tai edes eri momenteiltä. Eivät tule. Ne kilpailevat ihan aikuisten oikeasti toistensa kanssa. Toiseen annettu raha on toisesta poissa, yksinkertaista inhoraadollista nollasummapeliä. Ei poliitikko koe tukevansa pseudotiedettä, hänelle se huuhaahan annettu tutkimusraha on ihan yhtälailla tieteeseen menevää kuin fysiikan perustutkimukseenkin menevä.

      Professorilla on päällä jokin hassu sordiino jossa huuhaatiedettä ei saa sanoa huuhaatieteeksi eikä siihen laitettuja rahoja hukkaan heitetyiksi.Niin kauan kuin tiedemaailma itse pitää tätä sordiinoa päällä eikä myönnä että kaikki "tieteet" eivät ole tasa-arvoisia toistensa kanssa ja että osa niistä on jopa silkkaa poliittista huijausta, ei tuo raha-asia meillä korjaannu. Rahaa menee ihan liikaa jos näitä huuhaita pitää rahoittaa samalla määrällä kuin kunnon tutkimustakin. Asia saadaan kuntoon vasta kun tajutaan että on pakko tehdä oikeita painopisteitä ja sietää se huuto mikä syntyy kun huuhaan rahoitus lopetetaan. Niin kauan kun tätä ei piireissä tunnusteta, ainakaan minä en kyyneleitä vuodata. Tiedemaailma tarvitsee puhdistuksen jossa poliittiset epätieteet raivataan pois. Saakoot rahoituksensa sitten vaikka yhteisöveroista kuten muutkin uskonnot, tai puoluetuista kuten poliittiset aatteet.

      Poista
    5. Totta kai tieteessä pitäisi osata tehdä juuri niitä oikeita asioita, jotka johtavat kaikenlaiseen edistykseen ja hyvinvointiin. (Tässä mielessä) valitettavasti kuitenkin on niin, että tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa. Koska kyse on siis tuntemattoman tutkimisesta, on vaikea myöskään määritellä sen olemusta saati ennusta mitä sieltä tulevaisuudessa löytyy.

      Helpointa tutkimuksen oikea suuntaaminen lienee tutkijayhteisölle itselleen ja kullekin tutkijalle hänen oman tutkimusalueensa ympäriltä. Siis vaikkapa aivotutkija varmaankin osaa kertoa karjatalouden tutkijaa paremmin, mihin suuntaan aivotutkimusta pitäisi jatkossa suunnata. Ja päin vastoin.

      Tieteen historia on kuitenkin osoittanut, etteivät suuret innovaatiot useinkaan synny tällaisen systemaattisen etenemisen kautta, vaan enemmänkin sellaisten sattumien tai onnenkantamoisten kautta, jonka vain tutkimukselle avoin mieli osaa hahmottaa kun ne sattuvat eteen.

      Siksi olen aidosti sitä mieltä, että niin Suomen kuin koko ihmiskunnankin kannalta tutkimuksesta saadaan paras hyöty, kun se etenee vapaan perustutkimuksen kautta kohti sovelluksia. Juuri siitä syystä esimerkiksi länsi voitti teknologiakilpailun entistä itäblokkia vastaan ja juuri siksi Eurooppa on viime vuosikymmeninä jäänyt tieteessä ja teknologiassa yhä pahemmin USA:n jalkoihin.

      Edelle kirjoittamieni seikkojen perusteella vältän myöskin kovin vahvasti ottamasta kantaa humanistisiin tieteisiin, vaikka minustakin ne ovat pääsääntöisesti ellei nyt ihan huuhaata mutta itsestäänselvyyksien kanssa puuhastelua kuitenkin. Ja edelleen samasta syystä näen STN:n kaltaisen rahoituksen olevan melko puhtaasti hukkaan heitettyä veronmaksajien rahaa, koska siellä tutkimusta suuntaavat tahot, jotka aivan varmasti eivät sitä osaa tehdä. Ehkäpä esille nostamasi miljoonatutkimus on siitä yksi osoitus.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!