lauantai 30. kesäkuuta 2018

Ratkaisevatko siirtolaiskeskukset pakolaisongelman?

Euroopan Unioni onnistui sopimaan Välimeren siirtolaiskeskuksista, joissa tutkittaisiin turvapaikanhakijoiden suojeluntarve. Hyvä näin - etenkin jos turvapaikanhakijat todella saadaan asettumaan näihin keskuksiin.

Suomen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) arveli, että suurin ongelma keskusten osalta olisi turvapaikan saaneiden vastaanottaminen EU-maihin. Se kun tehtiin sopimuksessa vapaaehtoiseksi.

Mykkänen on siinä oikeassa, että suojelun tarpeessa olevien vastaanottamisen vapaaehtoisuuteen todellakin liittyy riski - onhan selvä, ettei kaikkien EU-maiden valmius yhteisiin tulijoiden sijoitustalkoisiin ole samanlainen. Mutta en ole aivan varma, etteikö sopimukseen liittyisi paljon suurempiakin riskejä.

Etenkin mieltäni jäi askarruttamaan se, että ellei siirtolaiskeskusten olosuhteita onnistuta järjestämään siedettäviksi, eikä elintasopakolaisille myönnetä siellä turvapaikkoja, jatkuu vaellus Eurooppaan siirtolaiskeskusliikenteen lisäksi myös entiseen villiin tapaansa ja muuttuu vielä ehkä yhä suuremmassa määrin laittomaksi oleskeluksi.

Vielä suuremman riskin näen elintasopakolaisiksi todettujen palauttamisessa lähtömaihinsa. Lopultahan heidän määränsä on moninkertainen turvapaikkaa tarvitsevien määriin verrattuna ja me tiedämme, etteivät monet lähtömaat ole halukkaita ottamaan heitä vastaan. Siten keskuksissa tulisi ajan myötä säilöä yhä suurempaa ihmisjoukkoa tai vaihtoehtoisesti niistä lähtisi laittomia oleskelijoita omin neuvoineen kohti omia päämääriään EU:n sisällä.

Niin tai näin. Oleellista on tarkastella lopputulosta, joka selvinnee meille seuraavien vuosien aikana. Mikäli siirtolaiskeskusjärjestelmä saadaan toimimaan ja sitä kautta elintasopakolaiset jäämään kotimaihinsa on voitettu paljon. Mikäli näin ei tapahdu, on keksittävä muita keinoja ongelman ratkaisemiseksi.

Tosiasia kuitenkin edelleen on, että niin kauan kuin väestönkasvu lähtömaissa on holtitonta eikä kohtuullinenkaan talouskehitys siitä syystä tuota ihmisille toivoa paremmasta tulevaisuudesta kotiseuduillaan, säilyy ihmisillä motiivi hakea onneaan EU:n alueelta. Sekä se, ettei tuota kehitystä saada käyntiin, ellei lähtömaiden talouskehityksen tieltä saada ratkaistuksi esimerkiksi jatkuvaa väkivaltaa tai sen uhkaa aiheuttavia liiallisen yhteisöllisyyden tai uskonnollisen fanatismin kaltaisia kulttuurisia käytäntöjä.

Lisäksi olisi vihdoinkin tunnustettava, ettei kehitysmaiden talous nouse kehitysapua jakamalla, vaan noiden maiden ihmisten omilla toimilla, joita voidaan tukea tekemällä heidän kanssaan bisnestä - siis sijoittamalla, markkinoimalla ja ostamalla. Siis samaan tapaan kuin nähtiin Suomen noustessa alle sadassa vuodessa nälkäkuolemien kanssa taistelevasta kehitysmaasta yhdeksi maailman parhaista paikoista asua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko EU tekemässä ensimmäistä järkevää turvapaikkapoliittista päätöstään?
Pakolaisongelma katoaisi kahdella päätöksellä
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden

perjantai 29. kesäkuuta 2018

HS, sateenkaari, vähemmistöt ja tasa-arvo

Helsingin Sanomat otti tänään kantaa seksuaalisten vähemmistöjen puolesta "käärimällä" itsensä sateenkaarilippuun. Tasa-arvon lisäksi lehti perusteli tempaustaan sillä, että "sivistyneessä maassa myös vähemmistöjen asemasta pidetään huolta".

HS kertoi myös, että vähän toisenlaisen vähemmistön juhlaan on saapunut jo 46 000 vierasta ja viikonloppuun mennessä sinne odotetaan kaikkiaan 75 000 vierasta. Kyseessä on jo pitkään etenkin Pohjois-Suomessa vaikuttanut uskonnollinen vähemmistö. Ja myös seksuaalinen siinä mielessä, että siinä missä Pride-porukka suuntaa seksuaalisuutensa siten, ettei coituksesta synny lapsia, tämä vanhoillislestadiolaisten joukko tekee päinvastoin.

Odotan jännityksellä kuinka vähemmistöjen asemasta huolta tänään varsin näyttävästi pitävä yksityisen mediamme suurin ja kaunein kunnioittaa tätä toista vähemmistöä, sillä kyllä kai tasa-arvoon kuuluu molempien ääripäiden kohtelu samalla tavalla? Vai mitä, päätoimittaja Kaius Niemi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua
Kun tiukille menee, niin uroskin poikii
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa

torstai 28. kesäkuuta 2018

Laura Huhtasaari kohtasi henkisesti jälkeenjääneen ihmisen

Laura Huhtasaari (ps) kertoi yli kolmekymppisen vastaantulijan sylkäisseen ja näyttäneen hänelle keskisormea Helsingin keskustassa. Tilanne oli uhkaava, joten Huhtasaaren ensimmäinen ajatus oli paeta.

Häiriköstä ei ole kerrottu tarkempia tuntomerkkejä, mutta Huhtasaarella on tarkoituksena selvittää oliko tapahtumapaikalla valvontakameroita, jotta tekijä voitaisiin tunnistaa. Toivottavasti näin myös tapahtuu, jotta syljeskelijä joutuu vastuuseen teostaan.

Yleisemmin tarkasteltuna tapaus osoittaa, ettei syljeskelijä ymmärrä demokraattista prosessia eikä hyväksy sellaista. Tosiasia kuitenkin on, että demokratiaa voi olla ainoastaan silloin kun on erilaisia asioita ajavia poliitikkoja, joita äänestämällä kansan tahto toteutuu.

Huhtasaari edustaa uskonnollista konservatismia yhdistettynä maahanmuuttorealismiin, ja syljeskelijä-keskisormimiehelle oikea tapa vastustaa häntä olisi ollut antaa vaaleissa ääni jollekin muulle kuin hänelle tai hänen hengenheimolaisilleen. Vaikka sitten ehdolla olevalle poliittisen kentän liberaalisosialistista ääripäätä edustavalle Vasemmistoliiton tai Vihreiden ehdokkaalle.

On myös huomattava, että syljeskely ja keskisormen näyttäminen poliitikolle osoittaa yli kolmikymppisen henkilön jääneen henkisesti esikoululaisen tai korkeintaan varhaispuberteetti-ikäisen tasolle. Siitä huolimatta hänelläkin lienee äänioikeus - mitä voinee pitää yhtenä demokraattisen järjestelmän suurista ongelmista.

Sellaisena se on myös yksi syy sille, että demokratian sanotaan usein olevan vähiten huono poliittisen vallan käyttömuoto sen sijaan, että sitä pidettäisiin parhaana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voi Laura minkä teit!
Viiden prosentin nainen
Turvallisuuskysymyksiä ja seurauksia

tiistai 26. kesäkuuta 2018

#metoo-uutisointi ja sen seuraukset

Yle kertoi, että Ruotsin lehdistökomitea PON eli meidän julkisen sanan neuvostoamme vastaava omavalvontaelin on todennut lehdistön #metoo-kirjoittelun olleen kymmenessä tapauksessa yhdestätoista asiatonta. Tämä on yllättävää.

Tosin ei siksi, etteikö kirjoitteluun olisi voinut arvata sisältyneen epäasiallista ainesta, vaan siksi, että Ruotsin PON tunnusti asian. Ja että Suomen Yle uutisoi sen.

Asiasta luettuani en voinut muuta kuin todeta, että räikeimmät meille kerrotut tapaukset ovat karvoja nostattavia. Ylen mukaan ruotsalaisen tv-juontajan ohjelma TV4:ssä lopetettiin, kun entinen kollega syytti häntä seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta.

Käräjäoikeus kuitenkin vapautti tv-juontajan syytteistä. Sen sijaan Ylen uutinen ei kerro mitä perättömän ilmoituksen tehneelle kollegalle tapahtui.

Yleensä Yleä vastuullisemmin uutisoiva Iltalehti kertoi toisestakin tapauksesta. Sen mukaan suomenruotsalainen Aftonbladetin toimittaja joutui eroamaan työstään perättömien ahdistelusyytösten vuoksi. Tässäkään tapauksessa meille ei kerrota mitä tapahtui ilmoituksen tehneelle henkilölle.

Eikä kummassakaan jutussa kerrota millä tavoin asiattomasta ja kohtuuttomat seuraukset saaneesta uutisoinnista vastuussa olevat toimittajat ja päätoimittajat kantoivat vastuunsa tapahtuneesta. Eihän Ruotsin kaltaisessa oikeusvaltiossa varmaankaan voinut olla niin, että he vain kohauttivat olkapäitään ja jatkoivat tehtävissään aivan kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut?

Tällä en tarkoita, etteikö naisten ahdistelusta pitäisi kirjoittaa. Enkä tietenkään hyväksy sellaista millään tavalla. Mutta tarkoitan kuitenkin sitä, että kirjoittamisen pitää perustua tosiasioihin ja - mikäli siitä on lipsuttu - perättömistä syytöksistä syntynyt haitta on sekä sovitettava että korvattava.

Seuraavaksi jään odottamaan mitä tapahtuu täällä Pohjantähden alla Tomi Metsäkedolle, joka on nostanut oikeuskanteen häirintäsyytteiden takia työsuhteensa purkanutta entistä työnantajaansa vastaan. Hänen tapauksessaan ei ole epäilystä huonosta käytöksestä, mutta oikeuden tehtävänä onkin tässä tapauksessa arvioida ovatko sen seuraukset olleet kohtuuttomat entistä suosikkilaulajaa kohtaan.

Toivottavasti oikeus on tehtäviensä tasalla ja sekä ratkaisee että perustelee kantansa oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti - oli loppuratkaisu sitten mikä tahansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?
#metoon erot Ruotsissa ja Suomessa
Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden

Historian kieltämisestä näyttäisi tulevan muotia myös länsimaissa. Saimme siitä jälleen yhden esimerkin kun käytännössä kaikkien ikäistäni vähän nuorempien ihmisten lapsuuteen kuuluneen TV-sarjan "Pieni talo preerialla" pohjana olevan kirjasarjan luojan Laura Ingalls Wilderin nimi poistettiin amerikkalaisen lastenkirjallisuuspalkinnon nimestä. Edellinen taisi olla Peppi Pitkätossun sensuroiminen Ruotsissa.

Kyseessä on luonnollisesti poliittisessa korrektiudessa tapahtuneista muutoksista. Se mikä 90-vuotiaana vuonna 1957 kuolleen kirjailijan luomisvaiheessa oli valtavirtaa ei enää 2010-luvulla kelpaa herkästi loukkaantuvalle tiedostavaistolle. Samalla katoaa yksi nykyiselle ja tuleville sukupolville tarjolla olevista johtolangoista menneisyyteen.

Yleensähän tällainen historian hautaaminen on liitetty erilaisiin totalitaristisiin liikkeisiin. Hakematta tulevat mieleen Afganistanin Talebanien tai Syyrian ISISläisten "kunnostautuminen" muinaismuistojen tuhoajina. Samaan joukkoon kuuluivat Josef Stalin, Mao Zedong ja Adolf Hitler retusoittaessaan vanhoista valokuvista pois epäsuosioon ja sitä kautta koiranputkea alhaalta käsin puskemaan joutuneita entisiä suosikkejaan.

Mielenkiintoista tästä kaikesta tekee se, etten ole juurikaan havainnut poliittiseen korrektiuteen liittyviä länsimaissa tapahtuneita historian jälkien tuhoamisia kritisoitavan. Ikään kuin menneisyyden tuhoaminen myös sivistyneinä itseään pitävissä länsimaissa olisi jonkinlainen itsestäänselvyys.

Onneksi on myös poikkeuksia. Yhtenä niistä meidän Suomemme.

Meillähän pääkaupungin keskeisiä toreja koristavat Venäjänvallan aikaisten hallitsijoiden muistomerkit ja punaiselle Tampereelle on sijoitettu valkoisen kenraalin patsas. Molemmat historiallista tietoisuutta omassa kontekstissaan vahvasti lisääviä teoksia.

Säätytalon päätyä puolestaan koristaa reliefi, joka muistuttaa Venäjän tsaarin luvanneen maatamme hallitessaan kunnioittavansa suomalaisia lakeja. Tämä teos oli kuumaakin kuumempi venäläisille silloin, kun se pyrki venäläistämään meidät - ja siksi reliefi paljastettiin vuonna 1903 ilman suurempia juhlallisuuksia, jotta suomalaisia ei muistutettaisi aiemman hallitsijan lupauksista.

Helsingistä löytyy myös sosialistista realismia esittävä patsas, jonka "Maailman rauha" -nimen ja kädet pystyssä kuvattujen figuurien välinen ristiriita muistuttaa meitä hätkähdyttävästi 1900-luvun sosialistisen suurvallan väkivaltaisesta kaksinaismoralismista. Olisi hienoa, jos maamme punavihreät tulisivat ja tutustuisivat ajatuksella tämän patsaan viestiin ja sen suhteeseen heidän ajamaansa aatemaailmaan.

Siitä tuli mieleeni, että kommentoin eilen varsin mielenkiintoista blogia pitävän Kumitontun kirjoitukseen, että "on selvää, ettei kuplassa elävä ja historiasta täydellisen tietämätön henkilö siihen [johtamaan kansakuntaa] ainakaan kykene. Siksi Toukon tai Alexanderin kaltaiset poliitikot ovat äärettömän vaarallisia koko kansakunnan kannalta."

Kuten edeltä ilmenee, olen erittäin paljon huolissani siitä, että ihmisten tietoisuuden vähittäinen hävittäminen omasta historiastaan näyttäisi muuttuneen erilaisten diktatuurien lisäksi poliittisesti korrektiksi myös länsimaissa. Onhan selvää, että tietämätöntä ja todellisuutta ymmärtämätöntä on paljon helpompi johdattaa hirmutekoihin kuin tietäväistä ja asioita ymmärtävää. Ja juuri siitähän on viime kädessä kyse kaikenlaisissa hyvää tarkoittavissa, mutta viime kädessä tuhoisaksi osoittautuneissa aatteissa. Aina ja kaikkialla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle
Poliittisesti korrekti muuttaa näkyvää todelllisutta
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen

Puheenjohtaja Li Andersson (vas) kirjoitti mielipidekirjoituksessaan näkevänsä "hyvinvointivaltion suurimpana uhkana työssä käyvien keskiluokkaisten ymmärryksen puutteen sitä todellisuutta kohtaan, jossa suomalaiset pienituloiset elävät". Hän ilmoitti pelkäävänsä, että "kun sosiaaliturvaa monimutkaistetaan yhä uusilla velvoitteilla, lopputuloksena on tilanne, jossa hyvinvointivaltio palvelee heikoimmin niitä, joita varten se on rakennettu".

Andersson arveli, että monet keskiluokkaiset ajattelisivat siten, että pienituloisten kohdalla kontrolli olisi parempi kuin luottamus. Ongelman ratkaisemiseksi hän ehdotti palveluiden parantamista, henkilökohtaisen tuen lisäämistä, opiskelun helpottamista, palkkatuettua työllistämistä sekä rangaistusten vähentämistä.

Äärivasemmiston mahtinainen puhui mielestäni kauniita sanoja. Siis sellaisia, joilla on sosialismia ennenkin perusteltu.

Kaikkihan muistamme vaikkapa Homo sovieticuksen, joka ensin tarkoitti yhteisen hyvän puolesta pyyteettömästi uurastavaa henkilöä, jollaiset osoittautuivat suuressa sosialistisessa kokeilussa valtavasta propagandasta huolimatta tilastoharvinaisuuksiksi tai jopa puhtaiksi haavekuviksi. Niinpä koko nimitys kääntyi nopeasti itsensä irvikuvaksi.

Minun käsitykseni mukaan vähäosaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole Homo sovieticuksia nimen kummassakaan merkityksessä. Sen sijaan he ovat enimmäkseen tavallisia ihmisiä, joilla on - kaikkien muiden tavoin - halu elää tavallista elämää ja hankkia itse oman ahkeruutensa avulla toimeentulo ja itsensä sekä muiden ihmisten kunnioitus.

Näiden kunnon ihmisten joukossa on kuitenkin myös niitä, joilla on syystä tai toisesta halu elää yhteiskunnan taakkana. Muutamat heistä ovat jopa tulleet julkisuuteen julistamaan tätä haluaan.

Yhteiskuntamme kestää kyllä muutamien työtä kaihtavien elättämisen, mutta jopa Sipilän hallitus ymmärtää, ettei tuo joukko voi kasvaa kovin suureksi. Samalla työtä tekevä keskiluokka lienee halukas tukemaan ilman omaa syytään työtä vailla olevia kanssaihmisiään, mutta kieltäytyy elättämästä niitä, jotka eivät ole vastavuoroisesti halukkaita kustantamaan yhteiskunnan palveluita työnteollaan.

Oikeudenmukaisuuden kunnioitus ja väärintekijöiden rankaiseminen ovat käyttäytymistutkimusten mukaan ihmiselle lajityypillistä käytöstä. Kyse ei siis ole enemmästä eikä vähemmästä kuin geeneihimme kirjatusta käyttäytymiskoodistosta. Siksi se ei hyväksy loisintaa, mutta kuitenkin kunnioittaa itsestään vastuun ottamista niin omalla kuin muidenkin kohdalla.

Näistä syistä on tärkeää, että järjestelmä on rakennettu siten, että työntekohaluisten työllistymistahdollisuudet maksimoidaan, työtä tekevien yhteiskunnan ylläpitoon käyttämä verorasitus pidetään hyväksyttävällä tasolla ja järjestelmän väärinkäyttäminen minimoidaan. Nähdäkseni aktiivimalli on yksi tapa pyrkiä toteuttamaan nämä kaikki kolme ehtoa.

Tosin vielä paremmin ne toteutuisivat mielestäni nälkärajalle asetetun kansalaispalkan kautta. Silloin jokainen työtunti nostaisi elintasoa, väärinkäyttäjiä tuskin olisi ja verorasituskin asettuisi kohdalleen, mikäli samalla vapautettaisiin harkinnanvaraisen tuen jakamiseen rakennettu valtava koneisto tuottavaan työhön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä työllisyys syntyy?
Aktiivimallia puoltaa moni asia
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

Tänä aamuna kuulimme, että Kreikan kriisi olisi saanut ratkaisunsa. Sen mukaan maan ottamien lainojen takaisinmaksun aloittamista lykätään 10 vuotta eteenpäin, ja niille myönnetään 10 vuotta lisää maksuaikaa.

Kyse on Kreikan toisesta, vuonna 2012 myönnetystä lainaohjelmasta, joka oli kooltaan noin 97 miljardia euroa. Se myönnettiin vuonna 2012 ja sopimuksen mukaan Kreikka maksaa lainansa viimeisen erän noin vuonna 2076.

Kreikan kolmas lainaohjelma on päättymässä tänä kesänä, minkä jälkeen sen pitäisi hankkia tarvitsemansa rahoitus markkinoilta. Kriisin aikana helleeneille on kaikkiaan myönnetty yhteensä 273 miljardia euroa.

Näin maksumiehen roolissa olisi hieno uskoa, että Kreikan kriisi olisi ohi. Päätin kuitenkin tehdä pari laskutoimitusta, jotta saisin käsityksen siitä, onko asia tosiaankin näin.

Kreikan koko bruttokansantuote on 286 miljardia dollaria, eli nykykurssilla noin 248 miljardia euroa. Toisin sanoen samaa suuruusluokkaa kuin sille myönnetyt lainat.

Se tarkoittaisi Suomen bkt:n 216 miljardin dollarin eli 187 miljardin euron bkt:n kautta laskettuna sitä, että meillä olisi lainaa noin 200 miljardia. Se tarkoittaa lähes nelinkertaisesti koko valtion budjettia. Jaettuna tämä maksuajaksi määrätyllä 58 vuodella, saadaan lyhennysmenoiksi 3,4 miljardia euroa vuodessa. Se on noin kuusi prosenttia budjetin loppusummasta.

Lisäksi tulevat korkomenot. En löytänyt tietoa niiden suuruudesta Kreikalle, mutta Suomen 106 miljardin euron velkataakasta on maamme budjetin mukaan varauduttu maksamaan 1,2 miljardia euroa korkokuluja. Siten voidaan olettaa, että Kreikan velkojen suuruisen lainan korkokulut olisivat ainakin 2 miljardia euroa vuodessa, eli noin 3,5 prosenttia budjetista.

Näin Suomen kautta tarkasteltuna Kreikan lainanhoitokulut tulevat seuraavan 58 vuoden aikana olemaan yhteensä vajaat 10 prosenttia (eli takaisinmaksun 6 prosenttia + korkokulut 3,5 prosenttia) maan budjetista. Miten se suhtautuu nyt tehdyn sopimuksen ehtoihin?

Sen löysin asiasta kertoneesta uutisesta, jonka mukaan Kreikan olisi pidettävä budjettinsa ylijäämä ilman velanhoitomenoja neljän vuoden ajan vähintään 3,5 prosentissa bruttokansantuotteesta ja sen jälkeen vuoteen 2060 saakka 2,2 prosentissa. Nämä lukemat ovat siis nimenomaisesti niitä lukuja, jotka Kreikalla olisi käytettävänään velkataakkansa maksuun. Ja ne ovat siis 6-7,3 prosenttiyksikköä liian pienet.

Ilmeisesti nyt tehdyn sopimuksen taustalla on ajatus siitä, että Kreikan lainoja jatketaan vastaisuudessa markkinalainoilla. Siten Kreikan ei ole edes tarvetta tyhjentää lainataakkaansa, vaan ainoastaan hoitaa vanhoja lainoja uusilla. Näinhän Suomenkin valtio tekee ja siihen kreikkalaisten rahkeet juuri ja juuri riittävät ainakin neljän ensimmäisen vuoden aikana, jolloin talouden ylijäämä (3,5 prosenttia) on suunnilleen yhtä suuri kuin korkokulut (niin ikään 3,5 prosenttia bkt:stä).

Iso kysymys kuuluukin, että minkälainen markkinoilla toimiva eli voittoa tavoitteleva taho lähtee lainoittamaan maata, jonka velkatilanteen ja maksukyvyn välinen suhde on edellä kuvaamani kaltainen? Ja millä ehdoilla?

On kuitenkin myönnettävä, että edelle kirjaamani laskelma sisältää paljon sellaisia oletuksia, joita en pystynyt tarkastamaan. Ennen kaikkea minulla ei ole tietoa Kreikan saamien lainojen korkotasosta suhteessa Suomen ottamiin lainoihin. Olisi kuitenkin hämmästyttävää, mikäli kriisimaan lainakorot olisivat oleellisesti alhaisemmat kuin asiansa hoitaneen kotimaamme.

Laskelma oletti myös korkotasojen pysyvän nykyisellä äärimmäisen alhaisella tasollaan. Jokainen voi arvioida onko tämä realismia, vai nousevatko Kreikan lainanhoitokulut jossain vaiheessa oleellisesti? Jos (ja kun) näin käy, muuttuu Kreikan tilanne entistä epätoivoisemmaksi.

Toisaalta Kreikan bkt asukasta kohden on merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa. Koska heidän lainataakkansa on henkeä kohden suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin Suomen (23 vs. 19 tuhatta euroa), voisivat helleenit ratkaista ongelmansa nostamalla taloutensa aktiivisuuden samalle tasolle kuin Suomessa. Mutta kuka tähän uskoo?

Siten on varsin epätodennäköistä, että Kreikka pystyisi maksamaan lainojansa takaisin euromaille ja kansainväliselle valuuttarahastolle. Sen sijaan tämän päivän poliitikot ovat onnistuneet siirtämään Kreikka-ongelmaa jälleen eteenpäin.

Sinne sitä siirretään myös tulevaisuudessa, kunne kreikkalaisten selkäranka katkeaa tai inflaatio kiihtyy syystä tai toisesta niin korkeaksi, että lainojen reaaliarvo romahtaa niin alhaiseksi, että Kreikka voi lopultakin suoriutua ottamistaan lainoista. Mutta tärkeintähän tässä koko episodissa oli se, että eurooppalaiset pankit ja niiden omistajien omaisuus tulivat pelastetuksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polveutuvatko kreikkalaiset antiikin helleeneistä?
Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?
Kreikkaan rahamme syytäneiden poliitikkojen toimet edelleen analysoimatta

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kotouttamisen haaveet

Yleisradio kertoi, ettei vuoden 2015 kansainvaelluksen myötä maastamme turvapaikan saaneista ole työllistynyt juuri kukaan. Asia saattaa liittyä siihen, että suurimmat oleskeluluvan saaneet tulijaryhmät olivat saman uutisen mukaan irakilaiset, afgaanit, syyrialaiset ja somalit.

Jutussa kerrottiin työministeri Jari Lindströmin (sin) suulla, että tulijoiden kotoutumisen seuranta on retuperällä. Yle kyseli asian perään ja sai tiedon, että suurin osa tulijoista osallistuu tällä haavaa erilaisiin koulutuksiin: työssä on aniharva, eikä haastetta ainakaan vähennä se, että tulevaisuudessa myös oleellisesti paremmin koulutetun kantaväestön uudelleenkoulutus on tekoälyn tulemisen takia pakko hoitaa samaan aikaan.

Edelleen jutussa kerrottiin, että kielikoulutuksiin on kuukausien jono. Tässä yhteydessä täytyy kysyä, että kuka on vastuussa asiasta. Koska kielitaito on ensimmäinen edellytys työnsaannissa (vai kuka työllistää ihmisen, jonka kanssa ei pysty kommunikoimaan kuin tulkin välityksellä?) ei Suomen kielen - eikä myöskään kulttuurin - oppiminen kuulu niihin asioihin, joissa kannattaa säästää.

Työllistymisen kautta turvapaikanhakijan lasku suomalaiselle veronmaksajalle nimittäin pienenee aivan oleellisesti. Suomen perusta laski aikanaan, että nämä ihmiset maksavat keskimäärin 700 000 euroa elämänsä aikana. Keskeinen syy siihen on se, että he työllistyvät heikosti ja elävät siksi käytännössä koko elämänsä sosiaaliturvan varassa.

Tässä puhutaan siis jo turvapaikan saaneista ihmisistä. Eli heistä, jotka ovat saaneet luvan olla maassamme ja nauttia täysimääräisesti sosiaaliturvastamme.

Siksi on hyvä, että työ- ja elinkeinoministeriö työstää parhaillaan selvitystä kotoutumisen onnistumisesta. Vielä parempi olisi, jos se järjestäisi ilman tutkimustakin itsestään selvät kieli- ja kulttuurikoulutusasiat kuntoon.

Yle  haastatteli myös Espoon maahanmuuttajapalveluiden johtavaa sosiaalityöntekijää Jenni Lemercieriä. Hänellä tuntui valitettavasti olevan enemmän hurskaita toiveita kuin realistisia näkemyksiä kotouttamisesta.

Kuten edellä jo totesin, ei ole realistista ajatella, että omilla rahoillaan yritystä pyörittävä henkilö palkkaisi ihmisen, jonka kanssa ei pysty luontevasti kommunikoimaan. Kuitenkin Lemercier tuntui toivovan - ellei suorastaan vaativan - sellaista.

Siinä hän oli kuitenkin oikeassa, ettei asioita helpota se, että ympäri maata sijoitetut kehitysmaalaiset muuttavat suuriin asutuskeskuksiin. Realismia osoitti myös se, että sekä ministeri että sosiaalityöntekijä ymmärsivät turvapaikan saaneiden hakeutumisen samoille asuinalueille ongelmaksi.

Sen sijaan kantaväestölle osoitettu vaatimus ystävyyssuhteiden luomisesta tulijoiden kanssa on epärealistista: toki joitakin halukkaita sellaiseenkin löytyy - ja havaintojeni mukaan myös miehille seurustelu- ja seksikumppaneita - mutta pääsääntöisesti ihmiset eivät lähde tarkoituksella ystävystymään tuikituntemattomien, kielitaidottomien ja outoja tapoja noudattavien ihmisten kanssa.

Ystävyyssuhteen syntyvät pikemminkin kotoutumisen kautta. Kun tullaan tutuksi naapureina tai työtovereina syntyvät ystävyyssuhteetkin ilman erityistä yrittämistä. Itse asiassa niiden yleisyys voisi olla yksi ministeri Lindströmin kaipaamista kotoutumistoimien onnistumisen indikaattoreista.

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani totean, että maahanmuuttopolitiikan umpikujan välttämiseksi on vain kaksi keinoa. Ensimmäinen on rajojen sulkeminen humanitaarisilta pakolaisilta ja toinen tänne tulleiden integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että he osaavat kieltä, elättävät itsensä ainakin pääosin omalla työllään eivätkä erotu muista ihmisistä kovin oleellisella tavalla.

Erityisesti suomalaiseen yhteiskuntaan sopimattomat tavat (naisten alistaminen, työaikana tapahtuvat paastoamiset ja moneen kertaan vuorokaudessa tapahtuvat uskonnolliset sessiot, piittaamattomuus Suomen laeista ja niin edelleen) olisi syytä karsia pois kotouttamistoimien aikana. Tai saattaa tulijoiden ymmärrys sellaiselle tasolle, että he ymmärtävät itsekin luopua sellaisista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS yksisilmäisten asialla
Kuinka väestökato kesytetään?
Tuhoaako maahanmuutto ihmisten tasa-arvon Tanskassa?

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

Suomessa on käyty kuumaa keskustelua hallituksen lanseeraamasta työttömien aktiivimallista. Sen on joidenkin mielestä katsottu nöyryyttävän työttömiä, mutta kiistaton tosiasia on, että Suomessa sekä työttömyysaste että työllisyysaste ovat kääntyneet parempaan suuntaan. Samoin on tehnyt vuodessa melkein kolmanneksella vähentynyt pitkäaikaistyttömyys, mitä voidaan erityisesti pitää aktiivimallin onnistumisen mittarina.

Toki aktiivimallin ja muutenkin positiivisen talouskehityksen roolia työvoiman parantuneessa tilanteessa on vaikea erottaa toisistaan. Itse kuitenkin tulkitsen, että aktiivimallin merkitys parantuneiden lukujen takana on kiistatonta, sillä siksi suuri ja pitkäaikaistyöttömyyteen painottunut nähty muutos on ollut.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa työttömiä patistetaan töihin. Unkarissa meno on selvästi yksioikoisempaa: siellä työttömyyskorvausta saa kolme kuukautta, minkä jälkeen putoaa sosiaaliavustusten varaan. Nekin menettää, mikäli viranomainen tarjoaa työpaikkaa 250 euron kuukausipalkalla. Se on noin kolme kertaa työttömyysavustuksen kokoinen.

Käytännössä työllistäminen on tapahtunut julkiselle sektorille, eikä ole avannut kovin tehokasta siirtymistä vapaille työmarkkinoille. Työttömyyteen se on kuitenkin tehonnut: maan työttömyysaste on neljässä prosentissa - ja samalla luvulla kuvataan myös kielisukulaistemme talouskasvua.

Asiaa tutkineen sosiologin mielestä "julkista töitä tekevät eivät ole työttömiä, mutta heitä ei myöskään voida laskea osaksi vapaita työmarkkinoita. Tämä on pitkäaikaistyöttömille eräänlainen ansa."

Ero suomalaiseen järjestelmään on siis aivan oleellinen: meillä työtön hakee viranomaisten tuuppaamana ja työttömyysturvan pienen leikkauksen uhkaamana itse työpaikkansa ja asiansa hyvin hoitamalla löytää tulevaisuutensa vapailta työmarkkinoilta.

Nähtäväksi jää, miten Suomen työttömyys kehittyy jatkossa. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden lasku olisi toivottavaa, koska se ruokkii syrjäytymistä.

Onneksi työvoiman tarve jatkuu myös lähitulevaisuudessa. Tai ainakin Suomen Pankki ennusti positiivista talouskasvua maallemme myös tulevina vuosina. Kuten itsekin tein jo vuonna 2016 kirjoituksessani, joka haastoi taloustieteen ammattimaiset ennustajat, jotka eivät tuolloin kyenneet näkemään käynnistynyttä talouskäännettä joukkopsykoottiselta synkistelyltään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Ei syytä huoleen

Yleisradio kertoi meille, että Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut vuoden 2015 pakolaiskriisiä edeltäneelle tasolle. Asian tueksi esitetyssä kuvassa näkyi kuitenkin selvästi, että tulijoiden määrä on edelleen selvästi korkeampi kuin ennen vuoden 2015 pakolaiskriisiä. Mutta siitä huolimatta tekstiin oli siis kirjoitettu "Eurooppa on kuitenkin palannut kolmessa vuodessa käytännössä vuotta 2015 edeltäneeseen tilanteeseen".

Sanan "käytännössä" arvo on kuvasta tulkittuna noin 20 000 henkeä kuukaudessa - tai toisin ilmaistuna suunnilleen 40 prosenttia. Kuvio päättyy vuoteen 2017, eli se ei sisällä tämän vuoden lukuja: onkohan selitys kuvan ja tekstin ristiriidalle kuvion päättyminen viime vuoteen, mutta sitä seurannut turvapaikanhakijoiden määrän romahtaminen jota ei näy kuvassa, vai yleläinen elintasopakolaisten agendan ajaminen? Selvää on kuitenkin, ettei se tue jutun sanomaa.

Suomessa tilanne on se, että alkuvuodesta 2015 tulijoita oli tammikuusta maaliskuuhun (eli ennen tulijavirran kiihtymistä) 300-400 henkeä kuukaudessa ja yhteensä 1009 kansainvälistä suojelua hakevaa. Tänä vuonna tulijoita on ollut samoina kuukausina (siis tuoreimpien tilastojen mukaan) niin ikään 300-400 ja yhteensä 1010 henkeä, eli meidän kohdallamme tulijavirta on tosiaankin palautunut pakolaiskriisiä edeltävälle tasolle.

Olivat asiat koko EU:n tasolla niin tai näin, saimme tänä aamuna lukea Ylen uutisista myös siitä, kuinka Malmön keskustassa on jälleen ammuskeltu ilman, että sivullisille olisi aiheutunut vaaraa. Eikä yleisönkään ole syytä olla huolissaan. Olikohan kyse siis jonkinlaisesta turva-ammunnasta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla
Herättääkö Stefan Löfven ajatuksia?
Muhammed ja Ylen intiaanipäähine

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Saksassa toteutui johtajan vastuu

Saksan maahanmuuttoviraston johtaja sai lähteä virastossa paljastuneen korruptiotapauksen takia. Kyse ei ole mistään pikkutapauksesta vaan yli tuhannen perusteettoman turvapaikan myöntämisestä rahaa vastaan. Tai toisin sanoen suuruusluokaltaan yhteensä noin 800 000 000 euron kustannuksen aiheuttamisesta saksalaisille veronmaksajille seuraavien vuosikymmenten aikana.

Itse asiassa maahanmuuttoviraston johtajaa ei epäillä korruptiosta, vaan ainoastaan hänen alaisiaan. Siitä huolimatta johtaja sai lähteä. Näin siis Saksassa.

Tapaus herätti mielenkiintoisen kysymyksen. Suomihan on maailman vähiten korruptoituneita maita, joten voimme lähtökohtaisesti uskoa, ettei maahanmuuttovirastossamme myönnetä turvapaikkoja rahaa vastaan. Toivottavasti hallintomme sisäinen valvonta pitää kuitenkin silmät auki myös sen päätösten suhteen.

Jäin kuitenkin pohtimaan, että mitäpä jos meillä maahanmuuttoviraston työntekijä aiheuttaisi 800 000 000 euron kulut veronmaksajalle?  Saisiko viraston siihen välittömästi syytön johtaja lähtöpassit, vai onnistuisiko hän omaan syyttömyyteensä vedoten säilyttämään paikkansa viraston johdossa?

Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin johtajan vastuusta koko organisaation toiminnasta. Johtajathan saavat isoa palkkaa, mutta sen vastineeksi heille kuuluu vastuu kaikesta organisaatiossaan tapahtuvasta toiminnasta. Näin pitäisi olla niin Saksassa kuin Suomessakin.

Edellä esittämästäni kysymyksestä huolimatta totean lopuksi, etten kirjoittanut tätä kirjoitusta siksi, että epäilisin maahanmuuttoviraston toiminnassa esiintyneen korruptiota. Kirjoitin sen siksi, että myös meillä Suomessa tulisi olla sellainen kulttuuri, jossa veronmaksajien palkkaamat johtajat kantavat tehtävänsä kuuluvan vastuun myös ikävissä asioissa. Niin maahanmuuttovirastossa kuin muussakin hallinnossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korruption korjaamisellakin on seurauksensa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Komisario havainnollistaa rikkaiden ja köyhien eriarvoista kohtelua lain edessä

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

Luin aamulla hämmentävän tekstin. Sen oli kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnisti Kimmo Pietinen, joka hämmästeli siteeraamansa kyselytutkimuksen tuloksia ja oli näkevinään niiden vastauksissa ristiriitaisuutta.

Kyse oli ihmisten yleisestä asenteesta, jonka mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat suomalaisille tärkeitä arvoja. Mutta toisaalta ihmiset painottivat jokaisen omaa roolia elämässä menestymisen taustalla sekä näkemystä ihmisten vastuusta omasta kunnostaan ja terveydestään.

Myös minä pidän tärkeänä sitä, että ihmisiä kohdellaan kaikella tavalla oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti sekä suorastaan itsestään selvänä sitä, että ihmiset voivat vaikuttaa omalla tekemisellään menestykseensä. Lisäksi olen valmis sysäämään ihmisille vastuuta omista elintavoistaan, mikäli niiden laiminlyönnit jätetään veronmaksajien vastuulle kohonneina terveydenhoito- ja työttömyyskuluina - kuten nykyisin tehdään - ja kasvattaen samalla sosiaalikulujen osuutta julkisesta sektorista kohtuuttoman suureksi.

En siis näe mitään ristiriitaista ihmisten näkemyksissä. Sitten olisin ollut hämmästynyt, mikäli esimerkiksi lähes jakamattoman kannatuksen saanut väite "on ihmisestä itsestään kiinni, miten hän menestyy elämässään" olisikin ollut muotoilultaan "on ainoastaan ihmisestä itsestään kiinni, miten hän menestyy elämässään" ja saanut jakamatonta kannatusta. Onhan selvää, että lähtökohdat vaikuttavat, mutta eivät ratkaise, siihen minkälaiseksi ihmisen elinkaari muodostuu.

Kolumniin oli linkitetty myös Jari Ehrnroothin vajaan viikon takainen Ylen julkaisema kolumni, joka oli mennyt minulta ohi. Siinä luonnosteltiin uudenlaista hyvinvointivaltiota, jossa oikeuksiin liittyy myös jonkinlainen vastuu omasta tekemisestä. Siis täsmälleen samankaltainen näkökulma, kuin itselläni on niin kantaväestöön kuin myös maahanmuuttajiin nähden.

Tuon kolumnin tärkein kohta oli tämä: "koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta."

Samaa ajatusta täydensi HS:n kommenttipuheenvuorossaan Tuomas Niskakangas, jonka mukaan "hyvinvointivaltio ei kestä ilman runsaita verotuloja, joita keskiluokka ja rikkaat helposti alkavat kyseenalaistaa. Olisi musertavaa, jos keskiluokka kokisi elättävänsä maksamillaan veroilla ihmisiä, jotka eivät edes halua elättää itseään."

Kaikelle edelle kirjoitetulle tarjoaa toisenlaisen - mutta nähdäkseni pikemminkin täydentävän kuin vastakkaisen - näkökulman puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) MTV3:n julkaisemassa tuoreessa kolumnissaan. Hän totesi hyvin perustellen, että turvallisuuden tarpeesta on noussut maailmalla megatrendi, joka selittää niin Italian vaalituloksen, Trumpin valtaannousun kuin Brexitinkin, ja jota valtaapitävä globaalin liberalismin asiaa ajava valtaeliitti ei ole ymmärtänyt, eikä ole siksi siihen liittyviin ongelmiin myöskään puuttunut.

Itse olisin valmis vetämään edelle kirjoitetut ajatuskulut yhteen siten, että ottamalla vastuun omasta elämästämme on meillä kaikilla mahdollisuus saada turvallinen ja hyvä elinkaari. Samaan tapaan, ottamalla vastuun oman kansakuntansa ihmisten mahdollisuudesta toteuttaa omaa elämäänsä vastuullisesti, on valtakuntien ja valtioliittojen poliitikoilla mahdollisuus rakentaa ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua.

Näin on helppo kirjoittaa ajatus, joka tuntuu itsestään selvältä, mutta näkisipä poliitikkojen sen myös toteuttavan. Niin Suomessa kuin muuallakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Lainsäädännön tehtävä on vaikuttaa siihen, mitä ihmisille tapahtuu
SDP näytti rehellisesti karvansa

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa

Helsingin Sanomat kertoi feminismiryhmässä käydystä keskustelusta, jonka seurauksena sen moderaattori sai jättää hommansa annettua liian helposti banneja kirjoittajille. Kyseisessä keskustelussa oli esillä kysymys siitä, voiko valkoinen ihminen kohdata rasismia vai ei ja mainittuina esimerkkinä mainittiin Etelä-Afrikka ja Liberia.

Kyseisistä maista ensimmäisessä on kerrottu hallituksen suunnittelevan valkoisten maanomistukseen liittyvää "kertakaikkista ratkaisua" ja jälkimmäisessä jopa perustuslaissa puhutaan vain mustille kuuluvasta kansalaisuudesta.  Ja ehkä jotain Etelä-Afrikan valkoisen väestön kokemasta rasismista kertoo sekin, että heidän määränsä on laskenut vuoden 1995 5,225 miljoonasta viime vuoden 4,493 miljoonaan. Siis noin 14 prosenttia 22 vuodessa. Ja laskee edelleen.

Kolumnin kirjoittanut miesoletettu Jussi Lehmusvesi tuli kertoneeksi näkemyksenään meille vähemmän feministisille ihmisille, että kyseisessä keskusteluryhmässä on epäilemättä "esiintynyt myös rasittavaa jankutusta siitä, kuinka valkoista ihmistä sorretaan maailmassa siinä kuin kaikkia muitakin".  Niin varmaankin, sillä sellaisiahan keskusteluryhmät ovat.

Mutta sitten HS:n miesoletettu kolumnisti pudotti pommin kirjoittamalla "Ei sorreta." Siis ei sorreta ilman mitään varaumia.

Mutta mutta... Kyllähän historia tietää kertoa esimerkkejä myös valkoisiin kohdistuneesta äärimmäisestä rasismista: esimerkkeinä Haitin keisarin toteuttama etninen puhdistus heti sen itsenäistyttyä tai Zimbabwessa tapahtunut "maareformi", jonka seurauksena maa muuttui Afrikan vilja-aitasta ruokaa tuovaksi valtakunnaksi. Samalla Zimbabwessa asuvien valkoisten määrä on pudonnut vuoden 1975 296 000 hengestä vuoden 2012 28732 henkeen. Siis vähentynyt yli 90 prosenttia 37 vuodessa. Ilman rasismiako?

Ja muistanemmehan me kaikki - paitsi ehkä HS:n miesoletettu - myös länsimaiden mustan nuorison suosiossa olleen knock out -pelin, jossa kisattiin siitä, kuka pystyi parhaiten tyrmäämään satunnaisen valkoisen vastaantulijan. Tai muslimimiesten Kölnissä ja myös meillä tapahtuneet taharrukset, joissa kohteeksi valittiin nimenomaisesti valkoisia naisia.

Siksi on kiistatonta, että valkoisiin kohdistuu rasismia siinä kuin kaikkiin muihinkin. Siksi oli hämmästyttävää lukea maan suurimman sanomalehden miesoletetun ilmaisevan kantansa niin voimakkaasti. Sen sijaan omassa kuplassaan elelevien feministien kannanotosta ei voi olla edes olevinaan hämmästynyt, sillä sellaisia he nyt vain ovat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

torstai 14. kesäkuuta 2018

Vakava media

Tänä aamuna saimme lukea siitä, että suomalaiset pitävät valtavirran uutismediaa suhteellisen luotettavana, vaikka puolet vastaajista kertoi kohdanneensa viikon aikana eri tavoin huonoa, virheellistä tai harhaanjohtavaa journalismia. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan mukaan "tosiasiassa kansalaiset kyllä kritisoivat mediaa, mutta luottavat siihen aivan eri lailla kuin muuhun verkossa leviävään informaatioon".

Samaan aikaan käynnistyi MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinin oikeudenkäynti. Ei siitä tässä vaiheessa sen enempää, mutta asiasta kertoneen Iltalehden haastattelema laamanni kertoi, että "jos useita vakavan median edustajia on jäänyt salin ulkopuolelle, tilanne ei ole hyvä".

Nämä uutiset luettuani jäin miettimään, että miten on määritelty se vakava media, jonka ovien ulkopuolelle jääminen ei ole hyvä. Tarkoittaako se jotain poliittista suuntausta, tietynlaista omistuspohjaa vai ehkä uutisten käyttöliittymää?

Samalla jäin miettimään, että miksei vähemmän vakavan median jääminen ovien ulkopuolelle olisi ollut niinkään huono. Halusiko laamanni rajoittaa asiaan liittyvää tiedonvälitystä salaamalla oikeuden tapahtumia vai kenties edesauttaa kaupallisten toimijoiden bisnestä? Vai miksi vakavaa mediaa olisi pitänyt kohdella paremmin kuin vähemmän vakavaa mediaa?

Entä onko vakava media se sama, joka alussa kertomassani tutkimuksessa oli tulkittu valtavirran uutismediaksi, joka kansalaisten mukaan harjoittaa aika ajoin huonoa, virheellistä ja harhaanjohtavaa journalismia? Jos näin oli, niin eikö siinä tapauksessa olisi ollut oikein erityisen tärkeää, että paikalla olisi ollut myös sellaisen median edustajia, jotka ensimmäisen edelle linkittämäni uutisen mukaan "on kritisoinut voimakkaasti perinteistä uutismediaa".

Ja mitä kaikkea tämä tarkoittaa suomalaisen oikeusjärjestelmän edustajana haastatellun laamannin käsityksestä tiedonvälityksen vapaudesta. Ja sananvapaudesta, joka on perustuslaissamme määritelty seuraavasti: "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Entä kuinka ihmeessä vähemmän vakava media voisi julkistaa tietoja (ja tarkastaa vakavan median väitteitä) puheena olevasta oikeudenkäynnistä, mikäli sen paikalle pääseminen ei ole yhtä tärkeää? Onhan selvää, että ns. vastamedian tärkein tehtävä on toimia ajoittain huonoja virheellisiä ja harhaanjohtavia uutisia julkaisevan neljännen valtiomahdin vahtikoirana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lainsäädännön tehtävä on vaikuttaa siihen, mitä ihmisille tapahtuu
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

HS yksisilmäisten asialla

Helsingin Sanomat päätti tänään julkaista peräti kolme ns. suvaitsevaiston agendaa valottavaa mielipidekirjoitusta. Ensin luin niitä hiukan huvittuneena argumenttien yksisilmäisyydestä, mutta lopulta päällimmäiseksi jäi ajatus nostaa niiden ydinsanoma sellaisenaan esille tässä blogissa.

Ensimmäisenä oli kansanedustaja Pilvi Torstin (sd) puolueensa yleistä linjaa korostava kannanotto, joka kaipasi kriittistä selvitystä suomalaisen turvapaikkapolitiikan muutoksesta edes vähän paremmin kansan tahtoa vastaavaksi. Kirjoituksen keskeisin sanoma tiivistyi seuraavassa lainauksessa.

"Päätökset eivät ole aina olleet lyhyellä aikavälillä kustannus­tehokkaita, mutta niiden ytimessä on ollut suomalaisen ­arvomaailman tärkein sanoma: me emme jätä ketään oman ­onnensa nojaan. Tästä periaatteesta lipeäminen osana turvapaikkaprosessien läpivientiä tarkoittaisi suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin perusarvojen kyseenalaistumista. Siihen meillä ei ole varaa." 

Eli Torstin mielestä veronmaksajien rahojen vastuullisella käytöllä ei ole väliä silloin, kun vaakakupin toisessa kupissa ovat turvapaikanhakijoiden vaatimukset elinikäisestä elatuksesta Suomessa. Huikeaa ajattelua jopa demarilta.

Seuraavaksi joukko jyväskyläläisiä jatko-opiskelijoita ja aktivisteja oikein vaativat (sanavalinta kirjoittajien), "että Suomi ottaa vakavasti turvapaikanhakijoiden psyykkiset ongelmat ja ­takaa pääsyn matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin".

Nämä henkilöt eivät varmaankaan ole koskaan laskeneet tai kuulleet paljonko maksaisi Suomen rooli kaikkien asiansa sotkeneiden valtioiden jäsenten mielenterveyspalveluiden maksajana. Eivätkä he varmaankaan ole tulleet ajatelleeksi, että sellainen saattaisi toimia vetovoimatekijänä, joka houkuttelisi entistä useampia uskon- ja yhteisöllisyyskiihkonsa väkivaltaisista seurauksista sairastuneita ihmisiä hoidettavaksemme vastoin suomalaisten veronmaksajien tahtoa.

Kolmas kirjoitus sitten räjäyttikin potin. Sen oli kirjoittanut lukion opettaja, joka oli ihastunut kymmeniä maahanmuuttajajengien hallitsemia kaupunginosia luoneeseen ruotsalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Hänen suoraan orwellismin ytimestä nouseva näkemyksensä tiivistyi aivan uskomattomalla tavalla seuraavaan lainaukseen.

Ruotsalaisessa "lukiossa seurasin kansainvälisyyskurssia, jossa ­lukiolaiset ohjatusti viettivät ­aikaa vasta maahan tulleiden kanssa. Olen varma, että me suomalaisetkin pystymme muuttamaan asenteitamme. Toivoisin, että meitä ohjattaisiin siinä päättäväisesti."

Eikä tässä kaikki. Opettaja nimittäin arveli, että "onnistuessamme turvaamme ihmisoikeuksien toteutumista mutta myös koko maamme asuttuna säilymistä – ja verotulot valtion kassaan". Saahan sitä arvella noinkin, sillä onhan kieliopillis-filosofisesti totta sekin, että onnistuessaan lehmätkin lentävät.

Tästä uskomattomasta kirjoituskokoelmasta nousi kysymys siitä, että saako HS pelkästään kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoon kritiikittä suhtautuvia mielipidekirjoitustarjokkaita, vai valitseeko se julkaistavaksi vain omaan agendaansa sopivia kirjoituksia sivuilleen?

Mikäli kyse on ensimmäisestä, osoittaa se suomalaisen sananvapauden kärsineen pahasti postmodernin poliittisen korrektiuden pitkäaikaisesta tuputtamisesta. Jos taas jälkimmäisestä, osoittaa se HS:n poliittisen agendan ulottuvan myös sen julkaisemiin mielipidekirjoituksiin. Itse veikkaan, että lehden mielipidekirjoituspolitiikassa yhdistyvät molemmat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuuri: uutisointi ja seuraukset
Kaius Niemi taisi vahvistaa totuuden (Pravda po-russki)
Miksi he eivät saisi turvapaikkaa maasta, joka on vauras ja turvallinen maa?

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Sanna Marinin märkä päiväuni

Suomen sosialidemokraattinen puolue näyttäisi juuri nyt nousevan seuraavien vaalien jälkeiseksi pääministeripuolueeksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Helsingin Sanomien uutinen puolueen tunnettujen jäsenten näkemyksistä siitä, kenen kanssa hallitus pitäisi muodostaa.

Valitettavasti puheenjohtaja Antti Rinne ei halunnut valaista näkemystään suosikkihallituskumppaneistaan. Sen sijaan puolueen nouseva naistähti Sanna Marin halusi kertoa toiveensa. Ja se olikin suoraan sanottuna hänen niin sanottu märkä päiväunensa.

"Toivon, että sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto ottaisivat sellaisen vaalivoiton, että siltä pohjalta päästäisiin neuvottelemaan seuraavaa hallitusta, joskin se vaatii vielä aika paljon kannatuksen nousua näiltä puolueilta."

Toinen nuori ja paljon julkisuutta saanut demari on Mikkel Näkkäläjärvi. Hän nosti puolestaan esille halunsa muuttaa Suomen nykyistä politiikkaa.

"Kansa pystyy antamaan vaaleissa mielipiteensä nykyhallituksen politiikasta. Jos kansa on sitä mieltä, että se ei ole ollut hyvää, niin totta kai seuraavalla hallituksella pitää olla mahdollisuus tehdä muutoksia."

Puheenjohtaja Rinne puolestaan alleviivasi sitä, että puheista tulee myös seurata tekoja. Hänen mukaansa - aivan oikein - "puheiden ja tekojen ristiriita syö politiikan uskottavuutta".

Lienee siis uskottava, että demareiden nuoren kaartin puheet on otettava tosissaan ja vuoden 2019 jälkeinen tulevaisuus on punavihreä, mikäli niiden jälkeen merkittäviin asemiin nousevien Marinin ja Näkkäläjärven toiveet toteutuvat.

Ja sellaisen seurauksethan me tiedämme nyt, kun maamme talous on lopultakin kääntynyt reippaaseen nousuun. Ja korkein hallinto-oikeuskin on ryhtynyt noudattamaan turvapaikkapolitiikassaan kansainvälisiä sopimuksia määrättyään Espanjasta Suomeen saapuneen nigerialaisprostituoidun palautettavaksi Espanjaan.

Samalla Espanja päätti sosialistisen pääministerinsä johdolla ottaa vastaan myös yli 600 turvapaikanhakijaa kuljettavan laivan, jota Italia ja Malta eivät halunneet päästää omiin satamiinsa. Että se siitä EU:n rajojen tilkitsemisestä kehitysmaalaisten kansainvaellukselta.

Mutta eipä taitaisi demareiden vetämä vihervasemmistolainen hallitus tilkitä sen enempää Suomenkaan rajoja - ei ainakaan jos asiasta olisivat päättämässä Marin tai Näkkäläjärvi. Ja hehän ovat, mikäli kansa niin päättää. Kannattaa siis olla hereillä ensi vuoden äänestyspäivinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue
SDP näytti rehellisesti karvansa
Entä jos koko vasemmisto yhtyisi?

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla

Yleisradiokin taipui lopulta analysoimaan Saksassa tapahtunutta kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan tekemää 14-vuotiaan tytön raiskausmurhaa. Jutussa toistetaan useamman kerran, että kyse on yksittäisestä teosta, kuten ns. suvaitsevaistolla on ollut tapana niiden pyrkiessä vähättelemään turvapaikanhakijoiden hirmutekoja.

Tosiasia kuitenkin on, että kyseinen irakilainen ei tainnut olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Häntä oli nimittäin jo aiemmin epäilty 11-vuotiaan raiskauksesta ja kaveri oli tullut myös pahoinpidelleeksi ja ryöstäneeksi vastaansa osuneita ihmisiä - ja vieläpä hyökänneeksi naispoliisin kimppuun. Tästä kaikesta huolimatta hän sai kuljeskella vapaasti tavallisten ihmisten parissa.

Kysymys kuuluukin, että miksi verorahoitteinen mediamme ei tällä(kään) kertaa kertonut koko totuutta? Eihän siitä ole kuin pari päivää kun Ylen toimittaja jätti kertomatta olennaisia tietoja nyyhkyjutussaan Suomessa vaimoaan piesseestä elintasopakolaisesta - eikä silloin osannut edes jälkikäteen hävetä "uutistaan" (lainausmerkit eivät tällä kertaa osoita sitä, että sana olisi suora lainaus).

Edelle kirjoitetun seurauksena on kysyttävä, että eikö Yleisradiolla ole minkäänlaista kunnianhimoa juttujensa tason suhteen tai edes vastuuta heitä rahoittavien veronmaksajien suuntaan. Ei edes sellaista, että uutisissa kerrottaisiin tasapuolisesti ja asioiden kaikki puolet valottaen tosiasiat?

Miten olisi vaikkapa kokeilumielessä rehellinen maahanmuuttajiin liittyvä uutinen. Edes siksi, että syntyisi ihan oikea yksittäistapaus Ylen uutisoinnissa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orjille auttava puhelin
Ylen vastuullinen journalismi Britannian pedofiiliringin ja Ruotsin pikkuprinsessan valossa
Jos meilläkin järjestettäisiin kansanäänestys Yle-verosta...

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Mitä länsinaapurissamme on tapahtunut?

Kirjoitin eilen siitä, kuinka Suomi on ollut yksi globalisoituvan maailman menestyjistä. Koska en halua tämän blogin olevan pelkkää marinaa, jatkan tänä aamuna edelleen hyvillä uutisilla: ihmiset kokevat olonsa Suomessa turvallisemmaksi kuin suurimmassa osassa muita valtiota.

Olemme Singaporen jälkeen toisena samalla sijalla Norjan ja Islannin kanssa. Tanskakaan ei ole kaukana, koska se löytyy jaetulta sijalta 10. Vaan entäpä itsestään ylpeä humanitaarinen suurvalta eli Ruotsi?

Sen sijoituksen on kertonut Dagens Nyheter, jonka mukaan länsinaapurin edellä oli 32 valtiota. Samassa porukassa sen kanssa ovat myös viimeaikoina terroriteoista tunnetuksi tullut Ranska sekä muuten vain korkeista henkirikosluvuistaan tunnettu Yhdysvallat.

Koska tutkimuksessa oli mukana 142 maata, ei Ruotsin sijoitusta voi pitää mitenkään huonona maailmanlaajuisesti. Mutta ottaen huomioon, että puhumme Svea-mamman kansankodin perillisestä, lienee aiheellista kysyä: mitä länsinaapurissamme on tapahtunut?

Ja olisiko täällä entisessä suurvalta-Ruotsin Itämaassa jotain opittavaa tapahtuneesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset ovat kyllästymässä muslimi-invaasion seurauksiin
Ruotsi ja Tanska ajavat lisää elintasopakolaisia Suomeen
Miksei Ruotsiin löydy opettajia eikä poliiseja?


lauantai 9. kesäkuuta 2018

Suomi on globalisaation suurvalta

Yle kertoi, että suomalaiset ovat saksalaisen tutkimusyhtiön selvityksen mukaan kolmanneksi eniten maailman globalisoitumisesta hyötyneitä ihmisiä. Vain sveitsiläiset ja japanilaiset ovat edellämme henkeä kohti laskettuna.

Ottamatta kantaa tutkimuksen tarkkuuteen on todettava, että varmaankin se on ainakin suuntaa antava. Ja hyvä niin - siis olkaamme jälleen kerran itseemme tyytyväisiä.

Uutinen herätti kuitenkin kaksi ajatusta.

Ensinnäkin se saattoi outoon valoon jatkuvasti toistuvat mistään mitään ymmärtämättömien ihmisen (esimerkki) väitteet suomalaisten impivaaralaisuudesta. Tulihan taas todistettua, että olemme sujuvasti kansainvälisissä ympyröissä toimiva kansakunta, joka on osannut hyödyntää tehokkaasti globalisaation ja omien vahvuuksiensa tarjoamia mahdollisuuksia.

Tähän liittyi toinen uutisen esille nostama ajatukseni: saksalaisten tutkimustulos vahvistaa sen, että suomalaisten korkea elintaso on syntynyt viennistä. Pidettäköön siis jatkossakin huoli siitä - eli kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta, kilpailukykyisestä, koulutetusta ja osaavasta työvoimasta sekä yritysten toimintaedellytyksistä - toimivat ne sitten viihdebisneksen tai perinteisen teollisuuden alalla.

Edellisiä kirjoittaessa tuli mieleen vielä kolmaskin ajatus: jotta yhteiskunta voisi menestyä, on perusasioiden oltavat kunnossa. Siis koulutuksen, luottamuksen toisiin ihmisiin, yhteiskuntarauhan, taloudellisen toimintaympäristön ennustettavuuden ja niin edelleen.

Tie alaspäin puolestaan käy yhteiskunnan perusasioiden romuttamisella, joten toivon maamme johtavien poliitikkojenkin saavan ajatuksia - ja lisää ymmärrystä - tulevalle päätöksenteolleen tämän kirjoituksen alussa mainitusta uutisesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Onko EU tekemässä ensimmäistä järkevää turvapaikkapoliittista päätöstään?

Tänä aamuna oli hauskaa lukea uutinen, joka kertoi itse aiemmin esittämästäni toiveesta. Siis Helsingin Sanomien juttu EU:n ulkopuolelle perustettavasta siirtolaisleiristä, jonne kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet elintasopakolaiset sijoitettaisiin.

Itse tosin käytin pari vuotta sitten tuollaisesta leiristä sen tarkoitusta paremmin vastaavaa nimitystä turvapaikka. Ja onhan samaa viime vuonna ehdottanut myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

HS:n juttu oli olevinaan analyysi, mutta keskittyi lähinnä tuomaan esiin turvapaikkojen perustamiseen liittyviä ongelmia, joista osa oli selvästikin väkisin väännettyjä. Esimerkiksi se, että tulisiko niistä "suljettuja linnoituksia, joissa ihmiset viruvat vuosikausia". No ei varmasti tulisi, mikäli turvapaikasta pääsisi halutessaan palaamaan takaisin kotimaahansa.

HS:n toimittaja tuli kuitenkin kertoneeksi myös sen todellisen syyn, miksi tällaisten turvapaikkojen perustaminen olisi erinomainen ja toimivaksi osoitettu ajatus: "Australia on tällä tavoin onnistunut tyrehdyttämään laittoman siirtolaisuuden". Tosin Australiassa myös turvapaikkahakemukset käsitellään siten, että hakijat viettävät aikansa turvapaikassa.

Samaa olisi toki järkevää soveltaa myös EU:ssa - ei vähiten siksi, että se vähentäisi varsinaista turvapaikkaturismia, jossa ainoana tavoitteena on hyödyntää hakemuksen käsittelyn aikana tarjottavia etuja ja nähdä vähän maailmaa. Eikä varsinkaan siksi, ettei turvapaikassa olevalla tulijalla ole mahdollisuuksia tehdä kantaväestöön kohdistuvia rikoksia.

Jääkäämme siis odottelemaan tekisikö EU ensimmäisen järkevän päätöksensä turvapaikkaturismin suhteen. Vaikka mielessäni kaihertaakin epäilys, on asia niin merkittävä, että puheena olevan päätöksen toteutumista on syytä toivoa kaikella sydämellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tehokas maahanmuuttopolitiikka
Turvapaikka ehkäisisi laittomaan oleskeluun liittyviä negatiivisia ilmiöitä
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka

torstai 7. kesäkuuta 2018

Iiro Rantala taisi olla oikeassa Porin jazzien suhteen

Sananvapaus on vaikea asia. Sen on kokenut vaikkapa kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps), joka ei malta aina muotoilla sanomaansa kaikkien retoriikan sääntöjen mukaisesti. Tai Jussi Halla-aho (ps), joka testasi käytännössä etnisten perusteiden vaikutusta sananvapauden rajojen muotoutumiseen.

Me kaikki tiedämme myös, että poliisiin on viime vuosina rekrytoitu henkilöitä seuraamaan internetissä käytäviä keskusteluja. Ja että suuret amerikkalaisyhtiöt ovat sulkeneet sosiaalisen median palstoja saatuaan - usein myös perusteettomia - ilmoituksia niillä esiintyvistä sopimattomista kirjoituksista.

Uusin esimerkki sananvapauden vaikeudesta nähtiin eilen kun Pori jazzin uusi toimitusjohtaja kertoi ottaneensa kantaa sananvapauden puolesta. Koska kyse oli homoseksuaalisuuden olemuksesta, herätti se monissa asian tärkeäksi kokevissa ihmisissä pahennusta. Yksi sellainen oli mielestäni maamme paras pianisti eli Iiro Rantala, joka ilmoitti, ettei koskaan enää soittaisi Porin jazzissa, jossa "on muutenkin aina ihan umpipaska meininki".

Niinpä niin. Sananvapauden antaminen niille, jotka ovat eri mieltä on tosiaan vaikeaa. Itse olen käynyt 1980- ja 1990-luvuilla Porin jazzeilla kymmenkunta kertaa ja joutunut toteamaan, että se mikä oli ennen jazz-festivaali, muuttui varsin nopeasti elähtäneiden popparien rahastuspaikaksi. Siten jaan näkemyksen maamme ensimmäisen jazz-festivaalin meiningistä Iiron kanssa.

Toisaalta tunnen yhden henkilön, joka on pyrkimässä pois homoseksuaalisuudesta jonkinlaisen terapian kautta. En pidä sitä järkevänä (eli en usko sen toimivan), mutta koska kyseinen henkilö on ihan itse päättänyt sitä yrittää, toivotan hänelle onnea ja tuen tarvittaessa. Onhan meillä Suomessa yksilönvapaus ja siten vapaus osallistua minkälaisiin terapioihin tahansa, kunhan ne toimivat lain puitteissa.

Tunnen myös useampia itsensä kanssa sinut olevia homoseksuaaleja ihmisiä, joista jotkut ovat "kaapissa". Ovat he sitten siellä tai julkisuudessa, ei asia kuulu minulle. Onhan meillä Suomessa yksilönvapaus ja siten oikeus käyttäytyä lain puitteissa niin kuin itse haluamme.

Toki seksuaalisuuden varsinaisen tarkoituksen eli lisääntymisen kannalta homoseksuaalisuutta on pidettävä epänormaalina tai jopa sairautena. Se ei kuitenkaan tee homoseksuaaleista huonompia tai parempia ihmisiä kuin muistakaan.

Sitä ei tee myöskään kristinusko, vaikka en itse uskokaan ylempiin voimiin. Minulla on oikeus uskoa niihin asioihin, joihin itse uskon. Ja tuoda näkemykseni esille niin tahtoessani. Saman suon myös kristityille tai vaikkapa muslimeille, kunhan heidän sanomansa ei ole uhkaava toisin ajattelevia kohtaan.

Mitenkäs se Evelyn Beatrice Hallin muotoilu nyt menikään: "en yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa". Onkohan mainio pianistimme koskaan kuullut siitä?

Vaikka toki hänelläkin on oikeus sanoa näkemyksensä ja olla soittamatta Porissa jos niin haluaa. Sillä onhan meillä sanan- ja yksilönvapaus, joiden antamista pianisti Rantalalle puolustan viimeiseen asti.

Ensimmäisten reaktioiden jälkeen monet muutkin ottivat kantaa uuden toimitusjohtajan sanomisiin; jopa hänen sanomistensa mahdollinen virheellinen uutisointikin nousi esiin. Toimitusjohtajan tarina sai kuitenkin nopean lopun, sillä hänen työsuhteensa purettiin. Perustelu on vähintäänkin mielenkiintoinen. Seuraavassa suora lainaus Iltalehden jutusta.

"Pori Jazz irtisanoutuu täysin ja ehdottomasti kaikesta syrjinnästä. Olemme yhdenvertainen ja syrjimätön festivaali. Nämä arvot ovat yhteiset Pori Jazzin hallitukselle ja koko henkilökunnalle. Pyydämme anteeksi kaikilta, joita asia on koskettanut ja loukannut."

Niinpä niin, en tosin keksinyt missä kohdassa se syrjiminen tapahtui, ellei mukaan lasketa toimitusjohtajan irtisanomista hänen mielipiteidensä takia. Sananvapauden kannalta tässä ei kai voi todeta muuta kuin sen, että Iiro Rantala ja myös minä itse olimme oikeassa luonnehtiessamme festivaalin meininkiä.

Aiempia ajatuksia samaan aihepiiristä:
Poliisin netin viharikosryhmän perustaminen on riskipeliä
Orwellismin tappio oli sananvapauden voitto
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Pakolaisongelma katoaisi kahdella päätöksellä

Vuoden 2015 turvapaikanhakijaryntäys sai EU:n etsimään keinoa uudesta samanlaisesta - tai jopa vielä suuremmasta - kansainvaelluksesta selviämiseksi. Yle kertoi, että sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mielestä ratkaisu ei ole yhtään lähempänä kuin kolme vuotta sitten.

Ratkaisuahan on haettu tulijoiden sijoittamispäätösten siirtämisestä jäsenmailta koko Unionin tasolle. Tätä vastustavat etenkin monet itäisen Keski-Euroopan maat, jotka ovat muutenkin huolehtineet siitä, etteivät ne ole muuttuneet tulijoiden toivekohdemaiksi.

Ylen uutinen oli sikäli absurdi, että luulisi jo sisäministerinkin ymmärtäneen, ettei ongelma ole siinä missä me käsittelemme turvapaikanhakijoiden hakemukset, vaan kuinka houkuttelevaa EU:n alueelle pyrkiminen on. Siksi ratkaisu ei löydy sijoittamisratkaisuista vaan myönteisten turvapaikkapäätösten todennäköisyydestä ja sellaisen kautta saavutettavien etujen määrästä.

Siksi voisi toivoa EU-poliitikkojen lopultakin tekevän kaksi asia. Ensimmäinen niistä on YK:n pakolaissopimuksen muuttaminen tai, ellei se onnistu, siitä irtisanoutuminen siten, ettei sen kautta turvapaikka tarjota kuin äärimmäisen pienelle ihmisjoukolle. Siis sellaisille, joita lähtömaan ylin hallinto vainoaa henkilökohtaisesti ja jotka pystyvät sen myös itse kiistatta osoittamaan turvapaikkaa hakiessaan.

Toinen tarvittava muutos olisi päätös siitä, ettei turvapaikkapäätöksen kautta syntyisi koskaan oikeutta vastaanottajamaan kansalaisuuteen tai sosiaaliturvaan. Ei itse tulijoille eikä heidän jälkeläisilleen, vaan nämä palautettaisiin kotimaahansa heti, jos heitä siellä vainonnut hallitusvalta kaatuu.

Nämä toimet ovat perusteltuja useista syistä. Niistä pienimpiä ei ole se, että pakolaissopimus on johtanut laajamittaisiin järjestelmän väärinkäytöksiin, kuten lukuisat kielteiset turvapaikkapäätökset, tulijoiden papereiden katoaminen, valittaminen vastaanottokeskusten olosuhteista, lomailu lähtömaissa, haluttomuus sopeutua vastaanottajamaiden kulttuuriin sekä turvallisten maiden läpi kulkeminen kohti korkeampia etuja tarjoavia EU-maita kiistatta osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto oli tämän aamun mediateema
Ruotsalaiset ovat kyllästymässä muslimi-invaasion seurauksiin
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Maahanmuutto oli tämän aamun mediateema

Tänä aamuna lueskelin sekä Helsingin Sanomien että Yleisradion uutisia. Niissä näytti maahanmuuttoteema olevan tavallista enemmän esillä, joten tehdäänpä pika-analyysi luetusta.

Aloitan Ylen uutisesta, jonka mukaan Italian uusi hallitus aikoo karkottaa maasta puoli miljoonaa "siirtolaista". Jos tämä todella tapahtuu, avautuu eurooppalaisessa maahanmuutossa uusi ja parempi lehti.

Ylen toimittajat tosin kertoivat, että uusia italialaisjohtajia on jo "muistutettu" siitä, ettei maalla ole karkotuksiin varaa ja että ne olisivat todennäköisesti EU-säännösten vastaisia. Tähän ei voi todeta muuta kuin että sen mitä karkotukset maksaisivat, italialaiset saisivat jatkossa moninkertaisesti takaisin vähentyneinä humanitaarisen maahanmuuton kustannuksina.  Enkä jaksa uskoa, että EU tulisi ja ottaisi miehittääkseen saapasmaan, mikäli se toteuttaisi suunnitelmansa.

Itse olenkin enemmän huolissani siitä, että mahtaako uudella hallituksella olla tavoitteena ennemminkin profiloitua kovilla puheilla kuin ryhtyä tosissaan toteuttamaan niitä. Etenkin viiden tähden liikehän on ennalta kirjoittamaton lehti.

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli hallitus ei tee maahanmuuttopolitiikassaan kouriintuntuvia tekoja, katoaa siltä myös uskottavuus kansalaisten silmissä samaan tapaan kuin tapahtui Timo Soinin perussuomalaisille/sinisille. Sen kohtalon me kaikki tunnemme.

Toiseksi nostan esille Helsingin Sanomien kertoman espoolaisen julkkissomalin Habiba Alin tarinan. Se valaisi yllättävän kirkkaasti somalien turvapaikantarvetta Suomessa. Ja jotta en syyllistyisi vääristelyyn, copy/pastaan suoran lainauksen jutusta, joka ei kaivanne sen suurempia kommentteja.

"Hän koki olevansa puristuksissa kahden kulttuurin välissä. Niinpä hän puhui 14-vuotiaana äitinsä ympäri, että sai lähteä muiden sisarusten kanssa kesäksi Somaliaan... Lopulta kolmen kuukauden reissu venähti 1,5 vuodeksi."

Olkoon kolmas uutinen jälleen Yleltä. Sen mukaan ihmisten väkivallan pelko on viime vuosina kasvanut ja peräti 15 prosenttia suomalaisista välttää vähintään yhtä paikkaa naapurustossaan turvallisuussyistä. Samalla kuitenkaan väkivaltaisten tekojen määrä kaduillamme ei ole kasvanut, mutta tutkijat arvelevat, että maahanmuuttokeskustelu ja terroriteot ovat saattaneet lisätä pelkoja, jotka ovat naisilla miehiä yleisempiä.

Jutusta tuli mieleeni, että mikäli ihmiset tietoisesti välttelevät vaaralliseksi tietämiään paikkoja, tapahtuu niillä myös vähemmän väkivallantekoja kuin jos niitä ei välteltäisi. Tämä puolestaan vääristää kaupungilla liikkumiseen liittyviä turvallisuustilastoja. Siten niistä ei voi suoraan päätellä katujemme turvallisuustilannetta.

Lisäksi turvallisuudentunteen katoaminen kertoo luottamusyhteiskunnan rapistumisesta. Sellainenhan on tyypillistä yhtenäisessä kulttuurissa ja harvinaista monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Tästä pääsemmekin aamun neljänteen maahanmuuttouutiseen Helsingin Sanomissa. Sen mukaan "Vantaan väestönkasvusta 80 prosenttia oli vuonna 2017 vieraskielistä. Espoossa vastaava luku oli 70 prosenttia ja Helsingissä reilu 60 prosenttia. Väestöennusteen mukaan noin joka neljäs pääkaupunkiseudun asukkaista on vuonna 2030 vieraskielinen."

Noista hätkähdyttävistä luvuista kaikki ei ole pääosin haitallista humanitaarista maahanmuuttoa, vaan osa on työperäistä ja sellaisena usein hyödyllistä. Mutta aika näyttää vääjäämättä meille suomalaisille, kuinka tämä kehitys vaikuttaa luottamusyhteiskuntaamme. Ja millä tavalla äänestäminen näyttäytyy demokraattisissa vaaleissa. Sekä seuraavan hallituksen maahanmuuttopolitiikassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset ovat kyllästymässä muslimi-invaasion seurauksiin
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa
Jottei totuus unohtuisi...

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Ruotsalaiset ovat kyllästymässä muslimi-invaasion seurauksiin

Helsingin Sanomat nosti tänään esiin Ruotsin vanhan mahtipuolueen eli Sosiaalidemokraattien kadonneen kannatuksen. Lehden mukaan - ja epäilemättä todellisuudessakin - kannatuksen putoamisen syynä on naapurimaan löperö maahanmuuttopolitiikka.

Ruotsin muslimiväestön määrästä tuntuu olevan vaikea saada selkoa. Wikipedian tarjoama luku - puoli miljoonaa - on vuodelta 2009, mutta tilanne on muuttunut sen jälkeen merkittävästi.

Pew-tutkimuslaitos puolestaan on veikannut, että lähes kolmannes Ruotsin asukkaista olisi muslimeita vuonna 2050. Ja jopa 11 prosenttia, vaikka muhamettilaisten maahanmuutto pysähtyisi kuin seinään.

Oli muslimien määrä mikä tahansa, ovat he länsinaapurille suunnaton ongelma. Niin valtava, että yhä suurempi osa väestöstä on alkanut reagoida siihen. Ja sen seurauksena siirtänyt kannatuksensa sille ainoalle parlamenttipuolueelle, joka on uskottavasti luvannut tehdä asialle jotain.

Tämä puolue on Ruotsidemokraatit, jonka vanha poliittinen eliitti on mustamaalannut ja jättänyt ulos kaikesta yhteistyöstä. Ilman näitä toimenpiteitä olisi vielä nykyistäkin suurempi osa kansalaisista todennäköisesti siirtynyt sen kannattajiksi, mutta poliittinen epäkorrektius on hidastanut vääjäämätöntä kehitystä.

Todennäköistä kuitenkin on, että vaikka Ruotsidemokraatit saisivat puolet suuremman kannatuksen kuin mielipidetiedustelut lupaavat (juuri nyt hieman yli 20 prosenttia), jäisi puolue edelleen oppositioon. Siellä sen syrjimistä saatettaisiin jatkaa tai vaihtoehtoisesti se voisi tukea muuten liian heikoksi jäävää hallitusta, mikäli tämä linjaisi maahanmuuttopolitiikkansa ruotsidemokraattien mielen mukaiseksi.

Jälkimmäisestä mallista löytyy esimerkki Tanskasta. Siellä maahanmuuttorealistinen Kansanpuolue  ei ole hallituksessa, mutta pystyy tukensa kautta kontrolloimaan sitä. Ja tulokset näkyvät maan politiikassa - viimeksi äsken säädettynä burkakieltona.

Nähtäväksi jää kuinka Ruotsissa käy. Selvää on kuitenkin jo tässä vaiheessa, että maa ja sen pakolaispolitiikka ovat suuren muutoksen edessä. Se on lähes varmasti myöhäistä perinteiselle kansankodille tyypillisen luottamusyhteiskunnan kannalta, mutta mahdollisesti riittävän aikaista estämään maan luisumisen monikulttuurisuushelvetiksi.

Edelle kirjoittamani perusteella onkin syytä todeta, että demokratia saattaa järjestelmänä olla hidas reagoimaan ongelmiin, mutta se mitä ilmeisimmin tekee sen kuitenkin. Vaihtoehtona voidaan ajatella humanitaarista suurvaltaa, jossa vanha valta olisi pitänyt valtikkansa epädemokraattisena diktatuurina ja todellakin huolehtinut länsinaapurin muslimiväestön kasvusta PEW tutkimuslaitoksen veikkaamaan 30 prosenttiin seuraavina kolmena vuosikymmenenä.

Suomessa meidät lienee pelastanut ruotsalaisten kohtalolta vähäisempi maailmanparannusinto ja paremmin jalat maassa oleva väestö. Sekä tietenkin poliittisesta järjestelmästä puuttunut blokkijakko, joka on Ruotsissa tarkoittanut pitkää perinnettä olla välittämättä toista mieltä olevien poliittisten voimien näkemyksestä, joka oli helppo siirtää myös viestintuojaan eli Ruotsidemokraatteihin.

Suomessahan hallituskoalitiot ovat voineet olla mitä tahansa. Se on ajoittain johtanut kelvottomuuksiin, mutta toisaalta huolehtinut maan Ruotsia tasapainoisemmasta kehittämisestä. Kaikesta huolimatta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin
Ruotsi on eriytymässä skandinaavisista veljeskansoistaan

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Vain siksi, että se kuvaa identiteettiä ja vakaumusta

Tanska on säätänyt lain, jonka perusteella kasvot peittävän asusteen käyttäminen julkisella paikalla on rangaistavaa. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä samanlaisia lakeja on muuallakin.

Sen sijaan melkein putosin tuliltani kun luin Amnesty Internationalin kannanotosta asiaan. Niin sanotun ihmisoikeusjärjestön mielestä "kaikkien naisten pitäisi saada vapaasti pukeutua niin kuin haluavat ja pukeutua vaatteisiin, jotka kuvastavat heidän identiteettiään ja vakaumustaan. Tällä kiellolla on erityisen negatiivinen vaikutus musliminaisiin, jotka ovat valinneet pukeutua niqabiin tai burkaan."

Niinpä niin. Tosiasia on se, että vain häviävän pieni osa musliminaisista haluaisi pukeutua niqabiin tai burkaan, ellei heitä pakotettaisi siihen. Tämän osoittaa se, että silloin kun muslimimaissa on ollut maallinen hallinto - kuten aikanaan shaahiin Iranissa tai maallisessa Turkissa - suurin osa naisista etenkin kaupungeissa on heittänyt jopa tavalliset huivit romukoppaan.

Amnestyn kannanoton luettuani jäin miettimään, että ollakseen looginen tulisi Amnestyn myös viestiä, että kaikkien naisten pitäisi saada olla vapaasti masokisteja ja elää sellaisen miehen kanssa, joka pahoinpitelemällä säännöllisesti kuvastaa heidän identiteettiään ja vakaumustaan.

Tai että kaikkien juutalaisten pitäisi saada vapaasti kantaa keltaista Daavidin tähteä vaatteissaan, koska se kuvastaa heidän identiteettiään ja vakaumustaan. Tai kaikkien afrikkalaislasten pitäisi saada pukeutua paikallisen sotapäällikön joukkojen uniformuun ja saada käyttöönsä Kalashnikov, koska ne kuvastavat heidän identiteettiään ja vakaumustaan.

Enkä taitaisi nyt lukemani kannanoton jälkeen hämmästyä sitäkään, jos Amnesty vaatisi seuraavassa tiedotteessaan, että jokaisella naisella pitäisi olla oikeus omistaa silvotut sukupuolielimet, koska sellaiset kuvastavat heidän hurskauttaan ja koskemattomuuttaan.

Sen enempää sattuvia analogioita keksimättä totean vain sen, että jokaisella ääliöllä on oikeus kuulua Amnestyyn, koska se mitä ilmeisimmin kuvastaa heidän identiteettiään ja vakaumustaan. Valitettavasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä
Amnesty, Suomi ja ihmisoikeudet