torstai 17. marraskuuta 2016

Poliisin netin viharikosryhmän perustaminen on riskipeliä

Yksi 1900-luvun tärkeimmistä kirjoista oli George Orwellin tulevaisuudennäkymä "1984". Kirja lienee alkujaan ollut kritiikkiä sosialistisen maailman diktatorisille piirteille, mutta se näyttää ennustaneen pelottavan tarkasti myös monet länsimaiden kehityskulut, erityisesti sen kuinka yksityisen ihmisen anonymiteetti on karkaamassa tavallisen kansalaisen elämästä.

Helsingin Sanomat julkaisi tämän aamun lehdessään kirjoituksen, jossa kerrottiin siitä kuinka poliisiin perustetaan yksikkö torjumaan internetin viharikoksia. Lehden mukaan "tarkoituksena on rauhoittaa keskustelua, ja myös ottaa suoraan yhteyttä ihmisiin, jotka levittävät asiatonta materiaalia.... poliisi pyrkii rauhoittamaan tilanteen neuvoin, ohjein, kehotuksin ja käskyin ennen kuin mitään rikoksen tunnusmerkistön mukaista toimintaa tapahtuu."

Meillä viime vuosina yleistyneet poliittisluonteisen oikeudenkäynnit, erityisesti Jussi Halla-ahon tapaus, jossa oikeuden päätös totesi eksplisiittisesti tosiasiat merkityksettömiksi, ovat herättäneet monissa ihmisissä perusteltua pelkoa orwellilaisen yhteiskunnan etenemisestä. Samoin on ihmisten kohtelu oikeuden edessä näyttänyt ajoittain riippuvan heidän viiteryhmästään, mikä on omiaan luomaan epäluottamusta kaikkeen viranomaistoimintaan.

Orwellilaisen yhteiskunnan vastustaminen näkyy monien ihmisten ajatuksissa - joko tiedostaen tai tiedostamatta. Niinpä ainakin kaksi suosittua poliittista bloggaajaa on ottanut asiallisesti ja kriittisesti kantaa poliisin internetvalvontaa suorittavan yksikön perustamiseen (Yrjöperskeles ja Vasarahammer). Suosittelen molempien kirjoitusten lukemista, koska en tässä kertaa niissä esitettyä netin viharikosryhmän kritiikkiä.

Sinänsä olen toistaiseksi odottavalla kannalla: ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Yksikön perustaminen saattaa hyvinkin olla pitkä askel ihmisten epäasialliseen valvontaan ja kontrollointiin, mutta mikäli edelle Helsingin Sanomien jutusta kopioimani teksti vastaa ryhmän todellisia tavoitteita, ei minulla ole asiaa vastaan muuta kuin pieni epäilys siitä, onko nyt nähty uusi yksikkö varmasti parasta mahdollista poliisin resurssien käyttämistä.

Itse odotan yksiköltä siis sitä, että se ehkäisee nettikirjoittelun pahimpia ylilyöntejä ja sitä kautta myös niiden kirjoittajien syyllistymistä laittomuuksiin. Siis toimii lähinnä hyvän käytöksen rajojen piirtäjänä ja vähän kuin tapakasvattajana.

Samalla oletan, että se ehkäisee netin käyttämistä vakaviin rikoksiin - siis ihmisten kiihottamista reaalimaailman väkivaltaan ja terrorismiin eli puuttuu vaikkapa islamistien rekrytointiin, elinkeinoja vahingoittavaan mielipideterrorismiin tai poliittisten ääriliikkeiden väkivaltaisten mellakoiden ennakkojärjestelyihin.

Samoin oletan, ettei poliisin uusi yksikkö kiinnitä vilkaisua enempää huomiota yhteiskunnallista keskustelua asiaperustein käyviin internetin kirjoituksiin, joista esimerkkeinä voidaan mainita edellä linkitetyt poliisia orwellismista epäilevät kollegat. En myöskään näe syytä sille, että poliittisista keskustelupalstoista esimerkiksi tarkasti moderoitu Homma-forum voisi joutua vaikeuksiin poliisin valvonnan kanssa. Sen sijaan moderoimattomat tai heikosti moderoidut keskustelupalstat kuten Suomi24 tai  Takku saattavat tarvita ohjausta.

Tämän sinänsä suhteellisen positiivisen asenteeni ohella muistutan kuitenkin siitä, että sananvapaus tarkoittaa erityisesti oikeutta sanoa valtaeliitin näkemysten vastaisia asioita. Siis kertoa, että sanojan mielestä poliittinen ryhmä x on uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Tai että elinkeino y on eettisesti kestämätön. Tai että uskonnon z kannattajien asettuminen Suomeen on koko yhteiskunnan kannalta niin haitallista että heidät on pidettävä poissa. Tai että poliisin viharikosryhmän perustaminen on veronmaksajien rahojen tuhlaamista.

Kaiken kaikkiaan näen, että poliisin verkon viharikosryhmän perustaminen voi ainakin periaatteessa olla hyväksi sananvapaudelle suitsiessaan keskustelusta epätervettä kirjoittelua. Samalla sen myötä syntyy kuitenkin vaara mielipidepoliisina toimimisesta.

 Ja ajan myötä myös asioiden vääristelystä samaan tyyliin kuin George Orwellin toisessa merkkiteoksessa tapahtui, kun tekstiin "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia" lisättiin jatko-osa "mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".

On siis ensiarvoisen tärkeää, ettei netin viharikosvalvonta johda missään tilanteessa väärinkäytöksiin, poliittiseen vainoon eikä sananvapauden rajoittamiseen. Tämä asettaa poliisin uudelle ryhmälle kovan vastuun, jossa se ei saa epäonnistua.

On myös selvää, että epäonnistuminen voidaan välttää ainoastaan mikäli se on etukäteen tiedostettu ja toiminnan riskeihin kiinnitetään jo lähtökohtaisesti huomiota. Vain aika näyttää kunka tässä poliisivalvonnan riskipelissä käy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orwellismin tappio oli sananvapauden voitto
Euroviisut, politiikka ja sananvapaus
Sananvapaus ja jumalanpilkka

24 kommenttia:

  1. Riittääkö poliisin kielitaito seuraamaan eri maista maahamme tulleiden vihapuhetta ja myös ohjaamaan heitä kaidalle tielle? Vai onko yksikkö perustettu karsimaan suomalaisten peräkammarin poikien ronskia kielenkäyttöä netsissä ja kasvattamaan heitä parempiin tapoihin? Miten tällainen DDR-valvonta tulee vaikuttamaan Suomen maineeseen sananvapauden kärkimaana? Mikäli syytteitä alkaa ropista, niin pelon ilmapiiri synnyttää itsesensuuria. Poliisi tarvitsisi resursseja rikosten torjuntaan, ja saa resursseja sananvapauden vastaiseen toimintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei poliiseista osaa kuin puolet lukea edes suomea,saati sitten terroristien ammattikieltä eli arabiaa.
      Kyseisen ryhmän tarkoitus on vain ja ainoastaan suomalaisten sananvapauden rajoittaminen ja vainoaminen,poislukien tietysti väkivalta vihervasemmisto,jonka suorittamat pahoinpitelyt ja omaisuuden tuhoaminen lasketaan varmasti tulevaisuudessakin 'aktivismiksi'.

      Poista
    2. Itsesensuurin lisääntyminen on jo sinänsä eliitin kannalta tässä asiassa onnistuminen.

      Poista
    3. Siksi olisi suotavaa, että poliisi ilmoittaisi mahdollisimman selkeästi, ettei sen tarkoituksena ole estää mielipidekirjoittelua vaan ainoastaan ennaltaehkäistä selkeästi laitonta toimintaa netissä. Myös toiskielisten osalta, mikä edellyttänee jonkinasteista kieltenopiskelua. Ainakin venäjä, somali ja arabia olisi hyvä osata poliisin piirissä.

      Poista
    4. Missäs nyt on se määrittely, mikä on vihapuhetta? Veteen piirretty viiva, eli tulossa mielivaltaa. Ollaan puhuttu, että muutenkin pitää alkaa miettimään omia jälkiään netissä, tämäpä antaa sille uutta pontta.

      Poista
  2. "On siis ensiarvoisen tärkeää, ettei netin viharikosvalvonta johda missään tilanteessa väärinkäytöksiin, poliittiseen vainoon eikä sananvapauden rajoittamiseen. "

    Ihanan naivia.Ihan kuin jostain punavihreästä mädättäjäjulistuksesta.Ihanko vakavasti kuvittelet ettei se ole alunperinkin jo ollut ideana?Kannattaisikohan jo pikku hiljaa alkaa miettimään millaista se elämä Neuvostoliitossa oli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Proffan ehdottama käytäntö voi olla "lainmukaista" tai tulla sellaiseksi mutta on käytännössä yhtä pitkää kuin leveätäkin. Käyttäytymisohjeita saa alan oppaista mutta niiden opiskelu ei ole kansalaisvelvollisuus. Poliisille ne eivät kuulu. Alla oleva STASI-vertaus on hyvä. Jos tuolle linjalle mennään niin siinä menee pian kansalaisten luottamus virkavaltaan mikä on iso asia muutaman ylireippaan tölväisyn estämiseen verrattuna.

      Poliisi tutkikoon oikeita rikoksia. hh

      Poista
    2. Ehkä naivia. Tai vaihtoehtoisesti vain kirjoituksessa mainitun periaatteen "tutkitaan...hutkitaan" noudattamista. Tosin optimisti joutuu pettymään useammin kuin pessimisti. Sinänsä olen siitä samaa mieltä, että poliisin resurssit voisi käyttää viisaamminkin.

      Poista
  3. Ai että viharikos-STASI:a käytettäisiin islamistien rekrytoijien tai vasemmistoterroristien metsästämiseen?

    Saahan sitä uskoa kaikenlaiseen, jotkut uskovat Joulupukkiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä usko enkä ole uskomatta. Oletan kuitenkin minun verorahoillani toimivan poliisiyksikön tekevän juuri niin.

      Siis etsivän jihadisteja, eläinoikeusterroristeja tai väkivaltaisia mellakoita suunnittelevia äärivasemmistolaisia siinä kuin väkivallalla julkisesti uhkailevia rasistejakin. Ja juuri tuon oletukseni tahdoin tehdä tiettäväksi kirjoituksessani.

      Poista
    2. Minäkin uskon heidän tekevän näin, kun näen sen. Tai tässä tapauksessa, kun luen sen luotettavasta lähteestä. Siihen asti olen epäilevällä kannalla.

      Poista
  4. Orwellilaiseen tai ihan vaan yleensä historiallisia malleja tarjoavaan totalitarismiin kuuluu myös se tunnuspiirre josta poliisin nyt suunnittelema valvontakoneisto on tyyppiesimerkki, nimittäin ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri. Käyttöön tulevat ilmiantolomakkeet netissä, ja uutisista saamme pian lukea miten kiristyvässä yhteiskuntailmapiirissä yhä useampi pelokas poliitikko peruu aiempia kriittisiä puheitaan esimerkiksi maahanmuuttajista.

    Kovenevat otteet valvonnassa voivat johtaa myös ääriasenteiden kovenemiseen ja kasvuun. Eli kontrollipolitiikka tuottaa täysin päinvastaisen seurauksen kuin mihin sillä pyritään. Pidän tätä todennäköisenä.

    Pahin seuraus valvonnan tiukentamisesta tulee kuitenkin olemaan se, että käy yhä mahdottomammaksi nostaa tarkasteluun valvonnan oikeuttavia lakeja, jotka nykyisellään ovat pelkkää juristeriaan puettua käsitesekaannusta. Millään ihmistieteiden tai filosofisen käsiteanalyysin antamilla eväillä ei näiden nykyisten lakien -- siis kansanryhmää vastaan kiihottamista ja niin sanottua uskonrauhaa koskevien lakien -- sisältämää perustavanlaatuista käsitteellistä epämääräisyyttä voida perustella.

    Totalitarismin olemukseen kuuluvat myös tällaiset mielivallan ja poliittisen ajojahdin mahdollistavat lait. Ja totalitarismin olemukseen kuuluu myös se, että mitä tiukemmaksi yhteiskuntailmapiiri kiristyy, sitä useampi virkamies on kyvytön sanomaan selvästi "EI!" tilanteessa jossa ihmisyys vaatisi olemaan noudattamatta mielivallan mahdollistavia lakeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olethan allekirjoittanut kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan sananvapauden turvaamista mielipidevainolta?

      Poista
    2. Allekirjoitin kansalaisaloitteen, vaikka pidänkin sekä niin sanottua "sivistynyttä eliittiä" että poliitikkoja yhtä kyvyttöminä ymmärtämään millaisten ilmiöiden kanssa yhteisötodellisuudessa ollaan tekemisissä.

      Se että on olemassa yhteisöilmiöitä ja -ominaisuuksia, jotka eivät palaudu yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, on ideologiseen monikultturismiin sortuneille selittäjille ihan liian vaikea asia tajuttavaksi. Lakikin on kirjoitettu ikään kuin "kansanryhmän" kohteleminen olisi yksi yhteen sama asia kuin kansanryhmään kuuluvaksi lokeroidun hypoteettisen yksilön kohteleminen.

      Eikä yhteisötason ja yksilötason toisiinsa palautumattomuutta tajuta toisinkaan päin. Kukaan ei kysy, miten siitä, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään.

      Nehän eivät sopeudu. Eikä asiaa auta lainkaan saarnaaminen yksilötason "asenteista" tai "arvovalinnoista".

      Eikä myöskään auta se että kulttuurien kohtaamisongelmissa kipuilevia yksilöitä rangaistaan, tai että yhteiskuntatilanteen ja -moraalin hajoamista indikoivat puheenvuorot julkisuudesta sensuroidaan.

      Poista
  5. Olisiko meidän aikamme kerrata tai nollata muistimme, jotta tietäisimme mihin se johtaa, vai sallimmeko itsemme talutettavan teuraaksi ilmastopässijuudaksen johdolla.

    https://www.youtube.com/watch?v=s6txpumkY5I

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  6. Todetaan nyt vielä täällä keskusteluaa, että totesin päätekstissä Vasarahammerin ja Yrjöperskeleen jo kirjoittaneen poliisin nettiviharikosryhmään liittyvän asiallisen kritiikin. Tämän kirjoituksena ei ollut siis toistaa jo aiemmin sanottua, vaan tuoda esille myös muita näkökulmia. Kuten sen, että aiheesta julkisesti esille tuodussa ei näyttäisi olevan suuremmin ongelmia. Ja että loogisesti ajatellen nettiviharikosryhmän tulisi kohdella samalla tavoin kaikkia viharikoksia. Ja että koko ryhmän perustamiseen liittyy suuria riskejä.

    VastaaPoista
  7. Riskipeliä ja veronmaksajien rahojen tuhlausta. Perustaisivat enemmin Kelaan poliisin tarkastamaan kenelle maksetaan, paljonko ja minne. Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  8. Vihapuhekytät on tarkoitettu puuttumaan suomalaiskansallisten ihmisten kirjoitteluun. Koen muutenkin, että Suomen poliisi ei suojele suomalaisia vaan vastaanottokeskuksissa ja niiden ympäristössä maleskelevia muukalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jää nähtäväksi. Riski on joka tapauksessa olemassa. Ja siitä syystä nostin sen näkyviin.

      Poista
  9. Terhi Kiemungilta sananvapauteen liittyvää painavaa puhetta 7 minuutin videolla:
    "Terhi Kiemunki puhui Tampereella 12.11. Alussa on sana -tapahtumassa."
    http://mvlehti.net/2016/11/17/video-alussa-on-sana-terhi-kiemungin-puhe/

    VastaaPoista
  10. Professori viittasi kirjoitukseeni, josta ei käynyt ehkä ilmi pääpointti tarpeeksi hyvin.

    Yritykset hillitä ihmisten tyytymättömyyttä päättäjiin ja harjoitettuun politiikkaan eivät onnistu valehtelemalla ja vastakkaisia mielipiteitä tukahduttamalla, mikäli hallinto ei ole valmis menemään totalitarismissa loppuun asti.

    Tästä syystä valtiovallan yritykset tukahduttaa "vihapuhetta" on tuomittu epäonnistumaan. Totuus tulee aina esiin tavalla tai toisella eikä nykyisin rasisti- ja natsikorttteja pelätä samalla tavalla kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

    VastaaPoista
  11. YLE 23.11.16: "Kekkonen, Jumala ja seksi ovat koetelleet sananvapautta Suomessa – Nämä viisi asiaa uhkaavat sitä nyt"

    http://yle.fi/uutiset/3-9309238

    Katso myös uusi nettisivusto:

    https://sananvapauteen.fi/

    " – Me kutsumme tätä suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirjaksi, Ekholm sanoo."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon Ylen juttuun liittyen: sananvapuadesta on tosiaankin pidettävä hyvää huolta, se ei ole itsestäänselvyys. Samalla on pidettävä huolta siihtä, ettei sananvapauden turvaaminen tapahdu tukahduttamalla sananvapautta. Valitettavasti jutun lopussa olevassa listassa oli vihjeitä siihen suuntaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!