Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

Viime aikoina on mediassa kirjoitettu paljon sananvapaudesta, koska sitä vastaan on esiintynyt äärimmäisiä hyökkäyksiä. Niiden lista voidaan aloittaa vaikkapa Pim Fortuynin murhasta ja Anders Breivikin hirmuteoista sekä päättää Chralie Hebdoon ja Lars Vilksiin kohdistuviin hyökkäyksiin.

Etenkin Pariisin iskujen jälkeen ihmiset kaikkialla Euroopassa julistivat olevansa Charlie. Tosin Suomessa Charlieksi julistautuminen on kohdannut odottamattomia vaikeuksia, jotka hämmästyksekseni tarkoittanevat sitä, ettei sananvapaus kiinnostakaan kaikkia ihan aikuisten oikeasti.

Vielä enemmän hämmästyin - suorastaan järkyttyin - lukiessani toimittaja Pirkko Kotirinnan kirjoitusta kohusta, jonka on synnyttänyt mielenosoittajaan kohdistuneen väkivaltaisen hyökkäyksen tehneen naisen kunniaksi suunnitelusta patsasta. Kotirinta oli nimittäin muotoillut seuraavan virkkeen: "en­kä myös­kään oi­kein ym­mär­rä kuo­le­man­lei­re­jä puo­lus­ta­van nat­si­mie­len­osoi­tuk­sen ja su­vait­se­vai­suut­ta puo­lus­ta­van Pri­de-mie­le­no­soi­tuk­sen rin­nas­ta­mis­ta."

Selvennetään siis asiaa toimittaja Kotirinnalle. Tosin ensin on syytä todeta, etten minä hyväksy kuolemanleirejä tai natseja yhtään sen enempää kuin hänkään. Itse asiassa saatan tuomita kuolemanleirit Pirkkoa yksiselitteisemmin, koska tuomitsen myös viime vuosisadalla esiintyneet erilaisten sosialistivallanpitäjien pystyttämät kuolemanleirit, ja pidän niiden pystyttäjien seuraajia aivan yhtä vastenmielisinä kuin uusnatsejakin. 

Sen sijaan, toisin kuin Pirkko Kotirinta, ymmärrän sananvapauden koskevan ihmisen oikeutta tuoda mielipiteensä esiin haluamallaan tavalla niin kauan kuin siihen ei sisälly vahingollisia piirteitä kuten uhkauksia muita ihmisiä kohtaan, väkivaltaa tai toisten omaisuuden hajottamista. Toisin sanoen kaikkien sananvapautta puolustavien ainoa mahdollinen näkemys on se, että myös uusnatseilla on vastenmielisyydestään huolimatta oikeus tuoda esille omat poliittiset tavoitteensa siinä kuin suvaitsevaisuutta puolustavilla homoseksuaaleilla tai aatteensa poliittiset hirmuteot unohtaneilla Marxin seuraajillakin. 

Toisin sanoen "kuolemanleirejä puolustavan natsimielenosoituksen" ja "suvaitsevaisuutta puolustavan Pride-mielenosoituksen" rinnastaminen tarkoittaa vain sananvapauden hyväksymistä ja siihen kohdistuvan väkivallan tuomitsemista. Kotirinnan jutun keskiössä oleva patsahanke puolestaan on suora hyökkäys sekä sananvapautta vastaan että poliittisen väkivallan puolesta. Näin siitä huolimatta, ettei käsilaukkua voi pitää Kalashnikovin veroisena aseena, kuten ei kyynelkaasuakaan.

Voimme siis yhteenvetona todeta, ettei toimittaja Pirkko Kotirinta ole ymmärtänyt sananvapauden syvintä olemusta, eikä siten ole oikeutettu sanomaan "minä olen Charlie". Tosin en tiedä, haluaisiko hän edes sanoa niin. 

Jos tämä teksti kuitenkin sattuisi osumaan toimittajan silmiin, kehotan häntä lukemaan oikein tarkasti blogini mottotekstin. Toivon, että siitä selviää myös hänelle, miksi sananvapaus on koko yhteiskunnan kannalta niin tärkeää. Ja miksi sitä kannattaa puolustaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Niko Kettunen: matelijoista ja sosiaalidemokraateista
Miksi Yle pimittää jihadistin henkilöllisyyden?
Benin lista mediapolitikoinnin uhrina