#metoon erot Ruotsissa ja Suomessa

#metoo on keskusteluttanut ihmisiä ympäri maailman. Ja muita maita enemmän kaikesta mahdollisesta diskuteeraavassa Ruotsissa, missä on viime aikoina väitetty tapahtuneen kerrassaan hirveitä.

Itse asiassa en ole perehtynyt siihen, mitä ruotsalaisissa lehdissä on kirjoitettu näistä tapahtumista. On kuitenkin ollut jotenkin silmiinpistävää, että ainakaan meillä seksuaaliseen härintään Ruotsissa syyllistyneitä ei ole identifioitu muuten kuin julkisen ammattinsa tai harrastuksensa perusteella.

Tämän aamun Helsingin Sanomista löytyi kaksi esimerkkiä tästä käytännöstä. Ensimmäisessä kerrottiin, että entisen korkeushyppymestarin, Patrik Sjöbergin, mukaan aitajuoksijatähti Moa Hjelmerin raiskaukseen syyllistyneen joukkuetoverin nimen selvittämiseen meni puoli tuntia. Ja ettei maan yleisurheiluliitto ole pannut tikkuakaan ristiin tapauksen ilmitulon seurauksena.

Toinen HS:n mainitsema tapaus liittyi ruotsalaiseen "kulttuuripersoonaan", joka oli jo pitkään toiminut sikamaisesti naisia kohtaan. Uutisen mukaan Ruotsin Akatemia on katkaissut hänen kanssaan yhteistyön - mutta vasta kaikkien kulttuurialalla tunteman salaisuuden tultua julkisuuteen.

HS:n Ruotsin tapahtumien esille nostamisen yhtenä tarkoituksena lienee halu nostaa #metoo kampanjaan liittyvät asiat tapetille myös Suomessa. Tämä käy selvästi ilmi lehden tämän aamun pääkirjoituksesta, jonka mukaan "vaikeneminen ahdistelusta ei ole noussut Suomessa lähimainkaan samanlaisen julkisen arvosteluvyöryn kohteeksi kuin Ruotsissa. On vaikea uskoa, että Suo­messa ahdistelua olisi lähtökohtaisesti vähemmän kuin Ruotsissa. Keskustelukulttuureissa sen sijaan on eroja."

Jaan HS:n näkemyksen suomalaisen ja ruotsalaisen keskustelukulttuurin eroista. Toisaalta pidän varsin selvänä, että myös suomalaisen ja ruotsalaisen ahdistelukulttuurin välillä on erittäin merkittävä ero - ja mahdollisesti jopa suurempi kuin keskustelukulttuureissa.

Vahvin todiste tuon eron puolesta on se, että äskettäisen selvityksen mukaan yli 95% Ruotsissa pahoinpitelyraiskauksista tuomituista on maahanmuuttajia. Tämä selittynee lähinnä sillä, että Ruotsissa seksuaalirikosten suhteen erityisen riskialttiin muslimiväestön määrä on noin 700 000 henkilöä, kun se jäänee Suomessa alle sadan tuhannen.

Lisäksi jo aiemmin on käynyt selväksi, että Ruotsissa seksuaalirikoksista on ilmoitettu vieläkin harvemmin kuin Suomessa. Minun nähdäkseni tämä tosiasia yhdistettynä maahanmuuttajien korkeaan raiskausaktiivisuuteen ja heidän suureen määräänsä Ruotsissa osoittaa kiistatta, että seksuaalisten ahdistelujen määrä on Suomessa oleellisesti pienempi kuin länsinaapurissa.

Tämä saattaisi olla osasyy #metoo-kampanjan saamasta poikkeuksellisen suuresta huomiosta Ruotsissa. Toinen osasyy saattaisi olla ruotsalaisten vielä suomalaisiakin suurempi kyvyttömyys puhua maahanmuuton ongelmista ja kääntää huomio niistä (myös) kantaväestön parissa esiintyviin epäkohtiin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kyseessä olisi vakava asia myös Suomessa. Jokainen häirintätapaus, joka tapahtuu vastoin uhrin tahtoa ja varsinkin sen eväämisen jälkeen on liikaa. Ja sitä suuremmassa määrin, mitä vakavammasta tapauksesta on kyse.

Samalla on ymmärrettävä, ettei #metoo saa johtaa miehen ja naisen välisen luonnollisen seksuaalisen jännitteen ja iholle pyrkimisen tai vonkaamisen stigmatisointiin. Sellainen kuuluu ihmislajin luonteeseen, eikä sen rajalle ole muuta oikeaa kohtaa kuin molemminpuolinen suostumus - ja mahdollisen virhearvioinnin jälkeen ihon jättäminen rauhaan sekä painostavan vonkaamisen keskeyttäminen siihen asti kunnes lupa annetaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Törkeä seksuallinen hyväksikäyttö
Seksuaalirikosten yllättäviä käänteitä
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja