Onnistunut maahanmuuttajakoululaisten inkluusio, vai...

Suomalaisessa koulukeskustelussa on saavutettu uusi vaihe. Helsingin sanomat nimittäin kertoi koulusta, jossa niin sanotun inkluusion sanottiin toimivan.

Olisiko kyseisestä espoolaiskoulusta siten malliksi koko suomalaisen - tai ainakin maahanmuuttajavaltaisten alueiden - peruskoulutuksen järjestämiseen. Kerrottiinhan HS-jutun ingressissä sentään, että "koulussa on onnistuttu inkluusiossa niin hyvin, että inkluusioluokalle haluavat kaikki".

Juttua pidemmälle lukiessa tulivat vastaan koulussa saavutetun inkluusiotason edellytykset. Ensin nimittäin mainittiin, että inkluusioluokissa on "erityisluokanopettaja, luokanopettaja ja koulunkäynnin avustaja. Kaikki kolme ovat paikalla lähes koko ajan, opettaja ei toimi koskaan yksin".

Toisin sanoen inkluusioluokan palkkakulut ovat noin kolminkertaiset verrattuna omiin kouluaikoihini. Jutussa haastateltu erityisluokanopettaja mainitsi myös, että "näillä luokilla on kaikkiaan 25–30 oppilasta, ja 10 paikkaa on varattu erityisoppilaille" eli luokkakoko on jonkin verran pienempi kuin oman aikani kansakoulussa. 

Lisäksi kerrottiin, että luokka voidaan jakaa oppilaiden pedagogisen ja tuen tarpeen mukaan esimerkiksi kielten tunneilla. Tällöin avuksi tulee aina yksi aineenopettaja, jolloin yhdessä ryhmässä voi olla vaikka viisi oppilasta ja kaksi aikuista sekä toisessa 22 oppilasta ja kaksi aikuista. 

Tällöin palkkakulut ovat siis noin nelinkertaiset omiin kouluaikoihini verrattuna. Ei siis ihme, että koulussa kerrotaan inkluusion onnistumisesta. 

Eivät asiat kuitenkaan luista edes mainituilla resursseilla kuin Strömsössä. Jutussa nimittäin mainittiin, että oppilaat ovat joskus levottomia sekä säntäilevät ympäriinsä tai mekastavat. Tai haastavat riitaa ja pyrkivät konfliktiin toisten kanssa. 

Oppilas voi saada myös kiukkukohtauksen tai karata luokasta ja mennä piiloon kaappeihin. Ja hankalimmissa tapauksissa oppilaita ohjataan sairaalakouluun, missä huolehditaan siitä, ettei oppilas ole vaaraksi itselleen tai muille.

Vaikuttaisi siis siltä, ettei inkluusion onnistuminen ole espoolaiskoulussa onnistunut ihan täydellisesti. Tämä on tietenkin harmillista ottaen huomioon edellä kuvattu omaan kansakouluaikaani verrattuna kolmin- tai nelinkertainen satsaus opettajavoimiin. 

Tosin HS:n artikkelin lopussa kulun rehtori totesi, että "periaatteessa resurssit eivät ole yhtään sen paremmat kuin muillakaan". Mutta jatkoi sen jälkeen, että "raha ohjautuu siihen kouluun, jossa opetus tosiasiallisesti tapahtuu eikä sille alueelle, jolla oppilas asuu. Tässä mielessä olemme onnekkaita." Lisäksi hän huomautti, että "jos inkluusiota aletaan rakentaa tyhjästä ilman kunnon resursseja, se ei voi toimia". 

Ota tästä kaikesta nyt siis selvää, eli onko inkluusio niin kallista kuin HS:n - ja tämän - kirjoituksen alkuosasta voisi päätellä? Vai puhuiko rehtori sittenkin poliittisesti korrektia muunneltua totuutta mainitessaan, että "periaatteessa resurssit eivät ole yhtään sen paremmat kuin muillakaan"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialistinen hollitupa
Uussuomalaiset kouluhäiriköt heikentävät myös kantaväestön oppimistuloksia
Estääkö pelko uuden arvioinnin?

Sirpa Pietikäisen politiikka perustuu täydelliseen tietämättömyyteen

Sosiaalisessa mediassa sattui eilen silmiini pieni uutinen. Sen mukaan europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen oli väittänyt Länsi-Suomi-lehdessä ilmastonmuutokseen viitaten, että "meillä on parikymmentä vuotta aikaa... kun puu kaadetaan, ei sinne parissakymmenessä vuodessa kasva kuin pajukko".  

Hänen kommenttinsa kirvoitti valtavan määrän kommentteja, joista monet sisälsivät kuvia parikymmenvuotisista nopeassa kasvussa olevista metsiköistä. Suomessahan 20-vuotias metsä alkaa olla siinä iässä, jolloin siihen tehdään ensiharvennus puiden järeytymisen edistämiseksi - päätehakkuun aika tulee 60-80-vuoden iässä, eli parikymppinen metsä on elänyt jo noin kolmanneksen tai neljänneksen kiertoajastaan. 

Pietikäisen näkemys on sikäli tärkeä, että hän vastusti EU-parlamentissa metsien energiakäyttöä, jossa Suomen kannalta oli kyse siitä, luetaanko metsänhoidon sivuvirrat eli esimerkiksi ensiharvennuksessa kertynyt pienpuu tai myöhäisempien hakkuiden latvukset fossiilisen maakaasun (!?!?) tapaan uusiutuvaksi energiaksi. Länsi-Suomi-lehdelle antamansa lausunnon perusteella hän oli päätöstä tehdessään jättänyt täydellisesti perehtymättä suomalaisten metsien kasvuun, hoitoon ja käyttöön.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei Pietikäisen toiminta tämän asian osalta tullut suurena yllätyksenä, koska hän on aiemminkin toiminut suomalaismetsien talouskäyttöä vastaan. Yllätys oli sen sijaan se, että tämä tapahtui perehtymättä millään tavalla päätöksentekonsa faktaperusteisiin. Mutta tokihan hänellä on oikeus ohittaa tosiasiat siinä, missä poliittiseen vihervasemmistoonkin kuuluvilla europarlamentaarikoilla. 

Niinpä tässä asiassa itseäni jäi ihmetyttämään vain se, että markkinatalousmyönteisenä, kansallismielisenä ja asiallisena puolueena itseään mainostava Kokoomus haluaa vuodesta toiseen pitää politiikkansa täydelliseen tietämättömyyteen perustavan Pietikäisen riveissään. Eikö sellainen syö puolueen uskottavuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leikkimielistä nimittelyä
Europarlamentaarikot sosialismi-markkinatalous-asteikolla
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Kannatan poliittisten päättäjien rikosvastuuta

Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen on käyttänyt suomalaisen yhteiskunnan nykytilanteeseen liittyen poikkeuksellisen tervetulleen puheenvuoron. Hän nimittäin ehdotti liian vähän rahaa terveyspalveluihin budjetoineiden päättäjien rikosvastuun tarkastelemista, koska ihmisten hoitoon pääsemisessä on ongelmia.

Juuri nyt meillä on käsissämme akuutti ongelma eli hoitajien työtaistelu. Sen ei kuitenkaan saisi antaa peittää näkymää suurempaan ongelmaan eli julkisen sektorin paisumiseen oleellisesti sen rahoitusmahdollisuuksia suuremmaksi. Eikä rikosoikeudellisen vastuun analysoimista saisi siksi jättää pelkästään terveydenhuoltoon vaan se pitäisi ulottaa kaikkiin julkisiin toimintoihin. 

Laajassa kuvassahan meillä on kaksi toistensa kanssa pahasti ristiriidassa olevaa asiaa, eli poliittisten päättäjien luoma lainsäädäntö ja sen toteuttamiseen myönnettävät resurssit. Ensimmäistä luodaan hyveellisyyden sädekehän valossa ja jälkimmäistä joudutaan sovittelemaan taloudellisten resurssien ahtaisiin rajoihin.  

Tolvasen ehdotuksen mukaan meidän tulisi haastaa oikeuteen ne poliittiset päättäjät, jotka myöntävät lain toteuttamisen kannalta liian vähäisiä resursseja. Asian nyt noustua esiin tuntuukin suorastaan järjettömältä, että meillä vielä herran vuonna 2022 on poliittisten päättäjien tapana rikkoa lakeja vain siksi, ettei niiden täyttämiseen liittyviä resursseja ole käytettävissä. 

Eikä tietenkään ole suurta älykkyyttä sekään, että eduskunta säätää lakeja ja kulloinenkin hallitus määrää asetuksia, joita ei pystytä resurssoimaan. Eikä liene suurta viisautta sekään, että säädettyjen lakien rikkominen sallitaan ilman seurauksia. 

Jos päättäjien rikosvastuu toteutuisi, ja se johtaisi poliitikkojen sekä virkamiesten tuomioihin - vaikka lieviinkin - syntyisi epäilemättä kova paine lainsäädännön järkeistämiseen. Sellaisessa tilanteessa päättäjille syntyisi tarve menojen ja kulujen priorisoimiseen siten, että julkiselta sektorilta perattaisiin tarpeettomia laskuja aiheuttavat kulut, jotta lakiin kirjatut vaatimukset saataisiin täytetyksi. Näin tapahtuisi sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla.  

Samalla Suomen hallitukselle ja eduskunnalle syntyisi nopeasti valtava paine lainsäädännön uudistamiseksi siten, ettei siitä seuraisi toteuttamisen kannalta mahdottomia vaatimuksia - siis sellaisia kuin vaikkapa parin vuoden takainen vanhusten hoitajamitoituspäätös. Tämän seurauksena julkisen sektorin toiminnasta olisi pakko poistaa resursseja kuluttavia turhanaikaisia rönsyjä. 

Edelle kirjoittamani perusteella on helppo nähdä, että päättäjiin kohdistuvan todellisen rikosvastuun seuraukset olisivat julkisten toimintojen ja talouden kannalta erittäin positiiviset. Ja tämä jos jokin olisi juuri nyt erittäin positivista maassa, joka on viimeisten vuosien aikana syöksynyt yhä liukkaammin kohti taloudellista vararikkoa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta
Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella
Ovatko toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset?

Mika Anttonen ja vihreä siirtymä

ST1:n omistaja Mika Anttonen lateli tämän aamun lehdessä näkemyksiään vihreästä siirtymästä. Koska kyseessä on vakavasti otettava henkilö, olisi hänen näkemyksillensä annettava arvoa myös Suomessa. 

Anttosen mukaan fossiilisen energian osuus "ei... ole pienentymään päin. Silti poliitikot, maailman bisnesjohtajat ja muut tärkeät ihmiset kertovat vuodesta toiseen, kuinka he ovat sitoutuneet puolentoista asteen skenaarioon. Eihän se ole toteutumassa ollenkaan!" 

Hän totesi aurinko- ja tuulienergian epävakauden takia tarvittavista säätövoimalaitoksista sen, ettei kukaan halua rakentaa kaasuturbiinivoimaloita, joita käytetään ainoastaan silloin, kun ei tuule. Ja yllytti toimittajaa - ja kaikkia vihreään siirtymään kiirehtimään vaativia - ehdottamalla, että "tee siitä investointisuunnitelma ja vie se yhtiön hallitukselle. Katsotaan, miten mahtaa käydä. Et tiedä käyttötunteja, et tiedä hintaa. Mutta tiedät, että tällaista tarvitaan, jotta järjestelmä pysyy pystyssä."

Kaiken kaikkiaan vihreään siirtymään liittyy megalomaaninen ongelma, koska - Anttosen mukaan - "meiltä puuttuu kaikki. Ihan ihmisetkin puuttuvat. Näitä pitää jonkun tehdä."

Hän totesi myös vihreään siirtymään pikaista siirtymistä äänekkäimmin vaativista tieteen edustajista, että "siellä ei tarvitse olla yhtään ilmastotieteilijää, kun tehdään tiekarttaa voimalaitoksien rakentamiseen... he eivät voi tulla kertomaan, miten nopeasti tänne voidaan rakentaa voimaloita, koska he eivät tiedä siitä mitään."

Anttonen kertoi myös toivovansa, että "talous voi kasvaa samaan aikaan kun vähennetään päästöjä ja energiankulutusta. Mutta mikään fakta ei tue sellaista tilannetta. Ei ole sellaista innovaatiota keksitty, että näin voisi tehdä."

Hän totesi lisäksi, että koska ilmakehä on yhteinen, vaikutukset pitää aina katsoa globaalisti. Siten "Euroopan omia päästöjä kannattaisi Anttosen mukaan vähentää sitä tahtia kuin uudet innovaatiot antavat myöten", mutta "ei silmät kiiluen, että ollaan maailman ykkönen jossain vuosiluvussa. Vaan rationaalisesti, niin kuin on järkevää. Ja sitten pistetään kunnianhimo sinne Afrikkaan ja Aasiaan. Jos siellä rakennetaan tuhat uutta hiilivoimalaa, meidän touhuilla ei ole hirveästi merkitystä."

Edelle kirjaamani öljymiljonäärin näkemykset lienevät kaikille järkensä säilyttäneille itsestäänselvyyksiä. Siitä huolimatta Suomen ja Euroopan Unionin vallanpitäjät uhoavat oman hiekkalaatikkonsa toimilla. 

Ja siksi heidän ajamansa ihmisten elintasoa vääjäämättä laskevat muutokset eivät edes toteutuessaan tule tekemään maailmasta sen parempaa. Siksi onkin syytä toivoa, että ilmastotieteilijöiden mallit - ja siten myös heidän luomansa uhkakuvat - eivät sittenkään perustuisi tosiasioihin, eivätkä siitä syystä tulisi toteuteumaan ennustetulla tavalla. 

Siihen liittyen lienee tässä yhteydessä syytä mainita, että noiden mallien mukaan nopeimmin lämpenevän arktiksen merijää on saavuttanut kuluvan vuoden minimilaajuutensa. Se on kuitenkin aika kaukana vuoden 2012 lukemista - eli koko tilastohistorian pohjakosketuksesta - jolloin pohjoisen merijään minimilaajuus supistui noin 72 prosenttiin tämänvuotisesta. Toisin sanoen napajää oli noin kolmanneksen laajempi kuin kymmenen vuotta sitten. 

Näiden vuosien väliin jäävät myös vuodet 2007, 2008, 2010, 2011, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 ja 2020. Toisin sanoen 1980-luvulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti nopeasti sulaneen pohjoisen napajään tämänvuotinen laajuus oli vasta tilastohistorian 12. pienin - eikä sen katastrofaalisen nopeasta sulamisesta näyttäisi olevan juuri nyt viitteitä. Sellaiseen ei viittaa myöskään pohjoisen merijään paksuus, joka jäi tämän vuoden minimikohdassaan suurimmaksi sitten vuoden 2018.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?
Vihreän siirtymän hintalappuja
Pari kommenttia Jussi Halla-ahon ilmasto-ohjelmaan

Vasemmistoliiton rangaistusilmoitus viittaa tarkasti suunniteltuun operaatioon

Vasemmistoliitolta hallituksen potilasturvallisuuslain käsittelyn yhteydessä nähty ammattiyhdistysväelle suunnattu ja siten demareita ja vihreitä nyppivä irtopisteiden keruuoperaatio sai eilen jatkoa. Puolue nimittäin kertoi tiedotusvälineille rangaisseensa hallituksen esitystä vastaan äänestäneitä viittä henkilöä. 

Tämä olisi muuten oikein ja kohtuullista, ellei puolue olisi samaan hengenvetoon ilmoittanut salaavansa rangaistukset. Tämä ei nähdäkseni ole kovinkaan paljon luottamusta herättävää, jos otetaan huomioon hallitusrintamasta repeämisen ilmiselvästi puolueen ydinkannattajille suunnattu sanoma. 

Siksi epäilen suuresti, ettei rangaistavaksi ilmoitetuille Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsenille tullut todellisuudessa minkäänlaista rangaistusta - tai jos tuli, se oli olemattoman lievä. Enkä pidä lainkaan mahdottomana sitä, että puolueen hajaantuminen äänestyksessä olisi ollut etukäteen tarkasti suunniteltu operaatio. Tai kuten isä-Vennamo aikanaan sanoi: pelin politiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poikkeukselliseen kiihkeää retoriikkaa
Jussi Saramo puhui muunneltua totuutta
Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa

Suomen väestön kehityksestä nyt ja lähitulevaisuudessa

Tilastokeskus julkaisi tiedon Suomen väkiluvusta. Sen mukaan väestö kasvoi tammi–elokuun aikana 7 336 hengellä, joten maassamme asui elokuun lopussa yhteensä 5 555 577 ihmistä. Tilaston yksityiskohdat antoivat ainakin itselleni paljon miettimisen aihetta. 

Tammi–elokuun aikana syntyi nimittäin yhteensä 30 306 lasta eli 3 088 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2021. Kuolleiden määrä taas oli 40 929, mikä on 3 795 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä tarkoittaa suomalaisen kantaväestön kiihtyvää vähenemistä - etenkin kun huomioimme sen, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien lisääntyvyys on paljon suomalaisia suurempi.

Ulkomailta muutti Suomeen alkuvuoden aikana peräti 24 740 henkeä kun taas poismuutajia oli 8 328 henkeä. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 5 383 ja maastamuuttajista 5 375 henkeä. Maahanmuuttajista suurin osa oli karussa Putinin hyökkäystä, koska Migrin mukaan maalis-elokuun aikana 35 891 ukrainalaista oli saanut oleskeluluvan.

Nykyisessä tilanteessa ukrainalaiset ovat luonnollisesti tervetulleita maahamme. Eikä heistä ole koitunut suurempaa murhettakaan, koska he ovat olleet vastaanottoonsa tyytyväisiä sekä hakeutuneet aktiivisesti työmarkkinoille elättääkseen itsensä. Moni on myös palannut kotimaahansa Ukrainan armeijan saatua niskalenkin hyökkääjästä.

* * *

Seuraavaksi Suomeen olisi ilmeisesti rynnistämässä suuri määrä venäläisiä nuoria miehiä, joiden tarkoituksena on paeta Putin julistamaa osittaista liikekannallepanoa. Maahan saapumiselle tarvitaan kuitenkin viisumi ja kaikeksi onneksi hallituskin oli eilen lopulta heräämässä rajojen sulkemiseen - ehkäpä siksi, että sitä vaativa kansalaisaloite on parin päivän aikana saanut poikkeuksellisen paljon allekirjoittajia. 

Rajojen sulkeminen on tärkeää monesta syystä. Ensinnäkin Putin saattaa yrittää käyttää maastaan lähtijöitä lännen yhtenäisyyden horjuttamiseen. Tämän toimenpiteen tehoa hän voisi vielä lisätä välittämällä heidän joukkoonsa suuria määriä alkujaan kehitysmaista peräisin olevia turvapaikanhakijoita, kuten nähtiin aiemmin Puolan ja Liettuan rajoilla. 

Toinen - eikä edellistä poissulkeva - mahdollisuus on, että lähtijöiden mukana maahan toimitetaan presidentille uskollisia venäläisiä, joiden tarkoituksena on toimia maan sisällä samaan tapaan kuin toisen maailmansodan aikaiset desantit. Siis sabotöörejä ja vakoilijoita, joiden tehtäväksi on annettu suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen. 

Lisäksi on muistettava, että mikäli nuorten venäläisten maastamuutosta seuraa Suomeen suuri venäläisvähemmistö, on Venäjän nähty jo aiemminkin käyttävän sellaisten asemaa tekosyynä sotkeutua naapurimaiden asioihin. Onhan tunnettua, ettei kohdemaassa olevien venäläisten omilla mielipiteillä ole tähän mitään vaikutusta. Ja tähän mahdollisuuteenhan Putin viittasi suoraan sanomalla, että kyse on myös "maanmiestemme tahdosta ja pyrkimyksestä päättää itse omasta tulevaisuudestaan".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho selitti Sanna Marinin puhetta
Sota Ukrainassa on käännekohdassa - mitä tekee Putin?
Mitä Marinin anelu kertoi Suomen itsenäisyydestä?

Poikkeukselliseen kiihkeää retoriikkaa

Eilen nähtiin eduskunnassa mielenkiintoista sananvaihtoa. Ensin Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi hallitukselta puuttuneen keinot lisätä kasvua ja tuloja, mutta että sellaisia tarvittaisiin juuri nyt kun olemme menossa taantumaan.

Sen jälkeen hän tiedusteli pääministeri Sanna Marinilta (sd), onko hallituksen mielessä ollut aloittaa talouden sopeuttaminen ensi vaalikaudella. Siihen tämä vastasi väittäen, että verotuksessa on paljon lisätuloja tuovia mahdollisuuksia, jotka eivät haittaa talouskasvua tai työllisyyttä sekä muistutti hallituksen myös leikanneen joitakin valtion menoja budjettiesityksessään.

Orpo totesi tähän, ettei se "ole sopeuttamista, jos otetaan 370 miljoonaa ja lisätään pari miljardia". Tähän on aika helppo yhtyä näin näppäimistönkin takaa.

* * *

Ministeri Saarikolta puolestaan pettivät hermot hänen kuunnellessaan opposition arvostelua. Niinpä pullantuoksuina itseään markkinoiva ministerimme tuli puuskahtaneeksi perussuomalaisille, että "teidän energiapolitiikallanne Suomi olisi Putinin taskussa". 

Kokoomuksen Timo Heinoselle Saarikko puolestaan sivalsi, että "olisitteko valmiita korottamaan teollisuuden sähköveroa, jonka tämä hallitus laski, tekö poistaisitte energiaveron tuplapalautuksen kokonaan?"

Heinonen vastasi ministerille viittaamalla valtionvarainministeriön virkamieheen, että "Niemelä paljasti samalla ettette te, Saarikko, ole tämän vasemmistohallituksen kanssa edes miettineet mihin rahaa annetaan." Purra puolestaan totesi Putin-kortin kuluneeksi ja arvioi Saarikon älykkyyttä arvellen, että "ette ole niin tyhmä kuin puheenvuoronne antoi ymmärtää".

* * *

Kuten arvoisa lukijani tietää, poikkeaa edellä kuvaamani sananvaihto oleellisesti siitä, mihin olemme suomalaisessa politiikassa tottuneet. Ja syykin siihen on selvä: kevät ja sen myötä vaalit lähestyvät samalla kun Suomen julkinen talous on kuralla ja maailmantalouden kehitys pikemminkin lisää kuin vähentää nykyisen ja myös seuraavan hallituksen vaikeuksia. 

Edessä näyttäisi siten avautuvan äärimmäisen kiihkeä poliittinen talvi. Siitä jonkinlaista esimakua antoi sekä edellä kuvattu sananvaihto että myös Vasemmistoliitolta nähty ammattiyhdistysväelle suunnattu ja siten demareita ja vihreitä nyppivä irtopisteiden keruuoperaatio hallituksen potilasturvallisuuslain käsittelyn yhteydessä. 

* * *

Jälkimmäiseen tapaukseen liittyen tein senkin huomion, että erkkomediassakin on lopulta huomattu Vihreiden olevan elimellinen osa suomalaista vasemmistoa. Tämän se teki tiettäväksi Helsingin sanomien pääkirjoituksessa, jossa todettiin, että "myös Sdp:ssä ja vihreissä moni olisi halunnut äänestää lakia vastaan, sillä monelle vasemmistolaiselle lakko-oikeuden rajoittaminen lainsäädännöllä on pyhäinhäväistys". 

Aika kauas on siis maamme ympäristöliike ajautunut siitä, kun Koijärven lintuja pelastamassa olleet ihmiset perustivat maahamme uuden puolueen, jonka tarkoituksena oli luoda politiikkaan jonkinlainen kolmas akseli ohi vanhastaan tunnetun vasemmisto-oikeisto dikotomian. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti

Tunkkainen tuulahdus menneisyydestä

Minun ikäiseni ja vanhemmat ihmiset muistavat vielä 1960-1970-luvun vaihteen radikaalin opiskelijaliikkeen ja sen tunkkaisen kielenkäytön, joka sisälsi luokkataistelua, taistelevia etujoukkoja, solidaarisuutta ja tiedostamista milloin mistäkin asiasta. Sekä tietenkin halventavin termein väritettyä mollaamista pääomaa, porvareita, lahtareita ja jopa nimeltä mainittuja perheitä kohtaan. 

Tämä kaikki tuli elävästi mieleeni lukiessani Helsingin sanomien julkaisemaa mielipidekirjoitusta yliopistoistamme. Siihen oli nimittäin kirjoitettu seuraavat "viisaudet". 

1. Tiedeyhteisön olisi jo aika kirkastaa eetoksensa kasvatus- ja sivistysyhteisönä. 
2. Maailman tilan tiedostaminen ja kriittisten ajattelu- ja toimintavalmiuksien luominen ovat erityisesti yliopiston tehtäviä. 
3. Kilpailuideologiasta ja tuotannon tarpeista päämääränsä ammentava koulutus on... tuhon tie.
4. Korkeimman opin tyyssijassa ei ole resursseja yhteiskuntaa kriittisesti uudistavalle tutkimukselle ja keskustelulle."

En tiedä oliko tämä kirjoituksen sisältyvä komiikka kirjoittajien vakavaksi tarkoitettua tekstiä vai keijomaista hurvittelua. Oli se kumpaa tahansa, palautti se kuitenkin mieleeni sen, kuinka hyväuskoisia ihmisiä on helppo höynäyttää. 

Sillä juuri siitähän oli kyse taistolaisessa liikkeessä, jota hyödynsivät sekä itäisen naapurimme ihmishirviöt että oman maamme korkein vallankäyttäjä. Ja jota johtivat edellisen sukupolven merkkihenkilöiden kultalusikka suussa syntyneet vesat, jotka myöhemmin nousivat oman ikäluokkansa taloudellisiksi ja poliittisiksi johtajiksi - usein yhteiskunnalliset näkemyksensä päinvastaiseksi muuttaneina. 

Näinköhän historia lopulta toistaa itseänsä myös nykyisen tiedostavan, wokeltavan ja vihertävän vasemmiston suhteen? Eli nouseeko sen johtajista aikanaan pesunkestäviä wahlrooseja tai tuomiojia, vai ovatko he sittenkin esikuviansa kyvyttömämpiä?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiriä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Wokellusta päiväkodissa
Leimattu ryhmä

Veronmaksajien varojen poliittista käyttöä

Sanna Marinin (sd) hallituksessa valmistellaan Suomen pääkaupunkiin eli Helsinkiin saapuville autoilijoille ruuhkamaksua. Kansanedustaja Kalle Jokisen (kok) mukaan ne "ovat paluu keskiaikaisten kaupunkien tullimuureille, jotka viestittivät, että pysykää poissa. Ne ovat negatiivinen viesti veronmaksajien toimeliaisuudelle ja liikenteelle, joka luo kasvua yhteiskuntaan."

Helsingin kauppakamarin johtavan asiantuntija puolestaan totesi, että "toteutuessaan ruuhkamaksut koskisivat ennen muuta Helsingin seudun työntekijöitä ja yrityksiä. Kyse olisi ylimääräisestä verosta, jonka tuotto hyvin todennäköisesti menisi muualle kuin Helsingin seudulle."

Asiaa valmisteleva virkamies puolestaan arveli tästä valtiotason hankkeesta, että "kunnallinen vero olisi ongelmallisempi". Siis arvoisat lukijani, huomatkaa että kyseinen hallituksen renki totesi selvällä Suomen kielellä olevansa puuhastelemassa ongelmia aiheuttavaa veroa. 

Sellaisena se toki vastaa pääkaupunkina koko Suomea palvelevan Helsingin nykyistä suuntaa. Onhan kaupungissa menossa niinkin "järkevä" tiehanke kuin Laajasalon läpi kulkevan kaksiajorataisen tien muuttaminen kaupunkibulevardiksi. 

Työssä on jo nyt käytetty runsaasti veronmaksajien varoja mm. sujuvasti toimivien moottoritiemäisten poistumisramppien ja niihin liittyvien siltojen purkamiseen, jotta niiden tilalle on voitu pystyttää ruuhkia aiheuttavia liikennevaloja. Sama on odotettavissa seuraavaksi mm. Tikkurilan, Tuusulan ja lentokentän suunnasta Helsinkiin liikennettä välittävälle Tuuulanväylälle.

Muita viime aikojen järjettömiä poliittisia päätöksiä on ollut maksaa tukea turveyrittäjille, jotta nämä lopettaisivat kotimaisen energianlähteen tuotannon. Tämä tapahtui juuri ennen kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan johti Euroopan laajuiseen energiapulaan. 

Ja kun koko Euroopasta - tai ainakin EU:sta - puhutaan, on tässä yhteydessä muistettava myös EU-parlamentin äänestystulos, jonka seurauksena metsätalouden sivuvirtana syntyvää puuta ei saisi käyttää energian tuotantoon. Onneksi tämä päätös astuu voimaan vasta sitten, jos se hyväksytään myös muissa EU:n päätöksentekoelimissä.

Tämän kaiken järjettömyyden ovat tietenkin mahdollistaneet äänestäjät EU-, eduskunta- ja kunnallisvaaleissa antamillaan valtakirjoilla. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka pitkään suomalaiset jatkavat järjettömiä päätöksiä tekevien puolueiden äänestämistä Suomessa ja Helsingissä. Ainakaan toistaiseksi asiaan ei kuitenkaan ole näkyvissä muutosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialistinen hollitupa
Kauppapula kauppakeskuksessa
Voiko vihervasemmiston luoman ongelman torjua vihervasemmiston keinoin?

Taloudellisen vapauden airuet

Helsingin sanomain pääkirjoittaja kiinnitti huomiotaan siihen, kuinka poliitikot ovat ottaneet vähä vähältä taloutta omaan ohjaukseensa. Näin erityisesti Euroopan Unionissa, jossa erilaiset tukipaketit ja vihreät siirtymät ovat supistaneet merkittävästi markkinaehtoisen toiminnan pelikenttää.

Tämä muutos on johtanut - pääkirjoittajan mukaan - siihen, että "Eurooppa velkaantuu, ja markkinoiden kyky tarjota tuottavuuden kasvua heikentyy". Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

Pääkirjoittajan kirjoitus tuli sikäli sopivasti, että tänä aamuna tietokonetta avatessani ajattelin kirjoittaa Suomen pikkuruisesta Liberaalipuolueesta. Näin siksi, että se on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa #LeikattavaaLöytyy-kampanjallaan. 

Kyse on puolueen esille nostamista julkisista kuluista, joista voitaisiin hyvin luopua ilman, että siitä aiheutuisi sen kummempia ongelmia. Päinvastoin, julkisen talouden tervehtyminen mahdollistaisi suomalaiselle talouselämälle liikkumavaraa, joten liberaaleja voisi kutsua vaikkapa Suomen taloudellisen vapauden airuiksi.

Suomalainen poliittinen kenttä on sikäli vammainen, että sieltä puuttuu kokonaan arvokonservatiivinen vasemmisto. Myös maamme perinteinen poliittinen oikeisto siirtyi 1970-luvulta alkaen kohti arvoliberalismia, kunnes kohtuullisen arvokonservatiivinen Perussuomalainen puolue otti näin syntyneen vapaan tilan talouspolitiikan keskiviivan oikealta puolelta saaden vähitellen myös vapaata tilaa vastaavan poliittisen kannatuksen.

Suomessa tosiasiallista sisä- ja EU-politiikan valtaa käyttää hallitus, joka kootaan tyypillisesti talouspoliittisen keskirajan yli. Hallituksen kokoajana toimii kuitenkin aina vaaleissa suurimman kannatuksen saanut puolue. Tämä korostaa vaalien kokonaisvoittajan vaikutusvaltaa ja siten määrittää vahvasti myös kullakin nelivuotiskaudella harjoitettavaa politiikkaa.

Tämä on näkynyt selvästi vasemmistodemari Sanna Marinin Suomessa. Maa on velkaantunut rajusti ja samaan aikaan monilla politiikan lohkoilla on tehty varsin arvoliberaaleja ratkaisuja - erityisesti ympäristö-, kehitysapu- ja maahanmuuttopolitiikassa. Tosin joskus tuntuu siltä, että konservatismi-liberaaliakseli on viivan sijaan ympyrä, sillä arvoliberalismi johtaa helposti vapauden sijasta pakkovaltavaatimuksiin, kuten aamun lehteen sovitettu erään vegaanin henkilökuva osoitti.

Suomen itsenäisyyden aikana ei poliittinen valtavirta ole kuitenkaan oikeastaan koskaan sortunut äärimmäisyyksiin. Sen mukaisesti Marininkaan hallitus ei ole mennyt etenkään EU-politiikassaan aivan niin äärivasemmalle kuin sen apupuolueet eli Vihreät ja Vasemmistoliitto olisivat halunneet, vaan Suomi on sentään pyrkinyt - vaikkakin heikolla menestyksellä - puolustamaan omaa talouttaan Brysselin taistelukentällä. 

Tähän kokonaisuuteen pyrkivät lusikkaansa tuomaan jälleen myös liberaalit. Pidän sinänsä varsin paljon heidän poliittisista linjauksistaan. Sitä valaisemaan kopioin tähän heidän tavoitteensa mukaisesta tulevaisuuden Suomesta. 

"Tulevaisuuden Suomessa yhteiskunta on vapaampi ja vähemmän hallinnoitu ja säädelty, jotta kansalainen voi saavuttaa täyden potentiaalinsa. Jotta tähän päästään:

1. Elinkeino- ja yksilönvapauden sääntelyä on merkittävästi purettava.
2. Verotusta on kevennettävä ja sen painopiste on siirrettävä haittojen ja kulutuksen verottamiseen.
3. Julkisen sektorin kokoa on supistettava, tehokkuusvaatimuksia lisättävä, tehtäviä karsittava ja henkilöstön käytön painopiste tulee olla suoraan kansalaisia palvelevalla operatiivisella tasolla, ei keski- ja ylimmässä johdossa.
4. Ajan mittaan on siirryttävä kansalaista lähellä olevaan suoraan alueelliseen demokratiaan ja samassa yhteydessä valtion keskushallintoa on pienennettävä ja tehtäviä karsittava. Alueet ovat erilaisia ja tuntevat omat olosuhteensa parhaiten.
5. Sosiaaliturvassa on siirryttävä perustulo- tai perustilimalliin. Työelämän ulkopuolella pysyvästi oleville (kuten vanhukset ja vammaiset) tarjottava sosiaaliturva on oltava riittävä.
6. Ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan Suomen tulee ensisijaisesti varmistaa kansalaistensa turvallisuus."

Tosiasiassa puolue sijoittuisi näillä linjauksillaan lähelle nykyistä Kokoomusta ja erityisesti Liike Nytiä. Ja sen menestys vaaleissa näkyisi todennäköisesti näiden puolueiden kannatuksessa, sillä Liberaalien potentiaaliset äänestäjät tuskin tulisivat nukkuvien puolueesta kuten lienee ainakin osin käynyt Perussuomalaisten kohdalla. 

Kun otamme huomioon suomalaisen suuria puolueita suosivan vaalijärjestelmän, johtaisi tämä poliittisen vasemmiston ja osin myös Keskustan aseman suhteelliseen vahvistumiseen. Perussuomalaisista en osaa sanoa, sillä Liberaalien maahanmuuttopolitiikka on erittäin lähellä purralaisten linjauksia ja saattaa olla, että Perussuomalaisten kannattajissa on varsinaisten arvokonservatiivien lisäksi muiden puolueiden de facto ajamaa väestönvaihtoa vastustavia talousliberaaleja. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka uudelle suomalaiselle liberaalipuolueelle riittää ensi kevään vaaleissa kannatusta. Eli riittäkö maailman ensimmäisestä liberaalista eli Antti Chydeniuksesta sekä presidentti Kaarlo J. Ståhlbergistä ja Risto Rytistä alkaen suurmiehiä maallemme tuottaneelle aatteelle vielä kannatusta?

Hallituspolitiikan kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, että Liberaalipuolue pystyisi solmimaan teknisiä vaaliliittoja talouspolitiikaltaan keskilinjan oikealla puolella olevien puolueiden kanssa. Näin puolueen mahdollinen menestys ei edistäisi suomalaisen vihervasemmiston tuhoisan valtakauden jatkumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyödyn aika
Harkimon lähtö herätti ajatuksia
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?

Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Irakilaisveljeksiä epäiltiin ISIS:in piikkiin tehdyn joukkomurhan tekijöiksi, mutta varmaa näyttöä miesten syyllisyydestä ei saatu. Niinpä he olivat oikeutettuja korvaukseen siltä ajalta kuin joutuivat odottamaan pidätettynä tutkimuksen valmistumista.

Hovioikeuden mukaan esitetty näyttö ei riittävällä varmuudella osoittanut miesten syyllisyyttä. Niinpä se päätti näille maksettavasta ruhtinaallisesta koppikorvauksesta, jonka suuruus oli 400 euroa pidätyspäivää kohti. Korvaus on tosiaan varsin suuri, sillä esimerkiksi minä en hyväpalkkaisena professorina hanki likimainkaan mainitun suuruista palkkaa työstäni, sillä kuukausitasolla se tarkoittaisi peräti 12 000 euroa. 

Irakilaismiehet eivät kuitenkaan katsoneet summan riittävän, vaan halusivat enemmän. Niinpä he jatkoivat suomalaisen oikeusjärjestelmän rasittamista vaatimalla kaksinkertaista korvausta vetoamalla jutun erityispiirteisiin. Sitä heille ei kuitenkaan myönnetty, sillä oikeus katsoi niiden tulleen jo huomioiduksi korvaussummassa.

Tapaus on monessa suhteessa mielenkiintoinen. Ensinnäkin olisi hauska tietää, keksivätkö veljekset itse, että heillä olisi mahdollisuus tienata ruhtinaallisesti saamastaan syytteestä. Vai auttoiko joku ulkopuolinen taho heitä ymmärtämään tämän mahdollisuuden?

Toiseksi, minulle jäi tapauksen uutisoinnista vaikutelma, ettei veljeksiä sinänsä todettu syyttömiksi, vaan syyllisyydestä ei vain saatu näyttöä. Ja siksi heidät vapautettiin syyttömyysolettaman perusteella, kuten kuuluukin. 

On kuitenkin aika kauhea ajatus, että jos miehet olisivat tosiaankin osallistuneet joukkomurhaan ja saisivat siitä jo nähtyäkin suuremman korvauksen. Mutta sellaistahan se oikeudenkäynti oikeusvaltiossa on. 

Kolmanneksi, toivon todella, että oikeus on tehnyt tosiasioita vastaavan ratkaisun, eivätkä nämä miehet siten omaisi terroristista historiaa. Eivätkä etenkään hautoisi sellaisia aikeita jäädessään nyt vapaina miehinä elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilaisten terrori-iskujen aalto edellyttää eurooppalaisilta rehellisyyttä
Veronmaksajan lasku on 20 000 euroa per islamisti + muut kulut

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

Karu kommentti

Helsingin sanomissa oli artikkeli, jossa sosiaalietiikan professorilta kysyttiin, kumpi on tärkeämpi, potilaiden henki ja terveys vai hoitajien oikeus lakkoon. Professorin mukaan kysymykseen ei ole vastausta. 

Hän sanoi kuitenkin, että "toinen on yleinen kansalaisoikeus ja toisessa on kyse ainutkertaisesta elämästä, joka mahdollisesti päättyy, jos hoitoa ei ole. Molemmat pitäisi ottaa huomioon, mutta yhteensovittaminen voi tarkoittaa, että joidenkin kohdalla oikeus ei toteudu täysin."

Olen valitettavasti eri mieltä kyseisen professorin kanssa. Kyllä omaan tilaansa viattoman ihmisen henki on monin verroin tärkeämpi kuin lisää liksaa vaativan hoitajan lakko-oikeus. Eikä sivistyneessä länsimaassa pitäisi olla tässä asiassa mitään epäselvää. 

Eikä tällä asialla ole myöskään mitään tekemistä hoitajien palkkavaatimusten kanssa. Niiden osalta ratkaisevia seikkoja ovat yhteiskunnan kyky ja halu maksaa hoitajilleen palkkaa. Ja sen taas ratkaisevat aivan muut asiat - ennen kaikkea kansalaisten julkiselle sektorille sekä sen koolle asettamat toiveet ja vaatimukset. Sekä heidän maksukykynsä niiden täyttämiseksi.

   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä
Lindén otti kantaa hoitajien työtaisteluun väläyttämällä veronkorotuksia
Sairaanhoitajien lakon ratkaisu koskee myös Sanna Marinin hallitusta

Surkeiden uutisten päivä

Eilinen päivä oli meille suomalaisille harvinaisen surkea. Sanna Marinin (sd) leväperäisyys Uniper-asiassa on johtanut uhkatilanteeseen, jossa Suomen kahdeksan miljardin euron sijoitus saksalaisten energiantuotantoon näyttää menevän hukkaan kuin aikanaan Soneran sijoitukset saman maan telekommunikaatioon. Näin siksi, että Saksa on ilmoittanut harkitsevansa yhtiön kansallistamista. 

Tässä prosessissa jää nähtäväksi, millä tavalla Suomen asiasta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd) onnistuu toteuttamaan tuoreen lausuntonsa. Sen mukaan "meille on tärkeää, että Uniper palauttaa kahdeksan miljardin rahoituspaketin takaisin Fortumille".  

Toivottavasti hän onnistuu, mutta en oikein tiedä mitä muita keinoja hänellä on tavoitteensa saavuttamiseksi kuin vetoaminen germaanien hyväntahtoisuuteen. Julkisuudessa Tuppurainen on tyytynyt vaikenemaan asiasta ja toteamaan ainoastaan, että "tässä on kysymyksessä yhtiöiden välinen neuvottelu Saksan hallituksen kanssa ja minua sitoo myös sisäpiirisäännökset".

* * *

Eilisen päivän toinen katastrofia enteilevä uutinen liittyi uusiutuvaan energiaan. Kyse on ilmeisen arasta asiasta, koska Ylen pääuutislähetys ei maininnut sitä lainkaan. 

Sen sijaan Maaseudun tulevaisuus nosti uutisen esille välittömästi EU-parlamentin äänestystuloksen ratkettua. Sen mukaan uusiutuvan energian osuus olisi nostettava 45 prosenttiin kaikessa EU:n energiantuotannossa vuoteen 2030 mennessä, mutta siihen ei laskettaisi pohjoismaissa merkittävää metsätalouden sivuvirtana kertyvää energiapuuta - harvennuksissa poistettuja taimia ja tukkipuiden latvoja ja oksia sekä juuria, kantoja tai pahkoja - joka jokainen suomalaisella maaseudulla kulkenut on nähnyt teiden varsille kerättyinä risukasoina. 

Päätös on pohjoismaille ns. isku vyön alle, mutta sen lisäksi se on tosiasioiden vastainen. Onhan samaisen EU:n mukaan keskieurooppalaisille tärkeä maakaasu kuitenkin uusiutuvaa, vaikka se oikeasti onkin fossiilista energiaa. 

* * *

Nähtäväksi jää, millä tavalla Suomen Uniperiin käyttämien rahojen käy ja muuttuuko metsistä kerättävä hukkapuu tosiaankin uusiutumattomaksi energiaksi. Tavalliselle Suomen kansalaiselle edelle kirjoittamani seikat kuitenkin osoittavat liiankin selvästi, minkälaisen aseman keski- ja eteläeurooppalaiset haluavat antaa vähäväkisille pohjoismaille Euroopan Unionissa. Eikä se ole hääppöinen.

Mutta onneksi kumpikaan tässä käsiteltävistä seikoista ei ole vielä saanut ratkaisuaan. Voihan käydä niin, että Tuppurainen saa neuvottelutaidoillaan saksalaiset lahjoittamaan suomalaisille jo saamansa kahdeksan miljardia - jos niin käy, lupaan kirjoittaa häntä kehuvan blogimerkinnän - ja komissio tai jäsenmaat lopulta kaatavat EU-parlamentin tosiasioiden vastaisen näkemyksen hukkapuun luonteesta uusiutumattomana energianlähteenä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talven
Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta
EU:n ilmastopaketti kaatui

Jussi Halla-aho selitti Sanna Marinin puhetta

Suomella on suuria vaikeuksia päättää venäläisille myönnettävien viisumien jakamisen lopettamisesta. Siitä huolimatta pääministerimme Sanna Marin (sd) lausui Brysselissä, että "ei ole oikein, että samalla, kun Venäjä tappaa siviilejä, venäläiset turistit matkustavat vapaasti Euroopassa. Viisumien myöntämistä on rajoitettava voimakkaasti."

Tätä ristiriitaa valaisi Jussi Halla-aho (ps) pitkässä viestiketjussaan Twitterissä. Hänen mukaansa suomalaisilla on tapana nussia tämänkaltaisissa asioissa pilkkuja (ilmaisu Halla-ahon), eli saivarrella oikeusperusteiden kanssa. Jos jokin asia on tulkittavissa oikeusperiaatteiden vastaiseksi, näin myös tehdään. Tämän taustalla on 1900-luvun vaihteen venäläistämiskausien aikana syntynyt perinne, jossa kenraalikuvernöörin vaatimuksia vastustettiin menestyksekkäästi samankaltaisen pilkunnussinnan avulla. 

Niinpä Halla-aho antoi ohjeen EU:n päättäjille. Hänen mukaansa Unionin on tehtävä yhteinen päätös viisumien myöntämisen lopettamisesta, jolloin Suomi kyllä seuraa kiltisti perässä. 

Nähdäkseni Halla-aho on oikeassa ja selittää oikein hyvin sen, miksi Suomi toisaalta jatkaa viisumien myöntämistä Venäjälle, mutta samaan aikaan sen pääministeri vaatii suurissa poliittisissa pöydissä tiukempaa viisumipolitiikkaa. Nähtäväksi siis jää, ymmärtääkö Unioni tämän, vai jättääkö se oman ymmärtämättömyytensä takia rajastaan noin 1 300 kilometriä avoimeksi venäläisille turisteille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläiset sotarikokset perustuvat älylliseen epärehellisyyteen
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo

Sosialistinen hollitupa

Sosialismi on aate, "joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen". Kuten tunnettua, tämä kaunis aate ei ole onnistunut koskaan eikä missään luomaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä elää. 

Siitä huolimatta Suomessakin noin 35 - 40 prosenttia ihmisistä äänestää vaalista toiseen sen puolesta, että maahamme saataisiin lisää sosialismia. Sen seurauksena meillä on monenlaisia hyvää tarkoittavia ja verovaroin ylläpidettyjä etuja kansalaisille ja muille maamme asukkaille - toisin sanoen yhteiskunnalle allokoituja kustannuksia, jotka lähtökohtaisesti kuuluisivat ihmisten itsensä maksettaviksi. 

Tämä tuli mieleeni kun luin eilen illalla Maaseudun tulevaisuutta. Sen yhdessä artikkelissa nimittäin kerrottiin, että pääkaupunkiseudulla asumista tuetaan verovaroista yli 700 miljoonalla eurolla. 

Tämän tuen keskiarvo on noin 400 euroa, mutta kun lasketaan yhteen asumistuki ja toimeentulotuki voi helsinkiläinen asuja saada veronmaksajilta riihikuivaa rahaa yli seitsemänsataa euroa kuukaudessa. Näin siksi, ettei ketään voi Suomessa pakottaa muuttamaan pois kotikunnastaan vain siksi, ettei hänellä ole varaa siellä asumiseen. 

Ei siis ihme, ettei Helsingin veronmaksajien kukkarossa riitä rahaa kustantamaan koululaisille edes pyyhekumeja. Elleivät kaupungin poliittiset päättäjät sitten keksi nostaa asukkaiden veroäyriä.

Ilmiöön puuttui myös Kalle Isokallio blogissaan. Hän maalaili tuoreimmassa kirjoituksessaan maamme poliittista realismia seuraavin sanoin. 

"Yksinkertaisin ohje, jonka ehdokkaalle voi antaa on se, että lupaa hyvää useammalle, kuin kilpailijat. Sitä, mistä otat ne rahat niihin lupauksiisi, sinun ei kannata koskaan tarkentaa... kun vaalien jälkeen totuus iskee päin kasvoja, lupaukset lunastetaan ottamalla velkaa. Velkaa, jonka maamme nuoriso joutuu joskus maksamaan."

Tätä ohjetta lienevät noudattaneet ainakin Sanna Marin (sd) ja hänen hallituksensa ministerit, sillä miten muutenkaan olisi mahdollista, että tuoreessa budjettiehdotuksessa on päätetty rahoittaa valtion menoja yli kahdeksan miljardin euron velalla - plus mahdolliset velkojen lisääntyvät korkomenot. Monet niistä sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kuuluisivat ihmisten itsensä rahoitettaviksi. 

Toinen eilen lukemani MT:n juttu oli lukijan mielipidekirjoitus, jossa päiviteltiin Suomesta Etelä-Eurooppaan virtaavia rahavirtoja sekä maamme vuosi vuodelta kasvavaa velkaantumista, vaikka "maksamme maailmanluokassa korkeimpia veroja". Juttu päättyikin toteamaan, että "tätä se sosialismi on, ei kannata yrittää ja ahkeroida, sillä tulosi tasataan talouskuria noudattamattomien maiden kanssa".

Nostin tämän kirjoituksen esiin siksi, että tuossahan se oli mainittu. Siis syy sille, miksi sosialismin kaunis aate ei ole onnistunut koskaan eikä missään luomaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä elää. Sillä eiväthän yhteiskunnan rahat riitä, ellei kukaan viitsi yrittää eikä ahkeroida. 

Mutta eipä siinä kai mitään. Sellaistahan se elämämme on ollut jo pitkään tässä sosialistisessa hollituvassa. 

* * *

En malta olla lopuksi kommentoimatta tämän aamun juttua Helsingin sanomissa. Siinä pääkaupungin sosiaalidemokraattinen apulaispormestari "nostaa esille vaietun ongelman Helsingin kouluissa: ´Lapsia, jotka on pitäneet kädessään enemmän puukkoa kuin kynää´".

Uskon, että jokainen arvoisista lukijoistani tietää, että ylivoimaisesti suurin osa noista lapsista on syntynyt perheisiin, joilla on lyhyt historia Suomessa. Enkä siksi puutu siihen asiaan. 

Sen sijaan hämmästelen, että apulaispormestari ja HS haluavat "nostaa esille vaietun ongelman" mainitsematta sanallakaan kaikkien tämän blogin lukijoiden hyvin tietämää tekijää sen taustalla. Ihan kuin ongelmia voisi ratkaista tunnustamatta tosiasioita. 

Sivumennen sanoen: jutun mukaan kaupunki aikoo muuttaa näiden ongelmalasten takia koulupiirien rajoja. Teen siksi ennusteen: Helsingistä muuttaa tuollaisen muutoksen seurauksena - siis mikäli se tehdään - yhä lisää vauraita veronmaksajaperheitä naapurikuntiin tai vähän pidemmällekin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
Helsingin uutisia

Ruotsin vaaleissa meno oli kuin kehitysmaassa

Ruotsissa käytiin eilen parlamenttivaalit. Niiden lopputuloksena oli... ei kun edelleen kesken olevan ääntenlaskennan perusteella valta vaihtuu länsinaapurissa. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että oikeistopuolueet ovat saamassa enemmistön kansanedustuslaitokseen. 

Itse vaalit olivat aikamoinen farssi. Äänestyspaikoille syntyi pitkiä jonoja, koska vaalisalaisuutta hämärtävien vaalilipukkeiden noutaminen oli järjestetty hankalaksi. Ja jo ennen vaaleja pyrittiin maan toiseksi suurimmaksi nousseen Ruotsidemokraattien puheenjohtajaa pitämään syrjässä mediasta. 

Myös valtamediassa otettiin rajusti kantaa. Maan suurin sanomalehti Aftonbladet nimittäin käytti natsikorttia ja muutenkin pohjoismaisittain ruokotonta kieltä Ruotsidemokraatteja vastaan sekä kehotti äänestäjiä pidättäytymästä jopa muiden porvaripuolueiden äänestämisestä. 

Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaan Ruotsidemokraatit näyttää nousevan Ruotsin parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Ja sitä kautta sen tie vie todennäköisesti myös Ruotsin tulevaan hallitukseen, jonka tärkein tehtävä on maahanmuuttoon assosioituneen jengiväkivallan suitsiminen.

Tehtävä ei ole helppo, mutta on syytä toivoa tulevalle hallitukselle menestystä. Tai ainakin rohkeutta tehdä sellaisia päätöksiä, jotka vievät pohjaa kyseisen rikollisuuden lajin kasvulta. Siis esimerkiksi kehitysmaalaisten maahanmuuton suitsimista, laittomien ja rikollisten maahanmuuttajien palauttamista kotimaihinsa sekä maahan tulleiden oman vastuun lisäämistä elämästään.  

Tässä suhteessa ruotsidemokraattisten ministereiden on hyvä tutkia tarkasti Timo Soinin Perussuomalaisten hallitustaivalta vuosina 2015-2017. Tarkemmin sanottuna puolueen on syytä asettaa maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet valtataipaleensa alkuun sen sijaan, että muut hallituspuolueet voisivat siirtää niitä päivä päivältä ja vuosi vuodelta eteenpäin. 

Tässä puoluetta tosin auttaa se, että maahanmuuton ongelmat ovat länsinaapurissa nykyisin niin kärjistyneitä, että myös muilla hallituspuolueilla lienee tahto löytää ratkaisuja. Siksi kysymys ei ole tahdosta vaan käytettävistä keinoista. Ja siitä, etteivät Ruotsin ongelmien ratkaisemiseen riitä enää kevyet keinot, vaan siihen tarvitaan järeitä ratkaisuja.

Siten kysymys kuuluu, että onko Maltillinen Kokoomus puheidensa mukaisesti valmis tarvittaviin toimenpiteisiin. Ja kuinka sellaisiin suhtautuvat hallituksen pystyttämiseen tarvittavat pienpuolueet? 

Mutta ennen tätä on vielä odotettava päivä tai kaksi lopullisia vaalituloksia - siis samalla lailla kuin kaikenlaisissa kehitysmaissa on tapana. Voihan nimittäin vielä käydä niin, että Sosiaalidemokraatit ja muu vasemmisto on sittenkin saanut torjuntavoiton ja jatkaa johtavana puolueena hallituksessa, joka ei varmasti tule puuttumaan riittävin keinoin maahanmuuttoon assosioituneeseen rikollisuuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luoja varjelkoon Suomea Ruotsin kohtalolta
Poliittinen mielipide johti syrjintään
Ruotsidemokraatit voittoon - Pariisin yö kertoi miksi

Sota Ukrainassa on käännekohdassa - mitä tekee Putin?

Viime päivät ovat olleet katastrofi Vladimir Putinille. Ukraina on itäisellä rintamalla tuhonnut hänen armeijansa puolustuslinjan ja valloittanut sen huollon kannalta tärkeän rautatieliikenteen solmukohdan sekä edennyt myös etelässä Hersonin suunnalla. Viimeinen siitä huolimatta, että Ukraina on kertonut eteläisen suunnan toimien olleen vain hämäys, kuten jo aiemmin totesin. 

Tässä vaiheessa on mahdollista, että Venäjän armeijan miehistön moraali romahtaa täydellisesti. Olemmehan saaneet tästä viitteitä myös viime päivien aikana. Jos näin käy, on Putinin peli Ukrainassa pelattu lopullisesti. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä tsaarintekele Vladimirin päässä liikkuu juuri tällä hetkellä. Tajuaako hän häviävänsä sodan? Entä haluaako hän taistella katkeraan loppuun asti, vai luovuttaa Ukrainalle sen mitä sille kuuluu - eli vetää venäläisjoukot ennen vuoden 2014 tapahtumia vallinneille rajoille. 

Entä kesääkö hänen valtansa? Laillisia keinojahan Putinin vallasta syöksemiselle ei ole, koska hän on pitkällä valtakaudellaan poistanut sellaiset.

Mutta kansan parissa saattaa todellisuuden valjettua ilmaantua tyytymättömyyttä, joka vaikeuttaa Putinin asemaa. Sellainen voisi johtaa avoimeen kapinaan etenkin siinä tapauksessa, että hän yrittäisi pelastaa Ukrainan-sotansa yleisen liikekannallepanon avulla. 

Sitä paitsi venäläiset oligarkit tuskin katsoisivat hyvällä pitkään jatkuvia sotatoimia, jotka vaikeuttaisivat heidän elämäänsä ja varainhankintaansa. On siis hyvinkin mahdollista, että spontaani kapinaliike saisi taloudellista ja henkistä tukea myös heiltä.

Vielä pahemmaksi Putinin tilanne muuttuisi, mikäli nöyryytetyn armeijan johto löytäisi jostain rohkeutta ja kyvykkyyttä nousta häntä vastaan. Silloin tsaarintekeleen tilanne kävisi todella vaikeaksi ja suuri Venäjänmaa saattaisi suistua jopa veriseen sisällissotaan, jonka aikana maan itsenäisyydestä haaveilevat osat saattaisivat pyrkiä irrottautumaan Moskovan vallasta. 

En sano, että Putinin vastainen kapina olisi todennäköinen, mutta hänen pitää kuitenkin huomioida sellaisen mahdollisuus. Ja joka tapauksessa on selvää, ettei Putin halua toistaa tsaari Nikolai II:n kohtaloa, vaikka sekin vaihtoehto on olemassa - ja jopa varsin todennäköinen. Eikä etenkään joutua tuomittavaksi Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Nämä asiat eivät voi olla vaikuttamatta Putinin ratkaisuihin. Tässä vaiheessa hänen kannaltaan keskeistä on tietenkin vallan pitäminen tiukasti omissa käsissä. Mutta saattaisiko Vladimir pohdiskella myös maastapakoa?

Mutta kuka hänet ottaisi vastaan? Pohjois-Korean Kim Jong-Un? Syyrian Bashar al-Assad? Eivät kuulosta kovin hääveiltä vaihtoehdoilta, mutta niihin on turvauduttava, ellei ole muutakaan mahdollisuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukraina veti Venäjää höplästä
Ukrainan hyökkää - vai hyökkääkö?
Is President Putin on his way to repeat the destiny of Czar Nicholas II?

Toiko Suomen itsenäisyys mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet?

Helsingin sanomat julkaisi arvostelun Tampereen työväenteatterin uudesta musikaalista, jonka tapahtuvat sijoittuvat vuoteen 1900. En olisi yleensä ottaen lukenut moista juttua lainkaan, mutta lehden kirjoitukselleen antama otsikko herätti kiinnostukseni. 

Se nimittäin julisti, että "Suomen itsenäisyys toi mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet, muistuttaa TTT:n juhlamusikaali". Itse kirjoituksessa todetaan, että nämä aiheet liittyvät musikaalin kehystarinaan, joka "muodostaa kovin yksinkertaistetun kuvan Pariisissa koetun suuren kansallisen hetken seurauksista typistäessään sen punavankileireihin ja nationalistisiin ääriliikkeisiin".

En tiedä, miksi HS:n juttu oli otsikoitu siten kuin se oli otsikoitu. Sikäli ratkaisu oli kuitenkin onnistunut, että kaltaiseni historiaa kohtuullisen hyvin tunteva henkilö tarttui kirjoitukseen - mitä ei olisi käynyt ilman otsikon räikeästi virheellistä väitettä. 

Tosiasiahan on, että Suomen itsenäisyyden ensimmäisiä todellisia seurauksia oli poliittisen vasemmiston kapina laillista hallitusvaltaa vastaan. Ja vasta sen jälkeen - ja nimenomaisesti kapinan seurauksena - syntyivät punavankileirit. Sekä nationalistiset ääriliikkeet, joiden suosion takana oli kapinaan positiivisesti suhtautuneiden kommunistien soluttautuminen ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen kautta tapahtuva vallankäyttö. 

Siten HS:n jutun - ja ehkäpä TTT:n musikaalinkin - olisi kannattanut pysyä totuudessa ja painottaa sitä, että väkivaltaisella kapinalla on aina ikäviä seurauksia. Ja jättää vihjailematta, että niiden syynä olisi ollut Suomen itsenäistyminen - varsinkin kun itse kapinankin todellisena syynä oli Venäjän keisarin kukistumisen myötä syntynyt valtatyhjiö, johon vasemmiston tänäkin päivänä hellimät yhteiskunnalliset epäkohdat eivät juurikaan liittyneet, vaan toimivat ainoastaan vasemmistopropagandistien keinona saada ihmiset liikkeelle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äärioikeiston kapina
Verinen sisällissota
Teatterikoululaisten vahva usko totalitarismiin

Ukraina veti Venäjää höplästä

Ukraina näyttää onnistuneet viime päivien ja viikkojen aikana vetämään venäläisarmeijan johtoa höplästä oikein poikkeuksellisen mehukkaasti. Tarkoitan mediatietoja siitä, kuinka ukrainalaisten viime viikkojen aktiivisuus Etelä-Ukrainassa olisi ollut ainakin osittain harhautusoperaatio, jolla vihollisarmeija olisi siirtänyt taisteluosastojaan maan itäosista Krimin suojaksi - ja siten jättänyt itäisen rintaman alttiiksi hyökkäykselle. 

Asiaan näyttäisi liittyvän - ja siten vahvistavan edellä mainitut mediatiedot - uutinen, jonka mukaan Vladimir Putin olisi haukkunut julkisesti omaa armeijaansa. Lisäksi Venäjän ahdingon puolesta Ukrainassa puhuu myös se, että suurvalta on nöyrtynyt ostamaan sotilastarvikkeita Pohjois-Korealta. 

Mikäli joku olisi ennustanut moista mänööveriä kaksi vuotta sitten, häntä olisi epäilemättä pidetty seinähulluna. 

Tämä kaikki tukee niitä arveluita, joita suomalaiset sotilaat ja sotilasasiantuntijat ovat tehneet jo jonkin aikaa sitten. Tarkoitan esimerkiksi sitä, kun sotilastiedustelun entinen päällikkö, eversti evp., Martti J. Kari arvioi viime huhtikuussa, että venäläisten strategiset kyvyt ovat niin heikkoja, että heidän Ukrainan sodassa käyttämiensä ratkaisujensa tarjoaminen suomalaisen yleisesikuntaupseerikurssin koetehtävässä olisi johtanut hylkäämiseen.

Ja itsekin jouduin toteamaan jo toukokuussa, ettei Venäjän armeija ole enää vertailukelpoinen länsimaiden sotavoimien kanssa, vaan on menettänyt sellaisen kyvykkyyden, joka sillä oli vielä toisen maailmansodan aikana. Silloinhan juuri se näytteli pääosaa liittoutuneiden tuhotessa natsi-Saksan armeijan. 

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että Venäjä olisi lyöty Ukrainassa. Päinvastoin, maailman laajimmalla valtiolla on valtavat resurssit ja niiden avulla se saattaa edelleen pystyä voittamaan sotansa. Näin erityisesti sellaisessa tapauksessa, että länsimaihin iskee sotaväsymys ja ne jättävät Ukrainan vaille tukea. 

Siksi Ukrainan ja koko vapaan maailman kannalta olisi oleellisen tärkeää, että ainakin läntisen maailman johtovaltiot jaksaisivat edelleen tukea maataan puolustavia ihmisiä hyökkääjää vastaan. Sillä Putin tuskin luopuu tavoitteestaan ennen kuin laajan Venäjänmaan kansa kääntyy häntä vastaan. 

Eikä se tule tekemään sitä ilman hyvää syytä. Sellaisia voivat olla ennen kaikkea liian suuri tammilankuissa kotiin tuotujen poikien määrä, Putinin oma kompurointi tai kestämättömän monen ihmisen vaipuminen nälkärajalle. Ja siksi lännen on syytä edelleen tiivistää rivejään, huolehtia ukrainalaisten taistelukyvyn kasvusta sekä vahvistaa toistaiseksi heikosti tehonneita toimiaan Venäjän talouden heikentämiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso
Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?
Military specialist: Russian plan in Ukraine was incredibly poor

Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Isät ja äidit toivovat lähes poikkeuksetta pelkkää hyvää lapsilleen. Sen sijaan vanhempien käsitykset siitä, mitkä asiat tuottavat hyvää poikkeavat oleellisesti toisistaan. 

Joidenkin mielestä parasta on suojella lastaan kaikelta pahalta ja ikävältä kun taas toiset ajattelevat haasteiden kasvattavan jälkikasvua kohtaamaan myöhempiä vastuksia. Yhdet ovat sitä mieltä, että lasten pitää saada kasvaa vapaasti ja ilman rajoja, kun taas toiset kannattavat tiukkaa kuria. 

Nykyajassa on se hyvä puoli, että meillä on käytettävissämme tieteellistä tietoa erilaisista asioista. Ja yksi sellainen - vanhempien ja lasten suhteeseen liittyvä - tiedonpala sai minut tarttumaan itseensä.

Luin nimittäin Norjassa tehdystä tutkimuksesta, jossa oli selvitetty vanhempien ja lasten tahtoa suhteessa kilpailuttamiseen. Siitä selvisi, että vanhempien toisistaan poikkeava halu kilpailuttaa jälkeläisiään vaikuttaa näiden myöhempään elämään. 

Käytännössä kymmenennellä luokalla olevilla lapsilla teetettiin matemaattistyyppisiä tehtäviä, joista he saivat palkkion joko siten, että kaikki saivat saman rahan tai niin, että osallistuja sai hiukan enemmän rahaa ollessaan parempi kuin satunaisesti valittu samanikäinen. Valinnan siitä, kumpaan kategoriaan lapsi osallistui, päätti hänen isänsä tai äitinsä - mutta siten, ettei lapsi tiennyt siitä. Myös lapsilta itseltään kysyttiin kumpaan sarjaan hän haluaisi osallistua.

Tämän kaiken seurauksena selvisi, että vanhemmat olivat valmiita asettamaan pojat tyttöjä useammin kilpailemaan muiden kanssa, mutta lasten itsensä parissa ero oli vieläkin suurempi. Tämä sukupuolten välinen ero vanhempien päätöksissä selittyy suurelta osin heidän käsityksellään lastensa kilpailukyvystä.  

Erityisen mielenkiintoinen havainto oli, että vanhempien valinnat ennustivat lasten myöhemmän elämän vaiheita - erityisesti heidän kouluttautumistaan. Eli niiden vanhempien lapset, jotka olivat valmiita panemaan jälkeläisensä kilpailemaan muita vastaan, kouluttautuivat myös pidemmälle kuin lapsiaan kilpailulta suojelevien äitien ja isien jälkikasvu.

Näyttää siis siltä, että vanhemmat osaavat ennustaa lastensa kyvyt varsin hyvin. Tai vaihtoehtoisesti he kasvattavat lapsensa siten, että näille syntyy - tai on syntymättä - kyky ja halu jatkaa muita pidemmälle opintiellään. 

Niin tai näin. Tämän tiedon varassa jokainen vanhempi voi pohdiskella missä suhteessa antaa haastetta omalle jälkeläiselleen - tai suojaa tätä muiden lasten kilpailulta. 

Omalta osaltani olen luonnollisesti tehnyt tuon valinnan jo aikoja sitten, eikä asia enää kosketa minua. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - tunsin jonkinlaista tyytyväisyyttä luettuani tässä kirjoituksessa käsittelemääni tutkimusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokellusta päiväkodissa
Mistä johtuu naisten ahdistus ja masennus
Etu-Töölön lukion rehtori Joanna Ovaskan vierasvalinnat ovat tunkkainen tuulahdus suomettumisen ajalta

Järki voitti oudossa näytelmässä

Chilessä on viime aikoina nähty outo näytelmä, jossa kansa valitsi itseään huomattavasti vasemmistolaisemman joukon suunnittelemaan maalle uuden perustuslain. Nämä tekivät niin ja lakiehdotuksesta tuli suunnittelijoidensa näköinen: sitä kutsuttiin yhdeksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista, mitä tulee esimerkiksi ympäristönsuojeluun, sukupuolten tasa-arvoon ja alkuperäiskansojen oikeuksiin.

Uusi perustuslaki olisi muuttanut valtion luonnetta huomattavasti nykyistä vasemmistolaisemmaksi. Niinpä chileläiset päättivät viikonlopun kansanäänestyksessä hylätä esityksen. Ja hyvä niin. 

Perustuslain muutostarve on syntynyt siitä, että nykyinen on suurelta osin peräisin diktaattori Pinochetin ajalta. Ja sen uusimisen kannalla on sinänsä ollut ylivoimaisesti suurin osa chileläisistä. 

Mutta on kuvaavaa, että kun kansa valitsi poliittista vasemmistoa tekemään perustuslakiehdotuksen, nämä päätyivät äärimmäisen arvoliberaaliin ja sosialismilta haisevan ehdotukseen. Siis sen sijaan, että olisivat tehneet poliittisesti tasapainoisen esityksen, jolla olisi ollut läpimenon edellytykset. 

Chilehän on sinänsä yksi niistä valtioista, joka on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana taloudelliseen kukoistukseen ja yhä korkeampaan hyvinvointiin. Maan BKT on noussut 1980-luvulta peräti lähes yksitoistakertaiseksi. Samalla ihmisten taloudellinen tasa-arvo on parantunut, sillä siitä kertova Gini-indeksi on pudonnut 1990-luvun sinänsä korkeasta 55:stä kymmeniseen pykälää. 

Maa on toki edelleen talous- ja hyvinvointikehityksessään vaikkapa Suomea jäljessä, mutta siis oikein hyvällä tiellä. Sitä paitsi Venezuelan esimerkki sosialismin kyvyttömyydestä tuottaa hyvinvointia on saattanut olla chileläisten mielessä heidän käydessään äänestämässä. 

Nähtäväksi siis jää, mikä on seuraava askel Chilen pyrkimyksessä päivittää perustuslakiaan. Toistaiseksi esitetty näytelmä on kuitenkin ollut lievästikin sanottuna outo. 

Miksi ihmeessä chileläiset äänestivät vasemmistolaisjoukon suunnittelemaan perustuslakiaan? Ja mikseivät valitut edes yrittäneet tehdä järkevää ehdotusta, jolla olisi ollut läpimenon mahdollisuus? Tässä vaiheessa oleellista on kuitenkin vain se, että viime viikonloppuna järki vei loppujen lopuksi voiton. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko hallituksen ilmastopuheet vain poliittista agitatsioonia
Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?
Mapuchet ja maahanmuutto

Mahtimiehet pitivät pintansa kansainvaelluksen puristuksessa

Orkneysaaret sijaitsevat Skotlannin pohjoispuolella. Toisin sanoen aika lailla kivi- ja pronssikautisen maailman ulkolaidalla. 

Saaret on kuitenkin asutettu jo kauan sitten, ja ne nousivat jonkinlaiseksi kulttuuriseksi keskukseksi noin 5 800 vuotta sitten. Siis aikana, jolloin elettiin vielä myöhäistä kivikautta. 

Tuo Orkneysaarten loistokausi luisui kuitenkin alamäkeen, kun Eurooppaa valtasi kellopikarikulttuuri noin 2 500 vuotta sitten, vaikka uusi kulttuuri ei esinelöytöjen perusteella ulottunutkaan Orkneysaarille asti. 

Amerikan tiedeakatemian julkaisusarjassa oli tähän liittyen mielenkiintoinen raportti, jossa oli tutkittu Orkenysaarten muinaisten ihmisten genetiikkaa. Sen mukaan saarten asujaimisto vaihtui pronssikaudella muun Englannin ja Skotlannin tavoin uuteen väestöön, joka oli vain vähän aiemmin saapunut mantereelta Britanniaan. 

Toisin kuin Englannissa ja muualla Skotlannissa, Orkneysaarten asujaimistossa säilyi kuitenkin kivikautinen Y-kromosomi, joka oli kadonnut pronssikauden aikana muualta Euroopan mantereelta. Tutkijat päättelivät tämän tarkoittavan sitä, että Orkneyllä talojen omistajasuvut - eli aikansa mahtimiehet - säilyivät pitkään sanoilla suvuilla ja periytyivät isältä pojalle, kuten myös Y-kromosomi tekee. 

Sen sijaan äidiltä tyttärille periytyvät mitokondrioiden DNA:t olivat samanlaisia kuin muuallakin Britanniassa. Toisin sanoen naislinjoissa näkyi vahvasti mannereurooppalaisen väestön invaasio. 

* * *

Tämä tutkimus sai minut ajattelemaan Euroopan nykyistä invaasiota Afrikasta ja Lähi-idästä. Havaitsevatkohan tulevat paleogeneetikot kuinka 2000-luvun aikana Euroopasta katoavat nykyisten eurooppalaismiesten Y-kromosomit vai käykö kuten pronssikautisilla Orkneysaarilla ja eurooppalaiset miehet säilyvän vallan kahvassa? Vai katoavatko mieslinjat tulijoiden lisääntyessä paljon ahnaammin kuin kantaväestö - myös jälkimmäisten tyttärien kanssa jättäen eurooppalaista geeniperimään kantavat pojat katselemaan vierestä?

Entä kuinka käy naislinjojen. Katoavatko eurooppalaiset mitokondriot ajan myötä tulijoiden naisten oleellisesti suurempien lapsimäärien seurauksena? Vai näkyykö niissä vielä pitkään kantaeurooppalainen tausta sekoittuneena afrikkalaiseen ja lähi-itäläiseen genetiikkaan, koska monet naiset ottavat mielellään puolisoikseen - tai ainakin lisääntymiskumppaneikseen - ulkoisesti ja/tai kulttuurisesti eurooppalaismiehistä poikkeavia tulijoita? 

Tätä kaikkea me emme tietenkään voi tietää, koska tulevaisuuteen ei voi nähdä. Ja saattaahan lopulta käydä samoin kuin antiikin Roomassa, jossa väestöryhmät säilyivät erillään ja suurvallan romahdettua antiikin surkastuneen metropolin alue jäi lopulta saman väestöryhmän haltuun kuin se oli ollut ennen suurvalta-ajan monikulttuurista vaihetta?

Juuri nyt, kehitysmaalaisten Eurooppaan suuntautuneen kansainvaelluksen ollessa koronapandemian ja Venäjän sotaretken takia suvantovaiheessa, löydän mielessäni hyviä perusteluita kaikille edelle kirjoittamalleni skenaariolle. Nähtäväksi siis jää - tosin vasta tuleville sukupolville - kuinka eurooppalainen väestö lopulta muuttuukaan nykyaikaisen kansainvaelluksen pyörteissä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ranskalaisia väestönvaihtoja
Tuhat vuotta integroitumatonta maahanmuuttoa
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana

Vessapaperin loppumisesta, ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta

Tämän aamu Helsingin sanomissa oli (ainakin) kaksi juttua, joista paistoi läpi ymmärtämättömyys maailmantalouden ja ihmiskunnan toiminnasta. En tiedä oliko niissä kysymys puhtaasta ymmärtämättömyydestä, tietoisesta valehtelusta eli älyllisestä epärehellisyydestä vai jostain muusta. 

Maailmantalouteen liittyvä ajatusvirhe koski pelkoa vessapaperin loppumisesta sähkön hintojen noustessa. Jutun mukaan - sinänsä oikein - "paperinteon on kannatettava itse tuotteiden ja energian markkinahinnoilla, eikä sektoria subventoida sellupuolelta, joka ei sähkön hinnasta hätkähdä. Jos toiminta ei kannata, paperikoneet pysäytetään."

Tosiasia kuitenkin on, ettei vessapaperin - tai minkään muunkaan paperin - tuotanto lopu sähkön hinnan takia kuin korkeintaan paikallisesti. Ja siltä osin edellä lainattu pääkirjoittajan logiikka pitää kyllä paikkansa. 

Mutta päätoimittaja on väärässä koko maailman suhteen, sillä globaalin markkinatalouden seurauksena vessapaperipulasta seuraa ihmisten valmius maksaa siitä enemmän. Ja sen tuloksena hygieniatuotteiden valmistus kannattaa ainakin jossain päin maailmaa. Eikä paperi siis loppuisi sen enempää Suomesta kuin muualtakaan ainakaan niin kauan kuin ihmisillä olisi halu ja kyky maksaa siitä. 

Tätä kutsutaan markkinatalouden näkymättömäksi kädeksi. Se ohjaa tuotannon aina sinne, missä siitä saa parhaan tuoton, ja takaa siten kaikkien sellaisten asioiden tarjonnan, joille yhteiskunnassa on todellinen tarve.

Toinen huomiotani kiinnittänyt ajatusharha koski lehden ympäristötoimittajan sinänsä monin tavoin ansiokasta päätöskirjoitusta, jossa tämä totesi monin esimerkein sen, kuinka nykyajan luonto on ihmiskunnan armoilla. Erityisesti hän nosti esiin kaksi seikkaa eli ilmastonmuutoksen ja luontokadon. 

Tarkalleen ottaen toimittaja totesi, että "sukupuuttojen tahti on monin verroin nopeampi kuin luonnon normaaliin uusiutumiseen kuuluva taustanopeus, ja ilmasto lämpenee noin kymmenen kertaa nopeammin kuin viimeisimmän jääkauden päättyessä". 

Lopuksi hän kirjoitti siitä, mitä ihmiskunnan pitäisi tässä tilanteessa tehdä: "ilmastokriisi ja luontokato eivät ole joko tai -ilmiöitä. Ei ole niin, että ilmastonmuutos joko tapahtuu tai ei tapahdu ja jos se sitten pääsi tapahtumaan, on turha enää yrittää. Se ei ole valokatkaisin, se on uunin säädin."

Sekä edelleen "sitä on käännetty jo, mutta ihmiskunta voi itse päättää, kuinka paljon sitä käännetään lisää. Samaa voi sanoa luontokadosta: ei ole kyse elämän verkon polttamisesta tai polttamatta jättämisestä vaan siitä, kuinka monta solmua me siitä vielä tahdomme ja uskallamme purkaa."

Ja ottaa lopuksi esimerkin suomalaisesta luonnosta, jossa pienikin teko auttaa. Esimerkiksi "jos jokin metsä saadaan suojeltua, järvi puhdistettua, suo ennallistettua tai joki avattua, se on sitten tehty eikä siihen tarvinnut muilta mailta lupia kysellä".

Kaikkiaan kirjoitus olikin tyypillinen ilmasto- ja luontoahdistuksesta kärsivän, arvoiltaan vasemmalle kallellaan olevan - ihmisen kirjoitus. Siinä ei nimittäin sanallakaan viitattu siihen, että ympäristömme ongelmien perimmäinen syy on maapallon yhä jatkuva väestönkasvu, joka nykyisin on holtittominta Afrikassa sekä paikoin Lähi- ja Keski-Aasiassa. 

Siksi kaikenlaisten - sinänsä monissa tapauksissa järkevien - suomalaismetsien suojeluiden, järvien puhdistamisten tai jokien avaamisten merkitys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisukeinoina ovat olemattomia. Näin erityisesti siksi, että me samaan aikaan sallimme väestöräjähdyksen seurauksena syntyneen nykyaikaisen kansainvaelluksen etelästä pohjoiseen korkean elintason pariin ns. humanismin nimissä - ja pelastamme jopa itse väestöräjähdyksenkin jatkumisen kerta toisensa jälkeen tarjoamalla kriisiapua. 

Jos toimittaja olisi oikeasti ymmärtänyt tai halunnut etsiä ratkaisua ilmasto- ja monimuotoisuuskriiseihin, olisi hän todennut väestöräjähdyksen sen syynä. Eikä jatkanut vanhaa virttä meidän suomalaisten syyllistäjänä - tai olisi ainakin maininnut suurimmiksi ympäristösynneiksimme etelästä pohjoiseen suuntautuvan kansainvaelluksen hyväksymisen ja etelän väestöräjähdyksen ylläpitämisen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava

Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talven

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut vaikeuksissa jo pidempään, koska ukrainalaiset ovat alusta asti puolustaneet maataan korkealla moraalilla. Ja ennen kaikkea koska he ovat jo pitkään saaneet aseapua lännestä.

Samalla on paljastunut, ettei Venäjän suuri armeija ole suorituskyvyltään likimainkaan samalla tasolla kuin läntiset puolustusvoimat. Sama pätee maan tiedustelutoimintaan, jota näyttäisi luonnehtivan vähäinen ammattitaito ja johtajan pelko. 

Toisaalta ei ole mennyt kovin hyvin länsimaillakaan. Niistä erityisesti Saksassa luultiin kylmän sodan jälkeen, että maailman tai ainakin Euroopan rauhantila voitaisiin varmistaa sitomalla valtiot kiinni toisiinsa yhteisillä taloudellisilla intresseillä. Putinin hyökkäys Ukrainaan osoitti tämän kuvitelman harhaluuloksi. 

Valitettavasti juuri EU:n suurin maa eli Saksa tuli kuitenkin uskossaan tehneeksi itsensä suorastaan riippuvaiseksi Venäjän hyväntahtoisuudesta rakentaessaan taloutensa venäläisen fossiilienergian varaan. Ja nyt presidentti Putin pyrkii rapauttamaan länsimaiden tukea Ukrainalle kiristämällä Saksaa kaasutoimituksilla. 

Viimeinen episodi tätä näytelmää nähtiin eilen kun Venäjä väitti, että se joutuu pitämään Nord Stream-kaasuputken suljettuna, koska siinä on Siemensin toteama vika. Tiedämme tämän valheeksi, koska Siemens on kiistänyt väitteen. 

Tapaus on erityisen mielenkiintoinen siitä syystä, että länsimaiden usko taloudellisten sidosten rauhan takaavaan voimaan on syntynyt Euroopan Unionin (ja sen edeltäjien) aikana vallinneesta rauhantilasta Länsi-Euroopassa. Ajatus on kulkenut kutakuinkin siten, että taloussiteiden murtumisesta seuraisi niin ikäviä asioita, ettei kukaan järjissään oleva lähde sellaiseen.

Länsi-Euroopan pitkälle rauhalle on toki muitakin selityksiä, joista vähäisin ei liene kaksi kertaa maailmansodan hävinneen Saksan mahdollinen oppimisprosessi. Siis sen tosiasian tunnustaminen, ettei edes Saksa kykene saavuttamaan sotimalla lisää elintilaa nyky-Euroopassa. 

Ottamatta kantaa siihen, mikä lopultakin on johtanut EU:n pitkään sisäiseen rauhantilaan, jätettiin kaikissa eurooppalaisissa laskelmissa huomioimatta se, että keskinäisiin talousriippuvuuksiin perustuva rauhanrakennelma kaatuu, mikäli jossain suuressa valtiossa nousee valtaan ihminen, joka ei ole "järjissään oleva". Ja ehkä juuri siksi Saksa - ja muutamat vähäisemmät valtiot - eivät huolehtineet varasuunnitelmasta, vaan rakensivat omasta taloudestaan riippuvaisen Venäjästä.

Ja juuri tästä kärsii nyt Saksan ja koko läntisen Euroopan talous. Ja siksi Ukrainan ja koko Euroopan tulevaisuuden kannalta avainkysymys tässä tilanteessa on se, kestävätkö tavalliset eurooppalaiset Venäjän lännenvastaisten toimien seuraukset kylminä talven kuukausina - vai onnistuuko Putin energiakiristyksellään hajottamaan läntisten valtioiden päättäväisyyden. 

Itse en olisi - valitettavasti - valmis lyömään vetoa etenkään saksalaisten kestävyyden puolesta. Sen estää järki, vaikka sydän sanoisikin muuta: ovathan EU-kansalaiset ja siis myös saksalaiset ilmoittaneet kannattavansa Venäjän vastaisia talouspakotteita, mutta vain mikäli he eivät joudu itse maksumiehiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan hyökkää - vai hyökkääkö?
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso
EU-kansalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia - mikäli siitä ei joudu maksamaan

Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta

Bilemestari Sanna Marinin (sd) hallitus päätti lisätä Suomen valtion velkaa yli kahdeksalla miljardilla eurolla ensi vuonna. Päätös oli odotettu, sillä onhan kyseessä tämän kabinetin viimeinen budjettiesitys ennen seuraavia vaaleja - eikä sellaisissa tavata pihtailla omien kannattajien toiveiden toteuttamisessa. 

Budjetin loppusumma nousee 80,5 miljardiin euroon, mikä on peräti 25,4 miljardia enemmän kuin edellisen valtioneuvoston viimeisen menoarvion loppusumma 55,1 miljardia. Toisin sanoen Marinin hallitus on lisännyt valtion menoja vallassaoloaikanaan hulppeat 46 prosenttia.

Valtion tuloja hallitus arvelee nostavansa samana aikana 19,1 miljardia eli noin 36 prosenttia. Siten ne nousevat - jos valtion tuloarvioesitys osuu kohdalleen - 72,4 miljardiin. 

Kaiken kaikkiaan hallitus on suunnitellut nostavansa valtionvelan 146 miljardiin euroon, eli noin 26,5 tuhanteen euroon per suomalainen - vauvasta mummoon ja vaariin. Nelihenkisen lapsiperheen laskennalliseksi osuudeksi tulee siten 106 000 euroa. Tosin Marinin aiemmin ilmoittama pidemmän ajan tavoite on vielä tätäkin suurempi summa. 

Koko julkisen talouden osalta tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin karmea kuin edelle kirjoittamastani voisi kuvitella. Suurimman osan valtion menojen kasvusta selittää nimittäin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, joka siirsi melkoisen kuluerän kuntien kontolta valtion kannettavaksi. Siten kuntien kulutaakka pieneni vastaavalla summalla. 

Toisaalta budjettiesitykseen sisältyy melkoinen riski - eli valtion velkojen mahdollinen koronnousu. Jokainen prosentin nousu valtion lainakorkoon tarkoittaa 1,46 miljardin euron maksulappua suomalaisille. Toivon mukaan valtion korkomarkkinoilla ei siten tapahdu ikäviä yllätyksiä.

Muilta osin en lähde ruotimaan budjettia sen suuremmin. Nähdäkseni sekä hallitus että oppositio ovat siinä oikeassa, että ajat - koronapandemioineen, Venäjän hyökkäyksineen Ukrainaan, inflaation liikkeelle lähtöineen ja energiakriiseineen - ovat olleet poikkeuksellisen hankalat (hallitus), mutta julkisen talouden menosäästöjäkin olisi jo senkin takia pitänyt etsiä tarkemmalla kammalla (oppositio). Pientä lohtua antaa kuitenkin se, että eilisen A-Talkin mukaan hallitus päätti supistaa kehitysmaille annettavaa vastikkeetonta lahjarajaa muutamalla sadalla miljoonalla. 

Nähtäväksi siis jää, millaisessa kunnossa Suomi siirtyy seuraavalle vaalikaudelle. Antaako Marinin kabinetti tulevalle valtioneuvostolle konkurssikypsän Suomen, vai onko kesällä 2023 jo nähtävissä jotain valoa? 

Melkoisen mielenkiintoinen oli kuitenkin Maaseudun tulevaisuuden kysely, jossa kansalaisilta kysyttiin suosikkia seuraavaksi pääministeriksi. Marin oli suosikki ja sai peräti 27,3 prosentin kannatuksen. Jopa kokoomuslaisiksi tai perussuomalaisiksi itsensä identifioineista muutama prosentti ilmoitti kannattavansa häntä. 

Onneksi Suomessa on kuitenkin sellainen järjestelmä, ettei pääministeriä valita mielipidekyselyjen perusteella. Sen sijaan hallituksen vetäjäksi valikoituu käytännössä vaalien suurimman puolueen puheenjohtaja - eikä se ole tiedossa ennen kuin vaalipäivän iltana. 

Ja sitä ennen asiaan voi vaikuttaa jokainen äänioikeutettu Suomen kansalainen. Ei siis kannata nukkua ensi huhtikuun toisena päivänä, vaan käydä antamassa äänensä valtion nykyisen talouslinjan hyväksymisestä tai hyväksymättä jättämisestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti
Veronmaksajien rahojen polttaminen haitallisiin tarkoituksiin on lopetettava

Uussuomalaiset kouluhäiriköt heikentävät myös kantaväestön oppimistuloksia

Arvoisa lukijani varmasti muistaa Ruotsin ihmeen. Siis sen, kun ruotsalaislasten sijoitus PISA-testeissä lähti nousuun - kunnes paljastui, että heidän testinsä ei kuvannutkaan koko ikäluokan osaamista. Niistä oli nimittäin jätetty surkeimmat yksilöt eli osa maahanmuuttajalapsista pois. 

Tänään saimme sitten luettavaksemme väsyneen suomalaisopettajan mielipidekirjoituksen, jonka mukaan meno hänen matematiikan tunneillaan on kuin sirkuksessa. Hänen mukaansa "jokaisen tunnin alusta vähintään kymmenen minuuttia kuluu siihen, että kaikki ovat tulleet paikalle, kirjat ovat esillä ja kännykät poissa".

"Yksi oppilas ei osaa suomen kieltä... Pari ylivilkasta oppilasta kulkee jatkuvasti ympäri luokkaa häiriten muiden oppilaiden työskentelyä huomautuksista huolimatta", mutta "ylivilkkaita lapsia ei voi päästää yksin valvomatta käytävään häiritsemään muiden oppitunteja".

Ja edelleen "valitsen auttamisen kohteeksi tällä kertaa erityisen tuen oppilaat. Neuvominen on hidasta, ja suurella vaivalla saamme käytyä opittavan asian läpi rautalangasta vääntäen ja laskettua kaksi tehtävää. Etevimmät oppilaat ovat oman onnensa nojassa... pyytää apua ja ihmettelee ääneen, miksi ohjaan aina samoja oppilaita".

Ei siis ihme, että Suomen aiemmin loistava PISA-menestys kääntyi laskuun samaan aikaan, kun maahamme alettiin ottaa vastaan suuria laumoja kehitysmaista saapuneita ja parempaa elintasoa etsiviä ihmisiä. Jos edellä linkittämästäni opettajan mielipiteestä voi jotain päätellä, niin ainakin sen, ettei tällainen maahanmuutto ole rikkaus eikä voimavara. 

Sen sijaan opettajan kannanotto osoittaa, etteivät ongelmana ole pelkästään uussuomalaisten jälkikasvun heikot oppimistulokset. Sen lisäksi myös kantaväestöön kuuluvien lasten osaaminen jää heikommaksi kuin se olisi ilman oppimista häiriköiviä kehitysmaalaistaustaisia nuoria. 

Siksi poliitikkojen tulisi ymmärtää, että myös koulujen työrauhan takia on syytä olla lanseeraamatta kehitysmaalaisten maahanmuuton helpotukseksi ja uudeksi reitiksi viime aikoina esillä ollutta humanitaarista viisumia. Päinvastoin - pitäisi harkita keinoja, joiden avulla elintasopakolaiset voitaisiin pitää mahdollisimman tarkoin maamme rajojen ulkopuolella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat terrorisoivat espoolaiskoululaisia, mutta valtamedia vaikenee
Suomalaiskoulujen karu todellisuus: 15-vuotialla voi olla 9-vuotiaan osaaminen
Liiankin ruotsalaista