Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin

Pääministeri Sanna Marin (sd) astui eilen Tasavallan Presidentin tontille ottaessaan kantaa Suomen NATO-jäsenyyteen. Hänen mukaansa jäsenyyttä tuskin haetaan hänen pääministerikautensa aikana. 

Suomi ei pääministerin mukaan ole jäsenyyttä hakemassa eikä edes keskustelemassa aiheesta. Niinpä hän muotoili, että "sanoisin, että tämä on erittäin epätodennäköistä".

Kolumnisti Timo Haapalan (Ilta-Sanomat) mukaan - aivan oikein - "Marinin puheet menivät suoraan Venäjän Vladimir Putininin lapaan". Ja juuri niinhän tässä pääsi tapahtumaan. 

Asiaa ei enää auta se, että pääministeri ryhtyi kohun synnyttyä selittelemään puheitaan. Signaali Moskovaan ja myös Washingtoniin oli jo annettu: Suomen hallitus ei anna kansainvälisen tai edes Itämeren turvallisuustilanteen muutosten vaikuttaa NATO-kantaansa, vaan puhe maamme vapaasta optiosta on pelkkää liturgiaa.

Arvoisa lukijani saattaa tässä vaiheessa ajatella, että hyvähän Professorin on blogissaan arvostella pääminiterin toimia. Siksi koen tarpeelliseksi kertoa nuorelle pääministerilleni myös sen, mitä hän olisi voinut sanoa - jos nyt oli pakko sanoa mitään - tuottamatta Suomelle suurempia ongelmia kuin mahdollinen astuminen ulkopolitiikkaa johtavan presidentin varpaille.

Se on hyvin yksinkertaista - joskin ilmeisesti liian vaikeaa Sanna Marinille. Hän olisi nimittäin voinut todeta, että Suomen liittyminen läntiseen puolustusliittoon riippuu eurooppalaisen turvallisuustilanteen kehityksestä. Myös tämä olisi ollut viesti sekä Moskovaan että Washingtoniin, mutta vaikutukseltaan varsin erilainen kuin Marinin antama signaali.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Afgaaneillakin on oikeus haluamaansa hallintoon

Suomalaiset mediat ovat ottaneet tavakseen uutisoida siitä kurjuudesta, johon Afganistan on vajonnut sen jälkeen, kun Taleban-liike otti vallan. Esimerkkinä eilinen uutinen, jossa kauhisteltiin sitä, kuinka afganistanilaiset äidit kantavat pommitetulle klinikalle 20–30 aliravittua vauvaa päivässä. 

Jutun mukaan siinä käsitellyn klinikan ulkomainen rahoitus loppui Talebanin noustua valtaan, mutta potilaita tulisi ovista ja ikkunoista. Lisäksi mainittiin, että Afganistanin talouden romahtaessa maata uhkaisi valtava nälänhätä ja sen seurauksena miljoonia lapsia aliravitsemus. 

Kyse on tietenkin siitä, että Afganistanin kansan hylättyä länsimaiden asettaman hallituksen nämä takavarikoivat valtion rahat. Näin Taleban-hallinto joutui pahaan paikkaan ja kansa edellä kuvattuun kurjuuteen. Niinpä maan nykyinen hallitus on vedonnut muslimimaihin, että edes ne tunnustaisivat tosiasiat ja siten myös talebanien hallinnon. 

Asiasta kertoneessa uutisessa kirjataan auki, että "ulkovallat ovat hankalassa välikädessä, koska miljoonia hätää kärsiviä afganistanilaisia olisi kyettävä auttamaan – kuitenkin niin, ettei samalla tueta Taleban-hallintoa". Toisin sanoen ulkovallat ovat pahassa välikädessä, koska ne eivät halua tunnustaa afganistanilaisten oikeutta mieleiseensä hallitukseen.

Tosiasia on, etten minäkään pidä Afganistanin nykyhallituksesta, koska se edustaa sellaista arvomaailmaa, jota en kannata missään muodossa. On kuitenkin niin, että jos lähtökohdaksi otetaan kaikkien valtioiden oikeus valita oma hallintomuotonsa - ja Afganistanin vallansiirrosta  luettavissa oleva viesti - tulisi meidän tunnustaa tosiasiat ja talebanien valta. 

Ja sitä kautta myös vapauttaa Afganistanin valtion varat maan hallitukselle. Ja toivoa, että se niiden avulla torjuisi viime päivinä uutisissa esitetyn kurjuuden - mikä sinänsä olisi talebanienkin intresseissä, koska nälänhätä tuskin lisää sen suosiota.

Suomen kannalta oleellisinta tässä kaikessa on luonnollisesti se, että Afganistanin olosuhteet olisivat siedettävät ja sen seurauksena maan nykyhallitus onnistuisi pitämään maan asukkaan omien rajojensa sisällä. Näin tosiasioiden tunnustaminen torjuisi afgaanien laajamittaista maastamuuttoa, joka meillä näkyisi ennemmin tai myöhemmin turvapaikanhakijoiden virtana ja sitä seuraavana seksuaali- ja muun väkivaltarikollisuuden kasvuna. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten into jakaa kehitysapua on hiipumassa
Erilaisia, mutta samanarvoisia
Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin mitä sitten?

Sairaanhoitajille lisää liksaa

Sairaanhoitajat ovat tänä vuonna olleet olleet poikkeuksellisen tiukkoina omien palkkaneuvotteluidensa suhteen. Ja tällä kertaa heidän vaatimuksiaan tukee se, että alalle koulutetut henkilöt ovat äänestäneet työehtojensa ja -palkkojensa puolesta jaloillaan eli hakeutumalla töihin muualle: tilastojen mukaan koulutetuista hoitajista noin viisi prosenttia on vaihtanut alaa ja viimeisen yhdeksän vuoden aikana on heistä muuttanut muihin maihin noin prosentin verran eli reilut 1 000 sairaanhoitajaa, joista suurin osa on naisia. 

Nyt käytävissä neuvotteluissa hoitajat ovat vaatineet muita palkansaajia suurempia korotuksia tuloihinsa, mihin kuntatyönantajat ovat vastanneet, ettei heillä ole sellaisia varoja. Tämä on sikäli puolitotuus, että tarvittaessa varat löytyvät esimerkiksi supistamalla muiden kunnan palveluksessa olevien palkkoja - minkä OAJ:n puheenjohtaja jo totesikin - tai kiristämällä verotusta. 

Jälkimmäinen vaihtoehto olisi kuntien kannalta sikäli käypä vaihtoehto, että palkan tulevat maksamaan hyvinvointialueet eivätkä kunnat. Ja koska nämä saavat rahansa valtiolta, menisi lasku viime kädessä valtiolle. 

Niinpä pallo jäisi nykyiselle hallitukselle ja sen seuraajille. Ottaisiko Sanna Marinin (sd) kabinetti jälleen lisää velkaa hoitaakseen asian, kiristäisikö se valtion tulo- tai välillisiä veroja - polttoaineiden hinta varmasti houkuttelisi ainakin vihreitä ja vasemmistoliittolaisia ministereitä - vai luopuisiko se kenties joistakin valtion muista menoista.  

Asian mittasuhteista saa käsityksen kun tietää, että maassamme on noin 78 000 (1,3 prosenttia suomalaisista) sairaanhoitajaa, joiden keskipalkka on jonkin verran yli 3 000 euroa kuukaudessa eli noin 38 000 euroa vuodessa. Jos heidän palkkoihinsa lisätään ylimääräinen prosentin korotus, tarkoittaa se reilun 30 miljoonan euron lisäkuluja veronmaksajille. 

Nyt teollisuuden linjaksi muodostuneen noin kahden prosentin palkankorotusten kanssa tulisi hallituksen siis kaivaa jostain vajaa 100 miljoona ylimääräistä euroa. Se ei ole valtion lähes 65 miljardin euron budjetissa mikään järisyttävä menoerä, vaan pikemminkin pisara meressä. Mutta kuitenkin sen verran, että budjetin alijäämä nousisi 6,9 miljardista 7,0 miljardiin, mikäli asia hoidettaisiin lisävelalla. 

Sairaanhoitajien palkankorotusten osalta on syytä ymmärtää myös se, että ylimääräinen 30 miljoonaa kertautuisi jatkossa jokaisen budjetin osalta. Eli kyseessä olisi pysyvä menoerä, jonka rahoittamiseksi valtion olisi löydettävä mainittu 30 miljoona joka vuodeksi tästä maailman tappiin. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka kuntien palkkaneuvottelijat hoitavat työnsä. Asia on erityisen mielenkiintoinen siksi, että neuvottelujen kanssa samaan rakoon osuu maksajan osoitteen muuttuminen, mikä saattaa antaa pelivaraa hoitajille kuten edellä totesin. Sitä en tosin tiedä, onko asia ollut heille itselleen eli sairaanhoitajien edunvalvojille selvä - ja ovatko heidän poikkeuksellisen äänekkäät vaatimuksensa ajoittuneet tälle vuodelle juuri siksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääsylippu lakien kiertämiselle
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
PAM asetteli ehtoja yhteiskuntasopimusneuvotteluille

Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon

Helsingin sanomien teettämä mielipidekysely kertoi, että suomalaisten suhtautuminen Natoon on muuttunut oleellisesti. Aiemmin kansalaiset ovat selkeästi vastustaneen Suomen liittymistä läntiseen sotilasliittoon, mutta nyt tällä kannalla on enää 42 prosenttia.  

Muutoksen taustalla lienevät ne toimet, joita venäläiset ovat viime aikoina tehneet Ukrainassa, Kazakstanissa ja Itämerellä. Ja niiden takia olen itsekin vakuuttunut Natoon liittymisen järkevyydestä.

Toki tilanne on edelleen se, että myös Natoon liittymisen kannatus jää reilusti alle puoleen väestöstä. Itse asiassa se on vain 28 prosenttia eli selvästi vähäisempi kuin Natoon liittymisen vastustus. Tämä johtuu siitä, että lähes kolmannes ihmisistä ei osaa päättää kantaansa. 

Minun nähdäkseni HS:n raportoimassa muutoksessa on nähtävissä venäläisten täydellinen ymmärtämättömyys länsimaissa asuvien ihmisten mielialoista. Uhkailemalla vapaan maan vapaita kansalaisia tuloksena on ainoastaan heidän uhkailijaa koskevan vastenmielisyytensä kasvu ja turvan hakeminen muualta. 

Vaste ei siis ole taipuminen uhkailijan edessä. Eikä myöskään lamaantuminen pelottelun seurauksena. Tosin kolmannes suomalaisista on edelleen hämmennyksen vallassa, mutta mikäli Venäjä kohdistaa Suomeen suoranaista uhkaa, ei ole vaikea ennustaa, että heistä suurin osaa alkaa puoltaa turvan hakemista lännestä. 

Siksi pidän todennäköisenä, että nyt nähty asennemuutos on merkittävä signaali suomalaisten ajattelussa ja maamme kansalaiset kääntyvät ennemmin tai myöhemmin Naton kannattajiksi. Ja sen seurauksena maamme tulee liittymään läntiseen sotilasliittoon jossain vaiheessa. 

Tosin ratkaisun avaimet tähän asiaan ovat pitkälti juuri Venäjällä: mikäli se jättää maamme sotilaallis-poliittisten manöövereidensä ulkopuolelle, ei Suomikaan saa tehdyksi päätöstä läntiseen sotilasliittoon liittymisestä. Valitettavasti Venäjän - ja Suomenkin - kannalta on vaikea uskoa, että ainakaan itänaapurimme nykyinen hallinto kykenisi niin rationaaliseen politiikkaan kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä mies vai "mies"
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Äänestyskopissa on syytä huomioida aluetason palveluiden ja valtakunnanverotuksen välinen yhteys

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi näkemyksensä siitä, kuinka Keskusta on tuomassa kansalaisten maksettavaksi maakuntaveroa. Hänen mukaansa "Keskusta sanoo, että jos sitten jatkossa siirretään lisää tehtäviä maakunnille, niin sitten vero".

Annika Saarikko (kepu) vahvisti asian toteamalla, että "jos siirtyisi muita tehtäviä jotka ehkä kasvattaisivat tulopohjaa, alueiden elinvoima- ja aluekehitys-tyyppiset asiat, sitten voitaisiin tätä [veroa] harkita". 

Maakuntien Suomi on mielenkiintoinen rakennelma. Sen on ainakin alkuvaiheessa tarkoitus toimia siten, että kullekin maakunnalle annetaan määräraha, jonka varassa ne toteuttavat itsenäisesti niille määrätyt tehtävät. Käytännössä tämän pitäisi tarkoittaa suomalaisille valtionverotuksen kiristymistä ja vastaavasti kunnallisveron laskemista.

Näin ainakin teoriassa. Samalla on selvää, että aluetason päättäjät - siis juuri nyt valittavana olevat henkilöt - joutuisivat toimimaan määrärahan varassa ilman mahdollisuutta vaikuttaa merkittävästi tulopuoleen. Ja siitä huolimatta heidän pitäisi kuitenkin heti alkuun toteuttaa vaalilupauksia, kuten vaikkapa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille, sekä palkantasauksia.

Näin syntyisi nollasummapeli, jossa vaalilupausten toteuttaminen edellyttäisi jonkin toisen aluetason palvelun supistamista tai ainakin toiminnan tehostamista. Ja tämän seurauksena olisi selvää, että maakunnista asetettaisiin hyvin nopeasti valtakunnantason päättäjille kovia paineita aluerahoituksen kasvattamiseen. 

Se olisi luonnollisesti kiusallista etenkin jokaiselle istuvalle hallitukselle ainakin siinä tapauksessa, etteivät kansalaiset ymmärtäisi aluetason palveluiden ja valtakunnanverotuksen yhteyttä. Heidän ratkaisunsahan olisivat niiden suunnasta riippuen pettymyksiä joko veronmaksajille tai aluepalveluiden käyttäjille. 

Poliitikoille kivuton ratkaisu olisi siten maakuntaveron käyttöön ottaminen, jolloin syntyisi yhteys verojen ja kulujen välille. Tosin alueiden taloudellinen eriarvoisuus pakottaisi valtiovallan tasapainottamaan näiden välistä yhteyttä alueille suunnattavilla valtionosuuksilla samaan tapaan kuin se tekee nykyisin kunnille. 

Tämän hetken - eli aluevaalien - tärkein kysymys on siten palvelujen ja niiden kustannusten välinen suhde. Ja sen seurauksena kokonaisveroasteen kehitys muutenkin rankasti verottavassa Suomessa. Lisäksi nousee kysymys siitä, pitäisikö valtuustoihin valita terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotta päätökset pohjautuisivat todelliseen ammattitaitoon? Vai sittenkin henkilöitä, jotka ymmärtäisivät kulujen ja talouden välisen yhteyden? 

Oma ratkaisuni on äänestää ehdokasta, joka ei anna hintavia vaalilupauksia ja tähdentää menojen kurissa pitämistä toteuttamalla palvelut tehokkaasti sekä karsimalla tarpeettomia menoja. Maakuntaveron osalta asia on yksioikoinen: jokainen verotustaso lisää automaattisesti veronmaksajan taakkaa, joten sitä kannattavaa henkilöä tai puoluetta en tule missään tapauksessa äänestämään nyt enkä tulevaisuudessa.

Lopuksi tahdon sanoa, että juuri nyt ovat käsillä erityisen - siis aivan poikkeuksellisen - tärkeät vaalit. Ja siksi myös teidän, arvoisat lukijani, kannattaa käydä äänestämässä, koska vaalien tuloksella on pitkäaikaiset seuraukset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sote-uudistuksen kustannus unohtui laskea
Laittomien terveydenhuolto on älyllisesti epärehellistä
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?

Kehitysmaalaista ajattelua

Rokotekielteisyys on koronapandemian aikana saanut jonkin verran näkyvyyttä medioissa. Samoin sen vastaiset toimet, kuten Itävallan päätös pakottaa ihmisiä ottamaan rokotteita. Myös Suomessa on väläytetty rokotepakkoa, mutta se ei ole ainakaan vielä saanut edes asiantuntijoiden puoltoa, enkä myöskään minä kannata tässä asiassa pakkokeinoja. 

Rokotekielteisiä kommentteja on nähty useita kertoja myös tämän blogin keskusteluosiossa (esimerkki ja toinen). Tämä on luonnollisesti hiukan outoa tosiasioihin perustuvaan päätöksentekoon pyrkivässä länsimaassa, mutta taustalla lienee laajempi ilmiö eli viime aikoina voimistunut ajatustapa, jota tämän aamun mielipidekirjoittaja kuvasi näin: "nykypäivälle tyypilliseen kriittisyyteen liittyy usein myös tapa käyttää latautuneita käsitteitä, raflaavia yleistyksiä sekä erinäisiä kriittisiksi miellettyjä taustateorioita, joiden mukaan lähes kaikki asiat tiedosta ja totuudesta lähtien ovat vain sosiaalisia konstruktioita vailla mitään universaalimpaa ulottuvuutta".

* * *

Tätä taustaa vastaan oli mielenkiintoista lukea Nature-lehdestä artikkeli, jossa kerrottiin kehitysmaalaisten koronarokotteisiin kohdistuvasta kielteisyydestä. Niihin liittyenhän päiviteltiin pitkään länsimaiden itsekkyyttä, kun ne mieluummin rokottivat omia kansalaisiaan moneen kertaan sen sijaan, että olisivat toimittaneet kehitysmaille rokotteita. 

Nyt tuosta länsimaiden "synnistä" on kuitenkin päästy eroon ja rokotteita on artikkelin mukaan jaossa riittävästi myös kehitysmaissa. Mutta vastoin odotuksia ne eivät kelpaa siellä sitäkään vähää kuin länsimaissa. Sen seurauksena vain 64 prosenttia Afrikkaan toimitetuista rokotteista on saatu käytetyksi. 

Omikron-muunnoksesta aikanaan ilmoittaneessa Etelä-Afrikassa rokotusvauhti on pudonnut neljännekseen sitä, mitä se oli syyskuussa. Näin siitä huolimatta, että väestöstä vain 44 prosenttia on rokotettu edes yhteen kertaan. 

Kongossa rokotteet eivät käy kaupaksi oikein muille kuin niille, jotka haluavat lentää jonnekin. Eikä ongelmana ole rokotteiden saatavuus vaan niihin kohdistuva epäluottamus.

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä jo silloin kun rokotteet tulivat saataville, oli niihin suhtautuminen kehitysmaissa kielteisempää kuin länsimaissa. Sen jälkeen tilanne on mennyt entistä heikommaksi, ja esimerkiksi 43 prosenttia libanonilaisista ei aio missään tapauksessa rokotuttaa itseään. Papua-Uusi-Guineassa taas peräti 80 prosenttia ei aio ottaa rokotetta tai ole harkinnut asiaa. Niinpä sikäläisestä väestöstä vain kolme prosenttia on rokotettu.

Kehitysmaalaisten kriittisyyteen on monin paikoin johtanut se, että paikalliset terveydenhuoltojärjestelmät ovat usein niin tehottomia, että rokotteet ovat lähellä vanhentumista ennen kuin ne ovat ihmisten saatavilla. Eikä asiaa ole ainakaan parantanut se, että osa kehitysmaihin viedyistä rokotteista on ollut länsimaiden ylijäämätavaraa, jonka viimeinen käyttöpäivä on jo senkin takia lähellä.

Toisaalta rokotteiden nopea kehittäminen on aiheuttanut pelkoa niiden turvallisuudesta. Samoin niiden käyttöön liittyvien ohjeistuksien muutokset ovat lisänneet epäilyjä. 

Myös kehitysmaissa yleinen epäluulo hallituksia kohtaan aiheuttaa haluttomuutta ottaa rokotteita. Toisaalta siellä, missä luotetaan yleisesti lääketieteen tutkijoihin ja asiantuntijoihin, on suhtautuminen rokotteisiin myötämielisempää.

Eikä kehitysmaissakaan voi väheksyä sen länsimaista lähtöisin olevan disinformaatiotulvan virtaa, joka liittyy rokotteisiin. Se on monin paikoin jopa syrjäyttänyt tieteeseen perustuvan tiedon, kuten kehitysmaissa usein muutenkin. 

Kongossa on myös paikallisia syitä. Esimerkiksi jatkuvat sodat ja Ebola-epidemiat ovat aiheuttaneet epäluottamusta sekä paikalliseen poliittiseen johtoon että länsimaisiin tuotteisiin. Mikä pahinta, koronarokotteeseen liittyvä kielteisyys on monin paikoin siirtynyt myös muihin rokotuksiin. 

Tansaniassa taas on levinnyt ajatus, että ellei virus ole vielä tarttunut, ei se sitten varmaan enää tartukaan. Eikä rokotukselle siten ole enää tarvetta. 

Naturen kirjoituksessa todettiin lopuksi, ettei kehitysmaalaisten rokotekielteisyys ole kovin vahvaa. Esimerkiksi kolmannes rokotteita välttelevistä eteläafrikkalaisista olisi valmis kuitenkin ottamaan sellaisen, mikäli sitä ilman ei pääsisi kansainväliselle matkalle.  

Siksi rokotuskattavuutta voitaisiin nostaa yksinkertaisesti viemällä rokotuksesta kertovia asiantuntijoita ihmisten pariin sen sijaan, että käytetään rahaa massamedian informaatiokampanjoihin. Tämä on aikanaan toiminut hyvin AIDS:in osalta. 

Lisäksi terveydenhuollon pariin muiden syiden - esimerkiksi tuberkuloositarkastukset tai AIDS-lääkitykset - takia hakeutuneille kannattaisi tarjota rokotusmahdollisuutta. Näin toimien rokotuksen ottamisesta ei aiheutuisi näille ihmisille ylimääräistä lisävaivaa. 

* * *

Ajattelin ensin, että teen edellä olevasta omia johtopäätöksiäni, mutta päätin lopulta poistaa jo kirjoittamani ja jättää tämän kirjoituksen johtopäätösten tekemisen arvoisan lukijani tehtäviksi. Toivotan siten teille - arvoisat lukijani - mielenkiintoisia ajatuksia täksi pyhäpäiväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omikronin alhaiselle virulenssille löytyi syy
Kieltolain opetus vaikuttaa koronapakkoon
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun. 

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

Omikronin alhaiselle virulenssille löytyi syy

Suomi on parhaillaan vaikeuksissa SARS-CoV-2-viruksen omikron-muunnoksen kanssa. Tartuntoja on päivittäin viisinumeroinen luku ja kuolleitakin keskimäärin kymmenen päivässä. Ja mikä pahinta, terveydenhuollon kapasiteettikin joutuu ennusteiden mukaan resurssiensa rajoille. 

Taisin olla Suomessa ensimmäinen, joka ensin epäili ja sitten totesi tilastojen perusteella, ettei omikron ole yhtä virulentti kuin aiemmat koronaviruksen muunnokset. Tämä käsitys on nyt valtavirtaa kaikkialla maailmassa. 

Eilisessä Nature-lehdessä kerrottiin, että nyt on saatu myös selville mahdollinen syy omikronin vähäisemmälle virulenssille. Erilaisten jyrsijä- ja muiden kokeiden perusteella omikron ei nimittäin infektoi syvällä keuhkoissa olevia soluja yhtä tehokkaasti kuin ylempien hengitysteiden soluja. Ero aiempiin virusmuunnoksiin on peräti kymmenkertainen.

Ei siis ole mikään ihme, jos kuolleisuus- ja vakavan sairauden riski on tartunnan saaneilla oleellisesti laskenut. Ja mitä tulee noihin käyttämiini Etelä-Afrikan tilastoihin, niin niiden perusteella voi edelleen tehdä sen johtopäätöksen, ettei omikron ole likimainkaan yhtä vaarallinen tartunnan saaneille kuin edeltäjänsä. 

Edelle kirjoittamastani huolimatta edelleen on syytä ottaa rauhallisesti, välttää virustartuntoja ja rokotuttaa itsensä. Tätä kautta vähennetään terveydenhuoltoon kohdistuvaa painetta ja pelastetaan sitä kautta ihmishenkiä.

Nähtävissä on kuitenkin jo selvästi, että koronapandemia on nyt menossa ohi, koska ensinnäkin itse viruksen evoluutio on suuntautunut kohti vähemmän tappavia muotoja ja toiseksi viruksen suuri tartutuskyky johtaa siihen, että ajan myötä jokainen ihminen saa sen - ellei siten rokotuksen luoma immuniteetti estä sitä - joten jatkossa virustartunnan aiheuttamat vakavat sairastumiset ovat joko virustartunnan tai rokotuksen ansiosta kertaluokkaa nykyistä epätodennäköisempiä. 

Lopputuloksena SARS-CoV-2 muodostunee samankaltaiseksi vitsaukseksi kuin muutkin ihmiskuntaa kiertävät enemmän tai vähemmän vakavat hengitysteiden virukset. On mahdollista, että sen vakavuus laskee influenssan tasolle, mutta ei myöskään ole poissuljettu, ettei siitä olisi jatkossa senkään vertaa haittaa.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koronaviruksen omikron-muunnos on aiempia variantteja säyseämpi, mutta tukkii terveydenhuollon
Nyt tiedämme pääsikö korona karkuun kiinalaislaboratoriosta
SARS-CoV-2 on muuttumassa virusfossiiliksi

Puoli vuotta valehtelusta

MTV3 kertoi tapauksesta, jossa nainen oli valehdellut miehen raiskanneen itsensä, minkä seurauksena hänen poikansa oli puukottanut tätä. Sen jälkeen poliisi otti miehen kiinni ja vei hänet ns. pahnoille. 

Tapaus selvisi kun nainen tunnusti keksineensä koko jutun ja sai höpinöistään kuuden kuukauden mittaisen ehdollisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan miehelle 3 000 euroa kärsimyksestä. 

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että raiskaus on äärimmäisen tunteita herättävä rikos. Ei ole kuin pari päivää siitä, kun Iltalehti kertoi hovioikeuden alentaneen rappukäytävässä tapahtuneen raiskauksen tehneen miehen tuomiota ehdolliseksi. Perusteluksi se kertoi, ettei teko sisältänyt erityisen pelottavia elementtejä, ettei siinä käytetty kovaa väkivaltaa eikä se kestänyt kuin muutaman minuutin. 

Jälkimmäinen tuomio herätti itsessäni ja monessa muussa ihmisessä tyrmistystä. Omalta osaltani eniten varsin omituisten perustelujensa takia. 

Mutta tyrmistystä herätti myös MTV3:n kertoman tapauksen tuomio. Ainakaan se ei lisännyt kynnystä sille, että naiset syystä tai toisesta käyttäisivät keksittyä raiskausta miesten maineen tahrimiseksi. 

Ongelmahan muodostuu siitä, että pelkkä vihjaus miehen tekemästä seksuaalisesta - tai myös muusta - väkivallasta leimaa ihmisen loppuiäkseen. Tosin puheena olevassa tapauksessa leimautuminen on todennäköisesti kohtuullisen vähäistä, koska nainen tunnusti keksineensä koko jutun. 

On kuitenkin varmaa, että osassa näytön puutteen takia vapauttavaan tuomioon johtaneista raiskausjutuista kyse on keksityistä tapauksista. Eikä niistä syntynyt ikävä leima poistu helposti ainakaan asian pitkään muistavassa miehen lähipiirissä.

Siksi väärästä ilmiannosta tulisi mielestäni antaa tuomio, joka vastaa väitetystä rikoksesta tyypillisesti annettavaa tuomiota. Erityisen tärkeää tämä olisi erilaisten seksuaali- ja väkivaltarikosten suhteen, sillä juuri niihin liittyneitä väitteitä naisten tiedetään käyttävän parisuhdeongelmien ja avioeroihin liittyvien huoltajuuskiistojen yhteydessä. 

Ja siksi yhteiskunnan tulisi huolehtia siitä, että tällaiselle valehtelulle olisi mahdollisimman korkea kynnys. Eikä puolen vuoden ehdonalainen rangaistus ole sitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Teinitytön jorinat johtivat opettajan murhaan
Valehteliko poliisi virkavastuulla Oulun raiskaustapauksissa?
Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla

Johanna Vehkoon ja Junes Lokan tapaus sai ratkaisunsa - entä sitten?

Toimittaja Johanna Vehkoon ja oululaisen paikallispoliitikko Junes Lokan välisen sananvaihdon johdosta käyty oikeusistuimia kuormittava teatterinäytelmä sai päätöksensä korkeimmassa oikeudessa. Sen seurauksena Vehkoo saa jatkossa kutsua Lokkaa tunnetuksi rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi.

Korkeimman oikeuden mukaan "provosoivia tai vihamielisiä kannanottoja julkisuudessa esittänyt taikka ääriajattelusta tunnettu poliitikko tai julkisuuden henkilö altistaa itsensä kovallekin kritiikille ja hänen sietokynnyksensä tulee tämän vuoksi olla tavanomaista korkeampi". Nähtäväksi jää, missä tilanteessa näitä sanoja lähdetään koeponnistamaan oikeusteitse. 

Siis testaamaan sitä, millaiset kannanotot johtavat siihen, että poliitikkoa tai julkisuuden henkilöä saa altistaa oikeuden mainitsemalle kovallekin kritiikille. Tai keitä kaikkia voidaan jatkossa kutsua päätöksen mukaisiksi poliitikoiksi tai julkisuuden henkilöiksi. 

Toivoni on, ettei tätä pelleilyä enää jatkettaisi, eikä kukaan lähtisi kuormittamaan oikeuslaitoksia koeponnistusretkillä, vaan antaisi niille aikaa ratkoa todellisia rikostapauksia. Ja ymmärtäisi sen - kuten lapsille aikanaan opetettiin - ettei haukku haavaa tee. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että koska oikeustieteen tutkinto on yksi halvimmista yliopistojen koulutuksista, tulisi sen opiskelijamäärät kaksinkertaistaa siten, ettei juristeista olisi jatkossa pulaa. Näin heidän ylitarjontansa johtaisi oikeuden tuomareiden ja asianajajien nykyisin huimien palkkojen laskuun siten, että myös tavallisella palkansaajalla olisi varaa oikeudenkäynteihin. Ja oikeusistuimilla olisi varaa rekrytoida enemmän tuomareita ratkomaan ihmisten kiistoja. 

Nykyisinhän oikeuden ratkaisuja voivat hakea käytännössä vain kaikkein rikkaimmat - joilla on riittävästi raahaa - sekä köyhimmät - joiden kulut kuittaa veronmaksaja. Tämä ei ole kunniaksi suomalaiselle oikeusvaltiolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle
Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka

Jo pidemmän aikaa on monissa yhteyksissä korostettu kehopositiivisuutta, jossa ajatuksena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Siitä puhuvat erityisesti ihmiset, joita vaivaa selkeä ylipaino ja henkinen kyvyttömyys - usein suoranainen sairaus - korjata asia.

On tietenkin selvää, että jokaisen on syytä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Mutta yhtä selvää on myös se, että jokainen meistä voi vaikuttaa omaan olemukseensa. 

Ja siksi itse kunkin kannattaa huolehtia fyysisestä olemauksestaan sen verran, ettei eläminen muodostu raskaaksi ja ettemme välinpitämättömyyttämme aiheuta yhteiskunnalle ylimääräistä rasitusta. Siksi kehopositiivisuutta ei saisi milloinkaan käyttää fyysisen laiskuuden oikeuttamiseen. 

Erityisen tärkeää kehopositiivisuuden eli itsensä hyväksymisen korostaminen on nuorille, jotka ovat alttiita fyysisestä erilaisuudesta johtuvalle kiusaamiselle. Mutta samalla se saattaa olla kaksiteräinen miekka, joka heikentää nuorten intoa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun silmiini sattui mielipidekirjoitus, jossa nostettiin esille suomalaislasten rapistuva fyysinen kunto. Tuon kirjoituksen mukaan tilanne on heikentynyt koronaepidemian aikana ja nyt jo 40 prosenttia tutkituista oppilaista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan sekä arjessa jaksamistaan.

Kirjoituksen taustana oli parhaillaan tarkastusprosessin loppusuoralla oleva väitöskirja, joka perustui lasten ja nuorten pitkäaikaisseurantaan. Siinä havaittiin, että fyysiset kunto-ominaisuudet kehittyvät luonnollisesti murrosiän aikana, mutta liiallinen kehon rasvakudoksen määrä vaimentaa kunnon kehittymistä.

Tulevan tohtorin mukaan "liiallinen paino tekee liikkumisesta raskaampaa ja voi rajoittaa toimintakykyä. Tämän vuoksi terveellisen painokehityksen tukeminen kasvun, kypsymisen ja kehityksen aikana on tärkeää."

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan suomalaisten fyysinen kunto kehittyy tulevaisuudessa eli koronapandemian aiheuttamien rajoitusten poistuessa. Palaavatko lapset liikuntaharrastusten pariin ja ennen kaikkea, jatkavatko he fyysisen kuntonsa ylläpitämistä aikuistuttuaan. Vai rapistuvatko he sittenkin laiskanlinnassaan kyyhöttäviksi kehopositiivisuutta korostaviksi sohvaperunoiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!
Hiihtäminen on parasta liikuntaa

Nuorten ilmaisesta ehkäisystä

Helsingin sanomat kirjoitti nuorten ilmaisesta ehkäisystä. Jutussa oli ainakin itselleni melkoinen uutispommi: sen mukaan Suomessa noin puolet kunnista tarjoaa nuorilleen ilmaisen ehkäisyn. Asiaa perustellaan ei-toivottujen raskauksien eli aborttien välttämisellä.

Jutun mukaan ilmaista ehkäisyä nuorille kannattavat vihreät ja vasemmisto kun taas erityisesti perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat sitä. Myös THL kannattaa ilmaista ehkäisyä. 

Oleellisin kysymys ilmaiseen ehkäisyyn oli oikeastaan jo otsikossa, johon oli kirjoitettu, että "Ei kaikkea voida siirtää yhteiskunnan maksettavaksi". Sillä siitähän on kysymys.

On nimittäin paljon kaikenlaisia hyviä asioita, joita voitaisiin tarjota - ja tarjotaan jo nykyisellään - verorahoilla kaikille suomalaisille. Monia niistä voitaisiin puoltaa myös laskelmilla, joissa ynnätään yhteen potentiaalisia säästöjä tai tuloja, jotka ylittävät laskennalliset kustannukset. Siis aivan samoin kuin nuorille tarjottava ehkäisy. 

Ongelma muodostuu vasta sitten, kun yhteiskunnan tarjoamien palveluiden summa ylittää sen epämääräisen rajan, jonka jälkeen veronmaksajien työntekointo alkaa vähentyä, yritysten palkanmaksukyky laskea ja ihmisten vastuun ottaminen omista asioistaan rapautua. Eli käy kuten kaikissa niissä yhteiskunnissa, joissa palvelut on toteutettu ensisijaisesti yhteiskunnan toimesta. 

Kuten arvoisa lukijani tietää, tarkoitan tällä niitä valtioita, joita on kutsuttu sosialistisiksi. Siis sellaisia kuin edesmennyt Neuvostoliitto tai nykyinen Pohjois-Korea ja Venezuela. 

En tietenkään väitä, että suomalainen työntekemisen moraali tai vastuunotto  ajautuisi kriisiin juuri nuorille tarjottavan ilmaisen ehkäisyn takia. Mutta koska Suomessa lähes puolisosialistisena valtiona on varsin paljon muitakin yhteiskunnan tarjoamia palveluja, ei niitä voida lisätä ikuisesti ilman, että tuo raja jossain vaiheessa ylittyy. 

Lisäksi on selvää, ettei asiaa ainakaan paranna väestön ikääntyminen eli sen väestönosan kasvaminen, joka ei ikänsä puolesta pysty enää edes halutessaan huolehtimaan tarpeistaan ilman yhteiskunnan apua. Eikä edes hankkimaan varoja palvelustensa maksamiseen työntekemisen tai siitä maksettavien verojen kautta. 

Tästä asiasta Helsingin sanomat ei kuitenkaan halunnut puhua. Sen sijaan se kertoi niistä laskelmista, joiden perusteella näyttäisi hyvältä, mikäli yhteiskunta maksaisi kaikkien nuorten ilmaisen ehkäisyn. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
Ohisalo kaipasi lisää veroja
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

MTV3 julkaisi artikkelin, jonka mukaan "ilmastonmuutoksen karut merkit näkyvät arktisilla alueilla yhä enemmän: salamointi on kasvanut alueella huomattavasti ja tutkijoiden mukaan tämäkin on seurausta ilmaston lämpenemisestä". Jutussa haastateltu tutkija-meteorologi kertoi myös, että "arktisen alueen muutokset voivat merkitä sekä äärimmäistä kylmyyttä että valtavia lämpöaaltoja tai muita äärimmäisiä sääolosuhteita koko Eurooppaan".

Tutkija-meteorologin mukaan "on mahdollista, että myös salamoinnin seurauksena syntyneet metsäpalot lisääntyvät tulevaisuudessa". Tämä on tietenkin aivan erityisen huolestuttavaa meille suomalaisille, jotka asumme maailman pohjoisimmassa valtiossa, jonka hyvinvointi on rakennettu pitkälle metsiin perustuvan talouden varaan. 

* * *

Ilmastotieteen vallitsevan dogmin mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Tästä dogmista voidaan johtaa testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa. 

Parhaiten tuo hypoteesi voidaan testata maapallon pohjoisimmissa osissa, koska edellä mainitsemani dogmin perusteena käytetyt ilmastomallit ennustavat lämpenemisen olevan nopeinta maapallon pohjoisimmissa osissa. Arktisen merijään pinta-alan minimikoon kehitys suhteessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutoksiin tarjoaa tätä varten erinomaisen aineiston. 

Siksi olen vuodesta 2018 alkaen analysoinut näiden kahden muuttujan välisen tilastollisen yhteyden kehittymistä. Saamani tulokset olen puolestaan julkaissut kuvana, jossa on sinisellä merkitty niiden vuosien lukumäärä, joiden jälkeen ilmakehän hiilidioksidin ja arktisen merijään minimikoon välinen yhteys on ollut tilastollisesti merkitsevä. Aineiston laajuuden takia olen tulkinnut merkitseviksi vain aikasarjat, jotka ovat saavuttaneet tilastollisen merkitsevyyden 0,1 prosentin riskitasolla kahtena vuotena peräkkäin (tarkemmat perustelut täällä). 

Ilmastonmuutostutkimuksen vallitsevasta dogmista seuraa arktisen merijään minimikoon koon supistumisen kiihtyminen ajan myötä. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, tämä myös toteutuu varsin hyvin vuosien 1979 ja 2001 välillä (siniset pylväät).

Sen sijaan vuodesta 2002 alkaen ei hiilidioksidin ja napajään minimikoon välillä ole edellä ilmoittamieni kriteereiden perusteella ollut tilastollisesti lainkaan merkitsevää yhteyttä, vaan tilastollisen merkitsevyyden puuttuessa punaisiksi piirtämäni pylväät lyhenevät vuosi vuodelta. Näin siksi,  että tarkasteltavien vuosien määrä on vuosi vuodelta pienempi. Toisin sanoen ilmastotieteen vallitseva dogmi on viimeisten 19 vuoden ajan ollut räikeässä ristiriidassa napajään pinta-alasta saatujen mittaustulosten kanssa.

Tieteen yleisten periaatteiden mukaan tämä tarkoittaa, että tuon dogmin perusteena olevissa malleissa on jonkinlainen vika eli se on virheellinen. Tämän seurauksena tuota mallia tulisi joko korjata siten, että se antaisi empiiristen mittausten kanssa yhteensopivia tuloksia tai vaihtoehtoisesti tulisi koko malli ja siihen perustuva dogmi hylätä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?

Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021

Aluevaalit alkavat olla ovella, joten käydäänpä vielä kerran (edellinen, sitä edellinen ja ensimmäinen) läpi verorahoitteisen ja siksi poliittisesti neutraaliksi tarkoitetun Ylen valintoja A-alkuliitteellä varustetuissa keskusteluohjelmissa. Aloitettakoon heti edellisen aihetta koskeneen kirjoitukseni jälkeisestä eli 28.10. esitetystä ohjelmasta ja päätettäköön 22.12., jolloin nähtiin viimeisin tämän sarjan ohjelma. Seuraava on Ylen TV-oppaan mukaan ensi maanantaina.

Tätä kirjoitusta varten laskin A-ohjelmissa esiintyneiden poliitikkojen puoluekannat samoilla kriteereillä kuin edelliselläkin kerralla eli laskemalla ne sen mukaisesti kuin ne on ohjelmien esittelyteksteissä ilmoitettu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin 4.11. lähetetty neljän europarlamentaarikon keskustelu, jossa esiintyivät Laura Huhtasaari (ps), Petri Sarvamaa (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Silvia Modig (vas) ilman, että heidän puoluekantaansa olisi kerrottu ohjelman esittelytekstissä.

Lopputulos tarkastelustani on kerätty alla olevaan taulukkoon, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on puolueen tunnus, toisessa viime vaaleissa saavuettu kansanedustajien määrä, kolmannessa puolueen edustajien esiintyminen A-ohjelmissa ja neljännessä esiintymisten ja kansanedustajamäärän välinen suhde normaloisoituna eniten näkyvyyttä saaneeseen puolueeseen.

Ajatuksenani on, että demokratian kannalta olisi perustetua sekä oikein ja kohtuullista, mikäli verovaroin rahoitettu Yle tarjoaisi puolueille näkyvyyttä niiden vaaleissa saaman kannatuksen mukaisesti. Eli, että alla olevien taulukoiden neljännessä sarakkeessa olisi mahdollisimman samansuuruinen luku (joka on lähellä arvoa "1,00"). 

Puolue	Edustajia	Esiintyjiä	Suhde
SDP	40	9	0,64
PS	39	3	0,22
Kok	38	6	0,45
Kepu	31	6	0,55
Vihr	20	7	1,00
Vas	16	1	0,18
RKP	10	1	0,29
KD	5	0	0,00
Liik	1	0	0,00

Taulukosta nähdään, että Vihreät saivat ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä suhteessa kansanedustajien määrään eli poliittiseen kannatukseensa. Toisena tuli SDP, jonka saamaa näkyvyyttä selittää se, että puolue on sekä pääministeri- (Sanna Marin) että korona-asiaoista vastaavan ministerin (Krista Kiuru) puolue. Silti puolueen näkyvyys jäi vain 64 prosenttiin Vihreiden saamasta.

Muista puolueista Keskusta ja Kokoomus saivat näkyvyyttä kannatukseensa nähden noin puolet Vihreiden saamasta, mutta Perussuomalaiset jäi heikoille yhdessä pienpuolueiden kanssa: niiden kansanedustajien määriin suhteutettu näkyvyys verrattuna vihreiden saamaan vaihteli nollasta 22 prosenttiin.

Koska erot olivat suuria ja itse asia eli verovarojen käyttö eri puolueiden näkyvyyteen on asiana äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä, päätin kerätä kaikkien tekemieni neljän vastaavan analyysin tulokset yhteen. Siitä syntyi seuraava taulukko. 

Puolue	Edustajia	Esiintyjiä	Suhde
SDP	40	29	0,91
PS	39	9	0,29
Kok	38	24	0,79
Kepu	31	21	0,85
Vihr	20	16	1,00
Vas	16	6	0,47
RKP	10	1	0,13
KD	5	1	0,25
Liik	1	0	0,00

Näemme, että Vihreät on myös koko keräämäni aineiston mukaan ollut Ylen erityisessä suojeluksessa. Toisena on näkyvyyttä saanut pääministeripuolue SDP, jonka saama ruutuaika suhteessa puolueen kannatukseen on ollut 91 prosenttia Vihreiden saamasta. 

Seuraavina ovat tulleet toiset kaksi perinteisesti suurta puoluettamme eli Keskusta ja Kokoomus, joita on seurannut Per.... ei kun Vasemmistoliitto. Vasta sen jälkeen - ja selvällä erolla edellä mainittuihin - verorahoitteista näkyvyyttä on saanut maan suurimpiin puolueisiin kuuluva Perussuomalaiset, jonka kanssa lähes tasoihin on päässyt myös Kristillisdemokraatit. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Yle suosii selkeästi erityisesti Vihreitä, mutta myös muita vasemmistopuolueita. Lisäksi on selvää, että Yle välttää näkyvyyden antamista Perussuomalaisille ja pienille puolueille eli sorsii niitä systemaattisesti samanlaisella innolla kuin Valko-Venäjän tai Turkin tapaisten näennäisdemokratioiden valtiojohtoiset TV-kanavat omia oppositioitaan. 

Minusta on varsin mielenkiintoista, että tämä kaikki on saanut ja saa tapahtua ilman, että Ylen hallintoneuvosto, perustuslakivaliokunta, julkisen sanan neuvosto, tasa-arvovaltuutettu, vapaa lehdistö, PEN tai veronmaksajien keskusliitto ovat sanoneet asiasta sanaakaan - eivät vaikka asian voisi tavalla tai toisella kuvitella liittyvän niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin tai tavoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?