Why Finland will apply for a membership in NATO
Sanna Marinilta rohkeaa puhetta
Alistummeko kiristykseen?
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Tämä on neljäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kolmannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka talonpojat nousivat kapinaan pelätessään joutumista maaorjiksi, mutta hävisivät taistelunsa ja menettivät samalla lopullisesti aiemmin vahvan asemansa suhteessa aatelistoon.
Nuijasodan jälkeen Ruotsissa nousi valtaan Kaarle-herttua lyötyään Stångebron taistelussa kuningas Sigismundin. Kuninkaana nimeä Kaarle IX kantanut valtias pystyi valtakaudellaan vielä pitämään aatelin vallanhimon kurissa, mutta hänen yllättävän kuolemansa jälkeen vuonna 1611 tilanne muuttui.
Silloin ylhäisaatelille tuli tilaisuus nostaa valtaan alaikäinen Kustaa II Aadolf, jonka päätökset alistettiin sen itsensä hallitseman valtaneuvoston ja niin ikään käytännössä ylhäisaatelin ohjaamien valtiopäivien hyväksyttäväksi. Samalla kuningas sidottiin käytännössä aateliston etuoikeuksien ajajaksi, minkä seurauksena hänen asemansa muuttui tavallaan ensimmäiseksi vertaistensa joukossa. Sen seurauksena myös kuninkaan kannatti ajaa ylhäisaateliston etuja.
Tämä kehitys johti siihen, että valtakunnan maaomaisuudesta peräti 63 prosenttia joutui aatelin valtaan ja vastaavasti tavallisen talonpojan ja jopa alemman aatelin asema heikkeni entisestään. Näitä kuitenkin tarvittiin jonkinlaiseksi ylhäisaateliston etuoikeuksien siunaajaksi luotujen valtiopäivien edustajiksi.
Aatelille varattiin pian myös yksinoikeus korkeimpiin virkoihin, joita sen jälkeen perustettiin ripeään tahtiin. Näin valta, laki ja vauraus maassa siirtyivät ylimmän aatelin haltuun samalla kun kansaa lähempänä olevat pitäjänkokoukset menettivät merkitystään.
Maaorjuudelta pohjoisen talonpojat kuitenkin välttyivät, koska harvaan asutussa pohjoisessa sellaisia ei tarvittu. Näin siksi, etteivät sen pienet asutuskeskukset pystyneet houkuttelemaan eteläisempien kaupunkien tapaan ympäröivän maaseudun väestöä, eikä näiden turpeeseen sitomiselle siten ollut tarvetta.
Niinpä suomalainen - ja ruotsalainen - talonpoika sai pitää muodollisesti vapaan asemansa, mutta heidän tosiasiallisesta ahdingostaan kertoo selvää kieltänsä maan taloluvun ja kylvömäärien pienentyminen - kasvamisen sijaan - vuosien 1570 ja 1660 välillä. Lisäksi rahvasta rasitettiin suurvallan väenotoilla, joita aateliset kohdistivat sekä omien läänitystensä hankaliin aineksiin että omien tilustensa naapuritiloihin voidakseen lunastaa ne miesten loppuessa omaan hallintaansa.
Samalla tavalliseen kansaan kohdistettiin ennennäkemättömän voimakas kuri. Sen seurauksena ilmaantui monenlaisia lieveilmiöitä kuten vauraimpien talonpoikaisalueiden noitavainot, herännäisliikkeet ja vähintään neljänneksen tai jopa kolmanneksen Suomen väestöstä tappaneet nälkävuodet. Jälkimmäisten tuhoisuuden syynä oli hyvin tunnetun pienen jääkauden lisäksi maaseudun köyhyys, joka heikensi kansan mahdollisuuksia selvitä huonoista satovuosista.
Sitä paitsi aatelisten hallitsemasta Suomesta vietiin jopa pahimpina nälkävuosina viljaa ulos sen sijaan, että sitä olisi tuotettu pelastamaan nälkää näkeviä. Samalla Itämeren itärannan kaupungit näivettyivät merkantilististen aatteiden luoman Tukholmakeskeisen kauppajärjestelmän takia.
Talonpoikien asemaa heikensivät suureksi sotaleiriksi kehittyneen Ruotsin väenottojen lisäksi jatkuvia sotia käyvän armeijan rahantarve. Sitä todella tarvittiin, sillä sodankäyntiin kului noin puolet valtion tuloista. Sodasta puolestaan hyötyi aatelisto, koska se tarjosi sotilassäädylle monenlaisia etuja oman uran edistämisestä maaomaisuuden kartuttamiseen.
Kaiken kaikkiaan ylhäisaatelin kausi oli tavallisen suomalaisen kannalta ylivoimaisesti historian kurjinta aikaa, mutta juuri siihen oli piilotettuna myös tuon kauden tuho, koska aatelin loputon vallan- ja rikkauksien himo jatkuvine sodankäynteineen johti vähitellen - mutta väistämättä - koko valtakunnan heikkenemiseen ja lopulta jopa puolustuskyvyttömyyteen vihollisten edessä.
Sarjan muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?
Tänä aamuna päätin lausua pari selkeyttävää sanaa sukupuolista ja sukupuoli-identiteetistä. Näin siksi, että asiaa on viime vuosina pyritty varsin aktiivisesti hämmentämään, minkä seurauksena se on löytänyt tiensä jopa joidenkin suomalaispuolueiden periaateohjelmiin.
Esimerkiksi Vasemmistoliitto väittää omassaan, että "Kahlitsevat sukupuoliroolit rasittavat kaikkia ihmisiä sukupuolesta riippumatta. Erityisesti ne rajoittavat niiden ihmisten elämää, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu poikkeaa totutusta."
Vihreillä on taas yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka mukaan "sukupuoli ei ole vain mies tai nainen, vaan se voi olla molempia yhtä aikaa, jotain siltä väliltä tai jotain ihan muuta. Jotkut myös kokevat, että heillä ei ole sukupuolta lainkaan... Sukupuolivähemmistöillä tarkoitetaan yleensä transihmisiä (transsukupuoliset, transvestiitit ja transgenderit / muunsukupuoliset) ja intersukupuolisia."
Tässä yhteydessä olen aiemmin kiinnittänyt huomioni uutisointiin raskaana olevista miehistä, menstruoivista naisista ja sukupuoltaan vaihtaneista urheilijoista. Mutta myös kirjoittanut ihmisistä, jotka aivan oikeasti eivät edusta pelkästään yhtä sukupuolta.
Itseäni tässä asiassa häiritsee aivan erityisesti se, että ilmeisen tarkoituksellisesti jopa puolueiden ohjelmissa sotketaan toisiinsa (sosiaalinen) seksuaalinen identiteetti ja biologinen sukupuoli. Onhan kuitenkin käsittääkseni jokaiselle selväjärkiselle ihmiselle selvää, että henkilö jolla on kuukautiset ei ole mies vaan - mikäli hän pukeutuu miesten vaatteisiin - transvestiitti eli vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuva biologinen nainen.
Vielä varmempaa on se, että kaikki raskaana olevat ihmiset ovat naisia. Ja mikäli he tekeytyvät ulkonäöltään miehiksi, he ovat transvestiitteja. Asian vahvistaa viimeistään se, että ne harvat ihmiset, jotka eivät yksiselitteisesti ole biologisia miehiä tai naisia, löytyvät lähes aina lapsettomuustutkimuksissa.
Toisaalta naisten WC:ssä seisaaltaan virtsaava naiseksi pukeutuva henkilö ei ole nainen. Myös hän on transvestiitti, joskin miessellainen.
Jos sitten mieheltä on poistettu naisen munasolut hedelmöittämisen ja seisaaltaan virtsaamisen mahdollistava elin, on häneltä kadonnut tärkein sukupuolensa tunnusmerkki. Tällöin hän ei ole enää kokonaan biologinen mies, mutta ei myöskään nainen.
Tällaisesta tapauksesta on tietenkin mahdollista ja ehkä jopa järkevää käyttää erillistä termiä. Sellainen voisi olla transnainen. Sen käyttäminen ei kuitenkaan edellytä millään tavalla, että tavallista naista kuvattaisiin "cis"-liitteellä, vaan pelkkä liitteetön nainen tarkoittaa jo itsessään normaalia ihmistä, jonka kromosomistossa on sekä isältä että äidiltä peritty X-kromosomi.
Vastaavasti vaginansa ja rintansa poistanutta naista - jolle on kirurgisesti muotoiltu penis - voitaisiin kutsua transmieheksi. Mutta siitä huolimatta tavallinen mies on edellenkin mies eikä mikään cis-ihminen.
Tosiasia on, että joidenkin tahojen nykyisin käyttämät "cis"-ilmaisut ja sukupuoliin liitetyt "oletettu"-liitteet pelkästään sotkevat asioita - ja ehkäpä ne on jopa luotu pelkästään hämmentämistarkoituksessa. Siksi niiden käyttö kaikenlaisissa virallisissa yhteyksissä on järjetöntä, koska sen seurauksena järkevän keskustelun käyminen vain vaikeutuu.
Eli transvestiitti on ihminen, jonka ulkonäkö ei alastomana eroa hänen biologisesta sukupuolestaan, mutta joka vaatetuksellaan ja käyttäytymisellään tekeytyy vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Vastaavasti transmies ja -nainen ovat henkilöitä, joiden ulkonäkö ilman vaatteita eroaa syntymässä saadusta sukupuolesta, koska hänen sukupuolitunnuksiinsa on kohdistettu kirurgisia toimenpiteitä.
Lisäksi on jo syntymästään asti poikkeavia henkilöitä, joilla on merkkejä sekä naisen että miehen sukuelimistä sekä hybridi-ihmisiä, joiden elimistössä on molempien sukupuolten kromosomiston omaavia soluja. Sekä ihmisiä, joiden sukupuolikromosomistot poikkeavat ihmisten pääosasta. Näistä yleisimmille on jo olemassa lääketieteelliset termit, ja harvinaisimmista tapauksista voitaneen tarvittaessa puhua kuvaamalla tapaukset erikseen.
Kaikilla näillä ihmisillä on sama ihmisarvo, samat juridiset oikeudet ja vapaus elää sukupulielämäänsä kuten haluavat - tai olla elämättä. Mutta heillä ei kuitenkaan pidä olla muita ihmisiä enempää etuoikeuksia tai vapauksia, mutta ei myöskään velvollisuuksia. Eikä näiden pienten vähemmistöjen takia ole syytä vaikeuttaa ihmisten ylivoimaisen enemmistön elämää millään tavalla - saati sekoittaa lasten ajatusmaailman rakentumista heidän takiaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta
Wokellusta päiväkodissa
Nainen: huono vitsi
Vieraslajit ovat eliölajeja, joka ei esiinny tarkasteltavalla alueella alkuperäisenä, vaan ihmisen sinne joko tahattomasti tai tahallisesti siirtämänä kantana. Ne ovat maankäytön muutosten ohella merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle syrjäyttäessään paikallista lajistoa ja muuttamalla sitä kautta ympäristöä yksipuolisemmaksi.
Australian pohjoisosissa yksi hankalimmista vieraslajiongelmista liittyy villiintyneisiin sikoihin. Ne levittävät rikkaruohoja, heikentävät maaperää ja vettä, saalistavat kotoperäisiä lajeja, vahingoittavat kasveja ja karjaa sekä kantavat sairauksia.
* * *
Kaakkois-Aasiassa ja Australian pohjoisosissa elävä suistokrokotiili on suurin nykyään elävä matelija suurin ja myös ihmiselle vaarallinen peto. Lajin uros kasvaa normaalisti noin viiden metrin pituiseksi, mutta voi kasvaa yli kuusimetriseksi ja lähes 800 kilon painoiseksi. Naaraat ovat kuitenkin pienempiä eivätkä yleensä kasva kolmea metriä pidemmiksi.
Suistokrokotiililla on järeät leuat, joiden purentavoimaksi on mitattu jopa 1,1 tonnia. Hampaita pedolla on 64–68 kappaletta.
Tämän eläimen normaalia ravintoa ovat meren ja rannan muut eläimet kuten kalat, ravut ja kilpikonnat, mutta myös sammakkoeläimet, muut matelijat ja erilaiset nisäkkäät. Saalistus tapahtuu vedessä vaanimalla ja sopivan kohteen erehtyessä lähelle krokotiili syöksyy siihen kiinni ja tappaa sen puraisemalla yhden kerran. Sen jälkeen krokotiili syö uhrinsa pinnan alla.
Suistokrokotiilia metsästettiin Australiassa 1900-luvun puolivälissä niin innokkaasti, että sen kanta oli romahtanut 1970-luvulle mennessä muutamaan tuhanteen yksilöön. Sen jälkeen tulleet rajoitukset krokotiilinnahkojen maailmanlaajuisessa kaupassa sekä kansallinen suojelu ovat mahdollistaneet Australian suistoalueen krokotiilipopulaation toipumisen. Toipuminen on kuitenkin kangerrellut monissa Australian osissa, mutta erityisesti Pohjoisterritoriossa lajin paluu on ollut nopea.
* * *
Tämän vaihtelun syihin saatiin selvyyttä tuoreessa tutkimuksessa, jossa vertailtiin hiili-isotooppeja nykyisten ja noin 50 vuotta sitten Pohjoisterritoriossa eläneiden petojen luista. Niissä oli selkeä ero, joka kertoi muutoksesta eläinten ruokavaliossa.
Puoli vuosisataa sitten eläneet krokotiilit söivät monipuolisesti meren ja merenrannan eläviä, mutta nykyisin niiden pääravintolähteet elävät kuivalla maalla. Pääaterioiksi ovat nimittäin muodostuneet villiintyneet siat, joiden populaatio on kasvanut alueella huomattavan suureksi.
Tutkijat totesivatkin, että krokotiilien biomassan ylläpitämiseen ja kasvattamiseen kulutettujen luonnonvaraisten sikojen määrä voi auttaa hallitsemaan haitallisten sikapopulaatioiden kasvua. Toisin sanoen pedot ovat tietämättään tulleet valjastetuksi hyötykäyttöön.
* * *
Australialaisten krokotiilitutkimus osoitti saaliiden saatavuuden suuren merkityksen pyrkimyksissä elvyttää suurpetopopulaatioita. Suomessa suurpedoilla ei ole ravinnon suhteen ongelmia - päinvastoin. Suuret hirvieläinkannat kauriista ja peuroista varsinaisiin hirviin takaavat kaikille maamme suurpedoille ravinnon saannin.
Ongelmana on Lapissa poronhoito, jonka takia pohjoisten alueiden suurpedoille ei ole elintilaa, vaan ne tapetaan armotta. Siten vain äärimmäisen arka ahma on pystynyt menestymään poronhoitoalueella, mutta se on kasvattanut populaatiotaan myös etelämpänä.
Etelä-Suomessa suden suurena ongelmana on ollut ihmisten tottumattomuus suurpetoihin. Niitä pelätään ja salametsästetään, eivätkä asiaa ainakaan helpota susien syömät metsästyskoirat. Siitä huolimatta myös susien kanta on runsastunut ja sen arvioitiin olleen vuonna 2021 suurempi kuin 120 vuoteen.
Susi on lisääntynyt etenkin Lounais- ja Länsi-Suomessa, koska siellä sille löytyy runsaasti ravintoa vierasperäisen valkohäntäkauriin lisääntyessä räjähdysmäisesti. Siksi ihmisten susipelko on sinänsä varsin perusteeton, koska vain nälkäinen susi pyrkii saalistamaan ihmisiä.
Toisaalta, jos lounaissuomalaiset haluaisivat vähentää susikantaansa, olisi yksinkertaisin laillinen keino sen saavuttamiseksi vähentää asutusalueiden ympäriltä hirvieläimiä, jolloin myös niitä syövät pedot hakeutuisivat paremmille saalistusmaille. Tätä en kuitenkaan ole havainnut ehdotettavan missään yhteydessä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Sus siunatkoon
Tämä on kolmas osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen toisessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomesta tuli osa esimodernia valtiota, jossa valta keskittyi kuninkaalle ja hänellä oli myös keinot käyttää sitä.
Kustaa Vaasan jälkeen Ruotsissa käytiin pitkä taistelu vallasta. Ensin sen peri Eerik XIV, sen jälkeen Juhana III ja tämän poika Sigismund. Ja lopulta erilaisten vaiheiden jälkeen Kaarle-herttua eli Kaarle IX. Tämän valtataistelun aikana maan aatelisto taktikoi oivallisesti eri osapuolten välillä ja onnistui näin kohentamaan asemaansa, jota vahvistivat lisäksi Ruotsin samaan aikaan käymät sodat - aatelihan oli perimmältään sotilassääty.
Ruotsalaisten sodista pisin oli kipakalla sananvaihdolla pohjustettu Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1500-luvun lopulla. Tämä 25 vuotta kestänyt pitkäksi vihaksi kutsuttu yhteenotto päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, jossa voittoisan Ruotsin valta laajeni kästtämään alueita Suomenlahden perukoilta aina Lapin raukoille rajoille asti.
Ruotsi kävi sotaa ajan tavan mukaan palkka-armeijalla, jonka ylläpitäminen kuului talonpoikien rasituksiin. Tähän niin sanottuun linnaleiriin liittyi laajamittaisia väärinkäytöksiä, joiden seurauksena ihmiset joutuivat myymään arvoesineitään ja jopa tilojaan maksuvaikeuksiensa takia. Näin säätyjen väliset varallisuuserot kasvoivat nopeasti.
Täyssinän rauhan jälkeen talonpojat olettivat rasitustensa lakkaavan, mutta näin ei käynyt. Sen sijaan Puolassa majailevan kuningas Sigismund Vaasan käskynhaltija - ja käytännössä Suomenmaan diktaattori Klaus Fleming piti armeijansa valmiudessa. Tämä tarjosi aatelille sekä ratsumiehiä varustavalle talonpoikien vauraimmalle osalle eli ratsutilallisille mahdollisuuden jatkaa sota-aikana tuottoisaksi osoittautunutta tulojensa kartuttamista myös rauhan aikana.
Koska linnaleiri oli köyhdyttänyt tavallisia talonpoikia rankasti jo pitkän vihan aikana, näytti tulevaisuus heidän kannaltaan äärimmäisen synkältä. Tämä synnytti kansan parissa valtavan pelon päätymisestä tiloihinsa sidotuiksi maaorjiksi samaan tapaan kuin aiemmin oli käynyt Keski-Euroopassa.
Lopputuloksena syttyi Suomen ensimmäinen sisällissota eli nuijasota, jossa Flemingin huovit löivät talonpoikaisarmeijat verisesti: kuolleita talonpoikia oli lähes 3 000, mikä on huomattavan korkea luku ottaen huomioon, että Suomessa oli 1500-luvun lopulla alle 30 000 maatilaa. Hävityn sodan lopputuloksena oli sääty-yhteiskunnan muodostuminen, jossa tavallisen kansan oikeudellinen ja taloudellinen asema olivat heikkoja ja vastaavasti aateliston asema entistäkin vahvempi.
Sarjan muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhka ja sen sivistynyt torjunta
Diplomatian kukkasia
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi